Vihreän ilmastopolitiikan energiakatastrofi

Ilmastopolitiikka on varsinkin länsimaissa ottanut hallitsevan roolin, jolle on alistettu niin energia- kuin teollisuuspolitiikat ja monta muutakin asiaa. Ilmastopolitiikka on perustunut siihen todistamattomaan arvaukseen, että

1. ihmiskunnan energiantuotannossaan polttamat fossiiliset polttoaineet lisäävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, ja
2. ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu nostaa maapallon keskilämpötilaa merkittävästi, mikä puolestaan
3. aiheuttaa kaikenlaisia harmillisia ilmiöitä kuivuuksista tulviin, helleaalloista äärimmäisiin kylmiin jaksoihin jne., jotka
4. johtavat katoihin, pakolaisuuteen, lajien sukupuuttoihin yms.

En aio nyt todistella tarkemmin tuon yllä olevan arvauksen perusteita. Totean vain, että normalisoidut faktat eivät kerro lisääntyneistä sukupuutoista, ilmastopakolaisista, satojen menetyksistä,  sään ääri-ilmiöistä eivätkä edes merkittävästä keskilämpötilan noususta. Hypätään noiden kiusallisten asioiden yli, sekä pyritään katsomaan ilmastopolitiikan keskeisiä tavoitteita ja saavutuksia niissä.

Ilmastopolitiikan ytimessä on ollut fossiilisten polttoaineiden (hiili, öljy, maakaasu) käytön vähentäminen. Aivan erityisesti tätä tavoitetta ovat olleet ajamassa YK sekä tietysti erilaiset vihreät tai vihertyneet puolueet ja järjestöt, joiden rooli niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin on ainakin länsimaissa ollut korostunut 1990-luvulta alkaen. Heti tuon hiilipohjaisen energiantuotannon vähentämisen perässä on rinnakkaisena tavoitteena ollut korvaavan ns. hiilivapaan tuotannon osuuden kasvattaminen. Katsotaanpa, miten länsimainen vihreä liike on onnistunut noissa keskeisissä tavoitteissaan.

British Petroleum (BP) julkaisee vuosittain raportin globaalista energian tuotannosta ja kulutuksesta. Tuo BP:n uusin raportti ei kerro fossiilisten polttoaineiden käytön vähentymisestä vaan päinvastoin. Niiden käyttö lisääntyy. Viereisestä kuvasta näkyy selvästi, että hiilipohjaisen energian kulutuksen kasvu viimeisen lähes 50 vuoden aikana on ollut voimakkainta juuri 2000-luvulla. Erikoista on sekin, että ei-fossiilisen energian suhteellinen kasvu oli suurinta 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin energiapolitiikkaa vielä junailtiin ilman vihreän ilmastopolitiikan pakkopaitaa.

Ehkä vielä selvemmin kehitys näkyy toisesta kuvasta. Hiilivapaan energian kulutuksen osuus yli kaksinkertaistui kuudesta prosentista 13 prosenttiin vuosina 1969-1999, minkä jälkeen osuus on pysynyt ennallaan tai jopa hieman laskenut.

On hyvä muistaa, että ylivoimaisesti suurimman osan tuosta hiilivapaasta energian kulutuksen kasvusta mahdollistivat vesi- ja ydinvoimakapasiteetin lisääminen.

Minä en ole ilmastollisista syistä huolissani terveenpänä pitämäni 1900-luvun lopun energiapolitiikan suunnan muuttumisesta huonompaan, sillä tuosta käännepisteestä alkaen ilmastokaan ei ole lämmennyt tai äärevöitynyt. Minä pidän hiiliriippuvuuden vähentämistä fiksuna politiikkana monista muista syistä. Mutta nuo syyt eivät ole tämän kirjoituksen pääaihe, joten ei niistä nyt enempää.

Minusta on outoa, että vihreyden iskostuttua yhä lujemmin kaikkeen politiikkaan ja alistettua jopa energiapolitiikan, on uusiutuvan energian osuus maailman kokonaiskulutuksesta pikemmin laskeva kuin nouseva. Millaisena vihreät mahtavat itse kokea menestyksensä? Onko heidän joukoissaan tiedostettu epäonnistumista tai pohdittu sen syitä?

Kun syitä vihreän ilmastopolitiikan alaisuudessa toteutettuun epäonnistuneeseen energiapolitiikkaan tutkitaan, kannattaa aloittaa pohtimalla, mikä vihreille kelpaa ja mikä ei. Ydin- ja vesivoima eivät kelpaa, mutta tuuli- ja aurinkovoima kävisivät. Olisiko perussyy epäonnistumiseen siinä, että ensin mainitut ovat markkinaehtoisesti kannattavia, mutta jälkimmäiset eivät sitä ole? Valtavista tukiaisista huolimatta vesi- ja tuulivoiman osuus kokonaiskulutuksesta mitataan yhden prosentin luokassa. En tiedä tarkalleen, paljonko noihin tukiaisiin ja koko tuuli- ja energiateollisuuteen on globaalisti haaskattu varoja parin viimeisen vuosikymmenen aika, mutta suuruusluokka on 1-2 triljoonan kieppeillä. Se on käsittämättömän paljon rahaa.

Paljonko hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet tuon ansiosta? Nolla, zero, cero, صفر, 零, शून्य, нулевой. Olipa miten tahansa, minusta kannattaisi palata 1900-luvun lopun uusiutuvien osuutta markkinaehtoisesti lisäävään politiikkaan. Se ehkä vaatii tämän vihreän kokeilun lopettamista. Näetkö muitakin hyötyjä, jos vihreä ilmastopolitiikka pantaisiin ruotuun ja lähinnä kontrolloimaan ulkoilman partikkelipitoisuuksia?

Idea kirjoitukseen tuli professori Roger Pielke Jr:n tästä kirjoituksesta. Pielkellä on runsaasti mielenkiintoisia ajatuksia niin ilmastosta kuin energiapolitiikasta. Hänen oma bloginsa löytyy täältä.