maanantai 12. tammikuuta 2015

Helppoheikki pääsi tieteenpäiville

Otsikkoni on provokatiivinen mutta oikeutettu. Katsokaapa pari ensimmäistä minuuttia tästä videosta, eikä pidemmälle juuri katsomisen arvoista löydykään. Alussa esiintyy "mattotuomarina" Helsingin yliopiston entinen rehtori ja kansleri, rohtori Kari Raivio.

"Mattotuomari" Kari Raivio
Otetaanpa Raivion sanat pieneen tieteen filosofian tarkasteluun. Seuraavassa Raivion vuorosanat ovat sisennettynä ja kursiivilla, sekä vaatimattoman blogistinne kommentit normaalitekstillä.
Ja nyt tämä, niinkuin mattotuomarina, joitakin pelisääntöjä.
No niin. Raivio siis latelee tieteen päivien pelisääntöjä "mattotuomarina".
Ensinnäkin täällä ei kinata, onko ilmasto muuttumassa vai ei. Se on muuttumassa!
No miksei siitäkin voisi kinata, sillä suhteellisesta käsitteestähän on kysymys. Mutta hyvä on, en minäkään kinaa itsestään selvyyksistä. Tuosta asiasta tuskin saisi kinaa aikaan kenenkään oppineen kanssa, sillä ilmastohan on aina muuttunut - suuntaan tai toiseen.
Eikä myöskään kiistellä siitä, onko päästöillä - siis hiilidioksidipäästöillä - osuutensa tässä prosessissa. Sen osoitti ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius 1800-luvun lopulla. Siitä on turha kinastella.
No emme taida kinastella tuostakaan asiasta. Kyllä varmaan hiilidioksidilla on osuutensa, joskaan tiedemaailmakaan ei ole päässyt asiasta yksimielisyyteen. Vaikutusarviot vaihtelevat hyvin paljon - ilmastoherkkyytenä kerrottuna monista Celsius-asteista sen murto-osiin. Siis ongelmasta ongelman olemattomuuteen ja jopa asian siunauksellisuuteen. Mutta nyt pääsemmekin sitten asiaan.

Suomenkielisen Wikipedian mukaan Arrhenius selitti kasvihuoneilmiön avulla teoriaansa - tai oikeastaan sittemmin jo kumottua hypoteesiaan - jonka mukaan jääkausien ja lämpimien kausien vaihtelu riippuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluista. Kerrottakoon nyt Helsingin yliopiston entiselle rehtorille ja kanslerille, että Arrheniuksen hypoteesiä ei koskaan hyväksytty. Aluksi Uppsalan yliopiston fysiikan professori Knut Ångström osoitti kokeellisesti, että hiilidioksidin absorptiokaista oli jo melko matalilla pitoisuuksilla kyllästynyt, jolloin aineen lisäämisellä ilmakehään ei olisi juurikaan vaikutusta lämpötilaan. Samaan tulokseen ovat tulleet kaikki säteilyfysiikkaan keskittyneet tutkijat kokeissaan.

Arrheniuksen mainetta saanut "kasvihuoneilmiöteoria" koki lopullisen kolauksen, kun häntä ilmastotutkimuksen osalta huomattavasti merkityksellisempi serbialainen fyysikko, Milutin Milanković, esitti nykyisin yleisesti hyväksytyn teorian jääkausien syistä. Sen mukaan Maan akselin ja radan pitkäjaksoiset muutokset aiheuttavat jääkausia. Syy siis ei ollutkaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa, joka mm. ikijäätiköistä otettujen porausnäytteiden mukaan seuraa lämpötilan muutoksesta. Hiilidioksidi siis ei voi olla jäähän taltioituneen ilmakehähistorian mukaan eikä myöskään oleellisesti ilmastotutkimusta eksaktimman astrofysiikan mukaan isojen ilmastonmuutosten aiheuttaja. Seuraus kun ei oikein voi olla samalla syy.

Kerrottakoon vielä lastenlääkäri Raiviolle, joka kaikella ilmastotutkimuksen asiantuntijuudellaan korotti itsensä tieteenalan "mattotuomariksi", että väärässä ollut Arrhenius piti hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta maapallolle siunauksellisena, sillä hänen mukaansa korkeammat pitoisuudet ilmakehässä voisivat estää tai hidastaa seuraavan jääkauden tuloa. Hän siis luuli löytäneensä ihmiskunnan pelastuksen seuraavalta ilmastotuholta toisin kuin monet nykyiset ilmastotutkijat ja -poliitikot.
Mutta se on selvää ... [ääni katoaa, mutta ilmeisesti tarkoitetaan ilmastonmuutosta] ... siihen sopeutuminen tapahtuu varsin monella tasolla. Se lähtee yksittäisestä kansalaisesta, joka miettii, vaihtaisko vanhat hehkulamput led-lampuiksi vai ei energiamielessä, ja yläpäässään se päätyy näihin vuodesta toiseen venyviin YK:n moni.. siis monen ..  öö hallitustenvälisiin ilmastoneuvotteluihin, jo.. joista nyt siis jälleen tänä vuonna syksyllä Pariisissa on jälleen ratkaiseva neuvottelu tulossa.
Tjaah... Sanoisin, että kansalaiset miettivät hehkulamppujen vaihtamista led-valoihin lähinnä siksi, että ensin mainittuja ei kaupoista enää Brysselin määräyksistä johtuen löydy. Suomen energiatehokkuudelle tai ilmastotavoitteille asialla ei ole suurta merkitystä.


