Vedenpaisumuksella pelottelua à la Yle

Yleisradiomme (ja moni muukin media) uutisoi alkuviikosta (12.7.2015) pelottavia mielikuvia merenpinnan noususta otsikolla ’Lopun ajan ennuste: "Merten vedenpaisumusta ei voi enää estää" ’. Jutun sanoman Yle tiivistää ingressiin seuraavasti:

Ilmaston lämpeneminen nykyiseen lukemaan tai vain hieman enemmän on menneisyydessä nostanut merten pintoja ainakin kuusi metriä. Nykymaailmassa se tietäisi meriveden lainehtimista muun muassa Tokiossa, sanoo kansainvälinen tutkimus.

Vedenpaisumus taiteilijan kuvaamana

Palaan Ylen artikkeliin myöhemmin tässä bloggauksessa, mutta katsotaanpa ensin muutamia seikkoja tuosta kansainvälisestä tutkimuksesta. Kyse on Science –julkaisussa olleesta paperista otsikolla “Sea-level rise due to polar ice-sheet mass loss during past warm periods”. Olen tuon tutkimuspaperin yhteenvedosta suomentanut muutamia kohtia, joita lyhyesti kommentoin. Paperin abstraktissa päädytään useiden kappaleiden lopussa suuriin epävarmuuksiin. Olen noita kohtia lihavoinut.

Näin voimme päätellä, että edellisten jääkausien välisinä ajanjaksoina pienet nousut maapallon [ilmakehän] keskilämpötilassa ja vain muutaman asteen polaarinen lämpeneminen suhteessa esiteolliseen kauteen johtivat ≥6 metrin keskimääräisen globaalin merenpinnan nousuun. Maan vaipan dynaaminen topografia tuo [arvioihin] suuria epävarmuuksia pidemmillä aikajaksoilla...

Niin, kyllähän 5-7 asteen polaarinen lämpeneminen nosti merenpintaa peräti 120 metrillä vähän yli 10 000 vuotta sitten. Meillä on siitä paljon erilaisia todisteita. Ei sitä kannata kiistää edellistenkään interglasiaalien osalta aikana. Tuo kuuden metrin arvio ± 6 metrin tarkkuudella joidenkin vuosituhansien aikana on varmasti mahdollinen.

Sekä mallinnukset että kenttätutkimusten todisteet viittaavat siihen, että napajäätiköt olivat pienempiä tänä ajanjaksona, mutta koska dynaaminen topografia voi aiheuttaa kymmenien metrien pystysiirtymää maan pinnalla miljoonien vuosien aikajaksoissa, ja tämän signaalin malliennusteiden epävarmuudet ovat suuria...

Niinpä, epävarmuudet ovat suuria. Vaikka tietääkseni kaikki osallistuneet tutkijat ovat ns. mallintajia, jotka usein ovat vieraantuneet oikeasta kenttätutkimuksesta, hekin myöntävät epävarmuudet.

Nykyinen ilmastomme on lämpenemässä tasolle, johon on liitetty merkittäviä napajäätiköiden [massan] menetyksiä menneisyydessä, mutta meillä on edelleen useita haasteita määrittäessämme jäätiköiden herkkyyttä ilmastonmuutokselle käyttäessämme paleoarkistoa merenpinnan korkeudesta. Ymmärryksemme kehittäminen napajäätiköiden massan menetyksestä johtuvasta globaalista merenpinnan noususta on ehkä yhteiskunnallisesti merkityksellisin tieto, jonka paleoarkistot voivat tarjota, mutta [hypoteeseissa] globaalin merenpinnan nousun liittymisestä napajäätiköiden pienenemiseen ja / tai romahtamiseen on edelleen heikkouksia nykyisissä merenpinnan rekonstruktioissa, eikä siitä voi antaa varmoja arvioita.

NEEM-tutkija, professori Dorthe Darl-Jensen, esittelee jäänäytettä aikojen takaa. 

Jeps, heikkouksia on, eikä voi antaa varmoja (robust) arvioita. Palaan tuohon väitteeseen ”nykyisen ilmaston lämpenemisestä” hieman myöhemmin.

Menneisyyden merenpinnan tason tarkentamiseksi tarvitaan lisäkehitystä geokemiallisten proxyjen analysoinnissa. Erityisesti hapen isotooppipariin ja Mg / Ca –suhteeseen perustuva data ei tällä hetkellä pysty tarjoamaan luotettavia ja kvantitatiivisia arvioita merenpinnan huipputasosta edellisten lämpimien jaksojen aikana.

Aivan, kun perusdata puuttuu, ei mallinnuksillakaan päästä pitkälle. Arviot siis ovat – jos ne eivät ole luotettavia – sitten kai epäluotettavia.

