Syvää epäilyä Pariisin ilmastokokouksen vaikuttavuudesta

Helsingin Sanomat julkaisi 28.11.2015 aiemman julkaisulinjansa vastaisen vieraskynäkirjoituksen. Olin hämmästynyt sellaisesta, sillä lukemani perusteella Hesarin ilmastouutisointi on ollut hyvin yksipuolista, löysää ja ajoittain puhtaasti propagandistista. Sitä olen useasti tässäkin blogissa kritisoinut, ja se oli yksi syistäni Hesarin tilauksen lopettamiseen. En uskonut lehden linjan järkevöitymiseen tältä osin – enkä usko siihen vieläkään – mutta joka tapauksessa Hesarin pääkirjoitussivun juttu oli positiivinen yllätys. Lehtitalo ei näköjään aivan täysin halua piilottaa poliittisesta valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, joskaan yksi poikkeava juttu ei vakiintunutta linjaa tietenkään miksikään muuta.

Bjørn Lomborg

Kyse on yhden maailman tunnetuimman ympäristöpolitiikan tutkijan, tanskalaisen Bjørn Lomborgin, kirjoituksesta ”Pariisin ilmastokokous jatkaa hymistelyä”, jossa hän arvioi tänään alkavan Pariisin ilmastokokouksen ennakoidun lopputuloksen merkitystä. Lomborgin hyvin kansantajuinen vieraskynäkirjoitus perustuu hänen aiemmin julkaistuun tutkimukseensa. Olen valikoinut alle muutamia kirjoituksen tärkeimpiä kappaleita (sisennettynä ja kursivoituna) ja niitä lyhyesti kommentoinut.

Maailman johtajat kokoontuvat ensi viikolla Pariisiin ilmastohuippukokoukseen. Kokouksen päätteeksi he todennäköisesti kehuvat toisiaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.

Selkääntaputtelun yhteydessä jää kertomatta, ettei uusi ilmastosopimus estä juuri lainkaan maapallon lämpenemistä. Päättäjien näkemys ilmastonmuutoksesta pohjautuu nimittäin epärealistisiin oletuksiin ja yltiöoptimistisiin ennusteisiin.

Näin varmaankin käy, mutta siitä lisää joulukuussa, kun on aika katsoa, mistä Pariisissa lopulta sovittiin ja mistä ei sovittu.

… EU:ta on kehuttu kunnianhimoisista päästölupauksista, mutta valtaosa unionin ”onnistumisista” ei ole hyödyttänyt maapalloa lainkaan. Saksa, Ranska ja Espanja ovat ehkä supistaneet energiaintensiivistä tuotantoaan, mutta samaan aikaan ne ostavat vastaavia tuotteita Kiinasta.

Suomi on ollut ehkä vieläkin voimakkaampi energiaintensiivisen teollisuutensa supistaja – ainakin suhteellisesti.

Maapallon lämpenemisessä päästöjen syntypaikalla ei ole juuri merkitystä. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjä näyttäisi siirtyvän yhä enemmän Intiaan, Vietnamiin ja muihin maihin, joiden sitoutuminen vähennyksiin on heikko tai olematon. Päästömäärät luultavasti jopa kasvavat, koska kehittyvien maiden tuotanto on tehottomampaa kuin länsimaissa.

Tätä energiaintensiivisen ja muunkin tuotannon siirtoa kutsutaan joko globalisaatioksi tai hiilivuodoksi näkökulmasta riippuen. Jälkimmäisestä näkökulmasta sitä on tarkastellut mm. Kokoomuksen entinen meppi, Eija-Riitta Korhola, varsin ansiokkaasti taannoisessa väitöskirjassaan. Epäilen kadottaneemme tuotantomme Aasiaan ja muuallekin osin ihan markkinaehtoisista syistä ja työmarkkinarakenteidemme jäykkyydestä johtuen, mutta olemme kyllä olleet myös naiiveja nimenomaan tuon hiilivuodon osalta, kuten Lomborg jäljempänä vihjaa sitä suoraan sanomatta.

