perjantai 2. elokuuta 2013

Klimatologian vastaisku Aamu-tv:ssä sai painamaan nappia



Johtaja Mikko Alestalo
Ilmatieteen laitoksen johtokaksikko, Petteri Taalas ja Mikko Alestalo, kävi vastahyökkäykseen, kun Ylen A-studio julkesi kysymään viime maanantaina (29.7.2013), onko ilmaston lämpeneminen pysähtynyt. Alestalohan antoi haastatteluja sinne ja tänne koko viikon ja oli perjantaina 2.8. Ylen Aamu-tv:n päävieraana. Petteri Taalas puolestaan oli niinikään perjantaina Ylen Ajantasa-radiolähetyksessä todistamassa samoista asioista. Seuraavassa pika-analyysi siitä, mitä Alestalo ehti 10 minuutin aikana kertoa. Selvyyden vuoksi Alestalon sanomiset ja viittaukset niihin on kursivoitu.

Ylen Aamu-tv:n toimittaja Nicklas Wancke haastatteli Alestaloa hyvin pehmoisesti. Aloitusteemana oli yksimielisyys ilmastonmuutoksen syistä - siis ovatko tutkijat yksimielisiä siitä, että ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat merkittävin syy muutoksiin. Alestalon vastaus asiaan oli paljastava:

Haluan korostaa sitä, että ne jotka ovat meteorologeja ja ilmastotutkijoita ja osaavat tän asian, niin heidän keskuudessaan vallitsee yksimielisyys. Mutta sitten tietenkin on muita tiedemiehiä, joilla on omia intressejään, ja he haluaa tulla esiin ja hämärtää tätä kuvaa, mikä on tietysti hyvin valitettavaa.

Saattaa olla, että Suomen kaltaisessa pienessä ilmastotutkijoiden tutkijayhteisössä vallitsee yksimielisyys nykyisestä ilmastoparadigmasta. Onko kyse yksimielisyyden vapaaehtoisuudesta vai jostain muusta, voimme vain arvailla. Kun eräistä aiemmista yhteyksistä tiedämme mm. Mikko Alestalon ajattelun lysenkolaiset juuret, on ainakin perusteltua syytä epäillä yksimielisyyden herttaisuutta. Mutta Suomea laajemmissa piireissä ilmastotutkijoiden yksimielisyys rajoittuu vain siihen, että ihmiskunnalla on ollut jonkinlainen vaikutus ilmastoon. Erimielisyydet repeävätkin ylipääsemättömiksi tuon vaikutuksen suuruudesta ja vaikutusmekanismien suhteista. Ja sitä suuremmaksi erimielisyys kasvaa, mitä enemmän mukaan otetaan niitä tutkijoita, joilla on klimatologeja syvempi kokemus jostain ilmastoomme vaikuttavasta yksittäisestä tekijästä - avaruudesta, auringosta, meristä, maaperästä tai biosfääristä. On hyvin tunnettua, että enemmistö fyysikoista epäilee klimatologian pyhintä teesiä ilmastoherkkyydestä (siis paljonko ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistaminen nostaisi lämpötilaa) tai suorastaan naureskelee jatkuvasti vaihteleville laskelmille asiasta.

Alestalo luetteli ilmastotutkijoiden kanssa erimielisten muiden tiedemiesten intresseistä öljyteollisuuden tarjoaman rahan - siis rahanahneuden - julkisuudenkipeyden ja vaikuttamishalun. Tuosta vyön alle lyönnistä Alestalo olisi ansainnut tarkentavan kysymyksen, mutta sellaiseen Wancke ei pystynyt. Olen tästä asiassa jokseenkin varma siitä, että Alestalon väittämä on lähes täysin perusteeton. Tällaisten syytösten esittäminen todistaa vain siitä, että kun omat asia-argumentit eivät riitä, on ryhdyttävä käyttämään tieteellisessä väittelyssä kiellettyjä tappelukeinoja, joihin mustamaalaus kuuluu. Alestalo ei noilla keinoilla kerää kavereita rehellistä tutkimusta tekevien parista.
Ilmasto on viilentynyt aikasarjojen mukaan sitten 2003

