sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jouluaaton brittiläinen ilmastosalaisuus: Ei lämpene

Brittien sään kuva kesältä 2009. Tätä
oli Met Officen "barbecue summer".
Jokainen uutisia, ilmastotutkijoita ja muita poliitikkoja kuunteleva tietää, että ilmasto muuttuu. Tiedämme, että ilmasto lämpenee, sen mukana säät muuttuvat peräti inhottaviksi, ja syy tähän kurjuuteen on ihmiskunnan ilmakehään päästämä hiilidioksidi (CO2). Tuon "totuuden" konsensukseen kuitenkin ilmaantuu koko ajan uusia säröjä. Yksi näiden säröjen aiheuttaja on Yhdistyneiden Kuningaskuntien Ilmatieteenlaitos (MetOffice), jonka viime vuosien ennusteet ovat raivostuttaneet britit useaan kertaan. Raivon syynä ovat oikeastaan olleet ennusteiden epäluotettavuus, mikä on tietysti aika vakava asia maailman vanhimmalle ja arvostetuimmalle alan laitokselle. Kerrataanpa nopeasti muutamia viime vuosien ennusteita ennen varsinaista asiaani.

Vuonna 2009 MetOffice vielä julkaisi kausiennusteita. Keväällä 2009 se ennusti Brittein saarille kuumaa ja kuivaa kesää. Kolmen kuukauden kuluttua britit havaitsivat kesän olleen sekä viileä että erittäin sateinen. Met Office ilmoitti tuolloin lopettavansa kausiennusteiden julkistamisen.

Lokakuun lopulla 2010 MetOffice kuitenkin ilmoitti tulevan talven olevan poikkeuksellisen lämmin ja talvien jatkossakin vain lämpenevän. Todellisuudessa brittien liikenne oli jo alkutalvesta täysin sekaisin lumesta ja kylmyydestä, sillä maa oli kokenut mittaushistorian kylmimmän joulukuun. Yksikään talvi saarivaltiossa sitten vuoden 2009 ei ole ollut keskimääräistä lämpimämpi.

Viime keväänä MetOfficen julkaisemattoman kausiennusteen perusteella brittien ympäristövirasto antoi varoituksen koko loppuvuoden jatkuvasta kuivuudesta. Sen perusteella määrättiin kovia rajoituksia veden käytölle. Kun vuosi oli ohi, britit saattoivat todeta kokeneensa yhden kaikkien aikojen märimmistä ja viileimmistä kesistään, jonka aikana tulvat olivat jatkuva riesa.

Mail on Sunday -lehden lööppi ilmaston lämpenemisen
pysähdyksestä vuodelta 2012
Voisin jatkaa helposti listaa MetOfficen pieleen menneistä ennusteista, mutta ehkä tämä riittää. Oleellista kuitenkin on se, että johtavan tiedemiehensä, Julia Slingon, mukaan laitos käyttää ilmaston pitkän aikavälin (kymmenien vuosien) ennusteissa samoja ilmastomalleja, joita se käyttää myös kausiennusteissaan.

Viime vuonna MetOffice keräsi huomattavasti julkisuutta, kun sen raportti ja Itä-Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön ylläpitämä globaali lämpöaikasarja (HadCRUT4) osoittivat ilmaston lämpenemisen olleen pysähdyksissä jo 16 vuoden ajan.

MetOffice on julkaissut pitkän aikavälin ilmastoennusteita jo ainakin vuodesta 2007 alkaen. Tuon vuoden ennusteessa kerrottiin, että maapallon ilmasto lämpenisi vuoteen 2014 mennessä 0,3 astetta verrattuna vuoteen 2004. Vajaa vuosi siis on vielä aikaa lämmetä, mutta tähän mennessä keskilämpötilan nousu on ollut nolla. 

Met Officen ennusteet vuosilta 2011 ja 2012.
Kuvan lähde ja kirjoitusvirheet : The Australian
Vuonna 2011 laitos julkaisi vieressä olevan kuvan mukaisen ennusteen lämpötilan noususta vuoteen 2022 mennessä (paksumpi punainen murtoviiva). Sen mukaisesti lämpötila jatkaisi nousua edelleen 0,3-0,4 astetta vuosikymmenessä. Näiden hälyyttävien ennusteiden vuoksihan me eurooppalaiset yritämme epätoivoisesti torjua ilmastonmuutosta valtavilla rahasummilla.

