perjantai 11. lokakuuta 2013

Stadionaalto pohjoisen ilmastovaihtelun selittäjänä



Tytöltä otettiin pallo pois
No niin, ministeri Heidi Hautalan muistia virkistettiin, ja erohan siitä tuli. Yhden asian auringonlasku on yleensä toisen nousu. Vihreät taitavat saada ensi kevään EU-vaaleihin kokeneen ehdokkaan, jolla ei ole työkiireitä häiritsemässä kampanjointia. Toivon Heidi Hautalalle vilpittömästi menestystä vaaleissa saatesanoilla: "Ota se Vihreille tarjolla oleva ainoa paikka ja anna auringon laskea myös Satu Hassin ja Tarja Cronbergin kutreille."

Hautala onnistui eronsa yhteydessä ilmaisemaan huolensa ilmastonmuutoksen torjunnan ja arktisen alueen suojelun tulevaisuudesta. Epäilen, että kumpikin asia selviää kohtuullisen pienin vaurioin Hautalan erosta, enkä siksi tästä jatkossa enemmän vihreän liikkeen sisäisestä asiasta kirjoittele. Mutta arktinen vyöhyke saa toivoa vasta julkaistusta mielenkiintoisesta tutkimuksesta, josta lisää vähän myöhemmin.

Monia tätä blogia lukevaa ihmetyttää, miksi ilmaston luonnolliselle vaihtelulle ja meidän pääasiallisen energianlähteemme, auringon, vaikutukselle on pantu kovin vähän painoa ilmastotutkimuksen piirissä. Oma käsitykseni tästä asiasta on pelkistettynä se, että noiden kahden alueen tutkimuksille ei ole tarjolla tutkimusrahoitusta läheskään siinä määrin, kuin sitä IPCC:n perustamisasiakirjassa mainituista syistä on tarjolla ihmiskunnan ilmastovaikutusten tutkimukselle. Onneksi molempia alueita kuitenkin tutkitaan.

Aina välillä lainaamani NoTrickZone-blogisti Pierre Gosselin on kerännyt linkit yli sataan auringon aktiivisuuden ja ilmakehämme vaihteluaselvittäneeseen tutkimukseen. Tuo linkki kannattanee merkitä muistiin, niin ei tarvitse aurinkotutkimuksia itse lähteä etsiskelemään alusta pitäen. Mutta sitten tämän kirjoituksen otsikon mukaiseen aiheeseen.
Stadionaaltoa Lontoon olympialaisissa

Marcia Glaze Wyatt ja Judith A. Curry ovat julkaisseet tutkimuksen Euraasian merijään roolista pohjoisen pallonpuoliskon ajallisestivaihtelevaan ilmastosignaaliin 1900-luvulla. Wyatt ja Curry ovat ristineet hypoteesinsa kansanomaisesti stadionaalloksi, jollaisia olemme usein nähneet isoissa yleisötapahtumissa. Kirjoittajat haluavat yksinkertaistaa hypoteesinsa myös tavallisen lukijan ymmärrettäväksi  (Kiitos! Minäkin taidan tajuta idean.) kehiin ja sektoreihin jaetulla ympyrällä, jossa signaali liikkuu vuosikymmenten aikana myötäpäivään. Yhden kierroksen aika on vaihdellut, mutta 1800-luvun alusta lukien se on ollut noin 60 vuotta. Hassua että olen törmännyt tähän aikajaksoon aiemminkin.

Wyattin ja Curryn hypoteesia havainnolistava ympyrä
Kierros alkaa sektorista I Atlantin pitkän merivirtasyklin (AMO) kylmällä vaiheella, joka useiden vuosien aikana jäädyttää Euroopan puoleisen arktisen merijään kulloiseenkin maksimiinsa. Kun merijään määrä kasvaa vähitellen itään päin Siperiaan rajoittuville merialueille, voimakkaat ilmavirtaukset vähitellen kääntävät tämän kylmän meri-ilmasignaalin lämmittäväksi ilmastosignaaliksi (sektori II). Tämä signaali kulkeutuu stadionaallon lailla Euraasian yli Tyynellemerelle (sektori III) ja huipentuu maksimijääpeitteen jälkeen lopulta lämpimäksi vaiheeksi Pohjoisen pallonpuoliskon ilmastossa. Tästä on seurauksena (sektori -I) jääpeitteen melko nopea supistuminen Euroopan puoleisilla arktisilla merialueilla. Tässä vaiheessa Atlantin merivirtaus kääntyy taas viileneväksi ja Euroopan puoleinen jääpeite alkaa vastaavasti vahvistua. Lämpenemissignaali kääntyy jäähtyväksi, kunnes lämpötilat saavuttavat miniminsä (sektorissa -IV), minkä jälkeen taas käännytään kohti lämpenevää signaalia sektorissa I.

