maanantai 28. lokakuuta 2013

Esimerkki ilmastotutkimuksen eeppisestä erehdyksestä

Victorian yliopistossa oleva Kanadan ilmaston mallintamisen ja analysoinnin keskus lähetti viime kuussa julkaistun IPCC:n 5. arviointiraportin valmistelua varten viisi ilmastomallinnusajoa, jotka oli tehty sen uusimmalla CanESM2-ilmastomallilla. Alla olevat kuvat kertovat ajojen tulokset globaalisti, tropiikissa ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Kuviin on lisätty satelliiteilla, säähavaintopalloilla ja sääasemilla mitatut lämpötilat. Mallinnusten ja todellisuuden väliset erot ovat järkyttävän suuria, ja ne kasvavat jatkuvasti.
Kuva 1

Yllä olevassa kuvassa 1 on ohuilla viivoilla on kuvattu viiden ajon tulokset. Niiden keskiarvo on esitetty paksulla mustalla viivalla. Eri menetelmin mitatut globaalit lämpötilat maan pinnalla - siis todelliset havainnot - on esitetty punaisella (satelliitti), keltaisella (säähavaintopallot) ja vihreällä (säähavaintoasemat, HadCRUT4) murtoviivalla.

Vuoden 2012 lopussa mallien ennustaman ja havaintosarjoista lasketun lämpötilan ero on 0,73 astetta. Se on lähes yhtä suuri kuin havaintosarjoista todettu 0,8 asteen lämpeneminen viimeisen 150 vuoden aikana. Mallinnus antaa lämpenemistrendiksi vuodesta 1979 alkaen 0,34 astetta per vuosikymmen, kun todellisuudessa on on lämmennyt vauhdilla 0,147 astetta per 10v. Lämpenemisvauhti mallinnuksessa on siis noin 230% todellisuudesta.

Kuva 2

Kuvassa 2 on niinikään globaalit arvot, mutta noin seitsemän kilometrin korkeudelta ilmakehästä. Mallinnukset ennustavat suurinta lämpenemistä ylempään troposfääriin, jossa ilmakehän kasvavan hiilidioksidipitoisuuden takaisinsäteilyn pitäisi selvimmin näkyä myös lämpönä. Jostain syystä sitä ei näy, ja mallinnuksen lämpenemistrendi on peräti noin 300% satelliittihavaintojen trendistä.


Kuva 3

Oikeastaan eniten lämpenemistä pitäisi tapahtua trooppisten alueiden troposfäärin yläosissa. Kuvasta 3 näkyy, että mallinnus ja todellisuus eivät kohtaa ainakaan siellä, sillä mallinnuksen lämpenemistrendi on peräti 690% todellisesta lämpenemisvauhdista.

Kuva 4

Eteläisen pallonpuoliskon eteläisin osa ei ole lämmennyt ollenkaan satelliittihavaintojen aikana. Mallinnusten mukaan sen olisi kuitenkin pitänyt lämmetä kuvassa 4 esitetyllä tavalla - siis noin 1,2 astetta. Mallin lämpenemistrendi on eeppistä luokkaa - 3550 % - verrattuna todellisuuteen.

Erot mallinnusten ennustamien lämpenemistrendien ja todellisuuden välillä ovat todella isoja. Millä tahansa lähempänä tavallista elämää olevalla alueella nuo erot aiheuttaisivat raivonpuuskia. Jos vaikka autonmyyjä lupaisi uuden autosi tehoksi 100 hevosvoimaa, mutta havaitsisit moottorista lähtevän vain 20-40 hv, saattaisit epäillä myyjän rehellisyyttä ja vaatia tavaran korjaamista tai kaupan purkua.

