Soutamista ja ilmastoasiaa Luoteisväylältä

Luoteisväylän reitit

Luoteisväylä on todellinen testi jopa parhaille jäänmurtajille. Tuo Grönlannin länsipuolitse ja Kanadan pohjoisen saariston kautta Beaufortinmerelle johtava väylä on jääolosuhteidensa vuoksi ollut hyvin vähäisellä käytöllä, vaikka se lyhentäisi tuhansilla kilometreillä merireittiä Euroopasta Tyynenmeren pohjoisosiin verrattuna Suezin tai Panaman kanavien kautta kulkemiseen.

Soutureitti

Soutuvene The Arctic Joule

Pahimmat esteet tuolla väylällä ovat Kanadan saaristo, jonka salmiin jäät helposti ahtautuvat, sekä tuon saariston länsipuolella sijaitseva Beaufortinmeri. Nuo molemmat alueet pitävät aika usein jopa puolet jääpeitteestään sulamiskauden yli.

Luoteisväylä säilyi valloittamattomana vuoteen 1906, jolloin norjalainen seikkailija ja napatutkija Roald Amundsen löysi kuljettavan reitin. Tosin todellisen navigoitavan reitin löytymiseen meni vielä tuonkin jälkeen vuosikymmeniä, ja ensimmäinen kauppalaiva, yhdysvaltalainen öljytankkeri Manhattan, käytti väylää vasta vuonna 1969.

Sittemmin 2000-luvulla Luoteisväylästä on monien muiden vaikeasti kuljettavien alueiden lailla tullut extreme-harrastajien aluetta. Ensimmäisenä ilman konevoimaa väylän selvitti yhden purjehduskauden aikana ranskalainen Sébastien Roubinet vuonna 2007. Hän käytti yritystä varten suunniteltua katamaraania, joka kykeni purjehtimaan vedessä ja liukumaan jäällä. Sittemmin yrittäjiä on ollut lähes joka vuosi.

Paul Gleeson soutamassa

Tänä vuonna eniten huomiota saanee neljän hengen kanadalais-irlantilainen soutuvenekunta, joka lähti liikkeelle heinäkuun alussa Beaufortinmereen laskevan Mackenzie-joen suulta. He eivät siis souda koko Luoteisväylää mutta yrittävät läpäistä sen jääolojen kannalta vaikeimman osuuden pyrkien lähinnä Grönlantia olevan Baffinin saaren pohjoisrannalla sijaitsevaan Pond Inletiin. Tuosta noin 3000 kilometrin soudusta he toivovat suoriutuvansa syyskuun 15. - 30. päivään mennessä.

Miten tämä soutu liittyy ilmastoon? No liittyypä hyvinkin ja monella tavalla. Arktisen merijään täysin kiistatonta hupenemista 2000-luvulla on julistettu ilmaston lämpenemisen oireeksi. Ja tätä haluaa soutukunnan sponsorikin julistaa motolla "Vetäen ilmastonmuutosta vastaan". Pääsponsoriyhtiö nimeltään Mainstream Renewable Power myy ja ylläpitää tuuli- ja aurinkovoimaloita, ja sen myyntistrategiaan kuuluu ilmastonmuutoksen julistaminen, jotta noita markkinaehtoisesti täysin kannattamattomia laitoksia joku haluaisi hiilijalanjälkensä pienentämiseksi tai syntiensä sovittamiseksi ostaa. Mainostamatta enempää tuota mielestäni energiamarkkinoiden kannalta haitallista, luonnonsuojelullisesti vahingollista ja veronmaksajan kannalta kallista yhtiötä on kuitenkin pakko kertoa, että sen mukaisesti tuo soutukunta on nimetty Mainstream LastFirst:ksi.

Soutajat kabiinissa

Vaikka en pidä sponsorista, en voinut olla kiinnostumatta itse soutuyrityksestä. Se ei totisesti ole helppo haaste  edes niinä vuosina, jolloin jää vetäytyy pienimmilleen. Siksi aion seurata soutua ja ehkäpä kirjoittaakin siitä jutun tai kaksi parin seuraavan kuukauden aikana. Toivon aidosti, että soutajat menestyisivät yrityksessään.

Heidän suurimmat haasteensa ovat jääolot ja sää. Beaufortinmeren itäosan ja Kanadan saariston jääpeite on tänä vuonna ollut lähellä pitkäaikaista keskiarvoa, joten soutamiseen saattaa tulla pitkiä taukoja, kun joudutaan odottamaan jäiden ajelehtimista tieltä pois. Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä arvaamammattomiksi sääolot muuttuvat. Syyskuussa saattaa jo tulla ensimmäinen avomerenkin jäätävä kylmä jakso, vaikka alue keskimäärin jäätyy vasta lokakuun aikana. Soutaminen saattaa estyä myös kovien tuulten vuoksi. Tietysti tällaiseen pienen retkikunnan yritykseen liittyy myös loukkaantumisen tai sairastumisen uhka. Yksikin soutaja sairaslevolla pudottaa koneen tehoja 25 prosentilla, mikä hidastaisi merkittävästi matkan tekoa.

Jäätilanne Kanadan arktisessa saaristossa 17.7.

Toistaiseksi soutajat ovat päässeet vasta vajaan 200 kilometrin päähän Mackenzie -joen suulta. Ensimmäistä paria viikkoa ovat haitanneet vastatuulet, mutta joen laskemien lämpimien vesien alueella jäitä ei ole vielä ollut.

Katsotaanpa vielä, millainen jäätilanne on edessä, kun soutajat saapuvat Kanadan pohjoiseen saaristoon. Viereisestä graafista näkyy  jääpeitteen laajuus (kuvan yläosassa) ja jääpeitteen laajuuden poikkeama keskimääräisestä (alaosassa) viimeisten 365 päivän osalta. Hyvin lähellä normaalia siis mennään, mutta viime vuoden vähäisen jään määrän vuoksi suurin osa jäästä on viime talvista ja ehkä tavanomaista ohuempaa. Lämpöaalto etelästä saattaisi siitä nopeasti sulattaa merkittävän osan. Tai kylmä virtaus pohjoisesta voisi pysäyttää sulamisen jopa pariksi viikoksi. Eikä tuota nopean sulamisen aikaa ole enää jäljellä kuin kuukauden verran.

Retkikunnalla on mukavat nettisivut, joilta selviää heidän sijaintinsa ja terveisensä. Siellä ovat linkit myös twitter- ja fb-seurantaan. Mitä Sinä veikkaat tulokseksi? Pääsevätkö he perille? Jos pääsevät niin milloin? Tai jos eivät pääse, mikä pysäyttää matkan ja missä? Laitanpa oman veikkaukseni ensimmäiseksi kommentiksi.

PS. Jätetään tämän kirjoituksen kohdalla puheet arktisen jään katoamisesta/vaihtelusta/lisääntymisestä väliin. Jos joku haluaa niitä kommentoida, sen voi tehdä vaikka tämän kirjoituksen kommenttiosuudessa.

PS2. Tässäpä vielä linkki Kanadan jääpalveluun, josta voi katsoa ajankohtaisen merijään tilanteen reitillä.