sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vain yksi sinulta puuttuu, IPCC, ja sen mukana kaikki!

Paavo Ruotsalainen
IPCC:n viidennen arviointiraportin synteesiosa on ilmestynyt. Minä ehdin jo lukea sen ”tiivistelmän poliitikoille”. Kuten jokseenkin kritiikitön valtamediamme on jo kertonut, kyseinen synteesiraportti maalaa ilmastonmuutoksesta yhä synkemmän kuvan. Minulle tuo ei tullut yllätyksenä. Enkä hämmästynyt siitäkään, että mitään uutta tuo synteesiosa ei tuonut mukanaan ainakaan poliitikoille tarkoitetun tiivistelmän osalta.

Mihin IPCC:n 5. arviointiraportin synteesiosaa tarvitaan, jos siinä ei ole mitään uutta? Sanoisin, että sitä tarvitaan propagandatarkoituksiin marras-joulukuun vaihteessa pidettävän Liman ja siitä vuoden kuluttua Pariisissa pidettävän ilmastokokousten tarpeisiin. Se on YK:n pääasiallisen kontribuution viimeinen vaihe kansainväliseen ilmastosopimukseen tähtäävässä prosessissa. Mutta se ei pure kirjoittajien haluamalla tavalla, sillä siitä puuttuu se oleellinen. Se on empiirinen evidenssi, joka tulevaisuuden ilmaston osalta puuttui myös 5. raportin edellisistä osista. Ja ilman sitä se ei ole uskottava empirismiin pohjaaville tiedemiespiireille, se ei vaikuta todellisten riskienhallinnan ammattilaisten keskuudessa, eikä siihen silloin uskota myöskään maailman politiikkaa säätävissä piireissä riittävässä laajuudessa.

Ilman tuota empiiristä evidenssiä IPCC on marginalisoitumassa propagandakoneistoksi, jonka poliitikot 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa loivat poliittisiin tarkoituksiinsa. Se luottaa poliitikkojen rahoittamiin ilmastomallinnuksiin, joiden pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa ihmisperäiset syyt ilmastonmuutokseen, joka ilmiönä on tuhansia kertoja ihmiskuntaa vanhempi.

Minä en kiistä ihmiskunnan vaikutusta ilmastoon – en siis ole ns. ”ilmastodenialisti”. Mutta en pidä IPCC:n argumentteja vakuuttavina. Kyseenalaistan myös sen väittämän ihmiskunnan ilmastoa dominoivasta vaikutuksesta. Jos minut ja monet muut tuohon poliitikkojen propagandakoneeseen skeptisesti suhtautuvat haluttaisiin saada ”ilmastouskoon”, tarvittaisiin pari näyttöä. Raamatullisia ilmauksia käyttääkseni tarvittaisiin pari ihmetekoa. Seuraavista voisi aloittaa:

  1. Ilmastomallinnuksiin on pantu rahaa viime vuosina kymmeniä miljardeja euroja. Voisiko joku kertoa minulle sellaisesta mallinnuksesta, joka on pystynyt ennustamaan tulevan ilmaston edes lähelle toteutunutta? Luen aktiivisesti alan tiedejulkaisuja, mutta silmiini ei moista ole sattunut.
  2. Olisi hienoa, jos joku julkaisisi osuvan ennusteen vaikkapa ensi talven ja kesän ilmastosta, jotta luottamukseni jopa 100 vuoden päähän ulottuviin IPCC:n ennusteisiin kasvaisi edes hiukan nollatason yläpuolelle. Vielä parempi olisi, jos tuo ennuste osuisi vaikkapa seuraavat viisi vuotta osapuilleen kohdilleen. En ole nähnyt onnistuneita yrityksiä tuohon suuntaan.
  3. Ihan todellinen empiirinen todiste ilmastonmuutoksellisesta haitasta.

Markuksen evankeliumin luvussa 10 Jeesus keskustelee rikkaan miehen kanssa. Tämä on nuoresta pitäen ottanut uskontonsa vakavasti. Jeesus sanoo: "Yksi sinulta puuttuu: mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." Herätysjohtaja Paavo Ruotsalaisen kerrotaan pelkistäneen asian otsikkoni muotoon – tosin ilman lyhennettä IPCC.

