Mittausdata suosittaa täyskäännöstä käytännön ilmastopolitiikkaan

Kansainvälinen ilmastopolitiikka on saamassa huipennuksensa vuoden 2015 syksyllä, kun maailman maat kokoontuvat Pariisin ilmastokokoukseen. YK ja monet muutkin tahot ovat panneet koko arvovaltansa noiden neuvottelujen taakse. Niissä on tarkoitus sopia sitovasta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta, jonka tarkoituksena on panna ihmiskunnan aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kuriin, jotta ihmiskunnan aiheuttama katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen (CAGW) voitaisiin ehkäistä. Näin asian siis selittävät kovaa ilmastopolitiikkaa puoltavat poliitikot, joita meilläkin on enemmistö kaikissa puolueissa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

IBUKI-satelliitin lähtö

Pariisin kokoukseen tähtäävät valmistavat neuvottelut ovat kuitenkin olleet vaikeuksissa, sillä sekä ns. kehittyvät taloudet (mm. Kiina ja Intia) ja kehitysmaat ovat vaatineet sopimukseen kehittyneiltä mailta sitovaa korvausta jo vuosikymmeniä jatkuneista hiilidioksidipäästöistä, jotka ovat em. mukaan jo aiheuttaneet suurta vahinkoa jälkimmäisille esimerkiksi äärevöityneenä säänä - siis myrskytuhoina, kuivuutena, tulvina jne. YK:n ilmastomuutoskokousten (UNFCCC) sihteeristö on tätä vaatimusta puoltanut, ja Cancunin ilmastokokouksessa vuonna 2010 sovittiin mm. Vihreästä ilmastorahastosta, johon kehittyneet maat maksavat vuosittain 100 miljardin dollarin panoksen, jolla rahoitetaan kehitysmaiden toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sittemmin kehitysmaiden vaatimukset ovat kasvaneet, ja viimeisessä Varsovan ilmastokokouksessa 2013 UNFCCC:n pääsihteeri, Christiana Figueres, vaati jo 1000 miljardin vuosipanosta, joka sisältäisi myös nuo korvaukset kehitysmaiden ilmaston pilaamisesta.

Kuten jo mainitsinkin, neuvottelut ovat olleet hankalia, sillä kaikilla kehittyneillä mailla ei ole ollut halua noin vain maksaa pyydettyjä ja käsittämättömän isoja summia hamaan tulevaisuuteen asti. Edes Vihreään ilmastorahastoon ei ole kertynyt kuin murusia 100 miljardista/vuosi. Vain sellaiset maat, joiden poliittiseen kulttuuriin on kuulunut rahan lappaaminen etelään, ovat sinne jotain lahjoittaneet. Yllätyksettömästi Suomi on noiden maiden joukossa. Suomi on myös joutunut neuvotteluissa vaikeaan tilanteeseen, sillä eräiden ilmastomallinnusten ja hiilitaselaskelmien mukaan laajat metsä- ja suoalueemme olisivat hiilidioksidin nettopäästäjiä - siis CAGW:n kiihdyttäjiä. Tämän vuoksi Durbanin ilmastokokouksessa 2011 ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr) suostui myöntämään tilanteen, minkä seurauksena Suomelle tuli useiden kymmenien miljoonien eurojen velvoite hyvin hoidetun metsäluontomme vuoksi.

No, vaikeat neuvottelut johtuvat vaikeista ja monimutkaisista asioista, joissa on paljon ristiriitaisuuksia. Nimittäin kaikki tutkijat eivätkä kaikki poliitikotkaan usko tietokonemallinnuksiin, jotka niin kovin huonosti sopivat yhteen empiirisen mittausdatan kanssa. En nyt tässä kirjoituksessa puutu sellaisiin triviaaleihin ja suoraan mittausdatasta kumpuaviin yksityiskohtiin, kuin onko viime vuosikymmenien lämpeneminen ollut luonnollisen vaihtelun rajoissa (jolloin CAGW olisikin vain pientä kohinaa sen sisällä), onko ilmasto jossain päin maailmaa äärevöitynyt (jota edes IPCC ei ole uskottavasti havainnut), tai onko CO2 ilmakehässä hyödyllistä vai haitallista. Jos ilmastossa ei olisi tapahtunut mitään kummallista normaalin vaihtelun lisäksi, ei tietysti ilmastonmuutoskorvauksillekaan olisi perusteita. Keskitytään hetki siihen, mitä satelliitit ovat havainneet maapallon CO2-päästölähteistä.

