Ratkaisematonta ilmastoasiaa YK:n ilmastokokoukselle

Väärinymmärtäjät  ilmastokokouksen aikoihin
järjestetyllä ilmastomarssilla New Yorkissa

Yllä olevalla otsikolla ilmestyi artikkeli Financial Post -lehdessä 22.9.2014, jolloin YK:n yleiskokouksen yhteydessä pidettiin isoa ilmastokokousta. Artikkelin teksti oli arvostetulta ilmastotutkijalta, jonka henkilöllisyys selviää kirjoituksen loppupuolella. Olen sisentänyt alkuperäisen artikkelin suomennetun tekstin ja lisännyt muutaman kommenttini normaalisisennyksellä.

Lehdistötilaisuudessa viime viikolla YK: n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi: "Toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat kiireellisiä. Mitä enemmän niitä lykkäämme, sitä enemmän me maksamme ihmishenkinä ja rahassa." Hiljattain nimitetty YK: n rauhanlähettiläs, Leonardo DiCaprio, totesi: " Keskustelu on päättynyt. Ilmastonmuutos on todellisuutta nyt. "

Nämä lausumat heijastavat väärinkäsitystä ilmastotieteen tilasta ja siitä, missä määrin voimme syyttää ihmiskunnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta kielteisistä seurauksista kuten äärimmäisistä sääilmiöistä. Ilmasto on aina muuttunut ja muuttuu edelleen. Ihmiskunta on lisännyt hiilidioksidia ilmakehään, ja hiilidioksidilla sekä muilla kasvihuonekaasuilla on lämmittävä vaikutus ilmastoon.

Niinpä. Väärinkäsitystä on tarkoituksellisesti julkisuudessa ja sillä ajavassa politiikassa. Kirjoittaja – aivan kuin minäkin CAGW-skeptikkona – myöntää kasvihuonekaasujen vaikutuksen, mutta jättää viisaasti kertomatta vaikutuksen suuruuden. Sitä ei nimittäin tiedä riittävällä varmuudella tai virhemarginaalilla kukaan. Ehkä siksi viestinviejiksi tarvitaan mm. hyviä näyttelijöitä?

Näiden perusasioiden takana on kuitenkin huomattavaa epävarmuutta, ja useimmat ilmastotieteen tärkeimmät näkökulmat ovat kiivaan tieteellisen keskustelun kohteena: Onko lämpeneminen vuodesta 1950 pääosin ihmiskunnan syytä, ja miten ilmasto kehittyy 21. vuosisadalla luonnollisista ja ihmiskunnan aiheuttamien syiden vuoksi? Yhteiskunnalliset epävarmuustekijät varjostavat vastauksia kysymyksiin, onko lämpeneminen "vaarallista" ja onko meillä varaa radikaalisti vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Silmiinpistävää oli se, että luonnollisesta ilmastonmuutoksesta, jolle emme voi mitään, tai ilmastonmuutoksen epävarmuuksiin liittyvistä asioista ei taidettu lausua sanaakaan YK:n poliittisessa ilmastokokouksessa.

Viimeaikaisen tieteellisen ilmastonmuutoskeskustelun ytimessä on vuodesta 1998 lähtien alkanut lämpenemistauko, jonka aikana maapallon keskimääräinen pintalämpötila ei ole noussut. Tämä havaittu tauko on ristiriidassa vuoden 2007 IPCC: n neljännen arviointiraportin odotuksiin, joiden mukaan lämpeneminen jatkuisi nopeudella 0,2 °C per vuosikymmen 21. vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Lämpenemistauko herättää vakavia kysymyksiä siitä, onko ilmaston malliennusteista 21. vuosisadalle paljoakaan hyötyä päätöksenteossa ottaen huomioon epävarmuustekijät ilmastoherkkyydessä hiilidioksidin suhteen sekä muutokset tulevaisuuden tulivuorenpurkauksissa, auringon aktiivisuudessa ja vuosikymmenten ja vuosisatojen aikavälin heilahtelut merivirtausten vaihtelussa.

