Ihkua, fantsua vai epistä ilmastosopimusta odotellessa

Australialainen Sydney Morning Herald -lehti avaa  Yhdysvaltain näkemyksiä YK:n kuvun suojissa käytävistä neuvotteluista mahdollisesta globaalista ilmastosopimuksesta, josta voitaisiin sopia Pariisissa loppuvuodesta 2015. Olen tuota asiaa käsitellyt ohimennen useammassa aiemmassa kirjoituksessani kasvavalla skeptisyydellä, mutta nyt ehkä on syytä sanoa asia suoraan.

Yhdysvallat ja ilmeisesti useimmat muutkin isot valtiot Euroopan unionin maita lukuunottamatta ovat pääsemässä sopimukseen kansainvälisen ilmastosopimuksen hengestä. Pariisissa 2015 ehkä hyväksyttävä sopimus voi olla globaali ja sitova, jotta sopimusta ajanutta YK:a ei aivan jyrätä, mutta yksi pieni ja merkittävä asia sitä lieventää. Nimittäin yleisiä vaateita päästövähennyksille ei taida tulla, vaan valtiot voivat ihan itse päättää omista hiilidioksidipäästötavoitteistaan.

Se periatteessa sopisi hyvin lähes kaikille Euroopan unionia ja Yhdysvaltoja lukuunottamatta, mutta näistäkin jälkimmäinen näyttäisi suostuvan nielemään asian. Siis voimakkaasti kehittyvät maat (mm. Kiina ja Intia) voivat jatkaa kivihiileen perustuvan energiateollisuutensa kehittämistä ja saman voivat aloittaa myös todelliset kehitysmaat. Päästövähennyksiä odotettaisiin vain teollistuneilta länsimailta - kuten Suomelta - jotta ns. hiilivuoto teollisuuden työpäikkojen siirtymisineen itään ja etelään jatkuisi.

Mutta valitettavasti asia ei yksityiskohtien osalta ole ollenkaan niin selvä, kuin alussa linkkaamani Yhdysvaltain neuvottelija, Todd Stern, kertoo. Kehitysmaiden tavoitteena on lisäksi saada vuosittain vähintään 100 miljardin korvaukset länsimailta ns. ilmaston "pilaamisesta". Suomen osuus tuosta vaatimuksen alarajasta voisi olla 500 - 1500 miljoonaa euroa vuodessa laskentaperusteista riippuen. Summan suuruus riippuu tietysti Stubbin hallituksen neuvottelijoiden saamasta ohjeistuksesta ja Brysselin päätöksistä, sillä EU todennäköisesti koettaa pysyä asiassa yhtenäisenä ja alan johtavana toimijana. Siksi summa saattaa kivuta tuon haarukan yläpäähän.


Me suomalaiset siis neuvottelemme siitä, kuinka monta sataa miljoonaa euroa vuodessa maksamme seuraavien 50 vuoden aikana siitä, että olemme "pilanneet" ilmaston yhdessä maailman osassa ja nostaneet ihmiskunnan hyvinvoinnin nykyiselle tasolle toisessa. Samalla olemme auttaneet noita meiltä korvauksia vaativia monin tavoin. Heidän keskimääräinen elinikänsä on noussut muutamalla kymmenellä vuodella sen seurauksena.

Noista lähtökohdista Stubbin hallitus neuvottelee. Ihkua, fantsua vai epistä, riippuu tietysti näkökulmasta. Mutta Stubbin EU-vakaumuksella, Tuomiojan lahjoituskyvyllä ja Grahn-Laasosen kokemuksella kansainvälisistä asioista tulos voi olla meille taloudellisesti raskas. No, ei vaivuta vielä epätoivoon. YK:n ilmastokokoukset ovat toistaiseksi olleet fiaskoja toinen toisensa perään. Kovat vaatimukset mm. "ilmastokorvauksista" voivat johtaa tämän vuoden Liman kokouksen epäonnistumiseen, ja silloin Pariisiin 2015 suunniteltu sopu voi vielä kaatua. Mutta kaiken varalta Suomessa voi olla viimeiset hetket pohtia, kannattaako maailman pohjoisimman ja edullisesta energiasta riippuvaisimman kansan käyttäytyä ilmastosäikähtäneiden tarkkailuluokan mallioppilaan tavoin ja sitoutua kansainväliseen tulonsiirtoautomaattiin, jonka vaikutukset ilmastoon ovat vain virtuaalimaailman mallinnusten varassa.