keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Keisarin uusien vaatteiden paikkaamisesta pohjoisen talvessa ja etelän kesässä

Ihmisen aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonlämpenemishypoteesin (CAGW) puolustajat ovat olleet kovilla viime aikoina. Ei nimittäin ole ollut odotuksien mukaisesti lämmintä talvea oikeastaan missään pohjoisella pallonpuoliskolla. Lehtitiedoista päätellen kylmyys- ja lumiennätyksiä on rikottu niin Venäjällä, Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassakin.

Huonosti menee myös eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa Etelämantereen kesä on kääntynyt syksyyn, mutta lyhyt kesä ei vienytkään jäitä mukanaan. Antarktikan merijääkenttä on sitkeästi pysytellyt lähes miljoona neliökilometriä viime vuosikymmenien keskiarvoa laajempana.

Kylmissään hytiseville pohjoisen asukkaille ei enää tahdo kelvata vanha selitys, jonka mukaan talven
kylmyys johtuu juuri ilmaston lämpenemisestä. Tuo selitys kuuluu yhä useamman kuulijan mielestä sarjaan Keisarin uudet vaatteet. Niinpä vaatteiden olemassaoloa yritetään todistaa paikkaamalla niitä. Eihän olematonta voi paikata? Joten jos paikka pysyy, täytyy paikkauksen kohteenkin olla olemassa.

Napapyörre Wikipediassa piirrettynä
Tuo pohjoisen paikkaus koostuu oikeastaan kahdesta paikkalapusta. Ensinnäkin pohjoisen merijää on sulanut, ja meri velloo siellä vapaana. Tästä olen jo aiemmin kirjoittanutkin täällä. No tuon jääpalan puuttuminen kuulemma aiheuttaa kalottia reunustavan napapyörteen heikkenemisen sillä seurauksella, että alueen kylmä ilma pääsee leviämään tavanomaista etelämmäs, ja me koemme tuon kylmänä talvena. Hmmm...

Ehkä tuon napapyörteen voimakkuudella todella on jotain tekemistä korkeapaineiden sijoittumisen suhteen, jolloin oikeaan kohtaan sijoittuessaan sellainen todella voisi puhaltaa kunnon puhurit vaikkapa Eurooppaan. Nythän laaja korkeapaineen alue on ollut lähes koko maaliskuun juurikin tuon puuttuvan jääpalan tuntumassa Huippuvuorien seudulla. Mutta tämä teoria herättää kyllä myös uusia kysymyksiä. Eikö CAGW-hypoteesi ollutkaan niin selvää tieteellisesti, kuin on annettu ymmärtää?

Ilmastotutkijat kertovat tuon puuttuvan jääpalan paikalla olevan ja ilmakehän hiilidioksidin lämmittämän meriveden aiheuttavan tuon korkeapaineen syntymisen tai pääsyn noin pohjoiseen. Kuitenkin vakiintuneen meteorologisen käsityksen mukaan lämpimän meren päälle yleensä syntyy voimakkaita matalapaineita, jolloin meille pitäisi syntyä etelänpuoleisia virtauksia, joista yleensä ei ole seurauksena kovin kylmää ilmaa. Toiseksi ilmakehän lämpötila tuolla alueella ei ole talven aikana oleellisesti poikennut normaalista ainakaan satelliittimittausten mukaan.

Minä en aivan heti näe tuon paikkapalan kiinnittymistä varsinkaan, kun tuo Grönlanninmereltä ja Barentsinmereltä puuttuva jääpala/lämpimän veden alue on niin mitättömän pieni - vain ehkä puolen Suomen kokoinen. Se on yhden prosentin luokassa koko arktisen jääpeitteen viime vuosikymmenien keskimääräisestä pinta-alasta. Sanoisinkin, että paikka on yhtä läpinäkyvää ainetta kuin paikattava kangaskin.

