tiistai 18. kesäkuuta 2013

My World ja ilmastomurheet

YK selvittää suoralla internetkyselyllä, mitä asioita ihmiset eri puolilla maapalloa haluavat eniten vuoden 2015 jälkeen. Jokainen vastaaja saa valita 16 vaihtoehdon joukosta kuusi eniten kaipaamaansa asiaa. Vaihtoehtojen joukossa ovat mm. puhtaan veden, kohtuuhintaisen ja ravitsevan ruoan sekä paremman terveydenhuollon saanti, parempi koulutus, sukupuolten välinen tasa-arvo, paremmat työmahdollisuudet, kansalaisiaan kuunteleva hallitus jne. Yhtenä vastausvaihtoehtona on myös toimet ilmastonmuutosta vastaan.

Useat sadattuhannet ihmiset käsittäen lähes kaikki maat ovat jo vastanneet My World -kyselyyn, johon voi osallistua vielä vuoteen 2015 asti. Tätä kirjoitettaessa vastauksia oli yli 620 000.

Kun tämä on ilmastoblogi, totean vain ohimennen maailman ihmisten kolme tärkeintä prioriteettia. Ne ovat
  1. Hyvä koulutus.
  2. Parempi terveydenhuolto.
  3. Rehellinen ja ihmisiä kuunteleva hallinto.
En kovasti yllättynyt tuosta kolmen kärjestä. Sen sijaan olen aika hämmästynyt ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun vähäisestä arvostuksesta. Kun olen kuunnellut YK:n pääsihteerin ja useiden länsimaiden johtajien puheita, olen niistä ymmärtänyt puhujan pitävän ilmastonmuutosta yhtenä maailman kaikkien aikojen suurimpana uhkana ihmiskunnalle. Tavallisilla kuolevaisilla näyttää olevan päinvastainen käsitys asiasta.

Yllä olevasta kuvasta, jonka otin omasta vastauksestani, näkyy vasemmassa pylväässä maailmanlaajuisen vastaajajoukon äänestämä tärkeysjärjestys. Olen lukemisen helpottamiseksi merkinnyt kolmen kärjen ja häntäpään pitäjän selitteet nuolilla. Seuraavassa pylväässä näkyvät suomalaisten vastaajien tärkeysjärjestys. Siitä oikealle olevissa pylväissä näkyvät tulokset vastaajien ikäryhmittäin ja koulutustasoittain. Äärimmäisenä oikealla näkyvät kanssani samaan vanhempaan ikäryhmään kuuluvien suomalaisten tulos ja.omat prioriteettini v-merkillä

Ilmastonmuutoksen torjunta tai siihen sopeutuminen on viimeisillä sijoilla kaikissa muissa ryhmissä paitsi korkeimmin koulutettujen harvalukuisessa joukossa, jonka tärkeysjärjestyksessä se nousee noin puoliväliin listaa. Tulos on aika mykistävä! Mutta ei huolta, sillä YK:n pääsihteeri esikuntineen ja muutkin maailman johtajat tulevat tästä tuloksesta huolimatta pitämään ilmastonmuutoksen torjunnan puheidensa kärkisijojen kestoaiheena. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole vielä keksinyt ilmastonmuutosta parempaa verotusperustetta ja sen mahdollistamaa välinettä jakaa maailman varallisuus uudelleen. Tähän asti annettuja vastauksia voi selata maittain, ikäryhmittäin jne. täällä.

Kyselyyn voit osallistua täällä. Suosittelen!

19 kommenttia:

  1. Itse en ole yllättynyt tuosta ilmastonmuutoksen vähäisestä kiinnostuksesta, sillä jokainen joka osaa vähänkään käyttää aivojaan ja on viitsinyt ottaa edes hitusen asioista selvää, on tajunnut että koko AGW-touhu on pelkkää tieteen kaapuun puettua poliittista kusestusta.

    VastaaPoista
  2. Ketäpä oikeasti kiinnostaa tulevaisuuden uhkatekijät - tavikselle on tärkeintä että on pikkuisen rahaa, ruokaa ja paikka mihin turvallisesti päänsä kallistaa.

    Ilmastonmuutos on kasvoton ja anonyymi uhka joka ei realisoidu huussin ikkunasta ulos katsomalla. Lisäksi tietyt tahot ovat mobilisoineet mielettömästi rahaa ja resursseja ilmastonmuutoksen vastaisten toimien alasampumiseen - semmoisethan pienentävät kvartaalin voittoja. Lisäksi monenmoista pikku juoksupoikaa ja bloginpitäjää kulkee talutushihnassa ja vie isäntiensä viestiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpä tuosta satojen tuhansien ihmisten vastauspylväästä aika hyvin tunnistaa akuutteja uhkia, joita nuo ihmiset tulevaisuudessaan uskovat kokevansa.

      Ilmastonmuutos, joka muutama vuosi sitten koettiin kehittyneissä länsimaissa isoksi uhaksi, on myös täällä ollut nopeasti laskevalla trendillä.

      Mietin jokin aika sitten vakavasti ilmastoblogini lopettamista, kun epäilin lukijamäärän tuon kiinnostuksen vähenemisen vuoksi hiipuvan olemattomiin. Päätin sitten kuitenkin jatkaa, kun lukijamäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa ja kommenttejakin tulee ilahduttavasti. Joskus törmään kirjoitukseeni jopa facebookissa, mikä on aina riemastuttava kokemus.