Sanoisin, että ilmastotutkimukselta puuttuu se ihmeteko, jolla Jeesus ja pienemmässä mittaluokassa Paavo Ruotsalainen keräsivät seuraajia. Ja nuo seuraajat puuttuvat lähes tyystin Kiinasta, Intiasta ja Afrikasta. Siksi Suomen vihreiden poliitikkojen havittelema ilmastoverotusautomaatti ei voi toteutua Pariisin ilmastokokouksessa 2015, eikä se kovin paljoa nykyistä pidemmälle voi edetä Suomessakaan. Sillä ilman ilmastovihreiden esimerkkiä muut suomalaiset tuskin suostuvat alentamaan elintasoaan fiktiivisen ilmastonmuutoksen edessä. Ihmetekoja tai todellisia esimerkkiuhrauksia siis tarvitaan. Jäämme odottelemaan molempia!

25 kommenttia:

  1. Uskonnostahan tässä on kysymys. Hyvä vertaus siksi Raamattuun ja P. Ruotsalaiseen.

    VastaaPoista
  2. Mäkinen: "joka on pystynyt ennustamaan tulevan ilmaston edes lähelle toteutunutta? Luen aktiivisesti alan tiedejulkaisuja, mutta silmiini ei moista ole sattunut. "

    Se johtuu siitä, että luet vain ilmastoskeptikkojen julkaisuja; siellä tällaista kerrotaan tuuttien täydeltä. Sitäpaitsi mitä väliä sillä on mitä hra Mäkinen ajattelee asiasta. mielenkiintoinen asetelma Mäkinen vs. IPCC-maailma, joka on väärässä. Onkohan perspektiivit vähän harhassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli on olemassa pelikonsolimallinnus, joka on ennustanut ilmaston lämpötilakehityksen oikein? Voitko linkata sen vaikka tänne?

      -Byllis

      Poista
    2. Hyvä Anonyymi, kaikki uusi tieto on tervetullutta. Haluan nähdä omin silmin ennusteen joka osuu edes saman maakunnan alueelle mitatun todellisuuden kanssa.

      Voisitko antaa meille sen linkin ao. sivuille, sen unohdit laittaa kommenttiisi.

      Poista
  3. Eikös tuo IPCC edusta ilmastonennustajatiedemiehiä? Siis niitä joiden mukaan ilmasto VOI lämmetä, jos päästöt kasvavat. Minäkin muuten uskon, se VOI lämmetä, mutta usko, että lämpenee noiden mainittujen kolmen kaasun takia. Muista syistä voi lämmetä.

    Tässä 2007 vuoden raportissa
    http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar4/syr/ar4_syr.pdf
    sivulla 46 nuo "oikeat" tiede- ja veturimiehet ovat ennustaneet lämpöilan nousun. Niistä ainoa käyrä on se, joka kertoo sen, miten lämpötila kehittyy, jos päästöt rajoitetaan 2007 tasolle, pitää paikkansa. Mutta kasvihuonepäästöt ovat jatkaneet sen jälkeen kasvuaan, joista eniten yhden IPCC kaasun pitoisuus, eli CO2:n.

    Kuten Mikko hyvin sanoo, maalitolpat siirtyvät yhä kauemmaksi, mutta riittääkö bensa perille asti, siitä olen hieman huolissani.

    Aamun Hesarin toimittaja oli lukenut keskustelupalstoja, kun oli tehnyt uutisen uusimmasta IPCC raportista. Ja eilen tosiaan Ylen uutissa oli äänessä sekä Kanninen että Taalas. Kumpikaan ei sanonut, että ääri-ilmiöt olisivat lisääntyneet, kuten mm. HS väittää, tai niitä voisi kytkeä tähän 100 vuodessa tapahtuneeseen lievään jääkaudesta tapahtuneeseen palautumiseen. Osaako joku sanoa, mitä uusin raportti sanoo ihmisen aiheuttamista ääri-ilmiöistä? Jos oikein kuulin, Taalas sanoi, että 2 astetta saavutetaan vuosituhannen lopppuun mennessä. Toimittajat puhuvat 4 asteesta. Kumpi on raportissa? Lisäksi Kanninen väitti kirkkain silmin, että energiantuotannossa syntyvät kaikki CO2-päästöt. Oli autuaan tietämätön siitä, että teollisuus ja liikenne ovat pahempia päästäjiä. Suomessakin henkilö-, linja- ja kuorma-autot päästävät hiilidioksidia ilmakehään monen suuren turve-, hiili-, öljy- tai maakaasuvoimalaitoksen verran.

