perjantai 1. elokuuta 2014

Arktisen merijään hupeneminen on hidastunut - ellei peräti ...

Noin 45 päivää on aikaa pohjoisella merijäällä sulaa, ennenkuin laskevan auringon mukana kovenevat pakkaset saavat sen pinta-alan taas kasvamaan. Tällä vuosituhannella tuo käännekohta on ollut tässä kirjoituksessa käyttämäni Japanin avaruustutkimuslaitoksen tuottaman sarjan mukaan keskimäärin 15.9.

Arktisen merijään totaalista hupenemista on ennustettu jo menneille vuosille, ja tulevinakin vuosina voimme jännittää ennusteiden osuvuutta. Kaikki tähän asti umpeen menneet ennusteet jäättömästä Jäämerestä ovat tietenkin epäonnistuneet pahasti. Ne ovat tietysti olleet aika hurjia yrityksiä. Jos me nyt pystymme alueellisesti ennustamaan edes jotenkin luotettavasti säätä pohjoisilla leveysasteilla 5 - 7 vuorokauden ajalle, osoittaa tietysti melkoisia poppamiehen kykyjä antaa ennusteita 5 - 100 vuoden päähän. No, meillä on sellainen ilmastotutkijoiden ja -poliitikkojen joukko, jolla noita kykyjä on.

Katsotaanpa, miten pohjoinen merijää on viimeisten 10 vuoden aikana sulanut JAXAn mukaan. Kuvassa 2 on siis jokaisen vuoden ajanjakso alkaen päivästä 60 (= 1.3.) ja päättyen päivään 273 (= syyskuun loppu). Tätä kirjoitettaessa oli päivä 213 (= 1.8.). Olen leikkinyt ilmastotutkijaa - hyvin vaatimatonta sellaista - ja merkinnyt kuvaan  ennusteeni jääpeitteen sulamisesta tämän vuoden osalta. Veikkaukseni jääminimiksi on 4,8 miljoonaa neliökilometriä, ja ennustan tuon syntyvän 19.9.2014. Olen aika varma siitä, että pärjään ennusteellani ainakin Nobel-palkinnolla palkitulle ilmastoasiantuntija Al Gorelle, joka ennusti jo vuonna 2007 tälle vuodelle jäätöntä merta.
Kuva 2





Kun sulamiskauden jyrkin kohta on todennäköisesti takana, nobelvoittaja on tosiasiassa jo epäonnistunut. Tästä eteenpäin eniten vaikuttavat Arktisen alueen matala- ja korkeapaineet - käytännössä pilvisyys ja tuulet - jotka voivat joko kiihdyttää sulamista tai hidastaa sitä. Tosiasiassa pidän mahdollisena jääminiminä mitä tahansa lukua välillä 4 - 6 miljoonaa km². Mutta uuden jääminimiennätyksen syntyminen taitaa jo olla aika epätodennäköistä.



Jos ennusteeni toteutuisi, näyttäisi pohjoisen merijään minimilaajuutta kuvaava graafi vuosilta 2003 - 2014 seuraavalta (trendikuvaajat ovat ajalta 2003 - 2013):

Kuva 3


Lineaarinen trendi osoittaa edelleen hupenevaa jäätä tuleville vuosille, mutta toisen asteen polynomikuvaaja vihjaisee muutoksen taittumisen mahdollisuuteen. Siihen suuntaan vihjaavat useat muutkin tekijät. Niitä ovat monivuotisen jään määrän suhteellinen kasvu ja Pohjois-Atlantilta Jäämerelle virtaavan pintaveden kylmeneminen muutamien viime vuosien aikana. Lisäksi parina viimeisenä kalenterivuotena kaikkein pohjoisimman kalottialueen sulamiskauden keskilämpötila on pysytellyt pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Näillä perusteilla en menisi vielä lyömään rahojani likoon nopeasti avautuviin arktisiin business-mahdollisuuksiin.

Ehkäpä lukijoiden joukossa on realistisia Arktikan tuntijoita, jotka haluavat kokeilla omia poppamiehen kykyjään jääminimin ennustamisessa. Minun puolestani saa ennustaa vaikka kuinka pitkälle, mutta syyskuun lopulla ilmestyvään seurantakirjoitukseen otan kommenteista mukaan vain vuoden 2014 minimin laajuutta (15% extent) ja minimipäivää ennustaneet. Huom. JAXAn mukaisesti (JAXAN tiedot saa päivittäin n. klo 18 jälkeen tältä sivulta: http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm) Ja nimi tai nimimerkki mukaan ennusteeseen!

