Suomen hölmöin professori nyt Helsingissä?

Kirjoitin kaksi ja puoli vuotta sitten melko haastavan bloggauksen otsikolla ”Suomen hölmöin professori?”. Kirjoituksen kohteena ollut professori on vaihtanut yliopistoa Lapista Helsinkiin, mutta matkalla tieto tai ymmärrys ilmastotodellisuudesta ei ehkä ole karttunut. Lukaisin nimittäin professori Kai Kokon tuoreen kirjoituksen ” Kuka maksaa ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot?” ilmastonmuutospropagandistiselta CO2-raportti -sivustolta. Ruoditaanpa sitä muutamien empiiristen tilastotietojen valossa. Perinteiseen tapaan Kokon kirjoituksen lainaukset ovat sisennettynä ja kursivoituna. Minun kommenttini ovat normaalitekstillä.

Professori Kai Kokko HY:n
sivulta lainatussa kuvassa

Ilmastolaki tuli voimaan kesäkuun alusta. Ilmastolaissa sopeutumisella tarkoitetaan toimia, joilla varaudutaan ja mukaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin… Sopeutumisella pyritään siis nykyisen kansallisen sopeutumissuunnitelman sanoin ehkäisemään tai lieventämään ilmaston vaihtelevuudesta ja muutoksesta aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia ja hyötymään myönteisistä seurauksista.

Aivan, mutta ilmastolaki ei ohjaa sopeutumista saati sitä säätele. Lisäksi se ensisijaisesti korostaa ilmastonmuutoksen hillintää ja enimmäkseen vain lisää hallintoyksiköiden välistä byrokratiaa. Lähivuosina se työllistää luultavasti muutamia satoja uusia ilmastobyrokraatteja kasvattaen hallintomme kustannuksia.

Sopeutumista tarvitaan sekä ihmisten että eliölajien suojelemiseksi, kun sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Suomessa ainakin vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan vaihtelun ja rankkasateiden voimakkuuden odotetaan kasvavan. Seurauksena keskilämpötilan noususta lumipeitteisyys vähenee ja syyskylvöt vaarantuvat jääpoltteen vuoksi aiempaa useammin. Jääpolte tarkoittaa syksyllä routaantuneen maan pinnalle kerääntyneen veden jäätymistä.

Kuva 2

Vai sään ääri-ilmiöt lisääntyvät? No rajoitutaan tarkastelemaan vain professori Koko mainitsemia vuorokauden ylimmän ja alimman lämpötilan erotuksia sekä sadantaa. Aloitetaan Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyvistä sääennätyksistä ja lyhyistä lämpötilavaihteluista, joista olen lainannut kuvan viereen. 

Kuvasta selviää, että yhtään vuorokautisen vaihtelun ennätystä ei ole tehty tällä vuosituhannella. Lisäksi missään ennätyksissä huomio ei kiinnity vuorokauden lämpimään päähän vaan siihen kylmään, jotka ovat ennätyksen vuodenaikaan nähden ääriarvoja. En esimerkiksi ihmettelisi, jos Konnunsuon vankilan puutarhassa ja pelloilla olisi tapahtunut vahinkoja 10.6.2000, joskaan nuo vahingot eivät takuuvarmasti johtuneet sen paremmin vuorokauden korkeimmasta lämpötilasta (+26,2 °C) tai lämpötilan isosta muutoksesta. Syy lienee ilmaston lämpenemisen tuoman hallayön (-1,8 °C)?

Kävin hakemassa yhden maailman arvostetuimman säätilaston, brittien CRU:n, TS-sarjasta Suomen vuorokausikohtaiset maksimi- ja minimilämpötilat. Laskin niistä kuukausittaiset ja vuosittaiset trendit. Tulos osoittaa, että viimeisen 85 vuoden aikana vuorokausittaiset lämpötilavaihtelut ovat hieman pienentyneet, mikä teoriassa voisi vähentää jääpoltteen esiintymistä. Voimakkainta pienentyminen on ollut juuri jääpoltteen suurimpina uhka-aikoina eli joulu- ja maaliskuussa, joskin myös tammi- ja helmikuun lineaariset trendit ovat samansuuntaisia.

