keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

YK:n vihreä rahasto ilmastoa pelastamassa

YK:n ilmastokokous Cancunissa 2010 päätti perustaa Vihreän Ilmastorahaston (Green Climate Fund). Seuraava ilmastokokous Durbanissa 2011 päätti, että rahaston pääomaksi tavoitellaan 100 miljardia US-dollaria, jotka kerätään kehittyneiltä mailta vuoteen 2020 mennessä.

Vihreä meppimme Satu Hassi kirjoitti Durbanin kokouksesta blogiinsa seuraavasti: "Tulos on valtava historiallinen läpimurto tai aivan riittämätön sen mukaan mistä näkökulmasta katsoo. Maailmanpolitiikan ja ilmastodiplomatian näkökulmasta mannerlaatat ovat rytisseet uuteen asentoon. Mutta ilmastotieteen näkökulmasta ei ole lähestulkoonkaan varmistettu, että pystytään estämään maapallon lämpeneminen yli kahden asteen. Se on kuitenkin jotenkuten mahdollisuuksien rajoissa." Katsotaanpa, miten Vihreän Ilmastorahaston toiminta on käynnistynyt.

Rahasto on perustanut päämajansa Etelä-Korean Söuliin. Se on palkannut työntekijänsä ja pyytänyt kehittyneiltä mailta rahoitusta, jota pitäisi siis tulla tasaisen vauhdin mukaan noin 12,5 miljardia vuodessa, jotta vuonna 2020 olisi koossa 100 miljardia dollaria. Rahaston johtokunta piti kesäkuun lopulla kokouksen, jossa rahoitustilannetta tarkasteltiin ja samalla hyväksyttiin loppuvuoden budjetti. Sen tärkeimmästä sivusta on otos alla:

Vihreän Ilmastorahaston budjetti dollareina

Rahaston hyväksytty toimintabudjetti tämän vuoden loppuun mennessä (14 kuukauden ajalta) on siis reilut 7,6 miljoonaa dollaria, josta lähes 5,5 miljoonaa kuluu sihteeristön palkkoihin, matkusteluun, vuokriin, tietotekniikkaan jne. Johtokunnan kokouksiin (vast.) on varattu reilut 1,3 miljoonaa, rahaston johtajalle 121 000 dollaria sekä rahaston edunvalvojana ja tilipankkina toimivan Maailmanpankin kuluihin lähes 700 000 dollaria.

Katsotaanpa sitten, paljonko kehittyneet maat ovat lupauksensa mukaisesti lahjoittaneet rahastolle. Tasaisen lahjoitusvauhdin taulukon mukaisesti rahaa olisi pitänyt tulla sisään noin 14 miljardia dollaria. Seuraavassa kuvassa näkyvät tähän asti annetut lahjoitukset:

Ilmastorahaston keräämät varat tuhansina dollareina
Oikeanpuolimmaisesta sarakkeesta näkyy, että rahaston varat ovat lähes 6,8 miljoonaa dollaria. Lisäksi Yhdistynyt Kuningaskunta ja Norja ovat luvanneet lähettää rahaa tuon lisäksi noin 1,5 miljoonaa dollaria, joten rahasto olettaa saavansa vuoden loppuun mennessä yhteensä 8,2 miljoonaa kokoon. Se on lähes 0,06 prosenttia tuosta tasaisen vauhdin lukemasta. Vauhtia on siis kiristettävä.



Me suomalaiset voimme kuitenkin olla ylpeitä siitä, että tuon rahaston sisällä olemme neljänneksi suurin rahoittaja. Tuota kiusallista mitalisijojen ulkopuolelle jäämistä lieventää se, että olemme suhteellisesti heti Tanskan jälkeen suuri lahjoittaja (per kansantuote). Hieno sijoitus kehittyneiden valtioiden perheessä! Voitimme mm. Yhdysvallat, Kanadan, Ranskan, Italian, Espanjan ja itse asiassa kaikki G20-maat tuossa per kansantuote -vertailussa. Olemme vähän kuin Kimi Räikkösiä tässä vihreässä maailmanpelastuskisassa, mutta kunnia ministeri Ville Niinistölle, joka on kuskimme tässä kisassa. Lähettämällä 1,5 miljoonaa lisää pääsisimme jopa johtopaikalle....

Lopuksi sitten tieto siitä, paljonko Vihreä ilmastorahasto on käyttänyt varojaan kehitysmaiden pelastamiseksi ilmastotuholta. Summa on helppo muistaa, sillä se on tasan nolla dollaria. Likipitäen kaikki varat menevät rahaston hallinnan pyörittämiseen. Vaikka Vihreän Ilmastorahaston varsinainen rahoitustoiminta saattaa tuntua vaatimattomalta, on toiminnan vaikuttavuus kuitenkin huikeaa. Ilmasto taisi säikähtää ihmiskunnan vihreitä aikeita jo 15 vuotta ennen rahaston perustamista, sillä yli 16 vuoteen ei ilmasto ole lämmennyt.  Satu Hassin optimismi lämpenemisen pitämiseksi alle kahden asteen ei siis välttämättä ole vihreää haihattelua.


17 kommenttia:

  1. Mä skrivasin Durbanin fiaskon jälkeen että sopiihan sitä perustaa vaikka kuinka suuren rahaston, mutta rahojen saaminen rahastoon on toinen juttu, ja nyt se sitten punnittu.