Tuosta edellisestä lainauksesta kuitenkin löytyi kaksi asiaa, joista olen samaa mieltä Raivion kanssa, joskin seuraavin varauksin. Hän puhuu ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Kuitenkin vuoronsa saavat alustajat ja poliitikot puhuvat lähinnä ilmastonmuutoksen hillinnästä - siis ilmaston säätämisestä. Nehän ovat aivan eri asioita ja jopa aivan eri kokoluokassa. Toinen asia, josta olen Raivion kanssa samaa mieltä, on vuodesta toiseen venyvät ilmastoneuvottelut, jotka aina ovat "ratkaisevia". No niin on tämän vuoden Pariisikin - ihan samanlainen kuin edeltäjänsä. Naurattaa jo etukäteen, mutta hyviä bloggausaiheita siitä syntyy.

Minä en lähtenyt irvailemaan lastenlääkäri Kari Raivion ansioille äärimmäisen politisoituneen ilmastotutkimuksen ja -politiikan "mattotuomarina". Minulle tuli huoli meidät loistavaan nykyisyyteen nostaneiden tieteiden vahvojen perinteiden kestämisestä politiikan paineissa. Nimittäin tieteiden vahvuus on sitten keskiajan ja ajoittain jo antiikin ajoista alkaen ollut vahva epäily kaikkia aiemmin keksittyä kohtaan. Jos näin ei olisi ollut, emme tietäisi mitään Galileosta, Kepleristä, Newtonista, Darwinista, Bohrista, Becquerelistä, Einsteinista tai muistakaan tieteen suurmiehistä.

Suomen merkittävimmän tiedeyliopiston entisen rehtorin ja kanslerin luulisi kannustavan tieteelliseen haastamiseen ja tutkimukselliseen epäilyyn. Vaan näin ei näytä olevan. Minusta Raivio on myynyt sielunsa politiikalle ja vielä hyvin horjuvalle sellaiselle. Kuinka noin voi myydä vuosisataisen hienon henkisen perintönsä? No helppoheikki voi!

Sitkeimmät ilmastomasokistit voivat jatkaa videon katsomista kahden minuutin alkupätkää pidemmälle. Minä yritin, mutta nukahdin kesken kaiken. Päivi Lipponen ja Matti Vanhanen hävisivät Nukkumatille.

66 kommenttia:

  1. Kenellehän Mäkinen kohdistaa nämä ilmastonmuutoskirjoituksensa? Ei ainakaan sellaisille, jotka ovat asioiden tieteellisesta sisällöstä paremmin perehtyneitä kuin blogisti. Kaikki ylläolevassa kirjoituksessa on kansainvälisistä ilmastoskeptisistä blogeista kopioituja kvasitieteellista väittämiä, jotka on moneen kertaan osoitettu vääriksi, virheellisiksi ja vääristellyiksi. Miksi niitä nyt täällä taas kyllästymiseen asti toitotetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenelle anonyymi mahtaa suunnata soopansa? Mikä on moneen kertaan osoitettu vääräksi ja missä? Taitaa olla turha pyytää mitään linkkiä.

      Tapsa

      Poista
    2. Anonyymi, henkilöön kohdistuva hyökkäys... Jätän huomiotta. Ehkä alempana olisi jotakin kiinnostavaa?

      Poista
    3. Hmmm... Mistähän blogista olen kopioinut jonkin "kvasitieteellisen" väittämän yllä olevaan kirjoitukseen? En muista edes lukeneeni muita blogeja yo. kirjoitusta laatiessani. Että kaikenlaista...

      Poista
  2. EU:n kykyyn hoitaa pallomme ilmasto johonkin kuntoon, mikä lie, uskotaan lujasti ja vieläpä kuvitellaan EU:n saavan jotain kilpailuetua tästä touhusta.

    Sama homma kuin näissä ilmastoneuvotteluissa. Vielä ei ole mitään saatu aikaiseksi, mutta tulevaisuus tuo autuuden tullessaan.

    Kyllähän se oli selvää, millainen mattopaini tällä kaksikolla syntyi. Keskinäisen kehumisen kerho.

    Viime vuosi oli kuulemma lämpimin maapallon historiassa. Professori puhuu asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään.

    Tuulivoiman syöttötariffi on aivan loistava!!!!

    Ei herranjestas mitätästä tulee?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tyhjää puhetta medialle ja iso lasku meille kansalaisille.

      Poista
  3. Herranen aika! Suomessa alkoi bioenergian käyttö vasta päästöoikeuskaupan alkamisen jälkeen.

    Minun käsittääkseni etenkin sellutehtaat ovat hyödyntäneet bioenergiaa koko ikänsä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, luulen että täällä on hyödynnetty bioenerkiaa tuollaiset palttiarallaa 8500 vuotta, tai jotain sinnepäin... ;-)

      Poista
    2. Niin, kaikki riippuu määrittelystä. Kivihiilikin taitaa olla bioenergiaa - joskin muutaman kymmenen miljoonan vuoden takaista.

      Poista
    3. No mitäs ne halot sitten on, jos eivät bioenergiaa? odotan mielenkiinnolla sitä määritelmää jolla ne poistetaan uusiutuvan energian ja bioenergian piiristä. Mutta tämä aika on täynnään postmoderneja sanaseppoja jotka määrittelevät kaiken uusiksi, joten ei kai sitä oikeastaan ihmeenä voisi pitää, mielenkiintoisena ainoastaan,

      Poista
  4. Vai saa fossiilisten poltto viisinkertaiset tuet uusiutuviin verrattuna! Tämä viittaa taas siihen, että raskas teollisuus ei maksa sähköveroa ja se katsotaan tueksi.

