Viiru ilmastopiirakassa

Kirjoitin konsensuksesta ja ilmastotutkimuksesta viime syyskuussa, kun olin saanut luetuksi aihetta koskevan Legates et al (2013) -tutkimuksen. Minulla ei ole tuohon kirjoitukseen lisättävää pl. viereinen kuva, jonka yksi tutkimuksen kirjoittajista, lordi Christopher Monckton of Brenchley, on teetättänyt ja kehottanut panemaan jakoon.

Tuossa kuvassahan todetaan Legatesin ja kumppaneiden yksi keskeinen johtopäätös. Sen mukaan 99,5 prosentissa niistä 11 944 ilmastoa käsittelevistä tieteellisistä tutkimuspapereista, jotka on julkaistu 21 vuoden aikana 1991-2011, ei väitetty suurinta osaa ilmaston lämpenemisestä sitten vuoden 1950 ihmiskunnan aiheuttamaksi. Vain 0,5 prosentissa tutkimuspapereita sellaista väitettiin. Tuo 0,5 prosentin siivu näkyy viiruna piirakkagraafin oikeassa reunassa. Aina ei piirakkaa paistavan kokin (Cook) analyysi omasta reseptistä osu kohdalleen.

Satu Hassin hullu sääkirjoitus

Europarlamentaarikko Satu Hassi kirjoittaa Vihreässä blogissa 7. maaliskuuta 2014 seuraavasti (kursivoitu Hassin tekstiä ja normaaliteksti blogistin):

Etelä-Suomessa maa oli jo helmikuun lopulla lähes paljas ja ilma tuoksui suunnilleen huhtikuulta. Useimpia se ei haittaa, paitsi hiihtokeskusyrittäjiä - tai talviolympialaisten järjestäjiä.

Totta. Lumet ovat eteläisestä Suomesta sulaneet poikkeuksellisen varhain, mikä on varmasti aiheuttanut tulojen menetyksiä alueen hiihtokeskuksille. Katsotaanpa, millaisia lämpötiloja viime helmikuussa oli muualla. Josko lumien katoaminen on globaali ilmiö?

Kuva 1

Viereinen kartta (kuva 1) on Alabaman yliopiston yhdistelmä helmikuun lämpötilojen keskipoikkeamasta UAH-lämpöaikasarjan mukaan ja perustuen satelliittimittauksiin. Poikkeuksellisen lämmintä vuodenaikaan nähden on ollut Euroopan keski- ja itäosissa ml Sotshin tienoot Mustanmeren itärannalla, laajoilla alueilla Arktikalla ja Tyynenmeren pohjoisosissa. Poikkeuksellisen kylmää on ollut Pohjois-Amerikan keski- ja itäosissa, Pohjois-Atlantilla sekä Keski-Aasiassa ja Siperiassa. Muualla lämpötilat ovatkin olleet lähellä helmikuun keskiarvoja. Helmikuun globaali keskilämpötila oli UAH-sarjan mukaan +0,17°C viimeisen 30 vuoden keskiarvon yläpuolella. Lämpimintä oli pohjoisella pallonpuoliskolla, joka poikkesi +0,33°C em. keskiarvosta. Tropiikin helmikuu oli hyvin keskinkertainen +0,02°C keskiarvosta, kun eteläisellä pallonpuoliskolla oli hieman keskimääräistä viileämpää poikkeamalla -0,10°C. Viime vuoden helmikuusta laskennallinen globaali keskilämpötila putosi hitusen verran, 0,03°C.

Skottien hiihtohisseillä on ollut hulluja ongelmia 2014

Lumien katoaminen näyttäisi olevan niinikään paikallinen ilmiö ja erityisesti Euroopan itäisiä osia koskeva, sillä pohjoisen pallonpuoliskon helmikuun lumipeitteen laajuus oli reilut miljoona neliökilometriä keskimääräistä laajempi Rutgersin yliopiston pitämän satelliittimittauksiin perustuvan aikasarjan mukaan.

Monessa muussa maassa hullut säät ovat olleet pahempia.

Tjaah, mitäs pahaa tuossa yllä oli? Sään vaihtelua paikallisesti on nähtävissä, mutta kovin huolestuttavaa muutosta en lämpötiloista ja lumipeitteestä löytänyt. No, katsotaan, mitä Hassilla on varastossa.

Australian ennätyskuumasta kesästä on seurannut muutakin kuin maastopaloja. Taivaalta on tippunut puutarhoihin tuhansittain helteen tappamia lepakkoja. Kaliforniassa on pahin vesipula vuosikymmeniin.

