tiistai 8. huhtikuuta 2014

Punavihreät tiedottajasoturit laiskanläksylle

Kun luit viime viikolla sitä maailmanlopun ennustusten luetteloa, jonka IPCC:n 5. arviointiraportin (AR5) 2. työryhmän (WG2) Japanin Jokohamassa julkaistu raportti sai aikaan mediassamme, saatoit masentua. Tai jos olet ideologisesti läpikotaisin vihreä, saatoit innostua. Ehkä ajattelit nyt isketyn sellaiset kortit pöytään, että persut ja muutkin paskanpuhujat menevät hiljaisiksi. Meidän kaikkien on noiden tosiasioiden edessä nöyrryttävä ja ryhdyttävä todellisiin ilmastotalkoihin maapallon pelastamiseksi. Ajattelitpa kummin päin tahansa, erehdyit pahasti.

Minä olen vihdoin viimein saanut luetuksi kokonaan tuon WG2:n raportin, eikä se muistuta miltään osin noita Ylen toimittaja Jaana Kannisen tai Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalaisen juttuja eikä oikeastaan mitään niistä jutuista, jotka kotimaisesta mediasta olen sattunut lukemaan. Siis ei miltään osin. En tiedä, mistä lähteistä Kanninen ja Saavalainen mielikuvitustarinansa ammentavat tai mitä piristeitä he innoituksekseen käyttävät. Kannisen jutun lähteistä on tietysti pieniä viitteitä sikäli, että hänellä oli jutussaan lainauksia Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Taalakselta. Voisiko olla mahdollista, että tarinat ilmastonmuutoksen aiheuttavista sodista, nälänhädistä, taudeista ja sadoista miljoonista ilmastopakolaisista, joista minä en varsinaisesta raportista löytänyt ainuttakaan uskottavaa mainintaa, tulevat Ilmatieteen laitoksen pääjohtajalta?

Voin hyvin kuvitella, että toimittajien Kanninen ja Saavalainen kielitaito ja peruskoulutus ei välttämättä edes riitä AR5 WGII -raportin lukuun saati ymmärrykseen, sillä onhan se vaikeaa tekstiä. Siitä en siis voi olla aivan varma, mutta takuuvarma olen siitä, että he eivät ole lukeneet raporttia ennen maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyneitä juttujaan. Eikä raporttia ole ehtinyt lukea kukaan heidän juttunsa lähteistäkään - ei edes Petteri Taalas. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Siitä pääsemme seuraavaan asiaan, joka koskee heidän esimiehiään. Nimittäin toimittajan esimiehen täytyy olla jollain tavalla tietoinen jutun faktojen todenperäisyydestä. He eivät ole voineet olla sitä, koska jutut tosiasiassa ilmestyivät ennen yli 1000-sivuisen raportin ilmestymistä. Se olisi toimitusten esimiesten pitänyt tietää hyvin yksinkertaisilla tarkistuksilla. Mutta hyveenä noissa toimituksissa taitaa olla tarkistusten välttely ja selittely, mikä ainakin Ylen suhteen käy selväksi mm. Kannisen Malediivien ilmastopakolaisuutta koskevan perättömän uutisoinnin suhteen. Valitettavasti tuo asenne näyttää ulottuvan koko ketjun läpi aina päätoimittaja Atte Jääskeläiseen. No, halvaantuneesta päästä kärsii tietysti koko ruumis.

