lauantai 26. lokakuuta 2013

Tukea Greenpeacelle Sinin vapauttamiseksi

Greenpeace on keksinyt 30 keinoa, joilla heidän mielestään voit auttaa Murmanskissa tutkintavankeudessa
Sini Saarela turvallisessa paikassa
olevan terroristi aktivisti Sini Saarelan vapauttamista. Greenpeace pytää tukijoitaan ja ystäviään auttamaan asiassa. Päätinpä minäkin kantaa vaatimattomat korteni kekoon. Kyllähän Sini pitäisi saada vapaaksi viimeistään vuonna 2020. No niinpä katsoin tarkasti jokaisen 30 ideasta läpi, ja koetin tehdä sen, mihin tällainen 60-vuotias enää pystyy. Aika moneen asiaan kuitenkin pystyin.
1. Levitä vetoomusta ja asiasta kertovia viestejä, kuvia ja blogeja sosiaalisessa mediassa
No sitähän minä tässä teen blogini parissa. Tästä saan takuuvarmasti pisteitä Greenpeacelta, joskaan tämä ei vielä riitä 10 äänivaltaisen jäsenen joukkoon pääsemiseksi. Täytyy tehdä lisää.

2. Lisää Twitter-kuvaasi Twibbon.
Tä? Olen aika varovainen noiden linkkien avaamisessa. Tästä en saanut pisteitä.

3. Twiittaa Arctic30-aiheesta.
Twiit, twiit tai suomeksi tuitui. Tämäpä olikin helpoin homma tässä sarjassa. Twitter-jutut ovat minulle aika uusia, mutta helpoltahan tämä tuntuu. Varmaankin täydet pisteet?

4. Ota käyttöön tukea osoittava Facebook-profiilikuva.
Huh. Miten se tehdään?
5. Lähetä meille kuva tai taideteos aktivistien tueksi: twiittaa se meille (@GreenpeaceSuomi) tai lähetä se Facebook-sivumme seinälle
Lähetin viereisen kuvan Pohjois-Venäjän lämmöistä. Siitä ilmastonmuutoksesta huolissaan ollut Sini näkee, että nyt alueella on yhtä lämmintä kuin 1930-luvulla. Lisäsin vielä linkin Nikolai Zubovin Jäämerta käsittelevään kirjaan, ettei tulisi aika pitkäksi. Tästä siis täydet pisteet ellei peräti plussia lisäksi.
6. Kerro asiasta ystävillesi, suvullesi, työkavereillesi, urheiluseuran tai kirjapiirin jäsenille, ylipäänsä kaikille, jotka haluavat kuulla ja auttaa.
Olen kertonut. Ihmeellisen kiireisiä tuntuvat kaikki olevan, sillä jutut ovat loppuneet lyhyeen yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Taitaa olla jo joulukiireitä kaikilla. Ajattelin lähettää Sinille joululahjaksi linkin hienoon ilmastonmuutosta käsittelevään tieteelliseen tutkimukseen.
7. Vaadi arktisen öljynporauksen estämistä, ellet ole sitä jo tehnyt.
Tässä meillä on pieni erimielisyys. Kyllä minäkin tietysti haluan kaikkien järkevien ihmisten lailla asioiden tapahtuvan ympäristön kannalta siististi. Mutta että se pitäisi estää kokonaan? Kyllä maailma tarvitsee öljyä ja kaasua vielä vuosikymmenten ajan. Eivät arktinen kaasu tai öljy  sen syntisempiä ole kuin muutkaan.
8. Ryhdy Greenpeacen vapaaehtoiseksi.
Tapasin alla olevan Greenpeacen vapaaehtoisen, joka ei halunnut olla kaverini. Sorry, mutta en taida mahtua joukkoon. Tästä taisin saada ratkaisevat miinuspisteet.