Hain myös Rutgersin yliopiston lumilaboratorion ylläpitämästä globaalista lumipeitetilastosta eteläisen Suomen lumipeitteen tiedot vuodesta 1967 alkaen. Sen mukaan kuukausittainen keskimääräinen lumipeitteisyys ei ole (alueella 60-65N ja 20-30E) jääpoltteen uhka-aikana lokakuusta huhtikuuhun pienentynyt sitten vuoden 1973 lineaarisella trendillä arvioituna.

Sanoisin, että ympäristöoikeuden moniosaajaksi HY:n sivuilla tituleerattu professori Kai Kokko ei ole selvittänyt jääpoltteeseen liittyviä fysikaalisten ilmiöiden esiintyvyyttä edes elinajaltaan saati pidemmästä ilmastohistoriasta. Hän on lisäksi ehkä käsittänyt asiat väärinpäin. Siitä ja ilmastonmuutoksen suunnasta huolimatta jääpolte tulee olemaan viljelijöidemme riesana aina välillä. Se kuuluu maanviljelymme normaaleihin ja luonnollisiin ilmastollisiin riskeihin, joihin maanviljelijät ovat joutuneet varautumaan syyskylvöjen aloittamisesta alkaen kauan sitten.

Kuva 3: Metsäjänis talvella

Edes metsäjäniksen valkoisesta turkista ei ole enää talvella suojaväriksi.

Jestas sentään! Miten ihmeessä metsäjänikset ovat selvinneet holoseenista (=noin viimeisestä 12 000 vuodesta), joka on Suomessa ja globaalisti ollut useiden vuosituhansien ajan keskimäärin nykyilmastoa lämpimämpi ja ehkä vähälumisempikin? Mutta on liikuttavaa, että  ja kalanlämpimillä silmillä ilmastolaki- ja tutkimusrahamahdollisuuksiaan tarkasteleva ympäristöoikeuden professori on huolissaan jänöistämme. Suosittelen ympäristöoikeuden opiskelijoille vaaleaa pukeutumista ja isoja korvalappuja ainakin syys- ja kevätkauden suullisiin tentteihin, jos sellaisia vielä rastiruttuun-kokeiden lisäksi pidetään. Säälipisteitä voisi olla kerättävissä jänöksi uhriutumalla.

Yhteiskunnassa tärkeitä sopeutumiskysymyksiä ovat, kuka maksaa toistuvasti kastuneet rakennukset, menetetyt sadot tai vaikkapa kasvi- ja eläinlajien avustetun siirron uusille alueille, jotta ne eivät häviäisi muuttuneissa olosuhteissa.

Aloitetaanpa tämän käsittely kasvi- ja eläinlajeista. Mitä lajeja Kokko tarkoittaa, jää valitettavasti epäselväksi. Kun vision takana ei ole todellisia tarpeita, väittämät jäävät kovin tyhjiksi. Vai tarkoittaako Kokko viime aikoina lisääntynyttä Homo sapiensin avustettua siirtoa Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta tänne? Pikaisesti noiden alueiden demografiaan tutustuneena en pidä ko. alueiden yksilöitä uhanalaisina – pikemminkin päinvastoin. Jos meillä jokin laji on oikeasti ympäristöongelma, se on poro, jonka ylilaidunnus pohjoisessa Lapissa on muuttanut luontoa, mutta silläkään ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Menetetyt sadot voivat olla todellisuutta Suomessa edelleen, mutta onneksemme ns. Pikkujääkaudesta hieman lämmenneen ilmastomme myötä ne olivat ehkä todennäköisempiä menneisyydessä kuin lähitulevaisuudessa. Satomme ovat vuosikymmenten varrella tosiasiassa moninkertaistuneet, mistä voimme kiittää edulliseen fossiiliseen energiaan perustuneen teollisen vallankumouksen mahdollistamia parempia viljelymenetelmiä, uusien ja parempien lajikkeiden kehittelijöitä sekä kasvien kannalta ravinteikkaampaa ja hiilidioksidipitoisempaa ilmaamme. Olemme useiden vuosikymmenien ajan sopeutuneet mainiosti ja ilman joutavia ilmastolakibyrokraatteja.