Ettei juttu menisi pelkästään toimittajakunnan ammattitaidottomuuden huuteluksi, katsotaan muutamia julkaistuja asioita, jotka ehkä tukevat kantaani. Onneksi meillä on sosiaalista mediaa, joka jaksaa tehdä palkatta sitä työtä, jota (tiedon vääristelystä) palkitut toimittajat eivät tee. Ystäväni Risto Jääskeläinen pitää erinomaisen lupaavalta vaikuttavaa ilmastoaiheista blogia, Roskasaittia, jonne hän on ystävällisesti kääntänyt kolmen sivullisen verran IPCC:n tuoreen AR5-raportin epävarmuuksista. Otetaanpa sieltä muutamia lainauksia (lukekaa loput Riston blogista):
  • Luottamus troposfäärin lämpenemisen muutosnopeuden ja sen pystyrakenteen tietoihin on vain keskinkertaisesta alhaiseen
  • Aineiston epätäydellisyydestä johtuen luottamus globaalin  sademäärän muutoksen tietoihin on alhainen ennen vuotta 1951 ja keskinkertainen tämän jälkeen.
  •  Merkittävästä monitulkintaisuudesta johtuen luottamus säilyy alhaisena havaintoihin pilvien vaihtelevuudesta ja suuntauksista maailmanlaajuisesti.
  • Luottamus havaittuun maailmanlaajuiseen suuntaukseen kuivuuskausissa ja kuivuudessa (sateiden puutteessa) on alhainen, johtuen suorien havaintojen puutteesta...
  • Näytteiden otto on ollut ajan ja paikan suhteen liian harva valtamerien 700 m alapuolisesta syvyyydestä, jotta niistä voisi tuottaa vuosittaisia merien maailmanlaajuisia lämpötilojen ja -sisältöjen arvioita edeltäen vuotta 2005.  
  • Ilmastoon vaikuttavien merivirtojen ominaisuuksia (esim. meridiaaniensuuntaiset pystyvirtaukset) mittaavien jatkuvien havaintoaikasarjojen lukumäärä on rajallinen ja aikasarjat ovat vielä liian lyhyitä vuosikymmenien tai pitempien suuntauksien määrittämiseksi 
  • Mallinnuksen epävarmuudet, jotka liittyvät mallien erotuskykyyn ja merkityksellisten prosessien mukaanottamiseen, käyvät tärkeämmiksi alueellisessa mittakaavassa ja sisäisen vaihtelevuuden vaikutus korostuu. Tästä syystä haasteita riittää nimettäessä ulkoisia pakotteita havaituille alueellisille muutoksille. Joillakin ilmastojärjetelmän tahoilla, mukaan luettuina muutokset kuivuudessa, muutokset trooppisten syklonien aktiivisuudessa, Etelämantereen lämpiäminen, Etelämantereen merijään laajuus ja Etelämantereen massatase, luottamus tietoihin ihmisvaikutuksesta säilyy alhaisena johtuen mallinnusepävarmuuksista ja vähäisestä tieteellisten tutkimusten välisestä yksimielisyydestä.
  • Mallien tulosten perusteella sekä maailmanlaajuisen keskiarvon että joidenkin maantieteellisten alueiden osalta lämpötilan keskiarvon  vuosittaisesta vuosikymmenittäiseen ennustettavuuteen on rajallinen luottamus. Monimalliset tulokset sadannalle osoittavat yleensä alhaista ennustettavuutta. Lyhytaikaiset ilmastoennusteet ovat myös rajallisia johtuen luonnollisten pakotteiden ennusteiden epävarmuudesta.
  • Ilmastojärjestelmän useissa osatekijöissä tai ilmiössä voi mahdollisesti esiintyä äkillisiä tai epälineaarisia muutoksia, mutta useille ilmiöille sellaisten tapahtumien todennäköisyydelle 21. vuosisadalla on alhainen  luottamus ja vähäinen yksimielisyys.
  • Vallitsee alhainen luottamus ennusteisiin, jotka koskevat useita ilmastoilmiöiden osia, jotka vaikuttavat alueellisiin ilmastonmuutoksiin. Näihin kuuluvat muutokset ilmaston vaihtelevuuden laajuudessa ja alueellisten esiintymisten kuvioissa.
No niin. Tuo viimeinen täppä muuten koskee juuri niitä ennusteita, joiden perusteella Suomen maakunnat ja kunnat tekevät ilmastostrategioitaan. IPCC:n omien sanojen mukaan ne tekevät niitä siis perustaen alhaiseen tieteelliseen luottamukseen.

