Synkkä raportti modernista energiapolitiikasta

Vaalien alla on syytä miettiä politiikan eri alojen menestyksiä ja epäonnistumisia. Ilmastorealismia-blogin kiinnostuksen kohteena on ensisijaisesti ilmastopolitiikka, mutta paljon kiinnostaa myös energiapolitiikka. Jälkimmäistähän on kovasti jo Vanhasen (Kesk) hallitusten ajoista alkaen koetettu alistaa ensimmäiselle. Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana linja on jossain määrin vahvistunut, ja Stubbin hallituksella on mahdollisuus tehdä ratkaisevat päätökset kenties vuosikymmenten päähän molemmilla politiikan saroilla, sillä kansainvälisen ilmastopolitiikan ratkaisevia hetkiä eletään juuri nyt. Eurooppa ja Suomi ovat näinä aikoina tekemässä päätöksiä mm. neuvottelutaktiikastaan ensi joulukuun Pariisin ilmastokokoukseen, ja nuo ratkaisut saattavat olla hyvin merkittäviä taloudellisesti.

Professori Satu Viljainen

Vaaleihin valmistautuvan äänestäjän kannattaisi pohtia näiden politiikkasektoreiden merkitystä, sillä niillä on olennainen vaikutus sekä lompakon sisältöön että kulutuskäyttäytymiseen. Minä esittäisin ehdokkailleni noista aiheista ainakin alla olevia kysymyksiä.

1. Miten tai kuinka paljon Suomen ilmastopolitiikka on vaikuttanut globaaliin tai alueelliseen ilmastoon?
2. Miten energiapolitiikkamme on vaikuttanut muun maailman vastaavaan?
3. Olemmeko hyötyneet ilmasto- ja energiapoliittisista toimistamme? Vai onko niistä ollut meille haittaa?

Kahteen ensimmäiseen kysymykseen tuskin saat uskottavia vastauksia eduskuntavaaliehdokkailta, sillä tietääkseni asioista ei ole tutkittua tietoa. Kannattaa siis ainakin kysyä, mihin mahdollinen vastauksen antaja perustaa tietonsa. Minulla on kyllä noista asioista ns. mutu-tuntuma, ja sen voin kaikessa lyhyydessään kertoa tässä: Ei mitenkään.

Professori Kalevi Kyläheiko

Kolmanteen kysymykseen luultavasti saat monenlaisia vastauksia riippuen vastaajasta. Ja vastaukset ovat usein äärilaitoja, joskin niistäkin usein puuttuvat faktat. Poliittisista syistä johtuen meillä ei haluta tutkia sellaisia asioita, joista ei saa poliittista meriittiä, ellei kyse ole jostain äärivasemmiston lempiaiheesta. Niihinhän meille on syntyi sietokyky suomettumisen aikana. 

Raikkaan poikkeuksen kolmannen kysymyksen aiheisiin voit saada Lappeenrannan teknisen yliopiston kahden tutkijan, professoreiden Satu Viljaisen ja Kalevi Kyläheikon, julkaisussa "Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla". Tammikuun lopussa julkaistun tutkimuksen saama kovin vähäinen julkisuus todistaa siitä hengestä, johon edellisessä kappaleessa vihjaisin. Tietämäni mukaan ainutkaan iso mediatalo ei ole noteerannut julkaisua, joka mielestäni ansaitsisi melkoisesti huomiota.

Uuden Suomen Puheenvuorossa ajoittain julkaiseva blogisti Janne Salonen on tehnyt Viljaisen ja Kyläheikon selvityksestä mainion tiivistelmän. Minä tiivistän vähän lisää lyhentämällä hitusen Salosen bloggauksesta. Olen kuitenkin pannut muutamia omia kommenttejani väliin.

1. ... Uusiutuvien energioiden tuuli- ja sähköenergian tukimuodot syöttötariffit ovat nostaneet sähkön kuluttajahintoja ja toisaalta niiden vaikutukset päästöjen vähentämiseen ovat olleet päinvastaiset - päästöt ovat vain lisääntyneet.

Niinpä. Noin on käynyt mm. Saksassa ja Englannissa.

2. ... Pieni ja keskisuuri teollisuus ei ole välttynyt suurilta sähkön hinnankorotuksilta, mikä on heikentänyt sen kansainvälistä hintakilpailukykyä merkittävästi.

