perjantai 11. huhtikuuta 2014

Argumentum ad ignorantiam ja teepannun olevaisuus



Ilmastotutkimuksen hellimä paradigma hiilidioksidipitoisuuden noususta ilmakehän lämpenemisen pääasiallisena syynä perustuu otsikossa mainittuun argumentointiin. Kyse on siis  vetoamisesta tietämättömyyteen tai todisteiden puutteisiin, kuten tuon otsikon voisi kääntää suomeksi. Ilmastotutkimuksessa se tarkoittaa seuraavaa:

Koska emme keksi mitään muuta syytä alailmakehän lämmön nousuun kuin hiilidioksidipitoisuuden kasvun, sen täytyy olla pääasiallinen syy. Ja koska tuolle kasvulle emme keksi muuta syytä kuin ihmiskunnan polttamat fossiiliset polttoaineet, on ihmiskunta siis syyllinen lämmön nousuun.

Minä olen kuullut tuon selityksen monen ilmastotutkijan suusta. Harvoinhan se esitetään noin pelkistetysti. Usein selityksen uskottavuuteen lisätään vuolaasti vakuutteluja vahvasta fysikaalisesta perustasta, tietokonemallinnusten yksimielisyydestä ja tiedemiesten konsensuksesta asiassa.

Argumentum ad ignorantiam tarkoittaa käytännössä samaa kuin käänteinen todistustaakka: syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Filosofi Bertrand Russell havainnollisti asiaa kirjoituksessaan "Onko Jumalaa olemassa?" seuraavasti:
Jos esittäisin että Maan ja Marsin välissä on posliininen teekannu, joka kiertää aurinkoa elliptisellä radalla, kukaan ei voisi todistaa väitettäni vääräksi, jos vain muistaisin lisätä että teekannu on liian pieni havaittavaksi parhaimmillakin teleskoopeilla. Mutta jos jatkaisin sanomalla, että koska väitettäni ei voida osoittaa vääräksi, sen epäileminen olisi ihmisjärjen kannalta suunnattoman röyhkeä teko, niin minun ajateltaisiin aivan oikeutetusti puhuvan hölynpölyä. Jos tällaisen teekannun olemassaolo kuitenkin vahvistettaisiin muinaisissa kirjoissa, jos sitä opetettaisiin pyhänä totuutena joka sunnuntai ja jos se istutettaisiin lasten mieliin jo koulussa, sen olemassaolon epäilemistä pidettäisiin merkkinä poikkeavaisuudesta. Valistuneella aikakaudella epäilijä saisi osakseen psykiatrin huomion, varhaisemmalla ajalla peräti inkvisiittorin.

Korvaa tuossa Russelin tekstissä teepannu hiilidioksidilla tai tarkemmin sanoen ns. ilmastoherkkyydellä, joka tarkoittaa arviota lämpötilan noususta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa, ja muinaiset kirjat hallitustenvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n, raporteilla, näet analogian ilmastoparadigmaan. Jos et pysty todistamaan, että CO2:n ilmastoherkkyysarvo on pieni - siis teekannua ei ole kiertoradalla - et voi väittää ihmiskuntaa syyttömäksi.

Monissa muissa yhteyksissä käänteinen todistustaakka on aikoja sitten hylätty, ja sitä pidetään pahana argumentointivirheenä. Ihmiset saattaisivat lähteä suorastaan kapinoimaan, jos sen käyttö olisi sallittua vaikkapa oikeudenkäytössä. Miltä sinusta tuntuisi tilanne, jossa jonkun talo paloi, ja poliisi tulisi pidättämään teini-ikäisen poikasi, jolta tivattaisiin todisteita syyttömyydestä? Tai verottaja mätkäisisi sinulle jälkiveroja 10000 euroa, koska et ole kyennyt todistamaan, että sinulla ei ole pimeitä tuloja.

