sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vihreä kansojenmurha ja niin sanotut uusiutuvat energiat

Olet takuuvarmasti kuullut ilmaston lämpenemisestä muutoksesta. Maailmanlaajuisesti keskiarvoistettuna tätä joidenkin maailman suurimmaksi uhkaksi leimaamaa asiaa - siis lämpenemistä - ei ole tapahtunut satelliittimittausten mukaan yli 18 vuoteen. En nyt kuitenkaan kirjoita tuosta asiasta, vaan ihan oikeasta ja todellisesta ilmasto-ongelmasta, jonka ratkaisemisen esteeksi erilaiset vihreät puolueet ja järjestöt ovat ryhmittyneet tuon vähemmän huolestuttavan ilmaston lämpenemisen torjunnan nimissä.

Tuo todellinen ilmasto-ongelma on hyvin erilainen verrattuna siihen median hypettämään ongelmaan, josta olet kuullut mm. kotimaisen vihreän liikkeemme äänitorvilta, Mutta meidän vihreidemme ilmasto-ongelmalla ja sillä todellisella on toki paljonkin yhtymäkohtia. Yksi niistä on uusiutuva energia - siis esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoima tai puun poltto. Tuolla ns. uusiutuvan energian käytöllä on kaksi keskeistä ominaisuutta, jotka estävät sen todellisen ilmasto-ongelman ratkaisun. Toinen niistä on puhtaasti poliittinen ja toinen on taloudellinen.

Maailman energiaköyhyys. Kuvassa ihmiset
vailla sähköä (oranssi) ja puhdasta keitto-
mahdollisuutta (punainen) maailman eri osissa.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Poliittinen ominaisuus on väriltään punavihreä, joskin väri on ollut leviämässä myös muun värisiin puolueisiin. Se näkyy mm. siten, että likipitäen kaiken uuden energiatuotannon pitäisi olla juuri tuota punavihreiden hyväksymää "uusiutuvaa", jossa hyväksyntä perustuu kaiken elämän raaka-aineena olevan ilmakehän hiilidioksidin kasvun rajoittamiseen kustannuksista piittaamatta. Taloudellinen ongelma johtuu tietysti juuri noista kustannuksista, joihin edes rikkaimmilla länsimailla ei näytä olevan varaa. Jos niillä ei ole varaa noin 2-4 kertaa perinteisiä energian tuotantotapoja kalliimpiin vihreiden hyväksymiin ratkaisuihin, miten kehittyvillä talouksilla, kuten vaikkapa Kiinalla tai Intialla, olisi varaa sellaisiin kehitysmaista puhumattakaan?

Se todellinen ilmasto-ongelma nimittäin on "sisäilmastollinen". Se altistaa ainakin 2500 miljoonaa energiaköyhyydessä - käytännössä toimivien sähköverkkojen ulkopuolella - elävää ihmistä Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tappavalle sisäilmalle. Heidän ympäröivästä luonnosta keräämänsä biopolttoaineet - puu, kuiva ruoho ja eläinten lanta - palavat epäpuhtaasti uuneissa, liesissä tai avotulena aiheuttaen asumusten sisäilman saastumisen sellaisilla palokaasuilla ja partikkeleilla, jotka suoraan sairastuttavat ihmiset ja aiheuttavat miljoonia ennenaikaisia kuolemia vuosittain.

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat ennenaikaiset
kuolemat 1900- ja 2000-luvuilla.
Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka monen ihmisen elämä päättyy ennenaikaisesti pilaantuneen sisäilman jatkuvasta hengittämisestä, mutta arviot liikkuvat siis miljoonaluokassa. Otetaan esimerkkilaskelman pohjaksi vaikkapa hyvin konservatiivinen luku kaksi miljoonaa. Viereisen kuvan mukaan sään ääri-ilmiöiden (tulvat, kuivuudet, myrskyt jne.) aiheuttamat kuolemantapaukset ovat vähentyneet rajusti ja olleet viimeisten 45 vuoden aikana alle 50 000 tasolla vuodessa. Näiden ilmastoon aina kuuluneisiin ja luonnollisiin vitsauksiin verrattuna kehitysmaiden sisäilmasto-ongelma on tappavuudessa vähintään 40 kertaa tehokkaampi. Mutta se ei häiritse yhtään rikkaan lännen vihreän liikkeen omatuntoa. Heidän maailmanpelastusoppinsa ainoa päämäärä on hiilineutraali yhteiskunta miljoonista ruumiista ja valtavasta köyhyydestä piittaamatta.