    Helsinkiläistenkin onneksi Taalas ja Kanninen siirsivät maalitolpat 2100 vuoteen sen suhteen, milloin hiilen poltosta tulisi luopua kokonaan. Se on järkevästi ajateltu, koska maapallon päästöjen suhteen, kun ajatellaan päästöjä vaikkapa voimalaitosten elinkaarien kautta, ei ole mitään järkeä tehdä nopeita ja kalliita muutoksia yht'äkkiä. Helsinkikin voi nyt huoletta siirtää maalitolpat 2050 vuodesta 2100 vuoteen ja antaa vaikkapa Meri-Porin polttaa ne Mikkelin uuden tehtaan valmistamat biohiilet varsinkin kun niillä siellä Fortumissa on rahaakin paljon enemmän. Saivat sitä myymällä Suomen ja Ruotsin pomminvarmaa tuottoa tuovat ja energianhuollon kannalta ensiarvoisen tärkeät sähköverkot yksityisille pääoma sijoittajille. Taitaa vaan tuokin raha olla korvamerkattu Uralin takaisiin miljardibisnekisiin, kun aikanaan ostivat siletä niitä fossiilista maakaasua ja hiiltä polttavia laitoksia. Siinä menee raha vähän niinkuin autokauppiaalla Nigeriaan, mutta hyvät tuotot sieltä Uraln takaa on luvattu ja kyllähän venäläisiin on aina voinut luottaa kuin kepulaisiin konsanaan!

    Paavo

    VastaaPoista
  4. Ittekin pitää naarata tietoja sieltä ja täältä muodostaakseni käsityksen
    ko. raportista.

    Aamu TV,ssä petteri suolsi silkkaa valetta muunmuassa että ilmastonmuutoksen
    torjuminen on halventunut ja maksaa "vain" 0,06% BKT,stä vuosittain, eihän tuollaisesta ole edes tuuliparoonien suolarahaksi.

    Liekö petteri saanut lukunsa Stern "raportista" joka on kylläkin
    debunkattu jo aikaa sitten.

    http://www.thegwpf.com/benny-peiser-what-does-the-ipcc-ar5-synthesis-report-tell-us/

    Ilkka

    VastaaPoista
  5. on se mielenkiintoista nähdä petterin suoraan sanottuna valehtelevan. eikö sitä yhtään hävetä. 2010 lämpöaalto tappoi nyt sitten ihmisiä. historiasta ei siis löydy vastaavaa.
    eikö ne ole vielä oppinut ettei tuuli-aurinko muu bioenergia riitä pyörittämään ilmastointilaitteita ja samalla lisää ongelmia? ei sanaakaan uudesta vesivoimasta?!
    jos tilanne on noin paha pitäisi kaikkien (myös vasemmisto-vihreiden) ryhtyä tukemaan kaikkia mahdollisia uusia vesivoima-allashankkeita.
    IPCC maalaa katastrofeja ja täkäläiset poliitikot ym. "ilmastoasijantuntijat" syöttävät kauhukuvia jossa lapset ja lapsenlapset kärsivät typerien vanhempien saamattomuudesta ja ilmaston tuhoamisesta.
    vuoteen 2000 mennessä oli viimeksi aikaa kääntää suuntaus ja pysäyttää kaikki ja siirtyä kivikaudelle, muutoin...
    ei mitään tapahtunut, mallit pettivät.
    taalaksen usko ei pettänyt, mies elää muiden kaltaistensa tavoin toisissa ulottuvuuksissa, ei reaalimaailmassa.

    VastaaPoista
  6. paul homewoodin blogissa oli kirjoitus viljatuotannon kasvusta. siitäpä nyt sitten muulinsilta näihin ennustuksiin. siis lähes kaikki asiat joita on rummutettu ovat epäonnistuneet.
    ruoantuotanto kasvaa, tornadot, hurrikaanit, muut luonnokatastrofit ovat selvässä laskussa.
    lisäksi suurimmat tuhot ovat tulleet co2:n ollessa huomattavasti matalammalla kuin nyt.
    usein eliölajien katoamiseen liittyvät(ilmastonmuutos syyllinen)tutkimukset on tehty huitaisten ja myöhemmin osoittautuneet vääriksi.
    lisäksi eräs ilmastonmuutoksen torjuntakeino(bioetanoli) on aiheuttanut täysin päinvastaisen tilanteen; se saastuttaa ja lisäksi on nostanut ruoan hintaa ja aiheuttanut metsäkatoa, joka ei varmasti ollut tarkoitus ja jolla on suuri vaikutus.
    eli siis mikähän olikaan tulos tästä ilmastohysterian lietsomisesta ja keinoista sen
    torjumiseksi? vastaus voisi olla: hiton iso kasa hukkaan heitettyä rahaa jolla olisi voinut todellisuudessa auttaa n. 3miljardia ihmistä edes hiukan nostamaan elintasoaan.