PS. Laitetaanpa tänne näkyviin kommmenteissa esitetyt ennusteet/arvaukset. Päivitän tätä 15.8. asti, jonka jälkeen tulleet ennusteet eivät kisaa tässä sarjassa.


Alla olevaan kuvaan päivittyy JAXAn jääaluegrafiikka. Kuvan päiväys näkyy oikeassa yläkulmassa.





Jäätilanne 22.9.2014 oli 5,04 miljoonaa km². Pienin jääala on toistaiseksi ollut 4,88 miljoonaa km² 17.9.
Kuvaan liitetty jääminimiveikkauksen voitosta vielä kisaavat veikkaukset.





            

50 kommenttia:

  1. Kokeillaanpa olisiko minusta ilmastopoppamieheksi. Ennustan
    - minimiksi 5.05 miljoonaa neliökilometria ja
    - ajaksi 13.9.

    Terveisin Pate V

    VastaaPoista
  2. En osaa ennustaa, pitäydyn faktoissa ja odotan Mikon syyskuun blogia. Sen voin sanoa, että viimeisinä vuosikymmeninä koetussa jään vähyydessä ei ole mitään luonnotonta ja epätavallista. Riittää kun perehtyy vanhoihin 1900-luvun alkupuoliskolla julkaistuihin tutkimuksiin. Näitä tutkimuksia pitää tosin tavallisesti mennä lukemaan kirjastosta, koska netistä niitä ei löydy. Netissä on pääsääntöisesti vain 1980-luvulla ja sen jälkeen julkaistuja tutkimuksia. Tämä on eräs syy siihen, että ”pyörä” tupataan keksimään uudelleen.

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on aivan totta. Olisi ehkä pitänyt jotenkin liittää tekstiin linkki eräästä aiemmasta arktisen jään hupenemisesta, jota tutkijat todistivat 1930-luvulla:
      http://ilmastorealismia.blogspot.com/2013/06/kuka-rohkenee-kiistaa-arktisen-alueen.html

      Poista
    2. Jo Amundsen havannoi 1900 luvun alussa kuinka koillisväylä oli avoimena.
      http://tinyurl.com/jvm8jx7
      Eli arktisen jään määrä vaihtelee jaksottaisesti. Tämä tulee tietysti olemaan valtava yllätys ilmastoveijareille!
      -PX

      Poista
    3. Kun kirjoittaa täällä ilmastonmuutoksesta ja Arkitkan jäistä kannattaisi ensin opetella ilmansuunnat. Amundsen puhuu yllä viitatussa lehtileikkeessä North-West Passagesta, joka on Kanadan saariston Luoteisväylä, jonka läpi A kulki, mutta matkahan kesti useita vuosia jääesteistä johtuen. Koillisväylä menee Siperian pohjoisten vesialueiden kautta. Siellä purjehti 1800-luvun lopulla Nordenskiöd, mutta hänkin juuttu jäihin, kun ei ollut yhtenäisesti sulaa siellä niinkuin viime vuosina on ollut.

      Onko siis yksi suttuinen sanomalehti ja siinä pieni uutinen todisteena Arktikan jääpeitteen ulottuvuuden jaksollisuudesta tieteellisen tuloksen veroisena, jos nyt unohdetaan nämä ilmansuunnat? Kukahan täällä on oikein "Ilmastoveijari".

      Poista
    4. Kyseessä tosiaan Luoteisväylä, mutta sama tilanne. Näin toteavat ilmastoveijarit:
      "Syyskuussa 2007 julkaistujen tutkimusten mukaan Luoteisväylä on muuttunut jään sulamisen ansiosta täysin purjehduskelpoiseksi. Säätilanteista riippuen väylää pystytään käyttämään noin kaksi kuukautta vuodessa."