Kirjoittajat korostavat, että heidän hypoteesinsa ei syrjäytä sitä mahdollisuutta, että olisi muitakin pidempiaikaisia syklejä tai pakotteita - siis esimerkiksi auringon tai kasvihuonekaasujen muutoksista johtuvia trendejä - jotka muuttaisivat ilmastoa. Heidän mielestään olisi kuitenkin hyödyllistä lisätä näitä havaittuja vaihteluja nykyisiin ilmastomalleihin, jotka eivät pysty ennustamaan tai edes jäljittelemään "stadionaallon" aiheuttamaa alueellista ilmaston vaihtelua.

Haluan vielä muistuttaa lukijoita siitä, että kyseinen stadionaalto näkyy aika hyvin vaikkapa Sodankylän lämpöaikasarjassa. Eikä pohjoisen merijään katokaan ole kovin vieras ilmiö menneisyydessämme.

Englannin kielen hallitseville lukijoille suosittelen perehtymistä Wyattin ja Curryn tukimuksen koko tekstiin, joka on saatavissa avoimesti ilman palomuureja ja maksuja täältä. Näin pitäisi toimia - siis maksuttomasti - kaiken julkisilla varoilla tuotetun tutkimustiedon kohdalla.

Saatamme kuulla tutkijana nuoresta Marcia Glaze Wyattista tulevaisuudessa enemmänkin. Hänellä on mainiot mentorit. Ja suorapuheinen Georgia Techin Judith A. Curry on nopeasti nousemassa yhdeksi ilmastotutkimuksen kuumimmista nimistä. Sankaruus ratkaistaan ehkä vasta 30 vuoden kuluttua, kun selviää arktisen merijään kohtalo ja muut kirjoittajien stadionaaltohypoteesin perusteella ennustamat asiat. Jos Sinulla ei vielä ole professori Curryn blogia seurannassa, se pitää ottaa tutkaan nyt vaikkapa täältä.

Hyvää viikonloppua lukijoille!

56 kommenttia:

  1. Niinpä, se kiusallinen aurinko!
    Tässä muutama (123 kpl) vertaisarvioituja julkaisuja, jotka kaikki, todellista tiedettä seuraavat tietenkin tietävät, mutta olivat jotenkin "unohtuneet" IPCC:ltä:

    http://notrickszone.com/2013/10/11/gross-scientific-negligence-ipcc-ignored-huge-body-of-peer-reviewed-literature-showing-suns-clear-impact/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisetkin ilmastonmuutosta viimeisten vuosituhansien ajalta tutkineet monet tutkijat ovat lähes järjestään joutuneet "pannaan". Syynä "väärät tulokset"!

      1500-luvun kirkkoinkvisition aikana "väärinajattelijat" jopa poltettiin. Raju reaktio. Mutta ollaanko nykyään edes yhtään pidemmällä ?

      Poista
    2. Niin, se kiusallinen Aurinko ...

      Aurinko on tuntemieni, aurinkoalan ammattiasiantuntijoiden mukaan, ehdottomasti Maapallon ilmaston lämpötilavaihteluiden pitkäaikainen päätekijä. Omien tutkimusteni mukaan, siihen ei ole mtään lisättävää.

      Poista
    3. On tosiaankin kiusallista että aikana jona auringon aktiviteettia on mitattu satelliitista erittäinkin tarkasti, ilmasto on kuitenkin mennyt muuttumaan "omia aikojaan".

      -L4

      Poista
    4. AGW-porukalle on kiusallista juurikin se että ilmasto on muuttunut omia aikojaan, eikä edelleenkän ole konkreettisia todisteita siitä että se olis muuttunut ihmisten aikaansamia aikoja.

      Poista
  2. Niin ile tässä, aiheen vierestä tosin, sattuiko haaviis?

    Mitä nyt, ei kun pitää painaa pohjaan asti kuten Pointman.
    Ei tämä ole ohi, ennenkuin Käpylän bunkkerissa on tehty mitä yleensä on
    tapana.