Ilmatieteen laitos kertoo maakunnille ja kunnille ennusteita tulevasta ilmastosta perustaen täsmälleen yllä olevan kanadalaisen mallin kanssa samankaltaisiin ja yhtä paljon erehtyviin malleihin. Rakentavatko noihin malleihin uskovat tulevaa infrastruktuuria ja toimintatapoja sellaisia ilmastollisiaoloja varten, jotka eivät toteudu. Se saattaa johtaa todella isoihin hukkainvestointeihin tai väärien mitoistusperusteiden synnyttämiin kustannuksiin, joita ennusteet myynyt Ilmatieteen laitos ei minkään kuluttajasuojalain perusteella korvaa.

Tämän bloggauksen pohjana olen käyttänyt Ken Gregoryn juttua "The Canadian Climate Model's Epic Failure". Tuossa kirjoituksessa on muitakin näkökulmia kuin tässä esittämäni.

27 kommenttia:

  1. Näin mennään: ilmastomallit jatkavat kulkuaan kohti taivasta, mutta reaali-ilmasto vaihtelee syklisesti tuhatvuotisen viilenevän trendin ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi Arktisella alueella, jossa ennätyksiä paukkuu koko ajan eli vanhat syklit on ohitettu:

      "The heat is on, at least in the Arctic. Average summer temperatures in the Eastern Canadian Arctic during the last 100 years are higher now than during any century in the past 44,000 years and perhaps as long ago as 120,000 years, says a new University of Colorado Boulder study."

      Read more at: http://phys.org/news/2013-10-unprecedented-warmth-arctic.html#jCp

      -L4

      Poista
    2. Tuo tutkimus on saanut paljon kritiikkiä enkä liputtaisi vielä sen puolesta. Muita oljenkorsia olisi löydettävä.

      Antero

      Poista
    3. Hassua, että pohjoisimmalla kalottialueella oli tänä vuonna kylmin sulamiskausi 30 vuoteen.

      Poista
    4. No annettanhan L4,n "tutkimukselle" vähän sapiskaa.

      Sehän on kaikkien kirsikanpoimintojen äitee.

      Siis kyse on Baffinin saaren muutamasta turvenäytteestä tehdystä radiohiiliajoituksesta jonka perusteella on tehty ihmeellinen johtopäätös että nyt on kuumempaa kuin 44 000 tai oliko se 120 000 tuhanteen vuoteen.

      "This bogus claim has all sorts of scientific lameness, falsehoods and wild misrepresentations associated with it, as described by experts here, here, here and here.

      The criticisms of this study are extensive. But the obvious criticism of blatant cherry-picking is indisputable. As one expert pointed out, this research focused on just four moss sample sites on Baffin Island and ignored the island's 135 other moss sites' samples that completely discredit the bogus "warmer than the last 44,000 to 120,000 years" claim.

      As this latest study's bogus science affirms, anti-science cherry-picking remains alive and well in "scientific" circles pushing the discredited catastrophic global warming hypothesis. Just another example of 'the ends justify the means' style of agenda-science.

      And BTW, the top graphic does not include the recent Baffin Island icecap study and another Island study using lake sediment cores, which both confirm that the modern Arctic temps are cooler than the past."

      http://www.c3headlines.com/2013/10/extreme-cherry-picking-science-exposed-in-newest-alarmist-arctic-climate-study-moss-picking-debunked.html

      Myös verorahoitteiselle CO2 raportille kelpasi kritiikittömästi.

      Kiinnitän huomionne että CO2 raportti kertoo kyseen olevan Kanadan Arktisesta alueesta!

      http://www.co2-raportti.fi/?heading=Kanadan-Baffin-saarella-l%C3%A4mpimint%C3%A4-jopa-120-000-vuoteen&page=ilmastouutisia&news_id=4012

      Ilkka

      Poista
    5. Eivätkö nk. ilmastoskeptikot ole vielä julkaisseet kilpailevaa tutkimustaan?

      -L4

      Poista
    6. Sitäpaitsi en oikein ymmärrä kritiikkiä, totta kai satoja vuosia alempana sijaitsevat jäkälät ovat nuorempia koska ne ovat paljastuneet jäätikön alta useammin historian aikana. Oletettavasti jäätikön korkeimman kohdan alta löytyvät kaikkein vanhimmat jäkälät. Selittäkää nyt mikä pointti koko tuossa kritiikissä muka oikein on???
      ¨
      -L4

      Poista
    7. Laittamassani linkissä olevan kuvan yläreunassa lukee seuraavaa.
      suomennettuna.

