tiistai 5. marraskuuta 2013

Pölynimurin suhteen ilmastoon tietää vain meppi



Vaimoni, joka sattuneesta syystä on kurkkuaan myöten täynnä ilmastonmuutosasiaa (enkä todellakaan moiti häntä siitä), luki tämän jutun netistä, ja tuli yllätyksekseni kysymään asiasta. Kysymys oli polveileva ja kesti kaikkine tehostekeinoineen viitisen minuuttia. Tiivistän kysymyksen ytimen pariin kohtaan:
Onko ilmastoa tuhottu jo 100 vuotta imuroimalla?


  1. Miten Euroopan Unioni voi tietää vaimoani paremmin kodissamme tarvittavan pölynimurin vaatimukset?
  2. Miten (tulevaisuuden) pölynimurimme teho vaikuttaa ilmastoomme.

Otan mielelläni neuvoja vastaan molempiin kysymyksiin vastaamiseksi, sillä omat nopeat vastaukseni eivät saaneet minkäänlaista ymmärrystä. Edes vetoaminen energian säästöön ja sähkölaskun mahdolliseen kevenemiseen eivät auttaneet. Sain tulivuorenpurkausta muistuttaneen kohtauksen pysähtymään (hetkellisesti) lupaamalla vertailla pölynimuriemme tehojen historiaa ilmaston lämpenemiseen.

Valitettavasti minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa yhteisen historiamme aikaisista pölynimureista. Niitä on ollut monta eri merkkistä ja tehoista. On lisäksi ollut sekä varsinaisia pölynimureita että rikkaimureita. Muistelen ostaneeni joskus 1900-luvun viimeisinä vuosina silloin laadukkaan 800-900 watin Electroluxin, joka lopulta uupui (vaimoni ohjeistuksen mukaisesti toteuttamani loputtoman imuroinnin jälkeen) käsissäni muutamia vuosia sitten. Viime vuodesta alkaen meillä on ollut Dyson-merkkinen imuri, jonka ilmoitettu teho ylittää 500 watilla vuodesta 2017 ilmastollisesti EU:n mielestä turvallisen imurin 900 watin rajan. 

Sain vaimoni lopulta kuitenkin rauhoittumaan näytettyäni seuraavat kuvat ilmaston lämpenemisestä. Ne nimittäin osoittivat, että imurointini ei välttämättä ole pilannut ilmastoamme. Aloitetaan RSS-aikasarjan (Remote Sensing System) globaalilla lämpötilatarkastelulla.

Vieressä oleva kuva osoittaa, että sitkeä imurointini Dysonilla ei ole oleellisesti vaikuttanut ilmastoon ainakaan globaalilla tasolla. Laskennallinen globaali lämpötila on pysynyt melko tasaisena viimeiset 17 vuotta. Tuo aika on sikäli mielenkiintoinen, sillä yksi maailman johtavista ilmastotutkijoista piti sitä kriittisenä. Ilmastollisten aikasarjojen tilastolliseen analyysiin erikoistunut ja niissä ainakin joidenkin mielestä johtava analyytikko Ben Santer sanoi vuonna 2011: "Tuloksemme osoittavat, että vähintään 17 vuoden pituisia lämpöaikasarjoja tarvitaan osoittamaan ihmiskunnan vaikutus troposfäärin keskilämpötilaan."

Tarkastellaan vielä ilmastolliset kanarialinnut - siis Tropiikin, Arktikan ja Antarktikan lämpötilat. Nehän kertovat ilmastotutkimuksen valtavirran mukaan enemmän muutoksesta verrattuna globaaliin kehitykseen. Kaikki alempana olevat lämpötilakuvaajat ovat RSS-sarjasta ja päivitetty lokakuuhun 2013.

Tropiikki ei ole RSS-aikasarjan mukaan lämmennyt sitten vuoden 1995 - siis lähes 19 vuoteen. Tuon alueenhan pitäisi lämmetä jatkuvasti ja levittää lämpöä sekä pohjoiseen että etelään. Ehkä imurointini ei vaikuta tropiikkiin?

Arktinen alue on lämmennyt hieman viimeisen 30 vuoden aikana, mutta lämpeneminen on jostain syystä ja tehostuneesta imuroinnistani huolimatta pysähtynyt viimeksi kuluneen 10 vuoden kuluessa, mikä on kansainvälisen meteorologisen organisaation, WMO:n, mukaan lyhin sopiva jakso tarkastella ilmastoa.

Jostain syystä Eteläinen kalottialue, Antarktika, ei ole lämmennyt ollenkaan koko satelliittimittausten aikana - siis yli 30 vuoteen. Ehkä alue on täysin tunteeton sekä imuroinnilleni että ilmastotutkimuksen hypoteeseille, joiden mukaan sen pitäisi lämmetä ennätysvauhtia?

