tiistai 16. huhtikuuta 2013

Presidentti Obama ja professori Järvinen sään ääri-ilmiöistä

Yhdysvaltain presidentti Obama nosti viime helmikuussa kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen (CAGW) esiin. Hän sanoi mm. seuraavasti:
"On kyllä totta, että yksi (sää)ilmiö ei muodosta trendiä. Mutta tosiasia on se, että tilastoiduista 12 lämpimintä vuotta ovat tapahtuneet 15 viimeisen vuoden aikana. Lämpöaallot, kuivuudet, metsäpalot ja tulvat - kaikki nuo ovat nykyisin tavallisempia ja voimakkaampia. Me voimme valita, uskommeko supermyrsky Sandyn, vakavimpien kuivuuksien vuosikymmeniin ja joidenkin osavaltioiden kaikkien aikojen pahimpien metsäpalojen olleen vain outoja sattumia. Tai me voimme uskoa tieteen ylivoimaiseen tuomioon (tässä asiassa) - ja toimia, ennenkuin on liian myöhäistä."
Presidentti Obama siis viittasi vuoden 2012 säätapahtumiin - New Yorkin aluetta ja ympäristöä koetelleeseen myrskyyn, USA:n keskiosia vaivanneeseen kuivuuteen ja Kalliovuorien metsäpaloihin sekä lämpimiin vuosiin. Vaikka hän sanoi, että nämä asiat eivät muodosta trendiä, hän kuitenkin yhdisti ne CAGW-hypoteesiin, josta tiede on hänen mukaansa ylivoimaisen varma. Tuo on kovaa puhetta maailman vaikutusvaltaisimmalta poliitikolta. Katsotaanpa, miten nuo argumentit kestävät ns. tieteellistä totuutta.

Hurrikaanit eivät ole lisääntyneet Yhdysvalloissa
Supermyrsky Sandy oli kyllä laaja trooppinen myrskykeskus, joka aiheutti suurta vahinkoa Karibialla ja Yhdysvaltain rannikolla. Sandy-myrskyä enemmän tulvavesiä taisi nostattaa samanaikainen poikkeuksellisen korkea nousuvesi, jolla ei ole mitään tekemistä CAGW-ilmiön kanssa. New Yorkin ja muiden Sandyn runtelemien kaupunkien vahingot saivat alkunsa siitä, kun kaavoittamisesta vastaavat sallivat rakentamisen tulvaherkille maa-alueille. Hurrikaanien yleistymisestä tai voimistumisesta viime aikoina ei ole näyttöä, joten Obaman todistelun ensimmäiseltä evidenssiltä putosi pohja.

USA:n länsiosien viime vuoden kuivuuden syistä on juuri annettu selvitys. Sen mukaan kyseessä oli normaali luonnonilmiöistä johtuva vaihtelu sateisuudessa. Jossain määrin presidentille on nolo asia, että hallinnon oma virasto hylkää Obaman toisen evidenssin.
Normalisoidut säävahingot ovat olleet laskussa globaalisti

Mitä tulee metsäpaloihin tai muihin erityisiin ilmiöihin, ei niistäkään ole tullut julkisuuteen erityisiä huolestuttavia trendejä. Sääilmiöiden aiheuttamat normalisoidut taloudelliset vahingot eivät ole kasvaneet Yhdysvalloissa tai globaalisti. Siinä meni loputkin Obaman ilmastonmuutostodistelusta.

No tietysti Yhdysvaltain lämpötilat ovat olleet viime vuosina kohtuullisen korkeita, mutta eivät ne ennennäkemättömia ole olleet verrattuna vaikkapa 1930-lukuun. Tuosta puheen lainauksesta jäi kestävälle pohjalle oikeastaan vain ensimmäinen virke.

