lauantai 28. kesäkuuta 2014

Nouseeko merenpinta Tanskan salmissa?



Professori Nils-Axel Mörner on julkaissut järjestysluvultaan 589. tutkimuspaperinsa, joka selvittää merenpinnan nousua Kattegatin salmessa. Tuo salmihan on meidän suomalaistenkin kannalta kriittinen, sillä sen ja parin muun Tanskan ja Ruotsin alueella sijaitsevat Itämeren ja Atlantin yhdistävät salmet tuovat ihmiskunnan aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen seurauksena eri puolilla maailmaa nousevat merivedet myös meidän rannikoillemme.

Keväällä 2013 kirjoitin Suomen rannikoiden merenpinnan noususta jutun, kun Ilmatieteen laitos oli päivittänyt asiaa koskevan ennusteensa, jonka mukaan merenpinta voisi nousta Suomenlahdella jopa 90 senttimetrillä vuoteen 2100 mennessä. Tuon ennusteen toteutuminen siis edellyttäisi keskimääräistä merenpinnan nousua yli senttimetrillä - siis noi 11-12 mm - vuodessa ottaen huomioon Fennoskandian alueella tapahtuva maannousu. Sen mukaan mm. kaavoitusta on alettu ohjata pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Uudellamaalla. Hmmm…

Mörnerin uuden tutkimuspaperin tekee mielenkiintoiseksi tietysti se, että
  1. tutkija on yksi maailman kokeneimmista merenpintatutkijoista
  2. tutkimus perustuu empiirisiin mittauksiin eikä tietokonemallinnuksiin, kuten on nykyään poikkeuksetta kyse Ilmatieteen laitoksen tapauksessa
  3. tutkimuspaikan merenpinnan nousu vaikuttaa hyvin nopeasti merenpinnan tasoon Suomen rannikoilla.

Merenpinnan nousu Kattegatin Korsörissä
Mörnerin havainnot merenpinnan noususta Kattegatissa ovat selvät. Nousua on 0,8 - 0,9 millimetriä vuodessa viimeisten 125 vuoden aikana. Minkäänlaista nousun kiihtymistä ei ole havaittu mittauksissa ainakaan viimeisen 50 vuoden aikana.

Käytännössä Mörnerin tutkimustulos osoittaa, että ilmastonmuutoksella ei ole ollut kummempaa vaikutusta merenpintaan Itämeren alueella. Ilmatieteen laitoksen ennuste, joka siis ei perustu mittauksiin vaan virtuaalitodellisuuteen, on merkiltään erilainen verrattuna empiirisistä mittauksista ekstrapoloituun suhteelliseen merenpintaan vuonna 2100. Eroa noilla ennusteilla on siis yli metrin verran. Se on aika paljon.

En voi olla ihmettelemättä empiiristen mittausten ja tietokonemallinnusten eroja. Mutta luultavasti tulevina vuosina ihmettelen vielä enemmän sitä, että jälkimmäisiin luottavilla kaavoitusmääräyksillä on aiheutettu melkoista vahinkoa rantaseutujen tontinomistajille. Se on "ihmisperäisen ilmastonmuutoksen" todellista vaikutusta.

89 kommenttia:

  1. Kaikki ennusteet perustuvat malleihin. Myös lineaarinen ekstrapolaatio. Se perustuu malliin, jossa merenpinnan nousun oletetaan tapahtuvan lineaarisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tuon lisäksi jotain aiheeseen liittyvää asiaakin?

      Esim. mielipidettä aiheesta?

      Ilkka

      Poista
    2. Olihan siinä se, että lineaarinen on kuulemma lineaarista.

      Toinen asia on se, että joillakin on hirveä kiire rynnätä noihin ennustemalleihin, vaikka Mörnerin 589 käsittelee vain mittauksia.

      Tapsa

      Poista
    3. Empiiristen tieteiden ja ilmasto"tieteen" ero on siinä, että empiirisissä tieteissä hypoteesia (johon mallit perustuvat) muutetaan jos mallit ja reaalimaailma eivät kohtaa. Ilmasto"tieteessä" muutetaan dataa ja keksitään mitä ihmeellisimpiä selityksiä vaikka tosiasia on, AGW hypoteesi on väärä!
      -PX

      Poista
    4. Mitä "hypoteesia" mielestäsi pitäisi muuttaa?

      Poista
    5. Onko se taas L4? Se ei ole "hypoteesi" vaan hypoteesi ilman lainausmerkkejä, tutustu empiiristen tieteiden toimintamalleihin.
      Jos ilmasto ei ole lämmennyt yli 17 vuoteen ja samanaikaisesti CO2 pitoisuus on noussut n. 8%, voidaan helposti todeta, että lämpenemisen ja CO2 pitoisuuden kasvun välinen korrelaatio on puhdas 0! Jos mallin ja todellisuuden välillä ei ole mitään tekemistä toistensa niin se tarkoittaa, että alkuperäinen AGW hypoteesi kusee ja se pitäisi hylätä!
      -PX

      Poista
    6. aika heppoisia päätelmiä korrelaatiosta.

      Poista
  2. tämä hiukan sivuaa topicia, onhan se mielenkiintoista.