Kaikki energiaverot tietysti siirtyvät lopulta hintoihin. Ja sitä rajumpi on verojen korotusten vaikutus, mitä energiaintensiivisemmästä tuotannosta on kysymys. Suomessa, jossa pelkkä eläminen jo on aika lailla energiaintensiivisempää kylmistä vuodenajoistamme johtuen, vaikutus on kilpailijamaitamme suurempi. Ei ihme, että investoinnit ja täällä olleet työpaikat äänestävät halvemman energian kotiseutujen puolesta.

3. ... Tuuli-ja aurinkoenergian tulonmuodostus ei riipu markkinahinnasta vaan tuen suuruudesta, jolloin tuottajat voivat myydä tuottamansa sähkön vaikka ilmaiseksi. Nollahinnalla markkinoille tuleva tukiehtoinen tuotanto laskee sähkön markkinahintaa kannattavuusrajan alapuolelle. Markkinaehtoisesti toimiville sähköntuottajille markkinahinnan lasku tarkoittaa kannattavuuden heikkenemistä ja seurauksena on tuotantokoneistojen rappeutuminen.

Energiantuotannossa tehtävät investoinnit tehdään tuulivoimaloita lukuunottamatta monen vuosikymmenen käyttöön. Siksi energiapolitiikka on laji, jossa ennustettavuus on tärkeää. Jatkuvat vihreät yllätykset vievät investoinnit muualle, kuten mm. Fortumista olemme voineet havaita.

4. Myös muita energiamuotoja joudutaan tukemaan. Tuuli- ja aurinkoenergian satunnaisesti vaihteleva tuotanto tarvitsee rinnalleen lähes saman määrän perinteistä sähköntuotantokapasiteettia, joka on aina varmuudella käytettävissä, mutta suuren osan ajasta kuitenkin tarpeetonta. Tämä on johtanut myös perinteisen tuotannon tuen tarpeeseen (ns. kapasiteettimaksut yms.).

Tutkijoiden esimerkit tulevat mainittujen kalliiden energiatuotantojen mallimaista, Saksasta ja Englannista.

5. Tarvitaan kaksinkertainen määrä kapasiteettia säätö- ja varavoimaksi. Pahimmillaan tuloksena on edelleen kallis kaksinkertainen sähköjärjestelmä, jonka päästöt eivät ole vähentyneet, mutta jonka käyttövarmuus on heikentynyt, koska tuotannon satunnaisvaihtelut ovat tehneet järjestelmän tasapainottamisesta entistä hankalampaa.

 Tuossa yllä on lueteltu vihreiden mainostaman "älykkään" sähköverkon tunnusmerkistö.

6. ... Markkinoiden kokoon nähden pieni määrä tukiehtoista tuotantoa ei vielä oleellisesti häiritse sähkömarkkinoiden toimintaa, mutta tukiehtoisen tuotannon määrän kasvaessa riittävän suureksi markkinat romahtavat.

 Minä epäilen joko markkinoiden tai kuluttajien (=äänestäjät) tai molempien hermostuvan jo paljon ennen markkinoiden romahduksia, mistä syystä tuskin koemme markkinakatastrofeja.

7. Sähkön kuluttajahinnat nousevat. Tavallisille sähkönkuluttajille markkinahinnan lasku ei merkitse edullisempaa sähköä, sillä sähköntuotannon kokonaiskustannukset katetaan käyttäjiltä kerättäviltä erillisillä maksuilla so. veroilla.

Tämä oli yksi Timo Soinin teemoista edellisten vaalien alla. Jutun lopuksi hän lohdutti kuulijoita sillä, että näistä jatkuvasti korotettavista viherveroista ei koidu sähkön kuluttajalle mitään vaivaa. Nimittäin yhtiöt osaavat tehdä korotukset vaivaamatta laskun maksajaa.

 8. Tuuli- ja aurinkoenergia ovat tehottomia ja kalliita energiamuotoja vähentämään CO2-päästöjä. Kun verrataan eri energiamuotojen tehokkuutta vähentää CO2-päästöjä korvaamalla hiilivoimaa ja toisaalta niiden hintaa,  tehokkain on moderni kaasuturbiinivoimala. Tehottomimmat ovat aurinkoenergia ja tuulivoima.