Palaan vielä pölynimureihin. En näe yhteyttä pölynimurimme tehon ja ilmastonmuutoksen välillä. Mutta ehkä minulla ei ole kaikkea sitä tietoa, mitä mepeillämme Brysselissä on. Uskallanko siis käyttää imuriani, vai onko minun kieltäydyttävä ilmastollisista syistä noin joka kolmannesta vaimoni käskemästä imuroinnista? Niinpä lähetin tämän kirjoituksen linkin ja muutaman kysymyksen parempaa tietoa omaaville 13 päättäjillemme. Ehkä he osaavat vastata vaikkapa imurointini yhteydestä hurrikaaneihin? Annan tilaa vastauksille. Katsotaanpa, vastaako kukaan.

Ps. Vieressä kuvankaappaus mepeille lähettämästäni kyselystä.

Meppien vastaukset lisäilen kommentteina. Toistaiseksi seuraavat ovat vastanneet (vastausjärjestyksessä)
1. Nils Torvalds (RKP)
2. Riikka Pakarinen (Kesk)
3. Petri Sarvamaa (Kok)
4. Sirpa Pietikäinen (Kok)

52 kommenttia:

  1. Tämähän saavuttaa jo hupaisia piiteitä.

    Aloitetaan tuosta vastakkaisesta sukupuolesta, oma emäntä pitää mua vaan yksinkeraisesti hulluna, ja hänen on vaikea ymmärtää miten voi vuosikausiksi
    keskittyä ilmastoaiheeseen, eli olisi kai normaalimpaa käyskennellä jollain,
    sanoisinko vaikkapa miehisimmällä sivustoilla.

    Usarissa joku kirkasotsainen kotivalo nosti keskustelunaiheeksi tämän pölynimuri
    tai oikeastaan naurettavien direktiivien naurettavuusongelman, ja kertoi ettei EU ole kieltämässä imurointia, eikä direktiiveissä ole vikaa, vaan lehdistö uutisoi väärin.

    Jos lehdistö ampuu alas moiset kalkkunadirektiivit jo lentoon, silloinhan se tekee vain tehtävänsä (kerrankin).

    Nythän meditoidaan lujasti muovikassien kieltämisestä, niin milloinkohan tämä
    vessanpönttöekpertti tulee sanomaan ettei EU suunnittele muovikassien kieltämistä, vai havaitsemmeko tilanteen vasta kun kaupasta ei saa muovikassia.

    http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153156-eu-ei-saantele-vessanponttoja

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä muovikasseista.

      kun lukee HS uutisen muovikasseista, paljastuu ettei EU tosiaankaan ole kieltämässä niitä, vaan yrittää antaa jopa suomen hallitukselle ja eduskunnalle valtuudet kieltää ne itse, mistä media ja poliitikot saanevat sisältöä elämäänsä myös ensi vuodeksi.

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1383535318778

      Ilkka

      Poista
    2. Vielä lisätietoja, kun kiinnostuin.
      Kyse on siis EU verosta, kun EU,lla ei ole suoraa verotusoikeutta.

      http://eu-ymparistomerkki.fi/yrityksille/maksut/

      Mitä tulee näköjään kiistanalaiseen pölynimuridirektiiviin, linkissä EU
      kertoo meille mikä pölynimuri on, vaati varmaan tuhansia miestyövuosia.

      Tai siis Pölynimuridirektiivin täydentäminen asetuksella, 23 sivua.

      http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2013:192:0001:0023:FI:PDF

      Ilkka

      Poista
  2. Kävin tuolla ilmastotieto nimisellä itsensäpettäjien vitsisivustolla. Siellä kerrottiin että ilmasto voi viiletä vaikka 50v ilman että agw uskovaisen usko horjahtaa.
    Olisiko känytkin silleen että se lämpö onkin mennyt piiloon pölypusseihin kun kehitysmaittenkin porukat on päässy tohon luksukseen käsiksi. Pitäisikö pistää oikein ilmoitus lehtiin, että haetaan täydet pölypussit niin saisi tämän vanhan rintamamies omakotitalon ilmaseks lämpöseksi talvella.

    VastaaPoista
  3. Imurin tehon laskeminen lisää imurointiin kuluvaa aikaa, koska imuri ei ime enää niin tehokkaasti. Täten imurin tehon laskeminen ei laske energiankulutusta pätkääkään, mutta imurointi tulee kestämään pidempään, mahdollisesti huonommalla lopputuloksella.

    Tyypillinen vihreä ajatus. Susi jo syntyessään, mutta kohistaan nyt jostain.

    VastaaPoista
  4. Mitenkäs minulla kun olen nykyisen pölynimuripussini tyhjentänyt jo pariin otteeseen. Olenko siinä vapauttanut ylimääräistä lämpöä ilmastoomme. Sehän on selvä että imuteho tässä on heikentynyt ja imurointiaika täten pidentynyt.