Lämpenemistauko kuului niinikään ”kiellettyihin” puheaiheisiin Ban Ki-moonin kokouksessa. Miksihän se on niin herkkä asia, että aihe on yritettävä vaieta kuoliaaksi?

Keskeinen argumentti päästövähennysten puolesta on huoli säätuhojen kasvavista kustannuksista. Ne liittyvät väestönkasvuun ja vaurauden kasvuun herkillä alueilla, eivätkä äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen, saati mahdolliseen ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutoksen lisään. IPCC:n asiaan paneutuneesta SREX-erikoisraportista löytyi vähän näyttöä ihmiskunnan aiheuttamasta äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymisestä. Maailmalla näyttäisi olevan kollektiivinen "sään muistinmenetys", sillä nykyistä yleisemmät sään ääri-ilmiöt 1930- ja 1950-luvuilla näyttävät unohtuneen.

Ilmastotiedettä ei ole sen paremmin "ratkaistu" kuin ihmiskunnan aiheuttama ilmaston lämpeneminen on "huijausta". Olen huolissani siitä, että ilmastonmuutoksen ongelmaa ja sen ratkaisua on huomattavasti yksinkertaistettu. Syvä epävarmuus perusasioiden takana olevista asioista on yleinen ilmastonmuutoksen ongelma, jota usein luonnehditaan "pirulliseksi sotkuksi". Tällä ongelmalla on monimutkaiset mitat, joita on vaikea määritellä ja jotka muuttuvat ajan myötä. "Sotkulle" on ominaista toisiinsa liittyvät monimutkaiset asiat, joihin on osaratkaisuja, jotka luovat uusia ongelmia.

Kuitenkin varma ennakkokäsitys ihmisen toiminnan aiheuttamasta vaarallisesta ilmastonmuutoksesta on lähtökohta kauaskantoisille suunnitelmille vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Suunnitelmien osia voidaan pitää yhtä merkityksellisinä energiapolitiikkaan, talouteen, kansanterveyteen ja yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Väite siitä, että ylivoimainen oikeutus suunnitelmille perustuu ihmiskunnan aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen, tekee karhunpalveluksen sekä ilmastotieteelle että poliittiselle prosessille. Tiede ei sanele yhteiskunnan valintoja, mutta tiede voi arvioida, mitkä politiikat eivät toimi ja voi antaa tietoa siitä epävarmuudesta, joka on kriittistä päätöksentekoprosessissa.

Suomeksi sanottuna jutun lähde kertoo ilmastopolitiikkamme siis olevan vaaraksi paitsi tiedepolitiikalle myös monelle muulle ilmastoalisteiselle politiikan alueelle. Sanoisin, että näistä merkittävimmät ovat energia-, liikenne-, yhdyskunta- ja ympäristönsuojelupolitiikat. Kyse on vuositasolla miljardiluokan kysymyksistä yksin Suomen mittakaavassa.

Voimmeko tehdä hyviä päätöksiä, vaikka meillä olisi syvä epävarmuus ilmastonmuutoksesta? Epävarmuus ei sinänsä ole syy toimimattomuuteen. Vähäpäästöisen energiateknologian tutkimus ja energiatehokkuutta koskevat toimenpiteet ovat esimerkkejä "vahvasta" politiikasta, joka on vain vähän haittapuolia, ja samalla saadaan sivuhyötyjä, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Mutta yritykset muuttaa ilmastoa vähentämällä CO2-päästöjä voivat osoittautua turhiksi. Havaittu lämpenemistauko viimeisten 16 vuoden aikana osoittaa, että CO2 ei ole säädin ilmaston vaihtelevuuteen vuosikymmenen aikajänteellä. Vaikka CO2-päästöjen hillitsemisstrategiat onnistuisivat ja ilmastomallien ennusteet olisivat oikeassa, ei niiden vaikutusta ilmastoon ole odotettavissa ennen 21. vuosisadan loppupuolta. Auringon aktiivisuuden vaihtelu, tulivuorenpurkaukset ja pitkän aikavälin valtamerien heilahtelut aiheuttavat edelleen arvaamattomia ilmastollisia yllätyksiä.

