Käärmeöljykauppiaaseen ei kannata uskoa

Seitsemän vuotta sitten (10.12.2007) Al Gore vastaanotti Nobel-rauhanpalkintonsa ilmastonmuutoksen tulevien kauheuksien paljastamisesta. Hän piti puheen, josta yksi osa on taltioituna alla olevalla lyhyellä youtube-klipillä.



Al Gore siis ennusti, että arktinen merijää saattaa olla mennyttä jo seitsemän vuoden kuluttua. Siis 10.12.2014. No, kurkistetaanpa parilla kuvalla jäätöntä Jäämerta ensin satelliitin näkökulmasta ja sitten tilastollisesti.

Kuva 1

Hmm... Viereisessä kuvassa on Yhdysvaltain lumi- ja jäätietokeskuksen (NSIDC) käsitys arktisesta merijäästä päivää Al Goren ennustaman jäättömän Jäämeren jälkeen - siis 11.12.2014. Tiukkaa 1 - 5 metrin paksuista merijäätä näyttäisi olevan kaikkialla Beringin salmesta lähes Islantiin asti. Joko Jäämeri jäätyi luonnonihmeen lailla viime yönä tai ...

Kuvassa on esitetty keltaisella viivalla myös NSDIC:n käsitys keskimääräisestä jääpeitteen pinta-alasta vuosina 1981- 2010. Jäätä näyttäisi hieman puuttuvan Beringinmereltä ja hitusen Barentsinmereltäkin keskimääräiseen verrattuna, mutta toisaalta sitä on vähän tavanomaista enemmän mm. Hudsonin lahdella, missä jääkarhut varmaankin iloitsevat asiasta.

Tarkkasilmäinen lukija varmasti huomaa myös sen, että Perämeren pohjukasta puuttuu pieni siivu merijäätä. Tämä syksy onkin ollut Itämerellä tavanomaista lämpimämpi.

Katsotaanpa sitten asiaa tilastollisten graafien kautta. Aikasarjastahan selviää, oliko Jäämeren jääpeite eilen ihmeellinen asia vai melko normaali tilanne.

Kuva 2

Viereisen kuvan 2 Arktikan jääpeitegraafista selviää pari mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkään jäät eivät kadonneet alueelta edes kesällä. Ja toisaalta merijääpeitteen pinta-ala näyttää olleen kasvussa jo usean vuoden ajana, sillä tämän vuoden punainen kuvaaja osoittaa selvästi suurempia lukemia kuin muutamien edellisten vuosien kuvaajat.

Onko tässä tilastollisesti jotain tärkeää? No tokipa. Punainen tämän vuoden jääpeitteen kuvaaja nimittäin on pikkuhiljaa kivunnut kuvan harmaalle vyöhykkeelle, joka esittää ± yhden standardipoikkeaman aluetta, jonka sisälle osuu noin puolet normaalin hajonnan mukaisista tapahtumista. Yleensähän tuolle alueelle osuvaa tapahtumaa pidetään normaalina. Voisimme siis sanoa, että merijäätä on pohjoisessa aika normaali määrä, vaikka sitä Perämeren pohjukasta hieman puuttuukin.

Rahako nostaa lämpötiloja?

Viime viikolla maailman ilmatieteen järjestö, WMO, väitti tästä vuodesta tulevan kenties kuumimman vuoden mittaushistorian aikana. Tuo YK:n alainen toimisto perusti havaintonsa kolmeen pintalämpötilojen mittauksia seuraavaan aikasarjaan. Ilmoitus oli päivätty Perun pääkaupunkiin, jossa YK:n ilmastokonferenssi koettaa taklata ilmastonmuutosta. Palaan myöhemmin siihen, miksi WMO halusi asialle julkisuutta.