    Meinasitko tosiaan luopua, well done kun jaksoit.

    http://areena.yle.fi/tv/2022155

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreiden ja Greenpeacen yhteys on tietysti selvä asia. Mutta ei tämä Hautala-gate mitään muuta. Katsotaanpa nyt, miten asiat kehittyvät. Kyllä Ville Niinistön moraalikäsityksissä vielä on selvitettävää.

      Poista
    2. Kiitos mielipiteestäsi, kun taisi olla ensimmäimäisiä kertoja elämässäni
      kun pyydän neuvoa.
      Ehkä olen hämmentynyt näin nopesta muutoksesta, ei kai vaan media ole puolellamme, jolloin vaihdankin leiriä.

      http://thepointman.wordpress.com/2013/07/19/know-your-enemy-the-establishment-journalist/

      Ilkka

      Poista
    3. Lisääm vielä, joku voisi sanoa masentavaa, mutten minä.

      Se vain on niin tuttua ns. suomettumisjaoilta, mistä perinne tulee.
      Silloin sentään kyseessä oli suomen etu, eräänlaisine perässähiihtäjineen eli edunsaajineen.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101117594964_uu.shtml

      Ilkka

      Poista
  3. Vastaavaa oskillaatiota nähdään esim. Grönlannin lämpötiloissa, joissa ollaan muuten noustu 30-luvun maksimien yläpuolelle monin paikoin.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ollaan noustu? Jos tuo väite pitää paikkansa, anna linkkejä dataan, johon viittaat. MUTTA vain käsittelemättömään dataan!

      Poista
    2. HadCRUT4-sarjan lineaarisen trendin mukaan Grönlanti on lämmennyt viimeisen 80 vuoden aikana hurjat 0,03 astetta vuosikymmenessä. Vuosi 2010 on lämpimin meteorologisen mittaushistorian aikana havaittu, mutta seuraavaksi lämpimimmät ovat järjestyksessä 1929, 1941 ja 1947. Oskillaatio tuossa aikasarjassa näkyy hyvin. Nykyinen lämmin vaihe saattaa olla lähivuosina kääntymässä viilenevälle jaksolle, kuten stadionaalto-hypoteesi vihjaisee.

      Ilmastomallinnukset eivät ole pystyneet tuota oskillaatiota löytämään.

      Poista
    3. Dataa löytyy esim. näistä kuvaajista:

      http://www.dmi.dk/typo3temp/pics/1d9b20c6ba.jpg
      http://www.dmi.dk/typo3temp/pics/9b312a4f18.jpg

      -L4

      Poista
  4. Merijään määrä tunnetaan 1880-luvulle asti ja datan perusteella sitä on tällä hetkellä selvästi vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Minusta ei ole mukavaa että keskusteluun tuodaan keksittyjä argumentteja kuten "pohjoisen merijään kato ei ole kovin vieras asia menneisyydessä" kun tutkimustieto nimenomaisesti sanoo että kato on uusi tulokas.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin. Nyt aletaan olla asian ytimessä. Kyllähän se millä tahansa puolen keskustelua olevana harmittaa, jos toinen osapuoli heittää keksittyjä argumentteja. En nyt ota tässä lainkaan kantaa siihen, että onko Mikon argumentti tällainen. Sen verran haluan sanoa, että keksittyjä argumentteja kuulee runsaasti IPCC-fanien suunnalta.

      Kiinnostaisi lisäksi tietää mitkä tutkimukset sanovat kadon olevan uusi tulokas?

      Puolueeton

      Poista
    2. IPCC:n uusimman raportin (WGI) mukaan: "There is
      medium confidence from reconstructions that the current (1980 to 2012) summer sea-ice retreat and increase in sea-surface temperatures in the Arctic are anomalous in the perspective of atleast the last 2,000 years.
      Lower than late 20th century summer Arctic sea ice cover is reconstructed and simulated for the period between 8,000 and 6,500 years ago in response to orbital forcing. "

      Aihetta kirjallisuusviitteineen on käsitelty raportin luvuissa 4.2.2 (Observations: Cryosphere) ja luvussa 5.5.2

      Poista
    3. IPCC:n poliittiseen pamflettiin en ajatellut toistaiseksi käyttää aikaani. Joku tieteellinen tutkimus voisi kiinnostaa.