Seuraavaksi Wancke kysyi, miten ilmastoa tutkitaan.  Alestalo vastasi odotetusti tutkimuksen keskittyvän ilmaston mallintamiseen tietokoneilla. Sitten päästiin aiheeseen, jonka vuoksi studioon oli tultu. Alestalo kiisti ilmaston lämpenemisen pysähtymisen, mutta perusteli viime vuosien lämpenemisen hidastumista luonnollisella vaihtelulla. Alestalo puhui totta ilmastomallintamisen keskeisestä roolista, mutta sitten tulikin jo heti perään lööperiä, johon valmistautumaton toimittaja ei halunnut tai ymmärtänyt puuttua. Lämpeneminen nyt vaan on ollut pysähdyksissä aikasarjasta riippuen 10-15 vuotta ja pidempäänkin, jos asia perustellaan tilastollisella merkitsevyydellä, eikä Alestalon valheellinen lausunto sitä muuksi muuta. Viimeisen 10 vuoden ajalta kaikki lämpöaikasarjat UAH:a lukuun ottamatta osoittavat pientä viilenemistä. Myös merenpinnan lämpötila on ollut laskussa tuona aikana.

Sitten siirryttiin keskustelemaan ilmastonmuutoksen ennustamisen luotettavuudesta. Alestalo väitti mallinnusten ja ennusteiden olevan hyvin luotettavia perustellen asiaa sillä, että mallinnukset ovat pystyneet simuloimaan menneen ilmaston luotettavasti. Jälleen tuli perätön väite, joka upposi Wanckeen vaikeuksitta. Perustelen väitettäni kahdella asialla. Ensinnäkään sellaista vallitsevan paradigman mukaista mallinnusta, joka olisi kyennyt edes osapuilleen simuloimaan mennyttä ilmastoa uskottavan pitkään, ei ole. Jos sellainen olisi, se olisi syötetty kaikille skeptisesti asiaan suhtautuville katkeralla kalkilla höystettynä. Ja sitä olisi esitelty joka ikisessä mediassa lähes kyllästymiseen asti. Minäkin olisin siitä kirjoittanut innostuneesti. Me emme ole mitään tällaista kokeneet.

Tulevaisuuden ilmaston mallinnuksista olen tässä blogissa kirjoittanut aika paljon. Nuo mallinnukset ovat vielä pahemmin epäonnistuneita, eikä ainutkaan niistä kyennyt ennustamaan lämpenemisen pysähtymistä jo viime vuosisadan puolella. Valitettavasti Alestalon mainitsemaa luotettavuutta niistä ei löydy, vaikka kuinka etsisi.

Alestalo kuvaili mallikokeiden perusteella ihmiskunnan osuutta ilmaston lämpenemisessä yli puoleksi ja luonnollisia tekijöitä - tulivuorten purkausten aerosolihiukkasia, auringonsäteilyn vaihtelua sekä ilmakehän ja merien välisen lämmönvaihdon vaihtelua - alle puoleksi. Tämä lämpenemisen hidastuminen johtuu hänen mukaansa siitä, että ihmiskunnan aiheuttama hiilidioksidin säteilypakotteen kasvu ja luonnollinen vaihtelu vaikuttavat juuri nyt eri suuntiin. Entäpä, jos myös tuo lyhytaikainen lämpeneminen 1970-luvun lopulta 1990-luvun lopulle olikin luonnollisen ilmastovaihtelun tulosta? No saattaahan siinä olla myös hitusen hiilidioksidipitoisuuden lämmittävää vaikutusta, mutta sen osuutta Alestalo ei pysty todistamaan millään. Sellaisia empiirisiä mittauksia ei yksinkertaisesti ole. Alestalon todisteet perustuvat vain ja ainoastaan mallinnusten tuloksiin, jotka poikkeavat olennaisesti reaalimaailman ilmastosta mitatuista asioista.
Maailman vehnäntuotanto

Kysymykseen, mitä haittaa ilmastonmuutoksesta on, Alestalo nosti esiin ruoantuotannon vaikeutumisen (kuivuudet) esimerkkinä maissin ja vehnän heikentyvät sadot, sen vaikutuksen maailmankauppaan sekä uhkaavan merenpinnan nousun (0,5-1 metrillä) esimerkkeinä Bangladeshin ja Intian rannikkoseudut. Suomen osalta Alestalo näki pidentyvän kasvukauden jonkinlaisena mahdollisuutena, mutta globaalin vaikutuksena häiriöt maailmankaupassa ja ilmastopakolaisuudessa.