    VastaaPoista
  7. Petteri Suuri osaa kyllä muotoilla sanansa. Tulevaisuudesta kertoo kyllä varmoja juttuja, mutta jo tapahtuneet kääntää taitavasti niin, että antaa ymmärtää jotain kauheaa tapahtuneen, mutta ei suoraan vastaa kysymykseen.

    Hänhän ennusti ruoantuotannon heikkenevän ilmastonmuutoksen myötä. Vielä ei siihen suuntaan kyllä olla menty, mutta hän otti esimerkin jostain afrikkalaismaasta, jossa kuulemma ruoantuotanto vähenee kuivina kausina. Yllättävää! Tämän hän sitten käytännössä niputti tulevan ilmastonmuutoksen syyksi.

    Ja "Ilmastonmuutos on tieteellinen fakta".

    Tätä hihhuliporukkaa ei voisi vähempää kiinnostaa saastutus tai kohonnut ruoan hinta. Kun ilmastoaneille on sekä ottajat että maksajat, homma pyörii, muusta ei ole väliä.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä oikeudella Petteri Taalas valehtelee alamaisilleen EU,sta ilmastoedelläkävijänä ja YLE toistaa valheet jollain WWF mandaatilla.

      http://yle.fi/uutiset/nykymenolla_saadaan_huono_ilmasto_sadoiksi_jopa_tuhansiksi_vuosiksi/7593585?origin=rss

      Toivonkin että teette kuten minä, että kutsutte valhetta sen oikealla nimellä valheeksi, kun kerran kyse ei ole väärinymmärryksestä.

      http://yle.fi/uutiset/nykymenolla_saadaan_huono_ilmasto_sadoiksi_jopa_tuhansiksi_vuosiksi/7593585?origin=rss

      Ilkka Mononen

      Poista
  8. Kyllähän Taalas alkaa olla aina vain ahtaammalla näiden kauhuskenaarioidensa kanssa... Varsinkin kun olemme päätyneet laskevaan trendiin El Nino sykleissä, tämä tietää laskevia lämpötiloja täällä pohjoisessa. Kohta saamme kuulla miten ankara (kylmä) talvi johtuu ilmastonmuutoksen äärevöittämästä säästä.. .

    VastaaPoista
  9. Ei löydy tuosta lyhennelmästä mitään uutta ei. Uutta ei ole sekään, että lyhennelmä tehtiin samaan tyyliin, siis ennen varsinaista taporttia, jotta varsinaisen kirjoittajat voivat katsoa, mitä poliitikot ovat päättäneet.

    Noinkohan löytyy mitään uutta siitä isosta raamatustakaan. Milloin sen pitäisi ilmestyä? Tänä vuonna kai luvattiin. No, kohta on vuosi loppu.

    Tapsa

    VastaaPoista
  10. Minkälaista empiiristä evidenssiä tarvittaisiin?

    Ensi vuoden ilmaston ennustaminen? Siis sään?

    Kosaka & Xie, josta tässäkin blogissa kirjoitettiin, onnistui mallintamaan ilmakehän lämpötiloja hyvinkin tarkasti.

    I.K.

    VastaaPoista
  11. No voi voi taas, Kosaka & Xie onnistuivat mallintamaan menneisyyttä selittäen hiatuksen johtuvan merten luonnollisista sykleistä, siis jälkiläteen.

    Meillä suomessa sentään suunnitellaan 100 vuoden päässä olevaa energia ja ilmastopolitiikkaa toimimattomiin ilmastomalleihin ja Taalasten kauhukuviin perustuen.

    http://wattsupwiththat.com/2013/08/28/another-paper-blames-enso-for-the-warming-hiatus/

    Olkka

    VastaaPoista
  12. "Kohta saamme kuulla miten ankara (kylmä) talvi johtuu ilmastonmuutoksen äärevöittämästä säästä.. ."

    Astetta pitemmälle (*_*)...
    http://www.telegraph.co.uk/earth/environment/climatechange/11191520/Cold-winters-have-been-caused-by-global-warming-say-scientists.html

    Soppa sakenee !

