Ilmastoherkkyys kovassa laskussa

Viime aikoina ns. ilmastoherkkyys on ollut muutoksen tilassa. Liki kaikki uudet tutkimukset ovat antaneet

aiempaa alempia arvoja. En pidä tuota muutosta mitenkään merkillisenä, mutta asiassa on huvittavakin puolensa. Mutta katsotaanpa ensin, mitä ilmastoherkkyydellä tarkoitetaan.

Ilmastoherkkyys on ilmaston lämpötilatasapainon muutos hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa.

Useimmat uusista ilmastoherkkyysarviosta osoittavat
alle kahden asteen lämpenemistä seuraavien vuosi-
satojen aikana. Otto et al. arvio mustalla viivalla.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi neljännessä arviontiraportissaan maapallon ilmastoherkkyydeksi 2–4,5 °C, todennäköisimmin 3 °C. Lämpötilan nousun jäämistä alle 1,5 °C:n pidetään erittäin epätodennäköisenä. Mahdollisuutta, että ilmastoherkkyys olisi yli 4,5 °C, ei voida sulkea pois, vaikka se ei sovi kovin hyvin yhteen havaintojen kanssa. Näin asiasta siis kertoo IPCC.

Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousisi 600 miljoonasosan (ppm) tasolle esiteollisen ajan arvioidusta noin 300 ppm:n tasosta, paljonko globaali keskilämpötila nousisi. Siitä on ilmastoherkkyydessä kysymys.

Ongelmaksi tässä asiassa on muodostunut se, että ilmasto ei ole osannut lämmetä lähellekään IPCC:n ennustemalleja. Viimeisten 15 vuoden lämpenemättömyys on vienyt todellisen lämpötilan tuon "erittäin epätodennäköisen" rajamaille, ja muutaman lämpenemättömän vuoden kuluttua ilmastomme olisi selvästi siellä.

Oheisessa kuvassa, jonka olen lainannut Bishop Hill -blogista, on esitetty viimeaikaisten ilmastoherkkyystutkimusten tuloksia.  Kyseessä on pitkän ajan tasapainoherkkyys. Siis lämpötila, johon ilmasto useiden satojen vuosien aikana hakeutuisi kasvaneen kasvihuonepakotteen seurauksena. Kuvassa harmaana alueena näkyy IPCC:n arviointiraporteissa esitetty todennäköinen alue - siis 2-4,5 asteen nousu. Uusimmat mallinnukset osoittavat oleellisesti pienempiä arvoja, joista se todennäköisin arvo näkyy kunkin käyrän huippukohdassa. Viimeisin ja varmasti paljon keskustelua herättävä tutkimus, Otto et al.,  odottaa vielä julkaisuaan, mutta tieto sen herkkyysarvoista on jo julkaistu, ja ne näkyvät kuvan käyrästössä mustina kuvaajina. Otto et al. ehdottaa viime vuosikymmenien empiirisiin mittauksiin perustuen pitkän ajan herkkyydeksi siis selvästi alle kaksi astetta.

Tuo alle kaksi astetta on paljon vähemmän kuin IPCC:n todennäköiseksi tähän asti ilmoittama kolme astetta. Muistetaan lisäksi, että tuon kolmen asteen nimeen on ilmastotieteessä vannottu ilmaisuilla "97 prosenttia tutkijoista on tätä mieltä" ja "tiede on varma asiasta". Huvittavinta tässä on se, että useimmat näistä alempaa ilmastoherkkyyttä esittävistä tutkijoista ovat hyvin nimekkäitä tutkijoita, eikä heitä ainakaan tähän asti ole pidetty kolmen prosentin "denialisteihin" kuuluvina. Otto et al. -tutkijoista muutama on osallistunut IPCC:n edellisten arviointiraporttien laatimiseen johtavina kirjoittajina.

Jännityksellä odotan, miten paljon nämä uudet tulokset vaikuttavat viimeistelyvaiheessa olevaan IPCC:n viidenteen arviointiraporttiin. Tuon raportin valmistelijoilla on nimittäin vaikea tehtävä edessä. Valittavana on IPCC:n edes jonkinlaisen uskottavuuden säilyttäminen ja ilmastoherkkyyslukujen reipas alentaminen tai pitäytyminen vanhassa. Vaikeinta tässä on se, että nämä uusimmat herkkyysluvut vievät pohjan pois katastrofaaliselta ilmastonmuutokselta. Silloin on vaikeaa pelotella poliitikkoja ja kansoja kovaan verotukseen ja isoihin tulonsiirtoihin ilmastonsuojeluun vedoten.

Meidän Ilmatieteen laitoksemme johto väittää pohjoisten alueiden ilmastoherkkyyden olevan jopa kuuden asteen luokkaa. He ovat tästä niin varmoja, että kieltäytyvät jopa väittelemästä asiasta julkisesti. Ilmeisesti aivan omissa todellisuuksissaan oleskelevat Taalas ja Alestalo joutunevat pohtimaan, miksi ilmastotiede loittonee kiihtyvällä vauhdilla heidän ikuisina totuuksina markkinoimistaan arvoista.

Epäilen, että emme ole vielä nähneet tieteen viimeistä sanaa ilmastoherkkyydestä. Muutamassa vuodessa ilmastotiede on laskenut herkkyyttä merkittävästi, eikä mikään viittaa tuon arvon laskun pysähtymiseen edes Otto et al:n kahteen asteeseen. Ainoa varma asia taitaa siis olla ilmastoherkkyyden lasku ajan funktiona yhden asteen tasolle tai sen allekin. CAGW-ilmiön pyhimmän "vakion" muuttuminen vastaisi vakiintuneemmilla tieteenaloilla valonnopeuden, painovoiman tai alkuaineen ominaisuuksien muuttumista. Että niin varmoja asioista ollaan ilmastotieteessä.

WUWT-blogissa esitettyjä havaintoja reaktioista Otto et al. -tutkimukseen kannattaa lukea täältä.