Meillä Suomessakin on asiasta keskusteltu tiedotusvälineissä. Tämän keskustelun pääsääntönä on ilmastoalarmistinen pelottelu Obaman lailla. Yksi esimerkki tästä oli helsinkiläisen ympäristösuunnittelija Petteri Huuskan kirjoitus 30.3.2012 Helsingin Sanomissa, jossa yksittäisellä lämpöaallolla todisteltiin ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Yhtä lailla pääsääntöön tässä keskustelussa kuuluu se, että vastineet eivät mene läpi, vaikka vastineen laatija olisi akateemisesti ansioitunut tiedemies. Tästä todisteena on alla oleva professori Antero Järvisen yritys vastata Huuskan kirjoitukseen. Vastinetta ei julkaistu. Mutta tässä se tulee vuoden myöhässä. Seuraavassa siis professori Järvisen vuosi sitten kirjoitettu vastine, jonka lukemisesta olisi ollut hyötyä jopa presidentti Obamalle ennen kansakunnan tilaa koskeneen puheen valmistelua.

_______________________________________________________________________________


Petteri Huuskan mielestä Yhdysvaltain koillisosassa maaliskuussa koettu lämpöaalto oli merkki kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta (HS 30.3.). Faktat eivät tue tätä väitettä.
Ensinnäkään ei ole olemassa yhtään tieteellistä tutkimusta, joka sulkisi pois luonnollisen ilmastonvaihtelun siellä täällä havaittujen lämpötilamuutosten selittäjänä. Puheena oleva lämmin jakso oli poikkeuksellinen, mutta ei ainutlaatuinen. Esimerkiksi maaliskuussa 1910, jolloin hiilidioksidia oli ilmassa paljon nykyistä vähemmän, oli vielä lämpimämpää (vuodesta 1895 lähtien Keskilännen maaliskuun lämpötila on laskenut). Poikkeavia sääilmiöitä esiintyy jatkuvasti, mikä on täysin luonnollista. Esimerkiksi elokuussa 2010 Venäjälle painottunut mutta myös Suomeen yltänyt lämpöaalto on tutkimuksissa osoitettu täysin luonnolliseksi tapahtumaksi, jolla ei ollut mitään yhteyttä ihmisen toimintaan.

Yhdysvaltain keskiosien lämpöaalto oli luultavasti myös normaali ilmiö. Tähän viittaa se, että samaan aikaan Grönlannissa ja Alaskassa oli harvinaisen kylmää. Myös Arktisen merijään laajuus saavutti maaliskuussa pitkäaikaisen keskitason. Vähälle huomiolle on niin ikään jäänyt tosiasia, että viimeiset 30 vuotta merijää on ollut koko ajan laajempi kuin esimerkiksi vuonna 1938. Yhdysvaltain pitkäaikaiset tilastot eivät osoita ilmaston lämmenneen tai merenpinnan nousseen, vaihdelleen kylläkin.
Varsinkin arktinen ilmasto vaihtelee syklisesti (edellinen ja nykyistä lämpimämpi lämmin jakso oli 1920- ja 1940-luvuilla). Esimerkiksi puheena olevan Keskilännen kesäkauden (kesä-elokuu) keskilämpötila on pysynyt noin 19 asteessa vuodesta 1895 lähtien, koko Yhdysvaltain vuoden keskilämpötila noin 11.5 asteessa. Itse asiassa koko maapallon ilmasto ei ole lämmennyt 15 vuoteen vaan kylmennyt hiilidioksidipäästöjen jatkuvasta kasvusta huolimatta. Ääri-ilmiöistä (helteet, pakkaset, kuivuudet, tulvat, myrskyt jne.) on kasapäin tilastoja, jotka osoittavat, että niiden määrä ei ole lisääntynyt viimeisen sadan vuoden aikana. Me ihmiset vaan olemme sellaisia, että muistamme ja kiinnitämme huomiota vain viimeisimpään poikkeavuuteen.

Maapallon ilmastosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä tiedetään vielä liian vähän. Esimerkiksi Huuskan mainitsemat itse itseään voimistavat muutokset ovatkin viimeaikaisten tutkimusten mukaan itse itseään hillitseviä, toisin sanoen negatiivisten takaisinkytkentämekanismien avulla maapallon lämpötila säilyy jokseenkin vakaana hiilidioksidipäästöistä ym. häiriötekijöistä huolimatta. Luonnossa negatiiviset takaisinkytkentämekanismit ovat vallitsevia. Me olemme ymmärrettävästi huolissamme maapallon kohtalosta, mutta asiaa ei auta se, että meitä jatkuvasti pelotellaan toteutumattomilla uhkakuvilla ja epämääräisillä sanonnoilla kuten ”saattaa” ja ”on mahdollista”. Merkittäviä aiheettoman pelon aiheuttajia ovat miljardeja euroja maksaneet ilmastomallit, joiden antamia ennusteita ihmiset erehtyvät pitämään luotettavina faktoina. Tosiasiassa nämä kehäpäätelmiin perustuvat tietokone-ennusteet ovat kerta toisensa jälkeen menneet pahasti pieleen.