Suomessa keskeinen trendi on ollut ilmastonmuutokseen sopeutumisen vahinkovastuun yksityistäminen. Valtion kassasta ei enää makseta tulvavahinkoja, ja myös satovahinkokorvaus on poistumassa vuoden 2017 alusta. Uusimpien sopeutumishaasteiden, kuten avustetun leviämisen, vastuiden jakautuminen on vasta tutkimusvaiheessa.

Katsotaanpa vielä nopeasti sadantatilastoja. Meillehän ei voi tulla laajamittaisia tulvia käytännössä muuten kuin äkillisen ja rajun sadannan tai erittäin lumisen talven jälkeisen nopean lämpenemisen ja sulamisen kautta.

Kuva 4

Keskimääräinen sadanta on yllä olevan E-OBS analyses v11.0 -sarjasta tehdyn Suomen alueen kuvaajan perusteella hitusen kasvanut viimeisten 35 vuoden aikana, joskin trendi on heikko voiden muuttaa merkkiään tulevien vuosittaisten vaihtelujen mukana. Jos trendi jatkuisi samana – mihin en usko – vuonna 2050 Suomessa sataisi peräti 0,5 mm päivässä nykyistä enemmän. Tuon mukainen sademäärän vuosittainen lisäys taitaa olla kertaluokkaa pienempi kuin nykyisten sademittarien mittaustarkkuus – se on ehkä aamukasteen verran. Lisääntyneitä tulvia tuo trendi ei toisi varsinkin, kun puolet lisääntyneestä nykytrendin mukaisesta lisäsateesta tulisi joulu-, kesä- ja heinäkuussa, mitkä eivät ole perinteisesti olleet kovin sadantaongelmallisia sen paremmin kevättulvien kuin maanviljelyn kannalta.

Kuva 5

Sadantaan liittyvä ongelma on professori Kokon kannalta mallinnussidonnainen. Nimittäin lähinnä toteutunutta ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuutta seuraava uusin ilmastoennuste (sininen kuvaaja yllä olevassa kuvassa) lupaa lähes kolme kertaa toteutunutta suurempaa sadannan kasvua Suomeen. Nykyisen keskimääräisen sadantatasommekin osalta se on pahasti pielessä. Sen perusteella Ilmatieteen laitos on antanut omat vuosikymmenten päähän ulottuvat ennusteensa kunnille ja maakunnille. En osaisi edes silmät sidottuna ja lantinheiton avustamana ennustaa ilmastomallinnuksia enemmän väärin.

Ilmatieteen laitoksen mittausasemien rekisteröimät sadantaennätyksetkään, joista on kuvakaappaus vieressä, eivät erityisesti tue Kokon vihjaamaa rajujen kuurojen kasvua viimeaikaisessa ilmastohistoriassamme. Minä en löytänyt tilastoista tukea Kokon mainitsemien sään ääri-ilmiöiden lisääntymiselle.

Tulvavahinkosääntelyn uudistamisen myötä esimerkiksi jokaisen yksityisen omistajan on viime kädessä itse huolehdittava kiinteistönsä hulevesistä ja varauduttava käytännössä siltä osin myös äärimmäisiin rankkasateisiin. Ensisijainen keino varautua myös muihin tulviin on turvan hakeminen vakuutuksesta. Korvausperusteet on yleensä kytketty tulvan poikkeuksellisuuteen. Poikkeuksellisena pidetään kerran 50 vuodessa esiintyvää tulvaa. Esimerkiksi rakennusvirheet tai muut vastuunrajoitukset voivat kuitenkin estää tulvakorvauksen.