    VastaaPoista
  13. yksikään malli ei ole edes jälkikäteen pystynyt mallintamaan menneisyyttä.
    todennäköisesti taalas suostui haastatteluun tai vaati ettei hankalia kysymyksiä esitetä.
    kuten jääpeitteen kasvu antarktiksella, paussi lämpenemisessä ym. eli keksitään vanhaa uudestaan ja uudestaan.
    niinkuin edellä on mainittu kaikki johtuu ilmastonmuutos-lämpenemisestä ja aina säätilanne huomioon ottaen.

    VastaaPoista
  14. Ilmastonmuutoslaitos on kouluttanut YLE:n toimittajat jo aikoja sitten. Ei tarvi enää huolestua hankalista kysymyksistä, ei niitä tule.

    Kuten on havaittu, Petteri ei lähde mihinkään keskusteluihin. Hän on aina yksin toimittajan kanssa. Kysymykset on ennalta tiedossa ja varmaan itse laadittujakin.

    Tapsa

    VastaaPoista
  15. Juuri uutisissa kerrottiin, että jotkut viisaat olivat kokoontuneet laivalle keskustelemaan tästä uusimmasta raportista. Ilmeisesti etupäässä kauhistelivat tehtyjä ennustuksia ja arvauksia tulevista vitsauksista. Ainoa konkreettinen lopputulema uutisen mukaan oli se, että Suomen on nopeutettava fossiilisten polttoaineiden luopumista. Uutisessa ollut maanviljelijä oli samaa mieltä, koska sadot menevät hukkaan, kun sateet tulevat väärään aikaan. Tämä oli aivan uskomaton päätelmä tuolta porukalta. Pitäisi niiden sen verran ymmärtää, että hiilidioksidi on globaalisti vaikuttava kaasu, eikä sen tuottamisen lopettaminen Suomessa vaikuta maapallon kokonaispäästöön tuon taivaallista, eikä sen viljelijän sateisiin. Käsittämättömän pönttöä porukkaa nuo asiantuntijat.

    Sitten yksi älykääpiö sanoi, että fossiilisista ulkomaille maksettava raha vastaa Suomen vuosittaista velkaantumista. No niin varmaan on, mutt kun kotimaisia polttoaineita ei ole tarjolla riittävästi, eikä kilpailukykyiseen hintaan, niin on järkevää jalostaa Suomessa tehtävät tuotteet vientiin halvalla ulkomaisella polttoaineella. Samoten tukkeja kannattaa tuoda Venäjältä Suomeen jalostettavaksi, koska raaka-aine on halpaa.

    Tuon talousälykääpiön mukaan kannattaisi mm. ostaa hiton kallista kotimaista metsää energian tuotantoon ja tehdä sillä erittäin kalliita tuotteita, joita kukaan ei osta. Suomi nousuun siis sillä, että aletaan pesemään toistemme paitoja. Ei ihme, että Suomen talous kyntää jo nyt. Noita seminaari-ihmisiä kun kuuntelee, se kyntää jatkossakin ja nyt.

    Ai niin, sitten sanoivat, että Suomen talvet ovat tällaisia kuin tämä marraskuinen päivä ilmeisesti täällä etelässä. Ei ole niillä tietoa siitäkään, että Helsingissä marraskuu ei ole talvikuukausi ja että pysyvä lumi tulee Helsinkiin tammikuussa. Aivan uskomatonta skeidaa, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juupas. oli muuten melkoisen hyvä kirjoitus the telegraphissa asiaan liittyen.
      siinä bjorn lomborg esitti asioita niinkuin ne on suurinpiirtein. kannattais meikäpoliitikkojen hiukan laventaa tietouttaan muualtakin kuin tästä paikallisesta ilmastomuutos-ilmatieteenlaitos propagandainstituutista.

      esimärkkejä: vossiilisista ei päästä eroon moniin vuosikymmeniin, silloin tällöin toimivilla energialaitoksilla ei nosteta liitoon kehittyvien maiden talouksia.
      ilmastonmuutos EI ole pahin ihmiskuntaa uhkaava vaan edelle menee lukuisia
      asioita ja tästähän on erilaisia galluppeja värkätty.

      lomborgin mukaan yrityksemme korjata(ilmastomuutoksen ongelmat), voi olla pahempi kuin tekemättä mitään.