Anniina Walliuksen kirjoittama paniikkitunnelmaa hakeva juttu ei tainnut perustua itse epävarmuuksien leimaamaan tutkimuspaperiin, jossa ei ainakaan minulle ollut juuri mitään uutta. Lähes kaikki edellistä interglasiaalia – Eem-kautta – käsitelleet paperit kertovat korkeammasta merenpinnan tasosta ainakin hetkellisesti – siis geologisessa merkityksessä muutaman tuhannen vuoden osalta. Mutta ne kertovat myös merkittävästi korkeammista lämpötiloista, eivätkä ”nykyisistä lämpötiloista tai hieman korkeammista” kuten toimittaja Wallius.

Edellisestä interglasiaalista – siis noin 120 000 vuotta sitten olleesta Eem-kaudesta – on viime vuosina saatu uutta tietoa. Kirjoitin aiheesta silloin melko tuoreeltaan tässä bloggauksessa.

NEEM-tutkimuksen kuvan vasen asteikko on lumen satamishetkellä

olleen happi18-isotoopin määrä. Oikea akseli ja musta viiva kuvaavat

rekonstruoitua auringonsäteilyn määrää. Pienessä kuvassa on 

suurennettu vasemmalla ylhäällä näkyvän Eem-kauden lämpötila ja 

jäätikön pinnan korkeuden muutos.

Eem-kauden lämpötilahuiput olivat NEEM-tutkimuksen mukaan 5 – 8 astetta nykyisiä Grönlannin lämpötiloja korkeammat, eikä Grönlanti silloinkaan menettänyt jäätikkönsä korkeudesta kuin ehkä noin 300 metriä – siis 10 - 15 %. Ylivoimainen pääosa jäätiköstä säilyi tuon huomattavasti nykyistä lämpimämmän jakson yli. Massan menetykseen kului aikaa 5 - 8 tuhatta vuotta. Epäilemättä tuo sulaminen vaikutti merenpinnan tasoon lopputuloksena metriluokassa, mutta em. luvuilla merenpinnan nousu olisi ollut tuolloin mitattavissa vain millimetrin osina per vuosi. Katastrofin aineksia tai ”Ylen lopun ajan ennusteen” merkkejä tuosta vauhdista on vaikea löytää. Ihmisen aikajaksolla tuo vauhti ei täytä myöskään vedenpaisumuksen tunnusmerkkejä.

Maapallolla on myös toinen napa-alue, joka helposti unohdetaan. Etelämantereen jäätiköt ovat paljon Grönlannin kimpaletta suuremmat, ja niiden osittaisellakin sulamisella olisi tietysti isompi vaikutus merenpintaan. Potentiaali on suurempi, ja siksi nykyisen ilmastonmuutosparadigman poliittiset äänitorvet ovatkin nostaneet erityisesti läntisen Antarktiksen jäähyllyjen romahduksen suurimmaksi uhkaksi. Tätä uhkaa ovat po. tutkimuspaperin kirjoittaneista ainakin professorit Dutton ja Rahmstorff yrittäneet aiemmin lietsoa. Me emme tiedä, miten jäähyllyille Eem-kaudella kävi, mutta tämän holoseenimme muutaman asteen nykyistä lämpimämmät vaiheet 8 – 5 tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua ne kestivät hyvin.

Ylen jutun juoni on vedenpaisumus, joka meitä uhkaa lämpenevän ilmaston vuoksi, mikä taas johtuu energiaan liittyvistä synneistämme. Puretaan tätä vielä lopuksi, ja arvioidaan viimeisiä syntejämme tarkemmin. Vaivojani säästämättä matkustin taas virtuaalisesti Hollantiin hakemaan KNMI Explorer -palvelusta mittaustietoja. Alla on niistä koostamani muutama kuvaaja, joiden epävarmuudet ovat marginaalisia verrattuna Dutton et al. (2015) – tutkimukseen. Hain sekä satelliittimittausten (UAHv6 beta2) että ilmastomallinnuskierroksen (CMIP5 – RCP6.0-skenaario) tuoreimmat tulokset koskien alailmakehän lämpötilaa, ja ensin mainitut olen normalisoinut (alemman troposfäärin lämpötila on todellisuudessa monta astetta alempi, mutta se korreloi erittäin hyvin pintalämpötilojen kanssa) graafeihin siten, että molempien osoittamat muutokset näkyvät selvästi ja ovat verrattavissa keskenään.

Läntisellä Etelämantereella alailmakehä on mittausten mukaan sulamiskaudella  (tammikuu – maaliskuu) hitusen viilentynyt koko satelliittimittausten historian ajan, mutta ilmastomallinnukset ehdottavat alueen lämpenemistä. Sanottakoon myös, että massiiviseen sulamiseen on sulamiskauden reilun -6 asteen keskilämpötilasta jonkin verran matkaa ainakin klassisen fysiikan kriteereillä. No, tietysti lämpötila sulamiskauden aikana välillä nousee plussan puolelle, vaikka enimmän oloon pakkasta on reilusti. 