      Puolueeton

      Poista
    4. Hyvä, että olet noin ennakkoluuloton IPCC:n tieteellisen raportin suhteen. Mainituissa luvuissa on viitattu pariinkymmeneen aihetta käsittelevään tieteelliseen julkaisuun alan johtavissa journaaleissa. Niistä pääsee alkuperäistutkimuksiin, joista voi vetää omat johtopäätöksensä. Muuta tieteellisesti relevanttia aineistoa tuskin onkaan.

      Poista
    5. Karttoja löytyy muutamalta sadalta vuodelta, vaikkapa Ilkan mainitsema http://wattsupwiththat.com/2012/05/02/cache-of-historical-arctic-sea-ice-maps-discovered/ ja sen linkeistä poimittu
      http://noconsensus.wordpress.com/2009/06/16/historic-variation-in-arctic-ice-tony-b/.

      Aika sekalaista ja epämääräistä jäiden kuvailua historiallisissa dokumenteissa. Jäätä näyttää olleen enemmän tai vähemmän ajasta ja paikasta riippuen. Syklit näyttävät kuitenkin puskevan läpi näistäkin muistiinpanoista. Luonnollisimmaksi selitykseksi sopii tämänkin materiaalin (ja mitatun nykytiedon) perusteella, että Aurinko globaalisti sekä eteläisellä pallonpuoliskolla lämmenneiden merivesien jakelusysteemi (termohaliinikierto), joita kuvaavat mm. NAO ja AMO-indeksit, paikallisesti ja pienellä viiveellä määrää pohjoisten lämpötilojen/jäiden määrän vaihtelut.

      Poista
    6. Huomauttaisn että NIPCC:n raportti on tieteellisesti huomattavasti relevantimpaa kuin IPCC:n vastaava. NIPCC:n raportin on tehneet rehelliset asiaan perehtyneet tiedemiehet, kun taas IPCC:n raportti on politikkojen, opiskelijoden ja ympäristöaktivistien sorvaamaa poliittista peloittelupropagandaa.

      http://www.ilmastofoorumi.fi/wp-content/uploads/2013/09/ccr-ii-fysikaalinen-tiede-yhteenveto-paattajille.pdf

      Poista
    7. Ilmastotiedettä ei voi kritisoida jos ei ole edes tutustunut aiheeseen, ts. lukenut AR5 raporttia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää, varsinkin jos tavoitteena on olla puolueeton tai neutraali.

      -L4

      Poista
    8. Eihän tässä kukaan olekkaan varsinaista tiedettä kritisoinu, vaan IPCC:n tieteeksi naamioitua poliittista propagandaa.

      Poista
    9. Ilmastotiedettä nimenomaan pitää pystyä kritisoimaan tutustumatta ilmastopolitiikkaan. Tämä erityisesti silloin, jos on tavoitteena olla puolueeton tai neutraali.

      Puolueeton

      Poista
  5. No missä sun data on, onko se Taalaksen kassakaapissa?
    Jälleen kerran esität vain anekdootteja, vähän rotia, pyydän.

    http://wattsupwiththat.com/2012/05/02/cache-of-historical-arctic-sea-ice-maps-discovered/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto merijääm historiallisesta pinta-alasta nimenomaisesti perustuu vanhoihin karttoihin. Fakta homma.

      -L4

      Poista
    2. L4: kun näin väität, pistäpä vanhat karttasi näytille. Sitten olisi meille epäilijöillekin ainakin kartat "fakta homma" ja päästäisiin arvioimaan karttojen käyttökelpoisuutta merijään historiallisena pinta-alan kuvaajana. Pelkään kuitenkin pahoin, ettei sellaisia karttoja löydy muualta kuin mielikuvituksestasi!

      Poista
    3. Tässä on sitä faktaa:
      https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25094/14%20carta%20marina%201539.jpg

      Puolueeton

      Poista
    4. Miksette katso IPCC AR5 WG1:stä, siellähän tuo viite on listattu?

      -L4

      Poista
    5. Ei tuota IPCC:n pseudotieteellistä tubaa kukaan täysjärkinen jaksa lukea...

      Poista
    6. IPCC AR5 summaryn kuva SPM.3b esittää merijäätä, viitteet WG1 lukuihin jossa merijäätä käsitellään on annettu laatikossa jossa kuvaan SPM.3 viitataan. Tämän pitäisi riittää vinkiksi eteenpäin pääsemiseen.