    Lämpöpumppukin kuuluu olevan suomalainen keksintö ja muuta paskaa.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väite fiossiilisten saamasta 5* tuesta perustuu Sternin tulevaisuusmallinnukseen eli on mallinnetun maailmanlopun hinta.

      Se tarkoittaa vaan sitä että fossiilisista pitääisi tehdä verotuksellisesti 5* kalliimpia jolloin tuulirupellointi ja aurinkohihhulointi olisivat kilpailukykyisiä
      ja bensiini maksaisi yli 10€ litra, mutta näkyyhän markkinat reagoineen kun on menossa alennusmyynti jolloin uusiutuvien kilpailukyky on muuttunut entistäkin naurettavammaksi.

      "Pretty strong stuff, eh? Obviously, we must immediately abandon all fossil fuels and industrial capitalism along with it in order to save the planet."

      Eihän niillä ole näyttää mistään budjetista fossiilisten saamaa massiivista tukea kun ne on kerran ankaran verotuksen kohteena, kun taas tuuliparooneille syötetään reaalista veronmaksajien tukea ihan käyvässä valuutassa.

      http://www.forbes.com/sites/timworstall/2014/06/16/lord-sterns-new-climate-change-economics-paper-finds-the-carbon-tax-should-be-lower/

      Ilkka

      Poista
    2. Olisiko tuossa sinun siteeraamassasi lauseessa vilahtanut se todellinen aihe? Viittaan tällä sanaan "capitalism". Siitä eroon pääseminen taitaa olla koko homman päätarkoitus, kaikki muu (esim. aurinkovoima, tuulivoima jne.) ovat vain keinoja päästä tähän.

      Poista
    3. Nooh' kapitalismi särähtää jotenkin korvaani jonkun sortin sosialistina joten itse käytän mielummin sanaa markkinatalous.

      http://www.forbes.com/sites/larrybell/2013/01/22/the-u-n-s-global-warming-war-on-capitalism-an-important-history-lesson-2/

      Ilkka

      Poista
    4. Vai saa fossiiliset tukea! Kyllä asia on niin, että päästökaupan myötä joku taho kuppaa isot rahat johonkin isoon kassaan ja lisää on suomalaiselle tiedossa 4500 miljoonan euron verran. http://summa.talentum.fi/article/te/uutiset/123400 Koko tämäkin rahastus tehdään ilmaston lämpenemisen varjolla, maksumiehinä ovat suomalaiset ja rahat menevät ties kenen taskuihin. Ei ole ainoa se Al Gore, joka ilmastonmuutosasiaa lietsoen käärii valtavat rahat omiin pusseihinsa.

      En malta tässä yhteydessä olla ottamatta kantaa tämän päivä Hesarin juttuun, jossa kermakuorijat ovat vihreän Niinistön tuella tulossa Helsingin omistamaan kaukolämpöverkkoon häiriköiksi vedoten kilpailutukseen ja sen muassaan tuomaan hinnan alennukseen. Siis siihen, joka on tapahtunut vaikkapa autokatsastusalalla, kun ulkomaiset pääomasijoittajat tulivat pomminvarmaan bisnekseen niin, että katsastusten hinnat ovat moninkertaistuneet. Ilmastonmuutos ja vapaat markkinat ovat tietynlaisia uskontoja molemmat ja niihin vedotaan, kun päättäjiä höynäytetään ja läpi menee kuin häkä.

      Helsinki on vuosien saatossa siirtynyt hajautetusta, talokohtaisesta ja ympäristöä eniten saastuttavasta lämmöntuotannosta tehokkaaseen, energianhuoltovarmaan ja keskitettyyn lämmittämiseen. Siihen järjestelmään on kytketty lämpöakkuja, absorptio- lämpöpumppuja, joiden avulla on saatu rakennettua erittäin energiatehokas ja ympäristöystävällinen kokonaisuus, jota lobbareiden vietävissä oleva Niinistö on Hesarin vahvalla tuella alkanut romuttamaan tilanteessa, jossa tuo Helsingin kokonaisuus on YK:n ja monen muun toimesta useasti palkittu tehokas ja huippu ympäristöystävällinen kokonaisuus ja malliesimerkki koko maapallolle. Siitä ollaan kiinnostuneita ympäri maapallon ja se on vierailujen kohde, koska vastaavien järjestelmien avulla maapallon päästöt saataisiin pudotettua helposti alle puoleen. Niinistön ajama hajauttaminen on katsomista peräpeiliin ja paluuta aikaan, johon kukaan ympäristöstä vähääkään huolta kantava ei halua palata.