Vihreä ilmasto- ja energiapolitiikka, joka on jo osoittautunut liian kalliiksi kehittyneille länsimaille, käytännössä estää kehitysmaita nousemasta energiaköyhyydestä ylös ja pakottaa niiden ihmisten seuraavatkin sukupolvet hengittämään poltetun lannan käryjä sisäilmassa. Mutta kalliita tuuli- ja aurinkovoimaloita sekä niiden varavoimaksi tarvittavia fossiilisia polttolaitoksia tukiaisten varassa rakentavaa energiateollisuutta tukemalla se lisäksi estää tai ainakin hidastaa myös seuraavan energiavallankumouksen tuloa, mikä voisi olla se iso ratkaisu kaikkein köyhimpienkin energiahuollon turvaamiseksi. Ainoa kestävä keino vapauttaa miljardit ihmiset köyhyydestä on kehittää sellaisia energiaratkaisuja, joihin myös köyhimmillä yhteiskunnilla on varaa. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: Energian täytyy olla mahdollisimman halpaa. Tuon itsestään selvän tosiasian vastustaminen tekee maailmanpelastusta huutavista leostraniuksista, hannahakoista, paavoarhinmäistä ja villeniinistöistä samanlaisia tai jopa synkempiä kuolemanenkelin varjoja 2000-luvulle, joista globaalia ilmaston lämpenemistä koskaan kokemattomia koululaisiamme historiantunneilla varoitetaan 1900-luvun kommunististen ja fasististen maailmanjalostusyritysten esimerkeillä.

Sain idean tähän juttuun maailman luetuimman ilmastoblogin, WUWT:n, julkaisemasta viisiminuuttisesta videosta, jonka liitän alle. Antoisaa sunnuntaipäivän luku- ja katseluhetkeä kaikille!



28 kommenttia:

  1. Kiitos Mikko!
    Tähän videoon suomalainen tekstitys ja käyttöön (toivottavasti ennenaikaisten) eduskuntavaalien alla. Lisäksi pitäisi saada ehdokkailta kuittaus josta malliksi USA:laisten koneenohjeiden (mm kaukosäätimessä oleva) teksti:

    " Locate, read AND UNDERSTAND the facts of user's manual"

    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt videossa on suomenkielinen teksti. Olipa kova homma ensikertalaiselle opiskella kaikki videoiden lataamisesta tekstitykseen. Onnistui, vaikka vähän kököksi jäi.

      Poista
  2. Todella ajatuksia herättävä video. Reilusti yli miljardi ihmistä joutuu päivittäin sinnittelemään ilman sähköä ja 2.5 miljardia ihmistä valmistaa edelleen ruokansa avotulella tai muutoin terveydelle haitallisella tavalla. Eikä toivoa paremmasta ole. Ei niin kauan, kun vihreän aatteen lobbarit saavat mielin määrin ohjailla länsimaiden yleistä mielipidettä.

    VastaaPoista
  3. Mitäköhän tuo "miljoonaluokassa" mahtaa tarkoittaa? Ei vaikuta kovin suurelta 2,5:n miljardin porukasta. Onhan siinä vielä muuttujana se,että kuinka monta vuotta sisäilmansaasteet keskimäärin elinikää lyhentävät.

    Jos tästä syystä elinikä lyhenee keskimäärin vaikka 10 v, päästään tommoseen 50 miljoonan vuositappioon tässä sodassa. Onko se sitten hyvä vai paha pallomme kannalta on eri asia. Minä kyllä suosittelisin muuta keinoa väestönkasvun hillintään, kun tämäkään ei näy toimivan.

    Mitä mieltä vihreät tästä ovat? Emme voi tietää, kun kukaan ei julkisuudessa tätä heiltä kysy.

    Tapsa

    VastaaPoista
  4. Mettämiehenä kysynniin.

    http://www.bbc.com/news/world-26107110

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. Lisännen vielä kymysyksen, eikö ole tititä tietookaan?

    https://www.youtube.com/watch?v=EJIICZ6qs24

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä kyseessä olevan isänmaarakkauden, ettei tarvi kuvitella
      että joku pystyisi ostamaan minut.

      Ilkka Mononen, Alikersantti.

      https://www.youtube.com/watch?v=RoUsxroaiKg

      Poista
  6. Vai seuraavaksi Suomessa. Sitähän on jo tapahtunut, kuten juuri kuullaan YLE:n uutisista. Hämmästyttävää, että tätä sentään uutisoidaan. Syytä ei kyllä kerrottu.