      14 tutkimusta vahvistaa Arktiksen olevan nyt kylmempi kuin viimeaikaisessa menneisyydessä.

      Lisäksi on sadoittain tutkimuksia jotka osoittavat MWP,n olleen
      lämpimämpi tai ainakin yktä lämmin kuin viime vuosituhannen loppu.

      Suosittelen edelleenkin lukemaan linkit aiheista johon otat kantaa.
      Ei se Englanninkieli niin vaikeeta voi olla, semminkin kun tässä aihealueessa ei tule toimeen ilman sitä, koska suomenkielistä puolueetonta materiaalia ei ole saatavilla mediasta tai kirjallisuudesta, tunnetuista syistä, tyetysti paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta nekin on "piiloitettu mappi ööhön" ilmastotieteen äskeisen valtavirran toimesta, koska ne eivät olleet ilmastokonsensuksen mukaisia.

      Tuossa tarkempi Baffin "tutkimuksen" ruotiminen.
      Todisteiden valossa joudun tekemään päätelmän ettet kykene
      lukemaan sitäkään.

      http://ecologicallyoriented.wordpress.com/2013/10/25/bad-study-on/

      Ilkka

      Poista
    8. Korjaus "satoja metrejä alempana" eikä "satoja vuosia alempana". Siis selittäkää nyt mihin ko. tutkimuksen kritiikki perustuu? Jos otetaan jäkälää merenpinnan tasolta se on tietysti nuorta koska se ei ole paljastunut jään alta hiljattain, ja vanhimmat jäkälät tulevat näkyviin kun ice cap katoaa kokonaan. Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä tai vierheellistä? Tietenkin on tutkittava jäkälää joka on juuri paljastunut jäätikön alta ja katsottava radiohiilellä milloin ko. jäkälä on ollut elossa.

      Nyt meillä on siis tutkimustulos jonka mukaan ainakin osassa Kanadan arktikaa on lämpimämpää kuin vuosituhansiin.

      -L4

      Poista
    9. Jälkimmäisessä linkissä on lisähuomautus tarjoamastasi "tutkimukseen" liittyen.

      "Reported ages for the 135 Polytrichum samples < 5000 years old:"

      Tarkoittaa kyseen olevan 135,desta alle 5000 vuotta vanhoista
      näytteistä "tutkimuksessa".

      Eivätkö ne mielestäsi samalla logiikalla todista olleen lämpimämpää
      kuin nyt, ettei tartte hakea 44 000 tai 120 000 vuoden takaa?

      "236 358 436 441 441 454 460 531 538 544 544 555 557 558 559 559 559 562 563 564 569 569 577 579 587 597 599 605 609 638 642 642 644 646 648 651 651 651 651 653 653 655 655 656 656 657 657 658 658 658 658 693 693 705 707 708 710 712 713 714 721 724 735 738 751 834 901 904 904 912 1003 1058 1061 1062 1066 1067 1070 1071 1073 1073 1073 1073 1073 1077 1077 1081 1102 1104 1104 1104 1113 1154 1166 1169 1228 1331 1378 1515 1534 1549 1581 1601 1603 1607 1612 1630 1633 1635 1635 1640 1664 1671 1680 1694 1698 1766 1846 1984 2000 2296 2549 2631 2636 2993 3027 3425 3712 3741 3824 4082 4166 4193 4376 4398 4900"

      Ilkka

      Ilkka

      Poista
    10. Taas korjaus: meillä on nyt suora todiste siitä että ko. jäätikkö on nyt pienimmillään viime jääkauden jälkeen, mutta tämä todistaa lämpötiloista vain epäsuorasti.

