maanantai 22. heinäkuuta 2013

Brittien säähuumori ja punainen viiva



Mail on Sundayn reportteri Adam Lee-Potter (oik) yritti vakuuttaa pieleen
menneen ennusteen julkaisseelle professori Stephen Belcherille hänen
työpaikallaan, että heinäkuu on alkanut lämpimänä. 
Brittien huumori on maailmankuulua. Maa tuottaa jatkuvasti komedia-, parodia- ja satiirisarjoja, joita myydään televisioyhtiöille ympäri maailmaa.  Olen aika varma, että brittien lahjakkaat käsikirjoittajat saavat osan innoituksestaan saarivaltakunnan vaihtelevasta ja välillä hyvinkin yllätyksellisestä säästä. Osan ideoista tarjoilee myös sikäläinen ilmatieteen laitos, MetOffice.

Puolisen vuotta sitten kirjoitin lyhyen jutun MetOfficen epäonnistuneista kausiennusteista. Kerrataanpa tähän niistä pari tuoreinta.   Keväällä 2009 se ennusti Brittein saarille kuumaa ja kuivaa kesää. Kolmen kuukauden kuluttua britit havaitsivat kesän olleen sekä viileä että erittäin sateinen. MetOffice ilmoitti tuolloin lopettavansa kausiennusteiden julkistamisen.

Lokakuun lopulla 2010 MetOffice kuitenkin ilmoitti tulevan talven olevan poikkeuksellisen lämmin ja talvien jatkossakin vain lämpenevän. Todellisuudessa brittien liikenne oli jo alkutalvesta täysin sekaisin lumesta ja kylmyydestä, sillä maa oli kokenut mittaushistorian kylmimmän joulukuun. Yksikään talvi saarivaltiossa sitten vuoden 2009 ei ole ollut keskimääräistä lämpimämpi.

Vuoden 2012 keväällä brittien ympäristövirasto antoi MetOfficen julkaisemattoman kausiennusteen perusteella varoituksen koko loppuvuoden jatkuvasta kuivuudesta. Sen perusteella määrättiin kovia rajoituksia veden käytölle. Kun vuosi oli ohi, britit saattoivat todeta kokeneensa yhden kaikkien aikojen märimmistä ja viileimmistä kesistään, jonka aikana tulvat olivat jatkuva riesa.

Kausiennustuksiin verrattuna täysin päinvastaisena toteutunut sää on ollut ymmärrettävästi naurun aihe mutta myös ärtymyksen kohde. MetOffice on tietysti joutunut myös muun kuin hyväntahtoisen naureskelun kohteeksi. Kausiennusteiden julkistamisesta pidättäytynyt virasto on kuitenkin julkaissut jonkinlaisia kuukausiennusteita. Nyt kesäkuun lopussa MetOfficen ilmastontutkimusyksikön johtaja, professori Stephen Belcher, ennusti kuluvan heinäkuun olevan hyvin sateinen, mikä sai runsaan joukon kesälomiaan suunnittelevia suuntaamaan lomanviettonsa saarten turistikohteiden sijaan jonnekin, missä varmasti ei kesällä sada ainakaan koko aikaa. No, lähes lopuillaan oleva heinäkuu on ollut ennätyksellisen sateeton ja poikkeuksellisen lämmin. Jälleen meni kuukausiennuste pahasti pieleen, ja ymmärrettävästi puolityhjien turistihotellien äreät ylläpitäjät ovat ruuhkauttaneet MetOfficen palautekanavia. Mutta ylimmässä kuvassa oleva Mail On Sundayn toimittaja sai asiasta tietysti huumoripitoisen jutun brittien iloksi.
MetOfficen kolme tuoreinta ilmastomallinnusta ja todellisuus

Vaikka maailman arvostetuimpana ilmatieteen laitoksena pidetty MetOffice on täysin todistettavasti kykenemätön ennustamaan seuraavaa vuodenaikaa tai edes kuukautta sinnepäinkään, se tietysti pitää itseään pätevänä ennustamaan ilmastoa vuosien ja jopa sadan vuoden päähän. Kanadalainen ilmastoblogisti, Steven McIntyre, on koonnut yhteen kuvaan laitoksen kolme viimeisintä ennustetta tämän vuosikymmenen loppupuolelle.