Pahentaapa ihmisen toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos äärimmäisiä sääilmiöitä, alttius sään ääri-ilmiölle pysyy niille herkillä alueilla jatkossakin johtuen väestönkasvun ja vaurauden kasvusta. Ilmastonmuutos (riippumatta siitä, onko ensisijainen syy luonnollinen tai ihmisen toiminnasta johtuva) voi olla useimmilla alueilla vähemmän tärkeä syy haavoittuvuuteen kuin kasvava väestö, maankäyttötapojen muutos ja ekosysteemien rappeutuminen. Alueet, jotka löytävät ratkaisuja ilmaston vaihtelun ja sään ääri-ilmiöiden nykyisiin ongelmiin ja kykenevät vastaamaan väestönkasvu haasteisiin, ovat todennäköisesti hyvin valmistautuneita kohtaamaan ilmastonmuutoksesta aiheuttamia rasituksia.

Meillä huomiota herättävät ajoittain Helsingin kauppatorille nouseva merivesi, tulvat lähinnä Pohjanmaalla ja alavilla mailla jokien varsilla sekä korkeaa puustoa kaatavat myrskyt. Kauppatorin ja merenpinnan korkeusero on viimeisen 100 vuoden aikana kasvanut noin 15 cm, joten ongelma on pienentynyt. Samoin on käynyt jokivarsien tulville ruoppauksista ja muista tulvasuojelutoimista johtuen. Harvennetut talousmetsämme saattavat olla alttiimpia myrskyille, joiden määrän merkitsevää lisääntymistä kukaan ei tietääkseni ole todennut. Mutta on selvää, että kiinteistöille ja muulle omaisuudelle syntyy vahinkoja, jos niitä rakennetaan tai sijoitetaan tulvaherkille alueille, kuten viime vuosikymmeninä on tapahtunut.  Mutta väitteet ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen näkymisestä tuhovaikutustilastoissa eivät pidä paikkaansa. Data ja muut todisteet eivät niitä tue.

Yksinkertaistus, joka väittää " tieteen ratkaisseen" kaiken ja unohtaa epävarmuustekijät paitsi vaikeuttaa poliittisia prosesseja ja todellisiin ratkaisuihin tarvittavaa vuoropuhelua tässä erittäin monimutkaisessa maailmassa, myös hidastaa tieteen kehitystä. On aika tunnustaa ilmasto-ongelman monimutkaisuus ja pirullinen luonne, jotta voimme käydä merkityksellisempää vuoropuhelua siitä, miten käsitellä monimutkaisia ​​haasteita ilmaston vaihdellessa ja muuttuessa.

Professori Judith Curry

Kirjoittaja on erityisesti ilmastotutkimuksen varmuudesta likipitäen päinvastaista mieltä verrattuna vaikkapa meidän Ilmatieteen laitoksemme johtokaksikkoon, Petteri Taalakseen ja Mikko Alestaloon. Ilmastotutkimusta itse tekevänä ja muiden tutkimustuloksia aktiivisesti seuraavana hän on eri mieltä myös useimpien poliitikkojemme kanssa siitä, että debatti ilmastoasioista olisi muka ohi.

Jutun lähde on Earth and Atmospheric Sciences Georgia Institute of Technologyn hyvin arvostettu ja tunnettu professori Judith Curry. Minun tietääkseni hän ei ole sitoutunut Yhdysvalloissa mihinkään poliittiseen ryhmään. Professori Curry julkaisee tutkimuksia ahkerasti eri tiedejulkaisuissa ja myös päivittää ilmastotutkimukseen keskittyvää blogiaan useita kertoja viikossa. Olen hänen tuoreimpia papereitaan selostanut muutamia kertoja. Niistä ehkä mielenkiintoisin on tämä. Judith Curryn ajatuksiin voi tutustua myös alla olevan tuoreen videon välityksellä.