Lauhempi Grönlanti on satelliittimittausten koko aikana hieman lämmennyt – ehkä Atlantin virtausten vaihteluista johtuen – mutta vuodesta 1997 alkaen senkin sulamiskausi osoittaa viilenemistä. Kun emme vielä tiedä meneillään olevan tämän vuoden tulosta Grönlannista, laitoin oman veikkaukseni (joka perustuu touko-kesäkuun tietoihin ja muiden kuukausien osalta tilastoanalyysiin) mukaan. Tuo oma arvioni ei sisälly sinisen UAH-sarjan trendiin. 

Satelliittimittausten historia on valitettavan lyhyt, eikä se kata ilmaston vuosikymmenien pituista vaihtelua. Siksi panin oheen myös  NEEM-tutkijoiden laatiman päivitetyn Lounais-Grönlannin lämpöaikasarjan 1800-luvulta alkaen. Sanoisin, että sitten 1930-luvun ainakaan tuo kuumin Grönlannin osa ei ole lämmennyt, vaikka vaihtelu on polaarialueiden tapaan melkoista.

Ilmasto ei siis ole lämmennyt Antarktiksella yli 35 vuoteen eikä Grönlannissa lähes 20 tai kenties jopa 80 vuoteen, vaikka ilmastomallinnusten mukaan sen olisi molemmilla alueilla lämmetä nopeasti – nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan aikana ja vahvistuneesta ihmisperäisestä hiilidioksidipakotteesta johtuen. Miten tuon ristiriidan tai ilmastomallien merkkivirheen selittäisit? Minä en keksi muuta syytä kuin sen, että ilmastomallinnukset eivät kykene ennustamaan ilmastoa. Ja jos ne eivät siihen pysty, putoaa tietysti pohja lämpenemisennusteilta ja ilmastouskonnolliselta synnintunnolta. Jäljelle jää oikeastaan vain luonnollinen ilmastollinen vaihtelu eri pituisine sykleineen, joiden värähtelystä syntiemme signaalia on vaikea ainakaan hallitsevana löytää.

Meille jää siis edelleen arvoitukseksi, voisiko Eem-kauden nykyistä korkeampi merenpinta toistua lähitulevaisuudessa. Minä epäilen, josko nykyisestä ilmastostamme olisi todelliseksi uhkaksi tuolle asialle edes siinä tapauksessa, että tulevina vuosikymmeninä hitusen lämpenisi, sillä vasteaika ainakin tasaisen sulamisen tapauksessa jäisi riittävän pitkäksi sekä ihmiskunnalle että muulle luonnolle. Missä ovat katastrofireseptin ainekset?

Mutta jäätiköthän voivat teoriassa sulaa myös muista syistä ja jopa melko äkillisesti. Hypoteeseja on esitetty mm. jäätiköiden alapuolisen vulkaanisen toiminnan vaikutuksesta. Merenpohjan tulivuoret voivat vaikuttaa lämpötiloihin myös muualla ja ehkä merkittävästikin. Jos auringon aktiivisuuden ennustettu hiipuminen tuleviksi vuosikymmeniksi toteutuisi, keskilämpötila napa-alueiden tuntumassa voisi polaarisen amplifikaation vuoksi laskea asteen tai parin verran. Silloin Luoteis-Grönlannissa palattaisiin 1860-luvun lämpöihin, jäätiköt alkaisivat kaikkialla kasvaa, ja tutkimusrahateollisuuden resurssit kai siirrettäisiin seuraavan jääkauden torjuntaan.”Tiede” ei siis näytä olevan ollenkaan varma edes syistä saati seurauksista, vaikka uskonnon vaatimaa konsensuksen henkeä on vallitsevan ilmastoparadigman parissa yritetty pitää esillä.

Lopuksi panen esiin hauskan tallenteen MTV3-uutisista vuodelta 1984, mistä selviää, ettei vedenpaisumuspelottelussa mitään uutta ole. Klipissä esiintyvien uutisankkureiden parasta ennen -päivä on jo kaukana takana. Olisiko Ylen syytä miettiä po. tutkimukseen ja koko aihepiiriin perehtymättömän Anniina Walliuksen päiväyksen tarkistamista?

Vedenpaisumus on tehokas tarina. Se on tuttu sekä raamatusta että koraanista. Meille opetettiin jo pieninä, mistä syystä se johtui. Nyt sitä kerrotaan uudella tavalla. Kertojat luulevat saavansa assosiaation toimimaan tiedemaailman termejä käyttäen. Minuun se ei toimi halutusti, mutta realistit eivät taida olla tämän tarinan kerronnan kohteina.