Ilmastosäikähtäneitä ja konsensusta ihmettelemässä

Olin asioilla eilen Helsingin keskustassa, ja niiden jälkeen piipahdin Aleksanterikadulla erääseen italialaiseen ravintolaan. Katsahdin ulos, kun kadulla olevat jalankulkijat näyttivät pysähtyvän. Hetken kuluttua alkoi kuulua marssirumpujen pärinää. Ilahduin tuosta tutusta äänestä. Ovatko puolustusvoimat löytäneet jostain sen verran rahaa, että ovat saaneet Kaartin soittokunnan liikkeelle sunnuntaina? No äkkiä maksamaan ja ulos katsomaan paraatia.

Aleksanterinkatua pitkin tosiaan oli tulossa marssijoiden joukko, mutta kyse ei ollut nyt puolustusvoimista. Nappasin kännykän taskusta kuvausta varten, ja tulos on viereisessä kuvassa. Tarjoilija, jolle olin muutamia sekunteja sitten maksanut, tuli perässäni jalkakäytävälle ja - tuttuja kun äskeisestä asioinnista jo olimme - kysäisi aika vahvasti suomea murtaen, josko tietäisin mistä on kyse. Tuolta etäisyydeltä ei vielä asiaa nähnyt. Pianhan se selviäisi, joten sytytin tupakan ja odottelin.

Päästessäni lukemaan marssijoiden kylttejä asia valkeni minulle heti. Kyseessä oli tietenkin ilmastomarssi, joita sunnuntaina 21.9.2014 tiettävästi järjestettiin muuallakin maailmassa. Kerroin asian vieressäni ihmettelevälle tarjoilijalle, joka kysyi lisää: "Mutta miksi he marssivat?" En äkkiseltään ja kuvaamisen kiireessä osannut vastata muuta: "No heidän mielestään ilmasto on liian kuuma."
- "Siis täällä Suomessako, ..." kysyi tarjoilija ja lähti takaisin sisään ilmeisesti mielenkiintonsa menettäneenä. Noiden kolmen pisteen kohdalla oli italiankielisiä kirosanoja, jotka opin parikymmentä vuotta sitten käytännössä ja lukemattomien toistojen avulla jouduttuani Roomassa kolariin, jossa vastapuolen auto vaurioitui niin pahoin, että normaali pakeneminen kolaripaikalta ei onnistunut.

Minä jatkoin kuvien räpsimistä, jotta saisin myöhemmin käsityksen marssijoiden murheista. Aika vaimeita olivat marssijoiden huutelut. Niistä ei saanut selvää, sillä takanani olleet kaksi keski-ikäistä pariskuntaa pohti samaa asiaa sen verran kovaäänisesti, että oikeastaan mitään ei jäänyt vaimeista huutoyrityksistä muistiini. Mutta kannetut kyltit ja banderollit tietysti tallentuivat puhelimeeni. Viereisen kuvan etualalla oleva maskin taakse piiloutunut mies esittää ministeriä tai ehkä afrikkalaista diktaattoria, joka lappusen mukaan on enemmän kiinnostunut rahasta kuin luonnosta. Takana isompaa banderollia kantavat kertovat tarkkailevansa päättäjiä. Hmm...

Paria marssijaa kohtaan tunsin vähän sääliä. Viereisessä kuvassa oleva tyttö näyttää olevan huolissaan jääkarhuista. Ehkä hänen takanaan kävelevät äiti ja isä, jotka ovat vastoin totuutta ja ympäristöjärjestöjä mukaillen väittäneet tyttärelleen jääkarhujen olevan pinteessä lumenpuutteen vuoksi? Olin jo vähällä vilkuttaa tytölle ja kertoa jääkarhujen voivan nykyisin paremmin kuin koskaan hänen vanhempiensa elinaikana. Sanomatta jäi, mutta tulipa tässä kerrotuksi. Ja mikäs minä olen puuttumaan siihen, jos jotkut haluavat kasvattaa lapsensa ahdistukseen ja maailmanlopun odotukseen?