    Skeptical of skeptics: is Steve Goddard right?
    Posted on June 28, 2014 | 369 comments

    ja olihan se, vaikka kuinka ensin mitätöitiin. tästä seuraa epäilemättä melkoiset turinat
    jota pitää seurata kuten jcurry sanoo blogissaan.
    kaiken perustana olevat lämpötilatiedot ovatkin melkein kuin huuhaata. loistavaa NOAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköhän nämä kaikki mielestäni tekaistut ilmastoindikaattorit ole saman esiripun takana, ja onhan toivoa esiripun noususta tai edes raottumisesta, johon kylläkin suhtaudun tapani mukaan .... skeptisesti.

      Se ei tarkoita etteikö asia tulisi pikkuhiljaa oikaistuksi, AGW,n häipyessä
      kuin aamu-usva vastuuhenkilöiden säilyttäessä kasvonsa, ja rahvas saa valmistua seuraavaan maailmantuhooalaarmiin, mikä se nyt sitten onkaan, jääkäusialaarmin ollessa varteenotettava vaihhtoehto, semmiinkin kun materiaali ja rahoitusjärjestelyt ovat jo valmiina joten ei tarvitse kuin muuttaa kiihtyvä lämpeneminen kiihtyväksi kylmenemiseksi kaiken muun säilyessä ennallaan.

      Muutos vaatinee miesmuistin eli kymmenkunta vuotta jolloin ilmastonlämpenemistä ei tunnisteta olleenkaan, tai jos aihe tulee puheeksi se oli vain median keksintöä kuten kävi edelliselle jääkausialaarmille 1970 luvun tienoilla.

      http://www.bishop-hill.net/blog/2014/6/29/noaagate-josh-280.html

      Ilkka

      Poista
  3. Aihetta sivuava ajatus, joka tuli mieleeni.
    Entäs eroosion vaikutus valtamerien pinnan korkeuteen, olen joskus jostakin
    lukenut että Amazon joki tuo mereen vuodessa lietettä 6 km3, joten sen
    vaikutus on yksinään n. +0,01 mm/ vuosi ja jokia on useita tuhansia.
    Maailman joet voisivat yhteensä vaikuttaa tuon vajaan mm.
    Eroosiosta ainakin jokin osa on ihmisen vaikutusta, mutta se on eri juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensäottaen eroosion vaikutuksen olisi tähän mennessä pitänyt
      tasoittaa maapallo sileäksi, joten voimme päätellä olevan käynnissä vastakkaisia voimia.

      Vielä kun äsken löytyi useampikin valtamerellinen vettä maapallon
      vaipasta minä ainakin jätän eroosion vaikutuksen vaikutuksen merenpinnan tasoon mallintajien huomaan.

      Niillähän on jo ns. GIA korjaus jolla saavat mallinnetun 3+ mm satelliittien "mittaustulokseksi".

      Tottahan eroosiolla on vaikutusta, ja rohkenenkin arvata että se on häviävän pieni.

      http://hockeyschtick.blogspot.fi/2012/12/noaa-2012-report-finds-sea-levels.html

      Ilkka

      Poista
  4. AGW ei ole hypoteesi. Se on johtopäätös. Sitä ei ole mitenkään ohjelmoitu ilmastomalleihin.

    Oma johtopäätöksesi hiilidioksidin merkityksestä on virheellinen. Se perustuu olettamukseen, että maapallon keskilämpötilaan ei vaikuta muita tekijöitä, kuin hiilidioksidi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitenkään ohjelmoitu ilmastomalleihin? Miksi sitten mallit ennustavat koko ajan kiihtyvää lämpenemistä, mitä reaalimaailmassa ei ole tapahtunut? Nämä ilmastomallit ovat osoittautuneet toimimattomiksi, ja ne tulisi hylätä siitä syystä.

      Tieteessä tehdään näin:
      1. Luodaan uusi hypoteesi
      2. Kerätään mittauksia / muuta havaintoaineistoa
      3. Testataan havaintojen sopivuus hypoteesiin. Jos havainnot eivät sovi hypoteesiin, palataan kohtaan 1.

      Koska ilmastotieteessä ei toimita näin, ilmastotiede ei ole tiedettä. MOT.

      Poista
    2. Johtunee kasvihuoneilmiön voimistumisesta.

      Poista
  5. Ylläoleva oli siis vastaus PX:n kommenttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia: "Ilmiöistä tehtyjen havaintojen perusteella tieteilijät voivat muodostaa tieteellisiä malleja. Tieteellinen malli on idealisaatio, joka kuvaa tutkittua systeemiä tietystä näkökulmasta. Malleilla ilmiöitä pyritään kuvaamaan loogisina tai matemaattisina esityksinä. Kun empiiristä aineistoa kerätään, tieteilijä voi muodostaa hypoteesin, joka selittää ilmiön. Tätä kuvausta voidaan käyttää sellaisen ennusteen tekemisessä, jota voidaan testata kokeellisesti. Jos hypoteesi osoittautuu epätyydyttäväksi, sitä voidaan kehitellä edelleen tai se voidaan hylätä."
      Eli AGW on hypoteesi, joka pyrki selittämään lämpenemisilmiön. Mutta, koska sen avulla ei pysty tekemään todellisuutta vastaavia ennusteita se on hylättävä.
      -PX

      Poista
    2. Meret ovat lämmenneet koko ajan. Miten tämä fakta on niin vaikea muistaa?

      Poista
    3. Sinulla ei ole mitään faktaa merien lämpenemisestä, koska sitä ei ole mitattu riittävästi, jotta lämpötilanmuutoksista olisi riittävää määrää
      dataa minkään trendin luomiseksi.