      Itse pidän ilmastonmuutosta tärkeänä joskin aivan luonnollisena asiana, joka on seurannut ihmiskuntaa koko sen olemassaolon ajan. Siitä huolimatta se ei mahtunut minun vastauksessani kuuden kärkeen, sillä vain kuusi tärkeimpänä pitämäänsä sai valita. Mutta kyllä se minullakin olisi mahtunut 16 tärkeimmän joukkoon. Vaimoni, joka on ainoana ihmisenä onnistunut pitämään minut pitkään talutushihnassa, käskee sanoa olevansa prioriteeteista samaa mieltä ;-)

      Poista
    2. Hyvä että olet jaksanut jatkaa, Mikko! Voin hyvin kuvitella kuinka työlästä blogin pitäminen on. Pääasia että ilmastoasioista keskustellaan mahdollisimman monilla foorumeilla. Ilmasto on sen verran tärkeä juttu. Monista asioista ollaan varmasti jatkossakin erimieltä, mutta se on hieno juttu, koska eriävät mielipiteet pakottavat miettimään. Antero

      Poista
  3. Mikroskooppisia ovat nämä ilmastonmuutoksen vastaisten toimien alasampumiseen laitetut rahat verrattuna niihin tuhansiin miljardeihin joita on poltettu ilmastonmuutoksen torjumiseen, ja vielä aivan turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitka tuhannet miljardit?

      -L4

      Poista
    2. Oletko tyhmä vai leikitkö vaan? Paljonko on palanut rahaa päästökauppoihin, tuulivoimaan ja muuhuun tehottomaan uusiutuvaan energiaan, kaikenmaailman ilmastokokouksiin, ja muuhun vastaavaan täysin turhaan ja typerään hankeeseen? Jospa nuokin rahat olis käytetty järkevästi, niin niillä olisi saatu oikeasti paljon hyvää aikaan.

      Poista
    3. No pelkästään Suomessa tuetaan tuulimyllyjä miljoonilla, kerätään co2-peräistä autoveroja miljoonia ja kiristetään asuntojen energiamääräyksiä, jotka nekin maksavat miljoonia. Kyllä ilmastonmuutosta torjutaan miljardeilla joka vuosi. Nämä rahat voisi käyttää muuhunkin. Onko käsite vaihtoehtoiskustannus tuttu?

      Poista
    4. No paljonko sitä rahaa on "palanut" esim. päästökauppaan? Energiatehokkuuden kehittämiseen on muitakin syitä kuin ilmastonmuutos, mm. kauppatase.

      -L4

      Poista
    5. http://joannenova.com.au/2012/08/renewable-energy-is-a-257-billion-dollar-industry-that-makes-only-3-of-our-electricity/

      Todella energiatahokasta, jospa noikin rahat olisi käytetty ihan oikeisiin voimalaitoksiin...

      Poista
    6. Eilinen Frankfurter Allgemeine Zeitung väittää Saksan aurinkovoimateollisuuden pääomamenetysten arvoksi 21 miljardia euroa. Se on noin 40% Suomen valtion budjetista. Kalliiksi on käymässä ilmastonmuutoksen torjunta. Millaiset tappiot ovat odottamassa paljon suurempaa ja niinikään subventioiden varassa elävää tuulivoimateollisuutta. Huhhuh!
      http://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/unternehmen/solarenergie-die-sonne-schickt-doch-eine-rechnung-12225036.html

      Poista
  4. Jos olet yhtään seurannut keskustelua suomalaisen rakentamisen laadusta, niin mitä luulet, lisääkö energiamääräysten kiristäminen homeongelmia? Miten energiatehokasta on korjata nämä uudet talot muutaman vuoden päästä uudestaan? Siihen oli syynsä, että vanhat rakennukset päästivät ilmaa sisäänsä ja myös ulos.

    VastaaPoista
  5. Myöskin vastaava G8 maiden tärkeyslista on masentavaa luettavaa tietyille tahoille.

    Hiilipäästöjen vähentäminen on sijalla 56 G8 maiden 96 paikkaisella listalla.

    http://junkscience.com/2013/06/18/carbon-emissions-reduction-56th-on-g8-96-point-list/

    Ilkka

    VastaaPoista
  6. Artikkeli aloituksen aiheesta.

    "The first UN fudge is that although the issues offered seem straightforward, when you drill down, the UN has twisted the definitions. For example,

    If you vote for "Reliable energy at home", the UN deems that you have also supported an underlying notion that "More of that energy should be sustainably generated" ("Sustainably" was not defined).
    If you vote for "Action on climate change", the sub-text is that you want governments to mandate cuts in carbon dioxide emission that will (magically) keep global warming below 2 degrees.
    If you vote for protecting "forests, rivers and oceans", the UN considers you are implicitly also voting for a "move to sustainable agriculture" and you want the UN to generate global agreements to "protect biodiversity and fragile ecosystems".

    http://www.quadrant.org.au/blogs/doomed-planet/2013/06/unexpectedly-climate-change-is-a-global-yawn

    Ilkka

    VastaaPoista
  7. Lisään viimeisimmät tiedot.

    "Massive UN Global Survey Of World’s Priorities Puts Taking Action Against Climate Change Dead Last!"

    http://notrickszone.com/2013/06/19/massive-un-global-survey-of-worlds-priorities-puts-taking-action-against-climate-change-dead-last/

    VastaaPoista
  8. Eikös tuossa näy, että Suomessa huoli ilmastonmuutoksesta on kaikkein kovimmin noteerattu verrattuna muihin maihin. Tässä maassa siis propaganda on uponnut poikkeuksellisen hyvin!

    VastaaPoista
  9. Lähdekritiikkiä, kiitos.

    Näitä vahvasti sponsoroituja hölynpölylinkkejä on netissä pilvin pimein, jos ei ymmärrä roskan ja validin tiedon eroa niin totta kai räväkimmät huuhaat purevat parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympäristöporukallahan sitä rahaa riittää, ja YK:lla varsinkin...

      Poista