Kuvassa mustalla viivalla on esitetty mitatun globaalin keskilämpötilan poikkeama MetOfficen oman lämpöaikasarjan mukaan. Punainen kuvaaja oli laitoksen vuonna 2010 laatima ilmastomallinnuskontribuutio tänä syksynä julkaistavaan IPCC:n arviointiraporttiin. Sen ja tietysti muidenkin vastaavien mallinnusten mukaisesti eri maiden hallitusten odotetaan panostavan loppumattoman määrän miljardeja ilmaston lämpenemisen torjuntaan. Vihreä kuvaaja on vuonna 2011 laadittu mallinnus ilmaston lämpenemisestä tämän vuosikymmenen loppuun. Kun brittien lehdistö lopulta havahtui siihen tosiasiaan, että ilmasto ei ole lämmennyt 15 vuoteen, vaikka kaikki herkät ilmastomallinnusten kuvaajat sojottavat koilliseen, MetOffice tuotti ja julkaisi vaivihkaa viime jouluaattona tuon sinisen kuvaajan, joka ulottuu vain vuoteen 2017 asti.

En noita mallinnuksia lähde syvällisemmin ruotimaan. Totean kuitenkin sen, että alaspäin näyttää MetOffice säätävän ennusteitaan samalla, kun niiden ennustejaksoja lyhennetään. Oikeastaan säätäminen on väärä sana, sillä noiden kolmen ennusteen keskinäiset erot ovat valtavat. Ne eivät tietenkään kaikki voi osua edes lähelle totuutta. Ottaen huomioon MetOfficen tähänastisen osumatarkkuuden voi tietysti pieni pilke silmäkulmassa kysyä, onko niistä ainoallakaan mahdollisuuksia kuvata tulevaa ilmastoa. Voit lukea lisää asiasta englanniksi Steven McIntyren Climate Audit -blogista, joka tullee jatkojutuissaan seuraamaan tarkasti asiaa. 

Meidän oma Ilmatieteen laitoksemme ei julkaise kausi- ja kuukausiennusteita. Se on epäilemättä viisasta MetOfficen esimerkin valossa. Suomalaisten lumenkolaajien huumorintaju on ollut viime vuosina koetuksella pääjohtaja Petteri Taalaksen voimassa olevan vuosisataennusteen kanssa, jonka mukaan talvemme ainakin maan eteläosissa muuttuvat lumettomiksi jne. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Taalaksen ja muidenkin lämpenemistä ennustavien puheet eivät tule tyhjästä tai johdu ilmavaivoista. Niiden takana on lähes yksimielinen ilmastotutkimus - tai ainakin niin meille väitetään. Ja tuo tiedemaailman osa julistaa syksyllä totuuden olevan tuon punaisen kuvaajan mukainen. Varoitan tikahtumasta nauruun, kun pääjohtaja Taalas joskus loka- tai marraskuussa sitä vihreiden toimittajien keskellä esittelee. Ja ainoakaan toimittaja ei halua pilata tilaisuutta kysymällä, miksi 16 vuoteen ei ole lämmennyt. Sille asialle saa nauraa ehkä vasta 35 vuoden kuluttua, kun on ensin maksanut ilmaston lämpenemisen torjunnan kulut.

57 kommenttia:

  1. Saanen laittaa todisteen paikan päältä?

    http://www.youtube.com/watch?v=32swlxb053I

    Ilkka

    VastaaPoista
  2. Hmjaa, 35 vuoden päästä ne taputtelevat toisiaan selkään ja juhlivat kovaan ääneen sitä, miten ilmasto on hulppeilla kustannuksilla saatu lopulta pelastettua. CO2 - jutut on siinä vaiheessa jo vaivihkaa kuopattu, kun se pitoisuus on aina vain jatkanut nousuaan, vaikka ilmat ovatkin jäähtyneet niin paljon, että kenelläkään ei ole enää varaa asua Suomessa, lämmityskustannusten takia...

    VastaaPoista
  3. No voi voi "Yksi Turkkulainen", oot sie toist puol jokkee.

    CO2 raportti julkaisee suomeen virallisen linjan eli tuulirupelli turun Linnan harjalle.
    '
    http://www.co2-raportti.fi/?heading=Euroopassa-avattu-seitsem%C3%A4n-uutta-merituulipuistoa-t%C3%A4n%C3%A4-vuonna&page=ilmastouutisia&news_id=3888

    Ilkka

    VastaaPoista
  4. "Meidän oma Ilmatieteen laitoksemme ei julkaise kausi- ja kuukausiennusteita."