      Mitä tutkimuksen esitettyyn kritiikkiin tulee, puhe näytteiden "kirsikanpoiminnasta" osoittaa että kriitikot eivät ymmärrä tutkimuksesta yhtään mitään. Nyt tutkitut näytteet ovat kaikki alle 1 metrin päässä jäätikön reunasta, ja ne ovat olleet elossa yli 50000 vuotta sitten. Sillä minkä ikäisiä näytteitä löytyy 200 korkeusmetriä alempaa ei ole mitään merkitystä. Tästä nähdään kuinka heikkoa blogeissa esitetty kritiikki on verrattuna peer-review kritiikkiin.

      -L4

      Poista
    11. Sinäkö sitten muka ymmärrät tutkimuksesta yhtään mitään.
      Koska kuitenkin halunnet perehtyä "tutkimukseesi" selitän sinulle.

      Tutkimuksesi ei todista yhtään mitään muuta kuin että on löytynyt kasvisjätettä joka on radiohiiliajoituksella ajoitettu olevan niin vanhaa että sen voinee sanoa olevan yli 44 000 vuotta vanhaa koska radiohiilen puoliintumisaika on 5700 vuotta ja kymmenen puoliintumisajan kuluttua ko. hiiltä on niin vähän jäljellä ettei siintä saa juuri näytettä C14 määrästä ajoitusta varten.

      Kaikki muu on oletusta ja spekulaatiota.

      Mitä tulee nuorempiin eli alle 5000 vuotta vanhoihin näytteisiin, samoilta alueilta, nehän todistavat sovelletun teoreeman mukaan myös olleen lämpimämpää kuin nykyään, eikö vain?

      Kerran vielä, lueppas uudestaan CO2 raportin vallan ihmeellinen uutinen joka kertakaikkiaan kiistää kirjoitetun ilmastohistorian, ja ko, tutkimuksesta esitetyt kritiikit ja muodosta vihdoin ihan ihkaomaoma
      käsityksesi edes yhdestä aiheesta josta kirjoitat, eläkä latele "totuuksiasi" kun monikin palstalainen on tehnyt muutakin kuin pyörittänyt tahkoa, joten saattavat katsoa kirjoituksiasi silmäkulmiaan rypistellen.

      Ymmärtänet että minun on pitänyt lukea em. artikkelit aiheesta joka
      ei pahemmin kiinnostanut sen tolkuttomuuden vuoksi, syynä se että tiedän mistä kirjoitan.

      Meinaan ettei työni mennyt hukkaan.

      Mikä olisikaan parempi paikka kirjoituksiesi vertaisarviointiin kuin tämä.
      Yritä edes.

      http://judithcurry.com/2013/10/29/unprecedented-arctic-warming-part-ii/

      Ilkka

      Poista
    12. Eli nyt tiedämme että juuri pajastuneet jäkälät ovat hautautuneet ainakin 44000 vuotta sitten, nehän olivat kaikki alle yhden metrin päässä kutistuvan jäätikön reunasta. Mitä merkitystä sillä on että jossakin muualla jäkälä onkin ollut 5000 vuotta vanhaa? Voi olla että ko. artikkelissa ylimyytiin ilmastonmuutosta mutta todiste siitä että ko. ice cap on nyt pienempi kuin ainakin 50000 vuoteen vaikuttaa jykevältä. Selitä omin sanoin jos näin ei ole, kiitos.

      -L4

      Poista
    13. Ei kun tiedämme tarkalleen jäkälän tai turpeen olleen elossa eli kasvaneen ennen mainittuja aikoja.

      Ei se kuollut kasvi kerro sen jälkeisistä ilmastonmuutoksista sen enempää, kuin että voisi kuvitella sen olleen jään alla suojissa.

      Jos on paljastunut jään alta 5000 vuotta vanhaa kasvillisuutta , se voisi todistaa 5000 vuotta sitten olleen niin suotuisat kasvuolosuhteet että on esiintynyt kasvillisuutta.

      Icecapin koko näyttäisi olevan pienempi, mutta mistököhän tutkija rempasi kuinka suuri se on ollut milloinkin ja sulamisvauhdin päälle,
      saatikka lämpötilat.