Antero Järvinen, Espoo
_______________________________________________________________________________

Tiedeyhteisökään ei taida olla tästä ilmastonmuutoksesta ylivoimaisen yksimielinen. Ainakin professori Järvisen esimerkki osoittaa toisin.






42 kommenttia:

  1. "Vähälle huomiolle on niin ikään jäänyt tosiasia, että viimeiset 30 vuotta merijää on ollut koko ajan laajempi kuin esimerkiksi vuonna 1938. "

    Saisko tuosta lisää infoa ja linkkiä?

    VastaaPoista
  2. Anthony Watts: Pohjoisnavalla kuvatun sukellusveneen kuvauspvm muutettu maaliskuulta elokuulle jälkikäteen…miksiköhän?

    http://wattsupwiththat.com/2012/03/18/sea-ice-news-volume-3-2/

    Elikkä USA:n atomisukellusveneen ( siis ensimmäinen sukellusvene ) käynti pohjoisnavalla oli alunperin maaliskuussa. Linkistä näet viime vuosien maaliskuun ( ja elokuunkin ) jäätilanteen. Ei taida kukaan saada samanlaista kuvaa tänä vuonna...kajakilla pohjoisnavalle - heh!

    http://arctic-roos.org/observations/satellite-data/sea-ice/observation_images/ssmi1_ice_ext.png
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaessani, ensimmäinen tiedetty sukellusvene pohjoisnavalla lienee ollut
      USS Nautilus vuonna 1958.
      (ei tämä kapteeni Nemon Nautilus, vaikka nimet ovat samat, syystä tai toisesta).

      http://www.youtube.com/watch?v=wWPBgu-wJvA

      Ensimmäisen yrityksen teki Hubet Wilkins, kuulu napatutkija vuonna 1931
      1 maailmansodan muunnetulla ylijäämäsukellusveneellä, sattumoisin nimeltään Nautilus.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Hubert_Wilkins

      Ilkka Mononen




      Poista
  3. USS Skate kävi siellä monta kertaa.

    Wikipediassa on myös hauskoja mainintoja, kuten USS Skate arktiksella, sijainti tuntematon.

    http://www.john-daly.com/polar/arctic.htm

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  4. Mäkinen kirjoittaa: "Yhtä lailla pääsääntöön tässä keskustelussa kuuluu se, että vastineet eivät mene läpi, vaikka vastineen laatija olisi akateemisesti ansioitunut tiedemies. Tästä todisteena on alla oleva professori Antero Järvisen yritys vastata Huuskan kirjoitukseen. Vastinetta ei julkaistu."

    Mäkinen tekee Antero Järvisen vastineen julkaisemattomuuden HS:ssa liioitellun dramaattiseksi, koska samaan Petteri Huuskan kirjoitukseen HS julkaisi jo seuraavana päivänä (31.3.2012) vastineen. Sen oli laatinut tunnettu "skeptikko" dosentti Jarl Ahlbeck Åbo Akademista. Ahlbeckin vastine on täynnänsä samoja perusvirheitä ja nettimaailman blogosfääristä poimittuja pseudotieteellisiä väittämiäkuin Järvisenkin kirjoitus, mutta Ahlbeck kirjoittaa asiansa lyhyemmen ja HS lienee valinnut hänen kynän tuottonsa julkaistavaksi "Mielipide" -palstalla. Ei siinä sen kummempaa diskriminointia ole ollut.

    Järvinen ja Ahlbeck ovat omilla tieteenaloillaan arvostettuja akateemisia tutkijoita, mutta ilmastotieteellisissä kommenteissaan heidän näkemyksensä edustavat vain henkilökohtaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä vailla koeteltua tieteellistä näyttöä ilmastofysiikana alalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys kuuluukin kenen mielipidettä ja mieltymystä Petteri Huuskan kirjoitus edustaa?