      -L4

      Poista
  6. Tai http://wattsupwiththat.com/2012/02/13/was-the-northeast-passage-first-navigated-in-1660/

    Kattelin just Foreca:n sivulta että Grönlannissa on unkefäär keskimäärin just nyt -17°C, mitäs -L4:n mielestä tapahtuu jos siellä olis vaan -15°C keskimäärin tähän aikaan vuodesta?
    Nuuk:issakin on nyt just sen verran mitä siellä on aina tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan siinä L4:n mukaan käy samoin kuin siinä yhdessä katastrofielokuvassa, missä Mount Everestinkin yli loiskahti aallot...

      Poista
    2. Hoho, kerroppa vielä että mikä moinen katastrofileffa oikein on.

      Arvatenkaan kyseistä leffaa ei voi katsoa selvinpäin ja vakavalla mielellä, joten pitää käydä alkossa ostamassa tarvikkeita katseluun, ja muutenkin valmistutua varsinaiseen huumoripläjäykseen.

      Poista
  7. Nimimerkki L4 on saanut monessa tänne tänään lähetetyssä kommentissa kovaa kritiikkiä. Muistetaanpa kuitenkin, että en halua keskusteluosuuden muodostuvan L4:n kritiikiksi. Kritisoidaan asiallisesti väittämiä ja mieluiten blogikirjoituksen aiheisiin liityen - ei henkilöitä. L4 on muiden lailla vieraana täällä, joten moderointiohjeiden mukaan myös hän saa kommentoijana suojan henkilöön käyviltä yrityksiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekninen puoli ei edelleenkäään ole paras mahdollinen. Niinpä suunnilleen puolet jäi sanomatta.

      Poista
    2. Mikko, olet vakuuttava blogikirjoituksissasi. Mutta kommenteissasi olet "pehmennyt" järkyttävällä tavalla! Pakko kysyä, kenen "leipää" syöt?

      Poista
    3. Olen samaa mieltä ensimmäisestä väittämästä (Mikon blogi on hyvä ja tarpeellinen), mutta eri mieltä toisesta: kaikki blogit samoin kuin niissä julkaistavat kommentit menettävät huomattavasti merkitystään ja tehoaan, jos niissä käytetään epäasiallista ja loukkaavaa kieltä. Sellainen tyyli ei siis johda mihinkään hyvää. Antero

      Poista
    4. AGW:n fanaattiset kannattajat turvautuvat yleensä ns ad hominem:iin, kun heillä ei ole mitään oikeasti tieteellistä näyttöä väiteidensä tueksi, meillä skeptikoilla on kaksi asiaa joilla me ollaan vahvoilla, totuus ja asiallisuus, joten pysykäämme niissä!

      Poista
  8. "AGW:n fanaattiset kannattajat turvautuvat yleensä ns ad hominem:iin, kun heillä ei ole mitään oikeasti tieteellistä näyttöä väiteidensä tueksi, meillä skeptikoilla on kaksi asiaa joilla me ollaan vahvoilla, totuus ja asiallisuus, joten pysykäämme niissä!"

    Mahtavaa trollausta! IPCC:llä ei siis ole viitteitä tieteelliseen näyttöön, mutta "skeptikoilla" on? Kuulostata uskovaiselta.

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dr Vincent Gray, the New Zealand scientist who has been an expert reviewer of every IPCC Assessment Report so far summarises the repeated fudges in their preparation. He writes: "Attempts of the IPCC to impose rigid discipline on a large group of scientists to persuade them to claim that human emissions of so-called greenhouse gases harm the climate, without being able to supply convincing evidence, has been a failure:
      “For the first time they have failed to approve the Final version of the Report. They merely “accept” it and issue a list of 134 “Corrections” which are intended to make the main Report compatible with the “Summary for Policymakers”.”

      http://nzclimatescience.net/index.php?option=com_content&task=view&id=995&Itemid=1

      Eli lyhyesti suomeksi: politiikka ohjaa tiedettä. Se siitä ”IPCC:n tieteestä”.

      Poista
    2. Tuohon ei ole paljoa lisättävää, nythän suuri yleisö oli valmistautunut tarkastelemaan uusinta IPCC raporttia, eikä se kestänyt tarkastelua,
      eikä valtamediamediatulkinnat sen paremmin, vaikka niitä saatiikin tuutin täydeltä.

