Lämpenemättömyydestä, mallinnuksista ja todellisuuden kieltämisestä

A-studion ohjelma 29.7.2013 nosti keskustelun ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä hetkeksi esille lehdistössä. Kirjoitin ohjelmasta pari juttua, jotka ovat luettavissa täällä ja täällä.Valitettavasti tuo keskustelu jämähti enimmäkseen kommenttikirjoittelun tasolle aiheesta, onko lämpeneminen pysähtynyt vai ei. Ilmastoaktivistit ja Ilmatieteen laitoksemme johto yrittivät aktiivisesti todistaa lämpenemisen jatkuneen ja edelleen jatkuvan. Tuo aktiivisuus palkittiin, sillä havaintojeni mukaan suurin osa mediasta julkaisi kritiikittä otsikoita lämpenemisen puolesta.

Professori Hans von Storch

Suomenkielisen median sisältö ja vaikkapa Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon lausunnot tässä asiassa eivät kuitenkaan vastaa sitä, mitä englanninkielisessä mediassa ja tiedemaailmassa tapahtuu tuon kateissa olevan lämpenemisen suhteen. Jälkimmäisessäkin pitkä lämpenemättömyys tunnustetaan, ja sille etsitään syitä. Hyvänä esimerkkinä siitä on tunnustetun saksalaisen ilmastotutkijan, professori Hans von Storchin, tuore tutkimus, josta muutamia otteita ja ajatuksia seuraavassa.

Von Storchin tutkimus on otsikoitu "Can climatemodels explain the recent stagnation in global warming?". Jo otsikosta käy selville, että yksi Saksan arvostetuimmista ilmastotutkijoista tunnustaa lämpenemisen pysähtymisen. Siksi minäkään en jatka siitä enempää, joten mennään suoraan tutkimuksen tekotapaan ja tuloksiin.

Mallinnusten osuvuus on tänä vuonna on jo alle 1%

Tutkimusryhmä kokeili 23 yleisimmin käytetyllä ilmastomallilla, miten ne kykenisivät ennustamaan lämpenemättömyyden sitten vuoden 1998 kahdessa toteutuneita hiilidioksidipäästöjä lähinnä olevassa ilmastoskenaariossa. Lähes 250 supertietokoneajon tulokset olivat ilmastomalleille murskaavia.  Vain alle kaksi prosenttia ajoista tuotti vuosina 1998-2012 toteutunutta lämpötilakehitystä vastanneen ennusteen. Kaikki muut malliajot ennustivat enemmän lämpeneviä trendejä. Lisäksi tutkijat totesivat, että ainutkaan mallinnus ei ennusta 18 vuoden tai sitä pidempää lämpenemättömyyden jaksoa. Tuo 18 vuotta tulee täyteen lämpöaikasarjasta riippuen noin vuonna 2015.

Von Storch tutkijakollegoineen pohtii seuraavaksi syitä, miksi mallit eivät pysty simuloimaan toteutuneita lämpötiloja vuosina 1998-2012. He ehdottavat seuraavia kolmea mahdollisuutta:

1. Mallit aliarvioivat ilmaston luonnollista vaihtelevuutta.
2. Malleista puuttuu tärkeitä lämpötilaan vaikuttavia tekijöitä kuten merivirtojen ja auringon aktiivisuuden vaihtelut.
3. Mallit yliarvioivat hiilidioksidin vaikutusta ilmaston lämpötilan säätäjänä.

Von Storch analysoi kaikkia mahdollisuuksia muutamilla virkkeillä ja pitää niitä mahdollisina, mutta ei halua kertoa omaa päätelmäänsä siitä, millä tekijällä on suurin tai pienin vaikutus mallinnusten epäonnistumiseen. Hän kuitenkin loppusanoissaan toivoo, että ilmastotiede ottaisi asian vakavasti ja pyrkisi nopeasti selvittämään, miksi mallinnukset eivät pysty ennustamaan todellista ilmastoa edes globaalisti.

Professori von Storch ei muuten ole ilmastonmuutoksen tai edes sen ihmisperäisyyden kieltäjä, vaan hän on kuulunut kyllä ilmastotutkimuksen valtavirtaan. Mutta ehkä siinä mielessä hän poikkeaa vaikkapa kotimaisista ilmastotutkijoistamme, että hän tunnustaa lämpenemisen pysähtymisen ja hyvien tieteellisten periaatteiden mukaan haluaa löytää selityksen sille, miksi nykyinen ilmastotutkimus ei asiaa pysty selittämään. Se veisi ilmastotutkimusta eteenpäin. Silmiä avaavaa muuten on sekin, että von Storch ei puhu mitään meriin tai muualle mittausten ulottumattomiin kadonneesta lämmöstä. Hän taitaa pitää ilmastomallinnusten virheitä todennäköisimpinä virhelähteinä.

Meillä Suomessa Ilmatieteen laitos on perustanut kaikki ilmastoennusteensa noiden epäonnistuneiden mallien tuloksille. Koko valtakuntaan ja tietääkseni kaikkiin maakuntiin on annettu tieto siitä, miten ilmasto kehittyy seuraavaan vuosisadan vaihteeseen mennessä juuri v. Storchin kokeilemien mallien ajoihin perustuen. Ne ajot on jopa tehty samoilla tietokoneilla saksalaisessa Max Planck -instituutissa, jonka kanssa Ilmatieteen laitoksella on tiivistä yhteistyötä juuri mallinnusten osalta. Von Storchin ryhmään kuului tuon tutkimuslaitoksen mallintajia.

Miten me voimme luottaa seuraavien vuosikymmenien aikana ilmastopolitiikkamme perusteina sellaisiin ilmastomallinnuksiin, jotka yli 98-prosenttisesti ennustavat pieleen viimeisen 15 vuoden ilmastokehityksen? Tuo virhe on niin suuri, että vuosisadan loppuun projisoituna se vastaa usean asteen virhettä. Minä en sellaisiin luottaisi. Jos olisin johtaja Ilmatieteen laitoksella, lähettäisin seuraavan viestin niin valtioneuvostolle, maakuntiin ja isompiin ilmastopolitiikkaa harrastaviin kuntiinkin: "Käyttämämme ilmastomallinnusten tulokset ovat osoittautuneet virheellisiksi tieteellisten tutkimusten mukaan. Pyydämme hävittämään lähettämämme tulevaisuuden ilmastoa koskevat ennusteemme tai ainakin olemaan käyttämättä niitä poliittisten päätösten perusteina. Pahoittelemme virheitämme."

Tällaista viestiä eivät tietenkään pääjohtaja Taalas tai johtaja Alestalo voine lähettää, sillä potkuthan siitä seuraisivat ja päälle vielä kasvojen menetys. Niiden välttämiseksi he joutunevat jatkamaan yhä aggressiivisemmin lämpenemättömyyden peittelyä samalla iltarukouksissa toivoen, että kadonnut lämpeneminen jostain meren syvänteistä hiipisi esiin.  Se on todellisuuden kieltämistä ja todellista ilmastodenialismia.