Tuorein IPCC-raportti, SREX, ei havainnut merkittäviä muutoksia kuivuudessa eikä muissakaan sään ääri-ilmiöissä. Eikä maailman viljasadoissakaan minun mielestäni ole kovin hälyttäviä trendejä. Oheinen kuva maailman vehnätuotannosta havainnollistaa asiaa. Kuivuudet ovat aina iskeneet jonnekin päin maailmaa, mutta nuo Alestalon vihjaukset viimeaikaisen ilmastonvaihtelun katastrofaalisista vaikutuksista eivät näy satotilastoissa. Ne löytyvät vain klimatologien tietokonemallinnusten virtuaalimaailmasta. Eikä myöskään merenpinnan nousussa ole nähty normaalin vaihtelun ulkopuolista kiihtymistä tai muutakaan hälyttävää. Ainakin Suomessa maannousu voittaa merenpinnan nousuvauhdin kaikkialla. 

Alestalon vastaus ilmastonmuutoksen aiheuttamista mahdollisuuksista oli hiilivapaan energiatuotannon kehittäminen Saksan esimerkin mukaisesti. Hmmm… Ehkä Alestalo energiapolitiikankin asiantuntijana ei ole huomannut Saksan järkyttävästi nousevaa sähkön hintatasoa ja sen hillitsemiseksi rakennettavaa uutta hiilivoimalakapasiteettia? Saksan päästöthän ovat tosiasiassa olleet viime vuosina kasvussa.

Miten ilmastonmuutosta voi hillitä? Globaalilla tasolla Alestalo kertoi ainoan keinon olevan hiilidioksidipäästöjen lopettaminen tämän vuosisadan aikana yhteisellä sopimuksella. Wancken kysyessä, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä, oli resepti vihreän politiikan mukainen asumiseen, liikenteeseen ja ruoanvalmistukseen käytettävän energian vähentäminen. Alestalo siis säesti hyvin Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistöä, joka muutama päivä sitten kertoi hallituksen tavoitteesta ryhtyä kontrolloimaan käytännössä kaikkea ihmiskunnan elämään liittyvää valmisteilla olevan ilmastolain avulla.
Klimatologi Alestalo siis onnistui noin 10 minuutin televisiolähetyksessä

  1. väittämään erimielisyyttä yksimielisyydeksi
  2. leimaamaan kanssaan erimieliset tiedemiehet ahneiksi huijareiksi
  3. väittämään viilenemistä lämpenemiseksi
  4. muuttamaan ilmastomallinnusten epäonnistumiset luotettavaksi menestykseksi
  5. maalaamaan sellaisia uhkakuvia todellisiksi, joista on näyttöä vain virtuaalimaailmassa
  6. linjaamaan em. perusteella tulevan poliittisen linja vihreän liikkeen toiveiden mukaisesti.

Lahjakkaita propagandisteja nuo valtion viralliset klimatologit näyttävät olevan. Siitä huolimatta painoin viereistä nappia Alestalon esitykselle.

31 kommenttia:

  1. Sattuneesta syystä panen ns. ennakkomoderoinnin päälle estääkseni tarkoituksettoman vahingollisten kommenttien päätymisen sivuille.

    VastaaPoista
  2. Autatko hieman - mihin tämä väite perustuu

    "enemmistö fyysikoista epäilee klimatologian pyhintä teesiä ilmastoherkkyydestä (siis paljonko ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistaminen nostaisi lämpötilaa) tai suorastaan naureskelee jatkuvasti vaihteleville laskelmille asiasta."

    VastaaPoista
  3. Kun ilmastopolitiikassa on kyse politiikasta eikä tieteestä, tämä ilmastohihhulointi
    jatkuu niin kauan kun nykyistä ilmastopolitiikkaa jatketaan.

    Niin kauan kun on rahoitusta Himasen kaltaisille horoskooppi ennusteille, niitä syntyy
    tarvittava määrä.

