Merikotkan suojelun ryhdistäytymistarpeesta

Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja normaaliteksti on minun pohdintaani.

Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta

Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä. Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.

– Ensin löytyi pyrstöpuoli. 

Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri, ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky. Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.

Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.

– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää. Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.

Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan kritiikkiin.

Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.

– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.

Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen vispaama alue on hehtaariluokassa.

Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka Ahvenanmaalta.

– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se, että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.

Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan. Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes tutkijoiden tietoon.

Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.

– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.

Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15 bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan tapauksessa kyseessä.

Ilmaston tappavuuden sietämätön keveys

Saan välillä palautetta ja vinkkejä Ilmastorealismin lukijoilta. Yksi vinkki tuli lukijalta, joka oli katsonut Yleisradion Prisma Studio-jakson 25.11.2014. Pakkohan ohjelma oli sitten katsoa Ylen Areenasta, jossa se on nähtävissä edellä olevasta linkistä jouluun asti. Siinä etsittiin Suomen luonnon tappavinta ilmiötä tai olentoa.

Alestalo todistamassa Prisma Studiossa äärimmäisistä tappajista

Minun mielestäni ohjelmassa esiteltiin aika hyvin muutamia Suomen luonnossa liikkuvia ihmisiä uhkaavia vaaroja. Mutta vähän yllätyin siitä, että ilmastonmuutos oli nostettu joukkoon mukaan. Haastateltavaksi tuosta asiasta oli saatu Ilmatieteenlaitokselta jo eläköitynyt entinen johtaja Mikko Alestalo. No mitä Alestalo osasi kertoa ilmastonmuutoksen tappavuudesta? Ja vielä juuri ennen kahta pahinta tappajaa? Seuraavassa muutama ote Alestalon kommenteista (noin kohdasta 17:35 alkaen):

Me tiedetään, että maailnanlaajuisesti hellejaksot ja kuumat ilmat ovat tulleet yleisemmiksi ja kuumemmiksi kuin aikaisemmin. Ja vastaavasti kylmät jaksot muodostuvat harvemmiksi ja lievemmiksi - tää nähdään selvästi.

Kuva 2: Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen
laajuus marraskuun puolivälissä 1979 ja 2014
Rutgersin yliopiston mukaan.

Tjaah... Jos luottaisimme vaikkapa hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tieteellisten osien raportteihin, voisimme kai noin väittää. Tuon monasti lähes raamatullisten auktoriteettien veroiseksi korotetun orgaanin äärisäihin keskittynyt SREX-raportti nimenomaan noin todisti, mutta mitään ilmastollisen tappavuuden muutostrendejä siinä ei mainita. Minä väittäisin, että emme olisi ilmastonmuutosta - siis imaginaarisen globaalin keskilämpötilan muutaman asteen kymmenesosan nousua - edes huomanneet, ellei asia saisi suhteetonta ja liioiteltua julkisuutta. No, tietysti asian huomaa myös joka vuosi kohoavina energiaveroina, joilla tuota ilmiötä fysikaalisesti yritetään torjua.

Suomi kuuluu pohjoisiin valtioihin täällä maapallolla, ja tässä ilmastonmuutoksessa on sellainen erikoispiirre, että nää arktiset alueet lämpenevät enemmän kuin maapallo keskimäärin. Se johtuu siitä, että täällä oleva lumi- ja jääpeite kohta häviää...

Hmm... Kuvassa 2 on esitetty pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen muutos  viimeisen 35 vuoden aikana Rutgersin yliopiston lumilaboratorion mukaan. Enpä sanoisi lumen kovasti vähenneen.

Kuva 3: Euroopan myrskyvahingot 
Lähde: J. I. Barredo

... mutta kyllä me kuitenkin nähdään jo se, että muutamat talvimyrskyt ovat olleet jo hyvin poikkeuksellisia - yli 300 000 taloutta ilman sähköä jopa viikonkin, kesällä nämä ukkosilmat ovat olleet erittäin voimakkaita, jopa yksi ihminen meillä on kuollut niissäkin... voi tulla vettä syksylläkin, kesällä voi tulla vettä rankkasateissa hyvin paljon.