    Miten niin ei julkaise? Toinen asia on, että onko niillä ennustearvoa...

    Linkki:
    http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta?doAsUserLanguageId=fi_FI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ennusteet eivät taida olla Ilmatieteen laitoksen omia ennusteita. Hyvä niin. Parempi olla yrittämättä sellaista, jota ei osaa.

      Poista
  5. Se mitä FMI,llä on sanottavaa on tuosa.

    http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/607748

    Ilkka

    VastaaPoista
  6. New Scientist pohdiskelee myös Brittein saarten ilmoja ja selvältä näyttäisi että ainakin pitkällä tähtäimellä aurinkorasvoja kannattaisi varastoida...

    http://www.newscientist.com/article/dn23908-gimme-swelter-we-explain-the-uk-and-us-heatwaves.html

    VastaaPoista
  7. Eikös talvien lumisuutta meillä määritä talven sadesumma eikä kylmyys - pikemminkin pakkastalvet ovat vähälumisia. Tämä koskee ainakin maan keski- ja pohjoisosia eli valtaosaa maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Taalaksen mallien mukaan talvien sadanta lisääntyy, mutta sade tulee joko suoraan vetenä tai nopeasti sulavana räntänä. Minun pihallani ei ole montaa vesisadetta näkynyt viime talvien aikana. Ehkä olen seurannut sateita huonosti?

      Poista
  8. Jos "ilmaston lämpeneminen" olisi niin selvää kuin usein väitetään, miksi ihmeessä sitä pitää jatkuvasti vakuuttaa ja selitellä näillä ”could be”-jutuilla (kuten yllä)? Esimerkiksi täysin luonnollisia sääilmiöitä, kuten paikoilleen jämähtäneiden korkeapaineiden aiheuttamia lämpöaaltoja, demonisoidaan. Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtunee siitä että pohjoisnavan ja päiväntasaajan välinen lämpötilaero on pienenemässä, minkä pitäisi meteorologian mukaan johtaa muu8toksiin suihkuvirtauksessa. Joidenkin mielestä merkkejä tästä näkyy jo.

      -L4

      Poista
    2. Ennen sää ja ilmasto olivat kovin eri asioita varsinkin ilmastotutkijoiden puheissa. Kun lämpeneminen pysähtyi, nousivat kaikki tavanomaisetkin sääilmiöt ilmaston lämp.. ei kun ilmastonmuutoksen todisteiksi. Kansa tarvitsee julistavaa sanaa ja ihmetekoja, jotta usko säilyy ja kolehtia voidaan veroina kerätä.

      Poista
    3. Arktika lämpenee kohisten, se ei ole feikkiä. (*)

      -L4

      Poista
    4. Kyllä varmaan lämpenee jossakin päin Arktikaa kuten Barentsin suunnalla, mutta ei näytä lämpenevän Grönlannissa. Lämpötilan muutos onkin usein alueellista eikä globaalia. Antero

      Poista
    5. Grönlannissakin on lämmennyt koska jäätikkö menettää massaa kiihtyvällä vauhdilla. Osa tästä on tosin meren lämpenemistä joka ei maa-asemilla näy.

      -L4

      Poista
    6. "Kiihtyvällä vauhdilla" taitaa olla "overstatement".

      Ystävällisin terveisin, Antero

      Poista
    7. Hassua, mutta Arktikan lämpenemisen kohinaa eivät satelliitit ole havainneet. RSS:n ja UAH:n mukaan ainakaan tällä vuosikymmenellä siellä ei ole lämmennyt. On pikkuisen viilentynyt.

      L4. Grönlanti jo käsiteltiin mittareiden mukaisesti muutamia päiviä sitten. Älä jänkkää enää siitä. Kerrottakoon, että Grönlanninmeren ja Huippuvuorten ympärillä olevien merialueiden lämpösisältö (0-700m) on ollut NODC:n mukaan laskemassa jo noin 7 vuoden ajan, joten ei lämpenemistä sielläkään.

      Poista
    8. Voi olla että arktika ei ole lämmennyt lisää ihan viimeisimpinä vuosina mutta lämpenemisen aiheuttama muutos jatkaa etenemistään, ts. lumipeite pienenee, merijää vähenee ja mennerjäätikkö menettää massaa. massanmenetyksestä ei ole pienintäkään epäilystä, signaali on erittäin vahva kaikilla menetelmillä mitattuna.