    Muualla Euroopassa ainakin harrastetun ilmastopolitiikan tuhoisuus on tulossa esiin ja
    se on pakottanut eri hallituksia uusiin ilmastolinjauksiin, eli uusiutuvan energian tukien
    alasajoon, viimeiseksi Tsekeissä.

    Taitaa valtamedia meillä jättää klimatoloogeille vielä viimeisen sanan, mutta itse
    ongelma ei poistu sillä.

    James Deligpole kirjoittaa aihetta sivuten.

    http://www.spectator.co.uk/australia/australia-features/8981081/silencing-climate-change-dissenters/

    VastaaPoista
  4. Taitaa tämä wankkekin olla käynyt ilmateologialaitoksen kurssiin eli oppilas haastatteli opettajaa opettajan tekemillä kysymyksillä.

    VastaaPoista
  5. Jotenkin ilmastotieteestä tulee mieleen tieteellinen marksismi-leninismi. Molemmissa yhtä paljon todellista tiedettä.

    VastaaPoista
  6. Suomen Kuvalehti syyttää YLE,ä denialismista(sana on uutisesta) yllämainitun
    ohjelman julkaisun vuoksi.

    http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/ilmastodenialismia-julkisena-palveluna?ref=top

    Ilkka

    VastaaPoista
  7. Lisää aiheesta kirjoittaa Petteri Järvinen Uudessa Suomessa.

    Ehkä A-Studion jutun sittenkin voi määritellä "skuupiksi" eli sohaisuksi muurahaispesään.

    http://petterijarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146185-uskolla-ilmastonmuutokseen

    Ilkka

    VastaaPoista
  8. Ehkä linkin tutkimus on jo ollut täällä esillä. Liittyy kysymykseen kumpi oli ensin, CO2 vai lämpö. Linkissä siis Norjalainen suhteellisen nuori tutkimus, joka toivottavasti herättää kysymyksiä:
    Ote: As cause always must precede effect, this observation demonstrates that modern changes in temperatures are generally not induced by changes in atmospheric CO2. Indeed, the sequence of events is seen to be the opposite: temperature changes are taking place before the corresponding CO2 changes occur.
    Koko tutkimus:
    http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0921818112001658

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että heidän aineistonsa ei aivan riitä esitettyihin johtopäätelmiin

      http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0921818113000908

      "
      Humlum et al.'s conclusion of natural CO2 rise since 1980 not supported by the data

      Their use of differentiated time series removes long term contributions.

      This conclusion violates conservation of mass.

      Further analysis shows that the natural contribution is indistinguishable from zero.

      The calculated human contribution is sufficient to explain the entire rise"

      Poista
  9. Niimpa kumpi oli ennen kuin kampi.

    Miten nyt kun ei lämpene, seuraako lämpötila CO2 nousua kuten on todistettu,
    vai pakeneeko lämpö jonnekkin?

    Ilkka

    VastaaPoista
  10. Tuli uusi sivallus "kynän miekalle".tai "ta"

    Siinä se on.

    http://yle.fi/uutiset/ilmastotutkijat_ovat_yksimielisia_ilmastonmuutoksesta/6759720

    Ilkka

    VastaaPoista
  11. Niin, lukiessani jäi sama kysymys mieleen kuin 0^0:lla. Osaako joku sanoa mistä moinen väite tulee?

    Jos ei osaa niin uskoisiko tuota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin enemmistö säteilyyn perehtyneistä fyysikoista pitää todennäköisenä hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen vaikuttavan kaasukehämme lämpötilaa jonkin verran nostavasti. Arviot tästä vaihtelevat rajoissa 0,2-1,2 astetta. Minäkin kuulun tuohon porukkaan, ja oma arvioni on 0,2-0,5 astetta.

      IPCC:n käyttämät klimatologien arviot ovat huomattavasti suuremmat ja alueellisesti jopa kymmenkertaisia. No ne perustuvat vesihöyryn muutosta vahvistavaan vaikutukseen. Naurun aiheet tulevatkin juuri tästä jälkimmäisestä ilmiöstä, jot ei ole havaittu. Itse asiassa vesihöyryn kierrolla ilmakehässä taitaa olla päinvastainen - siis negatiivinen - vaikutuksensa. Empiiriset mittaukset tukevat tätä asiaa.