Kuva 1

Katsotaanpa ensin, millaisesta ongelmasta on kyse. Olen viereiseen kuvaan 1 ottanut kahden eri lämpöaikasarjan kuvaajat (lämpötilapoikkeamat verrattuna vuosien 1981-2010 keskimääräiseen) vuosilta 1996 - 2013. Toinen sarjoista on WMO:nkin usein lainaama brittien HadCRUT4, joka perustuu maan pinnalla olevien lämpömittareiden lukemiin. Ja toinen on yhdysvaltalainen Remote Sensing Systemsin satelliittimittauksiin perustuva sarja. Asetin kuvan Y-akselin tarkoituksella samaan suuruusluokkaan, jota meidän kotiemme ulkolämpömittarit osoittavat.

Aikasarjoilla on tietysti eroja, sillä ne mittaavat eri asioita. Kun HadCRUT4 koettaa kuvata lämpötilaa kahden metrin korkeudessa, mittaa RSS:n TLT-sarja alempaa ilmakehää alimman 10 kilometrin alueella. RSS:n mittausten painopiste on noin kahden kilometrin korkeudessa. Ja kun satelliitit mittaavat maaapallon ilmakehää kattavasti lähes navalta navalle, perustuu HadCRUT4 vain maalla ja hyvin rajoitetusti merillä oleviin mittausasemiin. RSS on siis alueellisesti kattavampi sekä maan pinnalla että korkeuden suhteen.

Mittausmenetelmien tarkkuudessakin on eronsa. HadCRUT4:n mittauksista iso osa tehdään edelleen lukemalla lämpötilat elohopeamittarista, jotka kalibroidaan joskus, kun muistetaan tai sitten ei muisteta. Ne luetaan parhaimmillaan asteen kymmeneosan ja huonoimmillaan puolen asteen tarkkuudella, jos luetaan. RSS:n satelliittianturit kalibroituvat automaattisesti päivittäin avaruuden taustasäteilyn lämpöön, ja antavat tuloksensa joka päivä tietokoneen varmuudella ja asteen tuhannesosan tarkkuudella.

Kuva 2

Voimme helposti väitellä loppumattomiin, kumpi noista mittausmenetelmistä olisi parempi tai tarkempi. Minua on ihmetyttänyt se, että WMO ei näytä luottavan satelliittisarjoihin, vaikka ne yhtyvät hyvin esimerkiksi säähavaintopalloilla tehtyihin havaintoihin. Sen sijaan WMO luottaa maanpintamittauksiin, jotka parhaimmillaankin kattavat vain muutamia kymmeniä prosentteja maapallon pinta-alasta. Kun nuo mittaukset vielä ovat olleet erilaisten "krapulavirheiden" jälkeen alttiita monenlaisille adjusteerauksille, joissa menneet lämpötilat ovat yleensä laskeneet jälkikäteen, on Ilmastorealismia-blogin luottamus niihin heikentynyt. Siksi tarkastelen tätä vuotta satelliittisarjan avulla, vaikka katastrofaalista lämpenemistä ei löydy myöskään HadCRUT4-sarjasta.

Katsotaanpa siis, miten tämä vuosi jo mitattujen 11 ensimmäisen kuukauden osalta vertautuu aiempiin vuosiin. Se on esitetty kuvan 2 graafissa. Siitä näemme, että ainakin vuodet 1998, 2002, 2003, 2005, 2007 ja 2010 ovat ollet globaalisti tätä vuotta lämpimämpiä. Kuvathan suurenevat niitä klikkaamalla.

Kuva 3

No, ainahan on mahdollista, että joulukuusta tulee niin kuuma, että se nostaa tämän vuoden keskilämmön ennätykseen. Olen kuvaan 3 pannut RSS:n toteuman tämän vuoden osalta (sininen kuvaaja). Katkoviivoilla olen merkinnyt oman veikkaukseni (sininen) joulukuun lämmöksi. Punaisella katkoviivalla on esitetty maailman meteorologisen järjestön YK:n ilmastokokouksessa esittämä ennuste, jotta vuodesta tulisi mittaushistorian lämpimin myös RSS-sarjassa. Kumman veikkaat toteutuvan?

