Ilmastoherkkyyden suurista herkkyyksistä

Tänään on julkaistu kohtalaisen mielenkiintoinen selvitys yhdestä ilmastotutkimuksen suuresta mysteeristä, ilmastoherkkyydestä. Tuolla käsitteellä tarkoitetaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttamia vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen. Jos siis hiilidioksipitoisuus kaksinkertaistuisi vuoden 1914 arvosta 280 ppm (=miljoonasosaa) vuoteen 2114 mennessä tasolle 560 ppm, kuinka paljon ilmasto tuona aikana lämpenisi.

Ilmastoherkkyydestä puhuttaessa erotetaan lyhellä aikavälillä ilmenevä "välitön" vaikutus (TCR) ja useiden vuosikymmenten tai vuosisatojen viiveellä havaittavan tasapainoherkkyys (ECS), jolloin ilmasto on saavuttanut energiavirtojen tasapainon, eikä lämpenemistä enää CO2-tason vakiintumisen myötä tapahdu.

Kuva 1: Viime aikaisia ECS-arvioita

Selvityksen "Yliherkkää. Miten IPCC piilotti hyvät uutiset ilmaston lämpenemisestä" laatineet englantilainen ilmastotutkija Nic Lewis ja hollantilainen tiedekirjoittaja Marcel Crok ovat käyttäneet samaa materiaalia, jota hallitustenvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, tutkijat käyttivät viimeisessä arviointiraportissaan (AR5 WG1). Lewis ja Crok päättivät julkaista selvityksensä, sillä heidän mielestään IPCC:n raportissa tutkimustieto jäi hämärän peittoon. IPCC:n WG1-työryhmässä onkin tiettävästi ollut melkoisia erimielisyyksiä noista herkkyysarvoista, ja pieneksi yllätykseksi paneeli ei suostunut julkaisemaan todennäköistä arvoa, vaikka samalla sen varmuus hiilidioksidipitoisuuden merkityksellisyydestä ilmaston lämpenemiseen kasvoi huomattavasti.

Olen seurannut aika pitkään oikean ilmastoherkkyyden - vai pitäisikö sanoa kadonneen sellaisen - metsästystä. Sen määrittäminen on monestakin syystä ollut hyvin vaikeaa, vaikka kyse on ehkä keskeisimmästä arvosta nykyisen vallitsevan ilmastokäsityksen ja sen mukaisen ilmastopolitiikan kannalta. Jos nimittäin ilmastoherkkyys on todellisuudessa esimerkiksi 4°C, on edessä melkoinen lämpeneminen haittavaikutuksineen seuraavan 100 vuoden aikana, vaikka tekisimme mitä tahansa hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Mutta jos arvo onkin 1°C, emme joutuisi minkäänlaisiin ilmaston lämpenemisestä johtuviin ongelmiin. Tällöin hyötyisimme muutoksesta.

Ilmastoherkkyyttä on yritetty selvittää viime aikoina monissa tutkimuksissa. Tulokset ovat melko vaihtelevia. Silmiinpistävää on suuri epävarmuus lähes kaikissa tutkimuspapereissa. Siksipä IPCC:kin on antanut välin 1,5 - 4,5°C alueeksi, jolta tuo arvo lopulta löytyy. Kuten kuvasta 1 näkyy, joissakin tutkimuksissa vaihteluväli on vieläkin isompi. On tietysti selvää, että kaikki kuvassa mainitut tutkimukset eivät voi olla oikeassa. Eikä ole varmaa sekään, että niistä mikään olisi oikeassa, sillä ECS:ä ei ole kyetty empiirisesti mittaamaan.

Mallinnusten lämpötilat eroavat mitatuista lämpötiloista

Suurin osa kuvan 1 tutkimustuloksista on saatu ilmastomallinnuksista, joiden kyky ennakoivasti mallintaa ilmastollisia tekijöitä vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen umpisurkeasta välttävään. Tiedämme mm. Alabaman yliopiston tohtorien Christy ja Spencer selvityksistä (kuva 2), että tulevan keskilämpötilan ennakoinnissa mallinnuksista noin 97 % on harhautunut järkevien luottamusvälien ulkopuolelle verrattaessa niitä empiirisesti mittaamalla saatuihin lämpöihin.

Lewisin ja Crokin ansiot ilmastoherkkyyden haarukoinnissa eivät rajoitu pelkästään herkyysepävarmuuden peittelyn paljastamiseen ja tämän selvityksen laatimiseen. He ovat myös yrittäneet itse sitä määrittää hieman erilaisella menetelmällä. He ovat perustaneet tutkimuksensa mittauksiin ja saaneet niiden perusteella arvoväliksi 1,25 - 3°C ja todennäköisimmäksi arvoksi 1,75°C, mitkä ovat huomattavasti alempia lukuja verrattuna tietokonemallinnusten tuloksiin. Niiden keskiarvohan on 3,2°C ja vaihteluvälin yläraja jopa 5°C.