AR5:n ensimmäisen osan teknisen yhteenvedon sisällystä
Riston blogin näihin kirjoituksiin kannattaa tutustua paremminkin täällä, täällä ja täällä. Nuo lainaukset eivät koske nyt ilmaistua AR5-raportin WG2-osaa. Ne ovat raportin vieläkin tärkeämmästä osasta, WG1:stä (viereisen kuvan punaisella merkitystä luvusta), joka julkaistiin viime syksynä ja käsitteli koko ilmastotutkimuksen fysikaalista perustaa. Siis sitä, joka mm. pääjohtaja Taalaksen mukaan on täysin selvää - solid rock - ja, mistä tiede on täysin yksimielinen. Minusta se ei ole kivikovaa fysikaalista tietoa, vaan pullollaan epävarmuuksia ja alhaista luottamusta ainakin IPCC:n omien sanojen mukaan. Kaiken tuon epävarmuuden päälle on rakennettu tämä WG2-raportti - huh! Ei kai ilmastovaikutuksia ja siihen sopeutumista koskeva raportti voi olla yhtään sen varmempi kuin se tieteellinen savialusta, jonka varassa se heiluu?

Palkitulla toimittaja Jaana Kannisella Ylestä ja hänen vastinparillaan,  Hesarin Heli Saavalaisella, olisi ollut aikaa tehdä juttu IPCC:n oikeiden tiedemiesten rehellisesti tunnustamista tieteellisistä epävarmuuksista. Sitä aikaa on ollut sitten WG1-osaraportin ilmestymisestä viisi kuukautta. Vaan aika on käytetty johonkin muuhun. Vai olisiko totuuden kaivaminen ollut ideologisesti epäsopivaa?

Palatakseni takaisin tähän tuoreeseen AR5WGII-osaraporttiin, sen oikeastaan ainoa ison uutisen arvoinen osa on se, jossa todetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen maksavan maailmantaloudessa jotain kahdesta promillesta kahteen prosenttiin bruttokansantuotteella mitattuna vuoteen 2100 mennessä. Näin siis sillä edellytyksellä, että nuo WGI:n epävarmuuden leimaamat ennusteet toteutuvat. Huomattavasti isompia vahinkoja on tehty viime vuosina omalle kansantaloudellemme, ja Kreikan kansantalouden tappiot taitavat olla ihan eri kertaluokkaa. Muistakaamme lisäksi, että ilmasto ei satelliittimittausten mukaan ole lämmennyt 17,8 vuoteen. Näistä asioista Kanninen ja Saavalainen ovat olleet hiljaa, sillä ehkä se ei sovi heidän punavihreään maailmaansa?

Kaikesta huolimatta ymmärrän näitä punavihreitä tiedottajasotureita, vaikka en hyväksy heidän toimintaansa. Tarkoitus pyhittää keinot - niin kai. Mutta Yle-uutisten ja Hesarin toimitusesimiehiltä tai päätoimittajilta näiden yliampuvien ja monilta osin perusteettomien juttujen julkaisu osoittaa arvostelukyvyttömyyttä ellei jopa ammattitaidottomuutta.




31 kommenttia:

  1. Huh!
    Hiljaiseksi vetää ja voimasanoja pukkaa. Päätoimittajien vastuu=? Eipä Julkisen Sanan Neuvostokaan vaivautunut ottamaan kantaa aiempaan kanteluun.
    Tulee mieleen koraanimainen liturgia "tämä on totta ja tätä ei tule epäillä, epäilijät joutuvat helvettiin". Kupla on siis puhjennut eikä maksanutkaan edes vähän, valitettavasti.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuollaista tekstiä syntyy Mäkiseltä ja Riston roskasaitilta, kun asiayhteydestä poimitaan muutamia kohtia ja niihen tulee mukaan käännösvirheitä ja ilmastonmuutoksellisten perusasioiden väärin ymmärryksiä. Paremmin Kanninen ja muut vastaavat kirjoittajat ovat selvillä IPCC:n raporttien kokonaisuudesta kuin arvon blogist.

