tiistai 11. maaliskuuta 2014

Outoja tilasto-oireita johtavilla klimatologeilla

Brittien talvitulville on etsitty syyllistä jo parin kuukauden ajan. Pääministeri Cameron, joka omien sanojensa mukaan johtaa maailman vihreintä hallitusta, vihjaili ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan niiden takana. Kun liki kaikki maan meteorologit ja useimmat klimatologitkin toppuuttelivat Cameronin johtopäätöksiä, muistuttivat IPCC:n raporttien johtopäätöksistä, jotka eivät tue Cameronia, ja vihjasivat katsomaan tulvasuojelun peiliin, tuli lopulta Met Officen tutkimuspäällikkö Julia Slingo esimiehensä avuksi. BBC:n mukaan Slingo lausui seuraavasti:

Yhdistyneen kuningaskunnan vaihteleva ilmasto tarkoittaa, että lopullista vastausta myrskyjen aiheuttajasta ei ole. Mutta kaikki todisteet viittaavat, että niillä on yhteys ilmastonmuutokseen.
Yhdistynyt kuningaskunta on nähnyt kaikkein poikkeuksellisimman sadejakson 248 vuoteen. Meillä on tilastot vuodesta 1766 alkaen, eikä meillä ole ollut mitään tällaista. Olemme nähneet poikkeuksellista säätä. Emme voi sanoa, että se olisi ennennäkemätöntä, mutta se on poikkeuksellista.
Taulukko 1
Englantilainen ilmastohistorioitsija, Paul Homewood, kävi noista tilastoista katsomassa, miten Slingon sanat kestävät tarkastelua. Eiväthän ne kestäneet. Homewood löysi 10 kahden kuukauden jaksoa, joiden sadanta ylitti joulukuun 2013 ja tammikuun 2014 yhteenlasketun sadannan. Moni sateisempi jakso ajoittuu ajalle, jolloin ihmiskunnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ollut vielä aavistustakaan. Homewoodin tulos on taulukossa 1.


Minäkin hain taulukkolaskentasovellukseen tuon Slingon viittaaman kuukausittaisen sadantatilaston, ja tarkastelin sitä uteliaisuuttani. Joskus väitetään, että sateisten jaksojen toistumisväli on ilmastonmuutoksen seurauksena lyhentynyt. Etsin taulukosta 20 sadannaltaan runsainta vuotta, ja katsoin niiden toistumistiheyden 50-vuotisjaksoina viime vuodesta taaksepäin. Tulokset näkyvät taulukossa 2.

Taulukko 2

Ainakaan sadannan äärivuosien toistuvuuden osalta viimeinen 50 vuotta ei näyttäisi olevan mitenkään poikkeuksellinen jakso Britanniassa. Myöskään kuukausikohtaisten ennätysvuosien toistuvuuden osalta ihmisperäisen ilmastonmuutoksen aika (siis tässä tarkastelussa 1964-2013) ei näytä poikkeavalta.

En osaa sanoa, miksi tutkimuspäällikkö Slingo tuntuu päästävän suustaan perättömiä tietoja jatkuvasti ja ehkä jopa kiihtyvään tahtiin. Eikö heidän supertietokoneissaan ole asennettuna yksinkertaisia taulukkolaskentasovelluksia, vai eikö niitä osata käyttää? Olen kyllä ollut huomaavinani samantapaista kyvyttömyyttä lukea tilastoja myös täällä Suomessa ja tarkemmin sanottuna Ilmatieteen laitoksen ylimmässä johdossa. No, palataan kotimaan asioihin myöhemmin. Ehkä tämä ihmisperäinen ilmastonmuutos vaikuttaa johtaviin klimatologeihin tuolla tavalla?


PS. Kun asia näyttää kiinnostavan, lisäsin vielä yhden kuvan. Alla Met Officen tilastosta talvikuukausien sademäärät viimeisen sadan vuoden ajalta ja niiden lineaariset trendit.
Ilmastonmuutosta on noista trendeistä vaikea erottaa.

10 kommenttia:

  1. Miksi vuoden 1964-jälkeiset sateiset vuodet ovat kaikki vuoden 2000 jälkeen? Liittyykö tämä tuolloin alkaneeseen Arktikan ja Grönlannin voimakkaaseen lämpenemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ennen vuotta 2000 ollut sateisia vuosia, ja alkaako ilmastohistoria tältä osin vuodesta 1964, mitä tapahtui vuonna 1963 kun sitä ei sisällytetty?

      Ilkka

      Poista
    2. Mainitsemasi Paul Homewood pääsi myös East Anglian julkaisulistoihin mistä häntä on onniteltu maailmanlaajuisesti.

      http://www.eadt.co.uk/news/east_anglia_are_we_suffering_the_effects_of_climate_change_or_is_our_weather_system_benign_and_extremely_stable_1_3415664

      Ilkka

      Poista
    3. Satunnaista vaihtelua; 1798-1847 oli myös vähäsateinen jakso, joka oli siis pituudeltaan 52 vuotta. Eli kuivan kauden 1961-1999 (39 vuotta) ei pitäisi olla merkki oikeastaan mistään; kaikkein vähimmin kiihtyneestä ilmastonmuutoksesta.

      Poista
    4. Lisäsin tuon viimeisen kuvan, jossa näkyy talvikuukausien sademäärät viimeisen 100 vuoden ajalta. Niistä on vaikea päätellä mitään Grönlannin tai minkään muunkaan maapallon kolkan lämpenemisen vaikutusta.

      Poista
  2. Näyttää siltä että 1960-2000 oli hiljainen jakso ja muutos nykymoodiin tapahtui vuonna 2000. Tilastollisesti tämä ei ole vielä varmaa mutta jos äärisäitä nabisee tauluun tästä muutaman vuoden välein voidaan todeta tilastollisestikin että jokin on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän laitamma muisteloja:

      http://www.youtube.com/watch?v=LeeA9Oed7RM

      Ilkka

      Poista
  3. Mikä ihmeen ongelma on siinä, jos sademäärät ovat lisäntyneet, jos kerran keskimääräinen ilmasto on hieman lämmennyt? Sehän on täysin selvä fysikaalinen selviö. Lämmennyt ilmasto imee kosteutta meristä entistä enemmän ja juuri sen saman määrän luovuttaa takaisin joko sateina tai aamukasteina.

    Mikä sitten muka aiheuttaa jossain kuivuutta, onkin kummallinen koukero!

    Myrskyjä tasoittavat lämpötilaerot eivät voi aiheuttaa. Sateiden lisääntymisen kyllä uskon, mutta mikä on niiden katastrofaalinen vaikutus? Sitä en ymmärrä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  4. Eikö äärisäistä puhuttaessa pitäisi tutkia viikon tai vielä lyhyemmän ajan maksimisadantaa? Mikään myrsky ei kestä edes viikkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä tutkitaankin. Mutta hyvin harvoissa paikoissa lyhytaikainen sadanta aiheuttaa suuria vahinkoja, ellei sade tule golfpallon kokoisina rakeina.

      Kysymys siitä, ovatko sadekuurojen tai päiväkohtaisten sademäärien intensiteetit kohonneet, on keskustelun alla meteorologian puolella. Muutamia tutkimuksia on puolesta ja muutama vastaan. Ongelmana ovat aikasarjojen riittämättömyys niin laadullisesti kuin ajallisesti, sillä luonnollinen vaihtelevuus on usein hyvin suurta.

      Poista