      Poista
    2. Nämä anonyymien huutelijoiden heitot ovat vastenmielisiä. Niitä kukaan tosin omalla nimellään tuskin kehtaisi esittääkään. Olipa miten tahansa, NOAA:n laajahko selvitysryhmä on tullut siihen tulokseen, että ko. lämpöaalto oli luonnollisten tapahtumien tulos ja vieläpä ennustettavissa oleva sellainen. Ahlbäck ja Järvinen saavat siis vahvan tuen, kun taas ympäristösuunnittelija Huuska kerää mainetta pseudojulkaisijana.

      http://www.esrl.noaa.gov/psd/csi/pubs/docs/Making_Extreme_Event_revised_04_12_13.pdf

      Poista
    3. Ja Sankareita ei tiedetä olleen.

      http://www.youtube.com/watch?v=rVQLldMNq0U

      Vaikka me oltais kaikki niitä jos oikein haluttais.

      http://www.youtube.com/watch?v=V7rc6Xrw5_Q

      Poista
  5. Ei hesarista löydy mitään Ahlbeckin vastineita mistään, ainoastaan
    Ilmatieteen laitoksen vastineita esim. Ahlbekin kirjoituksille, joka ovat syystä
    tai toisesta saaneet painoasun.

    Mitä tulee tuon yhden anonyymin kirjoituksiin voit säästää denialisti leimakirveesi ja joutavanpäiväiset jatustelusi S24 ilmasto palstalle minne ne sopivat paremmin.

    Ymmärtääkseni Mikon palstalla suurin osa keskustelijoista on täysi-ikäisiä.

    Eihön jutuissasi ole asiaa edes tyngäksi, vaan venkulointia.

    http://www.hs.fi/haku/?haku=Jarl+Ahlbeck

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahlbeckin vastine on HS:ssa 31.3.2012. Löytyy arkistosta otsikolla "Ilmastonmuutosta liioitellaan"

      Poista
  6. Monivuotisen merijään määrä Jäämerellä on lähes romahdusmaisessa laskussa:

    http://journals.ametsoc.org/doi/abs/10.1175/JCLI-D-11-00113.1

    PIOMAS malli näyttää kuinka nopeasti monivuotinen jää vähenee (kun kesäjäätä ei enää ole, ei monivuotista jäätä synny):

    https://sites.google.com/site/arctischepinguin/home/piomas

    ...ennen kun rutina siitä että PIOMAS2 on "malli" ja siksi paskaa, Googlatkaa kuinka CryoSat+2 satelliitti on havainnut saman jäätilavuuden romahtamisen kuin PIOMASkin (olen postannut tänne tästä linkkejäkin)

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä antaa hyvän ja pätevän syyn esim. energiaverojen ja autojen käyttömaksujen nostamiseksi sekä uusien tutkijoiden virkojen perustamiseen ilmatieteen laitokselle tai Sykeen?

      Poista
  7. Piomas malli on vain mallinnus, joka on erkaantunut todellisuudesta jo kauan aikaa sitten.

    Jään tilavuutta on mitattu satelliiteista vasta muutama vuosi, ja havaintojen linkittäminen historian harvoihin aiempiin mittauksiin on vain mielikuvien luomista esim. sulavasta
    arktiksesta.

    Äskeisessä John Daly artikkelissa oli mielenkiintoisia kohtia, jos nyt joku vaivautui lukemaan.

    Esim. satelliittimittaukset Arktisjäiden laajuudesta vuodesta 1973, vaikka yksi AGW
    uskonnon pyhimmistä mantroista on että satelliittimittaukset alkoivat vasta 1979.

    Karttaa tarkasteltuaan kukin voi päätellä miksi satelliittimittausten alkamisajankohtaa on "siirretty" 16 vuodella nykypäivää kohti.

    http://www.john-daly.com/polar/sea-ice1.gif

    Mitä yleensäottaenkin tulee vähenevän Arktisjään markkinointiin lämpenevän ilmaston indikaattorina, se taisi olla ainakin osittain syynä John Dalyn ylläolevaan artikkeliin aiheesta.