      Aihetta on käsitelty tälläkin palstalla riittävästi, ja sinä yrität taas
      käynnistää inttämisen alusta puolijauhoisella väitteelläsi.

      Et edes laittanut perusteita väitteellesi, jonka siis voi olettaa olevan mallinnus.

      Ja määrittele vain omat faktasi, mutta älä tyrkytä niitä muille.

      Ilkka

      Poista
    4. Niinpä niin, tätähän se ilmasto"tiede" on; selityksen selityksen selityksiä. Jos ilmasto ei lämpene, niin meri lämpenee ( tosin vain data puuttuu), vaikka lämpöä piilotellen. Huuhaa on huuhaata vaikka voissa paistais!
      -PX

      Poista
    5. Kyllä meren lämpenemisestä on mittauksia ihan riittävästi ennen Argoa, vaikka *vuosittaisia* lämpötiloja ei pystytäkään tuottamaan ennen Argoa. Vaan ei hätää, tehdään sitten pentadal tai decadal averaget.

      Se, että läntiselle Tyynellemerelle on pakkatunut lämpöä näkyy hyvin altimetreillä:

      http://www.theguardian.com/science/2014/jun/13/pause-global-warming-data-sea-level-rises

      Poista
    6. No voi voi, ymmärrän kyllä ettet ymmärrä mistä kirjoitat, mutta pitikö sekin tuoda kaikkien nähtäväksi, ettet osannut lukea linkkiäsi.

      "Scientists are now trying to simulate the behaviour using computer models. This is difficult because the behaviour of the deep ocean is too poorly known to be reliably included."

      Ilkka

      Poista
    7. L4, voit tehdä ihan mitkä avaraget haluat, mutta BS in on aina BS out!
      - PX

      Poista
    8. PX, tiede pyrkii selittämään. Peräänkuulutat uusia hypoteeseja, mutta kun niitä sitten esitetään, eivät ne kelpaa.

      Poista
    9. Dataa on riittävästi trendin luomiseksi, joten älkääpä valehdelko.

      Poista
    10. Ei aavistustakaan mistä puhut, mutta IPCC on se joka LUO näitä trendejä, kun pitäisi ne mittauksista havaita.

      Tapsa

      Poista
    11. Miksi meret lämpenevät ja nousevat? Mistä lisälämpö joka tuohon vaaditaan oikein tulee?

      Poista
    12. Sieltä, mistä se tuli jo 1850-luvulla samaan tahtiin, aaltoilua kyllä esiintyy. IPPC:n mallintamaa kiihtymistä ei ole näkynyt.

      Tapsa

      Poista
  6. nythän on siis niin että merenpinnan tasoa mitataan satelliittista, jolloin nähdään selvästi mille alueille ylimääräistä lämpöä on kertynyt. tähänhän mm. El Ninon havainnointi merenpinnan tason perusteella perustuu:

    https://www.e-education.psu.edu/natureofgeoinfo/c8_p24.html

    satelliitista siis nähdään missä lämmenneet vesimassat vellovat, eli asiasta on suorat todisteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulitko kertomaan meille että merenpinnan tasoa mitataan satelliiteista?

      Ilkka

      Poista
    2. se tuntuu olevan tarpeen, joidenkin tahojen mielestähän altimetriatulokset tulee julistaa pannaan eli kieltää, koska siellä näkyy kiellettyä merenpinnannousua sekä jäljet siitä mihin lämpöä on viime 15 vuoden aikana virrannut. maapallohan siis lämpenee yhä toisin kuin osassa blogosfääriä halutaan väittää.

      Poista
    3. L4 voisi lopettaa olkiukkoargumentoitinsa, eli missä ja kuka on vaatinut
      altimetriamittausten pannaanjulistamista.

      Asiaa on sivuttu altimetrian tarkkuuden ja mittauksiin liittyvien korjausten osalta, yritettäessä etsiä syytä satelliittimittausten tulosten ja maanpäällisten mittausten huomattavaan poikkeamaan, mitä käsiteltiin aloituksessa.

      Aloittamalla keskustelun taas alusta, paljastat vain pyrkimyksesi loputtomaan inttämiseen aiheesta, ja mielestäni voisit etsiä jonkuin
      hiekkalaatikon mistä löytäisit kaltaisiasi inttäjiä pikku hiekkalapioineen ja ämpäreineen.

      Ilkka

      Poista
    4. Sinä Ilkka olet ne pannaan julistanut kierrättämällä esim. Goddardin varsin naurettavia salaliittoväitteitä ja väittämällä että ko. mittaukset ovat arvottomia.

      Mutta ok, mitä mieltä olet siitä että mittausten perusteella Läntinen Tyynimeri pullistelee mereen varastoituneen lämmön takia? Miten tämä sopii yhteen lämpenemättömyyden kanssa?

      ps. Aloitus käsittelee tilannetta Tanskan salmissa, ei globaalisti.

      Poista
    5. Nuo Goddardin salaliittoväitteet ovat taas omaa keksintöäsi, ja
      mielipide manipuloitujen mittausten arvottomuudesta on omani.

      Punainen pullistelu alueellasi kuvastaa luonnollisen El Nino ilmiön kehittymistä, ja ilmiöstä näyttää tulevan vaisu kertovat asiantuntijat
      toisaalta ilmastomallinntajien hehkuttaessa jonninlaista super El Ninoa
      joka kääntäisi ilmastonlämpenemisvaakakupit AGW teorian eduksi. .