      Mitä merestä tulevaan sulamiseen tulee, pinnan alla jäätikköjä nuoleva virta on monin paikoin lämmennyt, tosin muutos voi olla väliaikainen. Joka tapauksessa vuoden 1990 jälkeen muutos on ollut varsin iso, jäätiköllä siis.

      -L4

      Poista
    9. Ainakin tämä artikkeli kertoo kiihtyvästä massan menetyksestä...

      http://www.arctic.noaa.gov/reportcard/greenland_ice_sheet.html

      "The data show that the ice sheet continues to lose mass and has contributed +8.0 mm to globally-averaged sea level rise since 2002. The rate of mass loss has accelerated during the period of observation, the mass loss of 367 Gt/y between September 2008 and September 2012 being almost twice that for the period June 2002-July 2006 (193 Gt/y). GRACE data also show that significant mass loss has occurred from glaciers and ice caps in the Canadian Arctic"

      Poista
    10. imbie.org on ison kansainvälisen avoimen efortin tulosta. paras lähde asiaan tällä hetkellä.

      -L4

      Poista
    11. Tästä immenkalvosta kirjoitti jo Mikko aikanaan, joten ei tarvinna olla jalkoja pitelemässä.

      http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2013/04/keisarin-uusien-vaatteiden.html

      Ilkka

      Poista
    12. Lisään vielä FMI,n näkemyksen merten lämpötilasta.

      Eli malliin"Utsjoki Kevo, outoa yläpilveä".

      http://ilmatieteenlaitos.fi/ajankohtaista/1194193

      Ilkka

      Poista
    13. Tuossa yllä sivuttiin Grönlannin jääpeitteen kiihtyvää sulamista. Siihen liittyen uusi tutkimus valaisee mekanismeja

      http://www.nasa.gov/content/goddard/like-butter-study-explains-surprising-acceleration-of-greenlands-inland-ice/

      "Traditionally, latent energy has been considered a relatively unimportant factor, but most glaciers are now receiving far more meltwater than they used to and are increasing in temperature faster than previously imagined,” Colgan said. “The chunk of butter known as the Greenland Ice Sheet may be softening a lot faster than we previously thought possible.”


      Poista
  9. No voi voo, itsekkö johdattieltte Milnskovivitsin, Timosen,Scarfettan,
    tallbgen ym.sykleihin.

    Talvi tulleei pääle jo, jas sn seuraukksena vilja jiiep korjaamati.

    Kuukkaus aikaa, kuka on oikiassa.

    VastaaPoista
  10. Koska Mikko määrittelee, saanen vastata huutoon, aiheesta?

    http://www.youtube.com/watch?v=ooaQoBSD52k

    Ilkka

    VastaaPoista
  11. Mikon kunniaksi.

    Punainen viiva, kun käsitin olevan itse aihe, kun kerran mainittiin?

    http://www.youtube.com/watch?v=wFwp2vvrdy0

    Ilkka

    VastaaPoista
  12. Miten ihmeessä meidät suomalaiset on saatu huolestumaan ilmaston lämpenemisestä? Varmaan propagandan huippusaavutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle on ainakin ollut melko tehokas huolestuttaja.
      http://blogit.yle.fi/sites/blogit.yle.fi/files/motvirtanen/Yhteisty%C3%B6sopimus.pdf

      Poista
    2. Se johtuu siintä että YLE on solminut sopimuksen jossa pitäytyy Taalaksen maailmanlopunteeseihin.

      http://blogit.yle.fi/sites/blogit.yle.fi/files/motvirtanen/Yhteisty%C3%B6sopimus.pdf

      Jossain muualla katsottaisiin ihmeisään median ilmastohuoraamista, mutta meillä se on maan tapa, vanhan KekkosSlovakian ja Nordenstengin lehdistöopin mukaisesti, mikä on synnyttänyt ns. kettutyttömedian Taalaksen johtamine ilmastomedia kursseinneen.

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/07/ilmastosalailua-meilla-ja-muualla

      Ilkka



      Poista
  13. Mitenniin huolestuttamaan.

