Tyvestä puuhun ilmastoasioissakin

Olen aika rajusti tässä blogissa kritisoinut ilmastotutkimusta, sen tuloksia, tekijöitä ja menetelmiä. Jotkut lukijat ovat saaneet tästä käsityksen, että vastustaisin mm. tietokoneilla ajettavia mallinnuksia. No en vastusta, sillä eivät nuo ihmisten tekemät mallinnukset niitä typeryksiä ole. Kyllä syylliset ilmastotutkimuksen virheellisiin ja panostuksiin nähden kehnoihin tuloksiin löytyvät tekijöistä ja sen tekemisen johtajista.

Kuva 1: Ilmastomallien ennustama kuukausittaisen
keskilämpötilan muutos eri päästöskenaarioissa

Mutta lähdetään liikkeelle ilmastomallinnuksista, joita meidänkin ilmastoviranomaisemme pitävät isäntinään. Ne ovat mallintaneet maailmaan ja myös Suomeen vuodelle 2100 sellaisen ilmaston, jollaista täällä ei ole nähty ilmeisesti useaan miljoonaan vuoteen. Keskilämpötila voi nousta jopa yhdeksällä asteella (kuva 1), sadanta puolitoistakertaistuu, lunta tuskin eteläisessä Suomessa enää nähdään, meri ei jäädy, ennenäkemättömät myrskyt tekevät metsistämme tulitikkuja ennen kuin tulvan alle jäänyttä korjuukonetta ehditään käynnistää ja merenpinta nousee tasolle, jolla se ei ole ollut ainakaan 100 000 vuoteen. Kaiken tämän näkevät noin 70 ilmastomallia, joiden takana kuulemma seisoo tiede 97-prosenttisen yksimielisenä, ja meidän tavallisten tyhmien on tuohon sopeuduttava tai tehtävä parannus, koska tuo ilmastonmuutos on meidän aiheuttamamme.

Kuva 2: Ilmastomallien ennustamat lämpötilat (viivat) vastaan
todellisuus tropiikissa.

Minulle tuo ei kelpaa, sillä nuo ilmastomallit eivät kykene mallintamaan välttävästi edes 10 vuoden päähän saati 100 vuoden päähän.  Vielä pahempaa on se, että ne eivät myöskään kykene jäljittelemään jo historiaan jäänyttä ilmastoa.  Meillä ei ole myöskään kykyä mallintaa ilmastoa tai säätä vuotta, vuodenaikaa tai edes kuukautta eteenpäin kolikonheittoa paremmalla todennäköisyydellä. En yhtään ihmettele sitä, että erilaiset maallikkoennustajat sammakoineen pärjäävät näissä kausiennusteissa paremmin kuin Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Taalas satoine apureineen ja supertietokoneissa pyörivine malleineen. Taalas tosin tietää itsekin tuon, eikä siksi uskalla edes kisaamaan muutamaa päivää pidemmille ennustejaksoille. Siitä huolimatta meidän pitäisi uskoa hänen sadan vuoden päähän ulottuvaa ennustettaan ja käytettävä satoja miljardeja tuon muutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen. Vaatimus on järjetön.

Kuva 3: Ilmastomallien ennustama lämpötilakehitys (pun)
ja todellinen lämpötila (sin) Fennoskandiassa vuodesta
1989 alkaen.

Jotta emme jää kiistelemään ilmastomallinnusten luotettavuudesta, pyydän niiden puolustajilta ennen vastaväitteitä kolmea asiaa. Katsokaa kuvaa 2, ja nimetkää sieltä malli, joka on simuloinut helpoimmin ennustettavan tropiikin ilmaston oikein tai edes sinnepäin. Sitten katsokaa kuvaa 3, ja tarkastakaa, onko ilmastomallinnusten keskiarvon trendikuvaajan (sininen) etumerkki sama kuin Fennoskandian toteutuneen keskilämpötilan trendikuvaajan (punainen) viimeisen 23 vuoden aikana. Viimeksi voitte käydä Ilmatieteen laitoksen sivuilla ja etsiä sieltä linkin laitoksen tuottamaan kuukausi-, vuodenaika- tai vuosiennusteeseen. Sellainen siellä nimittäin on, jos laitos kykenee ennustamaan säätä edes kuukauden päähän.

      

Ilmastomallit eivät kykene mallintamaan ilmastoa, koska niissä on sekä virheitä että puutteita. Minä en niitä kaikkia tunne, enkä siksi pysty tähän kattavaa luetteloa laatimaan. Mutta otetaan niistä muutama esimerkiksi. Ilmastomallit eivät pysty mallintamaan merten lämpökiertoa. Ne eivät pysty ennustamaan niistä edes lyhytjaksoisimpia, kuten muutaman vuoden sykkeellä toimivaa ENSOa (el Nino / la Nina – vaihtelua), eivätkä muutaman vuosikymmenen rytmillä toistuvia Tyynenmeren tai Atlantin vaihteluja saati useiden vuosikymmenten ja satojen vuosien taajuudella tapahtuvia syklejä. Puute on vakava, sillä lähes kaikki se energia, joka auringosta tänne saapuu, jollain tavalla kiertää ilmakehään merien ja niiden vaihtelevan energiakierron kautta.

Kuva 4: Mallinnusten hotspotit yläkuvassa.
Alakuvassa hotspot-ruuduista mitattu lämpötila,
joka ei osoita lämpenemisen merkkejä.