      Poista
    2. Elä viitti kun Obamakin kyseenalaisti kyseisen raportin,
      joten Kannisten Quardian käännökset jäävät omaan arvoonsa.

      http://dailycaller.com/2014/04/07/obama-administration-pressuring-un-on-global-warming-reports/

      Ilkka

      Poista
    3. Olen kyllä ihan eri mieltä ja uskallan sanoa sen jopa omalla nimelläni! Esim. Ilmastorealismia blogin arvo on mm. siinä, että se paljastaa usein tarkoitushakuisen liioittelun ja faktojen vähyyden, jolle jo kalliiksi tullut ilmastonmuutoksen torjunta perustuu. Koska kansalaiset maksavat viulut, he tarvitsevat kaiken tiedon. Nyt kun pöly on laskeutunut, niin Hesari, Yle, jne. voisivat päivittää uutisiaan. Antero

      Poista
    4. Hienoa! Anonyymi 9.15 ilmoittautui yllättäen ja pyytämättä lukemaan ja kääntämään IPCC:n raportin, niin saamme oikean käännöksen tänne tutkittavaksi ja voimme todeta, kuinka hyvin Kanninen et al on sen sisällön referoinut.

      Tapsa

      Poista
    5. "...ja Riston roskasaitilta, kun asiayhteydestä poimitaan muutamia kohtia ja niihen tulee mukaan käännösvirheitä..."

      Kun kyse on yleisön palvelemisesta, niin ainakin minä olen halukas korjaamaan kaikki mahdolliset inhimilliset virheet, mitä blogiini on päässyt. Tervetuloa vain tekemään virheraportteja sinne komenttiosuuteen. Mikko saattaisi hyväntahtoisesti antaa tässäkin tilaa esimerkinomaisille virheraporteille.

      Poista
  2. Suomen nämä punavihreä mediatyttelit ovat pääosin Quardian aviisin
    varassa, ja näkyvät lukevan sitä huuli pyöreänä.

    Mistä sitten Quardian ammentaa, on lätkäjengin perustamalta "Rapid Response Teamilta", joka pystyy tekemään nämä vääristellyt ennakkojutut.

    Sieltä YLE HS ja STT ammentavat.

    Eikö olekkin säälittävää.

    http://profmandia.wordpress.com/2010/11/22/official-launch-of-the-climate-science-rapid-response-team/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä.

      Ei nämä toimittajat tee itse toimittajantyötään, vaan kääntävät
      Quardian artikkelin, lisäten oman viherhöystönsä.

      Tuskin ne tietävät että uutinen on peräisin "The Climate Science Rapid Response Team (CSRRT)"ltä jonka tarkoitus on torjua epämiellyttäviä ilmastouutisia, sen vuoksi mediaamme esittämä näkemys viimeisestä IPCC raportista on niin kummallinen, ettenkö sanoisi absurdi.

      Quardianhan on jo lisännyt siihen oman höystönsä jotta se näyttäisi toimittajan artikkelilta.

      Ilkka

      Poista
  3. Ehkäpä Suomen kannattaisi palkata joku erittäin arvostettu kääntäjä suomentamaan raportin ja julkaista se koko kansan nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käännös suomeksi löytyy täältä: http://ilmatieteenlaitos.fi/uusin-arviointiraportti

      Poista
    2. Tuo, mihin anonyymin 9:39 linkki viittaa, on AR5 WG1:n tekstistä laadittu yhteenveto päättäjille. Sen ovat laatineet eri maiden ilmastopoliitikot ja -virkamiehet viime lokakuun lopussa Tukholmassa, eikä siihen ole otettu mukaan sanaakaan niistä suurista epävarmuuksista, jotka Risto Jääskeläinen on kääntänyt WG1:n teknisen yhteenvedon luvusta TS6. Miksihän ei ole otettu?

      Poista
    3. Kyllä kyllä, mutta tekstiosiot ovat vaillinaisia ja irroitettu asiayhteydestään ja lisäksi niissä on ilmiselviä virheitä käännöksen kautta.