Kuva 2

Willis Eschenbach on käynyt läpi vuonna 2009 laukaistun japanilaisen IBUKI-satelliitin dataa. IBUKI on nimenomaan mitannut ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Vuoden 2009 kesäkuusta  vuoden 2010 toukokuuhun kestäneen havainnoinnin aikana se ehti havainnoida koko vuodenkierron hiilidioksiditaseen maapallolla.

Eschenbach on muodostanut tuosta datasta karttakuvan (kuva 2) ja muutamia taulukoita. Niistä selviää, että Kiinan, Yhdysvaltain ja monen muunkin maan teollisuus- ja asutuskeskukset ovat merkittäviä hiilidioksidin nettopäästäjiä, mikä oli tietysti odotettavissa. Mutta yllättävä tulos on se, että pääosa tropiikin alueen (± 25. leveyspiiri) kehitysmaista on myös nettopäästäjiä. Ne ovat yhteensä suurempia hiilidioksidin nettopäästöjen lähteitä (29% kaikista päästöistä) kuin suurimpina ihmisperäisinä päästölähteinä pidetyt Kiina (18%) ja Yhdysvallat (12%). Tämä seikka panee tietysti etelän kehitysmaiden ilmastonmuutoskorvausten maksusuunnan kyseenalaiseksi.

Kuva 3

Eschenbach on ystävällisesti laatinut graafit, joista näkyvät suurimmat nettopäästömaat (kuva 3) ja myös ne maat, joiden alueet ottavat eniten talteen ilmakehän hiilidioksidia (kuva 4). Voimme tyydytyksellä todeta, että Suomi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Niinpä ympäristöministeri Niinistön olisi Durbanin kokouksessa sen sijaan, että meni jakamaan suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysmaille ilmastokorvauksina, pitänyt vaatia noilta nettopäästäjiltä korvauksia ilmaston pilaamisesta.

Jos lähdemme YK:n lailla siitä, että ilmaston pilaaminen on vakava rikos, ja siitä kuuluu maksaa korvauksia syyttömille, on ilmastopolitiikallemme otettava ihan uusi suunta, jos uskomme IBUKI-satelliitin mittaustuloksia. Voisimme hyvin tukea Costa Ricasta kotoisin olevaa Christiana Figueresia 1000 miljardin vuosittaisista kompensaatioista nettopäästäjämailta nettotalteenottomaille. Olen valmiiksi laskenut Eschenbachin laskelmien perusteilla ne korvaukset, jotka voisimme kansakuntana laskuttaa suurimmilta syntipukeilta vuosittain. 

Osuutemme tuosta 1000 miljardin dollarin potista on vähän yli 2 % eli 22514 miljoonaa US-dollaria vuodessa. Sillä korjaisi aika mukavasti kestävyysvajetta, ja vähän jäisi vielä jakovaraakin! Kymmenen suurinta laskun saajaa olisivat Kiina (4,1 mrd$), Yhdysvallat (2,6), Intia (1,3), Kongon Demokraattinen Tasavalta (945 miljoonaa $), Venäjä (787), Indonesia (722), Japani (649), Bolivia (646), Saksa (587) ja Angola (427). Figueresin omalle kotimaalle voisimme lähettää 87 miljoonan dollarin laskun tai vaihtoehtoisesti suostua heidän tarjoamaansa ilmaiseen kahviin vuoteen 2100 asti.

Uskotko, että Ville Niinistöllä, Antti Rinteellä (Sdp) ja Alex Stubbilla (Kok) on perinteistä sisua ajaa etujemme mukaista ilmastopolitiikkaa ja hakea nuo korvaukset?