Kun mallinnukset ovat eri kiertoradalla kuin todellisuus
No ilmastoparadigmalla meni aika hyvin 1970-luvun lopulta vuosituhannen vaihteeseen asti, sillä ilmasto lämpeni samalla, kun hiilidioksidipitoisuus nousi. Mutta viimeisen 15+ vuoden aikana lämpeneminen on ollut pysähdyksissä, vaikka CO2-pitoisuus on kasvanut entiseen malliin jollei peräti vähän kiihtyen. Muutkin paradigman hellimät merkit ovat kärsineet kolauksia. Hypoteesin mukaisia päiväntasaajan molemmin puolin sijaitsevia kuumenevia ilmamassoja ei ole mittauksissa löytynyt, sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä ei ole havaintoja jne. Vahinkoja on koetettu korjata ad-hoc -hypoteesitäydennyksillä lisääntyneestä aerosolijäähdytyksestä, merten syvänteisiin kaikkien mittausten ohi kadonneesta lämmöstä ja uusilla argumentointivirheillä mm. korostamalla luottamuksen kasvua paradigmaan, joskaan minkäänlaista laskelmaa tuosta luottamuksen kasvusta ei ole esitetty. Meidän vain pitäisi sitä kovemmin uskoa teepannuun kiertoradalla, mitä vankemmin ja monimutkaisemmin meille todistetaan, ettemme voi todistaa sen olemattomuutta.

Hiilidioksidin ilmastoherkkyys on kieltämättä vaikea asia todistettavaksi. Sitä on äärimmäisen vaikeaa mitata ja erottaa kaikista muista ilmaston pakote- ja palauteilmiöistä. Siksipä itse pyhät kirjatkin, IPCC:n raportit, antavat sille todennäköisen arvon laajalta väliltä 1,5–4,5 °C. Mutta mitäpä tapahtuisi, jos joku pystyisi todistamaan viime vuosikymmenien ilmastollisen muutoksen oleellisesti alemmalla ilmastoherkkyysarvolla - esimerkiksi kymmenesosalla IPCC:n arvoihin verrattuna - ja melko yksinkertaisella palauteilmiöllä, jotka molemmat perustuvat empiirisiin mittauksiin?  Siis tuo todistelu kykenisi jäljittelemään globaalin lämpötilakehityksen 1970-luvulta nykypäivään laskuineen, nousuineen ja viime aikojen tasankoineen. No ainakin se osoittaisi, että CO2:n ilmastoherkkyyden ei tarvitse olla korkea, jotta voimme selittää mitatut lämpötilamuutokset. Teepannua ei siis tarvittaisi, koska sille olisi olemassa vaihtoehto. Mitä tapahtuisi kaikelle sille politiikalle, joka on perustunut teepannun olemassaoloon?

Minulla on käsissäni tutkimuspaperi, joka ilmestyy lähiaikoina ENERGY & ENVIRONMENT -tiedejulkaisun tämän vuoden toisessa numerossa ja yrittää em. todistelua ilman mitään säädettäviä parametreja. Alkavan viikonlopun aikana esittelen sen kansantajuisesti Ilmastorealismia-blogissa. Pysykääpä kanavalla!

44 kommenttia:

  1. Hienoa Mikko jälleen kerran.

    Kyllä siellä kiertää erilaisia teepannuja ja säilykepurkkeja, eikä kaikkia ole
    tehty Hollywood studiossa.

    https://www.youtube.com/watch?v=KaOC9danxNo

    Ilkka

    VastaaPoista
  2. Otappa Mikko seuraavaaksi käsittelyyn tämä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/08/ilmatieteen-laitos-suomi-voi-lammeta-jopa-9-astetta

    Mistä moinen luku on repäisty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että se on repäisty teepannun pohjalla olevista murusista. Ei minulla ole sille parempaa selitystä, sorry.