    Alan olemaan jo siinä vihreiden unelmatilassa, minulla ei ole varaa ostaa tuollaisia tarpeettomuuksia kuin pölynimurinpussit.

    H

    VastaaPoista
  5. Tämä ilmastonmuutoksen ehkäiseminen alkaa mennä yli hilseen. Olen akateemisesti koulutettu markkinoinnin asiantuntija ja ihmettelen suunnattomasti siitä, ettei ilmasto ole lämmennyt viimeisen 16-vuoden aikana. Tämä vihreiden propaganda alkaa jo muistuttaa kansalaisten manipulaatiolta uusien verotusmahdollisuuksien läpi viemiseksi. En ymmärrä tätä kultaisen keskitien ylittäneitä toimia ollenkaan. Saadaanko näistä edes mitään hyötyjä ja kuka lopulta voi hallita koko maailmaa koskevaa muutosta? Lämpötilat ovat vaihdelleen kautta vuosisatojen ja ihmisten tilastot ovat erittäin lyhyitä suhteessa maapallon ikään. Ei sen teknologia ole niin pitkällä, että voidaan mitata tuhat vuotta sitten vallinneet keskimääräset lämpötilat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätätkö merian lämenemisen (ja jatkuvat nousun) tarkoituksella huomiotta? Merihän peittää noin 70% maapallon joten kyse ei ole pyöristysvirheestä!

      -L4

      Poista
    2. Minulla on merenpintalämpötiloista heinäkuuhun 2013 ulottuva aikasarja (Reynolds v2). Se tuottaa 0-trendin huhtikuuhun 1997 asti, siis yli 16 vuoden päähän. Imurointini ei siis ole meriäkään lämmittänyt.

      Poista
    3. "Tämä vihreiden propaganda alkaa jo muistuttaa kansalaisten manipulaatiolta uusien verotusmahdollisuuksien läpi viemiseksi."

      Eihän tämä ilmastonmuutosvouhotus alunalkaenkaan ole ollut muuta kuin tekosyy rahan haalimiselle ja vallankäytölle, ei tarvitse kun lukea mitkä ovat UNEP:in tavoitteet tai mikä on ns Agenda 21, YK haluaa lisää valtaa ja lisää rahaa. Ja esim IPCC on YK:n perustama poliittinen lobbarijärjestö, jonka tavoitteena on saada ihminen syyllistettyä keksittyihin ilmastokatastrofeihin.

      Globaalissa ilmastossa ei ole tapahtunu vielä mitään sellaista mitä ei olisi tapahtunut jo monta kertaa aikasemminkin, eikä ole konkreetisia todisteita siitä että ihminen taikka hiilidioksidi muuttaisi ilmastoa, empiiriset havinnot osoittaa että hiilidioksidi seuraa lämpötilaa, eikä ohjaa sitä.

      Eli mitään oikeasti tieteellistä perustetta tälle vouhotukselle ei ole.

      The urge to save humanity is always a false front for the urge to rule it.
      - H.L. Mencken

      Poista
    4. Kyse ei ole meren pintalämpötiloista vaan merten lämpösisällön kasvusta, mistä jatkuvat merenpinnannousukin todistaa.

      Tässä muuten uusi tulos jonka mukaan Tyyni valtameri lämpiää nyt nopeiten 10000 vuoteen:

      http://www.sciencemag.org/content/342/6158/617.short

      ...nimenomaan tyynen meren pinta on noussut paikoitellen voimakkaasti, minkä nousukartoista voi nähdä.

      -L4

      Poista
    5. Miten pölyimurit liittyvät tuhansien vuosien takaisiin ilmastovaihteluihin kun niitä on ollut jotain satasen vuotta.

      Pölynimuria ei voine syyttää 10 000 vuoden takaisesta ilmastosta.

      Poista
    6. Miten yleensäkään merien lämpötilan tai merenpinnan nousua tai muutakaan ilmaston vaihtelua voidaan laittaa ihmisen syyksi ilman mitään konkreettisia todisteita, varsinkin kun ilmastossa ei ole tapahtunut mitään epänormaalia.

      Eikä ole lämmennyt 17 vuoteen, vaikka hiilidioksidi on noussu tasaisesti.

      Oliskohan koko AGW teoria väärä tai jopa puhdasta kusetusta?

      Poista
    7. L4, heittämäsi linkki http://www.sciencemag.org/content/342/6158/617.short kertoo tiivistelmässä, että holoseenikaudella vesimassat olivat paljon lämpimämpiä ja keskiajan lämpöjaksolla hieman lämpimämpiä kuin viime vuosikymmeninä. Siis lämpimämpiä! (Itse juttuun ei päässyt ilman käyttäjätunnuksia.)