    Tapsa

    VastaaPoista
  7. No kissi on nostettu pöydälle joten voi katsoa onko se kukko vai kana.
    Syytä energian hinnannousuun ei kylläkään kerrottu maailmassa jossa energia on halpenemassa, energianhintojen noustessa.

    http://yle.fi/uutiset/asumiskulut_haukkaavat_yha_isomman_osan_suomalaisten_tuloista/7517592

    Ilkka

    VastaaPoista
  8. Meiltäkin lähtee miljardin verran joka vuosi rahaa "kehitys"apuun mutta se ainoastaan lisää huonoissa oloissa elävien määrää, ei paranna elämänlaatua kohteissaan pätkääkään. Tavallaan tolla siis lisätään ilmaston saastuttamista, varsinkin virheet möykkää isoon ääneen että sitä pitää lisätä entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ne Afrikkaan viedyt Aurinkokeittimet eli siis koverat peilit ole ihan hyödyllisiä tässä mielessä? Ei vaan aavistustakaan kuinka paljon niitä on viety ja käytetäänkö niitä.

      Tapsa

      Poista
    2. Ei ne taija toimia aurinkokennoilla.

      "Pulkkinen suututti antiromaanillaan oman aikansa hyväuskoiset kertomalla tosielämän hölmöläistarinoita Afrikassa toimivasta kehitysyhteistyöväestä ja tosielämän kauhukertomuksia ihasteltujen eksoottisten kulttuureiden vähemmän ihastuttavista puolista. Hän kertoi suomalaisten feministien afrikkalaiskylään hankkimista traktoreista, joita kylän miehet sitten käyttivät tehdäkseen ryyppy- ja naimareissuja naapurikylään ja jotka lopulta jäivät varaosien puutteessa ruostumaan pellolle, jota kylän naiset edelleen kuokkivat."

      http://timohannikainen.blogspot.fi/2011/05/matti-pulkkinen-in-memoriam.html

      Ilkka

      Poista
    3. Eihän ne aurinkokennoilla toimi, vaan aurinko lämmittää patoja suoraan ja heijastimen kautta. On vaan ollut niin pitkään hiljaista tästäkin projektista, että epäilen sen menneen munilleen, mutta jotkut siitäkin euronsa saivat ja maksajasta ei tälläkään kerralla liene epäslvyyttä.

      P.S. Ykköseltä tulee juuri, kuinka edesvastuutonta on syödä naudanlihaa, metaaniakin pierevät.

      Tapsa

      Poista
    4. Eikös noi kasvinsyöjät päästele eniten tota metaania eli ihmisistä vegaanit?

      Poista
    5. No niinhän se on. Itteäkin pierettää kasvissyönti, sipuli ja kaali, yms. ,vaikka terveellisiä ovatkin.

      Mitä sitten metaaniin tulee, sen lämmityskyky on minimaalinen.

      Tapsa

      Poista
  9. Kiitos vaan, mutta ei täällä ainakaan tekstejä näy. Mitäs pitäis koneessa olla, jotta näkyis?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään pitää asettaa tekstitys päälle, siitä juutuubin alapalkista. Sitten näkyy. Melkoinen nörtti tuo Mikko :)

      Poista
  10. käväisin kristiinankaupungissa ja siellä rannikon läheisyydessä törrötti kolme tuulimyllyä.
    oli sen verran tuuletonta ettei lavat liikahtaneet. kyselin tuttavilta oliko ääni häirinnyt. ei ollut.
    otanta(2 paikallista oli kuitenkin vaatimaton)?!. saakohan tuulimylly-yrittäjät jotain korvausta myöskin tuulettomasta ajasta? saksassa ilmeisesti saa. tätä lisää sanoo vihreät, suomen energian tukijalka.

    VastaaPoista
  11. Jaksoitteko kuunnella eduskunnan Fennovoimakeskustelun? Minä jaksoin ehkä 10%. Ilmastonpelastajia olivat kaikki, mutta menettelytavat vähän poikkesivat. Joku oli ihan järkeväkin. Näistä kannattaisi penkoa järkevimmät ja lähestyä heitä pelastaaksemme suomalaisten energiaköyhyydestä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  12. Vihreät vetivät herneen nenäänsä, kun Vapaavuori ihmetteli, miksi vihreät käyttävät eniten Venäjä-korttia. Tuli kauhee haloo, että eihän me niin tehdä ja sitten kun koko liuta ääneen pääsi, eivät juuri mistään muusta puhuneetkaan kuin Venäjän arvaamattomuudesta ja siitä seuraavista taloudellisista riskeistä.