      Liekö osa näytteistä monenkin jääkauden takaisia, tiiä häntä,
      tuo radiohiiliajoitus ei anna siihen vastausta.

      Eli tutkimuksessa oli vedetty mutkat suoraksi kun lopputuloksena oli että nyt on kuuminta 200 000 vuoteen.

      Tälläisiä jään alta paljastumia tunnetaan laajalti, ja jäätikön reuna ei
      osoita muuta kuin että sen paikka määräytyy syntyvän ja uuden jään
      ja häviävän vanhan jään suhteesta, mikä ei ole suoraan verrannollinen
      lämpötilaan.

      Tuossa vähän rekvisiittaa.

      http://www.scilogs.com/frontier_scientists/forest-revealed-under-glacial-ice/

      Ilkka

      Poista
    14. Tutkimuksen perustelut olivat varsin hyvät. Jäkälien ikä todisti että tuo alue on ollut peitossa kymmeniä tuhansi vuosia ennen sen hyvin viimeaikaista paljastumista. Koska insolaatio on nyt selvästi vähäisempi kuin holoseenin lämpimämpänä aikana ei ole posketonta postuloida että nykyinen jääkato johtuu nimenomaan ilman lämpötilan noususta.

      Täällä hyvää selostusta ao. tutkimuksesta:

      http://quantpalaeo.wordpress.com/2013/10/27/more-on-mosses-miller-et-al-2013/

      -L4

      Poista
    15. Elä viitti aiheen vierestä, kun pointti on muualla.

      Kyse on siintä että "tutkimuksesi" ohitti epäsopivat faktat.

      145 ajoituksesta on valittu 4, jättäen loput mitkä todistavat kasvillisuutta olleen jopa MWP,n aikana huomiotta.

      http://notalotofpeopleknowthat.wordpress.com/2013/10/30/new-arctic-study-ignores-inconvenient-facts-2/#more-5266

      Minä en moista paskatiedettä ala selittelemään enempää koska menee yli ymmärrykseni että joku voi nädä moisessa hutkimuksessa muuta kuin tahallisen väärennöksen.

      Oli miten oli, se on saanut koko arviotiiprosessin maailmanlaajuisen tarkastelun kohteeksi, joten jatko hoituu itsestään.

      "Precisely! If junk science like this can be published, it really does seriously question the role of peer reviewers in providing any sort of independent, critical review."

      Ilkka

      Poista
    16. Eipä todellakaan ole eka kerta kun täydellistä tuubaa pääsee vertaisarvioinnista läpi.

      Poista
    17. Huvittavaa että kun osoitetaan vataansanomattomasti että Pohjois-Kanadassa on nyt paljaana alueita jotka ovat olleet jään alla ainakin 50000 vuotta ja todennäköisesti 120000 vuotta, tieteenvastaiset piirit vetävät tästä herneen nenukkiin. Ei ole muuten ensimmäinen kerta kuin wattsupwiththatissa on luokatonta asnalyysiä - lukekaa edellisessä postauksessani oleva linkki joka selittää tyhjentäväsi eri-ikäisten jäkälien "arvoituksen". Kuva ko. kirjoituksesta tässä:

      http://quantpalaeo.files.wordpress.com/2013/10/miller-20century.png?w=640

      -L4

      Poista
    18. Premissi: 5000 vuotta sitten tietyssä pisteessä maapallolla ei ollut jäätä
      Premissi: Sitten tuli pitkähkö aika jolloin pisteen päällä oli jäätä.
      Premissi: Kyseisessä pisteessä ei tällä hetkellä ole jäätä.

      Konkluusio: Ihminen on 1970-luvulta lähtien hiilidioksidia tuottamalla aiheuttanut jään sulamisen.

      Joo. Niin. Varmaan. Eiku, hetkinen! Kyllä tuo päättely eräänlaisen loogisen ukemin vaatii.