Kuva 2

Australian ilmatieteen laitoksen mukaan tämä kesä - siis joulukuusta helmikuuhun - ei ollut ennätyskuuma. Viereinen kartta (kuva 2) näyttää lämpötilan olleen tavanomaista lämpimämpi Australian kaakkoisosissa ja pienellä alueella länsirannikolla. Muualla kesä oli lämpötilaltaan keskimääräinen tai hieman viileämpi. Siksi vähän epäilen tuota väitettä poikkeuksellisesta lepakkojen joukkokuolemasta tai ainakin sen yhteyttä kuumuuteen. Mutta minäkin olen huolissani lepakoista ilmastonmuutoksen kourissa. Nimittäin tuon ilmiön myötä viime vuosina nousseet kymmenet tuhannet tuulivoimalat tappavat lämpötilasta riippumatta useita tuhansia lepakoita joka päivä ja muita siivekkäitä vielä enemmän.

Ilmastoherkkyyden suurista herkkyyksistä

Tänään on julkaistu kohtalaisen mielenkiintoinen selvitys yhdestä ilmastotutkimuksen suuresta mysteeristä, ilmastoherkkyydestä. Tuolla käsitteellä tarkoitetaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamia vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen. Jos siis hiilidioksipitoisuus kaksinkertaistuisi vuoden 1914 arvosta 280 ppm (=miljoonasosaa) vuoteen 2114 mennessä tasolle 560 ppm, kuinka paljon ilmasto tuona aikana lämpenisi.

Ilmastoherkkyydestä puhuttaessa erotetaan lyhellä aikavälillä ilmenevä "välitön" vaikutus (TCR) ja useiden vuosikymmenten tai vuosisatojen viiveellä havaittavan tasapainoherkkyys (ECS), jolloin ilmasto on saavuttanut energiavirtojen tasapainon, eikä lämpenemistä enää CO2-tason vakiintumisen myötä tapahdu.

Kuva 1: Viime aikaisia ECS-arvioita

Selvityksen "Yliherkkää. Miten IPCC piilotti hyvät uutiset ilmaston lämpenemisestä" laatineet englantilainen ilmastotutkija Nic Lewis ja hollantilainen tiedekirjoittaja Marcel Crok ovat käyttäneet samaa materiaalia, jota hallitustenvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, tutkijat käyttivät viimeisessä arviointiraportissaan (AR5 WG1). Lewis ja Crok päättivät julkaista selvityksensä, sillä heidän mielestään IPCC:n raportissa tutkimustieto jäi hämärän peittoon. IPCC:n WG1-työryhmässä onkin tiettävästi ollut melkoisia erimielisyyksiä noista herkkyysarvoista, ja pieneksi yllätykseksi paneeli ei suostunut julkaisemaan todennäköistä arvoa, vaikka samalla sen varmuus hiilidioksidipitoisuuden merkityksellisyydestä ilmaston lämpenemiseen kasvoi huomattavasti.

Olen seurannut aika pitkään oikean ilmastoherkkyyden - vai pitäisikö sanoa kadonneen sellaisen - metsästystä. Sen määrittäminen on monestakin syystä ollut hyvin vaikeaa, vaikka kyse on ehkä keskeisimmästä arvosta nykyisen vallitsevan ilmastokäsityksen ja sen mukaisen ilmastopolitiikan kannalta. Jos nimittäin ilmastoherkkyys on todellisuudessa esimerkiksi 4°C, on edessä melkoinen lämpeneminen haittavaikutuksineen seuraavan 100 vuoden aikana, vaikka tekisimme mitä tahansa hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Mutta jos arvo onkin 1°C, emme joutuisi minkäänlaisiin ilmaston lämpenemisestä johtuviin ongelmiin. Tällöin hyötyisimme muutoksesta.

Ilmastoherkkyyttä on yritetty selvittää viime aikoina monissa tutkimuksissa. Tulokset ovat melko vaihtelevia. Silmiinpistävää on suuri epävarmuus lähes kaikissa tutkimuspapereissa. Siksipä IPCC:kin on antanut välin 1,5 - 4,5°C alueeksi, jolta tuo arvo lopulta löytyy. Kuten kuvasta 1 näkyy, joissakin tutkimuksissa vaihteluväli on vieläkin isompi. On tietysti selvää, että kaikki kuvassa mainitut tutkimukset eivät voi olla oikeassa. Eikä ole varmaa sekään, että niistä mikään olisi oikeassa, sillä ECS:ä ei ole kyetty empiirisesti mittaamaan.