Vai niin. Että peräti yksi kuollut salamaniskuun tai päälle kaatuvan puun alle? Ja että vettä voi tulla syksylläkin - herranjestas. Melkoisia ilmiöitä ilmastonmuutos tuo, vai olisiko kuitenkin kyse vain säästä. Eikä kuvassa 3 esitetystä Euroopan myrskyvahingoista oikein trendiä löydy. No, toki ilmasto voi vaihdella vuosikymmenten-, satojen ja -tuhansien sykleissä. Sanoisin, että viime vuosien pahimmankin talvimyrskyn jälkeen Suomessa on ollut yli kaksi miljoonaa vakaalla sähköllä varustettua taloutta enemmän  verrattuna aikaan 100 tai 500 vuotta sitten. Siinä on tietysti historiallista muutosta. Mutta liittyykö se ilmastoon, on toinen juttu.

Rikas Suomi mitalisijalla maailmaa pelastamassa

Hesari osasi kertoa 20.11.2014 seuraavaa:

HS:n jutun kuvituksessa ministerit Paatero ja Grahn-Laasonen

Suomi on luvannut lahjoittaa 80 miljoonaa euroa kansainväliseen ilmastorahastoon vuosien 2015–2018 aikana. Suomi kertoi rahoituslupauksestaan tänään torstaina kokouksessa Berliinissä.

Vihreän ilmastorahaston tarkoituksena on tukea tasapuolisesti kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.

"Vihreä ilmastorahasto on Suomelle tärkeä keino osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden edistää vähähiilistä taloutta sekä kestävää kehitystä kehitysmaissa ja hyödyntää tehokkaasti päästökaupasta saatavia tuloja", sanoo kehitysministeri Sirpa Paatero (sd) tiedotteessa.

"Ilmastoneuvottelujen ilmapiirin kannalta on ollut tärkeää, että ensimmäinen rahoituskierros onnistuu. Berliinin kokouksen tulos lisää osapuolten välistä luottamusta Liman ilmastokokouksessa ja siten uskoa myös Pariisin sopimuksen syntymiseen", sanoo ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tiedotteessa.

No niin. Vihreä ilmastorahasto (GCF), josta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä, on ehkä saamassa rahaa. Kaiken kaikkiaan Berliinissä pidetyssä rahoituskokouksessa sitä luvattiin 9,3 miljardia dollaria (= noin 7,5 miljardia euroa). Ilmestyvätkö luvatut rahat rahaston tilille, on vielä jossain määrin epäselvää. Monessa maassa nimittäin rahojen vapauttaminen edellyttää parlamenttien päätöksiä, eivätkä ne ole vielä selviä.

Katsotaanpa, millä mailla oli varaa edes luvata rahaa. Olen alla olevaan kuvaan pannut maiden lupaukset muutamaa pienintä lahjoittajaa lukuunottamatta. Palkit kuvaavat miljoonia US-dollareita.

Yhdysvallat on suurin yksittäinen lahjoittaja, mutta maan republikaanien mukaan kongressi ei tule antamaan kolmen miljardin summaa - tai luultavasti mitään muutakaan rahamäärää - GCF:lle. Kaikki luvut eivät myöskään ole yhteismitallisia, sillä kun lupaukset enimmäkseen olivat lahjoituksia, on esimerkiksi Ranskan lupauksessa mukana merkittävästi lainaa.

Huomiota kiinnittää myös se, että maailman suurimmista talouksista, siis G20-maista, mm. Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Turkki ja Venäjä eivät halunneet osallistua rahaston kartuttamiseen. Mutta onhan siellä sentään Suomi mukana. Ilmeisesti meillä on varaa osallistumiseen?

Pingviiniarviointi Yleisradion Antarktika-journalismista

Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen on päässyt kesälomalle maapallon toiselle puolelle, Etelämantereen tuntumaan. Sieltä hän on päivittäin kirjoittanut lyhyen jutun Yle Uutisiin. Minulle on syntynyt selkeä käsitys, miksi joku (kaiketi Yle?) on maksanut matkan. Mutta palaan tuohon matkan motiiviin vasta bloggauksen lopussa.