      Poista
    2. NOUSUENNUSTEEN ”TODISTE” ILMATIETEEN LAITOKSEN ”KARTAN KATSOMINEN”

      Se hurja nousuennuste (9 celsius-astetta) YLE:n ”uutiseen” saa ”vahvistuksen” tällä tavoin:

      Ilmatieteen laitoksen Mikko Alestalon vastaus uutisen kirjoittajalle (ilmastoherätyksen saanut ”tiede”toimittaja Pasi Toiviainen):

      "Katso oikean puolen Suomi -kuvaa. Suomea koskeva epävarmuusvälin mukainen pahin arvio lämpötilan nousulle on 8,2 astetta kohdistettuna jaksoon 2070-2099. Tasan vuoteen 2100 kohdistettu arvo olisi noin 9 astetta."

      NOUSUENNUSTETTA HILATTU VIELÄ ASTEELLA YLÖSPÄIN (10 astetta!)

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/02/nakokulma-suomi-voi-lammeta-jopa-yli-10-astetta-vaiettu-uutinen

      Poista
    3. ”ILMASTOMEEMIEN” VAIKUTUS VALTAMEDIAN KRITIIKITTÖMIIN TOIMITTAJIIN

      Monet asiat, kuten tiedot, mielipiteet ja uskomukset (meemit), siirtyvät kulttuurievoluutiossa sukupolvelta toiselle aivan kuin geenit, ihmisen geeniperimä. Toisin kuin geeniperimä, nämä meemit siirtyvät myös nykyhetkessä jostakin uutisesta ihmisen ajatusmaailmaan tai ihmisestä toiseen ja alkavat elää omaa elämäänsä. Riippumatta siitä onko tällä asialla tai ilmiöllä todellisuuspohjaa tai jatkuvuutta.

      Tällainen todellisuudesta irtaantunut meemi sitten jatkaa elämäänsä ihmisen alitajuisten ja tietoisten prosessien työstämänä ja alkaa ohjata mielipidettä tai uskomusta. Riippumatta siitä, onko asia tosi tai ei.

      Tällainen meemin välittämä ”tieto” on esimerkiksi natriumglutamaatin haitallisuus elintarvikkeissa. Vaikka yksikään vakavasti otettava tutkimus ei näin väitä! Poikkeuksena on tietenkin mainittava joidenkin ihmisten yliherkkyys kyseiselle luonnolliselle (esim. tomaatissa) lisäaineelle.

      Kun ilmastonmuutoksesta on ”rummutettu” vuosikaudet ja ilmastotutkijat ovat esitelleet (mediassa) tietokoneella tehtyjä skenaarioita maapallon ilmaston lämpenemisestä useilla asteilla, luonnontieteitä tuntemattomat toimittajat julkaisevat nämä ”memeettiset totuudet” yhtenä totuutena eli liioiteltuina kauhuskenaarioina. Uusin paikallista lämpenemistä koskeva tietokoneajo (nousu Suomessa olisi 10 celsius-astetta!) esitettiin ”uutisena” muutama päivä sitten (huhtikuun 2014 alussa). Tämän Ilmatieteen laitoksen kartoista napatun meemin ilmastouskovainen toimittaja julkaisi pokkana, aivan kuin se olisi todellinen tulevaisuudessa tapahtuva ilmiö !

      Tutkimuslaitosten (kuten Britannian MetOffice eli UK Ilmatieteen laitos) lämpötilojen mittaustulokset kuitenkin osoittavat vääjäämättä, että globaalit lämpötilat eivät enää ole nousseet noin 17 vuoteen.

      Tämä tosiasia ei kuitenkaan merkitse mitään Suomen valtamedian (kuten Hesari) juttuja lukiessa!

      Lämpeneminen kritiikittömien toimittajien ”meemimaailmassa” jatkuu ”kiihtyvällä” vauhdilla.

