tiistai 15. lokakuuta 2013

Politrukki ja asiantuntija Studia Generaliassa



Viime torstaina, siis 10.10., Studia Generalia -luennoille oli ilmoitettu aiheiksi "Ilmastonmuutoksen mallintaminen" ja "Sääennusteet ja niiden hyödyntäminen". Luennoijina olivat Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ja liikenneministeriön liikenneneuvos Juhani Damski.

Pääjohtaja Petteri Taalas aloitti kertomalla laajentavansa aihettaan mallintamisesta ilmastonmuutokseen. No, laajennus todella kuultiin, mutta varsinaisesta mallintamisesta ei sitten kerrottukaan juuri mitään.
Taalas aloitti maalittamalla viholliset

Ennen varsinaista ilmastonmuutosta koskevaa esitystään Taalas tuomitsi ilmastonmuutokseen torjuvasti tai epäilevästi suhtautuvat tieteen vastaisiksi. Väärän tiedon levittäjän ja asiantuntemattomuuden leima annettiin niille äänekkäille, jotka blogosfäärissä tai lehdistössä kysyvät, voisiko ilmastonmuutos olla luonnollisista seikoista johtuvaa. Naurettavimpia ovat kuulemma ne skeptikot, jotka epäilevät ilmastotieteilijöiden tehneen jonkinlaisen salaliiton. Lähes samaan hengenvetoon Taalas kuitenkin epäili skeptikoiden olevan öljy-yhtiöiden kanssa jonkinlaisessa salaliitossa tai niiden palkkalistoilla. Hmmmm… sanoisin, että ensimmäisen kerran kuulen aloitettavan arvokkaaksi tarkoitetun tieteellisen luennon parin minuutin ad hominem -ryöpytyksellä ja auktoriteettiin vetoamiseen perustuvalla argumentaatiovirheellä.

Taalaksen esitys oli käytännössä nopea mutta sujuva IPCC:n uusimman raportin ns. tieteellisen pohjan pelkistetty läpikäynti runsaalla ja hyvälaatuisella kuvamateriaalilla. Eipä aika muuhun olisi riittänytkään. Joissakin kohdissa hän lokalisoi asioita Suomeen. Esityksen perusteella tiedämme, että vuoteen 2100 mennessä keskilämpötila täällä nousee noin kuudella asteella ja talvikuukausina jopa kahdeksalla. Helsingissä merenpinta nousee 40 sentillä, mutta Vaasassa maannousema vielä voittaa merenpinnan nousussa. Mitään sellaista, mitä Taalas ei olisi aiemmissa esityksissään kertonut, ei kuultu. Kyse oli siis hyvin harjoitellusta IPCC-epistolasta.

Tuo epistola sisälsi perinteiset kirsikanpoimintaosuudet satunnaisten äärisääilmiöiden yleistymisistä, arktisen jään katoamisesta, Grönlannin poikkeuksellisesta kesästä vuonna 2012 ja helleaaltoihin kuolevista venäläisistä. No, kukin saarnaa tyylillään, eikä Taalas tässä suhteessa ainakaan yllättänyt. Jos jollakulla on tarvetta kuulla selkeä esitys ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta alle 40 minuutissa, on Taalaksen esitys ihan katsottava. Perusasiat olivat kohdallaan siten, kuin IPCC haluaa ne poliitikoille opettaa.

Minusta on aina mielenkiintoista pohtia myös sitä, minkä esiintyjä jättää sanomatta. Oman kokemukseni mukaan monissa tapauksissa nuo pois jätetyt asiat kertovat yhtä paljon kuin sanotut lauseet. En tähän lyhyeen selostukseen edes yritä kattavaa luetteloa noista asioista, mutta seuraavassa mielestäni joitakin merkittäviä:

  1. Tilastollisista merkitsevyyksistä esimerkiksi lämpötilojen tai sääilmiöiden osalta ei ollut mainintoja.
  2. Luottamusasteista vaikkapa ilmastomallinnusten osuvuudesta havaintoihin ei sanottu mitään.
  3. Mittauksien tarkkuuksista tai epävarmuuksista ei ainuttakaan mainintaa.
  4. Trooppisten alueiden troposfäärin yläkerroksista löytymättömistä kuumista alueista ei mitään.
  5. Antarktikan ennätyksellisistä merijäistä tai ensi talvena moninkertaistuvasta Jäämeren monivuotisesta merijäästä ei mainintoja.
  6. Meriin soluttautuvasta lämmöstä yksi virke, mutta ei selitystä siitä, mistä tuo lämpö on peräisin, miten se hiipii syvyyksiin ohi mittausten, ja miten se aikanaan palaa meitä hiostamaan.
96,7 % ilmastomalleista käy kuumina. Kuva Roy Spencer

En valitettavasti päässyt itse seuraamaan Taalaksen luentoa suorana lähetyksenä, enkä näin ollen voinut esittää lempikysymystäni ilmastomallinnusten osuvuudesta. Mutta esitän kysymykseni näin jälkikäteen lainaten vapaasti tohtori Roy Spencerin blogikirjoitusta: "Onko ilmastotutkijoille sattunut pieni väärinkäsitys ja lukuvirhe tuoreimman IPCC:n arviointiraportin luottamusrajoissa? Ilmastomallinnuksiin perustaen sanotte nostaneenne luottamusasteenne 90:stä 95 prosenttiin siitä, että ihmiskunnan toiminta on pääosin nostanut ilmaston lämpötilaa viime vuosikymmeninä. Kuitenkin käyttämästänne 90 ilmastomallista 87 tuottaa erittäin merkitsevästi tehtyjä havaintoja korkeamman lämpenemistrendin. Tarkoititteko tosiasiassa sanoa, että olette varmoja 96,7 prosentin osuuden ilmastomalleistanne käyvän aivan liian kuumina?"

Juhani Damski
Liikenneneuvos Juhani Damski, jolla on pitkä tausta Ilmatieteen laitoksella mm. sääpalvelutuotteiden kehittäjänä, puhui sovitusta aiheesta - siis sään ennustamisesta - sujuvasti, ymmärrettävästi ja mielestäni jopa viihdyttävästi. Damskin esityksestä puuttuivat kokonaan se IPCC-jargoni ja torjuva arroganssi, joilla Taalas onnistuu poikkeuksetta ärsyttämään ainakin minut.

Damski aloitti sään modernin ennustamisen historiasta säämallien toimintaan ja lopulta sääpalvelun monenlaisiin tuotteisiin. Hän toi selvästi esiin myös ennusteisiin liittyvät epävarmuudet sekä niiden kasvun ennusteen ajallisen ulottuvuuden suhteen ja myös resoluutiotarkkuuden osalta. Selväksi noista epävarmuuksista huolimatta tuli se, että sään ennustamisessa on edistytty merkittävästi myös viime vuosina. Ehkä vielä tärkeämpää on se, että sää- ja meripalvelutuotteiden määrässä, laadussa ja saatavuudessa on tapahtunut huimaa kehitystä. Niiden hyödyntämisellä on suuri merkitys meidän elämäämme vaikkapa sähkönjakelun ja liikennejärjestelmien toimintavarmuuden turvaamisessa, vaikka emme sitä aina tule ajatelleeksi.

Juhani Damskin esitys kannattaa ehdottomasti katsoa. Se alkaa videolla kohdasta 41:15.

Kun Damski tunnusti, että esimerkiksi sään ennustaminen kuukauden päähän tai ensi talven pakkaskausien pituuden arviointi on suurin piirtein yhtä varmaa hommaa kuin kolikon heitto, oli Taalas varmana ennustamassa ilmastoa ja merenpinnan nousua 87 vuoden päähän. Hmmm… 

Seuraavat luennot tässä sarjassa ovat torstaina 17.10., jolloin professori Mar Cabeza kertoo muuttuvista eliölajistoista ja professori Jouko Rikkinen ilmastonmuutoksesta metsäluontoon.

19 kommenttia:

  1. Ilmastokirkon eroittaminen valtiosta voisi selkeyttää tilannetta.
    Näkyy AGW,stä tulleen virallinen valtionuskonto minkä teesejä ei saa kyseenalaistaa.