      Poista
    4. Katsopa Riston vastaus täällä: http://ilmastorealismia.blogspot.com/2014/04/punavihreat-tiedottajasoturit.html?showComment=1396944098468#c898505091937240361

      Poista
  4. Luonnoksesta ei myöskään löydy tietoja niistä sadoista miljoonista ilmastopakolaisista, joihin Kanninen viittaa artikkelissaan 30.3.
    http://ilmastotiede.wordpress.com/2014/04/04/ipcc-ei-todisteita-ilmastopakolaisista/

    VastaaPoista
  5. JoNovan palstalla on mainio aiheeseen liittyvä kirjoitus ”Kuinka käännyttää minut uuteen ilmastonlämpenemisuskontoosi 14:llä helpolla askelmalla” (linkki alla). Vähänkin englantia osaavien kannattaa lukea se! Antero

    http://joannenova.com.au/2014/04/how-to-convert-me-to-your-new-religion-of-global-warming-in-14-easy-steps/

    VastaaPoista
  6. Tässä olisi hyvä tainekset avoimeen kirjeeseen päätoimittajille. Mikähän organisaatio saisi sellaisen aikaan? Ilmastofoorumi ry?

    VastaaPoista
  7. Uuden originaalidata-analyysin mukaan Islannin lämpötilakehityksessä ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa (linkki alla). GISS-dataa on sen sijaan manipuloitu (arvatkaa millä tavalla?). Antero

    http://hidethedecline.eu/pages/latest-news-hidethedecline/latest-page-changes.php

    VastaaPoista
  8. Mä jo Anonyymi meinasin syösyä tuohon sinun linkkiisi! Mutta mahtaa olla 1000-sivua liian kallis käännöstyö Suomen valtiolle. Vaikkakin tässä kohtaa ilmastorahat taitaisivat mennä ensimmäistä kertaa hyödylliseen kohteeseen.

    VastaaPoista
  9. Suomessa oikeiden journalistien/toimittajien määrä lasketaan yhden tai korkeintaan kahden käden sormilla. "Uutiset" on pitkälti automatisoitu. Katsokaapa seuraavan kerran jutun perästä lähde, kun raapustusta luette. Aika usein siellä seisoo STT. Josta keskimmäinen T kuuluisi olla "T". Muut toimituksissa työskentelevät tyypit kääntävät enemmän tai vähemmän onnistuneesti ulkomaisia "juttuja", jotka ovat todennäköisin peräisin heidän paikallisesta sylttytehtaasta. Itse lopetin jokin aika sitten näiden tekstien lukemisen ja huomaan olevani kokonaan uuden maailman edessä.

    Toisaalta ymmärrän tämän erittäin hyvin. Toimittajien rooli on muuttunut sikäli, että oikean journalismin tekijä teilataan aiemman jalustalle nostamisen sijaan. Toimittajiin pätee nykyään hieman sama kuin professoreihin. Emeritukset / eläköityneet puhuvat totta tai mitä oikeasti ajattelevat.

    Puolueeton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen, että kaiken maailman aviiseilla on tärkeintä myydä juttuja, vielä ymmärrän, mutta miten se istuu YLE:en? Ehkäpä poliitikot tiputtavat YLE-veroa, jos jutut eivät sovi poliitikoille. No, eihän ne veroa laske, mutta voivat tilittää vähemmän YLE:lle.

      Tapsa

      Poista
  10. Poliitikkoja ei pitäisi päästää mellastamaan ympäristönsuojelun kanssa. Ympäristö on nimittäin liian tärkeä asia politiikan välineeksi.

    Mielestäni on yhtä vaarallista lähteä tekemään pitkälle meneviä mekanismeja epävarmojen tulosten ja puutteellisen datan perusteella kuin jättää epävarmat tulokset ja puutteellinen data huomioimatta sen takia, että ne ovat epävarmoja ja puutteellisia.

    Näiden kahden seikan perusteella esitän, että ilmastoon liittyvät päätökset jätettäisiin täysin puolueettomien tiedemiesten harteille. IPCC on toistaiseksi paras vaihtoehto tällaiseksi organisaatioksi, tosin kaikki "ilmastotalkoot" ovat merkityksettömiä, ellei kaikkia maailman kansoja saada toimimaan samojen kriteerien mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko että kaikki valta pitäisi keskittää yK,lle.