Sitten mennään etelään Antarktikalle asti. Siellä keisarin vaatteissa on useitakin reikiä. Ilman lämpötila ei ole noussut keskimäärin ollenkaan, jäätiköt eivät hupene, eikä merijään laajuuskaan näytä pienenemisen merkkejä. Oikeastaan kaikki on juuri päinvastoin, joskin muutokset ovat melko pieniä. Perusongelma on kuitenkin se, että helpoimmin mitattava asia, merijään laajuus, näyttää pikkuhiljaa kasvaneen koko CAGW-hysterian ajan. Miten siis selittää se, että eteläinen kalottialue, jonka yhdessä pohjoisen vastinparinsa kanssa pitäisi olla niitä kaikkein nopeimmin lämpeneviä paikkoja, muuttuu yhä jäisemmäksi?

Ylemmässä kuvassa Antarktikaa ympäröivän merijään kasvu.
Alemmassa alueen merenpintalämpötilan lasku.
Paikkausyritys on seuraava: Etelämanner sulaakin alakautta. Jääkylmät sulamisvedet siis valuvat tutkijoiden katseilta piilossa ympäröiville merialueille, nousevat kevyempinä pintaan ja jäätyvät siinä nopeasti. Selitys kuulostaa näppärältä, sillä piilossa olevia sulamisvirtoja ei tarvitse todistaa, ja samalla voidaan selittää Etelämantereen vesien lämpiämättömyys, joka sekin on ollut jo pitkään kiusallinen asia CAGW-hypoteesille. Tämän paikkauksen räätäliksi on valittu itse BBC.

En näe tuon eteläisenkään paikan pysyvän paikallaan, vaikka sen loimina olevassa tutkimuksessa saattaisi vähän lankaa ollakin. Siihen yksinkertainen syy on se, että maailman nopeimmin lämpiävä ja pian sulava Etelämanner itsepintaisesti kieltäytyy tekemästä kumpaakaan. No toki sielläkin on paikallista vaihtelua, jota luonnossa on aina.

Minun arviointini mukaan molemmat paikkausyritykset jättävät keisarin edelleen ilman rihman kiertämää. Pitäisikö tämä CAGW-hypoteesi suomentaa KUV-hypoteesiksi (Keisarin Uudet Vaatteet)?



23 kommenttia:

  1. Tässä realismia:

    Antarktis menettää massaa, lähde http://imbie.org/imbie-2012/results/

    Asia on varmistettu kolmella riipumattomalla tekniiaklla, eli kyse on erittäin varmasta tuloksesta, toki virherajoja voidaan vielä pienentää.

    On muuten jännää että skeptikot yleensä sivuuttavat pohjoisnavan merijääromahduksen ja Grönlannin yhä kiihtyvän massanmenetyksen alkamalla höpistä etelämantereesta, joka sekin menettää massaa. What gives?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antarktiksen jäämassa kasvaa: http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2012/09/etelamantereen-jaatikot-kasvavat.html.

      En ole ohittanut mitään. Kannattaa lukea juttu ja katsoa myös linkit.

      Muuten tämän jutun aihe oli napapyörteen ja sulamisvesien suhde KUV-hypoteesiin. Kommentoisitko sitä? Kummallista muuten, että Grönlannin sulamisvedet eivät kylmennä Grönlanninmerta ;-)

      Poista
    2. Zwallyn ryhmä käyttää vain altimetriaa ja he ovat myös mukana myöhemmässä IMBIE-tutkimuksessa, eli heidän aiemmat tuloksensa ovat tarkentuneet. IMBIE on tieteen viimeinen sana asiasta tällä hetkellä ja kolmen eri massatasapainomenetelmän yhdistelmä, päivittäkää siis tietonne.

      http://imbie.org/imbie-2012/participants/

      Nykyään siis TIEDETÄÄN että sekä Antarktis että Grönlanti menettävät massaa, Zwallyn vanhat numerot on kumottu.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Poistin edellisen kommentin, koska se tuli väärään lokeroon. On vielä hiukan opettelua tässä blogikeskusteluprotokollassa :)

      Poista
    5. Jos ne menttävät massaa miksei merenpinta nouse?