    Tuskin kaikki edes FMI,llä ovat Taalaksen sanojen takana.

    http://stevengoddard.wordpress.com/2013/10/15/separation-of-church-and-state/

    Ilkka

    VastaaPoista
  2. Itse olen kuullut kuinka FMI:llä työskentelevä on kommentoinut:

    "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"

    Niinpä....

    VastaaPoista
  3. Pitäisikö ilmasto- ja ympäristötieteitten löydöksistä olla hiljaa? Kai evoluutioteoriasta saa sentään puhua? :)

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toki, hyvä L4. Senhän takia minäkin tätä blogia melkoisella vaivalla kirjoittelen, ja annoin ilmaista mainosta Taalaksen sanomalle. Mutta siksi sijoittelen myös hätkähdyttäviä asioita ilmastotutkimuksesta mukaan. Niistä tässä kirjoituksessa esimerkkinä olkoon toinen kuva.

      Poista
    2. Illmasto- ja ympäristötieteitten löydöksistä ei pidä olla hiljaa, mutta niitä myöskään pidä käyttää perusteettomaan poliittiseen manipulointiin ja ihmisten verottamiseen ja kontrollointiin, mitä nykyään tehdään IPCC:n huuhaaseen vedoten.

      Poista
    3. Ilmastotieteen tulokset eivät ole "huuhaata". Saliliittoaivopesu on mennyt pitkälle jos kansa moiseen uskoo.

      -L4

      Poista
    4. BBC on ainakin menettämässä uskonsa, mistä seuraavassa.

      Eli herää kysymys ketä on aivopesty, ja kenen toimesta.

      http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8299079.stm

      Ilkka

      Poista
    5. Aivopesu on todellakin menny perille jos uskoo salaliittoihin ja IPCC:n tieteen kaapuun puettuun poliitiseen propagandaan.

      Poista
    6. No missä kohtaa IPCC raportoi tieteen tilasta väärin?

      -L4

      Poista
    7. Siinä kohtaa missä he väittävät pystyvänsä ennustamaan luotettavasti n. 32000 päivän päähän, kun todellisuudessa jo 32 päivän päähän ennustaminen on lähempänä nopanheittelyä kuin tiedettä.

      Poista
    8. Koita nyt hyvä mies käsittää että nyt on se ja sama mitä IPCC raportoi,
      kun se menetti uskottavuutensa lopullisesti, ja sen tukijoukot
      eli valtiot väistyvät sen takaa, syyn ollessa mikä tahansa, IPCC,n
      saadessa tietysti syntipukin osan, vaikka se teki vain mitä käskettiin.

      Tavallista tallaajaa ei kiinnosta koko ilmastotiede sinänsä, jolloin ns. yleinen mielipide muodostuu valtamedian uutisista, ja YLE ja muu media ovatkin onnistuneet erinomaisesti, ja saanee näkee miten kurssinmuutos havaitaan yleisön joukossa, jos lainkaan.

      Oli miten oli, minä olen aikaa sitten lopettanut desimaalipelleilyn, ja
      tilenteen kehitystä voi seurata mediasta, esim. EU,han on hylkäämässä tulevaisuuden päästötavoitteensa, vaikka median on vielä vaikea tuoda sitä julki.

      Vielä kerran, jos BBC,n vastaava ilmastonmuutostoimittaja kirjoittaa
      aiheesta kriittiseen sävyyn se on lopun alkua ilmaston lämpenemishuumalle.

      Lainatakseni BBC,tä muistaakseni "keskustelu ilmaston lämpenemisestä i ole loppunut, vaan se on suorastaan kuumenemassa.

      Meidän todistelumme toisillemme toistaen omia lähteitämme, ei ole enään ajankohtaista, voimme tarkastella historiallista käännettä ihan aitiopaikalta, kuka enemmin tyytyväisenä, kuka vähemmän.

      Ilkka

      Poista
    9. "No missä kohtaa IPCC raportoi tieteen tilasta väärin?"

      IPCC raportoi tieteen tilasta väärin sinä että se raportoi siitä varsin tarkoitushakuisesti ja yksipuolisesti.