    Nyt ne ei pysty poraamaan kun ei ala poraamaan

    http://www.youtube.com/watch?v=nWiKvNDTjB4

    Ilkka

    VastaaPoista
  14. Se minuakin on huvittanut: samat tyypit jotka useimmiten epäonnistuvat surkeasti jos pitäisi ennustaa sää kymmenen päivän päähän, yrittävät uskotella meille että heidän tietokonemallinsa kykenevät ennustamaan sadan vuoden päähän ilmaston lämpötilan asteen tarkkuudella (hurjimmat puhuvat jopa sitäkin paremmista tarkkuuksista). Jos malli lähtee hakoteille jo kymmenen päivän tienoilla miten se voi parantua siitä kun sitä pyöritetään 3650 kertaa pitempi kierros uusia arvauksia (jotka pohjautuvat aina edellisiin, jo pieleen menneisiin arvauksiin)?

    Ai kyseessä on aivan eri mallit? Nuo sadan vuoden päähän ennustavat ovat parempia kuin ne, mitä käytetään arkipäiväisesti sään ennustamiseen! No kysynpä sitten vain, miksi niillä ei sitten ennusteta ensi viikon säätä jos ne kerran ovat niin paljon parempia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan sää ja ilmasto kuitenkin eri asioita ja eri prosessien tulosta.

      Aika erikoista että tuon(kin) alkeisasian joutuu kertaamaan yhä uudelleen ja uudelleen.





      Poista
    2. Miksi alarmistit sitten jatkuvasti, liki viikoittain käyttävät varsin lyhyiden jaksojen, viikkojen ja kuukausien, säätä todisteena ilmaston muutoksesta? huvittavinta oli kun Vihreässä Langassa todisteltiin tällä viikolla kesäkuiden paikallisilla lämmöillä ilmastonmuutoksen toteutuneen.

      Poista
    3. Mihin Vihreän langan artikkeliin viittaat? Em löytänyt kuvaustasi vastaavaa artikkelia.Tämän löysin mutta se puhuu pidemmistä trendeistä.

      http://www.vihrealanka.fi/uutiset/kuukaudet-olleet-poikkeuksellisen-l%C3%A4mpimi%C3%A4-jo-yli-28-vuotta

      Poista
  15. Scafettan totaalityrmäys:

    http://wattsupwiththat.com/2013/07/23/congenital-cyclomania-redux/

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tarkastaa lääkitys. En olisi ikinä voinut kuvitella olevani samaa mieltä noin monesta asiasta Willis Eschenbachin kanssa.

      Poista
    2. Niin oli raskas isku Eschenbachilta. Scafetta ja WUWT-porukka eivät taida enää olla väleissä?

      Scafettan tämän paperin tyrmäys ei kuitenkaan poista tutkimuslinjaa avaruuden, merien ja maanpäällisen elinpiirin hyvin monimutkaisista, luonnollisista ja syklisistäkin vuorovaikutuksista siihen kokonaisuuteen, jota kutsumme ilmastoksi.

      Jotenkin huvittavaa tässä on se tosiasia, että tyrmäyksestä huolimatta Scafettan käyränsovituksiin ja aika lailla epämääräisiin planetaarisiin sykleihin perustuva malli on kuitenkin ennustanut/arvannut globaalin lämpötilan paremmin kuin yksikään yleinen ilmastovirtausmalli. Toisaalta minäkin olisin arvaamalla pärjännyt liki yhtä hyvin kuin Scafetta.

      Poista
    3. Niinpa huvinniin.

      Arvaamalla pärjää paremmin kuin maailman tehoikkaimpien tietokonein
      ajetuilla maailman kehittyneimmillä ilmastomalleilla.

      Eli jos kolikkoa heittää tarpeeksi monta kertaa tulos on että kaikki säilyy
      ennallaan, paitsi ihmisen laulut.

      http://www.youtube.com/watch?v=Tmy6G222LuI

      Ilkka

      Poista
    4. En toki kiistä auringon syklien vaikutusta - mutta 1960-80 tienoilta alkaen se signaali ei ole oikein ollut havaittavissa. Voisiko olla että on jäänyt CO2 lisääntymisen varjoon?

      Poista
    5. Ja vielä ihmmeellisemmäksi muuttuu kun kuun väitetään vaikuttavan vuoroveteen,
      ja kaikkein viimeisin todistus kertoo kuun vaikuttavan jopa ilmakehän CO2 pitoisuuteen.