    Ituhipit tulivat Durbanista julistaen riemuvoittoa, mutta ääni kellossa hiljeni kun huomasivat että sopimus oli tyhjä, paitsi V. Niinistö oli antanut valtuudet jollekkin kehitysmaalle allekirjoittaa suomelle
    haitallinen metsäsopimus jossa suomen metsävarat eivät
    sidokkaan CO2,hta.

    Monctonin hyppy Durbaniin.

    http://www.youtube.com/watch?v=4I9PoOjPa_w

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen huippusijoitus tuon rahaston rahoittajana johtunee pääosin yrityksestä päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Tuollakin pienellä summalla yritettiin kalastaa kehitysmaiden ääniä. No se homma meni karille viime syksynä.

      Poista
    2. Ja mitäpä me siellä turvallisuusneuvostossa(kaan) tekisimme kun jo tämä yhden miehen ongelma - Snowden - sekottaa päät täydellisesti. Kanalauma paniikissa.
      Paasikiven ohjeelle olisi käyttöä ( Tosiasioiden tunnustaminen jne )
      -Beowolf-

      Poista
  2. Wikistä saa toiset luvut:

    "Insecurity of funds[edit]

    Another issue threatening the GCF is the insecurity of its funding. It does look as though the Fast Start Funding goal of $30 billion for the period 2010-2012 will be made. This is when only looking at the pledges though, because so far, only $11.3 billion has actually been delivered (i.e. been transferred to the account of the GCF)."

    http://en.wikipedia.org/wiki/Green_Climate_Fund

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa luottaa Wikiin. Kyllä nuo vähän aikaa tuolla 11 miljardilla taalalla pärjäïlevät, kun vasta pääsivät työn tohinaan...

      Poista
    2. Taitaa Wiki olla nyt väärässä. Maailmanpankin raportissa rahaston rahatilanteesta todetaan seuraavaa: "As of March 31, 2013, there were no funds available to support additional GCF Board funding decisions, as the full
      amount of contributions received to date, anticipated pledges, and investment income had been allocated by the GCF Board for administrative budgets to December 31, 2013, to be committed and transferred as and when funds are made available by contributors (GCF Board Decision B.02- 12/06." Tuo raportti löytyy linkkaamani rahaston hallituksen viimeisen kokouksen pöytäkirjan liitteestä.

      Rahaston sivuilta en löytänyt tietoja muista rahavirroista.

      Poista
    3. Vihreät aktivistijärjestötkin alkavat hermoilla, kun rahaston kassassa ei näy eloa: http://www.rtcc.org/2013/10/07/green-climate-fund-must-deliver-transparency-and-integrity-ngos/

      Poista
    4. Saanen vähän naureskella tuosta rahoituksen puutteesta, koska
      minäkin pystyn perustamaan miljardirahaston, jossa ei ole rahaa.

      http://timesofindia.indiatimes.com/home/environment/developmental-issues/A-green-climate-fund-but-no-money-at-Durban/articleshow/11009614.cms

      Ilkka

      Poista
  3. Öh,,,siis sata miljoonaa (tekstin 1. kappale) vai miljardia (tekstin 3. kappale)?!?

    Siinä on vissi ero hankkeen merkittävyyden ja myös tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Jos 100 miljoonaa on tavoitteena niin voimme huokaista helpotuksesta: hanke on mitätön vaikkakin nykytilanne (8,2 miljoonaa) on lähellä tavoitetta. Toki tuollaisenakin ärsyttävää rahan tuhlausta.

    Jos taas kyse oli miljardeista, voidaan vain olla tyytyväisiä siitä että pyytäjälle ei "hulluja" antajia kuitenkaan löydy ihan helposti (paitsi ehkä Suomesta). Ei se ole hullu joka pyytää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei toki lähellä sillä 100 miljoonan tavoitteellakaan, mutta oleellisesti lähempänä kuitenkin...

      Poista
    2. Kiitos huomiosta. Ensimmäisen kappaleen virhe on korjattu.

      Poista
  4. Ekassa kappaleessa pitäisi puhua 100 miljardista. Ja toinen pikku typo: Yhdistynyt kuningaskunta on yksikkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän tuosta muusta tekstistä taytyy ymmärtää, mutta halusin kuitenkin varmistaa.
      Eli voisikohan tätä tulkita niin että alarmismi on vielä tällä hetkellä julkisuuskuvan kannalta hyväksi poliitikollie, mutta terve järki onneksi jarruttaa käytännön toimia?

      Poista
    2. Korjattu, kiitos tarkasta luvusta.

      Poista
  5. "Green Climate Fund and other new bodies

    The Durban outcome makes operational the new Green Climate Fund (GCF) by finalising its design and governance arrangements. The GCF is expected to be one of the major distribution channels for the US$ 100 billion in assistance which developed countries have pledged to mobilise for developing nations annually by 2020 in the context of meaningful mitigation efforts. Germany has pledged €40 million and Denmark €15 million for the operationalisation of the GCF. "

    http://europa.eu/rapid/press-release_MEMO-11-895_en.htm

    Ilkka

    VastaaPoista
  6. Linkki takkuaa, mutta pannaan uusi, uusine mittakaavoineen.

    Eli lupaus ei maksa mitään, kun ei ole varaa kaivaa kuvettaan.

    http://www.rtcc.org/2013/01/11/what-next-for-the-green-climate-fund-after-doha-dud/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä viimeisimmän rahoituslaskelman, joka paljastaa että pilkun paikka on epäselvä, kun taas se on selvää ettei rahaa ole karttumassa tilille.

      http://toryaardvark.com/2013/10/07/four-bad-news-stories-for-the-green-dream/

      Ilkka

      Poista