      En ymmärrä miten liität sen globaaliin merenpinnan tasoon.

      Mitä tulee Goddardin naurettavuuteen, monen hymy on taitanut hyytyä,
      ja sanomastasi tuli taas ilmi ettet osannut lukea ylläolevia viestejä
      semminkin kun niihin liittyvät linkit olisvat ilmiselvästi sinulle vieraskielisiä.

      Vielä pahempi tietysti olisi se että yrität inttää täällä lukematta
      vastauskommentteja.

      Koitas nyt vähän ryhdistäytyä, ja aloita vaikka kirjoittamalla edes yksi tasapainoinen kommentti jossa sopisi olla ihan ihkaoma mielipeteesi
      aiheesta, ettei niinku tarvitsisi vedota auktoriteetteihisi ikäänkuin todisteena.

      Ilkka

      PS. niin aloitus käsittelee Tanskan salmia, mutta Mikko ja minä myös
      en näe syytä miksi se ei koskisi osaaltaan globaalia merenpinnan tasoa,
      kun valtameret ovat jotakuinkin yhtenevä astia, nuin niinkuin pitemmän päälle.

      Poista
    6. No eihän se ole kuvaa merenpinnan noususta, vaan kuva adjustoidusta noususta.

      Suttauksestahan voisi oäätellä että tanskan salmissa olisi noussut 3 mm ja perämerellä 6mm.

      Linkissä lukee että merenpinnan tasoon ovat vaikuttaneet ", glacial isostatic adjustment, steric effects,"

      Ota selvää mitä ne ovat ennenkuin väität suttauksesi todistavan merenpinnan noususta.

      Ilkka

      .

      Poista
  7. Kyseessä on mitattu merenpinnan nousu. Nyt alat taas syyllistyä siihen että alat lakaista mittaustuloksia piiloon koska ne eivät miellytä. Lopeta ole hyvä :)

    ps. Mikään adjustoinneisa ei ole tietääkseni paikallinen, joten Tyynenmeren pullistumaa ne eivät ole voineet aiheuttaa. Tyynimeri on siis lämmennyt koko ajan, myös viimeiset 20 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän ole kyseessä mitattu merenpinnan nousu, jos mittauksiin on lisätty perusteettomia adjustointeja.

      Ilman adjustoineteja satelliittimittaukset tuottavat jotakuinkin Mörnerin esittämän alle 1mm/v

      Tyynenmeren 20 vuotta kestäneestä lämpenemisestä ei ole mitään näyttöä, kun ei ole olemassa edes tarpeellisia mittauksiakaan.

      Ilkka

      Poista
    2. Höpö höpö, nyt syyllistyt taas perusteettoimien väitteiden huuteluun puskista. Yleensä olet tässä vaiheessa alkanut linkata Goddardin bloggauksiin jotka eivät siis vieläkään ole todisteita mistään.

      Siis, Tyynenmeren lämpöpullistuma on sen verran suuri (kymmeniä senttejä) että sen mittaaminen altimetreilla ei ole mikään ongelma (onnistunee jopa GPS:llä kokonsa ansiosta).

      Mikään muu kuin lämpö ei ole voinut ko. pullistumaa aiheuttaa, eli Tyynenmern lämpeneminen on faktaa.

      Poista
    3. Pullistuma taitaa olla egossasi, varo ettei se puhkea, kun materiaali on selkeästi paperinohut.

      Tyynenmeren lämpö"pullistuma " johtuu kehittyvästä ja tunnetusta
      El Nino ilmiöstä, joka on syklinen, ja koska se on syklinen, se ei ole pysyvä.

      Ilkka

      Poista
    4. Ahaa, myönnät siis että El Nino/La Nina - ilmiö on pakannut lämpöä läntiselle Tyynellemerelle viimeiset 20 vuotta? Hyvä että faktat ovat hallussa.

      On totta että ko. pakkautuminen ei voi jatkua ikuisesti, eli on odotettavissa että trendi kääntyy.

      Poista
    5. Minä en myönnä mitään, vaan kerron sinulle että tutkimus aiheesta keroo syyn "pullistumiseen" olevan vuosikymmenien syklistä, jota altimetrian lyhyt ajanjakso ei riitä kattamaan.

      "We conclude that the rapid rates ofsea level rise in the western tropical Pacific found from a single variable linear regression analysis are partially due to basin-scale decadal climate variability."

      http://www-pord.ucsd.edu/~xbzhang/publication/Zhang_Church_GRL_2012.pdf

      Ilkka





      Poista
    6. Muistutan, että kirjoituksen aiheena oli Itämeren vedenkorkeuteen vaikuttava merenpintataso Tanskan salmissa. Siinähän ei ole tapahtunut mitään merkillistä yli 100 vuoteen siitä huolimatta, että merenpinta eri puolilla maailmaa pullistelee monista syistä johtuen päivittäin. Mörnerin käyttämistä Kattegatin mittausasemista näkee hyvin, että trendin kääntymisestä ei mittauksissa näy minkäänlaisia merkkejä.

      Poista
    7. Hyvä pointti, merenpinnan nousunopeus ei siis ole kiihtynyt ainakaan Tanskassa. Grönlannin massanmenetys on sen verran kaukaista että geoidin muutokset lienevät Tanskassa minimaalisia tai jopa nolla. Kuitenkin, globaalisti katsoen pinnannousu ei ole hidastunut, eli lämpeneminen jatkuu yhä.