    Arktisen hysterian (uusin) lähtölaukaushan tapahtui seuraavasti.

    Eli NYT uutisoi Arktiksella nähdyn sulaa ensimmäisen kerran 50 miljoonaan vuoteen,
    ja Göbbelsin mukaan, kun valhe on tarpeeksi suuri, sitä uskotaan, ja tämähän todistetaan jälleen oikeaksi, koska tämä valhe elää ihmisten mielikuvissa vieläkin, tosin media pitää
    innokkaasti tätä mielikuvaa eli myyttiä yllä.

    "In the end, the New York Times retracted the story. But we should not be too quick to blame them - it was IPCC scientists aboard the Yamal, particularly James McCarthy, who first started the scare story. The media simply took his word at face value assuming his scientific credentials would be sufficient authority to support the story. "

    "The last time scientists can be certain the pole was awash in water was more than 50 million years ago." proclaimed the New York Times in an article entitled `The North Pole is melting' (August 19, 2000)"

    Ja ainakin minulle on turha tarjota PIOMAS mielikuvia tai mallinnus"tutkimuksia" vastaukseksi, vaan jotain konkreettisempaa.

    http://www.john-daly.com/polar/arctic.htm

    Ilkka Mononen


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö ole huomannut merijään kesäpinta-alan uusia minimejä? Ne ovat nimenomaisesti oire monivuotisen jään määrän romahduksesta, joka on dokumentoitu mm. täällä (artikkeli vapaasti saatavilla):

      http://journals.ametsoc.org/doi/abs/10.1175/JCLI-D-11-00113.1

      CryoSat-2 MITTAUKSET korroboroivat PIOMAS-mallin tuloksia:

      https://www.youtube.com/watch?v=ForyuNmgH8M

      http://www.ucl.ac.uk/news/news-articles/1302/130212-CryoSat-2-mission-reveals-major-Arctic-sea-ice-loss

      Monivuotisen jään määrän romahdus on konkreettinen mitattu fakta. Jäämme odottelemaan monivuotisen jään poistumista näyttämöltä kokonaan lähivuosina.

      -L4

      Poista
    2. Toistuvasti ihmetyttää suppeiden aikaikkunoiden käyttö ilmastoasioissa. Onko liian pelottavaa tarkastella asioita pidemmillä aikajänteillä? Luultavasti niin, koska silloin tilanne voisi näyttää epäedulliselta yksipuolisesti ilmastoasioita käsittelevän nimimerkki L4:n näkökulmasta!

      L4 voinee iloita suppeasta ilmastomaailmastaan niin kauan kuin lämmintä Gleissberg-ilmastosyklin maksimia riittää. Mutta pian koittaa aika, jolloin mennään kohti syklin kylmää vaihetta ja jäiden määrä alkaa kasvaa. Mutta silloin tietenkin ollaan vaitonaisia, kun luonto ei tuekaan omaksuttua harhaisten ilmastomallien luomaa agendaa!

      Poista
    3. Dr. Wille Soonia syyttävät reenpiissi kaislahameet jotka ovat Big Olilin palkkalaisia.

      http://www.youtube.com/watch?v=6WgTq57XQno

      Ituhippien rahoitus:

      http://www.infowars.com/big-green-oil-money-wwf-founded-with-money-from-royal-dutch-shell/

      Ilkka Mononen



      Poista
  8. No eihän sellainen asia jota ei ole kattavasti mitattu kuin pari vuotta, olla kattavasti mitattu
    kuin sen ajan kun sitä on kattavasti mitattu.

    Tarjoat siis kuitenkin mallinnuksia, joista hauskimmat uloittavat
    satelliittimittaukset peräti 1880 luvulle.

    Kertaan vielä, minulle on turha tyrkyttää IPCC tulkintoja joistain lyhytaikaisista mittaushavainnoista, eikä etenkään niistä tehtyjä mallinnuksia.

    Ilmastotiede on niin korruptoitunut eli poitisoitunut, että siihen on kertakaikkiaan
    mennyt luotto.

    Linkissäsi kerrotaan seuraavaa:

    "But CryoSat-2, launched in April 2010, differs in that it lets scientists estimate the volume of sea ice – a much more accurate indicator of the changes taking place in the Arctic."