Saksalaista valistusta yhteisiin talkoisiin ilmaston pelastamiseksi

Ympäristöministeri Hendricks

Saksan ympäristöministeri, sosialidemokraattien Barbara Hendricks, on pannut viestintäosastonsa töihin yhteisen hyvän asian vuoksi. Ministeriö on tuottanut kolme lyhyttä videoklippiä, joiden sanomana on energiansäästön helppous. Jokaisen noin puolen minuutin klipin lopussa on sama sanoma:

"Maailma kiittää. Viisi prosenttia pienempi Saksan kotitalouksien sähkönkulutus tekisi yhden hiilivoimalaitoksen tarpeettomaksi. Se on yhteistä ilmaston suojelua."

Kolmisen viikkoa sitten julkaistuja klippejä on katsottu satoja tuhansia kertoja. Panen ne alle 3.12.2014 katsojaluvun mukaisesti käänteisessä järjestyksessä - siis suosituin viimeisenä. Ottakaapa oppia, suomalaiset!

Hmmm... Jäin pohtimaan, miten tuossa klipissä kannustettu pyöräilyn lisääminen vähentäisi hiilivoiman tarvetta.

Että zombietkin haettu apuun? Näyttävät viimeiset keinot tulleen käyttöön!

Lopuksi se katsotuin, jota on ladattu yli viisinkertaisesti kahteen edelliseen verrattuna:

Tjaah, energiansäästölamppujen sammuttaminen pikaisen toimituksen ajaksi ei taida tuottaa havaittavia säästöjä, mutta hauska klippihän tuo oli. Kun äiti ja tytärkin olivat joviaalin tuntuisia, on suosio taattu.

Mammuttimaisen propagandan alkupläjäys

Ylen uutiset asetti maanantaiaamun 1.12.2014 pääuutisen otsikolla "Ihmiskunta mammuttihankkeen edessä – hiilidioksidipäästöistä eroon muutamassa vuosikymmenessä". Syy jutun nostoon on selvä. Perun pääkaupungissa juuri alkanut vuoden suurin ilmastokokous tuonee seuraavan parin viikon aikana runsaasti uutisjuttuja sekä Ylen että muiden aiheesta mielellään raportoivien viestimien sivuille. No, katsotaanpa onko Ylen uutisessa mitään uutta?

Ylen artikkelin kuvitusta

Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet jatkuvasti, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen. Ilmakehässä on ilmaston lämpenemistä aiheuttavaa hiilidioksidia enemmän kuin kertaakaan 800 000 vuoteen.
– Ilmastonmuutos on kyetty jo dokumentoimaan. Merivesien pinta on noussut 1900-luvun alusta parikymmentä senttiä valtamerillä. Arktisen alueen jääpeite on sulanut dramaattisesti. Myös vuoristojäätiköt sulavat. Helleaaltoja esiintyy useammin kuin aiemmin, luettelee Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Niinpä! Pari asiaa jäi myös kertomatta kuten se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tiettävästi on ollut nykyistä korkeampi lähes koko 4,5 miljardin vuoden ajan, jonka maapallomme on ollut olemassa. Tuona aikana on tapahtunut monenlaisia ilmastonmuutoksia, joita tosiaan on dokumentoitu. Viimeaikainen ilmaston muuttuminen on niin vähäistä kaikin osin, että se näyttää lähinnä kohinalta verrattuna geologisessä lähimenneisyydessäkin tapahtuneisiin muutoksiin.

Merenpinnan nousu Veiksel-jääkauden
kylmimmän vaiheen jälkeen

Merenpinta on noussut pääosan viimeisestä 20000 vuoden jaksosta, kuten viereisestä rekonstruktiosta näkyy. Nousua on tapahtunut kaikkiaan noin 120 metriä, ja nopeimmillaan nousuvauhti on ollut monikymmenkertaista verrattuna viime vuosisadan 1-2 mm:n vuosivauhtiin.

Vuoristojäätikötkin ovat sulaneet jo yli 10000 vuoden ajan välillä nopeammin ja välillä hitaammin. Hetkellisesti ne ovat myös kasvaneet.