      Poista
    8. Siis se lämpeneminen, joka ei näy Lämpö mittauksissa vaan on piiloutunut syviin..... vesiin. Tuon uskomiseen tarvitaan vain sinisilmäistä puhdasuskobaisuutta!

      Poista
    9. Voi hyvät hyssykät! Miten joku L4 tai "" voi sanoa "eli lämpeneminen jatkuu yhä." Tuota typerämpää kommenttia voi olla vaikea löytää. Kaikki mihin heidän uskontonsa ovat aina perustuneet on romahtanut ja silti jatketaan samaa mantraa. Uskomatonta!
      -PX

      Poista
    10. PX wt ilmeisesti ole seurannut asiaa. Kyse on siitä että lämpenemisen aiheuttama lämpölaajeneminen havaitaan altimetrilla. Mitään lämpölaajenemisen hidastumista ei ole havaittu.

      Poista
    11. Turhaa kyllä on vastailla L4:n typeryyksiin, mutta kuitenkin.

      Nykyinen AGW-hypoteesi pönkittää nyt uskottavuuttaan meriveden pinnan nousun KIIHTYMISELLE, ei sille, että se olisi säilynyt samana ainakin 150 v.

      Rannikoiden mittauspisteissä mitään kiihtymistä ei ole havaittu. Tämän altimetripotaskan voit siis työntää sinne mistä se on tullutkin. Samaan paikkaan päätyy koko AGW juuri esittämilläni perusteilla.

      Tapsa

      Poista
    12. Itsehän vähän aikaa sitten niin sanoit. Tämä Colorado-porukka nyt näyttää olevan tätä samaa satelliittiporukkaa.

      Näytä nyt muutama mittauspiste, missä nousuvauhti on kiihtynyt. Suomen rannikoilla on käynyt toisin päin.

      Tapsa

      Poista
    13. Lähdeviitteet annettu mainitsemallani sivulla. Linkkejä tide-gauge dataan löytyy tämän sivun oikeasta reunasta:

      http://www.ngdc.noaa.gov/hazard/tide.shtml

      Poista
    14. Sieltähän sitten nappaat aluksi edes muutaman mittauspaikan tiedot, joissa kiihtymistä on tapahtunut. Tätä on pyydelty, mutta sieltä tulee vain linkkejä, joita muiden pitäisi kaivaa.

      Tapsa

      Poista
    15. No niin, olisihan se pitänyt arvata. Eihän L4 tälläkään kerralla ole käynyt linkkaamallaan sivustolla. Tyynen meren saarten "mittaus"-data alkaa, kas kummaa, vuodesta 1993! Niistä nyt sitten voi arvailla, millainen kiihtyminen on tapahtunut aiempiin vuosiin verrattuna, joista ei mitään tietoa näytetä.

      Mihinköhön "mittauksiin" nuo huonon resoluution käppyrät mahtavatkaan perustua?

      Tapsa

      Poista
    16. Ja mikä olikaan hauskuuden lähde?

      Joku YK,n luonnon ja ympäristöntutkimusneuvosto.

      UK Natural Environment Research Council (NERC).

      Illka

      Poista
    17. Ai taasko kyseessä on salaliitto? Sanoiko Goddard siis että paitsi altimetriahavainnot, myös tide-gaugehavainnot pitää kieltää koska niissä näkyy kiellettyjä asioita? :D

      Nyt on siis debunkattu väite että tide-gaugedatassa ei näy nousua tahi nousun kiihtymistä.

      Poista
    18. Ei kun Goddard toi esiin välillisesti ottä on olemassa sääasemia
      mitä ei ole olemassa ja niitä otetaan huomioon.

      Jos I/Q si olisi yli kengän koon, olisit huomannut ettei Goddard käsitellyt merenpinnan tasoa.

      Selittääkseni jupakan, täytynee selittää.

      Kyse on US lämpötilasta.

      Jos kiinnitetään huomio "gridding" menetelmään tuottamaan keskiarvolämpötiloihin, ne näyttävät lähes "oikein" (mikä on oikein ?)
      johtuen suuresta määrästä mittausasemia US alueella.

      Goddard löysi ongelman muualta.

      "There is no need to “adjust” the data. With a database that large, the distribution of error will be uniformly distributed between “too low” and “too high” and average out to zero. Many fields of science and engineering depend on this principle.

      Use of anomalies completely hides baseline shifts, as NOAA has done."

      Puolestani saatta väitellä onko se tehty vahingossa vai tarkoituksella.


      Infilling is exactly the wrong thing to do, when station loss is biased towards loss of colder rural stations. It simply corrupts the temperature record further."

      There is no need to “adjust” the data. With a database that large, the distribution of error will be uniformly distributed between “too low” and “too high” and average out to zero. Many fields of science and engineering depend on this principle.

      http://stevengoddard.wordpress.com/2014/07/02/why-my-approach-is-by-far-the-best-approach/

      Ilkka

      Poista
    19. Lämpötilakeskustelu on tämän aiheen sivusta. Aiheena siis tide-gauge ja satelliittidataseteissä näkyvä merenpinnan nousu.

      Poista
    20. Ei ole L4 löytänyt vieläkään yhtään mittausasemaa, missä merenpinnan nousu olisi lähelläkään satelliittimittauksia. Inttäminen vaan jatkuu, liekö palkkaduunia.

      Tapsa

      Poista
    21. Emme saa moittia veljeämme L4 jollei hän tidedä mikä mittausasema on.