Ilmastomallit eivät kykene mallintamaan ilmakehän pilvisyyden vaihtelua, jossa prosentin muutos vaikuttaa enemmän meriin ja maanpinnalle tulevaan säteilyyn kuin ilmakehän hiilidioksidin kaksinkertaistuminen ja aerosolit yhteensä. Ilmastomallit ovat ennustaneet väärin myös ilmakehän vesihöyrypitoisuudet, eikä niiden mallintamia kuumia vyöhykkeitä ole jatkuvista mittauksista huolimatta löydetty päiväntasaajan yläpuolisesta troposfääristä (kuva 4).  Ne eivät osaa mallintaa myöskään sadantaa, mistä hyvänä esimerkkinä ovat niihin perustuvat ennusteet lumettomista talvista pohjoisessa ja kuivuudesta keskileveyspiireillä. Kummistakaan asioista ei ole tavanomaista vaihtelua parempaa näyttöä. Ne siis eivät pysty mallintamaan vedenkiertoa meren ja ilmakehän välillä, joka on kaiketi aivan keskeinen osa ilmastoamme ja sen lämpötilan säätelyä.

Ilmastomallit eivät myöskään kykene mallintamaan auringon ja ympäröivän avaruuden vaikutuksia tai vaihteluja. Ne muuten eivät mallinna edes sitä jonnekin valtamerten syvänteisiin muka kadonnutta auringon lämpöä, jonka takia ilmastomme ei ole lämmennyt ennusteiden mukaisesti. Ne siis eivät mallinna ainuttakaan osaa ketjussa oikein. Ei ole ihme, että vakavat tiedelehdetkin alkavat irvailla mallinnusklimatologialle. Lisää mallinnusten epäonnistumisista voit lukea suomeksi täältä ja täältä sekä englanniksi Bob Tisdalen blogista.

En minä silti syytä ilmastomalleja enkä edes niiden tekijöitä. Noilla tekijöillä ei ole yksinkertaisesti riittävästi tietoa em. asioista, jotta mallit voitaisiin rakentaa edes jotenkin toimiviksi. Mutta meillä on hyvä syy arvostella niitä tiedemiehinä itseään pitäviä, jotka väittävät vain ja ainoastaan ilmastomallinnuksilla saatujen tulosten perusteella tietävänsä ilmastomme muuttuneet ominaisuudet vuonna 2100. Nuo tiedemiehet ovat ilmastoasioista aivan yhtä pihalla, kuin olivat 1800-luvun lopulla valoeetterihypoteesin nimeen vannoneet fyysikot, joiden takana tiedemaailma lähes yksimielisesti seisoi. Meillä on oikeus myös arvostella sellaisia johtavia virkamiehiä ja poliitikkoja, jotka vaativat meitä uskomaan mallinnuksiin ja uhraamaan omaisuuksia valmistautuaksemme niiden hulluihin skenaarioihin.

No, mitä pitäisi sitten tehdä asioiden korjaamiseksi? Minä suosittelisin ensimmäiseksi paikkaamaan nuo ammottavat aukot perustiedoissa auringosta, ilmakehästä, meristä ja muista asioista sekä niiden vuorovaikutuksista. Sen kanssa samanaikaisesti kannattaisi aloittaa korjattuja mallinnuksia hyödyntäen kuukauden, vuodenajan tai vuoden ennustamisen kokeilut. Aloitetaan siis eteneminen tyvestä puuhun. Onnistuminen tuossa verrattain lyhyen ajan ennustamisessa olisi huima edistysaskel, joka toisi merkittäviä hyötyjä ihmiskunnalle. 

Jos kykenisimme ennakoimaan edes parin seuraavan kuukauden osalta luotettavasti vaikkapa sään ääri-ilmiöt, sadannan ja myös hyvän sään, olisi siitä valtavaa etua niin maataloudessa, energiahuollossa, kuljetuksissa, turismissa, vahinkojen torjunnassa jne. Nuo hyödyt olisivat globaalisti laskettavissa kenties tuhansissa miljardeissa euroissa jo vuositasolla. Ennusteiden ulottuvuutta voitaisiin sitten kasvattaa yhä pidemmälle, ja epäilemättä kehittämiselle olisi alkumenestyksen jälkeen laaja tuki.

Ilmastotutkimuksen fokus olisi käytännössä tuotava paljon lähemmäs enemmän empirismiin nojaavaa meteorologiaa ja asiaan olisi integroitava nykyistä vahvemmin merentutkimus ja avaruustutkimus. Tutkimuksellinen valta pitäisi ottaa kokonaan pois nykyisiltä hiilidioksidin riivaamilta klimatologeilta ja panna johtoon joko pragmaattisia meteorologeja tai merentutkijoita, jotka ovat tutkimusrahan jaossa jääneet pahasti politisoituneen klimatologian jalkoihin. Kyllä niitä mallintajiakin tarvitaan apupoikina, mutta heidän esimiehinään on oltava sellaiset skeptikot – siis tieteeseen kuuluvan epäilyksen ja kyseenalaistamisen olemuksen ymmärtäjät – jotka osaavat pitää nörtin oikeassa roolissa. Muutama osaava tilastomatemaatikkokin tarvittaisiin korjaamaan nykyisen ilmastotutkimuksen raunioita.

En osaa ennustaa, miten  nopeasti parissa edellisessä kappaleessa kuvaamani tavoitteenasettelun muutos ”tyvestä puuhun -lähestymistapaan” saataisiin alulle. Jonkun on nimittäin sanottava, että näillä nykyisillä ilmastomallikeisareilla, Taalaksilla, Alestaloilla ja heidän ulkomaisilla kollegoillaan, ei ole vaatteita. Tuon sanojan on noustava joko tiedemaailman tai poliittisen johdon huipulta. Jos joudumme kovin pitkään odottamaan sanojaa, sitten tiedän, miten tässä käy. Ennemmin tai myöhemmin kansan enemmistö tajuaa tulleensa huijatuksi, ja silloin vaihtuu järjestys paljon laajemmin.