Kaikki tuo on aivan normaalia jääkausien välisenä lämpimämpänä jaksona siitä huolimatta, että ilmeisesti ilmastohistoriaan perehtymätön pääjohtaja Taalas asiaa hämmästelee. Ehkä häneltä on jäänyt tarkistamatta myös tuoreimmat tiedot napa-alueiden merijääpeitteen laajuudesta? Nimittäin 27.11.2014 satelliittimittausten mukaan merijään peittämä pinta-ala oli aika tarkasti vuosien 1981-2010 keskiarvossa, jonka tuntumaan se on palautunut jo pari vuotta sitten vuosien 2005-2012 pienen notkahduksen jälkeen. Merijään pinta-ala on muuten nyt suurempi kuin satelliittimittausten alkuvuotena 1979 joulu- ja marraskuun vaihteessa - dramaattista tai ei.

Maapallon keskilämpötila uhkaa nousta selvästi yli kahdella asteella, mitä pidetään turvarajana.
– Ilmastonmuutos  vaikuttaa maailmantalouteen, ravinnontuotantokykyyn ja sillä on negatiivinen vaikutus myös Suomeen, Taalas tiivistää.

Vai uhkaa nousta yli kahdella asteella? Mistähän tuollainen väite on tempaistu? Mittausten mukaan viime vuosisadalla ilmasto on sekä lämmennyt että jäähtynyt. Viereisen kuvan sininen kuvaaja kertoo 100 vuodelle projisoidun lämpenemisvauhdin perustuen 30 vuoden jaksojen tarkasteluun. Punainen kuvaaja kertoo suoraan edellisen 100 vuoden aineistosta lasketun lineaarisen trendin  - siis sen todellisen tiedon viimeisten sadan vuoden muutoksesta HadCRUTin mukaan. Vaikka 30 vuoden jaksojen perusteella laskettu 100-vuotistrendi ylitti niukasti kahden asteen raja-arvon noin 10 vuotta sitten hetkellisesti, on lämpeneminen sittemmin loppunut. Pidemmät mittausjaksot osoittavat maapallon keskilämpötilan nousuvauhdin olleen instrumenttimittausten historian aikana enimmillään noin 0,7°C/100v, eikä lämpenemisen kiihtymistä ole ollut näkyvissä enää vuosiin.

On mahdollista, että sekä Tyynenmeren (PDO) että Atlantin (AMO) merivirtaussyklien taituttua muutaman vuoden kuluttua samankaltaiseen vaiheeseen, jossa ne olivat 1945 - 1978, ilmastossakin tapahtuu samanlainen sinisen kuvaajan kertoma muutos vuosilta 1945 -1978 - siis hienoista jäähtymistä seuraavien 20-30 vuoden aikana. Samaan muuten viittaa auringon aktiivisuuden hiipuminen 1900-luvun lopun huipustaan. Voimme siis sanoa, että Taalaksen näkemälle uhalle selvästi yli 2°C/100v -lämpenemisvauhdista ei ole minkäänlaisia mittauksellisia perusteita - pikemminkin päinvastoin.

Vielä erikoisempia ovat Taalaksen väitteet maailman ravinnontuotantokyvystä, ellei hän tarkoittanut myönteisiä vaikutuksia. Viereisessä kuvassa on vehnän hehtaarisatojen kehitys maailmalla ja muutamassa sen osassa. Satoisuuden myönteiseen kehitykseen on muitakin syitä, mutta kasvien ruokana tunnetun hiilidioksidin aiempaa parempi tarjonta ja lievä kasvuajan lämpötilan nousu eivät näytä ainakaan haitanneen. Satoisuuskehitys on samanlaista myös muiden ravintokasvien kohdalla.

Merikotkan suojelun ryhdistäytymistarpeesta

Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja normaaliteksti on minun pohdintaani.

Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta

Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä. Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.

– Ensin löytyi pyrstöpuoli. 

Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri, ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky. Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.

Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.

– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää. Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.

Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan kritiikkiin.

Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.

– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.

Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen vispaama alue on hehtaariluokassa.

Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka Ahvenanmaalta.

– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se, että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.

Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan. Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes tutkijoiden tietoon.

Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.

– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.

Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15 bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan tapauksessa kyseessä.