Toimittaja Mika Mäkeläinen

Eilen 19.11.2014 julkaistun matkakertomuksensa pingviiniaiheisessa osassa Mäkeläinen kertoo seuraavaa (siis sisennetty on Mäkeläisen tekstiä, lihavoinnit blogistin):

Etelämantereen pingviineillä menee erittäin hyvin tai erittäin huonosti – lajista riippuen. Antarktiksen niemimaan ilmaston voimakas lämpeneminen on ollut pingviineille todellinen eloonjäämistesti.

Olen pingviinien ystävä, ja siksi niitä uhkaavat "todelliset eloonjäämistestit" kuulostavat huolestuttavilta. No, katsotaanpa, kuinka huolestuneita meidän on syytä olla.

Antarktiksen niemimaa, joka on hyvin pieni ja luonnollisestikin lämpimin osa koko mantereesta, on lämmennyt pikkuisen - siis ei voimakkaasti - viimeisen 50 vuoden aikana. Lämpimimmät vuodet siellä ovat olleet 1970-luvun alussa ja 1980-luvulla. Lineaarisella trendillä mitattuna se ei ole lämmennyt lainkaan viimeisen 15 vuoden aikana. Jos tarkastellaan tuon alueen lämpimimpiä kuukausia - siis kevättä, kesää ja syksyä eli aikaa lokakuusta maaliskuuhun - se ei ole lämmennyt viimeisen 25 vuoden aikana. Viereinen kuva esittää IPCC:nkin käyttämät ja lämpömittareihin perustuvat HadCRUT4-aikasarjan lämpötilapoikkeamat alueelta verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoihin.

Me emme tiedä tarkasti, paljonko lämpötilat ovat niemimaalla vaihdelleet 1900-luvun alkupuolella, tuhat vuotta sitten tai miljoonien vuosien aikana. Mutta pingviinit ovat selvinneet eteläisellä pallonpuoliskolla kymmeniä miljoonia vuosia. Siksi epäilen, että niiden esi-isät ja -äidit ovat selvinneet aika paljon muutamien viime vuosikymmenien aikana nähtyihin jokseenkin mitättömiin muutoksiin verrattuna paljon suuremmista ilmastollisista vaihteluista.

Voittajia ovat ne, jotka ovat sopeutuneet muutokseen nopeasti.

Selviytymisen mestariksi on osoittautunut valkokulmapingviini, joka ei nuukaile ruokansa suhteen. Se nielee mukisematta sekä äyriäisiä, lähinnä etelänkrilliä, että kaloja ja mustekaloja. Siksi valkokulmapingviinit eivät ole nähneet nälkää, vaikka etelänkrillin määrä on vähentynyt.

Tapahtumaketju menee suunnilleen näin: Antarktiksen niemimaan ilmasto on lämmennyt nopeasti. Sen takia merijään peittämä alue on täällä supistunut – vaikka muualla Antarktiksen alueella se on pääosin laajentunut voimakkaasti.

Hienosti on suhteellisuudentaju Mäkeläisellä hämärtynyt. Perustelenpa vähän. Niemimaa muodostaa Antarktikan alueesta vajaat kolme prosenttia. Vaikka pikkuisen nykyistä enemmästä lämmöstä hyötyvien pingviinipopulaatioiden osuus niemimaalla olisi hieman muuta Etelämannerta isompi, ei valkokulmapingviini ole voinut olla merkittävä voittaja koko alueella kolmen sadasosan vuoksi.