9. Kirjoita Arktiksen suojelun tärkeydestä paikallislehteen.
Harkitsen asiaa. Mutta enemmän keskityn arktisten asioiden hulabaloon torjumiseksi pienen kotikaupunkini strategioista. Toistaiseksi olen siinä aika hyvin onnistunut, mutta älkää kertoko asioista muille.
10. Tutustu Arctic30-ryhmän jäseniin.
Yllä olevan tapaamisen jälkeen ei kiinnosta. Sorry! Taas miinuspisteitä ja luultavasti paljon.

11. Perehdy Arctic30-ryhmän vaiheisiin. 
Tutustuttu on, ja jaan ko. videon kavereiden kanssa täällä. Tuossa alla se on. Nyt tulee plussaa.


12. Katso ja jaa video Gazpromin ja Shellin toiminnasta.
Olen muuten tutustunut ko. yhtiöihin. Ilman niiden tuotteita täällä olisi kylmää niin minulla kuin hevosellani. Tosin Shellin ja monen muun öljy-yhtion tuotteiden ansiosta en juuri nyt joudu pitämään hevosta. Minulla on toisenlainen kulkupeli, mutta salatakseni edes osan hiilijalanjäljestäni jätän kertomatta yksityiskohdat. No paljastan osan salaisuudesta: Kutsun kulkupeliäni vihreään tyyliin Hummaksi. Kyllä minua hävettää olla Shellin asiakas, mutta Ollilan Jorma ja se mukava Shellin kassaneiti...

13. Lähetä vetoomus Venäjän suurlähettiläälle.
Kauan sitten - Kekkosen aikana - hyvä ystäväni tanssitti silloista Neuvostoliiton suurlähettilään puolisoa, joka puhui varsin hyvää suomea. Tanssin aikana ja vähän laitamyötäisessä ystäväni erehtyi lausumaan kuolemattomat sanat: "Ryssä on ryssä vaikka voissa paistettuna." Potkuthan siitä kaverille tuli, kun presidentinkanslia lähti kyselemään jutun perään. Päätin tuolloin vastedes pitää suuni kiinni venäläisten suurlähettiläiden kuuloetäisyydellä. Se on pitänyt.


14. Mailaa tai lähetä Facebookissa viesti ystävillesi ja perheenjäsenillesi ja pyydä heitä kirjoittamaan Venäjän suurlähetystölle.
Katso vastaus yllä. Sorry!

15. Lataa juliste, tulosta se ja kiinnitä ikkunaasi.
Tjaah... Hiilijalanjälki tulostamisesta ylittää omatuntoni rajan. Saisinko tässä korvattua hiilijalanjälkipisteitäni, joita saatoin menettää jättäessäni aiemmin kertomatta Hummeristani?

16. Jaa juliste sosiaalisessa mediassa ja tägää kaverisi siihen.
En kovin paljoa vietä aikaa sosiaalisessa mediassa, enkä tiedä kaverien tägäämisestä mitään.

17. Mene Shellin Facebook-sivulle ja kysy heidän yhteistyöstään Gazpromin kanssa.
Kävin ja kysäisin. Tykkäsin vastauksesta. Lupasin kannustaa yhteistyötä. Terveisiä vaan Ollilan Jormalle!

18. Mene Gazpromin Facebook-sivulle ja kysy kysymyksiä Arctic30-ryhmästä.
Kysyin sähköpostitse. Toivottavasti se kelpaa. Vastaus oli: "Сибирь учить."

19. Soita Shellille ja kysy heidän yhteistyöstään Gazpromin kanssa.
Hahaa. Nytpäs panin paremmaksi. Menin oikein käymään Shellillä ja kysäisin. Tosi hyvännäköinen blondi kassaneiti hymyili maksaessani 120 litran tankkausta vähän vaivautuneesti ja kysyi: "Haluaako herra jotain muuta?" No olisinhan minä tarvinnut vaikka mitä, mutta meni sanat sotkuun tuon kaaspromin kanssa.