      Ilkka

      Poista
    22. En moiti sitten, totean vaan, että käppyrän lukutaito hieman ontuu. Tuo hurja nousu on tapahtunut kahden vuoden sisällä, mitään trendiä ei löydy hakemallakaan. Jos tämä on huippuruoritus, olisi jo aika siirtyä "viisaan" lepoon.

      Tapsa

      Poista
    23. Jaa sinulle ei kelpaa rigoröösi tutkimus aiheesta, lähdeviitehän on annettu? tässä muuten lisää asemia joilla nousu näkyy:

      http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/513.php
      http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/1217.php
      http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/523.php
      http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/1842.php
      http://www.psmsl.org/data/obtaining/stations/539.php

      Onhan noita, peräti runsaasti.

      Poista
  8. Mitä luulet tapahtuvan kuin sykli vääjäämättä kääntyy? Palautuuko osa tuosta lämmöstä lämmittämään ilmakehää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä sykli tullut ensimmäistä kertaa kiusaamaan meidän ilmastoveijareita vai olisiko niin aikaisemmatkin (90 -luvun) pikku lämpenemiset johtuivat myös edellisistä sykleistä esim. 30 -luvun lämpimästä jaksosta?

      Poista
    2. Nyt on lämpimämpää kuin 30-luvulla - miksi? Aurinko ei ole syyllinen.

      Poista
    3. Onko sinulla dataa väitteille ettei 30- luvulla olisi ollut lämpimämpää?
      -PX

      Poista
  9. Koetetaanpa tosiaan pysytellä kirjoituksen aiheissa, jotka ovat 1) empiirisesti mitattu vedenkorkeus Tanskan salmissa ja 2) sen mahdolliset vaikutukset Suomen rannikoihin sekä 3) Ilmatieteen laitoksen aivan toisesta maailmasta olevat ennusteet.

    Olen tulkitsevinani, että kohdasta 1 ei ole erimielisyyksiä. Kun tuota Korsörin mittausdataa katselee vähän tarkemmin ja sovittelee siihen käyriä, löytyy tietysti melko pitkiäkin jaksoja, jolloin vedenpinta on joko noussut tai laskenut. Jälkimmäistä on tapahtunut mm. 1905-1925, 1960-1980 ja vuodesta 2007 alkaen. Vastaavasti merenpinta on noussut 1930-1950 ja 1985-2005. Kokonaisuudessaan nousut ovat olleet hieman laskuja suurempia, jolloin koko mittausajan trendiksi tulee tuo vajaan millimetrin nousu vuodessa. Lyhyellä aikavälillä toki saa vaikka 3 mm/v nousuja, jos haluaa harrastaa kirsikanpoimintaa. Paikallisessa vedenkorkeudessa siis näyttäisi olevan syklejä, joiden pituudet vaihtelevat hyvin lyhyistä jaksoista ainakin useisiin vuosikymmeniin tai kenties pidempiinkin. Tällaisia syklejä muuten löytyy jokaisen pidempikestoisen mareografin datasta.

    Joku vedenkorkeutta tutkinut fyysikko totesikin (olisiko ollut Nicola Scafetta?), että vedenkorkeuden muutoksesta ei pitäisi tehdä johtopäätöksiä käyttäen alle 150 vuoden mittausdataa. Minun käsitykseni mukaan Ilmatieteen laitoksen ennuste on laadittu hylkäämällä mittausdata kokonaan. Se on aika rohkea temppu!

    VastaaPoista
  10. Niinpä, kannattaa kaivaa kaikki merienpintamittausdata, siinä kun on sellainen hauska ilmiö että merivirrat vaihtelevat vuosien/vuosikymmennien saatossa ja painavat vettä eri tavoin eripuolille. Ihan luonnollista. Löytynee ihan yhtäpaljon paikkoja, joissa pinta on noussut kuin laskenut, kun mittausjakso on tarpeeksi pitkä. Noista sitten tilastollinen analyysi niin voidan päätyä ihan oikeaan mittausdataan. Keskimäärin niitä kuvannee erittäin hyvin esim Tanskan salmi (suojassa), Suomenlahti, kenties Mustameri, yhtyviä astioita kun ovat. Satelliitit eivät ikinä pysty mittamaan niintarkasti ihan jo mittauksien epäluottavuuden ja virhemarginaalien perusteella. Jos niitä vielä korjaillaan, niin data on täysin hyödytöntä johtopäätöksien tekoon muutoksesta tai suunnasta.

    VastaaPoista
  11. Tuolta voi kaivella noita lahtia: http://www.psmsl.org/data/obtaining/map.html menee aika mienkiintoiseksi esim Mustameri, Hudsonin lahti. Mitään satelliimittausdatan kuvaamaa nousutrendiä ei löydy kuin joistain tietoisesti valituista mittauspisteistä.

    Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tulivathan ne Goddardin poskettomat salaliittoteoriat sieltä jälleen esiin, tattista vaan. Sattumalta tiedän oikein hyvin mistä Envisatin tapauksessa on kyse ja Goddard hourailee täysin omiaan. Tämä ei ole estänyt sinua kierrättämästä tuota samaa linkkiä aina uudestaan ja uudestaan kun ollaan tilanteessa jossa altimetrit näyttävät sinun dogmeillesi epämieluisia asioita. Ei noin.

      Poista
    2. Meinaatko että Envisat mittasi väärin Goddardin ollessa syyllinen.

      Missä näet salaliiton?