      Mutta miten ihmeessä tästä väännät johtopäätöksen että "Tyyni valtameri lämpiää nyt nopeiten 10000 vuoteen"??? Vai luotitko vain siihen - niin kuin moni täällä näyttää luottavan - ettei niitä linkkejä kukaan viitsi lukea tai tulkita. Linkityksen yhteydessä voi siis väittää mitä vain. (Minäkään en yleensä viitsi, mutta tulipa kerrankin vilkaistua.)

      -Older

      Poista
    8. L4,n "valtamerien" huttu, oli ihan hupijuttu.

      Media alkoi komiasti "valtamerien", mutta kyseessä on muutama näyte Indonesian salmista josta on vedetty mutkat suoraksi ja nykyinen ilmastohistoria uusiksi otaksumilla ja oletuksilla.

      Mutta otsikko "Valtameret kuumimmillaan 10 000 vuoteen" on kyllä niin komia että näen sieluni silmillä jonkuin kivikautisen heimon turkiksissaan vaeltamassa jokavuotiselle syvien merien lämpövarannon mittauskierrikselleen köysivyyhteineen raahaten yksipuisia kanoottejaan.

      http://joannenova.com.au/2013/11/ocean-heat-content-around-indonesia-shows-medieval-warm-period-and-2c-warmth-in-holocene/

      Ilkka

      Poista
    9. Ei vaan kuumenemisnopeus suurimmillaan 10000 vuoteen, sanoo sama tutkimus.

      -L4

      Poista
    10. No voi hellan lettas sentään.

      "Ei vaan kuumenemisnopeus suurimmillaan 10 000 vuoteen".

      Mistä niillä olisi tarpeeksi suuren resoluution omaavia näytteitä joista voisi derivoida ajallisesti nopeita muutoksia 10 000 vuoden taakse kuten Argo Poijuilla voi, jotka eivät nyt näytä mitään lämpenemistä.

      En ala loputtomaan inttämiseen inttämisen vuoksi, koska et taaskaan kyennyt tai halunnut lukea vastinetta.

      "Otherwise, what we see in Figure 2 is that ocean heat content was probably higher for most of the last 10,000 years, but we are panicking now due to a 0.06C rise since 1950."

      Ilkka

      Poista
  6. Meppi Nils Torvaldsilta tuli nopeasti vastaussähköposti:

    "Hei ja kiitos kysymyksestä!

    Ihan näin suora yhteys ilmaston lämpenemiseen ei ole. Ei varsinkaan jos hävität nykyisen ja hyvin toimivan imurin. Kyseessä on ihan samasta asiasta kuin jääkaapeissa tai tiskikoneissa: jokaisessa pölynimurissa pitää olla energiatehokkuusluokitus. Tässä mielessä ydinkysymys onkin imurin laatu. Pienemmällä sähkönkulutuksella laadukas pölynimuri imuroi paremmin, mutta jos vanha toimii kohtalaisen hyvin pitää tietenkin arvioida minkälainen hiili- ja sähköjälki uuden hankkiminen jättää suhteessa vanhaan. Ja kannatta tietenkin miettiä mitä lompakossa yleensä tapahtuu.

    Sano terveisiä vaimollesi. Ja ole toimelias kun hän pyytää sinua imuroimaan.

    Terveisin Nicke"

    VastaaPoista
  7. Meppi Riikka Pakariselta tuli myös vastaus:

    "Hei,

    Kiitos viestistäsi! Olen perehtynyt asiaan aika pinnallisesti. Mielenkiintoni kuitenkin heräsi, kun huomasin aiheeseen liittyvän uutisen eilen ja arvelin, että tämä saattaa helposti päätyä kansalaisten silmissä turhien direktiivien listalle. Merkille pantavaa mielestäni on, etteivät pölynimureita valmistavat yhtiöt ole vastustaneet tällaista säädöstä. Ilmeisesti ainakin lähes sama imuteho on mahdollista saada totuttua pienemmillä wattimäärillä. Ja silloinhan sillä jo olisi energiatehokkuuteen vaikutusta. En siksi itse lähtisi tätä asiaa vastustamaan, vaan käytän parlamentin loppukauden mieluummin Suomen edunvalvonnan kannalta merkityksellisiin asioihin.

    Hyvää loppuvuotta toivottaen,
    Riikka Pakarinen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa että Pakarinen on järkinainen. Miksi alkaa vastustamaan tätä pölynimuridirektiiviä, koska siitä ei ole mitään haittaa. En ymmärrä eräiden hinkua haaskata energiaa? Oikeat skeptikot - kuten esim. Boris Winterhalter - eivät tee niin.

      Poista
  8. 1. Ei tiedä. EU:ssa nyt ei kyllä näytetä tietävän oikeasti mistään muustakaan.

    2. Vaikuttaa se teidän paikalliseen ilmastoon (lue: kämpän sisällä), siellä tulee olemaan pölyisempää.

    VastaaPoista
  9. Kiinnitin huomioni Riikka Pakarisen lausumassa seuraavaan "valmistavat yhtiöt ole vastustaneet tällaista säädöstä".