    Siis jään tilavuutta on mitattu tuolla pari vuotta, ja jo esitetään pitkäaikaisia sulamistrendejä, vaikka hökötintä on tuskin edes sisäänajettu.

    Ilkka Mononen.




    VastaaPoista
  9. Jään pinta-alaa on mitattu kattavasti vuosikymmeniä, ja koska jään liikkeitä voidaan träkätä, vonivuotisen jään pinta-alasta on hyviä havaintoja. Monivuotisen jään pinta-ala on siis romahtamassa - miksi näin? Meneekö normaalin vaihtelun piiriin?

    PIOMAS-malli on puolestaan validtoitu in situ jäähavainnoilla, ja nyttemmin siis CryoSat-2:satelliitin mittauksilla. Huomaa että myös IceSat on mitannut jään paksuutta. Kiitos mittausten, tiedämme nyt varmuudella että pohjoisen merijään tilavuus on laskenut roimasti. Miksi näin ja meneekö tämä "normaalin vaihtelun" piikkiin?

    Se on kuulkaa sillä tavalla että skeptikoilla ei ole oikeutta omiin "faktohin", vaan heidänkin on elettävä reaalitodellisuudessa. Denialistit ovat sitten ihan oma lukunsa, he pysyköön kivenkolossa tai missä lienevätkään.

    -L4

    VastaaPoista
  10. Elä viitti, onko tosiaankin mallinnettu Cryosat2 mittaukset mittauksia aikaisemmaksi.

    No mallinnetaan n samalla kaavalla, joka todistaa että maapallon pinra ala oli jään peitossa
    300 prosenttiseksi vain pari vuosisataa sitten.

    Et elä tässä maailmassa.

    Tällä hetkellä ns. "ilmastotieteen" suurimpia haasteita on keksiä korvaavia
    selityksiä sille, ettei lämpenekkään.

    Suosituimpia selityksiä ovat kaikki muut, paitsi auringon vaikutus.

    Suosittelisin seuraamaan aikaansa.

    Ikäväkseni kerron, ettei keskustelua maailmalla käydä Suomeksi.
    Mutta jos osaa suomenkieltä, esim. tältä palstalta saa vähän rippeitä,
    siitä missä mennään.

    Esim Reuters, johon suomen media tukeutui ihan vähän aikaa sitten, muttei enään.
    Vastineeksi tuli ikivanha öljykriisi suomen johtavalta asiantuntijalta, eli Paloheimon tikkakerholta, mediatuutin täydeltä.

    http://www.reuters.com/article/2013/04/16/us-climate-slowdown-idUSBRE93F0AJ20130416

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  11. Totta munassa jään paksuutta on mallinnettu ja seurattu, navathan ovat parhaita mahdollisia kohteita sateliittihavainnointiin kun kuvia saadaan joka ratakierrokselta eli 10-15 kpl vuorokaudessa. Tieto jään paksuudesta on tärkeää kaikille valtioille jotka operoivat pohjoisesssa, joten tietenkin tätä homma on tehty jo pitkään.

    Eli senkun vaan osoitat että pohjoinen merijää ei ole ohenemassa eikä monivuotisen jään tai kesäjääpeiton romahtamista olekaan tapahtumassa. Tähän mennessä et ole esittänyt asiasta mitään todistusaineistoa. Tuohan on puhdasta denialismia :D

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et viittis opettaa isäänsä naimaan.

      Lopettaakseni tyhjänpäiväisen jankutuksesi, paneta nimesi vastaavanlaiseen paperiin, ja kysy vasta sitten mitä mitataan ja millä.

      Satuin olemaan pääsuunnittelija, tai sinneppäin kun ei sitä ihan yksin.

      http://lib.tkk.fi/Diss/2003/isbn9512268140/article5.pdf

      Ilkka Mononen

      Poista
    2. Joopa joo minulta löytyy paperia myös ensimmäisenä kirjoittajana, lisäksi olen yhä kehissä enkä eläkkeellä tjsp.

      ...eli tieteellistä kompetenssia löytyy. Jäimme siis siihen että arktiset merijäät romahtelevat kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella, eikä vastakkaista todistusaineistoa tunnu löytyvän.