      No siihenhän ne ovat pyrkineet, mutta sopimusta ei näy
      syntyvän eikä synny kun YK,n pääsihteerikin parkuu
      valtionjohtajien uskon puutetta.

      Ilmastonlämpenemissiipi ei enään kanna poliitiikan ohjailukeinona.

      Ilkka

      Poista
    2. Jopa on Anonyymillä jalat korkealla maasta! IPCC on muka paras vaihtoehto ja vieläpä tiedemiesten konklaavi!? IPCC käyttää kyllä tutkimuslaitoksia raporttien sisältöä kootakseen, mutta lopun hoitavat poliitikot, minkä jokaisen yhtään ilmastoasiaa seuraavan pitäisi tietää.

      Miten sitten sivuutat poliitikot "ilmastotalkoissasi"?

      Muuten olen sitä mieltä, että itseään identifioimattomat anonyymit pitäisi panna numerojärjestykseen, kuten kaikki Suomen hullut pannaan Helsinki City maratonin lähtöviivalla, ainakin edsmenneen Harri Holkerin mukaan, joka juoksi sen useamman kerran. Itse olen tehnyt sen kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen.

      Tapsa

      Poista
  11. Olen sitä mieltä, että millennium-palkinnon olisi pitänyt jakaa Petteri Taalaksen ja Jaana Kannisen kesken sumean pseudo-muistirakenteen kehittämiseksi tehdystä uraauurtavasta työstä.

    Tapsa

    VastaaPoista
  12. Yritin etsiä mittaustuloksia Saharan lämpötiloista. Jos sieltä luotettavaa dataa löytyisi, varsinkin yölämpötilojen muutokset pitkällä aikavälillä näytäisivät hiilidioksidin tehon. En löytänyt.

    Täytyy kysyä Jaana Kanniselta, josko hän lähtisi mielellään keskelle Saharaa kyselemään beduiineilta onko lämmennyt.

    Tapsa

    VastaaPoista
  13. Tämä yksi puna(vihreä) Tiedonantajan soturi se taas jaksaa Iltalehden blogissa puhua jopa Suomen edun ajamisesta. Siis Satu-täti "takatuutista". Sen verran reipasta oli kommentointi, ettei minun enää tarvitse.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elkää piitatko, minä sain täti allerilta pyyhkeitä nimitettyäni Petteri Taalasta puistokemistiksi, syystä että tutki ilmastokemiaa ilman kemian oppiarvoa.

      "Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi."

      Ei siin mittään, olenhan luvannut että palsta kaupitellaan eniten tarjoavalle ja lähtöni jälkeen sen markkina arvo on 1€,

      Ilkka

      Poista
    2. Olisit laittanut myös lähteen, jotta voisimme hämmästellä hänen hämmästelyään.

      Aikanaan hämmästeltiin myös miten hänen tekniikan
      lisurinsa meni läpi.

      Hämmästellään lissää.

      http://blogit.iltalehti.fi/satu-hassi/2014/04/09/taikatuutti/

      Ilkka

      Poista
    3. Aattelin, että Italehden blogi löytyy muutenkin.

      Ai se olikin "Taikatuutti", lipsahti.

      Tapsa

      Poista
    4. Väliaikatietona ilmoitan että herjaukseni ovat nyt sopivia S24 "ilmastotiedepalstalle", jostain kummallisesta syystä mitä ei edes ilmastotiede pysty selittämään.

      Toivottavasti Mikko sallii näkemykseni kiellostani.

      https://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM

      Ilkka

      Ilkka

      Poista
  14. Nyt on sitten ilmastopakolaisia löydetty! Uutisissa sanottiin, että suomalaisia PAKENEE sankoin joukoin etelän lämpöön meidän hyytävistä säistä.

    Terveisiä Jaana Kanniselle!

    Tapsa

    VastaaPoista