Kortin lähetyksestä ekopaaston ensimmäinen ilmastoteko

RSS-aikasarja julkaisi helmikuun lämpötilapoikkeamat. Pisin ajanjakso helmikuun lopusta menneisyyteen, joka näyttää lineaarisella trendillä mitattuna lämpenemättömyyttä, on nyt 210 kuukautta - siis 17 vuotta ja kuusi kuukautta. Tuo aika on kuusi kuukautta pidempi kuin ilmastotutkija Ben Santerin ilmoittama 17 vuoden jakso, joka riittää AGW-signaalin erottumiseen lämpötilamittausten kohinasta.

Kuvan alkuperä täällä.

Lämpenemättömyyden jaksolla on tietysti tapahtunut paljon niin ilmastopolitiikassa kuin ilmastotutkimuksessa. Ensimmäinen lämpenemisen hillitsemiseen tähdännyt kansainvälinen sopimus, Kioton pöytäkirja, on nuorempi kuin tuo jakso. Kioton pöytäkirja hyväksyttiin UNFCCC:n kolmannessa kokouksessa Kiotossa, Japanissa, 11. joulukuuta 1997. Kioton sopimuksen tarkoituksena oli hillitä hiilidioksidipäästöjä, joiden väitetään lämmittävän ilmastoa. Tosiasiassa hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut noin 10 prosentilla lämpenemättömänä aikana. En osaa sanoa, johtuuko lämpenemättömyys Kiotossa hyväksytystä paperinpalasta, mutta tuo paperi ei ole ainakaan CO2-päästöjä hillinnyt.

Euroopan Unioni on tehnyt koko lämpenemättömyyden ajan hyvin edistyksellistä ilmastopolitiikkaa. Sen eteen on uhrattu iso osa maanosan energiaintensiivisestä teollisuudesta ja miljoonia työpaikkoja. Sen seurauksena eurooppalaisten kuluttajien energialaskut ovat kasvaneet enemmän kuin koskaan ennen. Suomikin on ollut ilmastopoliittisesti aktiivinen koko EU-jäsenyytensä ajan, jona aikana globaali keskilämpötila on RSS-aikasarjan lineaarisen trendin mukaan noussut huikaisevat 0,056 astetta.

Suomen panos ilmastotalkoissa ei Kataisen hallituksen käsityksen mukaan ole riittävä, vaan meidän on ponnisteltava lisää lämpenemisen hillitsemiseksi. Tämän vuoksi hallituksemme on ajamassa EU:n jäsenmaille ensi vuosikymmenelle yksipuolisia ja kaksi kertaa isompia CO2-päästövähennystavoitteita verrattuna vuonna 2020 päättyvään tavoitejaksoon. Niistä päätetään jo tämän kevään aikaisissa EU:n huippukokouksissa. Mutta tämäkään ei riitä. Siksi hallitus haluaa säätää ilmastolain, jonka tarkoituksena on asettaa ilmaston lämpenemisen torjunta kaikkien muiden politiikkasektoreiden yläpuolelle ja niitä ohjaavaksi. Kun ilmastolain valmistelu aloitettiin pari vuotta sitten, oli globaalia lämpenemättömyyttä kestänyt vasta yli 15 vuotta. Kun laki, jota vihreitä painostusryhmiä lukuunottamatta ei kukaan muu Suomelta vaadi, mahdollisesti astuu voimaan 1.5.2015, saattaa lämpenemättömyyden jakso olla jo yli 20 vuotta pitkä.

Meret sykkivät vuodenaikojen mukaan

WUWT-blogiin säännöllisesti kirjoittava Willis Eschenbach on käsitellyt mielenkiintoisella tavalla Argo-dataa

Kuva 1. Argon toimintaperiaate

ja saanut meret sykkimään. Argo-poijuthan keräävät tietoa mm. merten lämpötilasta aina 2000 metrin syvyyteen asti. Kun noiden noin 4000 poijun yhteensä liki 140 000 vuosittaisen sukelluksen tiedot pannaan yhteen, saadaan jollain tavalla kattava käsitys eri merialueiden lämpötilasta. Argo-poijujen toimintaperiaate näkyy kuvasta 1.

Argo-järjestelmä on ollut käytössä vasta kymmenisen vuotta, ja kattavaa dataa siitä on saatu oikeastaan vasta vuodesta 2005 alkaen. Eschenbach on käyttänyt datasettiä ajalta 2005-2012, ja saanut aikaan vuodenaikojen mukaan sykkivät meret. Kuvassa 2 näkyy merialueiden pintalämpötilan kuukausittaiset arvot kahdeksan kalenterivuoden aikana.

Kuva 2

Kuvassa 3 on koko 2000 metrin päällimmäisen vesikerroksen keskilämpötila samana aikana. Huomaathan, että väriasteikko tarkoittaa hyvin erilaisia lämpötiloja verrattuna kuvaan 2.

Kuva 3