      Laitan kuitenkin linkin jossa Dr. Tim Ball selittää prosessia.

      https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=LOyBfihjQvI

      Ilkka

      Poista
    3. L4: tietokonemallit eivät ole mitään tieteellistä näyttöä.

      Poista
    4. Suosittelen lukemaan Donna Laframboisen erittäin hyvän selvityksen siitä millainen putka tuo IPCC oikeasti on. Donna on käyttänyt hyväkseen niin IPCC:n omia dokumentteja kuin myös haastatellut IPCC:ssä mukana olleita. IPCC on puhtaasti poliittinen järjestö jossa tiedettä on vain ja ainoastaan silmänlumeeksi, ja sekin tiede on erittäin tarkoitushakuista.

      http://tinyurl.com/o6n6m5e

      Poista
  9. Mitä tulee Mikon kiekkoon ja noin 60 vuoden sykliin niin merkittävin tekijä löytynee aurinkokuntamme painovoimakeskuksen siirtymästä auringon keskipisteeseen nähden (barycentre). Voidaan ajatella, että auringon "sisukset" hölskyvät auringon tehdessä avaruudessa spiraalejaan, kuten jo edesmennyt geologi kollegani Rhodes W. Fairbridge oli asian ilmaissut, mm. http://www.mitosyfraudes.org/Calen2/Rhodes.html . Aiheesta löytyy modernimpaa pohdiskelua: http://www.appinsys.com/globalwarming/SixtyYearCycle.htm ja siellä etenkin sivun loppupäässä Nicola Scafettan tutkimukset ovat mielenkiintoiset. 11 ja 22 vuoden syklit vaikuttavat myös auringon sisuksiin, mistä taasen Cees de Jaeger ja Silvia Duhau ovat tehneet ansiokasta työtä, joskin vielä on paljon tehtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boris, millä perusteella aurinkokuntamme massakeskipisteen pieni liikkuminen vaikuttaa yhtään mihinkään? Mitä vertaisarvioitua aiheesta on julkaistu?

      -L4

      Poista
    2. No tuossa vähän ensialkuun.

      Mitä tulee L4 kysymykseen massakeskittymästä, eivät planeetat kierrä aurinkoa vaan yhteistä massakeskipistettä joka saa auringonkin hötkyilemään kuten Winterhalter mainitsi.

      Tuossa uusinta uutta aiheesta.

      http://wattsupwiththat.com/2013/10/31/new-paper-suggests-the-suns-magnetic-fields-defines-climate-over-the-long-term/

      Ilkka

      Poista
    3. Lorentz, lukisit vaikka alkajaisiksi mitä Scafetta (appinsys linkki) on selvittänyt aiheesta ja onhan WUTW aihetta käsitellyt aiemminkin kuin tuo Ilkan esittämä tutkimus. Tiedän, että olet fiksu ja lukutaitoinen, joten ehdotan pientäö vaivautumista sen sijaan, että heittelet turhia kysymyksiä.

      Joka tapauksessa juju on siinä, että planeetat kiertäessään massa keskipistettä aurinko siirtyy tasapainopisteen nähden tietyllä syklisyydellä. Koska aurinkokuntamme planeetoilla on on omat kiertoaikansa, niiden keskinäinen vaikutus massakeskipisteen sijaintiin vaikuttaa auringon syklisyyteen poikkeuttamalla sitä ueita vuosia 11/22 vuoden jaksollisuudesta ja vaikuttaa ilmeisesti myös aktiivisuuden voimakkuuteen.

      Kuten hyvin tiedät auringon aktiivisuus näyttää tällä hetkellä ajautuvaan hiljaisuutta kohti. Nähtäväksi jää miten pitkään hiljaiseloon meidän energialähteemme asettuu tulevina vuosikymmeninä ja onko ilmasto muuttumassa sen mukaisesti Maunder- tai Dalton minimin kaltaiseksi.

      Varmuuden vuoksi totean vielä, että auringon toimintaan liittyy vielä monia kiperiä kysymyksiä.

      Poista
    4. No sitähän miekin, immeellisiä kiemuroita-

      http://www.news.wisc.edu/22222

      Lorenz Smuggli, tielä ilkka., ei jalokiviä saa salakuljettaa.


      .