20. Bloggaa Arctic30:sta ja jaa kirjoituksesi kanssamme.
Sen teen mielelläni - siis tosi mielelläni.
Vaadin Siniä vapaaksi Greenpeacen FB-sivulla

21. Kirjoita laulu vangituille aktivisteille ja jaa se kanssamme.
Voi voi. Noissa olen huono. Voisiko Ilkka auttaa kommenttiosiossa?

22. Kirjoita asuinpaikkasi tai valtakunnallisille vaikuttajille ja kerro huolesi aktivistien kohtalosta.
Kerroin asiasta hyvin tuntemalleni kaupunginhallituksen puheenjohtajalle ja kaupunginjohtajalle. Vihje oli hyvä. Reaktiosta päätellen saatan saada kaupunkimme vuoden vitsipalkinnon.

23. Järjestä muutaman ystäväsi kanssa hiljainen mielenosoitus paikallisessa puistossa.
Yritin, mutta hiljaisuudesta ei tullut mitään. Paikalliset aktivistit pitivät liikaa meteliä.

24. Tulosta nämä kyltit, ota mukaan 15 ystävää ja kamera ja tägätkää itsenne kuviin.
Yritin, mutta työkiireiden vuoksi vain 12 kaveria tuli paikalle. Menimme huuhtomaan epäonnistumisen katkeran kalkin pubiin.

25. Kirjoita aktivisteja tukevia kommentteja netissä julkaistujen artikkelien keskusteluosioon.
Tarjoan tähän mahdollisuuden kaikille tämän jutun lukeville.

26. Luo ja jaa aiheeseen liittyviä kuvia ja meemejä sosiaalisessa mediassa.
Päätin jakaa viereisen kuvan ennätyksellistä vauhtia kasvavasta arktisesta merijäästä. Arktis osaa puolustaa myös itseään, joten Sini ei ole vailla luonnon tukea.
27. Lisää aktivisteja tukeva banneri sähköpostisoitteesi allekirjoitukseen.
Sorry, mutta turvallisuuspäällikkö kielsi. Ja kielsi myös kertomasta syytä kieltoon. Mutta luottamuksellisesti voin Sinulle kertoa, että firmani turvallisuuspäällikkö pelkää saavansa potkut, jos yksikään työntekijä on yhteydessä terroristeihin aktivisteihin.

28. Auta Artcic30-ryhmää taistelussa öljyä vastaan: Jos menet yleensä autolla töihin, kulje tästä lähin ainakin yksi päivä viikossa polkupyörälllä tai käytä julkista liikennettä.
Minä kuljenkin vihreään tyyliin Hummallani töihin. Täydet pisteet, lalalaa.
29. Auta Arctic30-ryhmää suojelemaan Arktiksen luontoa: Jos mahdollista, vaihda energiayhtiösi sellaiseen, joka käyttää uusiutuvia energialähteitä.
Olen Nordic Green Energyn asiakas, ja statistiikan mukaan luultavasti yksi parhaista sen mainostajista. No en ole tosiasiassa asiakas, mutta lupaan pikkujoulujen kaskuosiossa harkita asiaa.

30. Jaa tämä lista kavereidesi kanssa ja pyydä heitä mukaan!
Sähköpostilla lähti. Update 24 tuntia lähetyksestä: Kaikilla on kiireitä jouluun asti. Mutta ehkä muutama tuhat sähköpostilistan ulkopuolista kaveria lukee tämän.

Aika monella tavalla onnistuin tukemaan Greenpeacea noiden 30 idean kanssa. Mutta pakko on tunnustaa, että joitakin vaikeita asioita niiden joukossa oli. Niin vaikeita, että minusta ei taida koskaan tulla ainakaan järjestön vaikutusvaltaista äänestävää jäsentä.

PS. Ilmastorealismin seuraajaksi (ei uskonnollinen termi) voi liittyä sivun oikeasta yläkulmasta.


19 kommenttia:

  1. Kohdan 8. mainoksessa esiintyvä transsukupuoli on herkille ihmisille varmaankin pelottava ilmestys. Toi vihapuhe oli vissiin virheitten mielestä ihan ok mainos ja kertoo heidän ideologiasta kaiken tarpeellisen.