      Tässä jo kuumenee (vaikka maapallo ei lämpenekään) tällaisiin aiheettomiin pelotteluihin, erityisesti ne kansalaiset, joilla on riittävä kyky (koulutuksensa johdosta) ymmärtää fysikaalis-kemiallista todellisuutta ja sitä, että vain fysikaalisin kokein (kuten lämpötilojen mittaukset) tästä reaalimaailmasta saadaan oikeaa tietoa.

      Poista
    4. Ai Ai, oikein hieno kirjoitus, tarkistellaaksemme palstan ydinaihetta vähän toiselta kantila.

      Jospa se tosiaankaan ei ole väärennettyjen lumeroiden tulkitsemisessa.

      Ilkka

      Poista
    5. Lisään vielä kommenttini tästä vallan ihmeellisestä SETUKLIM joten joutunen raottamaan arkkuni kantta.

      5 min tutkimukseni johtivat CRU,hun, ja "tekijään" eli Ruosteensilmään
      jonka pappisopintoja jossain ilmastouskonnollisessa seurakunnassa CRU myös tuki.

      En viittisi tonkia tunkiota enempää, voittehan itse katsoa mistä on kysymys.

      Eiköhän tuo kuole omaan mielipuolisuuteensa ettei tarvitse vaivautua,
      toisaalta sitä voi pitää malliesimerkkinä "ilmastotieteen" laadusta.

      http://www.ecowho.com/foia.php?search=+Ruosteenoja+

      Ilkka

      Poista
  3. Saanen vielä lisätä käänteisestä todistustaakasta kun aihe nousi
    framille juuri hupaisine piirteineen.

    Pitääkö sinun todistaa ettet pysäköinyt jonnenniin jollei
    autostakaan ole tietokakaan.

    Itse käydessäni Saimaalla äsken, allani oli sellanen hökötin
    joka saa vauhtisokeaksi, ja Kouvolan jälkeen on riittävästi peltipoliiseja
    ja jos linnunpöntöissä oli sisältöä, ihmetelkööt kuka autoa ajoi,
    enkä todista että se olin minä, muualla kuin tässä.

    Kun auto ei ollut omani, koska minulla ei ole autoa, saan
    sellaisen käyttööni kun pyydän, mutta ei mieluusti 300 hp
    turboa kun se nimittäin vähän hörppää menovettä.

    http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/2010/03/q-pitaako-yksityinen.html

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Firman autolle on kannettu käänteinen todistustaakka, jos omistaja ei pysty todistamaan kuka muu ajoi,
      omistaja on syyllinen.

      Siitä aisanvartta toiseen, kasasin muille tekemistäni rempoista ylijääneistä romuista 350 kaakkisen koslan pappamallin hylkyhyttiin, nokkakeppi löytyi tosiharrastajan kukkapenkistä herneenpalkoja kannattelemasta.
      Vuodesta 2008 yrittänyt sitä rikkoa vaan eipä onnistu kuin takakumien osalta, öljynkulutuskin 10% siitä mitä VAG pitää hyväksyttävänä.

      Onhan siinä tekemisen meininkiä kun seisova satanen taittuu viidessä sekunnissa löllyvällä taksisedanilla,
      toisen romu on toisen aarre.

      Timoteus

      Poista
    2. Aivan ohi otsikon aiheen, mutta oma VW 1,9 tdi ei ole koskaan tarvinnut öljynlisäystä noin 20 tkm huoltojen välissä, mittarissa 245 000.
      Ja otsikkoon liittyen: mikä taho on niin voimakas, että saa YLEN, hesarin, almamedian ym. levittämään näitä ilmastonlämpenemisvalheita viikosta toiseen aivopesunomaisesti?

      Poista
  4. Käänteinen todistustaakka on paha varsinkin, jos ei saa avata suutaan, kuten tässä, jonka yritin jo aiemmin tänne tökätä, mutta haihtui, tuleekohan nyt?

    http://www.youtube.com/watch?v=oAfADMcqqps

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta erikoismaininta papukaijamerkin kera.

      Kaiken lisäksi asan käsittely tuntuu hyvin kotoisalta syystä tai toisesta.