      On myös niin, että Helsingissä on Suomen alhaisimpiin kuuluva kaukolämmön hinta, eikä Helsingin kaupungin ole syytä liikoja rokottaakaan oman alueensa asukkaita tuon oman energiayhtiönsä kautta, vaan pitää Helsingin kaupungin alueen energian hinnat sellaisella tasolla, että asukkaat ja alueen yrittäjät pysyvät myös energiamaksujen osalta edullisessa Helsingissä. Tähän liittyen olisi aika erikoista, että kaupunki ei saisi tuottaa omalle alueelleen edullista energiaa, vaan valmiiseen kaukolämpöinfraan olisi otettava mukaan joku St1 kaltainen jobbari, joka ei kanna minkään valtakunnan yhteiskuntavastuuta vaikkapa lämmön energianhuoltovarmuudesta tilanteessa jossa jobbareiden lämpölaitos piiputtaa 30 asteen pakkasella. Tämä samahan koskee näiden lämpöparoneiden lisäksi tuuliparoneita, joiden takia muun yhteiskunnan on ylläpidettävä kallista varavoimaa sen varalle, että ei tuule. Kiva on tuuliparoneiden bisnes, kun yhteiskunta tukee toimintaa miljardeilla ja kaiken huipuksi kantaa heidän puolestaan sähkö energianhuoltovarmuuteen liittyvän vastuun ja taloudellisen taakan.

      Pave

      Poista
    5. Hyvä Pave! Antero

      Poista
    6. Hyvä oli juu!

      Päivi Lipponen sentään oli vähän huolestunut munivan kanan ehtymisestä eli Helsingin energian. Vihreät on päästetty siinä puulaakissa sen verran päättäviin asemiin, että kultamunat taitaa ruveta vähenemään.

      Paitsi tietenkin, jos ymmärtävät rakentaa muutaman tuulimyllyn, niin virma pääsee rahastamaan kasvavasta sähköveron tuotosta.

      Tapsa

      Poista
    7. Loistavaa Pave!

      Henkka

      Poista
    8. Hiilellä tuotetun kaukolämmön hinta nousee 20€/MWh, jotta kalliimmat energiamuodot olisivat kilpailukykyisempiä. Helsinki ja Suomi on kohta konkursissa.

      Poista
    9. Ja mistä tieto?

      Paljonko se muuten nyt on? Ei tuo vielä ropellisähkön kannattavuutta paranna.

      Tapsa

      Poista
    10. Kyllä fossiiliset saavat paljon tukiaisia. Näin on mm. Arabian niemimaalla, Iranissa, Ekvadorissa, Kuubassa, Afrikassa, Intiassa, Kiinassa jne. Mutta koskaan nämä vihreät lobbarit eivät muista kertoa, että näin ei ole EU:n alueella tai vaikkapa täällä Suomessa.

      Poista
    11. http://www.inergia.fi/liitteet/Shkn%20verotus%20kiristyy.pdf Tarkemmin katsottuna verojen osuus on jo 22€/MWh hiilellä tuotetulla lämmöllä.

      Poista
    12. Hiilen maailmanmarkkinhinta on tällä hetkellä noin 60€/t, lämpöarvo 7 MWh/t. Siis noin 8,5€/MWh, verot 22€/MWh, veroja siis noin 260%.

      Poista
    13. Että sellaista tukea, etumerkki vaan on päässyt muuttumaan. Kun tuossa kovasti kannustettiin tukemaan uusiutuvia Suomessa ja puhuttiin fossiilisten valtavista tuista, niin ilmiselvä tarkoitus oli antaa ymmärtää, että täällä tuetaan. Voiko puhua suoranaisesta valehtelusta?

      Ei kai Lovio tarkoittanut, että suomalaisten pitäisi tukea uusoituvia yhtä paljon kuin muu maailma tukee fossiilisia? Varsinainen vipeltäjä, mutta mitä hän tuosta itse hyötyy?

      Tapsa

      Poista
  5. Pari kommenttia tilaisuudesta. Sanaa ydinvoima ei mainittu kertaakaan.
    Panelin loppupuolella Markku Ollikainen mainitsi projektista, jossa tarkistetaan oppikirjojen ilmastopolitiikkaa koskeva osuus. Näinhän sitten tullaan vähitellen pääsemään eroon mikko mäkisistä.
    Johannes

    VastaaPoista
  6. En saanut Mikon aloituslinkkiä toimimaan syynä ollessa todennäköisesti
    versiohelvetti eli tarvittava videoplayeri taitaa vaatia vintoosa 7 tai uudemman.

    Utubesta löytyi kuitenkin toimiva Päivän Paini, jos joltain jäi kattomati
    ja sinniä olisi jäljellä kun anti on tosiaankin unettavaa AGW jargonia.

    Emäntä kattoo Emmerdalea joten mulle ei jää vaihtoehtoa kuin seurata painia.

    https://www.youtube.com/watch?v=nB0rwM-Au0s

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän se pörräs mun vanhalla Visvasyylällä.

      Tapsa

      Poista
  7. No nyt on sitten tämän Lovion hehkuttaman, ESNTO:n YT:eet käynnissä. Siinä se hurja 10 miljoonan vientitulo pomppasi Viroon ja luu jäi käteen.

    Ei siis vieläkään edes tukiaisilla kannattavaa vientifirmaa, joka liittyisi joten päästövähennyksiin.

    Jos oikeaa tutkivaa journalismia vielä olisi, tässä olisi sen paikka. Siis tutkia Lovion kytkökset, kun hänen touhujensa toteutukseen ei 100 miljardia taitaisi vuodessa riittää.

    Olen kyllä sitä mieltä, että mattotuomari oli kuitenkin professoriporukan fiksuin.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä menestys jäi lyhyeksi kuin kanan lento.