    VastaaPoista
  2. Lehdistö täällä Hs. etujoukoissa käsittelee griinpiisiä silkkihansikkain ja ikäänkuin kaikinpuolin viattomana, luonnon ja ihmisten suojelijana. Mitään kritiikkiä ei esiiinny, vaan hyvin puhtoinen kuva järjestöstä luodaan.
    Olisiko uuden päätoimittajan syytä nyt hiukan skarpata ja toimeenpanna omia lupauksiaan.
    Kuten(siis kaius Niemi), esim. "sitoutumattoman ja moniarvoisen päivälehden tehtävänä
    on peilata Suomessa käytävää keskustelua laajasti ja tarjota lukijoille parhaat edellystykset tehdä omia jphtopäätöksiään".
    No niin, ei taida mennä muuten kuin Niemen päiväunissa.
    Sitoutumaton ja moniarvoinen, aivan uskomatonta roskaa.
    Ehdottaisin jos osaisin, tuohon Green Peaceen liittyen, hesarin tutkivan journalismin
    tyypeille tehtäväksi penkoa Greenpeacen osuus ns. Golden Rice- tapauksessa.
    Hanke on Bill Gatesin tukema ja tarkoitus on kuten tiedetään tehdä geenimuuntelulla A-vitamiinipitoista riisiä.
    Greenpiisin toimesta viljelmät on kuitenkin tuhottu, koska järjestö vastustaa henkeen ja vereen geenimuuntelua.
    Aasian maisssa ihmisillä on krooninen puute ko. vitamiinista, joten siellä sen puute on elämän ja kuoleman asia.
    On siis aivan syvältä puhua ilmastonmuutoksesta, käydä sotaa öljyntuotantoa vastaan, joka sekin iskee pahimmin köyhiin ja puhua merenpinnan nousuista ja ilmastopakolaisista, kun samalla tarkoituksella tuhotaan ihmisten riisiviljelmiä.
    Ehkäpä syynä on se että Arktinen alue on lähempänä kuin Thaimaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran otit aiheen esille niin reenpissin ex. presidentti pitää järjestön
      Golden Rice GM riisilajikkeen vastustusta tuhoisana ihmishengille.

      Siintähän sitä sitten sopii päätellä mihin GP todellisuudessa pyrkii, ts
      mitkä jauhot sillä itsellä on pussissa.

      Toisaalta tuo GM voi olla myös kaksiteräinen miekka, eli mitäköhän
      ominaisuuksia esim. UNEP tai WWF haluaisivat dumpata lajikkeen
      tuottavan, vaikkapa tehostaakseen väestökontrollia, aiheesta kun on jo keskustelun pää avattu maailmalla, tiiä hänt'.

      http://news.nationalpost.com/2013/10/11/ex-greenpeace-president-says-groups-opposition-to-genetically-modified-golden-rice-costing-thousands-of-lives/

      Ilkka

      Poista
    2. Suosittelen lukemaan greenpeacen yhden perustajanjäsenen Patrick Moore:n kirjan 'Confessions of a Greenpeace Dropout'

      http://tinyurl.com/q9tu7yu

      Moore oli ainoa jolla oli tieteellinen koulutus, ekologian professori, mutta jätti greenpeacen joskus 80-luvun puolivälissä kun greenpeace hylkäsi kaiken järjen ja logiikan.

      Nykyään greenpeace on ihmisvihamielinen vasemmistolainen ekoterroristijärjestö, joka vastustaa kaikke sellaista mikä on ihmiskunnalle hyödyllistä, ja Patrick Moore toteaakin kirjassaan että greenpeace pitäis pistää syytteseen rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

      Suosittelen lukemaan, on meinaan silmiä avaava teos.