      Johtuneeko nuoruusmuistoista tiiä hänt?

      Ilkka

      Poista
  5. Itse olen usein ihmetellyt sitä, että säteilytehoa (huonoin mahdollinen tapa siirtää energiaa, paitsi tyhjiössä, jossa se on ainut) käytetään aina näissä laskelmissa. Tiedetään varmasti että 2-atomiset kaasut eivät absorboi eivätkä emittoi sähkömagneettista säteilyä millään aallonpituuksilla. Kun nämä kaasumolekyylit lämpenevät johtumisen (maasta/vedestä ilmaan) tai sekoittumalla muiden kaasujen kaasujen kanssa, niin ainoat jotka voivat niiden sisältämää energiaa luovuttaa (jäähdyttää) on kolmiatomiset kaasut mm CO2, SO2, NO2. Nämä kun minimaalsien emissiokertoimensa avulla (CO2 noin 0,002) voivat muiden kaasujen siirtämää energiaa säteillä yläilmakehässä avaruuteen. Tästä tullaankin siihen kysymykseen, että olisko CO2 enneminkin jäähdyttäjä. Ainakin sitä käyttetään monissa teollisuussovelluksissa myrkyttömänä jäähdyttäjänä. Saattaisi sama fysikaalinen ilmiö päteä myös ilmakehässä. Vielä kun otetaan huomioon CO2:n hieman ilmaa pienempi ominasilämpökapasiteetti, siis ei pysty varastoimaan samaa määrää energiaa kuin vastaava määrä ilmaa, niin tällöin sen lämpötilatasapaino samalla tulevalla energiamäärällä on alhaisempi. Tästäkin voisin kuvitella, että CO2 on enemmänkin jäähdyttäjä kuin lämpötilan nostaja.

    Heikki V

    VastaaPoista
  6. Odotan kovasti Mikon seuraavaa juttua. Olen luultavasti saanut lukea saman E & E .jutun. Hyvin mielenkiintoinen vaikken siinä olevaa fysiikkaa osaa oikein arvioida,

    Terveisin Extremadurasta, Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E & E kuuluu tiedejulkaisujen kategoriassa tieteen "7-lehtien" joukkon. Sen impaktikerroin on noin 0.3, kun esimerkiksi Science ja Nature yltävät jonnekin tasolle 30-40. Eihän se kerroin sinänsä, mutta E&E on toistuvasti julkaisut kehnoja ja tieteellisesti kestämättömiä juttuja. Mikso täällä Mikko näkee vaivaa kertoakseen näin heikkotasoisen lehden kirjoitelmista, mutta en ole nähnyt täällä ainoatakaan referointia uusimpien Nature tai Science lehdistä. Tai ilmastotutkmuksien muista valtalehdistä, joissa valtaosa tieteellisesti relevantista tutkimuksesta julkaistaan.

      Poista
    2. Nuo peukutusarvot voi jättää omaan arvoonsa, ja sinäkö arvostelet
      kirjoitusten laatua vaikket ole edes lukenut niitä, ja millä eväillä?

      Onko tietosi peräisin reenpissi pamfleteista?

      Eikä ole väliä missä julkaistaan kunhan julkaistaan, eikä maailman johtavin ilmastotiede pysty estämään sitä jatkuvista yrityksistään huolimatta..

      http://en.wikipedia.org/wiki/Energy_%26_Environment

      Ilkka

      Poista
    3. Lähdekritiikki käyttöön. Perusasia.

      Poista
    4. No sitähän miekin jotta konsensuksen voisi vaihtaa lähdekritiikkiin.

      Jos lätkäjengi on ominut vertaisaviointiprosessin, tulokset
      näyttävät kovin surkeilta.

      http://wattsupwiththat.com/2014/04/11/frontiers-fires-back-again-on-the-hype-surrounding-lewandowskys-retracted-recursive-fury-paper/

      Ilkka

      Poista
    5. E&E on konsensuslehti, ilman peer-reviewiä.