      -L4

      Poista
    3. No mutta mutta, miksi pakoilet nikkisi takana.
      Eikö kantti kestä, vai pelkäätkö jotain?

      Jos suomessa on tiedemiehiä (en lue itseäni niihin) jotka laittavat itsensä
      peliin, sopisiko että kirjoitat kirjoitat omalla nimelläsi, ja esittelet tutkimuksesi
      ns. vertaisarvioitavaksi, kun se tällä palstalla sujuisi, jos näin saanen sanoe.

      Mutta mutta, huutele jaan nurkan takkaa, kun sulla ei liene rohkeutta, kuten muilla.

      Ilkka Mononen

      Poista
    4. Todisteet ratkaisevat, ei niiden esittäjä. Se on lännen laki.

      -L4

      Poista
  12. Ehkä tässä sopii esittää kooste Itämeren jäiden menneisyydestä,
    lyhyehköllä aikajaksolla.

    Jokainen voi liittää nämä havainnot nykypäivään, tai jopa mallinnuksiin jotka esittävät Itämeren olleen vankassa jäässä ennen "ilmaston lämpenemistä" josta sitäpaitsi maailman johtavin ilmastotiede on luopumassa.

    Toivottavasti se ei ole liian vaikeaselkoinen, kun se on ihan suomeksi.

    http://www.baltic.vtt.fi/pdfs/meri32.pdf

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  13. Lisään vielä.

    Ei ole näyttöä, ilman näyttöä.
    Näyttö puuttuu.

    "Joopa joo minulta löytyy paperia myös ensimmäisenä kirjoittajana, lisäksi olen yhä kehissä enkä eläkkeellä tjsp. "

    Eikä eläkkeellä olo poista näyttöä.
    Ehkä paremminkin päinvastoin, esittelenkin teille Freeman Dysonin, jos olette koskaan kuulleetkaan?

    Tulevaisuusluento, vähän parempi kuin himasen jokellus.

    http://www.youtube.com/watch?v=8xFLjUt2leM

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  14. Niin tästä Antero Järvisen artikkelista, mikä on kiistetty kautta median,
    vaikkei sitä ole edes olemassa.

    http://www.suurkeuruu.fi/Kotimaa/1194803025798/artikkeli/veteraanitutkijan+mukaan+ilmastonmuutosta+liioitellaan.html

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  15. Niinottiatuota oliko kellään niinq mitään todisteita sen puolesta että monivuotisen arktisen merijään määrä ei olisi romahtamassa? Päinvastaisia todisteitahan on runsaastikin ja alan tutkijat ovat yksimielisiä asiasta. Eivät kai merijäätutkijatkin ole mukana ilmastosalaliitossa? LOL

    VastaaPoista
  16. No mutta mutta, jos olisi todisteita sen puolesta että jään määrä olisi
    romahtamassa, miksi et näyttäisi sitä.

    Saanen hieman neuvoa.
    Esitä väitteeksi tueksi edes jotain, seuraa kuten minä teen:

    http://news.nationalgeographic.com/news/2012/10/121013-antarctica-sea-ice-record-high-science-global-warming/

    Sitten sun täytyy keksiä kumoava selitys, esim kanarialinnuilla, varpusilla taikkapa
    mallinnuksilla, jotka todistavat jäiden kasvun johtuvan jäiden sulamisesta, tai vähintäänkin altapäin sulamisesta.

    Onko tuo nyt niin vaikiata.

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo näyttänyt mm. seuraavat todisteet Arktisen monivuotisen jään romahduksesta:

      -Viime kesän kolossaallisen pieni jää pinta-ala Artktikassa
      -http://journals.ametsoc.org/doi/abs/10.1175/JCLI-D-11-00113.1
      -PIOMAS2
      -CryoSat-2 mittaukset

      Esittämäsi artikkeli ei käsittele Arktikaa eikä siis liity asiaan.

      -L4

      Poista
    2. No voi voi, eihän PIOMAS ole todistus vaan mallinnus.
      Cryosat2 taas sisältää 2 vuoden datat, joka ei sisällä 2,hta vuotta enempää.