    Se ettei kukaan vastustanut ei ole mikään peruste, kun yleensähän direktiivien seuraukset näkyvät vasta silloin kun on myöhäistä, kuten olemme nähneet.

    Suomen edunvalvonnan kannalta olisi merkityksellistä että EU lopettaisi mielipuolisen direktiivitehtailun, ja luottaisi siihen että kansalaiset osaisivat ostaa
    kestokulutushyödykkeitä ilman EU direktiiveja ja ekotarroja kuten ennenkin,
    vai liekö ihmiset sitten tyhmistyneet jotta vaativat ympärivuorokautista holhousta.

    http://thepointman.wordpress.com/2013/08/30/know-your-enemy-kamikaze-politicians-environmental-organisations-greedy-pigs-celebrity-prats-and-the-penultimate-enemy/

    Ilkka

    VastaaPoista
  10. Pakarinen uskoo, että kaikkien kannattaa ostaa uudet pölynimurit. Heh, joo, nostetaan tämä Pakarisen viisaus esiin myöhemminkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on että joku ekoministeri saattaa haluta pelastaa maailman ostattamalla miljoona uutta energiatehokasta imuria virastoihin ja muualle,
      tavattuaan koosteen pölynimuridirektiivistä.

      Ilkka

      Poista
  11. Itse ostan siis uuden huippupölynimurin ensi vuoden keväällä - asia selvä!

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä on taas kolkuteltu tyhjiä päitä voimakkaasti yhteen, kun tällaisia "viisauksia" päästellään tulemaan.
      Autojen lohkolämmittimet on oiva esimerkki siitä mitä wattimäärien pienentäminen aiheuttaa, eli ennen 500w:n lämmittimellä moottori, kovallakin pakkasella, lämpeni parissa tunnissa hyvin. Nykyisin 300w:n laitteella ei lämpene juuri ollenkaan, vaikka pitäisi lämmittimen päällä jatkuvasti.

      Poista
    2. Sanmaahan tuo EU,n 20C pesuohjelma.

      Onko tämäkin väärinluettu EU direktiivi joita Daily alkuiset Brittiaviisit
      vääristelevät maailmalla, ja suomalaiset uskovat.

      Helpostihhan tuosta viäntää EU,n vaativan pyykit pestäväksi 20C asteen
      lämpötilassa pölypunkkien sun muiden saivareiden suojelemiseksi.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/pesukoneisiin+tulossa+euohjelma+20+asteen+pesu/a2212426

      Ilkka

      Poista
    3. Tuo 20C pesuohjelma vaan on yksi vaihtoehto, eiköhän siitä pesukoneesta löydy jatkossakin kuumempia ohjelmia.

      Ja mitäs se kone tekee jos syöttövesi on 60C?

      Poista
    4. Heh, toivottavasti Arktika tai Grönlanti eivät sula pyykkäreidemme 60 asteen pesuvesien myötä.

      Poista
    5. No se tietysti jäähdyttää sen EU direktiivin mukaiseen ekopesulämpötilaan 20C jotta energiaa säästyisi.

      Aivan EU piirileikkiä kaikki.

      Tehdään autoja jotka eivät kulje, lohkolämmittimiä mitkä eivät lämmitä, imureita jotka eivät ime, silitysrautoja jotka eivät kuumene, sekä pesukoneita jotka eivät pese jne loputtomasti.

      Eikä noi ole pelkästään Wattilaskuja, kun ihmisen ajallekkin on olemassa joku arvo, kun kodinkoneet on juuri luotu lisäämään vapaa aikaa, vai pitäisikö varata koko päivä huushollin imeskelemiseen pölypalleroista jollain nuhapumpulla.

      Ilkka

      Poista
    6. MIkä ei pärise eikä mahdu perseeseen? No se on tetysti ryssäläinen perseenpäristin. mutta kyllä EU pystyisi ryssimään senkin...

      Poista
  12. Järkevä ihminen pyrkii aina säästämään energiaa. Oli laite mikä tahansa (auto, tietokone tai pölynimuri). Pieni energiankulutus on AINA merkki hyvästä insinööritaidosta. Vähänvirtainen sähkölaite myös kestää pidempään, koska synnyttää vähemmän hukkalämpöä. Turvallisempi käyttää jne.

    Tämä EU:n päätös oli hyvä. Se pakottaa valmistajat optimoimaan imurien hyötysuhdetta. Eli vähemmällä sähköteholla saavutetaan sama tai parempi imuteho.

    Arvostan Boris Winterhalteria. Hän pyrkii aina säästämään energiaa ja sanoo uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlaamisen olevan tyhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jatkoa. Nykyisten imurien hyötysuhde on luvattoman huono. Sähkön ottoteho on luokkaa 1000-2000 W, mutta imuteho vain 200-500 Wattia. Tässä on paljon parannettavaa. EU:n olisi pitänyt patistaa valmistajia jo aikaisemmin.