Minä en tiedä, onko millään muulla fysiikan tutkimusalueella tapana sivuuttaa empiirisiä havaintoja ja laskelmia mallinnuksilla. Olen jokseenkin varma siitä, että millään fysiikan alueella empiirisiin mittauksiin perustuvia laskelmia ei voitaisi piilotella tieteeltä, päätöksentekijöiltä ja alan tutkimuskustannukset maksavilta veronmaksajilta. Nic Lewisin ja Marcel Crokin selvitys paljastaa, että ilmastotutkimuksessa näin voidaan tehdä, sillä IPCC:n 5. arviointiraportin ensimmäisen osan tiivistelmässä, yhteenvedossa päätöksentekijöille (SPM), ei mainita paria tärkeää asiaa. Siellä ei kerrota empiirisiin mittauksiin perustuvista oleellisesti alemmista ilmastoherkkyysarvoista eikä siellä kerrota edes tietokonemallinnuksiin perustuvien arvioiden merkittävästä alenemisesta viime vuosina. Ovatkohan Ilmatieteen laitoksemme edustajat muistaneet kertoa omille poliittisille päättäjillemme asiasta?

Lewisin ja Crokin laskema herkkyysarvo ja muutkin alle kahden asteen arvot tarkoittavat käytännössä sitä, että tuo poliittisesti päätetty  ja maaginen kahden asteen lämpenemisraja (verrattuna esiteolliseen aikaan) ei ylittyisi, vaikka CO2-päästöjen hillitsemiseksi ei edes ponnisteltaisi. Tästä taitaa löytyä syy siihen, että IPCC päätti olla julkaisematta todennäköistä ECS-arvoaan. Tiedon julkaiseminen voisi tyrehdyttää niitä muutaman kymmenen miljardien kumulatiivisia rahavirtoja, joita ilmastotutkimuksen nimellä toimiva ja kukoistava tutkimusteollisuus on saanut. Ja vaarassa olisivat myös yli tuhannen miljardin vuosittaisella liikevaihdolla toimiva globaali ilmastonmuutoksen torjuntateollisuus - mm. veronmaksajilta revittävillä rahoilla toimivat tuuli- ja aurinkovoimalat. Mahdottomaan tilanteeseen joutuisi myös YK, joka havittelee 1000 miljardin vuosittaista synninpäästöveroa katastrofaalisen ilmastonmuutoksen aiheuttaneille länsimaille tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. EU:n osuus tuosta olisi suurin piirtein saman verran, mitä on tähän mennessä pantu rahana Etelä-Euroopan talouskriisien hoitoon - mutta nyt siis joka vuosi.

Lewisin ja Crokin selvitystä vastaan tullaan hyökkäämään rajusti. Sitä voimakkaampia sanoja käyttävät ne, joilla on isoimmat taloudelliset intressit asiassa. Mutta avainsana on ilmastoherkkyys. Sitä pitää vastedes kysyä jokaiselta merkittävältä poliitikolta. Ja vastaukseen liittyen pitää kysyä perusteluja, jotka löytyvät osin piilotettuna myös IPCC:n 5. arviointiraportista ja avoimemmin Lewisin ja Crokin selvityksestä.

Itse uskon Lewisin tehneen rehellistä työtä empiirisiin mittauksiin perustuvassa arviossaan ilmastoherkkyydestä. Mutta tuo tulos riippuu paljon noista mittausarvoista, joita on kovin paljon adjusteerattu. Minulla on epäilykseni, että tulevaisuudessa saamme paremmilla mittauksilla yhä alempia arvioita CO2:n ilmastoherkkyydestä. En ihmettelisi tuloksia, jotka antaisivat ECS:lle jopa alle 0,5°C arvoja. Ja silloin kyllä nykyinen paradigma saisi kokonaisuudessaan kyytiä. Siksi ilmastoherkkyys on niin herkkä ja kallis asia.

Jos jokin vedonlyöntitoimisto joskus panisi käyntiin kisan todellisesta ECS-arvosta, ja siihen saataisiin objektiivinen vastaus, veikkaisin itse jotain arvoa professori Lindzenin tutkimustuloksen (kuvassa 1 viides alhaalta) liepeiltä. Mikäs on Sinun veikkauksesi? Rohkeimmat ehkä liittävät veikkaukseensa perustelutkin.

Lewisin ja Crokin selvitys on saanut jo nyt melkoista huomiota. Enemmän voit lukea asiasta englanniksi mm. täältä, täältä ja täältä. Lisäilen tähän loppuun hyviä asiaa koskevia linkkejä, kunhan niitä ilmestyy.