      Eikö ookkin mahotonta peliä?

      http://icecap.us/images/uploads/08_Beck-2.pdf

      Ilkka

      Poista
    6. Valitettavasti Beck ei ymmärtänyt vanhojen mittausten sisältävän erittäin korkeita luonnollisia tausta CO2 pitoisuuksia johtuen siitä että nämä oli usein tehty maaseudulla ja lähellä kaupunkeja. Hänen rekonstruoimansa globaali historia yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

      Hän ei ole myöskään selittänyt sitä miten ihmeessä CO2 joka ennen 1950-luvun loppua oli poukkoillut sinne tänne vuodesta toiseen alkoikin yllättäen nousemaan tasaisesti kuten Mauna Loan havainnot näyttävät.

      Lisäksi hän ei ole selittänyt miten niin suuret CO2 pitoisuuksien vaihtelut kuin hän raportoi olisivat pystyneet tapahtumaan kenenkään huomaamatta.CO2 määrät joita tarvitaan ovat tavattoman valtavia.

      Hän on valitettavasti poistunut jo keskuudestamme, mutta ehkä joku toinen ottaa asian edelleen kehitettäväksi.

      Oma yhteenvetoni lähdeviitteineen on täällä http://notesobservationscomments.blogspot.fi/2013/07/ernst-beck-and-high-global-co2-levels.html

      Poista
  16. No sittenhän Wattsista on tullut alarmistien kaipaama denialisti alta aikayksikön.

    "Tallbloke’s Talkshop. Since I’m banned over at Tallbloke’s,"

    Ja nyt Watts kiistää Scarfettan omalla palstallaan perusteenaan planeettojen liikkeiden sattumanvaraisuus.

    Pitäköön ituhipit Wattsin omanaan miun puolesta.

    Wähän Wattsia.

    http://www.youtube.com/watch?v=QCgCYLe8yLc

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko että aiemmin havaittu signaali on korvattu tietokonemallinuksilla?
      Nooh' hällä väliä, mutta kun kerran kissa on nostettu pöydälle, pitää katsoa onko se kolli vai ei.

      " Monckton of Brenchley says:
      July 23, 2013 at 3:49 am

      Nicola Scafetta’s paper, which I have, is an excellent account of the various astronomical influences that may have a bearing on the climate and is, for this purpose, a goldmine of information.

      Willis is puzzled by the 10.6-year to 11-year cycle mentioned by Scafetta. That may be the sunspot cycle,, which does indeed have a detectable influence on temperature. The astronomer William Herschel, in 1801, was reading Adam Smith’s “Wealth of Nations” when he noticed that Smith’s table of annual grain prices on the London market was anti-correlated with the sunspot number. More sunspots, more solar output, better weather, more crops, lower price.

      For these reasons I should hesitate to dismiss the astronomical approach as astrological. The heat for this planet comes largely from without, so astronomical cycle-fitting is not an unacceptable hypothesis. One can test it in the simplest way by comparing its projections with those of the IPCC and with the change in real-world temperatures over future years.

      I have asked Nicola Scafetta to let me have an equation that will allow me to include his projections alongside those of the IPCC in the monthly Global Warming Prediction Index. I suspect that his model will outperform the IPCC, which suffers from a very serious overdose of tunable parameters. Even if the Scafetta model proves better than the IPCC’s projections merely by accident, it will usefully remind us of how wrong the IPCC’s projections have proven to be.

      If I were a betting man, I’d back Scafetta’s projections against those of the IPCC any day, for one very powerful reason. Scafetta is not trying to generate a particular result for political reasons. He is genuinely trying to get a handle on whether and to what extent astronomical influences may influence the Earth’s climate. Let him continue his research: he is well aware of its limitations, but some very powerful mathematicians are working along similar lines and are quite close to succeeding. As Willis himself has discovered by experiment, taking due account of both exogenous and endogenous influences on the climate object is not easy. Given that object’s chaoticity, it may be forever impossible.

      The IPCC, in painful contrast to Dr. Scafetta, only justifies its continued existence if it continues to produce blood-curdling reports regardless of what is not happening in the real world. Yvo de Boer, who was until recently in charge of that clattering train, came out a few days ago with a statement that the Fifth Assessment Report of the IPCC will be really, really scary. It is that vicious and calculated exploitation of ordinary people’s fears for the sake of personal and political profit that we should vigorously condemn until its perpetrators have been flung from office for aye."

      Ilkka

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Mitäpä tuohon, mutta kysyisin vain tarvitko jonkuin mielipidettä muodostaaksesi omasi.

      Toin Moncktonin mielipiteen esille herättääkseni keskustelua, en todistaakseni yhtään mitään, kuten Monckton ei itsekkään todista..