[Lännen] päättäjät vannovat nykyisen [ns. uusiutuvan] teknologian nimiin tunnustamatta sen rajoja. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi tuuli- ja aurinkovoiman kattavan tällä hetkellä vaivaiset puoli prosenttia maapallon energiantarpeesta. Vuoteen 2040 mennessä osuuden ennustetaan nousevan 2,4 prosenttiin. Pariisin ilmastokokous lupaa lisää poliittista teatteria.

Ns. uusiutuvien energialähteiden osuus Lomborgin mukaan

IEA, jonka ennusteesta on kyse, ei siis usko nykyisen kaltaisten kalliiden tuuli- ja aurinkovoiman valtaavan markkinoita kuin marginaalisesti. Eikä siihen usko optimistina pitämäni Lomborgkaan, jonka käsitys nykyisten uusiutuvien energiateknologioiden menneisyydestä ja tulevaisuudesta näkyy viereisessä kuvassa. Siihen eivät usko mitkään rationaaliset markkinavoimat.

EU:n vuoteen 2020 mennessä lupaama viidenneksen päästövähennys vuoden 1990 tasosta näyttää vaikutuksiltaan heikolta. Vaikka lupaus pitäisi koko vuosisadan eikä päästöjä ulkoistettaisi muualle – mikä on äärimmäisen epätodennäköistä – maapallon lämpeneminen hidastuisi vuoteen 2100 mennessä vain 0,026 celsiusasteella.

Nyt tullaan aiemmin mainitsemani Lomborgin tuoreimman tutkimuspaperin (Impact of Current Climate Proposals, Lomborg 2015) ydinalueelle. Tuossa tutkimuksessahan Lomborg arvioi nykyisiin ilmastomallinnuksiin perustuen erilaisten päästölupausten vaikuttavuutta. Noihin tuloksiin kannattaa suhtautua sopivalla epäluulolla, sillä viime vuosikymmenien ilmastohistoria ja em. mallinnusten kyky sitä ”ennustaa” viittaavat paljon pienempään vaikutukseen. EU:n päästövähennyslupauksen todellinen vaikutus reaalimaailmassa voi olla myös yhtä tai kahta kertaluokkaa pienempi – siis asteen tuhannes- tai kymmenestuhannesosia – jolloin emme kykenisi sitä edes lähitulevaisuuden paremmalla mittaustekniikalla luotettavasti havaitsemaan. Olipa niin tai näin, Lomborg käyttää alarmistisia malleja ilmastotoimien vaikutusten arviointiin, jolloin niitä on aika vaikea käyttää hänen johtopäätöstensä kumoamiseksi.

Jos kaikki maat täyttäisivät vuoteen 2030 ulottuvat lupauksensa, maapallo hyötyisi 0,048 astetta vuoteen 2100 mennessä. Lysti maksaisi vähintään häkellyttävät 3 000 miljardia Yhdysvaltojen dollaria vuodessa.

Hmm… Kuinka iso ero olisi sillä, onko maapallon keskilämpötila tasan 15 °C vai 15,048 °C? Sanoisin, että kukaan tai mikään ei aistisi moista muutosta vuonna 2100. Mutta jotkut meistä vuoteen 2030 sinnittelevistä länsimaalaisista maksajista kyllä havaitsisi 15*3000 miljardin dollarin (= melkein 40 biljoonan euron) katoamisen ilmastotalkoisiin. Kun me noin miljardi hyvinvoivinta länsimaalaista olisimme tuon summan pääasiallisina maksajina, tekisi se päätä kohti siis noin 40 000 euroa vauvasta vaariin vuoden 2030 loppuun mennessä. Vuosittaisena lisäkustannuksena tuo tekisi noin 2700€ per henkilö. Tai kaksilapsiselle perheelle kyseessä olisi kymppitonniin kasvavasta lisäkustannuksesta vuosittain 2020-luvulta alkaen. Siksi ei ole ihme, että EU:n ja YK:n ilmastopolitiikan tulevista kuluista ei ole julkisuudessa puhuttu. En muista, että Suomenkaan ilmastotalkoo-osuuksien kuluista tai vaikutuksista olisi esitetty julkisuudessa realistisia arvioita.