      Poista
  3. Tuo GM, eli geenimuuntelu ei ole mitään muuta kuin jalostusta nykyaikaisin menetelmin. Jalostusta on tehty tuhansia vuosia yritys ja erehdys -menetelmällä, on myös kaytetty erilaisia kemikaaleja ja säteilytysä jolla on yritetty saada aikaan geenimuunnoksia. Nyt kun tiedetään kuinka homma toimii ja sitä voidaan tehdä hallitusti ilman myrkkyjä ja sätielyä, niin nyt se sitten on mukamas hirveen vaarallista. ???

    Jos joku haluaa syödä täysin luonnollista ruokaa, niin eipä jää jäljelle kuin villit metsän eläimet, sienet ja marjat, sekä meressä elävät kalat. Kaikki muu, vilja, liha, vihannekset yms on tuhansien vuosien jalostuksen, eli geenimuuntelun tuotoksia. Syökää siitä kaikki viherhipit ja idunpurijat :-)

    VastaaPoista
  4. 13. Lähetä vetoomus Venäjän suurlähettiläälle.

    Vaadittu vapaaksi - konsensushakuisena ehdotin vuotta 2018

    VastaaPoista
  5. Tälläisiä asioita voidaan sumplia kulissien takana, mutta suomella ei ole juuri pelimerkkejä myönnettyään turvapaikkoja Venäjän terroristiyhteyksiä omaaville.

    Täten ehdotankin vankienvaihtoa vanhaan malliin, eli Sini Saarelan vaihtamista
    Heidi Hautalaan, kun eikös jälkimmäinen ole siellä jollei vallan etsintäkuulutettu, niin persona non grata kumminniin.

    Tällöinhän kaikki olisivat tyytyväisiä, ja minä suorastaan iloinen.

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ton Hautalan vois luovuttaa sinne ilman vastineta, pitäisivät kummatkin... olis parempi suomelle, voitais antaa kaupanpäälle pari mutakin viheriäistä.

      Poista
    2. No aattelin että perinteisesti tälläisiä, tässä tapauksessa ehdottamissani kirjaimellisestikkin lehmänkaupoissa käytetään vastikkeita.

      Vakavasti ottaen sinin vapauttamistouhu vaikuttaa aivan lapselliselta touhulta, ikäänkuin Venäjää muka painostettaisiin aiheessa eri tahoilta.

      Jos ne nyt kuitenkin haluavat reenpissi sinille erityiskohtelun, siintä on maksettava hinta jollain toisella aihealueella, eli myönnytyksillä näissä
      muutamassa Suomen ja Venäjän välisessä pienessä kipupisteessä.

      Ei tuo taida riittää Venäjälle, koska sinin vapauttaminen antaisi reenpissille viestin jatkaa terroritoimintaansa Venäjän etuja vastaan
      joka on suurempi asia kuin sini raasun kohtalo.

      Mädätköön sellissään, toivon 7 vuoden rangaistusta, koska isompaa ei liene tarjolla.

      Ilkka

      Poista
    3. Hautalan voisi tosiaan antaa Venäjälle.

      Sillä ei tosin hirveästi enää politiikan saralla ole pelimerkkejä viimeaikaisten sekoilujen myötä, mutta olisihan noita muitakin Suomen ja ympäristön vihollisia tyrkyllä vihreitten ja vasemmiston piirissä.

      -Byllis

      Poista
    4. Loistava kirjoitus!

      Etenkin kohta 5 sai hymyn nousemaan suupieliin. :)

      -Byllis

      Poista
    5. Hmm. Vienti tunnetusti sakkaa Suomessa pahemman kerran. Vihreät hehkuttavat Cleantech yritysten olevan 15% kasvussa (eikä sitten puhuta euroista, jookos, ettei tule kenellekään paha mieli). Ehdotan, että viedään Cleantech osaamista Siperiaan Vihreiden poliitikkojen ja Greenpeacen hyödyllisten idioottien (termiä käytetty viitekehyksen vuoksi) osaamisen muodossa. Siellä riittää puita mitä halata ja rämeikköjä joihin leiriytyä kuivattamista estämään (jotka sittemmin kuivuvat luonnollisesti ihan itsestään). Muistutuksena kuitenkin, että ottakaa lämmintä vaatetta mukaan, muuten voi tulla vilu! Jos nämä ei kelpaa, niin ei muuta kuin kahleissa Tšernobylin liepeille ydinvoimaa vastustamaan (eikä hiiskuta sitten siitä, että se Vihreiden ansiosta 47% lisääntynyt hiilivoima tappaa Euroopassa vuodessa n. 5000 henkeä Tšernobylin 47 todennettuun kuolleeseen verrattuna).