      Poista
    2. Mitä halavattua, tietysti se on huono johtuen käytetytstä tekniikasta.
      Kai sulla on esittää parempihyötysuhteinen ratkaisu alle satasella.

      Tuo ilman pumppaaminen mistä on kyse on vähän vaivalloista turpiinilla tai keskipakoispumpulla.

      Ja mitä olisi parannettavaa.

      Asiahan on niin että jonkuin imutehon saamiseksi on käytettävä moninkertainen määrä energiaa.

      Mitä säästämiseen tulee, paras säästö saavutetaan olemalla imuroimatta.

      Juuri nää jeesustelijat kun ostavat rahoissaan Priuksen säästääkseen omassatunnossaan, ei tule mieleen että eniten säästää kun ei osta autoa lainkaan jos omaatuntoa kolkuttaa.

      Ilkka

      Poista
    3. Hyvä esimerkki on viime vuosina tapahtunut tietokoneiden virrankulutuksen lasku. Suuri osuus siitä menee virtalähteiden hyötysuhteen paranemiseen. Vielä pari vuotta sitten niiden hyötysuhteet olivat alle 70%. Jokaisesta 100 Watista lämmöksi meni reilut 30 Wattia. Nykyään hyötysuhteet ovat jo yli 90% ja hinnat laskeneet. Tietokoneet käyvät mukavan viileinä. Kestävyys on parantunut. Äänet hiljentyneet.

      Sama on edessä pölynimureilla. Nyt jokaisesta 100 Watista lämmöksi menee 80 Wattia. Eli käytännössä laite ei ole pölynimuri vaan siivouksessa perässä vedettävä lämmitin. Minä haluan pelkästään pölynimurin.

      Poista
    4. Kyllä tietokoneiden virrankulutuksen lasku on pääosin elekroniikan
      kehityksen ansiota, nykytieteokoneen veroinen IBM XP tekniikalla varustettu tietokone kuluttaisi varmaan 100 kW..

      Mitä tulee pölynimuriteoriaasi täytynee selittää.
      Pölynimurin moottori toimii lähes 100% hyötysuhteella, ja lämpö syntyy siintä että keskipakoispuhaltimen täytyy puristaa imetty ilma pölypussiin
      suurempaan paineeseen kuin ympäristö, jotta pöly suodattuisi pussiin.

      Peristuessaan kasaan imuroitu ilma lämpenee tunnettujen fysikaalisten
      suureitten mukaisesti, eli imuri tekee siis työtä, jonka EU jättää laskuissaan huomioitta.

      Suosittelenkin sinulle, kun kerran olet närkästynyt pölynimurien
      huonosta hyötysuuhteesta, ota imuristasi pölypussi ja muut suodattimet pois ja imuroi himoosi, imurisi imuroi hyvällä hyötysuhteella eikä enään pahemmin lämmitä huusholliasi.

      Ilkka

      Poista
    5. Jo minun nykyinenkin tietokone vie alle 100 W ja tehot ovat monisatakertaiset vanhaan XP:hen nähden. Kasasin sen vuosi sitten itse komponenteista tavoitteena edullinen hinta ja pieni virrankulutus. Prosessorina AMD A4 3,4 GHz. Kellotaajuus 500 kertainen vanhaan XP:hen nähden. RAM 8 GB. Yli 10 000 kertaa enemmän kuin XP:ssä. Kovalevy 2 TB. 500 000 kertaa enemmän kuin XP. Näyttönä 24 tuuman 1080p LED-monitori. LED-monitori on todella vähävirtainen. Vie vain 16 W. Olen mitannut koko kokoonpanon kulutuksen. Jää alle 100 Wattiin joka tilanteessa. Vaikka elektroniikka onkin laskenut kulutusta suurin yksittäinen tekijä on virtalähde. Jos taas rakennetaan XP:n tehoinen kone, puhutaan vain muutamista Wateista. Monitorin kanssa alle 30 Watista.

      En koonnut vähävirtaista konetta ilmaston takia, vaan ettei se tuottaisi niin paljon hukkalämpöä. Asun etelässä, jossa ilmastointia pitää käyttää suurimman osan vuodesta, jotta asunnon lämpätila pysyisi siedettävässä alle 29 asteessa. Silloin haluaa optimoida kaiken ylimääräisen lämmöntuotannon, koska se pitää kuitenkin poistaa ilmastoinnilla. Vie sähköä ja maksaa rahaa. Alkaa jo näkymään sähkölaskussani. Eikä mistään ole tarvinnut tinkiä.

      Mitä tulee väitteeseesi ettei pölynimurin hyötysuhdetta voi parantaa. Kuinka monta kertaa ollaan historian saatossa kuultu sama väite, joka on lopulta osoittautunut väärksi. Jos hyötysuhde on noinkin heikko, on 100% varmaa että sitä tullaan parantamaan. Varsinkin, kun EU on antanut potkun peruksille.