      Missä ovat uskonkappaleeni?

      Enkö saa linkittää Envisat dataan?

      Luuletko olevasi auktoriteetti jollain alalla, eli oletko koskaan pyörittänyt tahkoa, ja miettinyt miten valikoiduit virkaan?

      Ilkka

      Poista
    3. Kun tässä piti pysyä mittausasemien tuloksissa, niin lopettakaa envisattailut.

      Tuota yli 3 mm/y ei löydy trendinä viimeisten 20 v aikana mistään. On myös muistettava, että täällä pohjoisessa on paikkoja, joissa meri laskee kovaa vauhtia ja vaikuttaa siten keskiarvoon. Ei siis ole mitään perusteita sille, että merenpinta kääntyisi nousuun meidän rannikoillamme tuhanteen vuoteen.

      Tapsa

      Poista
    4. No mutta avaukseeahan viitattiin tarkkoihin geodeettisiin mittauksiin
      Tanskan salmien tienoolta, ja mittausen tuottamien jotakuinkin alle milli/v
      tulkintoihin muiden mittausvälineiden mittaustulosten ja mallinnusten valossa, eli eiköhän sieltä jokainen löydä vaiikkapa kiihtyvän nousun taikkapa laskun, joten epäilen että konsensus on lähellä.

      Ilkka

      Poista
    5. Pikkusen huvittaa nämä puheet millimetrien muutoksista. Olen tällä hetkellä Intian valtameren äärellä. Vuoroveden vuorokautinen vaihteluväli n. 2800 mm. Minimin vaihteluväli samoin kuin maksimin n. 500 mm. Nämä siis lähes päivittäin. Eli yhtenä päivänä minimi 200 mm ja seuraavana 700mm. Mittaappa siitä mm muutokset!
      -PX

      Poista
    6. Kun vielä ottaa huomioon, että maan kuori on suhteellisesti yhtä ohut kuin omenan kuori. Tästä meren keskipaksuus on vain muutama prosentti ja sitten puhutaan jopa millin osien mittaustarkkuudesta, kun maan sissus myllertää hurjalla voimalla ja siirtää laattoja ja työntää laavaa sieltä sun täältä.

      Lämpötilojen satelliittimittaukset on vaiettu kuoliaaksi niin ilmastotieteen kuin median taholta, mutta paljon hankalampi, merenpinnan korkeus, on samojen tahojen hyväksymä monopoli.

      Tapsa

      Poista
  12. Merenpinnan korkeuden mittauksessa ei ole monopolia vaan useat eri avaruusjärjestöt operoivat omia satelliittejaan ja datat käpistellään merenpinnan tasoksi tiedeyhteisöissä.

    VastaaPoista
  13. Meri ei laske pohjoisessa vaan maa nousee - satelliitista käsinhän tämän näkee selvästi.

    VastaaPoista
  14. Unohtuiko nyt kokonaan että tide-gauge datojen perusteella meren nousuvauhti on kiihtynyt? Lähdeviitteet tähän postattiin päiviä sitten. Jännästi keskustelijat vakuuttuvat keskenään mistä sattuu, unohtaen tutkitun ja julkaistun tiedon. Myös paranoiaa tuntuu olevan ilmassa, esimerkiksi "Envisat-salaliitto" sekä "merenkorkeusmonopoli-salaliitto".

    VastaaPoista
  15. No mutta aloituksestahan tuli juuri ilmi että Tanskan salmien tienoon
    Tide Gauget näyttävät alle millin/v nousua ja ei löytynyt turbonappia pitkän
    ajan datasarjoista.

    Mitä salaliittoon tulee, se on oma olkiukkosi, ja mitä Envisattiin, siintä
    löytyy siis kahdet eri datat, joista näyt jollain perusteella valinneen
    sen oikean toisen ollessa vastaavasti väärennetty.

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että merenpinta ei nouse tasaisesti joka puolella on hyvin tiedossa ja näkyy sekä tide gaugeilla että altimetreillä.

      Teoriasi että on olemassa "väärennetty" Envisat-datasetti on vahvasti paranoidinen

      Poista
  16. Miten tästä ottaa selvää kun ilmastotiede on hämmentänyt totuuden
    kirkkaan lähteen valheen mustalla kepillä.

    http://notrickszone.com/2014/07/09/comprehensive-eike-review-of-sea-level-rise-shows-topexposeidonjason-results-are-inflated-faulty/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montako tide-gaugea sijaitsee valtamerten syvissä kohdissa? Missä muuten peer-review julkaisu aiheesta, vai eikö vaan pysty?

      Poista
    2. Mörneri on julkaissut merenpintatutkimuksia paljon, ja on nimenomaan empiirisiin havaintoihin perustuvan tutkimuksen alalla yksi maailman johtavista tiedemiehistä. Niinpä ei ole ihme, että hän muutama päivä sitten piti aika itsevarman esityksen aiheesta Las Vegasissa järjestetyssä isossa ilmastokonferenssissa. Mörnerin esitys alkaa kohdasta 21. minuuttia. Nauttikaa!
      http://www.ustream.tv/recorded/49794634

      Poista
    3. Mörner on tehnyt hyvää työta, ainut syy että merenpintaan kiinnitetään yleistä huomiota, on se että halutaan yleistä huomiota.