      Puolueeton

      Poista
    19. Puolueeton, olisitko tyytyväisempi jos tutkimuksessa olisi sanottu jäkälän paljastumisen todennäköisen syyn olevan viimeaikaisessa paikallisilmaston lämpenemisessä (ilman AGW attribuutiota)? Sehän on todennäköisimmältä vaikuttava selitys tilanteelle. Jäljelle jää vain kysymys miksi lämpötilat ovat nousseet, syklit tai stadionaallot eivät asiaa selitä.

      -L4

      Poista
  2. Ilmastomallit ovat epäonnistuneet kaikilla osa-aluiella.

    -http://www.co2science.org/articles/V16/N43/C1.php
    -IPCC Models Unable To Simulate The Critical 'Wind Stress' Element

    -Polaarijäiden olisi pitänyt jo kadota ilmastomallieen mukaan

    -http://stevengoddard.wordpress.com/2013/10/25/only-missed-by-a-factor-of-five/
    -Meren pintan olisi pitänyt kohota 120mm

    -jne., jne.

    VastaaPoista
  3. Maailmalla irvaillaankin IPCC,n näyttävän 95 prosenttisesti pöljältä.

    http://nofrakkingconsensus.com/2013/10/28/the-ipcc-looking-95-foolish/

    Nooh´seuraukset alkavat jo näkyä kun AGW,n vankin tukijalkakin BBC alkaa notkahdella, ellei suorastaan ole lipsahtanut ilmastokerettiläisyyden puolelle,
    eli mistä suomen media kohta naarannee AGW alaarminsa, kun Reuters ja BBC eivät enään kelpaa.

    http://notrickszone.com/2013/10/28/its-back-again-to-the-global-cooling-headlines-of-the-1970s-climate-science-now-clearly-in-total-confusion/

    Tuli noita linkkejä, mutta kyllä elämmekin mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita ilmastoaikoja olemattomine myrskyineen jotka osoittavat ties' mitä.

    Ilkka

    VastaaPoista
  4. Noissa graafeissa välillä 1970-n.1995 näyttää mallien ennustuskyky olleen aika hyvä.
    Lieneekö sitten jälkeenpäin sovitetuista mallikäyristä.
    Takakäteen on oikein hyvä ennustaa ja tulos noudattaa ainakin 97 prosenttisesti mallintajien toivomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita vuosia vain ei ole ennustettu. Käyrät on jälkikäteen sovitettu niihin vuosiin. Todelliset ennusteet tuossa mallissa alkavat vasta vuodesta 2012. Käyränsovituksillakaan ei näköjään saatu viimeisintä vuosikymmentä kohdalleen. Onko vika mallissa vai ilmastossa?

      Poista
  5. Malleihin vetoavilta pitäisi saada joku kynnysarvo, jonka ylittyessä hekin myöntäisivät virheen tapahtuneen. Voiko mitään asiaa mittaava malli olla kelvollinen, jos tällaista kynnysarvoa ei anneta? Sen jälkeen ei tarvitsisi muuta tehdä kuin odotella. Trendi mittauksen ja mallin välillä on aika selkeä tällä hetkellä. Monen mielestä ollaan jo reippaasti yli uskottavuuden rajan.

    Puolueeton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös NOAA todennut että jos ei viiteentoista vuoteen lämpene, niin mallit on yksiselitteisesti susia, nyt on kohta menny 17 vuotta ilman lämpenemistä.

      Poista
  6. Nyt ne IPCC rassukat vuorostaan adjustoivat mallinnuksiaa sopimaan paremmin
    mittauksiin, ilmeisesti todistaaksen mallinnusten olevan kohillaan.

    Lopputuloshan on siten sellainen sillisalaatti että uskokoon ken haluaa sen
    todistavan ihan mitä hyvänsä, eli täysin käyttökelvotonta sillisalaattia.

    ". It also included an additional 10% reduction because some models have a climate sensitivity that’s slightly too high.”

    http://wattsupwiththat.com/2013/10/29/ipcc-adjusts-model-predicted-near-term-warming-downwards/

    Ilkka

    VastaaPoista