      Poista
    6. Kuluttaaja antoi jo kyytiä, koska kyse ei ole ilman pumppaamisesta, vaan sen imuroinnin seiulomoseta..

      Täten suosittelenkkin sinulle umpinaista pussia, mistä pölyhiukkasetkaan eivät pääse läpi..

      Ilkka

      Poista
    7. Edelliselle anonmuumille on vastattava, siihenhän on olemassa mittayksikkö, eli megafloppi, kuinka monta liukulukulaskua kutasee Watilla.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Performance_per_watt

      Elä säiky mihin johtaa!

      Jospa siunkin älykkyys tulloo essiin kaivamati?

      Ilkka

      Poista
    8. Hyötysuhde anomuumille pölynimurin hyötysuhteesta.

      Mitenniin pölynimurin hyötysuhde on huono?

      Vaikka onkin hienoa että olet asunut ulkomailla, eikö mene jakeluun että ottamalla pölypussi pois, hyötysuhde paranee huomattavasti.

      Ja siintäkin huolimatta imuri kuluttaa 100% ottamastaan tehosta ilman siirtämiseen.

      Ollos huoleti, direktiivi on valmis, ja kaikki suomen miljoonat huippuimurit vaihdetaan.

      http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/pressure-and-gas/documents/ped/

      Ilkka

      Poista
    9. Onhan sen hyötysuhde huono. Suoraan sanoen kelvoton. Otetaan 1500 W imuri. Se kuluttaa 1500 Watin teholla sähköä, mutta tuottaa vain 300 Watin edestä imutehoa. Loput 1200 Wattia menee harakoille lämpimänä ilmana. Tietysti moottorin hyötysuhde on hyvä, mutta se ei auta, koska energiaa haaskataan sen jäljeen ilman lämmittämiseen.

      Edelleen mitä ongelmaa tässä nyt nähdään? Nyt myydään 1500 Watin imureita, jotka imevät 300 Watilla. Tulevaisuudessa myydään 900 W imureita, joka imevät edelleen 300 Watilla. Ei imurin tarkoitus ole olla kodin lämmitin. Siihen on paljon tehokkaampia ratkaisuja.

      Poista
    10. No voi voi, kysymyshän on ilman seulomisesta sihdin läpi, mikä on työtä.
      Ilman siirtämiseen paikasta toiseen, ei tarvitse paljon työtä.

      Montako kertaa pitää sanoo että jos mistä tahansa imurista ottaa pölypussin pois, hyvin huilaa, mutta jos haluaa pölyt pois pitää haalia epäenerginen ratkaisu viedäkseen pölypussin kierrätykseen.

      Ilkka

      Poista
    11. Mitä ongelmaa näet siinä, että sähkötehoa lasketaan imutehon pysyessä samana? Väännä se rautalangasta.

      Poista
    12. No en tietysti mitään koska pitää pyrkiä 1500 W,n imutehoon
      käyttämättä energiaa, jolloin pölynimuriin ei tarvitse sitä ihme kaapelia mikä pitää työntää pistorasiaan.

      Näin saavutetaan energiaedullisin ratkaisu, ja saamma EU,n ekomerkin ja hyvän mielen.

      Ilkka

      Poista
  13. Selvääkin selvempi asia, noitten meppien vastauksista päätellen pölynimuridirektiivin ainoa tarkoitus on pakottaa ihmiset ostamaan uudet pölynimurit. Siinä ovat Miele, Electrolux, Nilfisk ja monet muut lobanneet todella ahkerasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Voi voi, eu direktiivin mukainen pölynimuri on halkaisjaltaan 3 mertrinen
      jotta hyötysuhde on rriittävä.

      http://www.flaktwoods.fi/ed07f8a0-9791-4776-82f1-01836a4592ca

      Poista
  14. Olisivatko vakiintuneet pölyimurivalmistajat panneet kapuloita rattaisiin Dysonille lobbaamalla tämän direktiivin? Dysonin suodattimeton pölyn syklonierotus vaatii suurta painetta (ja tehoa) toimiakseen.

    VastaaPoista
  15. Ennen pölynimurikauppiaat kulki ovelta ovelle. Nykyisin pölynimurilobbarit kuskaavat meppejä lounaalta illalliselle.

    VastaaPoista
  16. Tässäpä meppi Petri Sarvamaan pitkä vastaus:

    "Hyvä Mikko, kiitos viestistäsi. Tapauksessa on todellakin kyse merkittävästä asiasta. Taustalla on se, että ekologisen suunnittelun puitteista on EU:n tasolla säädetty ecodesign-direktiivillä 2009/125/EY, jota tässä tapauksessa komission asetuksella N:o 666/2013 jalkautetaan pölynimureihin. Aikaisemmin vastaavaa on tehty mm. pyykinpesukoneet (EU) N:o 1015/2010; televisiot (EY) N:o 642/2009 ja astianpesukoneet (EU) N:o 1016/2010.