      Tämähän muistuttaa Kekkoslovakian aikoja kun vientipalkinnon saaja oli
      säännönmukaisesti vankilassa ja firma konkurssissa pian
      palkinnon saatuaan.

      http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/ensto+aloittaa+koko+henkilostoa+koskevat+ytneuvottelut/a249486?service=mobile

      Ilkka

      Poista
  8. Tämä oli kyllä ala-arvoisin pläjäys, mitä olen kuullut tai nähnyt tällä saralla.

    Kumma, että L4 ei ole vielä tullut ulos ja sanonut, että ilmastosta ei saa keskustella kuin ilmastotieteilijät.

    Tapsa

    VastaaPoista
  9. Kuvaus valtiollisesta AGW sensuurista ja äskeisestä Tieteen Päivät nimellä
    esitetystä vaaliohjelmasta mihin oli kutsuttu vai kahden puolueen edustajat ja pari vihergurua.

    https://pbs.twimg.com/media/B7Kk0M_IcAAt8RO.jpg:large

    VastaaPoista
  10. Lämpenemisen vastaisen sodan hegemoniaa nostatetaan, mikä näkyy videon tilaisuudessa kuin vaikka presidentin uudenvuodenpuheessakin. Syy on selvä. Nyt ollaan matkalla kohti Pariisin "ratkaisevia" ilmastoneuvotteluja vuoden lopulla. Tätä tullaan tänä vuonna näkemään, kun kansalaiset on saatava uskomaan päästöjen vähentämisen kiireelliseen tarpeellisuuteen.

    Wade

    VastaaPoista
  11. Niin tullaan ja sitten taas ennen seuraavia, ratkaisevia neuvotteluita, niitähän riittää.

    Tämä tilaisuus oli kyllä täydeellisyyteen viety alallaan. Pari kysymystäkin oli etukäteen varmistettu oikeanlaisiksi.

    Valehtelua, utopistisia skenaarioita ja sitä rataa. Kaikki olivat varmaan ikionnellisia tilaisuuden jälkeen.

    Tapsa

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Juuri viimeviikolla tuli öljysäiliö täyteen edullista fossiilistailmastonmuutospolttoöljyä. Harmi kun ei ole suurempaa, että voisi ostaa jemmaan tulevaisuuden varalle.
    Tämä blogi on loistava poikkeus blogien valtavirrasta asiantuntevine kommentointiosioineen ilman kiihkoa ja politikointia. Eli toimii ajatuksella. "Vain oleellinen on tärkeää"!

    VastaaPoista
  14. Oli se tämä Ollikaisenkin kommentti Kiinasta aivan käsittämätön. Hän oli varma, että Kiina rupeaa laskemaan päästöjään jo 2025, vaikka lupasikin vasta 2030 tienoilla. Kiinalaisten menttaliteeti on kuulemma sellainen, että ei ainakaan haluta alittaa lupausta.

    Miten lie käydä? Tähän asti Kiina on halunnut verrata päästökehitystään kansantuotteen kehitykseensä. Olisiko tilanne muuttunut?

    Ylimalkaan on uskomatonta, miten nämä Suomen konkurssin puuhamiehet ja -naiset, kehuvat aina Kiinaa, ylivoimaisesti suurinta päästäjää, joka vielä lisää tuprutustaan hurjaa vauhtia. Tällä kehumisella sitten perustellaan tätä konkurssikierrettä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä Kiina lupasi, eikö tieteen päovän politrukit osaa lukea?

      "Mr. Xi said China would brake the rapid rise in its carbon dioxide emissions, so that they peak “around 2030” and then remain steady or begin to decline. "

      Ja tästä hehkutettiin.

      http://www.nytimes.com/2014/11/13/world/asia/climate-change-china-xi-jinping-obama-apec.html

      Ilkka

      Ilkka

      Poista
    2. Lisännen vielä että josseivat kaikki jaksaneet katsoa, niin Tieteen Päivien
      synteesi on lopussa eli koulujen oppisisällön muuttamisessa ilmastomyönteiseksi.

      https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=nB0rwM-Au0s

      Jos ei ala kohilta kohta on jotakuinkin 2 tuntia-

      Ilkka

      Poista
    3. Ei vaan ilmastohysteeriseksi.

      Tapsa

      Poista
    4. No mitä tuohon "Tieteen Päivät" nimiseen ilmastohystereesiin
      sitten sanoisi kun menin sanattomaksi.

      Näytti ihan uudistuvan energian lobbareiden ja Matti Vanhasen pääministeriyden vaaliohjelmalta taatakseen tukiaiset AGW tulevaisuudessa, Päivi Lipposen ollessa ainut miltä pilkahteli
      edes vähän järjen valoa.

      No kun Matti on vanhastaan tuttu eri tavoin, muistutankin että olen yhtä ilkeä kuin ennenkin.

      Eli pääministeriys ei ole taattu vaikka sitä "Tieteen Päivillä" julistettiinkin,
      eli kyse ei ollut tieteestä vaan politiikasta, nimenomaan ilmastopolitiikkamme jatkuvuudesta, syy miksi tarvittiin mattotuomaria..

      https://www.youtube.com/watch?v=7xH6rKGG4v8

      Ilkka

      Poista
  15. Ihan vaan pikkusen aiheen vierestä.

    Tuossa urheilugaallassa Teemu Selänteen olisi pitänyt voittaa melkein jokaisen palkinnon. Ei voittanut mitään, seitsemänneksi jäi pääarvonnassa.

    Parhaan urheilulähettiläämme kohtelu on käsittämätöntä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  16. Tätä tiedettä tehdään Lappeenrannassakin. Siellä on keksitty, että Kiinassa tulee aurinko- ja tuulienergia kannattaviksi jo 5 v kuluttua ja Suomesta mennään kertomaan, miten se tehdään.