Kiinteistönomistajan ja jokaisen rakentajan kannattaa katsoa, että omistukset eivät sijaitse tulvaherkällä alueella. Kuntien ei pitäisi sallia sellaisille alueille rakentamista. Se ja hulevesijärjestelmien realistinen mitoitus rakennetuilla alueilla olisivat vakuutuksia paljon parempia keinoja tulvavahinkojen vähentämiseksi. Meillä on nykyisin riittävästi tietoa noiden asioiden varmistamiseksi, mutta professori Kokolta tällainen ympäristöön liittyvä perusasia unohtui tyystin.

Satovahingot ovat aina olleet osa maanviljelijän elämää, ja viljelijöillä on erilaisia vakiintuneita keinoja rajoittaa vahinkoja. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Entä jos sään ääri-ilmiöiden vuoksi vahingot toistuvat tulevaisuudessa selvästi aiempaa useammin? Mikä silloin on viljelijöiden taloudellinen kestokyky? Satovahinkovakuutustuotteita ei ole viljelijöille vielä tarjolla. Tätä asiaa pitäisi pohtia tarkemmin, ei pelkästään yksittäisen viljelijän vaan koko yhteiskunnan näkökulmasta. Ruokaturva ja yhteiskunnan huoltovarmuus koskettavat meitä kaikkia.

Juu, satovahingot ovat olleet aina viljelijän riesana Suomessa, ja niin ne tulevat aina olemaankin. Vaikutukseltaan kansallisesti isoimmat satovahingot ovat sattuneet 1600-luvun lopulla ja 1860-luvulla. Noita aikoja kutsutaan suuriksi kuolonvuosiksi tai nälkävuosiksi. Ne eivät johtuneet luonnollista kummemmasta ilmastonmuutoksesta saati lämpenemisestä tai rajuista sateista. Eikä metsäjäniksellä ollut niiden kanssa mitään tekemistä. Ne johtuivat vain ja ainoastaan kesä- tai elokuussa iskeneen kovan hallan lyhentämästä kasvukaudesta ja riittämättömästä huoltovarmuudesta. Ensimmäinen tekijä on ollut ilmastomme luonnollinen osa ja riski maailman pohjoisimman maanviljelyksemme alusta alkaen. Kylmyys on tehokkain tappaja luonnossamme, mutta ympäristöoikeuden professori ei sitä ole tainnut ymmärtää.

Keskitytään ruokaturvaan ja huoltovarmuuteen sen sijaan, että yritettäisiin taistella vain ilmastomallinnusten virtuaalitodellisuudessa nähtäviä ilmaston lämpenemistä ja sään äärevöitymistä vastaan. Kannatan siis professori Kokon mainitsemaa sopeutumista vaihtelevaan ja välillä kylmän raakaan ilmastoomme. Sitä muuten ovat kannattaneet niin Kokon kuin omat realistiset esivanhempani, ja sen vuoksi me olemme täällä netissä kirjoittamassa. Minä yritän jatkaa noita perinteitä, mutta professori Kokko on ehkä ymmärtämättömyyttään siirtynyt turhissa lakipuuhasteluissaan virtuaalimaailmaan, joka ei toimi reaalimaailman lailla. Tuon jälkimmäisen fysikaalisia perusteita ja todellisuutta hän ei aiempien kirjoitustensa perusteella käsitä, mikä on hämmästyttävää ympäristöoikeuden professorilta. Siksi minulla ei ehkä ole syytä muuttaa käsitystäni hänen kyvyistään. 

En ole kuitenkaan enää aivan varma, onko Kokko sittenkään Suomen hölmöin professori, sillä huhujen mukaan Tampereen yliopistossa voi olla yksi vielä hölmömpi. No, ehdotuksia tittelin mahdolliseksi uudeksi haltijaksi otetaan vastaan, mutta hyvin vankkoja perusteluja siihen tarvitaan. Keskitytään mahdollisissa kommenteissa kuitenkin Kokon mainitsemiin aiheisiin ja argumentteihin. Nehän lopulta hölmöydenkin ratkaisevat.