      Poista
    6. Jos jotain tiedetään, niin se on se, että jään tilavuuden ja merenpinnan satelliittimittaukset ovat hyvin epätarkkoja. Tämä todettiin Shepherdin ja imbien tutkimuksesta tuoreeltaan sen ilmestyttyä viime vuonna:

      http://wattsupwiththat.com/2012/12/03/why-ice-loss-and-sea-level-measurements-via-satellite-and-the-new-shepard-et-al-paper-are-highly-uncertain-at-the-moment/

      Poista
    7. Watt's on kritiikissään ihan pihalla, mikä hänelle ko. postauksen kommenteissa rautalangasta väännetään. Ns. TRF-epätarkkuus on yli kertaluokkaa pienempi kuin mannerjäätiköiltä mitatut signaalit.

      Poista
  2. Mikko, mainiota analyysiä! Osaat paljastaa epäloogisuuksia tiedeyhteisön ns. "yksimielisessä" ajattelussa. Näyttää siltä, että Anteron käyttämällä ilmaisulla "kriittiset tutkijat" (jollaiseksi jokaisen tieteellisesti kunnianhimoisen tutkijanalun tulisi itseään määrätietoisesti kouluttaa), ovat kovan haasteen edessä yrittäessään kirkastaa luonnossa tapahtuvaa todellisuutta ja vielä hankalamman työn edessä yrittäessään kertoa tuloksistaan päätöksentekijöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tehdä ilmastoasioista kansantajuisia ja kiinnostavia. Noiden asioiden kanssa joutuu kyllä tekemään kompromisseja analyyttisen terävyyden ja ilmaisun tarkkuuden kanssa. Mutta tämä on jokamiehen realistinen ilmastoblogi, ja tällä linjalla jatketaan. No juu, joskus voi tulla tarkempaakin tekstiä.

      Kiitos kannustuksesta!

      Poista
  3. No ilmastonmuutoshan on sinänsä totta, ilmastohan on muutttunut kautta maapallon historian, ihmisest huolimat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Minä en kiistä ilmaston luonnollista vaihtelua. En kiistä edes ihmisen vaikutusta ilmastoon, sillä maankäytön kautta siihen takuuvarmasti vaikutamme. Ehkä myös aerosolipäästöillämme on vaikutusta, ja hiilidioksidipäästöilläkin saattaa olla.

      Mutta täysin todistamatta on se, mikä osuus luonnollisella vaihtelulla ja ihmisen vaikutuksella on. Minä epäilen luonnon (merivirrat ja aurinko) voittavan ihmiskunnan tuossa kisassa reilusti.

      Poista
  4. Risto Jääskeläinen4. huhtikuuta 2013 klo 8.31

    Mannerjään sulaminen etelässä lisää merijäätä, mutta ei pohjoisessa, kuten Mikko kommentissasi huomautitkin.
    Ilmastotieteilijöiden ennusteen mukaan lapsemme eivät näe lunta ja pohjoisen säät lauhtuvat eniten. Kun nyt näytää käyvänkin päinvastoin, niin ennustaja(e)ukot ovat paikkauspuuhissaan. Moisilta tutkijoilta tulisi ottaa tietokoneet pois ja antaa lapsille.

    VastaaPoista
  5. Siitä tämä on erinomainen blogi, että pitäjä näkee vaivaa, julkaisee lähteet ja tiivistää asian selväksi suomenkieleksi. Siihen ei monella riitä aikaa, eikä kykyäkään, vaikka kiinnostusta olisikin.