      Vienti nousuun!

      Puolueeton

      Poista
    6. Cleantec yritykset.

      Cleantec on vain maksullinen ympäristötarra ihan WWF,n kaupitteleman
      "Green Office" tarran tavoin, jota kautta kaikki valtion laitokset ja instituutiot epäsuorasti rahoittavat WWF.ää.

      Toivotaan että Cleantec yritykset saavat tarrastaan vastinetta kun jäsenmaksu on alle 10 henkilön yrityksiltä 200.€, se on rahaa sekin.

      Voihan sitä itsekkin käydä cleantec kakilla jos maksaa jäsenmaksun, oliko se 40€, pitää tietysti pyyhkiä kierrätyspaperiin.

      Ilkka

      Poista
  6. Minusta tuo Angry kid on aika paljastava. Tuon ikäinen kaveri ei voi _mitenkään_ ymmärtää syvällisesti asioista mistä hän puhuu. Tämä voi ainoastaan toistella muilta opittuja mantroja. Tämä kertoo aika paljon Greenpeacen tavasta toimia ja samalla heidän kannattajakunnastaan.

    Puolueeton

    VastaaPoista
  7. Lisäsyytteitä luvassa Greenpeace hulikaaneille.

    Kas kun suomen media ei maininnut että tuullee myös hyökkäyksestä
    töissä olevaa virkamiestä vastaan, paljonkohan tuosta rapsahtaa lisää.

    Muistankin että sielläpäin on sanonta "syyttäjä kyllä lisää".

    http://notrickszone.com/2013/10/30/russians-tones-turn-harsher-tough-sentences-looking-more-likely-for-greenpeace-30-activists/

    Ilkka

    VastaaPoista
  8. Risto Jääskeläinen31. lokakuuta 2013 klo 9.41

    "Twiit, twiit tai suomeksi tuitui. "
    Arvostan suomennostasi (-;

    VastaaPoista
  9. Sääliksi käy harhaan johdettua Sini Saarelaa, mutta vihaksi panee Greenpeacen johtajat, jotka lähettävät aivopestyjä zombeja häiritsemään laillista toimintaa. Niin tyhmiä he eivät voi olla, etteivätkö ole tietoisia etenkin porauslauttojen ja -laivojen olevan ehdottomasti off-limit kaikenlaiselle asiattomalle "vierailulle". Turvamääräykset ovat tässä toiminnassa äärimmäisen tiukat.

    VastaaPoista
  10. Aiheen päivitys.

    Piratismisyytöksiä ei lienekkään peruttu, ja taitaa rapsahtaa lisäsyytteitä.
    Selvinneekö Sini raasu edes 7 vuodella, mutta tietäähän sitten saaneensa
    oikein isän kädestä.

    Yleensä aikuisikä on sitten helpompaa, ainakin jos on saanut vain oman isän kädestä, mikä tässä tapauksessa lienee jäänyt saamati, niin pitää paikata laiminlyönti varhaisessa keski-iässä naapurin toimesta.

    http://toryaardvark.com/2013/11/08/greenpeace-in-russia-the-criminal-charges-pile-up-for-the-arctic-30/

    Ilkka

    VastaaPoista
  11. Lisäpäivitys, greenpeace uhkailee Venäjää, montakohan erää on luvassa ja asettuneeko suomi greenpeacen puolelle eli tukijoukkoihin?

    http://notrickszone.com/2013/11/10/greenpeace-warns-russia-hopes-for-cop-19-already-fading-green-cheerleader-germany-spews-more-co2/

    Ilkka

    VastaaPoista