    Kyllä kai Suomesta noinkin tyhmiä sen 10% löytyy, mikä riittää vihreille vaaliuurnilla. Tosin vassarit huusivat samaa suureen ääneen, joten ehkä tiukkaa tekee molemmille tai sitten neukkula takaisin, niin muuttuu ääni kellossa.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tuo ollut kuin käsienheiluttelua, joten otin sen osin huumorilla käsien heiluessa tavallistakin enemmin.

      Kaipa se hyvin menee, vai onko luvassa lisää alaarmeja
      lyödäkseen kapuloita energiaratkaisuun.

      Olen aika luottavainen.

      Voisihan noihin esitettyihin lukuihin tarttua, joutavanpäiväistä,
      mutta julki tuli että suuri osa ei tiennyt mistä lörsäsivät, mutta oli ilopilkkujakin.

      Ilkka

      Poista
  13. Koiran syömistä satelliittidatoista on paljastumassa yhtä ja toista
    mielenkiintoista, eli halkemia Arktisjäissä joiden piti olla umpijäässä,
    viime vuosituhannella, mediauhrien luullessa sen olevan pohjaan asti jäätynyt.

    http://vencoreweather.com/2014/10/09/1230-pm-long-lost-satellite-images-shed-new-light-on-global-sea-ice-enormous-holes-found-in-the-arctic-ice-back-in-the-1960s/

    Ilkka

    VastaaPoista
  14. No vastatkoon FMI valheestaan koska tiedän entisten duunikaverieni siellä tietävän milloin satelliittimittaukset alkoivat, kun NASA juuri todisti niiden alkaneen aikaisemmin, ja muistan aihetta käsitellyn TKK.lla.

    Muistan myös nimet.

    Jollei joku avaa lärviään korotan panoksia.

    Valhe on se että tietäen valehtelee on määritelmäni.

    "Merijäätä voidaan luotettavasti havainnoida usean eri satelliitin avulla.
    Havainnot alkavat vuodesta 1979."

    http://www.co2-raportti.fi/?heading=Pohjoisen-j%C3%A4%C3%A4meren-j%C3%A4%C3%A4n-laajuus-j%C3%A4i-keskim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4ist%C3%A4-pienemm%C3%A4ksi-&page=ilmastouutisia&news_id=4249

    Ilkka Mononen

    VastaaPoista
  15. Satelliittimittauksissa (RSS) viime syyskuu sijoittuu sijalle 15 vuosien 1979-2014 jaksolla. Kuuden kuukauden keskilämpötilan osalta (huhti-syyskuu) vuosi 2014 on sijalla 6. Samalla sijalla se on myös kuukausien 1-9 keskilämpötilassa. Satelliittimittaukset eivät siis todista mistään kummallisesta viime syyskuun lämpötilojen suhteen.

    VastaaPoista
  16. Miten voi olla mahdollista, että professori kirjoittaa tähän tyyliin:

    "Suomessa luullaan yleisesti, että kylmän ilmaston vuoksi täällä ei kannata sijoittaa aurinkoenergiaan, eihän täällä edes paista. Tosiasiassa aurinko-olosuhteet täällä ovat vuositasolla kuin Keski-Euroopassa. Lisäksi puoli Suomea kylpee yöttömässä yössä kuukausikausia."

    Kyseessä on tietenkin Peter Lund CO2-raportissa.

    http://co2-raportti.fi/?page=ilmastouutisia&news_id=4245

    Tämä toinen Petterimme siis haluaa pystyttää aurinkovoimaloita Lappiin, kun siellä paistaa läpi kesän. Ei kyllä kerro, mihin hän sen energian työntäisi.

    On se hyvä, että verorahoilla tuetaan tällaisen politiikan mainontaa. Millaiset euronkuvat Lundilla mahtaa pyöriä silmissään, kun tällaista paskaa kirjoittaa?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Professori Lundin menestykseikkäämpään aurinkoenergiaratkaisuun kannattaa tutustua täällä:
      http://roskasaitti.wordpress.com/2014/08/29/keravan-hylatyn-aurinkotemppelin-salaisuus-osa-1/

      Poista
    2. Juu ja näitä muistomerkkejähän me haluamme lisää.

      Tapsa

      Poista
    3. Totta kai kun kyseessä on Fortum palkinnon saanut WWF "professori".

      Jos sikseen tulee, olemme kaikki professoreja, mutta Lund näyttää
      olevan jotain muuta, eikä ole tietoa onko hänellä edes vaadittavaa veturimies koulutusta, vai onko pelkkä ratavahti.

      http://www.hes-so.ch/data/documents/CV-Peter-D.-Lund-3323.pdf

      Ilkka

      Poista