      Jos empiiriset mittaukset ja teoria ovat ristiriidassa, teoria on syytä panna uusiksi.

      Poista
    2. Mutta kun klimatolookit eivät ole fyysikkoja eikä tilastotieteilijöitä,
      eli voisivat vain tarkastella sää ilmiöitä, ja hyljätessään menneisyyden
      repiköön miun puolesta trendejä kohinasta.

      http://www.drroyspencer.com/2010/09/five-reasons-why-water-vapor-feedback-might-not-be-positive/

      Ilkka

      Poista
    3. Mistä nuo luvut tulevat?

      Poista
    4. Lisäys: miksi asialle nauretaan? Jos jokin on niin naurettavaa niin miksi naurajat eivät esitä jotain parempaa?

      Poista
    5. Spencerin pohdinnan vastapainoksi mittauksiin nojaava artikkeli vesihöyryn merkityksestä CO2 lisänä

      http://www.sciencedaily.com/releases/2008/11/081117193013.htm

      "Andrew Dessler and colleagues from Texas A&M University in College Station confirmed that the heat-amplifying effect of water vapor is potent enough to double the climate warming caused by increased levels of carbon dioxide in the atmosphere."

      Poista
    6. Ehkäpä niin teoriassa, mutta vesihöyryn määrä ei ole mittausten mukaan kasvanut, kuten paradigman mukaan olisi pitänyt käydä. Tämä on paradigmalle aika iso ongelma.

      Poista
  12. Fysiikan emeritiusprofessori lienee fyysikko ;) .
    http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/431594/Hiilidioksidin+talteenotto+turhaa+tuhlausta
    Samaa mieltä olevia löytyy nippukaupalla.

    VastaaPoista
  13. Teologialeiriläisillä on kohta housut täynnä sitä itteään ja hirvee tarve puolustella uskoaan.
    http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/yle-hs-ja-ilmastojournalismin-kriisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Kauppinen fyysikko. Mutta väite oli "enemmistö fyysikoista" joka kaipaa lisää substanssia ollakseen muuta kuin "heitto".

      Satun tuntemaan ainakin yhden fyysikon joka on CO2 asiassa toista mieltä. Tällä otoksella ollaan 50% tilanteessa..

      Poista
    2. Oli mielenkiintoista lukea, että tuon lysenkolaisen YLEn artikkelin kirjoittanut YLE:n "toimittaja" onkin aktiivi vihreä, joka on jo kerran pyrkinyt europarlamenttiin ja on ilmeisesti pyrkimässä sinne taas uudelleen.

      Eli tuo YLE:n nimissä oleva artikkeli, jonka pääidea on tuomita se, että muunkinlaisia mielipiteitä päästetään esille kuin alarmistisia, onkin vihreän poliitikon, joka sattuu olemaan töissä YLE:llä, vaalimainos. Huh huh.....

      Poista
  14. Ei ole kysynys siirnä, vaan sen uskottavuudesta.

    Vaikea kysymys, kunpi oli ennen , muna vai kana, ihmetelkööt viisaat lopun lkäänsä.

    VastaaPoista
  15. Mikko, saanen laittaa liitteeni aiheesta tähän, koska se on muilla vaikeata kestää.

    Multa aina tivataan.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10191350#comment-51732846

    Ilkka

    VastaaPoista
  16. Lupaamani kommentti kirjoitukseesi venyi aika pitkäksi ja on paikassa

    http://notesobservationscomments.blogspot.fi/2013/08/kommentteja-ilmastorealismia-blogin.html

    Lyhyt yhteenvetoni tänne

    "Mikko veti kirjoituksensa yhteen kuuteen kohtaan

    Klimatologi Alestalo siis onnistui noin 10 minuutin televisiolähetyksessä

    1) väittämään erimielisyyttä yksimielisyydeksi
    2) leimaamaan kanssaan erimieliset tiedemiehet ahneiksi huijareiksi
    3)väittämään viilenemistä lämpenemiseksi
    4) muuttamaan ilmastomallinnusten epäonnistumiset luotettavaksi menestykseksi
    5) maalaamaan sellaisia uhkakuvia todellisiksi, joista on näyttöä vain virtuaalimaailmassa
    6) linjaamaan em. perusteella tulevan poliittisen linja vihreän liikkeen toiveiden mukaisesti.