      Saanen huomauttaa että olen ollut pääsuunnittelijana aiheessa, tunnustaen etten tiedä aiheesta mitään, kun näen pelkkää kohinaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=bXCsOcWYlns

      Ilkka

      Poista
    4. "Tide-gaugeja" ei tietenkään voi olla kuin mantereiden ja saarten rannoilla hyvä L4. Silti niitä on vulgaanisilla saarilla, joita on lähellä syviäkin vesiä. Mistään vaan ei löydy sitä kiihtymistä, mitä satelliitti"mittaukset" väittävät.

      Jos paikallinen pintavesien lämpeneminen nostaakin merenpintaa joksikin aikaa, ei sitäkään ole kestänyt 17:ää vuotta. Meren syvyys ei myöskään vaikuta mitään merenpinnan korkeuteen.

      Tapsa

      Poista
    5. "Missä muuten peer-review julkaisu aiheesta, vai eikö vaan pysty?"

      Helpostihan sitä kaikenlaista huuhaata näköjään saa peer-review:in alle...

      Poista
  17. "Mutta luultavasti tulevina vuosina ihmettelen vielä enemmän sitä, että jälkimmäisiin luottavilla kaavoitusmääräyksillä on aiheutettu melkoista vahinkoa rantaseutujen tontinomistajille."
    Tästä en havainnut yllä kenenkään kommenttia. Asia on pinnallla Pohjois-Carolinassa:
    http://wattsupwiththat.com/2014/07/12/north-carolina-outlaws-alarmist-planning-advice-restricts-slr-planning-input-to-maximum-timeframe-of-30-years/

    Eli omaisuuden arvoa aiheettomasti uhkaavat viranomaisennusteet tehtiin laittomiksi. Suomessahan rakennusten laskennallinen takaisinmaksu aika lienee 50 vuotta, joten täällä se olisi ehkä sopiva raja vastaavassa epävarmassa tilanteessa?
    Itse pääaiheiseen: Jos Tanskassa nousee meri noin millin vuodessa, meillä se sitten laskee joka rannassa.
    Paikallisestihan ilmastonmuutos voinee nostaa merta, jos keskimääräinen ilmanpaine alenee vaikka 1 millibaarin, niin eikös siinä meri nouse keskimäärin 10 mm?

    VastaaPoista
  18. Ihan mielenkiinnosta kysyisin että mitä tuohon Tanskan salmien vedennousuun vaikuttaa se jostain jo muinoin lukemani tieto, että pohjoisen keskieuroopan alla oleva maankuoren laatan kohta laskee aivan vastaavan mekanismin vuoksi kuin mitä se meillä nousee? Eli ky on siitä että Pohjois-Saksan, Puolan ja Tanskan kohdilla maa vajoaa ns. kiikkulauta efektin takia jääkauden jälkeisessä tilanteessa jään painon poistuttua.

    VastaaPoista
  19. Nyt selvisikin, miten IPCC on kiihdyttänyt merenpinnan nousua. Sehän on vaihtanut mittausmenetelmää satelliittivetoiseksi ja valinnut sopivasti maa-asemat, minkä tuloksia soveltanut, on suunnilleen tämän linkin selitys:

    https://sites.google.com/site/globalwarmingquestions/sealevel

    Minä kyllä olen sitä mieltä, että homma on hoidettu niin, että samat satelliitit,jotka mittaavat merenpintaa, mittaavat myös maa-asemien korkeuksia ja kas onkin havaittu, että maa on alkanut kutistua juuri silloin, kun nämä satelliittimittaukset on aloitettu. Mikään muu ei voi tätä tulosta selittää, kun tällaista kiihtymistä ei mittauksista suoraan löydy, mutta nehän pitää mallintaa, kun pallomme kutistuu.

    Nyt maalämpöön investoineet kauhistuvat, että onko pallomme sisuksissa myllertävä ydinrektori hiipumassa. Mitähän vihreät tähän sanovat, kun eivät ydinvoimasta pidä?

    Tapsa

    VastaaPoista
  20. Tuohan nyt meni aivan väärin päin. Tietenkin maan on pitänyt kohota noilla mittausasemilla, jotta merenpinnan nousua ei siellä havaittaisi.

    On tietysti mielenkiintoista, että nousua tai ainakin muutosta aiemmissa korkeuksissa, tapahtuu vain rannikoilla. Muutenhan koko merenpinan nousun kiihtyminen olisikin maankuoren pullistumista.

    Mikähän meidänkin rannikoillamme on maaperän nousua kiihdyttänyt, jos on. Ei voi tietää, kun ei omista satelliittia.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sekavaa tekstiä, vaikea kommentoida.

      Poista
    2. Satelliittiporukka mittaa siis sekä merenpintaa, että maa-asemien korkeuksia satelliiteista. Jos maa-asemilla ei näy nousu, niin kas, silloinhan maan on täytynyt kohota mittarin kohdalla ja näin saadaan samanlainen kaunis kiihtyvän nousun käppyrä joka paikasta.

      Sehän on lähtökohtaisesti jo täysin mahdotonta jopa niinkin pitkän ajan kuin 20 v jaksolla. Tuulien, ilmanpaineen ja lämpötilojen muutokset aiheuttavat kymmenien senttien muutoksia pitkiksi ajoiksi, mutta IPCC on nämä tasoittanut päättämänsä nousukäyrän mukaisiksi joka paikassa.

      Tapsa

      Poista
    3. Jos maa-aseman korkeutta mitataan satelliitista ei viereisen meren korkeudella ole merkitystä, vaan noita mitataan erikseen.

      Poista