    Tämä on pääasia jokaisessa YLE:n uutislähetyksessä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa itse uudin, joten salen kannattaa lähettää tykkivene Kiinan
      vesille painostamaan Kiinalaisia hyväksymään LUT valopäiden laskelmat,
      kun itse eivät ymmärrä.

      Olisi siinä naurussa pitelemistä.

      http://yle.fi/uutiset/tutkijat_auringosta_ja_tuulesta_halvin_energiamuoto/7681153

      Ilkka

      Poista
    2. Kuinkahan huonoja voimaloita Kiinassa koko ajan rakennetaan, kun 5 - 10 v jälkeen pannaan pillit pussiin?

      Energian varastointi on tietenkin se isoin ongelma uusiutuviin siirryttäessä.
      Metaania kuulemma ruvetaan tekemään ja varastoimaan. Eivät vaan kertoneet, mistä se hiili siihen metaaniin otetaan.

      Tapsa

      Poista
    3. Uusiutuvien energiamuotojen läpimurto on käsillä, mutta sen ymmärtämiseksi pitäisi ehkä lukea jotain muutakin kuin skeptikkoblogeja.

      Poista
    4. Olet siis sitä mieltä, että syöttötariffi pois ropelleilta. Kannatettava ajatus!

      Tapsa

      Poista
    5. Uusiutuvien energioiden läpimurto loppui kun Euroopasta loppuivat metsät ja alettiin käyttämään hiiltä ja keksittiin höyrykone sekä isoisä lampun osti.

      Sen läpimurto on käsillä hamaan tulevaisuuteen.

      Ilkka



      Poista
    6. Tapsa ja Ilkka, argumenttinne toimivat erinomaisesti, jos vain aika ja kehitys pysyisivät paikallaan, jos eläisimme pysähtyneessä maailmassa :=)

      Ehkäpä niin ei kuitenkaan ole, ja siksi myös omia näkökulmia, ajatusrakennelmia ja käsityksiä olisi syytä ravistella.

      Poista
    7. Mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei vaikuta pätkääkään siihen kannattaako nyt pystyttää ropelleja pitkin rannikkoa.

      Tapsa

      Poista
    8. Mitä ano meinaa?

      Tietysti uusiutuva on kilpailukykistä silloin kun sille ei tarvitse maksaa tukiaisia, äskeisten "Helppoheikkipäivien" neuvotellessaan miten tukiaisilla rakennetaan innovaatioita valitsemalla voittajat, joka on markkinasosialismia, kuntaas markkinatalous antaa markkinoiden ohjata
      vaikkapa energiamuodot hyödyllisempiin eli kuluttajille edullisimpaan malliin sensijaan että väitettäisiin tuulivoiman olevan päästötöntä ja edullista perustellen sillä että fossiilienergia on kallista koska saa .
      miljarditukia joita kukaan ei ole nähnyt.

      CO2 vähennyksille ei edelleenkään ole tieteellisiä perusteita, eikä toimille niiden vähentämiseksi.

      Ilkka

      Poista
    9. Tapsa, ole huoleti: meillä mennään koko ajan 10-20 vuotta jälkijunassa olkoonkin, että yhä useampi taho alkaa jo ymmärtää kehitystrendin: uusiutuvat energiat ovat pidemmän päälle on ainoa kestävä energiatuotannon muoto, niiden hinta halpenee, kun taas ydinvoiman ja fossiilisten hinta nousee.

      Voit mainiosti kyseenalaistaa ropellien pystyttämisen kannattavuuden. Toki samalla olisi ehkä syytä pohtia, kuinka kalliiksi tiettyjen päätösten lykkääminen ja käsien sitominen vanhaan tulee. Kokonaiskuva ja kehityksen trendi ovat kuitenkin selviä; jokainen maa joutuu ratkaisemaan oman polkunsa energiakäänteen tekemiseksi.

      Poista
    10. Tapsa 14. tammikuuta 2015 11.22: "Mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei vaikuta pätkääkään siihen kannattaako nyt pystyttää ropelleja pitkin rannikkoa."

      Se, mitä nyt tehdään tai mitä jätetään tekemättä, vaikuttaa kuitenkin tulevaisuuteen. Itse asiassa meillähän ei käytännössä ole päästy edes alkuun Suomessa, olemme jääneet 20 viime vuoden aikana jälkeen selvästi, eikä edes mitään kunnon suunnitelmaa ole asian edistämiseksi.

      Poista
    11. Missä olemme jääneet jälkeen?

      Hölmöydessäkö?

      Ilkka

      Poista
    12. "Voit mainiosti kyseenalaistaa ropellien pystyttämisen kannattavuuden. Toki samalla olisi ehkä syytä pohtia, kuinka kalliiksi tiettyjen päätösten lykkääminen ja käsien sitominen vanhaan tulee."

      Kyllä sen on kyseenalaistanut moni muukin. Voisit sitten kertoa, millainen ilmastovaikutus tuolla touhulla on.

      Tapsa

      Poista
    13. "...olemme jääneet 20 viime vuoden aikana jälkeen selvästi,"

      Jos tuolla tarkoitat uusiutuvien rakentamista, niin hyvä, ehkä vältämme vielä tekemästä samat virheet mitkä muut maat ovat tehneet, siilä useimissa maissa aletaan heräämään siihen että tuuli- ja aurinkovoima ovat olleet aivan julmetun kalliita virheitä.