    Näihin yhteenvedon omasesti oma kuusi pointtiani

    1) Tiedeyhteisössä on pitkälle menevä yksimielisyys siitä että nykyinen ilmaston lämpeneminen aiheutuu ihmiskunnan toimista vaikka vaikutusmekanismien detaljeista ja suuruuksista on normaalia tutkimukseen kuuluvaa köydenvetoa
    2)Kaikkien erimielisten tutkijoiden leimaaminen ahneiksi huijareiksi ei ole minun tulkintani Alestalon viestistä, mutta kukin lukee / kuulee omalla tavallaan sekä vastaa sanoistaan. En usko tällaista tapahtuvan suomalaisessa tiedeyhteisössä mutta suureen maailmaan rajojemme ulkopuolella mahtuu koko inhimillisen toiminnan kirjo.
    3) Väite viilenemisestä on ennenaikainen eikä vastaa tutkimustuloksia
    4) mallit toimivat kuitenkin aika hyvin vaikka eivät ole täydellisiä
    5) Uhkakuvat ovat myös reaalimaailmassa todellisia vaikka eivät välttämättä toteudu juuri samalla tavalla kuin ennustetaan koska ennusteet muokkaavat sitä kuinka reagoimme tulevaan
    6) En tunne vihreän liikkeen toiveita enkä ota siihen kantaa. Rationaalinen tieteen tuloksista vakuuttunut ihminen toki tekisi jotain tilanteen muuttamiseksi"

    Luonnollisesti otan kommentteja kirjoituksestani vastaan joko täällä tai tuolla toisella saitilla.

    Ja vielä: Edustan vain itseäni ja omaa ymmärrystäni eikä minulla ole mitään kytköksiä Ilmatieteenlaitokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1) Vanha satu mutta kun mitään syytä pieneen lämpenemiseen ei löydetty niin todettiin että syyn on pakko olla ihminen.
      Toi "essonbaarin" legenda on jäänyt elämään omaa elämää verkkoon.
      2) Kaikki itl:län meteourologit jakaa saman uskon rangaistuksen pelossa. Tuosta talosta riippumattomat uskaltaa kertoa totuuden.
      3) Väite kiihtyvästä lämpenemisestä on ennenaikaista eikä vastaa tutkimustuloksia.
      4) Kaikki mallit ovat erkaantuneet todellisuudesta.
      5) Uhkakuvat ovat oraakkeleiden päissä ja ikävää että ne uppoa lapsiin ja lapsenmielisiin.
      6) En tunne niitä minäkään mutta tavoitteet näyttää olevan ajaa länsimainen hyvinvointi alas.
      Ja muuten tällä hetkellä glopaalin merijään määrä on yli 1979-2008 keskiarvon ja tätäkään yksikään malli ei ole osannut ennustaa.

      Poista
    2. 1) Kun ei haluttu nähdä mitään muuta syytä pieneen lämpenemiseen kuin ihminen, vaikka aurinko paistoi useasti päin näköä silloinkin...

      Poista
    3. Kiitos pitkästä kommentista, 0^0. Näin me näemme asiat vähän eri tavalla. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, että voimme keskustella osin erimielisinäkin sivistyneesti. Menestystä blogillesi!

      Poista
  17. Linkkisi lopussa oli asiaakin.

    VastaaPoista
  18. Aihe kirvoittaa edelleenkin, eli Petteri Järvinen ihmettelee kohtaamaansa kritiikkiä,
    vaikka vain ihmetteli ilmastokeskustelun pelisääntöjä.

    http://pjarvinen.blogspot.fi/2013/08/tiesin-ilmastonmuutoksen-olevan-arka.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  19. Lisään vielä ilmasto Lyseonkovismin tulleen tiensä päähän.

    http://www.forbes.com/sites/peterferrara/2013/05/26/to-the-horror-of-global-warming-alarmists-global-cooling-is-here/

    Ilkka

    VastaaPoista