Ilmastosopimusten historiasta, puuhamiehistä ja vaikuttavuudesta

Paavo Väyrynen

Varoitan lukijaa heti alkuun parista asiasta. Kirjoituksen alussa on tylsä tai pelottavan tuntuinen historiaosa. Sen yli voi hypätä suoraan toiselle sivulle. Synkästä aloituksesta huolimatta tarinalla on onnellinen loppu.

YK:n ilmastonmuutoskonventti on kansainvälinen ilmastonmuutosta vastaan taisteleva sopimus, joka syntyi Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa Earth Summitissa vuonna 1992. Se tunnetaan yleisesti nimellä ilmastosopimus ja lyhenteellä UNFCCC (United Nations Framework Convention on Climate Change). Tuon mainion ja maailman pelastavan sopimuksen Suomen puolesta hyväksyi tietysti eduskunta. Käytännön toimijana oli Esko Ahon (Kesk)  hallitus, jossa varsinaisina poliittisina puuhahenkilöinä toimivat ulkoministeri Paavo Väyrynen (Kesk) ja ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen (Kok). 

Sirpa Pietikäinen

UNFCCC:n pääasiallinen saavutus toistaiseksi on vuonna 1997 laadittu Kioton ilmastosopimus, joka oli voimassa vuoteen 2012 saakka. Siinähän sovittiin yksityiskohtaisesti kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamisesta. Kioton sopimuksen hyväksyivät lähes kaikki maat Yhdysvaltoja ja muutamaa kääpiövaltiota lukuunottamatta. Kioton sopumuksen mukainen päästöjen rajoitusvaihe pääsi alkamaan vasta vuonna 2008.

Suomen puolesta Kioton sopimuksen neuvotteli Paavo Lipposen (SDP) I hallitus, ja puuhahenkilöinä olivat ulkoministeri Tarja Halonen (SDP) ja ympäristöministeri Pekka Haavisto (Vihr). Riittävän ratifioijamäärän täytyttyä sopimuksen astui lopulta voimaan vuonna 2005, jolloin maamme peräsimessä oli Matti Vanhasen (Kesk) I hallitus, jonka ulkoministerinä oli Erkki Tuomioja (SDP) ja ympäristöministerinä Jan-Erik Enestam (RKP).

Paula Lehtomäki

Tarkoituksena oli sopia UNFCCC:n Kööpenhaminan kokouksessa vuonna 2009 laajemmasta ja kovemmasta seuraajasta Kioton sopimukselle. Sen oli tarkoitus astua voimaan 2013 alkaen. Suomen puolesta asiaan oli jo sitoutunut Matti Vanhasen (Kesk) II hallitus, jonka ulkoministerinä toimi Alexander Stubb (Kok) ja ympäristöministerinä Paula Lehtomäki (Kesk). Vanhasen hallitus valmisteli talvella 2010 elinkeinoministeri ;Mauri Pekkarisen (Kesk) johdolla ns. risupaketin, jolla on sittemmin siirretty korotetuista energiamaksuista yms. kerättyjä varoja metsänomistajien, metsäurakoitsijoiden ja tuulivoimayhtiöiden omistajien taskuun riskittömästi arviolta lähes miljardin verran. Lasku on kasvamassa tulevina vuosina huomattavasti. Pekkarisen tytär ja vävypoika olivat johtavissa asemissa merkittävässä tuulivoimayhtiössä. 

Alexander Stubb

Kööpenhaminan ilmastokokous kuitenkin lässähti täysin Stubbin ja Lehtomäen harmiksi, eikä uudesta ilmastosopimuksesta päästy periaatesopuun. Siitä alkaen vuosittaiset UNFCCC:n kokoukset ovatkin olleet aika riitaisia. Toiset maat (lähinnä EU) haluavat pelastaa maapallon, ja köyhemmät pelastettavat maat haluavat, että nämä pelastajat maksavat siitä ensin tuhansissa miljardeissa dollareissa olevan vuosittaisen maksun pelastettaville. Kokouksissa ei ole päästy sopuun summasta lähinnä siksi, että Yhdysvallat ja muutamat muut EU:n ulkopuoliset länsimaat ovat pitäneet pelastusmaksua isohkona.


Dohan ilmastokokouksessa joulukuussa 2012 sovittiin lopulta, että Kioton sopimusta jatketaan vuoteen 2020 asti, ja tavoitellaan uudelleen maailmanlaajuista kattavaa ilmastosopimusta, josta voitaisiin sopia Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Sopimuksen on tarkoitus olla voimassa 2020 alkaen. Tätä asiaa ovat Suomen puolelta olleet puuhastelemassa Jyrki Kataisen (Kok) ja Alexander Stubbin (Kok) hallitukset, joissa ulkoministerinä on ollut Erkki Tuomioja (SDP) ja ympäristöministerinä Ville Niinistö (Vihr). 

Pariisin kokoukseen kuitenkin lähtee hallitus, joka muodostetaan ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Niissä vaaleissa ratkaistaan myös se, haluaako Suomen kansa maksaa etelän maille maapallon ilmaston pelastamisesta vuosittain sen 1-2 miljardia euroa, miksi hintalappu seurannaisvaikutuksineen maamme osalta muodostunee.Hyvällä showlla on hintansa.