      Jos katsotaan tämän hetken tilannetta, niin 2 kuukauden purjehduskelpoisuus taitaa olla vain ilmastoveijareiden märkä päiväuni tänä vuonna:
      http://tinypic.com/r/295d56d/8

      Mitä tulee sanomalehden suttuisuuteen, niin ko. aikana ei valitettavasti ollut vielä digilehtiä, joten joudumme tyytymään vain näihin valokopioihin
      Mutta toki jos sinulla on hyvälaatuisia tieteellisiä julkaisuja kyseiseltä ajanjaksolta, niin mielelläni tutustun niihin.
      -PX

      Poista
    5. Tästä voi aloittaa: http://www.nature.com/nature/journal/v479/n7374/full/nature10581.html

      Ei näy syklisyyttä, mutta viimeisten vuosikymmenien poikkeuksellisuus kylläkin.
      Ei kait sanomalehtitiedoista voi päätellä miten ilmastolliset tilanteet ovat tai ovat muuttuneet menneinä aikoin. Kyllä täytyy mennä luotettavien tietolähteiden ääreen.

      Satelliittikuvahan näyttää siltä, että Koillisväylä on avautumassa. Luoteisväyläähän ei oikein hyvin voi hyödyntää purjehduksiin, koska useissa paikoissa vedet ovat matalia. Koillisväylähän tässä on ollut esillä mediassa ja sen avautuminen läpipurhejhduksiin.

      Poista
    6. Taitaa taas olla L4 asialla! Viitteesi on vuodelta 2011 kun pyysin 1900 luvun alun julkaisuja?
      -PX

      Poista
    7. Viimeisten vuosikymmenten merijään poikkeuksellisen määrän selittää 1700-luvun lopulta alkanut Golf-virran voimistuminen ja siitä johtunut Jäämerelle Framinsalmen kautta kulkevan Atlantin veden lämpeneminen. Näiden suurin nousu tapahtui 1900-luvun alkuun mennessä ja sen vaikutus on ollut selvästi nähtävissä viimeisen vuosikymmenen aikana.

      http://www.nature.com/ncomms/journal/v3/n6/fig_tab/ncomms1901_F5.html

      Merijään käyttäytyminen myötäilee Pohjois-Atlantin lämpötilavaihtelua Euraasian rannoilla Sitä kannattaa tarkastella alueittain, tosin monia muitakin tekijöitä pitää ottaa huomioon.

      http://www.lpc.uottawa.ca/members/ladd/sea_ice_reconstr_poster_FINAL.pdf

      Wade

      Poista
  3. Ennustan NSIDC:n mittausten mukaan päiväminimiksi 15.9. 5,55 milj/km2. Viime vuoden minimi oli 14.9.2013 5,10 milj/km2.

    Virallisimpana lukemana on pidetty NSIDC:n ilmoittamaa syyskuun keskiarvoa, joka oli viime vuonna 5,35 milj/km2, mutta tämä tiedetään vasta lokakuussa. Syyskuun keskiarvoksi ennustan 5,85 milj/km2

    Wade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemat tosiaan vaihtelevat mittaajasta riippuen mutta konitohtorin ennuste JAXAn lukemaksi 10.9. on 5.25 milj km³

      Poista
    2. JAXAn viime vuoden jääminimin päiväys oli 12.9. ja pinta-ala 4,81 miljoonaa km². Syyskuun keskiarvo oli 4,99 miljoonaa km².

      Poista
  4. Minäpä en uskalla sanoa mittään, kun olen aikanaan sotkeutunut asiaan.

    En minä ole nähnyt kuim kohinaa radio-aalloilla, ja sen tehollisarvosta yai vaiheesta päätelyävän sitä tai tätä.

    En sano että tutlkijat ovat väärässä, mutta kun tulee tarkkoja neliökilometrajä,
    jatän herran haltuun.

    Etelänapamantereella se on helpompaa, koska siellä jään raja on selkeämpi.

    Mielipiteitä lukiessani tulee usein mielikuva että monikin uskoisi että satelliitti mittaisi jään pinta-alan, vaikka se mittaa vain kohteen heijastuskerrointa, tai sekä
    kirkkauslämpötilaa, polarisaatiota jonka vuoksi tämäkin tutkija sai kahlata
    perämeren ahtojäissä mittakeppeineen.

    Jos on painetta saada haluttuja mittausarvoja, hotu on auki.

    Eli minulle on vain yksi mittari Arktisjäistä, onko siellä liikennettä vai ei, ihan Mawsonin hengessä.