      Ilkka

      Poista
    4. Kommenttini Monctonista oli asiaton. Pysytään faktoissa.

      Poista
    5. Eisenbach puhuu täyttä asiaa ja Monckton on ulalla jos hänen mielestään mikä tahansa astronomisten syklien kombinaatio on validi. Lisäksi Bohrin Dysonille tarjoilema fysiikan oppitunti oli mukavaa kuultavaa.

      -L4

      Poista
    6. No voi voi, etkö osannut lukea mitä Monckton kirjoitti, vaan teet taas olkiukon.

      "For these reasons I should hesitate to dismiss the astronomical approach as astrological. The heat for this planet comes largely from without, so astronomical cycle-fitting is not an unacceptable hypothesis. One can test it in the simplest way by comparing its projections with those of the IPCC and with the change in real-world temperatures over future years."

      Eli suomeksi Scarfettan teoriaa ei pidä hyljätä, semminkin kun se tuottaa
      reaalimaailmaan paremmin sopivia historiallisia lämpöjä, ettei tarvi väärentää dataa saadakseen lämpötilat sopimaan ilmastomallien jätöksiin.

      Ilkka


      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. L4: Sallin pitkän keskustelun aiheen vierestä edellisen blogin yhteydessä. Tässä eikä muissakaan minun blogini kommenttiosuuksissa sitä keskustelua ei tarvitse toistaa, ellen ao. aiheesta ensin kirjoita alustusta.

      Poista
    9. Vaikea ymmärtää miten Scafettan teoria olisi jotenkin pesäero IPCC:n kanssa jos Scafetta kerran ottaa IPCC mallit mukaan painoarvolla 0.45...

      Tuntuu lähes astrologiselta IPCC mallien kuorrutukselta...

      Poista
  17. Auringonpilkkujen jaksollisuuden vaikutus on ilmastoon on tutkimisen arvoinen. Ilmiö huomattiin Australiassa, kun tutkittiin sedimenttikerrosten läpi kairattuja porasydämiä. Kerrospaksuuksista löytyy 11 v auringonpilkkujakso ja vielä pitempiä tunnettuja jaksoja. Löytäessään nämä jaksot, tutkija yhdisti ne auringonpikkujaksoihin ja arveli sademäärän (pilvisyyden) noudattavan näitä jaksoja. Tutkimus tehtiin n. 30 vuotta sitten. Minulla on julkaisun kopio sedimentoituneena jonnekin arkistojen pohjalle, että en nyt heti tähän hätään sitä löydä.
    Minusta on selvää, että nykyisistä malleista puuttuu muuttujia. Muutenhan mallit pystyisivät ennustamaan ilmaston muuttuvaa lämpötilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta malleista puuttuu muuttujia, mutta tulee huomata että vaikka relevantit fysiikan lait olisi koodattu malliin täydellisesti, säätilan kaoottisuus pitää huolen siitä että pitkän ajan sääennustus ei tule mahdolliseksi. Pidemmässä juoksussa, ts. kymmenien vuosien ja pidemmällä jänteellä mahdollinen ilmastonmuutossignaali jyrää säätilojen vaikutuksen.

      -L4

      Poista
  18. MetOffice on juuri julkaissut kolme aiheeseen liittyvää selityspaperia:
    Paperi 1: Observing changes in the climate system
    Paperi 2: Recent pause in global warming
    Paperi 3: Implications for projections

    Tulen noista papereista varmasti perehtymisen jälkeen kirjoittamaan, mutta hyvä on kaikkien perehtyä jo nyt. Bishop Hill kommentoi ko. papereita vasta otsikkotasolla: "Laivasi on uppoamassa. Auttaako selittely?"

    VastaaPoista
  19. Risto Jääskeläinen27. heinäkuuta 2013 klo 9.38

    Mikko, sinulla on ollut hieno sarja blogikirjoituksia!

    Jos siis todistetusti ilmastotiede on ennustekyvytön havaintojen kattamalla aikajaksolla, niin miten monta miljardia kannattaa satsata pitemmän aikajänteen ennusteiden varaan? EU:n mukaan monta.

    Se ilmastotieteen todistettu ennustekyvyttömyys ei sinänsä estä ilmastoa lämpenemästä, jäähtymästä tai pysymästä jonkin aikaa samoissa. Mutta eihän astrologiaakaan rahoiteta verovaroin.

    Kesäterveisin
    Risto

    VastaaPoista