      Ja kolmas viitaauksesi sisältää vain viittaukset edellisiin.

      "The decline of the multiyear ice area from 2007 to 2008 was not as strong as that of the perennial ice area from 2006 to 2007,"

      Ethän pahastu että jos kysyn, oletko ihan viisas, vai lukutaidoton.
      Saat itte valita.

      Toivottavasti Mikko ei pahastu, mutta kun ihmetyttää`?

      Ilkka Mononen

      Poista
    3. Niin eli oliko sinulla ensimmäistäkään todistetta siitä että monivuotisen jään määrä ei ole romahtamassa? Denialistityyliin kuuluisi että ei ole....

      -L4

      Poista
    4. Eikö sulla ole muuta tuotavaa kun sana denialisti.
      Nyt ei olla S4ilmastopalstalla, ja denialismilla et pitkälle pötki.

      Ei tarvitse olla todisteita sille mitä ei ole.

      Ilkka Mononen.

      Poista
    5. Minulla on hyviä todisteita ja runsaasti, ja sinulla on uskoa? Sä olet nyt hävinnyt tämän pelin.

      -L4

      Poista
    6. No mutta kun mulla ei ole uskoa, eikä sulla ole todisteita.

      Säästä inttämisesi S24 palstalle.

      Ilkka Mononen

      Poista
    7. Anonyymi yläpuolella osoittaa hienoja väittelyn lahjoja. Argumentit loppu -> Senkin skeptikko, Denialisti jne..

      Poista
    8. Niin, olen esittänyt tukun todisteita arktisen jäätilanteen muutoksesta, ja sähkis ei ole esittänyt mitään.

      "ei tarvitse olla todisteita sille mitä ei ole" = sekoilua

      Poista
    9. Laitetaan tämä vielä, niin saat sitten kirjoittaa viimeisen sanan, koska en ainakaan itse aio jatkaa tätä juupas eipäs vääntöä.

      Todisteesihan purettiin tuossa ylempänä jo varsin mallikkaasti osiin.

      Poista
    10. No kun ei purettu, ihan kuin satusta vedetty epäily jotenkin kumoaisi mittaukset ja mallit joiden virherajat ovat tietossa. Kummalista sekoilua.

      Jenkkien National Snow and Ice Data Center (NSIDC) träkkää työkseen pohjoista merijäätä ja sen ikää. Tulokset ovat tässä:

      http://nsidc.org/arcticseaicenews/files/2012/04/Figure5.png

      On siis aivan posketonta denialistispedeilyä luulla että joku lonkalta heitetty kommentti kumoaa ko. työn ja kuvaajan. Näyttää siltä että herrojen asia-argumentit ja vastatodisteet ovat kertakaikkiaan lopussa. Denialistisfääri onkin pysynyt aika hiljaa näistä merijääjutuista koska muutosta ei voida mitenkään realistisesti kieltää, vaan korkeintaan väittää että muutos on "normaalia". Nyt olisi mukavaa että ottaisitte ns. faktat todesta ja konvergoituisitte tuohon seuraavaan positioon, ts. että monivuotinen jää on katoamassa ja että ihmisellä ei ole osuutta asiaan (=normaalia vaihtelua). Sopisiko tämä?

      -L4

      Poista
    11. Tuosta L4:n linkittämästä kuvasta on vuotta tuoreempikin versio: http://nsidc.org/arcticseaicenews/files/2013/04/Figure52.png

      Siitä näkyy hyvin, että monivuotisen jään määrä ei ole laskenut kuuteen vuoteen. Puheet sen romahduksesta ovat siis hurjaa liioittelua.

      Poista
    12. Totta pinta-alan osalta, vaan mitäpä luulet paksuudelle tapahtuneen kuuden viime vuoden aikana? Tässä ollaan jännän äärellä!

      -L4

      Poista
  17. Niin Mikko, mulla olis Professori Antero Järvisen sanoma Aamulehdestä.

    Päivitetty 22.3.2013

    En halua astua tontillesi, mutta kun en saa sitä näkymään tontillesi.

    https://sites.google.com/site/myteurastaja/

    Se olisisi omallani.

    Tee mitä tahot.

    Ilkka Mononen.

    VastaaPoista