YK:n ilmastokokouksen pääsihteerin Christiana Figueresin mukaan Pariisissa annettavat päästölupaukset voivat toteutuessaan rajoittaa maapallon kokonaislämpötilan nousun 2,7 asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Väite ei ole uskottava. …

Olen samaa mieltä, mutta lisäksi en voi pitää uskottavana myöskään juuri mitään merkittävää (yli 1 °C vuoteen 2100 mennessä) lämpötilan nousua. Sellaisia merkittäviä ja empiirisiin faktoihin perustuvia tutkimuksia, jotka tällaiseen viittaisivat, ei ole tiedossani. On vain ennustekyvyttömiksi osoittautuneita mallinnuksia, joiden tuloksia Hesarikin on viimeisen 10 vuoden ajan yleisölle kritiikittömästi levittänyt.

Seuraavissa kappaleissaan Lomborg toteaa YK:n piirissä Pariisin kokoukseen valitun tien olevan väärä. Hänen ehdotuksensa on panostaa uusien teknologioiden tutkimukseen siten, että ne aikanaan markkinaehtoisesti - sekä puhtaudellaan että tehokkuudellaan - syrjäyttäisivät nykyiset energiateknologiat. Lomborgin tutkimushankkeiden mukaan parin promillen panostus bruttokansantuotteesta uusien energiateknologioiden tutkimukseen ja kehittämiseen parantaisi läpimurtomahdollisuuksia selvästi. Hänen mukaansa ekonomistit ovat laskeneet, että tällaiset tutkimus- ja kehitysinvestoinnit maksaisivat itsensä takaisin satakertaisesti verrattuna nykyisten tuuli- ja aurinkovoimateknologioiden käyttöönottoon. No, epäilen noita ekonomistien laskelmiakin, mutta kertaluokkaa vähäisemmätkin takaisinmaksut olisivat tietysti paljon parempia nykyisiin ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiimme verrattuna. Niihin Lomborg haluaakin perinpohjaista tuuletusta.

Todennäköisempää on, että Pariisin kokous tuottaa jälleen paljon tyhjää puhetta ja vähän hyötyä maapallolle.

Kahden viikon kuluttua tuota pystymme arvioimaan, mutta epäilen Lomborgin olevan tässäkin asiassa oikeassa. Jotkut seikat viittaavat Pariisissa tavoitellun sopimuksen pyrkivän tosiasiassa vain taloudellisten panosten siirtoihin tai suorastaan globaalin talousjärjestelmän muutoksiin. Sellaisia saatetaan tarvitakin, joskaan en niillä tässä tarkoita monien ilmastopoliitikkojen tarkoittamaa siirtymistä globaaliin sosialismiin taihallintoon. Muutosten perääminen vaikuttamattomilla ilmastoaneilla ei ole rehellistä poliittisesti eikä älyllisesti.

Kuvakaappaus Copenhagen Consensus Centerin sivulta

Bjørn Lomborg ei tietenkään pysty kertomaan kaikkia argumenttejaan yhdessä vieraskynäkirjoituksessa. Eikä hän ole vain yhteen asiaan vihkiytynyt kriitikko. Maailmanmaineensa ja tukijansa hän on tehnyt perustamansa ja edelleen johtamansa Kööpenhaminan Konsensuskeskus -ajatuspajan työllä. Tuon ajatuspajan mukaan keskeinen ympäristöongelma on köyhyys. Köyhillä ei ole varaa vihreään teknologiaan. Heille tulee antaa mahdollisuus nousta köyhyydestä sillä edullisella ja toimivalla teknologialla, mitä käytössä on. Vasta sitten heillä on varaa huolehtia ympäristöstä.

Koska Lomborg uskaltaa käydä poliittista valtavirtaa vastaan myös ilmastopoliittisesti, hänelle on yhden totuuden medioissa käynyt samoin kuin monille muillekin kriitikoille. Hänet yritetään vaieta olemattomaksi. Kuvaavaa on se, etten Helsingin Sanomien hakupalvelusta löytänyt kuin yhden häntä käsittelevän lyhyen artikkelin. Mutta mehän voimme tämän ongelman korjata sosiaalisessa mediassa.