    Kuvaus mitä mitataan ja miten.

    http://lib.tkk.fi/Diss/2007/isbn9789512287413/

    Minun mittaukseni tonneppäin.

    https://www.youtube.com/watch?v=06DcNJrtsF8

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanen laittaa yleisluonteisen kommentin aiheen pääasiasta, eli ilmastoveivarit nuttua kutomassa.

      https://www.youtube.com/watch?v=baVkpul4XoU&feature=youtu.be

      Ilkka

      Poista
    2. Lisännen vilä että sopii tutustua antaktiksen merenkulkuhistoriaan, eikä keksiä sen läpäistyn joka vuosi ihmiskunnan historiassa, semminkin kun kyse on tahdosta, politiikasta ja kalustosta, mihin jopa Suomi haluaa apajille vaikka ympäristöministeriöstä heitetään soraa rattaisiin, ja vaijereita potkureihin.

      http://www.climate4you.com/ClimateAndHistory%201900-1949.htm

      Ilkka

      Poista
  5. Näissä jääpinta-aloissa ja peitoissa pitääkin olla tarkkana. Itse ajattelin ensin veikata vähän yli edellisen, siis jotain 5,4 miljoonaa km2, mutta JAXA näyttääkin saaneen viime vuonna jäätä kasaan vain 4,8 miljoonaan km2.
    Tarkka lukema onkin 5,00 miljoonaa km2 15.9.2014 JAXAn mittaamana.
    t. Risto

    VastaaPoista
  6. Minimi tullee olemaan 53,6 / 14.9.
    Terveisin Räyde.

    VastaaPoista
  7. Korjausta vaaditaan: minimi 5,36 megaa!
    Terveisin Räyde.

    VastaaPoista
  8. Öö tota se sukelsi just alle 5miljoonan jos tohon on uskominen.
    http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/arctic.sea.ice.interactive.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Cryosphere Today -sivuston sarja mittaa vähän eri asiaa (sea ice area) kuin tässä jutussa käytetty JAXAn (sea ice extent) mittaus. JAXAN tiedot saa päivittäin n. klo 18 jälkeen tältä sivulta: http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

      Eilisen päivän arvo oli 6,58 milj. km2.

      Poista
  9. Pistetään laajuudeksi 4,9 ja 20.9

    - L4

    VastaaPoista
  10. Minimi on siis 2.9 ja 5.9 miljoonaa km² .

    VastaaPoista
  11. Voisiko joku valistaa, mikä pinta-ala todistaa ilmason kiihtyvästä muutoksesta mihinkin suuntaan suuntaan, eli onko Nordesnjöldin ja Vegan jälkeen tapahtunut paljonkin dramaattista kiihtymistä muualla kuin nettipalstoilla tässäkin aiheessa?

    Asettakaa panohksenne.

    http://tallbloke.wordpress.com/2014/08/04/arctic-ice-glass-half-full-or-half-empty/

    Ilkka

    VastaaPoista
  12. Itse veikkaan 4,5 milj km2.

    t. Einari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaako Einari myös minimilaajuuden päivämäärän, jotta voin lisätä veikkauksen listalle?

      Poista
  13. Näkyy myös Antarktisjäätuttkijat olevan vaarassa jäätyä kuoliaaksi,
    ihan Turneyn hengessä.

    http://www.cfact.org/2014/08/07/british-antartctic-survey-trapped-without-power-during-record-cold-55-4-c/

    Ilkka

    VastaaPoista
  14. Veikkaus: 5,1 Mkm2 ja 14.9.
    -PX

    VastaaPoista
  15. Herra Haapalalla tuntuu olevan täysin erilainen näkemys(!!!). Alkaa väkisinkin ihmetyttää, mihin tutkimuksiin kukakin viittaa? Eivätkö nuo samat datat ole kaikkien nähtävissä ja käytettävissä?

    http://yle.fi/uutiset/ilmastotutkija_jos_metaani_vapautuu_ilmakehaan_niin_peli_on_pelattu/6317948

    Kiinnostunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo herra Haapalan lausunnot taitavat olla jo parin vuoden takaisia. Mutta aion palata niihin kohtapuoliin blogikirjoituksen kanssa.

      Poista
    2. Mikähän tämä herra Haapala on miehiään, kun tituleerataan
      erikoistutkijaksi.

      En löytänyt CV,tä FMI,ltä, joten voinee kysyä millä meriiteillä on noussut merentutkimuksen johtajaksi, eli onko istunut paljonkin eri komiteoissa.

      Epäilevänä luonteena mieleeni tuli ensimmäiseksi jonkinlainen sosiologi.

      Toivon että sen sanomisten perkaaminen on antoisaa.

      Ilkka

      Poista
  16. No veikkaan sitten minäkin: 5,45, 13.09.