Kulkueen surullisin tapaus oli joukon keskellä yksinäisenä ja pelastusrengasta kannatellen kävellyt mies. Viereistä kuvaa isommaksi klikkaamalla näkyy renkaaseen maalattu englanninkielinen avunpyyntö. Mies käveli kadun toisella puolella, ja en ennen ohikävelyä ehtinyt kysyä syytä hätään. Välitöntä hukkumisvaaraa ei ollut, joten annoin miehen mennä. Mieltäni jäi kuitenkin kaivamaan, onko joku voinut ottaa todesta nuo ilmastopanikoijien kauhutarinat Antarktikan tai Grönlannin jäätiköiden sulamisesta ja vedenpinnan äkillisestä noususta. Olisin mielelläni kertonut pelastusrenkaan kantajalle havainnoistani ennen keskustaan tuloani. Olin nimittäin merellä, jossa käyn usein. Tänä kesänä olen hieman ihmetellyt kovin alhaista merenpintaa. Ja Helsingissähän maa nousee edelleen reilusti merenpinnan pitkäaikaista nousutrendiä nopeammin, joten jos mies tähtää alle tuhannen vuoden elämänkaareen, ei Aleksanterinkadulla todennäköisesti tarvitse ahdistua merellisistä uhista.

Marssiyllätyksestä aika nopeasti toivuttuani ihmettelin, missä Greenpeacen, WWF:n ja muiden ympäristöjärjestöjen aktiivit mahtoivat olla. Kulkueen lopussa yhden järjestön banderolleja näkyikin mutta siinä kaikki. Näköjään marssi ei ollut innostanut myöskään äärivasemmistoa ja viime aikoina paljonkin julkisuutta hakeneita vasemmistoanarkisteja, sillä Leo Straniuksen lastenvaunuissa heilunutta pientä punalippua isompaa ei näkynyt.

Minä olin vähän pettynyt marssin vaisuuteen, mutta siinä ei ole mitään erikoista. Kun olen aikanaan seurannut parhaimmillaan useiden satojentuhansien mielenosoituksia Egyptissä, Libanonissa ja Turkissa, tuntuvat kaikki kotimaiset mielenilmaukset kuin äänettömiltä ilmavaivoilta. Sellainenhan tämäkin oli lähes kirjaimellisesti. Lähdin kuitenkin marssijoiden perään Senaatintorille, josko siellä tapahtuisi jotain sykähdyttävää. No selfieitä siellä nykymuodin mukaisesti otettiin, ja Suurkirkon portaille asettauduttiin ryhmäposeeraukseen, josta minäkin alla olevan otoksen sain.

En jaksanut laskea kuvasta marssiin osallistuneiden määrää, mutta arvioisin väkeä olleen vähän toista tuhatta. Ottaen huomioon kauniin sään ja menneiden vuosien massiivisen ilmastonmuutospropagandan pidän ilmastosäikähtäneiden joukkoa pienenä. Järjestäjien mainostamalle vuoden suurimmalle ilmastomarssille osallistuneet edustivat noin promillea metropolialueen väestöstä. 99,9% jäi koteihin tekemään jotain tärkeämpiä sunnuntain askareita. Melkoinen konsensus sekin. Veikkaan, että sen paremmin Helsingin kuin Suomenkaan päättäjät eivät säikähtäneet.

Marssijoiden joukko oli keskimäärin aika nuoren näköistä. Veikkaan, että kolmasosa ei ole edes kokenut ilmaston lämpenemistä. Ja tuskin kukaan oli riittävän vanha ollakseen kokenut Suomen mittaushistorian lämpimimpiä vuosia 1930-luvulla.

Ilmastomarssilla mukana olleen Helena Erosen kirjoitus
kokemuksestaan. Ilmastorealismin Mikkokin on tässä kuvassa.

Pois keskustasta ajaessani pohdin, mitä nuo marssijat olisivat tänään tehneet, ellei meillä olisi ollut käytössä vanhempien sukupolvien asentajien, teknikoiden ja insinöörien rakentamia koneita ja laitteita, jotka tarvitsivat marssijoiden vastustamia fossiilisia polttoaineita voimanlähteikseen. Veikkaanpa, että he eivät olisi lukeneet Facebookista kutsua marssille. Heillä ei olisi ollut aikaa tai mahdollisuutta sellaiseen, sillä he eivät eläisi nykyisen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Mutta marssineet he olisivat kyllä, vaikka sunnuntai onkin. Ainakin osa - siis ne, jotka olisivat selvinneet aikuisiksi savupirteissään. He olisivat menneet pelloilleen korjaamaan omin käsin vuoden peruna- ja juuressatoa, kalastaisivat, metsästäisivät, hoitaisivat karjaansa tai hakisivat polttopuutäydennystä, kuten lukemattomat sukupolvet ennen meitä ja hyvinvointiyhteiskuntaa joutuivat tekemään seuraavasta talvesta hengissä selvitäkseen. Ennen sunnuntain hommia he olisivat käyneet kuitenkin kirkossa rukoilemassa lauhaa syksyä ja talvea. Tältä osin kokoontuminen Suurkirkon portaille noudatti vanhoja tapoja.