Ei tullut päiväperhon vuosi

Suomen Luonnosuojeluliitto antoi tänään 17.7.2015 seuraavan tiedotteen, jonka bongasin Kokoomuksen Verkkouutisista. Ehkä juttu on ollut muissakin medioissa? Tietote oli otsikoitu "Kylmä perhoskesä ei pysäytä eteläisten lajien rynnistystä", ja sen asiantuntijoiksi oli merkitty Kimmo Saarinen ja Tapani Veistola.

Koleana kesänä perhoset ovat vähissä ja myöhässä. Kylmiä kesiä on kuitenkin ollut ennenkin. Eteläisten lajien leviäminen maahamme voi vähän hidastua mutta se ei pysähdy.

Hmmm... Niinpä ovat myöhässä, ja todella vähissä ovat perhoset olleet. Minun on tunnustettava, että yhtä kehnoa alkukesää perhosnäkökulmasta en muista. Muistini muuten ulottuu melko hyvin tässäkin asiassa 1960-luvun alkuun. Tuosta eteläisempien lajien leviämisestä minulla on myöhemmin pari sanaa sanottavana.

"Tästä kesästä ei perhosillakaan ole paljoa hyvää sanottavaa", sanoo valtakunnallista päiväperhosseurantaa vetävä Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.

Tänä vuonna ruusu kukkii hienosti, joskin pari viikkoa "myöhässä"

Perhosillakaan  on hyvä ilmaus, sillä aivan saman voi sanoa lähes kaikista hyönteisistä. Hyvin kehnosti on ollut muitakaan pölyttäjiä, minkä seurauksena epäilen luumusatoni jäävän niin pieneksi, että ensi syksynä jää tekemättä perinteinen raki-annos.

Vähiten olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan kirvoja, jotka lämpimien keväiden ja alkukesien vuosina aiheuttavat minulle epäsuorasti valtavasti päänvaivaa. Nimittäin vaimoni silmäteränä oleva köynnösruusu on niille lämpiminä vuosina varsinainen "hunajapurkki". Kirosanoja ei voi olla kuulematta ja pahaa mieltä havaitsematta, kun kirva-armeijat iskevät viereisen kuvan kasviyksilöön. Tänä vuonna ei kirosanoja ole tuon vuoksi kuultu.

"Perhoset rakastavat lämpöä ja aurinkoa", Saarinen toteaa. "Tämä kesä on kuitenkin yksi kylmimmistä neljännesvuosisataan. Yksilömäärät ovat pieniä ja monen lajin lento myöhässä. Esimerkiksi nokkosperhonen, monet hopeatäplät ja sinisiivet ovat vähissä."

Juu, nuo lajit ja muutkin perinteiset ovat vähissä, mutta en ole nähnyt vielä ainuttakaan eteläisempää lajia - siis vaikkapa neitoperhosia, amiraaleja tai ohdakeperhosia.

Parin kesän huonot säät eivät kuitenkaan pysty pysäyttämään eteläisten lajien voittokulkua. Niistä alkukesällä oli paljon neitoperhosia ja karttaperhosia. Myös isonokkosperhonen näyttää vakiintuneen Etelä-Suomeen.

Mitä ihmeen voittokulkua? Siis jos lajia ei havaita, onko se voittokulkua vai kenties päinvastoin? Ennen Luonnonsuojeluliitto oli jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla! Silloin sen logiikka sopi minullekin, ja muistin jopa maksaa jäsenmaksuni.

"Perhosia ja lintuja viime vuosikymmeninä laskeneet ovat nähneet ilmastonmuutoksen omin silmin", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola. "Lajistomme on muuttumassa keskieurooppalaiseksi ja samalla pohjoiset lajit taantuvat."

Valkoposkihanhi, tulokaslaji pohjoisesta

Kyllä, kyllä, minäkin ruokin viime talvena yhden tulokaslajin, mustarastaan yhtä urospuolista ja kahta naaraspuolista, yksilöä. Katsomani perusteella ne selvisivät kohtalaisen hyvin myös niistä tammikuun parinkymmennen asteen pakkasista luultavasti meidän ja naapureiden antamalla ruoka-avustuksella. Linnuista puhuttaessa olen huomannut valkoposkihanhien olleen rajuimmin levinnyt tulokaslaji minun lähialueelleni. Wikipedian mukaan "valkoposkihanhi pesii arktisen alueen puoliaavikkoisilla tundra-alueilla Grönlannissa, kivikoissa, kallioilla, jyrkänteillä, kivikkoisilla mäillä ja Huippuvuorten saarilla lähellä kosteikkoja kuten järviä, jokia ja soita sekä vuonojen yläosissa, rannoilla, kosteilla niityillä ja liejumailla". Minun mielestäni nuo esimerkit eivät kerro niinkään ilmastonmuutoksesta vaan lintujen mainiosta kyvystä sopeutua erilaisiin oloihin (huomattavan laajalla lämpötila-alueella) ja kyvystä käyttää hyväksi muita lajeja.

Havaintojeni mukaan perinteiset lajimme eivät ole suuremmin taantuneet tai muutenkaan reagoineet etelän vieraiden tulon vuoksi. Ainut tähän viittaava johtopäätös voitaisiin tehdä Homo sapiens -lajista, jonka järjestämässä äänestyksessä viime huhtikuussa oli jotain oireilua asiaan.


Jos omat Pohjolaan tuhansien tai kenties miljoonien vuosien aikana sopeutuneet lajimme eivät tunnu selviävän hyvin alkukesän viileydessä, miten etelän korkeampaa lämpöä vaativat lajit ne voittaisivat? Minä en ymmärrä Tapani Veistolan logiikkaa. Eikö voisi vain tunnustaa, että viileä alkukesä on paha asia niin hyönteisille kuin linnuille? Niin kotoperäisille kuin etelän vieraille. Kylmä tappaa paljon enemmän kuin helle koko luomakunnassa.

Neitoperhonen

Viimeisenä ajatuksena heitän oman muisteluni 1960-luvulta alkaen. Aloitin silloin perhosharrastuksen erään parikymmentä vuotta vanhemman edistyneen harrastajan ohjauksessa. Tuolloin Etelä-Pohjanmaalla asuvana en saanut haaviin kuin yhden tai kaksi neitoperhosta tai amiraalia vuodessa. 1970-luvulla en tainnut saada ainuttakaan. En silloin asiaa ymmärtänyt, mutta myöhemmin lämpötilamuutoksiin enemmän perehtyneenä taidan oivaltaa. Nuo 1930- ja 1940-luvun tulokaslajit kohtasivat kylmemmillä 1960- ja 1970-luvuilla Pohjolan lyhyet kesät ja ehkä muutaman kylmän talvenkin. Vasta 1980-luvun lopulla jälleen lämmenneet alkukesät ja etelästä puhaltaneet ilmavirtaukset toivat nuo kauniit perhoset takaisin lukuisampina. Ja sitten pari kylmää alkukesää 2010-luvulla peräkkäisinä vuosina tuhoaa lähes kaiken! Siinäpä signaalia ja ilmastonmuutosta kerrakseen!

Kannattaisiko Luonnonsuojeluliitossakin paneutua luonnonsuojeluun ja siinä sivussa seurata Atlantin merivirtausten vaihtelun vaikutuksia luontoomme. Jälkimmäinen asia vaatii pitkäjänteisyyttä tai tosi pitkää ikää havainnoijalta. Veistola on vasta poika niihin hommiin.