Merikotkan suojelun ryhdistäytymistarpeesta

Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja normaaliteksti on minun pohdintaani.

Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta

Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä. Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.

– Ensin löytyi pyrstöpuoli. 

Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri, ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky. Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.

Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.

– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää. Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.

Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan kritiikkiin.

Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.

– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.

Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen vispaama alue on hehtaariluokassa.

Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka Ahvenanmaalta.

– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se, että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.

Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan. Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes tutkijoiden tietoon.

Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.

– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.

Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15 bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan tapauksessa kyseessä.

Kun rauhoitettu merikotka löydetään ammuttuna jostain, jokseenkin varmasti kaikki alueelliset ja valtakunnalliset mediat julkistavat asian. Ja siitä alkaa paikallisten luonnonsuojelijoiden kannustama jahti syyllisten löytämiseksi, jotta nämä saadaan oikeuteen saamaan rangaistuksensa ja maksamaan lainmukaiset korvaukset. Merikotkan surmaamisen hinta on käsitykseni mukaan 7400 euroa. Tilanne on nyt poliisille aika helppo. Peittoon tuulivoimalan omistaa Tuuliwatti Oy, jonka toimitusjohtaja on aiemminkin tässä blogissa ansioita kerännyt Jari Suominen (+358 50 595 6780, jari.suominen@tuuliwatti.fi). Toivottavasti poliisi huomaa rikoksen tapahtuneen ja ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin ml. tappovehkeen eli rikosvälineen takavarikointi tutkinnan ajaksi. Ja toivottavasti mediakin sitten muistaa seurata asian etenemistä!

Tällainen juliste minullakin
oli seinällä 1970-luvulla.

Tiesitkö, että Tuuliwatin suurimmat omistajat ovat öljytuotteita kauppaava ST1 ja osuuskauppapohjainen S-ryhmä. Molemmat väittävät tukevansa luonnonsuojelua, joskin tuulivoimalahankkeiden osalta em. firmojen omistukset ovat jotenkin ristiriidassa ainakin lentävien eläinten suojelun kanssa. No, firmat väittävät tekevänsä sitä ja tätä pr-mielessä. Mutta kun ydintoimintonaan lintujen ja muidenkin eläinten suojelua tekevät yhdistykset eivät tunnu välittävän asiasta tuon taivaallista. Siitä olen ihan oikeasti huolestunut.

Tämä bloggaus esittelee vain yhden tapauksen. Muistutan lukijoita siitä, että Suomessa on jo satoja tuuliturbiineja ja maailmalla niitä on satojatuhansia. Vastaavia lentäviä olentoja silpovia teollisuuslaitoksia ei ollut olemassa 1970-luvun alussa, jolloin minä havahduin Suomesta lähes kadoneen merikotkan suojeluun.  Olin valmis ilmiantamaan epäilemäni kotkien ampujat - siis mahdolliset metsästäjätoverini. Ja olin valmis asettamaan rajoituksia kotkien lisääntymistä heikentävälle vesien saastuttamiselle. Mutta minulle ei silloin juolahtanut mieleen, että joku taho - siis huoltoasemani tai osuuskauppani - ryhtyisi joskus kotkien teloitukseen suoraan lennosta ja ihan teollisessa mittakaavassa. Koettakaapa ryhdistäytyä, siivekkäiden suojelijat - Te ja minä!