      Poista
    6. Lopeta se lässytys, ja tarkista faktasi ennenkuin lörsäät.

      Jopa Wikipedia kertoo seuraavaa.

      "Energy & Environment (E&E) is a peer-reviewed academic journal "covering the direct and indirect environmental impacts of energy acquisition, transport, ..."

      Kuinka vähin eväin olet liikkeellä, eikö äitee tehnyt eväitä vaan
      leipoi kivisen leivän?

      http://en.wikipedia.org/wiki/Energy_%26_Environment

      Tämä ei ole kannanottoni aviisiin sinänsä.

      Ilkka

      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. No mutta eihän source watch ole peer review julkaisu joka olisi oikeutettu arvostelemaan prosessia, vaan surullisenkuuluisa enemminkin ilmastoaktivistijohdostaan ja ad hominem hyökkäyksistään oikeita tiedemiehiä kohtaan.

      Ilkka

      Poista
  7. Mikä sen pahempaa kuin tyhmä ja ahkera toimittaja. Suunnilleen näin sanoi Pekka Ervasti äsken. YLE:llä on siis ihan järkeviäkin päälliköitä. Hän vaan ei ota kantaa ilmastopolitiikkaan.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmä ja ahkera poliitikko on kyllä mielestäni pahempi.

      Poista
    2. Niin varmaan. En nyt enää muista mistä tuossa oli kysymys, luultavasti laiskoista toimittajista.

      En tiedä ahkerien poliitikkojen määrää, mutta tyhmien osuus hipoo 100 %:ia, jos katsotaan yhteiskunnan kannalta. Voihan siellä olla älykkäitäkin, mutta katsovat lähinnä omaan napaansa.

      Paras poliitikko on se, joka pyrkii poistamaan vanhoja lakeja ja huonoin pyrkii niitä aina vaan lisäämään, niinku ny vaikka ilmastolakia.

      Tapsa

      Poista
  8. Jos mennään ajassa tarpeeksi eteenpäin - siis tulevaisuuteen, niin mahtaako ilmestyä "sähköpylväisiin" ynnä muihin vastaaviin paikkoihin
    "Ilmastonmuutos tulee, oletko valmis".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa puhelinpylväisiin ja maitolaiturien seiniin ilmestyä perinteinen
      teksti "Jo Riittää", tosin maitolaiturit on hakusassa mutta näin äsken reissatessani yhden, ja vieläpä hyvässä kuosissa.

      Maitotonkkia ei näkynyt.

      http://www.tyark.fi/misc/julisteet_files/kv1947a.jpg

      Ilkka

      Poista
  9. Energy & environment ei ole peer-review tiedejulkaisu. Se on vähän samaa sarjaa kuin Creatio ex Nihilo Technical Journal.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä viitti alkaa lässyttämään minulle, tarkoituksenasi saada aikaan haluamasi loputon inttäminen.

      Minä ainakin lopetan tämän tähän, L4

      Ilkka

      Poista
  10. On ne vaan erikoista väkee nuo "ilmastoimaamit"

    VastaaPoista
  11. Energy and Enviroment on ihan pitkän linjan energia ja erityisesti termodynamiikan asiantuntijoiden toimittama lehti joka perustuu fysikaalisiin faktoihin, jossa myös tarkastetaan että mainiutut artikkelit perustuvat tunnettuun fysiikkaan eikä keksittyyn omaa mieletymystä tukevaan fysiikkaan. Uskoinen sen olevan ainut tapa saada totuus esiin sekä luonnolle kestävät kehityssuunnat esille, muu on kehityksen viemistä kohti keskiaikaa ja katastrofia.

    Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E & E lehdellä on kyllä heikko maine tieteellisillä foorumeilla. Siitä kertoo sen heikko impaktilukemakin. Tällaisia lausuntoja tulee vastaan lehden tasosta: "Scientific claims made in Energy & Environment have little credibility among scientists."