      Poista
    2. Kuka seminasrin järjesti? Oliko asialla tuulivoima- tai ydinvoimatahot? Nythän tosiasiassa Suomella on 90 vuotta aikaa tehdä toimenpiteitä fossiilisista luopumisen eteen. Näin pienen maan kannattaa käyttää aika tarkoin ja seurata mitä isot päästäjämaat tekevät, koska kuten sanot, meidä päästömme ovat globaalisti mitattuna hyttysen kusi Itämeressä. Hosumalla ei tule kuin kuspäitä kersoja, joten nyt jos koskaan maltti on valttia, koska raporttikin siihen antaa aikaa.

      Taisi muuten itse guru Kanninen kertoa, että uusin raportti suosittaa ydinvoiman rakentamista. Jos niin on, sehän on minunkin mielestäni kannatettavaa, kun se tehdään elinkaariajattelun kannalta järkevällä aikataululla. Järkevää olisi myös rakentaa monia pieniä ydinvoimaloita, jotta ei tule säädettävyysongelmia. Kun on tarpeeksi monta pientä voimalaa, niiden huollot järkevästi aikatauluttamalla voitaisiin paremmin vastata siihen, että sähkön tarve vaihtelee eri vuodenaikoina, kun aurinkoenergia lämmittää talot etenkin kesäisin. Hyvä olisi, jos ydinvoimaloita rakennettaisiin myös lähelle isoja kaupunkeja kaukolämpöä tuottamaan. Varmaan Taslaskin ydinvoimaa kannattaa, kun on ehdolla Fortumin johtokuntaan ja Loviisaan tarttis rakentaa uudet ja entistä ehomma ydinmiilut. Parasta olisi, että valtio Englannin tapaan tukisi takuuhinnan muodossa tätä hajautettua ydintuotantoa. Joitakin valinpilkahduksia siis tuossa raportissa, jos tämä kuulemani ydinvoimauutinen pitää paikkansa.

      Paavo

      Poista
    3. Seminaarin järjesti Tuuli Kaskinen Suomen käsi ja taideteollisuusliitosta, ja kettutyttömedia korottikin hänet suomen johtavimmaksi ilmasto ja energia-asiantuntijaksi pääuutisissa missä Tuuli selitti Suomen energiaväännöksen käyvän helposti kuin kullin luikaus.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuuli_Kaskinen

      Ilkka

      Poista
    4. Anonyymi 3. marraskuuta 2014 19.44 sanoi:

      "Samoten tukkeja kannattaa tuoda Venäjältä Suomeen jalostettavaksi, koska raaka-aine on halpaa."

      Tämä ei pidä paikkaansa. Viime vuonna ulkomailta tuotiin puuta 11,36 milj. m3. Tukkien osuus oli vain 5% eli 0,53 milj m3. Koivukuitua tuotiin 5 miljoonaa m3, haketta 3 milj. m3. lähde Metla.

      Koivukuidun hinta rajalla oli n. 50 euroa m3 kun taas suomesta sitä saa tienvarresta ostaa alle 30 euroa m3. Lähde Metsälehti.

      Samoin Saksassa, Itävallassa ja Tsekissä tukista saa n. 30% paremman hinnan kuin Suomessa. Kuitupuussa hinnan ero on n.45%. Näitä hintoja toki vääristää hieman Suomen älytön puukauppakäytäntö. Eli suomalainen puu on suhteellisen halpaa. Eikä energiaksi puusta laiteta kuin se osuus mistä ainespuuta ei tule.

      Eikä nyt pidä luulla että olisin joku ilmastoalarmisti, päinvastoin. Mutta pitäydytään silti faktoisssa.

      Jussi

      Poista
    5. Lissän tähän vielä että aivan nykyhetken tilannetta venäjän rajalla en osaa sanoa, kin kerran ruplan kurssi on mitä se on. En kyllä myöskään tiedä käydäänkö kauppaa siella ruplilla, euroilla vai dollareilla.

      Jussi

      Poista
  16. Sitä onkin sitten tehty kaksi eri lyhennelmää. Lyhennelmä päättäjille ja sitten vähän pidempi muille, jossa jo esitetään epävarmuuksiakin. Iso raamattu ilmestyy sitten ajallaan.

    Tapsa

    VastaaPoista
  17. Käykääpäs kommentoimassa Liisan hourailuja.
    http://blogi.foreca.fi/2014/11/mielipiteeni-ilmastonmuutoksesta/#comment-9172

    VastaaPoista