Merijään peittämä alue on toki niemimaan  ympäristössä hieman vähentynyt Reynoldsin OI SST-sarjan mukaan. Mutta tähän pätee sama kuin muihinkin lyhyisiin aikasarjoihimme. Emme tarkasti tiedä millaisia viime vuosien pienet muutokset ovat satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien aikaiseen vaihteluun verrattuna. Mutta sen verran tiedämme, että niiden voi sanoa olevan mitättömiä. Vaikka Reynoldsin sarjan mukaan alueen merijään pinta-ala on niemimaan tuntumassa kyllä pienentynyt hitusen lineaarisella trendillä mitattuna, ovat viime vuodet pysyneet samalla tasolla mittausten alkuvuosien kanssa. Toisin on Antarktiksen ylivoimaisessa pääosassa - siis 97%:ssa - jossa merijään määrä on kasvanut voimakkaasti Mäkeläisenkin mukaan.

Eija-Riitta Korhola teki ilmastopragmaatikolle ajankohtaisen käsikirjan

Pitkäaikaisen meppimme, Eija-Riitta Korholan, tohtorin väitöstilaisuus pidettiin 15.11.2014 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Menin sitä seuraamaan, sillä olin jo ehtinyt netin kautta tutustumaan väitöskirjan joidenkin lukujen antiin. Mieleeni hiipi ajatus dramatiikasta. Olisiko kiinalainen vastaväittäjä kenties ankara Korholan jossain määrin Eurooppaan ja Suomeen painottuvalle monografille? Tai olisivatko radikaalimpaa ilmastopolitiikkaa vaativat ryhmät järjestäneet mielenilmauksia tilaisuuteen?

Eija-Riitta Korhola

Mitään tuollaista en nähnyt. Väitöstilaisuus soljui läpi tyylikkäästi sekä väittelijän että vastaväittäjän näkökulmasta katsottuna. Vastaväittäjänä toiminut pekingiläisen Tsinghuan yliopiston ympäristöpolitiikan professori Ye Qi esitti erittäin ymmärrettävällä amerikanenglannilla kysymyksiään, joihin Korhola vastasi enemmän eurooppalaisella englannilla. Mutta ihan vähällä vastaväittäjä ei Korholaa päästänyt. Kysymykset kattoivat väitöskirjan substanssilukujen kaikki aiheet, ja aikaakin koko asiaan vierähti lähes kolme tuntia.

Yritin selvittää vastaväittäjän taustoja. Nopeasti kerrottuna selvityksen tulokset sanoisin hänen olevan huomattavan vaikutusvaltainen ainakin Kiinan sisäisessä ilmastopolitiikan tieteellisessä arvioinnissa. Kiinan mittasuhteet huomioiden voisin kuvitella hänen olevan tiedemiesten huippurankingissa maailmanpolitiikan mittakaavassakin, vaikkakaan professori Qi ei ole tullut voimakkaasti julkisuuteen eräiden amerikkalaisten ja eurooppalaisten kollegoidensa lailla. Miten vaan, mutta sanoisin Korholaa kohdellun hyvin, kun tuollainen vastaväittäjä saadaan lentämään Pekingistä asti Helsinkiin. Onnittelut siis myös väitöstutkimusta ohjanneille ja kustokselle. Melkoinen saavutus. Vai olisiko siinä myös kiinalaista poliittista tai tiedepoliittista sanomaa mukana?

Silmiinpistävää oli mielestäni se, että professori Qi ei kysymyksillään kyseenalaistanut vakavasti ainuttakaan Eija-Riitta Korholan väitöskirjan teesiä. Kysymykset keskittyivät noiden teesien avaamiseen. Johtuiko se itäaasialaisesta akateemisesta kohteliaisuudesta vai aidosta konsensuksesta väittelijän teesien kanssa, voimme vain arvailla. Minä arvailen jälkimmäistä.

Minulla on useita pieniä muistilappuja, joihin kirjoitin muistiinpanoja tuosta väittelytilaisuuden keskustelusta. Voin niitä avata kommenteissa, jos se lukijoita kiinnostaa. Mutta kiinnostavinta minun mielestäni ovat Korholan väitöskirjan teesit, jotka ovat eurooppalaisen ja myös suomalaisen ilmastopolitiikan kannalta aika murskaavia. Jos sen summaisi rahvaanomaisesti yhteen lyhyeen virkkeeseen: Ilmastopolitiikka ei pelitä.