      Poista
    2. Reenpissi/gaia ei ole tieteellineen areena, vaan lukija määrittää itse
      lukemansa arvon luetun perusteella, eikä kysy reenpissin mielipidettä sen arvosta.

      Menetelmä lienee sinulle tuntematon kun elät reenpissi pamflettien valossa.

      Mutta mutta, joutavanpäiväisyydet sikseen, IPCC julkaisee lisää osaraportointiaan kohta, ja suomen kettutyttömedia hioo kynsiään jukaistaakseen aiheen ennen sen julkaisemista, käyttäen hyväkseen reenpissiversiota joka on jo julkaistu kettutyttömedian sisäpiireissä.

      Tehtävämmäksemme jää siis tarkastella onko IPCC raportilla sekä STT,n julkaisemalla IPCC raportilla mitään yhteisiä tekijöitä.

      Ilkka

      Poista
    3. Lisätietoja aiheesta.

      http://www.ipcc.ch/pdf/press/140410_WGIII_webcast_advisory.pdf

      Ilkka

      Poista
    4. Aiheen päivitys, aihetta esittelee Mikon suosikki Heli Saavalainen.

      Vielä ei ole kuulunut kirkokellojen kilahduksia saatika tuomionpäivän torvien törähdyksiä joita piti olla odotettavissa.

      http://www.hs.fi/kotimaa/Uusi+raportti+kertoo+sunnuntaina+miten+ilmastonmuutosta+pit%C3%A4isi+hillit%C3%A4/a1397270070775

      Ilkka

      Poista
    5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  12. "Tai verottaja mätkäisisi sinulle jälkiveroja 10000 euroa, koska et ole kyennyt todistamaan, että sinulla ei ole pimeitä tuloja."

    Eihän tämä ole mikään dystopia, vaan ihan arkipäivää Suomessa. Valittaa toki saat, mutta eräpäivään mennessä maksat tai saatavat menevät ulosoton kautta. Jos joskus myöhemmin hallinto-oikeus sitten toteaa että perintä oli aiheeton niin ei siitä koidu mitään sankitiota verottajalle. "Oikeassa olit ja totta puhuit"-päätös ei kuitenkaan lämmitä konkurssiin ajettua yrittäjää...

    VastaaPoista
  13. Voisiko joku täällä ystävällisesti valistaa kuka tai mikä on Ilkan "Reenpissi". Minusta hänen kirjoituksensa täyttävät Mikon ehdot hylättävistä kommenteista niiden sisältämän "viha"/"halveksunta" -elementtien vuoksi. Valvokaa konsulit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orwellin Eläinten vallankumous oikealle sovellettuna, johtaja ja lakeijat saavat haukkua pissikommari-nimillä, koska ovat tasa-arvoisemmat kuin toiset..

      Poista
    2. Reenpissi on lisätty tässä blogissa kommentin poistamiseen johtavaan sanastoon.

      Poista
  14. Greenpeace on vasemmistolainen ekoterroristijärjestö joka pyrkii tuhoamaan sivilisaation.

    Suosittelen lukemaan yhden greepeace:n perustajajäsenen Patrick Moore:n kirjan, Confessions of a greenpeace dropout:

    http://tinyurl.com/nrppdpz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha,kiitos. Sepä oli asiallinen vastaus, tyhjentävä. Moiset terroristiroistot pitäisi saada kaltereiden taakse oitis!

      Poista
    2. Ja kattia kanssa, nehän ovat hallituksemme tärkeitä neuvonantajia, joilta kannattaa pyytää lausunto vaikka mihin asiaan. LOL

      Tapsa

      Poista
    3. Kuten Patrick Moore tuossa kirjassaan toteaa, niin greenpeace on järjestö joka pitäisi saattaa edesvastuuseen rikoksistaan ihmisyyttä vastaan.

      Poista