      Poista
  10. Scafettan teorian on debunkattu useasti, niissä on aivan liian suuri määrä vapaita parametreja että ne selittäisivät mitään. Onko tästä massakeskipisteen siirtymisestä julkaistu mitään? (käsittääkseni Scafetta vain fittaa käyriä eikä yritä käsitellä aurinkofysiikkaa). Ilman julkaisuja ollaan valitettavasti crackpot-asteella, mutta olen luottavainen sen suhteen että niitä löytyy?

    -L4

    ps. sikäli kun auringossa on fuusiopätsin puskemaa turbulenssia minun on vaikea kuvitella että massapisteen liikuttaminen muutamalla kilometrille tjsp. vaikuttaa hevon kukkua mihinkään. Tämä on tosin mutua. Mitä julkaisut sanovat?

    VastaaPoista
  11. L-4 horisee jotain omituista massakeskipisteen liikkumisesta muutamalla kilometrillä.

    Aika tarkoitushakluista käyttää moisia ilmaisuja, sillä hän tuskin on niin hölmö, ettei tietäisi että kyseisessä liikkeessä ei ole kyse muutamasta kilometristä.

    Välillä massakeskipiste on auringon sisällä, ja välillä auringon halkaisijan verran sen ulkopuolella. Eli liike on kokonaisuudessaan vähintäänkin koko auringon läpimitan luokkaa ääripisteiden välillä. Liike on siis luokkaa 1 392 000 km.

    [img]http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0c/Solar_system_barycenter.svg[/img]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kun sinä et pärjää tässä yhteisössä koulun maantiedolla.
      Ehkä on sopivampaa että käännyt lasten ja imeväisten puoleen.

      Ilkka Mononen, alias Sähköteurastaja.

      http://www.youtube.com/watch?v=bgiQD56eWDk

      Ilkka

      Poista
    2. Ookoo, aurinkokunnan massakeskipiste liikkuu enemmän kun kilometrejä mutta mitä sitten? Oletettavasti vain ko. painovoimakentän gradientti vaikuttaa auringon sisällä jotain ja koska Jupiter on auringosta niin kaukana on vaikea kuvitella että efekti on merkittävä millään tasolla. Onko tämän väitetyn efektin fysiikasta julkaistu mitään? Tietääkseni Scafetta sovittaa käyrää eikä yritä selittää mistä ne johtuvat.

      -L4

      Poista
    3. On julkaistu jo 1700 luvulla.

      http://simostronomy.blogspot.fi/2013/01/sir-william-herschel-variable-stars.html

      Herchelin tutkimukset toistettiin äskettäin, ja ne pitivät kutinsa.

      Sen verran sanoisin, että aloitit taas tapasi mukaan kysymyksillä, joten voit siirtyä suoraan loputtomaan inttämiseen vedoten AGW mantroihin.

      http://simostronomy.blogspot.fi/2013/01/sir-william-herschel-variable-stars.html

      Ilkka

      Poista
    4. En nähnyt mitää viitettä siihen että aurinkokunnan painovoima aiheuttaa muutoksia auringon outputtiin. Onko siis niin että viitteitä ei ole?

      -L4

      Poista
    5. Niitä viitteitä kutsutaan auringonpilkuiksi, kun et näemmä ymmärtänyt mistä keskustellaan.

      Intä poika intä.

      Ilkka

      Poista
  12. Lisään kuitenkin uusinta.

    Scarfettan teoreemoja ei kukaan ole kumonnut, vaan kyse on oikeaksi todistamisesta.

    Saanen lisätä vielä, ettei vieläkään ole kaikenkattavaa teoriaa mikä todistaisi edes jonkuin asian oikeaksi.

    Kysymyshän on vain ovatko ilmastonvaihtelut sisäsyntyisiä, eli omaperäisiä
    oskillaatioita, vai universumin tekeleitä, itse kallistun jälkimmäiselle puolelle.

    Jos auringonpilkut ja ilmastonmuutokset tanssivat planetaarista valssia,
    en ainakaan kiellä sitä.

    Mielenkiintoista on se että kuulu tieteilijä Boris Winterhalter on tullut ymmärtääkseni samaan tulokseen oman tieteenlajinsa kautta, kuten tästä kutoutuu että kaikki tieteenlajit kertoisivat samaa, kunhan niiden antaisi kukkia.

    http://tallbloke.wordpress.com/2013/11/01/solar-activity-lower-in-early-mid-1800s-strengthens-case-for-solar-influence-on-climate/#more-14686

    Ilkka

    VastaaPoista