    Miten se nyt sitten on siellä lähdemateriaalissa, johtuiko pikkujääkausi(LIA), jolloin mm. Thames -joki ja Itämeri jäätyivät kokonaan myös sulamisesta ja lämpenemisestä? Vai kiistetäänkö sen olemassaolo jo tyystin? Miten on selitettävissä ajankohdat,jolloin historiassa on "löydetty" sekä koillis-, että kaakkoisväylä, joista on seilattu läpi puisilla purjealuksilla, jääluokkaa, ööö, no varmasti aika heikko olisi jääluokitus ollut, jos nykyinen "lämpeneminen" on ennennäkemätöntä?

    t. Pörri Orava

    VastaaPoista
  6. Se "puuttuva jääpalanen" on noin miljoona km2 talvella, ja kesällä monta miljoonaa. Eli 10x Suomen kokoinen. Ks. http://nsidc.org

    Lisäksi yksi ilmastonmuutoksen oireista on sademäärien lisääntyminen, minkä jo vuosia sitten ajateltiin mahdollisesti lisäävän lumimäärää. Onhan Suomen keskilämpötila talvella lämmenneenäkin pakkasen puolella. Ja lumi taas sitten jarruttaa lämpenemistä, mutta tämä tapahtuu vain paikallisesti niillä alueilla missä lumen määrä lisääntyy. Globaaliin lämpötilaan tällä ei juuri ole vaikutusta.

    Tällaistakin näkee:
    http://scienceblogs.com/significantfigures/index.php/2013/04/02/three-iconic-graphs-showing-the-climate-fix-were-in/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, nyt tuli Auvolta aivan hurjaa liioittelua. Puuttuva jäänpalanen noilla vesialueilla oli viime talvena Suomen kokoinen ja välillä pienempikin. Mutta brittien MetOffice on nyt julkaissut asiasta raportin, jonka mukaan jääpalan puuttuminen ei ollutkaan kylmän kevään ja talven aiheuttaja:
      http://www.metoffice.gov.uk/media/pdf/i/2/March2013.pdf

      Poista
  7. Koska Auvo T halusi nostaa Peter Gleickin parrasvaloihin, tulkoon tämäkin puoli näkösälle.

    http://ilmastokauhu.blogspot.fi/2013/04/fakegate-ja-peter-gleick.html

    Vielä aamupäivällä oli näkyvillä hänen esityksensä keskimmäisessä kuvassa tasoituskäyrä, jonka poimin talteen sen harhaan johtavuuden vuoksi. Nyt tasoitus on kadonnut "päivityksen" vuoksi. Tällaista se on tämän jonkin sortin ilmastovaikuttaminen :) Mutta palaan kuviin hiukan myöhemmin.

    VastaaPoista
  8. Kyse ei ollut "Peter Gleickin nostamisesta", vaan niistä mittauksista mitä hän linkkasi

    VastaaPoista
  9. Hei,

    Koitin etsiä tietoa, minkä perusteella blogissa sanotaan maapallon keskilämpötilan laskeneen 15 vuoden aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikkapa tämän perusteella.

      http://www.woodfortrees.org/plot/hadcrut3gl/from:1998/plot/hadcrut3gl/from:1998/trend

      Poista
  10. Etelämannerkin siis menettää massaa....korjatkaa faktat älkääkä levittäkö disinfiormaatiota.

    VastaaPoista
  11. Ihmeellistä uusavuttomuutta, aina pitää kaivaa dataa, ja sitten alarmisti vetoaa johonkin john cookin astroturffaukseen tai seiska lehteen.

    http://www.thegwpf.org/paper-antarctica-gaining-surface-ice-mass-150-years/

    VastaaPoista
  12. Kuten IMBIE-tuloksistakin hyvin nähdään, sadanta on todellakin lisääntynyt osassa Antarktista, sli ns. Surface Mass Balance on positiivinen. Koska jäätä menetetään jäävirtojen mukana mereen, kokonaisuudessaan Antarktis menettää massaa. tiede ei siis tue skeptikkojen vanhentunutta kantaa että Antarktiksen massa kasvaa.

    Toinen asia on Grönlannin nopea massanmenetys - skeptikot eivät yleensä halua käsitella koko aihetta.

    VastaaPoista