    Tapsa

    VastaaPoista
  17. 6,1 miljoonnaa km2 16.9.2014 T:Mate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JAXA:n mukaan jo eilen 12.8
      6,0 milj km2

      Poista
    2. Yli 6 miljoonan veikkauksia ei kannata enää tehdä.

      Poista
    3. Eikä enää yli 5,9 miljoonan.

      Poista
  18. Koittakaas nyt fixata kenen pinta-alasta veikkaatte, vielä kun kerkeette.

    Muutenhan tuo menee ihan lekkeripeliksi. kunkin vedotessa tuohon tai tähän
    pintaalaesitykseen.

    Ettehän työ näy puhuvan samasta asiasta.

    http://wattsupwiththat.com/reference-pages/sea-ice-page/

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisassa käytetään Japanin avaruustutkimuslaitoksen, JAXAn, mittauksia, jotka löytyvät myös WUWT:n Sea Ice -sivuilta. Niitä käytin myös kirjoituksessa. JAXAn tiedot saa päivittäin n. klo 18 jälkeen tältä sivulta: http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

      Poista
  19. Lisäsin viimeiseksi kuvaksi JAXAn tilanteen 24.8. Oma veikkaukseni (katkoviiva) on noin 30 000 neliökilometriä alle tuon eilisen tilanteen. Päivittelen tuota kuvaa muutaman vuorokauden välein.

    VastaaPoista
  20. Tämän päivän lukema 5.3 miljoonaa...jännää:

    http://www.ijis.iarc.uaf.edu/seaice/extent/plot_v2.csv (oikeanpuoleisin sarake on tämä vuosi)

    VastaaPoista
  21. Päivitin taas tuon alimman jääminimikuvan 3.9. tietojen mukaan. Minimi saavutettaneen seuraavan kahden viikon sisään. JAXAn sarjassa aikaisin minimi on tapahtunut 9.9. (=päivä 252) vuonna 2008 ja myöhäisin 21.9. (264) vuonna 2005.

    Minusta alkaa tuntua, että leikkimielisen minimiveikkauksemme voittaja haetaan joukosta PX, Pate V, Risto ja L4. Mutta odotellaan vielä vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja NIMBUS laajentaa käsitystämme ilmastohistoriasta myös Arktisjäiden
      osalta, nooh Mikohan näytti jo NIMBUS dataa, eikä historia alkanutkaan vuodesta 1979, vaan aiemmin.

      Kyse oli taas vain koiran syömästä datasta, joka löytyikin yllättäen, mutta en usko sen löytyneen yhdenkään johtavimman ilmastotieteilijän persuksen alta.

      https://www.youtube.com/watch?v=bvGIE1y3cXA&feature=youtu.be

      Ilkka

      Poista
    2. Hieno NIMBUS-lfilmi ja mahtavaa että vanhaa dataa on löytynyt. Ilmastotieteilijöiden työkuva on erilainen kuin satelliittiheebojen, hienoa että jälkimmäiset ovat saaneet pelastettua aineistoa tuholta.

      Poista
    3. Jääminimikuvia taas päivitetty 6.9. tilanteeseen. Kuvaan liitetty vielä voitosta kisaavat veikkaukset.

      Poista
    4. Koska kunnon kisaan kuuluu aina myös leikkimielinen jälkipeli, jossa selvitetään voittojen ja tappioiden syyt, niin tuossapa linkissä on sitten oma selitykseni, kun erehdyin luulemaan sivua Jaxan viralliseksi sivuksi. Ihan hyvä sivusto silti ja päivittyy näkemistäni kaikkein nopeimmin.
      http://www.iup.uni-bremen.de:8084/amsr2/

      Poista
  22. Joko ne on kalibroineet AMSR-2 satelliitin todistamaan jäitä halutulla tavalla.
    Liekö tuo toiminut jo pari vuotta, eli onko trendiä näkösällä?

    http://nsidc.org/data/amsre/news.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  23. 5.0Mkm2 puhkaistu 9.9, jännäksi menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näyttää olevan impi vielä, jos tämä on se oikea JAXA.

      http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

      Ilkka

      Poista
    2. Arktikan jääminimi taidettiin saavuttaa 17.9. jolloin jäätä oli 4,88 miljoonaa neliökilometriä. 19.9. pinta-ala oli jo lähes 50 000 km2 suurempi. No, odotellaanpa vielä muutama päivä.

      Poista