Viime joulukuun 24. päivänä MetOffice julkaisi tuoreimman ennusteensa viideksi seuraavaksi vuodeksi. Tuo ennuste näkyy yhdessä vuoden 2011 ennusteen kanssa kuvassa sinisenä murtoviivana. Sen mukaisesti maapallon ilmaston lämpeneminen on siis pysähdyksissä vuoteen 2017 asti. Muutos on lähes mykistyttävä. Se on niin dramaattinen, että uusin ennuste päätettiin julkistaa jouluaattona. Oliko julkistusajankohta tarkoitettu vaimentamaan julkisuutta - lehdethän eivät Brittein saarilla ilmesty joulupäivänä - vai oliko kyseessä joululahja ilmastotuhoa pelkäävälle maailmalle? Hmmm... Yleensä julkistamisella tavoitellaan julkisuutta. Minä en usko maailman arvostetuimman ilmastontutkimuslaitoksen johdon ja tiedottajien olevan niin hölmöjä, että he sitä halutessaan valitsisivat kaikista päivistä juuri jouluaaton.

Lähes koko tämän 1990-luvulta alkaneen ilmastopanikoinnin aikana alailmakehän globaali keskilämpötila ei ole merkittävästi kohonnut. Ilmasto on lämmennyt taukoamatta vain ilmastotutkijoiden, ml. MetOffice, ilmastomalleissa, joita pyöritetään maailman kalleimmissa supertietokoneissa. Mallien tuottamien ennusteiden mukaan meitä on verotettu tuhansien miljardien eurojen, dollarien ja puntien edestä, jotta veromme hidastaisivat ilmaston lämpenemistä. Ehkä ilmaston viilentäminen jatkuvasti kohoavilla energiaveroilla ja hiilidioksidimaksuilla onnistuu sittenkin? Met Officen viimeisimmän ennusteen mukaan keskilämpö ainakin pysyy ennallaan 20 vuoden ajan vuodesta 1997 alkaen.

Ehkä jouluaaton salailun syynä on se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden jatkuvalla kasvulla ja lämpötilan tasaisuudella ei näytä olevan mitään yhteyttä toisiinsa? Tai ehkä sään ja ilmaston ennustamiseksi perustettu laitos ei enää haluaisi julkaista ennusteitaan, koska mallit eivät toimi?

5 kommenttia:

  1. Voisiko olla niin, että tuo pelätty hiilidioksidi sittenkin viilentäisi ilmastoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe. No tuskin sentään viilentää. Mutta sen lämmittämisenkin osalta taitaa olla kyseenalaista ainakaan isommassa määrin.

      Tosiasia on se, että tieteemme ei ole kyennyt ratkaisemaan ilmastomekanismeja. Energian lähde tiedetään (aurinko), ja jotain tiedetään tuon energian virtauksista merissä ja ilmakehässä. Mutta edes auringon toiminnan vaihtelun vaikutuksista saati eri tekijöiden vuorovaikutuksista - siis vaikkapa pilvien muodostumisesta ja palautemekanismeista - tietomme ovat edelleen kovin hatarat.

      Poista
  2. Minä en usko mihinkään muuhun kuin asiallisesti suodatettuun raakadataan; siis pelkkä kohinan poisto sellaisilla menetelmillä, jotka eivät oleta mitaan datan laadusta. Näitähän tilastotieteessä on laaja valikoima. Nuo ilmasto"tieteilijöiden" tietokonemallit nyt ovat vain heikonlaisia tietokonepelejä (surkea tai olematon grafiikka, olematon tai surkea käyttöliittymä ja pelattavuus). Ne pitää arvioida pelien joukossa, ei asialliseen tieteentekoon tarkoitettujen ohjelmien joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko minäkään muuhun kuin empiiriseen ja rehellisesti käsiteltyyn dataan. Olisi todella pitänyt kirjoittaa blogin loppuun disclaimeri: "MetOfficen ennusteet perustuvat validoimattomiin tietokonemalleihin".

      Minun käsitykseni mukaan maapallon alailamkehän keskilämpö saattaa tulevina viitenä vuotena pysyä ennallaan, laskea hieman tai nousta hieman. Jos harrastaisin vedonlyöntiä, panisin rahani keskimmäisen vaihtoehdon puolesta. Vaimoni ja kissani toivovat viimeistä.

      Poista
  3. Niinpä. Met officen ennuste on, että lämpeneminen on pysähdyksissä vuoteen 2017 asti. Minun ennusteeni on, että viileneminen jatkuu vuoteen 2017 asti, jonka jälkeen viileneminen kiihtyy vuoteen 2030 asti ja uusi lämpeneminen alkaa jossakin 2070 korvilla.

    VastaaPoista