    Euroopan komissio voi antaa EcoDesign-direktiivin nojalla tuoteryhmäkohtaisia säädöksiä sellaisille energiaa käyttäville tuotteille, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:
    • tuotteen myyntimäärä EU:n alueella on yli 200 000 kpl valmistajasta riippumatta;
    • tuotteella on huomattavat ympäristövaikutukset; ja
    • tuotteesta aiheutuvien ympäristövaikutusten vähentämiseen nähdään olevan merkittävät mahdollisuudet ilman kohtuuttomia kustannuksia.

    Tuoteryhmäkohtaisia säädöksiä valmistellaan Euroopan komission johdolla komitologiamenettelyssä eli valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen jäsenvaltioiden edustajista koostuvassa komiteassa. Pölynimurisääntelyä valmistelussa sekä kansalaisjärjestöt että alan teollisuus kannattivat sitovia rajoituksia pölynimureiden tehoihin.

    Komission laatiman taustaselvityksen mukaan pölynimuriasetuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vuotuisen sähkönkulutuksen arvioitiin olleen EU:ssa 18 TWh vuonna 2005. Jos erityistoimenpiteitä ei toteuteta, vuotuisen sähkönkulutuksen ennustetaan kasvavan 34 TWh vuonna 2020. Toimenpiteet koskisivat siis markkinoille tuotavia ts. uusia imureita.

    Suosittelen perehtymään joko englanninkieliseen vaikuttavuusarvion tiivistelmään http://ec.europa.eu/governance/impact/ia_carried_out/docs/ia_2013/swd_2013_0241_en.pdf tai varsinaiseen vaikuttavuusarvioon http://ec.europa.eu/governance/impact/ia_carried_out/docs/ia_2013/swd_2013_0240_en.pdf

    Tehty taustaselvitys osoittaa mainitun EU-sääntelyn kiistattomat ympäristöhyödyt ilman, että kokonaiskustannukset olisivat korkeita. Tavoitemallissa kokonaissäästöt ovat itse kuluja suuremmat ja imureiden käyttölaadusta ei juurikaan tingitä. Samalla tarjotaan enemmän tietoa kuluttajille eri laitteiden siivouslaadusta ja energiankulutuksesta.

    Kannattaa huomioida myös, että komission laatiman vaikuttavuusarvion mukaan viime vuosikymmeninä korkeatehoiset, mutta suorituskyvyltään heikot imurit lähinnä Kiinasta ovat vallanneet EU:n markkinat. Ne ovat olleet selvästi halvempia tuotteita ja käytännössä tuplanneet imurikohtaisen energiakäytön.

    Imureita koskeva sääntely tarjoaa valmistajille riittävän varmuuden pidemmäksi aikaa markkinoiden sääntelykehikosta, poistaa energiasyöpöt imurit markkinoilta ja pienentää kuluttajan energialaskua.

    Ystävällisin terveisin,

    Petri Sarvamaa
    MEP"

    VastaaPoista
  17. Seuraavassa meppi Sirpa Pietikäisen vastaus:

    "Hyvä Mikko,

    Kiitokset lähettämästäsi viestistä.

    Totta on, ettei ilmastoa kuumenneta tai viilennetä pölynimureilla. Kyse on pölynimureiden myynnissä ja markkinoinnissa käytettävistä energiamerkinnöistä ja merkinnöistä, jotka koskevat imureiden muita, mm puhdistustehoja. Kenenkään ei tarvitse toki ostaa pelkästään A-merkillä varustettua imuria, jos ei niin tahdo. Vanhankin imurinsa saa toki pitää.

    Merkinnät on laadittu helpottamaan kuluttajien ja muiden loppukäyttäjien imurivalintoja – yhteisiä sääntöjä tarvitaan siksi, ettei mitä vaan teholtaan ö-luokan imuria mainostettaisi kuluttajille harhaanjohtavasti. Kun toimimme eurooppalaisilla sisämarkkinoilla, on yhteisissä säännöissä mieltä.

    Alkutalven terveisin, Sirpa P."

    VastaaPoista
  18. Eipä nuo mepit sitten osanneet muuta kuin olla direktiivimannekiineja, eli vieraantuneita todellisuudesta brysselin ostereita popsiessa.

    Itsellenihän poitti oli muualla kuin pölynimureissa, mutta turha on selittää,
    vaan suon ilolla EU,n tukehtuvan omiin direktiiveihinsä, jollei se ehdi hajota jo aiemmin omiin valuvikoihinsa.

    http://www.thejournal.ie/readme/we-have-too-many-eu-directives-to-deal-with-aaron-mckenna-1050244-Aug2013/

    Ilkka

    VastaaPoista