Pohjoisen ilmasto ja meret ovat viilenneet viimeisen 10 vuoden aikana

Me olemme kuulleet mediasta ja Ilmatieteen laitoksen ns. asiantuntijoilta, että ilmaston lämpeneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Olemme jännittäneet liki joka vuosi 2010-luvulla jäättömän Jäämeren ihmettä. Vaikka sellaista ei ole näkynyt, eivätkä alailmakehän lämpötila ole noussut tai merijään vuotuinen minimipinta-ala ole lineaarisella trendillä mitattuna laskenut 60. leveyspiirin pohjoispuolella tilastollisesti merkitsevästi enää yli 10 vuoteen, ei usko lämpenemiseen joissakin piireissä ole hiipunut. Tämä johtunee siitä, että ilmastomallinnukset ovat varmoja lämpenemisestä.

60. leveysasteen pohjoispuolisen ilmakehän keskilämpötilan
muutokset satelliittimittaussarjassa ja mallinnuksissa

Olen kuvaan 1 sijoittanut RSS-satellittiaikasarjan havainnoimat alailmakehän lämpötilat (sininen) 60. leveyspiirin pohjoispuolella ja viimeisten ilmastomallinnusten RCP8.5-ajojen tulokset samalla alueella (punainen) vuoden 2005 alusta lukien. Lineaariset trendit osoittavat, että joko satelliittimittaukset tai mallinnukset ovat väärässä merkkivirheen verran, mikä ei ole vähän. Siinä, että mallinnukset osoittavat lämpenevää ja mittaukset lievästi viilenevää, ei tietysti ole mitään uutta. Merkkieriävyyden lisäksi kuvasta tietysti näkyy paljaalla silmällä, että mallinnukset eivät pysty kuvaamaan pohjoisen ilmakehän lämpötilan melkoista vaihtelua.

Argo-poijujen toimintaperiaate

Kun tuo mallinnusten ja empiiristen mittausten välinen ristiriita on likipitäen sääntö, on ilmastotutkimuksessa tietysti jouduttu yhä enemmän pohtimaan, minne lämpö on kadonnut ilmakehästä. Jonnekinhan sen on pitänyt mennä, sillä ilmakehän fysiikkaa tarkasti simuloivat mallinnukset eivät kai voi olla väärässä? Vai...?

Viime vuosien aikana vastaus lämmön piiloutumisen kohteelle on ollut meret. No katsotaanpa tuon 60. leveyspiirin pohjoispuoleisia merialueita - siis käytännössä Arkistisia merialueita ja Pohjois-Atlantia. Yhdysvaltain meritietokeskus (NODC) on ystävällisesti päivittänyt Argo-poijujen mittauksiin perustuvia tietojaan merien lämpötilamuutoksista vuoden 2014 puoliväliin asti verkkopalveluunsa. Kävin hakemassa noiden merialueiden päällimmäisten sekä 100 että 2000 metrin lämpötilamuutokset. Valitettavasti minä en ole löytänyt merten lämpömallinnuksia mistään vertailukohdaksi mittauksille. Ehkä niitä ei ole kehdattu panna esille?

Kuva 3

Kun ilmakehä on pohjoisessa viilentynyt viimeisen 10 vuoden aikana vauhdilla -0,9°C/100 vuotta, olin aika yllättynyt meren päällimmäisen 100 metrin kerroksen viilenemisestä (kuva 3). Se on jäähtynyt paljon nopeammin, sillä vauhti on peräti melkein -2°C/100 vuotta. Siis kadonnutta lämpöä ei ainakaan siitä kerroksesta löydy. Josko se olisi livahtanut syvemmälle?

Kuva 4

Kuvassa 4 on esitetty 60. leveyspiirin pohjoispuoleisten merialueiden päällimmäisen kahden kilometrin lämpötilamuutos. Se on tietysti 20 kertaa tuota 100 metrin kerrosta hitaammin muuttuva, mutta jäähtyvältä sekin Argo-mittausten mukaan vaikuttaa.

Jäljelle jää enää kaksi mahdollisuutta kadonneen lämmön piiloutumiselle. Joko se on mennyt todella syvälle ohi kaikkien mittausten - siis Jäämeren joihinkin yli kahden kilometrin syvänteisiin - tai joudumme katsomaan ylös avaruuteen. Molemmat ovat ilmastotutkimuksen valtavirran näkökulmasta noloja vaihtoehtoja. Ensimmäinen todistaisi sen puolesta, että merten kalliissa Argo-mittauksissa on jotain perustavanlaatuista vikaa. Avaruusvaihtoehto puolestaan pakottaisi meidät nostamaan katseen navastamme ylös ja tunnustamaan, että koko ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen perustuva antropogeeninen ilmastoparadigma on virheellinen.

No, tuo yllä oleva päättelyni ei tietysti todista muusta kuin 60. leveyspiirin pohjoispuolisesta alueesta - siis meidän leveyspiiristämme ja siitä pohjoiseen olevasta maapallon osasta. Se ei ole lämmennyt ilmakehän eikä merien osalta viimeiseen kymmeneen vuoteen ainakaan keskimääräisesti, jos luotamme satelliittien ja sukeltavien Argo-poijujen mittaustuloksiin. Olen aika varma, että jostain päin maapalloa löytyy alueita, joissa ilmakehä ja meret ovat hitusen lämmenneet, joten kadonneen lämmön piilopaikan etsijät eivät liene vielä täysin maahan lyötyjä. Mutta yhä vaikeammiksi selittelyt käyvät, sillä melko tasaisesti ilmakehään levinneen hiilidioksidin pitäisi toki lämmittää kaikkialla. Ja kuten olemme niin moneen kertaan kuulleet, voimakkaimmin tuon vaikutuksen pitäisi vallitsevan paradigman mukaan näkyä pohjoisen ja eteläisen napa-alueen tuntumassa.

Ehkäpä näihin arvoituksiin saadaan lisävalaistusta marraskuun 4. päivänä pidettävässä ilmastonmuutosseminaarissa?

Joku saattaa ihmetellä, miksi olen tässä bloggauksessa käsitellyt vain viimeisen 10 vuoden mittauksia. Se johtuu kahdesta syystä: Ensinnäkin Argo-mittausten veroisia merten lämpötilatietoja ei käytännössä ole pidemmältä ajalta. Toiseksi maailman meteorologisen järjestön, WMO:n, mukaan kymmenen vuotta on lyhin sopiva jakso käsitellä ilmastoasioita.

Lopuksi vielä pari varoittavaa virkettä. Argo-mittauksetkin, joihin kuvat 3 ja 4 perustuvat, ovat kattavuudeltaan kyseenalaisia. Keskimäärin yksi sukeltava poiju mittaa kerran kahdessa viikossa lämpötilan merestä tilavuudesta, joka vastaa puolen Suomen aluetta ja on noin kilometrin korkea. Enkä ole ollenkaan varma siitä, että tuohon keskimäärään edes päästään Jäämeren vaikeissa oloissa. Toinen varoitus liittyy tietysti siihen, että mennyt ilmastohistoria ei kerro välttämättä mitään tulevasta. Ilmasto ja meret voivat tulevaisuudessa lämmetä tai jäähtyä nähtyä nopeamminkin.