      Mikäli vanhaan sitoitumisella tarkoitat ydinvoimaa, niin pitää muistaa että ydinvoimalla on tehty sähköä tehokkaasti ja kannattavasti vasta runsaat 50 vuotta, kun taas tuulivoimalla on tehty sähköä kohta 130 vuotta eiköä se ole osoittautunut kovin tehokkaaksi saatikka taloudellisesti kannattavaksi vielä missään.
      Enkä suoraan sanoen ihan heti keksi pahempaa luonnon raiskaamista kuin mitä tuulivoima on.

      Poista
    14. Mistä ihmeestä me olemme jääneet jälkeen?

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/uusiutuvan-energian-osuus-nousi-l%C3%A4hes-tavoitteeseen-1.50603

      Mistäs löytyy maita, jotka ovat panneet paremmaksi. No, Norja ja Ruotsi, kun niillä on vesivoimaa tolkuttomasti.

      Tapsa

      Poista
    15. Olisiko kenties yksi perustavaa laatua oleva ongelma se, että meillä on yhä vallalla vanhentuneet, 1990-luvulta peräisin olevat käsitykset aurinko- ja tuulivoiman teknikasta?

      Välttämättömän energia(jakelu)järjestelmän uusimisen osalta tilanne on vaikea. Ollikainen muistaakseeni esitti, että etsittäisiin kestävää ja tulevaisuuteen suuntaavaa ratkaisua siten että aluksi eriytettäisiin ja turvattaisiin energiaintensiivisimpien alojen (esim. terästeollisuus) energian/sähkönkäyttö. Mutta samalla lähdettäisiin myös kunnianhimoisesti kehittämään muuta järjestelmää tavoitteena hajautettu järjestelmä, jossa yksittäinen kotitalouskin voi olla samalla olla sekä sähkönkuluttaja että -tuottaja.

      Poista
    16. Jaa, että rakentaisimme toisen sähköverkon???

      Tuollainen ei jäänyt edes mieleen. Varmaan hän kertoi hintalapunkin. (Ei löydy hymiötä mistään)

      Aurinkovoima tulee jossain vaiheessa kannattavaksi, mutta mistä mahtaa tulla se uusi keksintö tuulivoiman alalla? Niin, sinun mielestäsi sellainen onkin jo sitten olemassa. Syöttötariffit siis pois.

      Tapsa

      Poista
    17. Juu Ollikainen näkyi epäilevän raudan pelkistyksessä tarvittavan edelleenkin hiiltä odottaessamme energiaintensiivisen teollisuuden poismuuttoa eli siihen asti on sinniteltävä.

      Ilkka

      Poista
    18. Päätösten lykkääminen ja sen seuraukset.

      Päätösten tekemiseen tarvittaisiin järkeviä perusteita koska emme pysty varautumaan kaikkeen mahdolliseen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Ilmastotieteen osoittauduttua ennustekyvyttömäksi olisi vastuutonta tehdä päätöksiä sen perusteella tulevien sukupolvien puolesta koska varautuminen siihen mikä ei tapahdu kuluttaa ihmiskunnan resursseja, sen sijaan että ne käytettäisiin johonkin hyödylliseen.

      Seuraavassa karttuunissa on Ilmastotieteen ennustuksia joihin olemme varautuneet aikanaan, joten jokainen voi valita valikoimasta yhden omansa, muiden ennusteiden ollessa vastaavasti väärässä.

      https://junksciencecom.files.wordpress.com/2015/01/climate-predictions.jpg

      Ilkka

      Poista
  17. Vähän ajatuksia vielä tuohon mattotuomariin liittyen

    Paljon on tässäkin blogissa pohdittu menneitä ilmastojaksoja, joille löytyy joku ilmasto- tai muu tieteellinen selitys. Nyt näköjään ollaan entisen kanslerinkin mukaan siinä upeassa tilanteessa, että jatkossa kaikki säähän ja ilmastoon liittyvät asiat voidaan 100-prosenttisen varmasti selittää yhdellä ainoalla asialla - ilmastonmuutoksella, joka perustuu siihen olettamaan, että ilmakehän pieni osakaasu CO2 on ilmastoa säätelevä ja sen lämpötilan määräävä ilmastotieteellinen päätekijä. Mikäs siinä sitten, pulinat pois, kuten entinen presidenttikin sanoi.

    Jos kerran näin on, täytyy sanoa, että kyllä ilmastotieteilijöillä ja säitä ennustavilla meteorologeilla on kissan päivät. Jos sataa vettä, lunta jne tai ei sada, jos vesi on keväällä ylhäällä järvissä tai ei ole, jos tuulee tai tuule, jos on lämmin tai ei, jne jne, se johtuu ilmastonmuutoksesta. Ainoa ilmastotieteellinen työ noilla ”ilmastotutkijoilla” ja ylioppilailla on enää vaientaa ne äänet, jotka epäilevät sitä, että CO2 on niin merkittävä tekijä ilmastotieteessä, että tulevaisuudessa sen vaikutus kumoaa kaikki muut ilmastoon menneisyydessä vaikuttaneet tekijät.