Niinpä. Yhdysvaltain CO2- päästövähennykset eivät johdu juurikaan tuuli- tai aurinkovoiman käyttöönotosta vaan edullisen maakaasun lisääntyneestä käytöstä ja energiatehokkuuden parannuksista.

9. Sähköverkot romahtavat. Satunnainen ja hajautettu tuuli- ja aurinkovoima asettavat sähköverkot suurelle koetukselle, ja niitä on rakennettava lisää. Saksa on joutunut investoimaan 40 miljardia euroa sähköverkkoihin.

Verkkoinvestointeja ei olisi tarvittu ainakaan tuossa laajuudessa ilman uusia kalliita energiantuontantomuotoja. Ne on tehty siis pääosin pääosin tuuli- ja aurinkovoiman saamiseksi verkkoon. Kuitenkaan sen paremmin verkkoinvestointeja kuin tarvittavan säätövoiman ja energian varastoinnin kuluja ei yleensä lasketa ko. tuotantomuotojen kustannuksiin mukaan, sillä tarvittavat varat useimmiten verotetaan suoraan meiltä sähkön käyttäjiltä.

10. Tuuli- ja aurinkovoima eivät työllistä eivätkä luo työpaikkoja . Myöskään uusien ”vihreiden” työpaikkojen synnyn osalta tukipolitiikka ei useinkaan näytä tuottaneen toivottua tulosta. Esimerkiksi Saksassa, jossa energiakäänteen myötä uusiutuvan energian lisäys on ollut nopeinta, nettovaikutus kansantalouden työpaikkoihin on arvioitu nollaksi ja hyvinvointivaikutukset negatiivisiksi tuettujen työpaikkojen korvatessa markkinaehtoisia työpaikkoja.

Missähän viipyvät laskelmat Suomen tuulivoimaloiden luomista työpaikoista? Niitä kannattaisi näin vaalien alla esitellä, jotta kansa osaisi äänestää palkanmaksuun tarvittavat tukiaiset luoneita talouspoliittisia neroja.

11. Tuotekehitys on tukien vuoksi pysähtynyt. Kun yhtä energiamuotoa tuetaan voimakkaasti, muut tuotantomuodot kuihtuvat ja siirtyvät samalla alalle. Innovatiivisuus häviää eikä yrityksillä ole motivaatiota kehittää itseään. Ei synny uutta teknologiaa eikä työllisyyttä. On vain tukien lihottama yksi tuotantomuoto, joka pärjää, vaikka ei kehittyisi.

Tuohon pysähtyneisyyteen päättyi blogisti Salosen tiivistelmä. Mutta Viljaisen ja Kyläheikon raportista löytyy kyllä muitakin mielenkiintoisia asioita. Ehkä parasta siinä on selkeä kieliasu, joka minun mielestäni mahdollistaa vihreiden haasteiden ymmärtämisen myös ilman aiempaa perehtyneisyyttä  energia-alaan.

Omista bloggauksen alussa esittämiini kysymyksiin Viljaisen ja Kyläheikon raportti vastaa vain kolmanteen, mutta hyvähän sekin on, enkä tietysti enempää 33-sivuiselta raportilta voi odottakaan. Kyllä raportti joitakin askarruttaneita asioita minulle selvensi. Jos jotakuta jää mietityttämään vastaukset noihin kahteen ensimmäiseen kysymykseen annan oman vastaukseni molempiin: Ei mitenkään. Kun tuon ynnää siihen, että olemme ampumassa omaan jalkaan energiapolitiikassamme, on tulos tietysti aika synkkä. Vai pitäisikö sanoa vihreä?

Täällä Ilmastorealismissa näistä asioista on vaihdettu mielipiteitä usein samoilla argumenteilla, joita Lappeenrannan tutkijat käyttävät. Ehkä blogin vakiolukijoille niissä ei siksi ole kovin paljoa uutta. Mutta voin vakuuttaa, että monille muille raportti on silmiä avaava kokemus. Siksi suosittelenkin tämän bloggauksen tai raporttilinkin jakamista ystäväpiirissä. Varsinkin, jos tunnet jonkun kansanedustajaehdokkaan, voit tehdä palveluksen hänelle vinkkaamalla raportista.