      Poista
  4. Niimpa tämä vain etenee, että media kirjoittaakin mitä haluaa, joten paine
    suomen uutismediaakin kohtaan kasvaa.

    Päänavaajalle luvassa paljon medialevinneisyyttä ja Ad Hominemia

    "After the failure of communism, new arguments were needed in order to be able to discredit the market economy. Also the belief in man-made climate change to some extent involves religious tendencies.”

    http://notrickszone.com/2013/10/15/nigel-lawson-in-swiss-interview-climate-alarmists-are-in-search-of-a-reason-to-explain-why-theyve-erred/

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. Useita hyviä yleisökysymyksiä, mutta Taalaksen vastaukset eivät olleet lainkaan hyviä. Eräskin kysyjä sai vastaukseksi, että julkaise ensin Naturessa niin sitten IPCC huomioi sen.
    Siis jos ei hyväksy IPCC:n ja ilmatieteenlaitoksen totuutta, niin yleisökysymyksen esittäjältä edellytetään kysymyksen taustalla olevan ajatuksen julkaisua ensin Naturessa.
    Kertoo kyllä paljon siitä, ettei Taalas osaa vastata kriittisiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän taalastelija tais kerran sanoa sanan depaatti, ja vielä median samassa yhteydessä. Jotenkin on jäänyt moinen huomaamatta että sitä mediassakaan käytäisi, mutta äimän käkenä ihmettelen ettei yksikään toimittaja ole kiinnostunut väitteesträ 0,92°C/vuosikymmen talvilämpötilan noususta 2100 mennessä kun mikään muu maailman arvauslaitos ei ole "uskaltanut" irtautua reaalimaailmasta noin paljon?
    Pikkasen kiinnostaa että millä eväillä meidän ilmastokirkon pope tollasta päästelee ja eikös tolla pallilla istuessa ole mitään vastuuta sanomisitaan? Millähän sais jonkun kansanedustajan, kun toimittajat on kurssitettu piloille, kiinnostumaan kusetuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansanedustajien (kun muutenkin "kirkkouskovaisia" enimmäkseen lienevät) ilmastoymmärrys on valitettavan vähäistä ja siksi helposti harhaan johdettavissa. Taalasmaista paavillista esivaltaa kunnioitetaan. Faktoilla ei tässä vaa'assa ole merkitystä.

      Mutta me, kansa, äänestämme. Eiköhän ole aihetta katsoa peiliin!

      Poista
    2. Nooh' ehkäpä vaalit ovat edessämme ennenkuin arvaammekaan.

      "Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta."

      Kun en tunne politiikan kiemuroita, en myöskään voi tietää onko tämä juuri oikea hetki, vaikka onkin mielestäni herkullinen.

      Ilkka

      Poista
  7. Lisään vielä, tosin lievästi aiheen vierestä, mutta liittyen kuitenkin pallstaan kiinteähkösti, kun sattui silmiini, meinaan tuohon sulkakynään.

    "“It occurred to me….” Sticks and stones can break my bones but words hurt more, which is why the pen is mightier than the sword."

    http://drtimball.com/2013/another-reason-why-ipcc-predictions-projections-fail-ar5-continues-to-let-the-end-justify-the-unscrupulous-means/

    Ilkka


    VastaaPoista
  8. Minua on vaivannut se, ettei IPCC julkaissut AR5:ssa todennäköistä arvoa CO2 ilmastoherkkyydelle, vaan ainoastaan rajat. Lisäksi odotin, että alarajaa olisi tiputettu enemmän. No enää asia ei vaivaa, sillä syy selvisi. Syynä on tietenkin se, ettei "taloudellisesti riippumattoman IPCC:n" kannata lypsävää lehmäänsä tappaa. Viittaan tässä Varsovan Marraskuiseen ilmastokokoukseen ja siellä päätettävään uuteen 100 miljardin dollarin vuosittain suoritettavaan "ilmastoveroon"

    Kohdat F ja 7:
    http://www.europarl.europa.eu/meetdocs/2009_2014/documents/envi/re/940/940388/940388fi.pdf

    VastaaPoista