Kuva 1. CO2-pitoisuus ilmakehän miljoonasosina

Vaikka EU-maat ovat kollektiivisesti halunneet olla pelastajien eturintamassa, on muutama muukin maa Yhdysvaltain lisäksi alkanut epäillä pelastuksen järkevyyttä ja hintaa. Kanada ja Uusi Seelanti ilmoittivat irtautuvansa Kioton sopimuksen II vaiheesta. Lisäksi Japani, Venäjä ja Norja ovat ilmoittaneet, että ne eivät ehkä vie sopimuksen toisen vaiheen päästötavoitteita kansalliseen lainsäädäntöönsä.

No niin. Nyt on käsitelty ilmastosopimusten historiaa, ja sen aikana ansioituneet poliitikot on mainittu. Katsotaanpa sitten, miten kansainvälinen ilmastopolitiikka ja rajoitussopimukset ovat vaikuttaneet. Aloitetaan siitä, kuinka paljon ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta on onnistuttu laskemaan. Sen näet oheisesta kuvasta 1.  Hmmm... Tuosta on kieltämättä vaikea erottaa Kioton sopimuksen vaikutusta.

Kuva 2. CO2-päästöt miljoonina tonneina YK:n mukaan

Katsotaan seuraavaksi, miten ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ovat pudonneet Kioton sopimuksen aikana. Olen viereiseen kuvaan 2 merkinnyt erikseen Kioton II vaiheessa olevien maiden yhteenlasketut päästöt (sin) ja sopimuksen ulkopuolisten tai siitä irtautuneiden maiden päästöt (pun). Suomihan kuuluu sinisellä merkittyihin sopimusmaihin, mutta olen vielä erikseen pannut näkyviin omat syntimme (vihr) ilmaston pilaajana. Valitettavasti en UNFCCC:n sivuilta saanut tietoja kuin vuoteen 2010 asti, mutta olen katkoviivoilla merkinnyt kehityksen suunnan karkeasti siitä eteenpäin. Kuvaa tarkemmin tutkiessa tulee johtopäätökseen, että päästöt ovatkin lähteneet kasvamaan jokseenkin heti, kun Kioton sopimuksesta päästiin periaatteelliseen sopuun. Ja ne näyttävät kasvaneen nimenomaan sopimusmaissa. Olisiko tuossa pientä kiihtymistäkin havaittavissa? Onpa kummallista, sillä luulin tarkoituksena olleen maailman pelastaminen päästöjä rajoittamalla. Kuuluukohan Suomi nyt varmasti oikeaan maaryhmään? Ei hyvältä kuitenkaan näytä!


Tutkitaan vielä, miten katastrofaalisesti päästöt ja niiden mukana nouseva CO2-pitoisuus on Kioton sopimuksen aikana pilannut yhteistä ilmastoamme. Otetaan tähän tarkasteluun vain globaali keskilämpötila, joka näkyy kuvassa 3. 

Kuva 3. Alailmakehän lämpötilamuutokset Kioton sopiuksen aikana

Nyt ei voi muuta kuin hämmästellä. Kioton sopimus, joka tavoitteidensa vastaisesti ei onnistunut rajoittamaan CO2-päästöjä, on selvästi kuitenkin onnistunut toistaiseksi ehkäisemään katastrofaalisen ilmaston lämpenemisen. Sehän on suorastaan viilentänyt ilmastoa! Kylmenemisvauhti näyttää olevan lähes puoli astetta vuosisadassa. Kuka enää väittää, etteikö ilmastosopimuksilla olisi vaikutusta, tai etteikä maailmaa voisi pelastaa, jos tahtoa on?

Nyt on enää arvioitava eduskuntavaaleja silmällä pitäen, kenelle henkilölle ja mille puolueille voi antaa äänestyskopissa kiitoksen vaikuttavasta sopimuspolitiikasta. Kun nuo plokkauksen historiaosuudessa lihavoidut puoluemerkinnät laskee yhteen, saa seuraavan tuloksen:

1. Keskusta 6 kpl
2. Kokoomus 4 kpl
3. SDP 4 kpl
4. Vihreät 2 kpl
5. RKP 1kpl

Keskusta on selvästi Suomen ilmastoansioitunein puolue, joka sen lisäksi on osannut luultavasti Pekkarisen ansiosta tehdä asialla vielä bisnestäkin ainakin oman kylän isäntien hyväksi. Olen tuon tylsän historiaosuuden elävöittämiseksi nostanut esiin muutaman ilmastollisesti ansioituneimman poliitikon. Paavo Väyrynen on itseoikeutetusti ykkösenä, sillä ilman hänen nerouttaan vuonna 1992 ei homma olisi Riossa ehkä päässyt alkuun. Seuraavana ovat kaksi asialle omistautunutta viehättävää ympäristöministeriä, ja viimeisenä mies, jonka vankka hallitus valmistelee Pariisin kokoukseen menon. Mutta kuka on se henkilö, joka Suomea Pariisissa edustaa loppusyksyllä 2015? Kuka olisi sopivin Sinun mielestäsi?