    Lehdistö, media, poliitikot ja muut oman etunsa ajajat käyttävät tilannetta surutta hyväksi. Toki siinä vahinkoa syntyy monelle taholle ja jopa kokonaiselle Suomen kokoiselle kansantaloudelle, mutta ilmastonmuutos on niin pelottava asia, että sen nimissä on taisteltava, vaikka sillä taistelulla ei olisi mitään kokonaisvaltaista merkitystä tilanteessa, jossa maapallon väkiluku on räjähtänyt 7-kertaiseksi 100 vuodessa.

    Tämän lehdistön avulla tehtävän pelottelun ja siihen liittyvän bisneksen pioneereja on lääketeollisuus, joka median avulla on iät ja ajat demonisoinut vaikkapa tavalliset syys- ja kevätflunssat. Siinä hommassa muutama kersa on narkolepsiassa, mutta rokotetehtaiden rahamassit ovat pullollaan. Kohta on kevät ja mediassa alkaa mieletön punkkiuutisointi, jolla myydään punkkipihtejä ja rokotteita miljoonilla euroilla. Kärsijöinä ovat Ahvenanmaan ja länsirannikon + saariston matkailuyrittäjät, kun iltapäivälehdet ja muu media päivästä toiseen pelottelee erityisesti niillä seuduilla majailevista punkeista saatavilla taudeilla. Nyt ihan kohta siitä punkkikauhusta saavat kärsiä Lapin matkailuyrittäjät, kun ”ilmastotutkijat” on jo valjastettu siihen työhön ja Lapissa on kait jo nähty ensimmäiset punkit. Samaan aikaan ihmiset lentelevät maihin, joissa on myrkkykäärmeitä, skorpioneja sekä hyttysiä, jotka levittävät malariaa. Median tyhmyys ja ahneus lähteä näihin juttuihin mukaan on ihan omaa luokkaansa, mutta kun on se CO2-ilmastonmuutos, joka tosin on vasta ennustettu tulevan, mutta jonka joku on jo nähnyt maanpäällä. Nyt muuten kun Ranskassa ammuttiin muutama toimittaja samana päivänä, kun Boko Haram teurasti 2000 ihmistä Nigeriassa, koko läntinen maailma ja media on ihan sekaisin ja ilmastonmuutos jäi vähän taka-alalle, mikä oli paha hetkellinen takaisku tuolle valtauskolle. Ranskassa oltiin Stubbia myöten marssimassa siksi, että isku osui lehdistöön, mutta Nigeriassa saa kyllä tappaa ihan rauhassa viattomia ihmisiä ilman sen kummempia rauhanmarsseja. Se on vähän niin kuin niissä maassa tapana, se tappaminen.

    Ilmastonmuutosta ennen oli otsonikato, josta on taas alettu jonkin verran kirjoitella. Silloinkin tuomiopäivän pasuunat soivat ihmiskunnalle, vaikka kukaan ei osannut varmasti sanoa mitä tuollainen kato vaikuttaa. Ennustuksia, teorioita ja konferensseja riitti senkin asian tiimoilta. Tämäkin kato tuli esille, kun lähetettiin ensimmäiset satelliitit avaruuteen. Tiedemaailma on 100 -prosenttisen varma, että moista katoa ei ole koskaan aiemmin koettu maapallon historiassa ja syyllinen on ihminen. Mielenkiinnolla jään odottamaan minkä teorian pohjalta alkaa seuraava poliittinen rahastus.

    Pave

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Lindzen kiteytti pohdiskeluni äskeisen uudistuvan energian paneelista ja tarkoituksesta jota "Tieteen Päivinä" esitettiin.

      http://www.climatedepot.com/2015/01/13/mit-climate-scientist-dr-richard-lindzen-on-u-s-senate-climate-vote-its-bizarre-ludicrous-an-attempt-to-hijack-science-for-political-purposes/

      Ilkka

      Poista
  18. Ei tässä muu auta kuin vetää valkoinen lakana päälle ja alkaa pikkuhiljaa ryömimään kohti Malmin hautasmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ryömiä syvälle luolaan, riittävän kauaksi kavalasta maailmasta epärehellisine tutkijoineen ja medioineen jne.

      Poista
  19. Uusiutuvien "ihan-nurkan-takana-oleva" ylivertaisuus testataan lähitulevaisuudessa Espanjassa, jossa tukiaisia on leikattu jopa retroaktiivisesti. Mitään ongelmaahan ei pitäisi olla, ovat niiiiin kilpailukykyisiä jne. Kova itku ja parku kuitenkin kuuluu ja oikeuteen on menty tai ollaan menossa tukiaisia hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo jo tullut testatuksi josta uutinen viime kesältä.

      "The Spaniards have thrown 100s of billions of euros in subsidies at solar and wind power, and have achieved nothing but economic punishment in return."

      Eihän tuossa pitäisi olla suomalaisilla sanomista kun jokainen rupelloi
      omillaan, mutta luulisi suomen päättäjien olevan sen verran lukutaitoisia että voisivat ottaa oppia siintä mitä ulkomailla on tapahtunut.

      Äskeinen Helppoheikki paneeli ei kuitenkaan antanut minkäänlaista lupausta luetun ymmärtämisestä vaan fakkiutumisesta AGW uskontoon
      eli ilmastojumalia on lepytettävä mahdollisimman kalleilla energianhinnoilla,
      joiden jopa väitetään saavan suomen nousuun.

      The Spaniards have thrown 100s of billions of euros in subsidies at solar and wind power, and have achieved nothing but economic punishment in return.

      http://stopthesethings.com/2014/06/02/spains-renewable-energy-disaster-draws-to-a-close/

      Ilkka

      Poista