torstai 4. kesäkuuta 2015

Lämpenemisen viivästystä ihmetellessä

Terminen kesä alkoi todennäköisesti monessa paikassa Etelä-Suomessa noin puolitoista viikkoa sitten. Tuolloin vuorokauden keskilämpötila nousi yli 10 Celsius-asteen. Tuo mittauspisteen keskilämpötilahan lasketaan Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan kolmen tunnin välein (alkaen klo 3) mitattujen kahdeksan vuorokauden lämpötilan keskiarvona. Minun Keski-Uusimaalla olevan lämpömittarini mukaan viimeinen alle 10°C keskilämpötila oli 24.5., enkä oikein usko nykyisten sääennusteiden ja kokemukseni perusteella kesäkuussa tulevan alle tuon rajan meneviä keskilämpötiloja.

Ollaan siis tyytyväisiä kesän tuloon, vaikka lämpötilat ovat olleet kohtalaisen vaatimattomia. Lämpömittarini ei ole vielä mitannut ainuttakaan yli 20°C hetkellistä lämpötilaa, eikä se taida sellaista seuraavan viikon tai parin aikana mitatakaan, jos uskomme vaikkapa Ilmatieteen laitoksen tai Forecan lähiajan ennusteisiin.

Jos ei lämpöä ole näkynyt Etelä-Suomessa, ei sitä alla olevan kuvan mukaan näkynyt Pohjois-Suomessakaan. Kuvassa on yhden Kilpisjärven alueen lammen kevään tulon yleiskuva viimeisen kuuden vuoden aikana, ja siitä näkyy selvästi, että vuodet eivät ole veljeksiä. Kevään tulokaan ei näytä ainakaan tuona aikana merkittävästi aikaistuneen.

Kuvat Antero Järvinen










Ehkä kesän todellisen lämmön haikailijoita voi lohduttaa sillä, että on muitakin paikkoja, joissa
normaalilämmöt ovat antaneet odottaa itseään. Olen itse hämmästellyt Grönlannin kevään ja kesän huomattavaa viivästymistä tänä vuonna. Alla siitä Tanskan Ilmatieteen laitoksen graafia, jonka mukaan mannerjäätikön sulamiskauden alku on noin kuukauden myöhässä.



Kuvassa vasemmalla Grönlannin sulamisalueet parin edellisen päivän aikana. Oikealla olevassa graafissa sulamisalueen suhteellinen osuus sinisellä ja vastaava keskimääräinen arvo hajontoineen harmaalla. Tähän aikaan Grönlannissa noin 10% alueesta normaalisti on päivittäin plussan puolella, jolloin pintalumi sulaa. Viimeisen kuukauden aikana tuon pinta-alan osuus on pysytellyt vain muutamassa prosentissa tai jopa nollassa.







Tavanomaista viileämpiä paikkoja on maailmalla tietysti muuallakin kuin Suomessa ja Grönlannissa. Etelämannerta ympäröivän merijääpeitteen laajuus on lyönyt siellä menneen kesän ja alkaneen syksyn aikana jo yli 60 päiväkohtaista laajuusennätystä. Mutta toki sitten on vastapainoksi ollut myös alueita, joissa lämpötilat ovat olleet yli keskimääräisen. Mekin olimme lähes koko talven tuossa viimeisessä luokassa, mutta keväällä tilanne muuttui päinvastaiseksi. Suihkuvirtaukset ovat aika arvaamattomia nykyisille ennustajille.

Globaalisti maapallon "termostaatti", jonka tarkkuutta olen joskus aiemminkin ihmetellyt, on toiminut mainiosti. Alla on graafi maapallon alailmakehän keskilämpötilan poikkeamasta pitkän ajan keskimääräisestä RSS-sarjan mukaan päivitettynä toukokuun loppuun.


Globaali keskilämpötila ei ole lineaarisella trendillä mitattuna muuttunut 18 vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Globaali lämpeneminen on siis edelleen pitkähköllä tauolla. Vai onko se peräti loppunut?

En kuitenkaan halua synkistellä viileällä keväällä. Vuodenkierto toimii ihan kuin ennenkin, ja sää varmasti lämpenee niin etelässä kuin Lapissakin ennemmin tai myöhemmin. Ehkä jo juhannukseksi saisimme mukavan kaakkoisvirtauksen, joka toisi meille Keski-Aasiassa lämmennyttä ilmaa ja ensimmäiset helteet?

Viimeisen kuvan myötä toivotan ehkä vähän myöhästyneesti hyvää kesää Ilmastorealismin lukijoille.


Kuvassa on Helsingin yliopiston biologian professori Antero Järvinen, joka on tässä blogissa ilmestyneellä vieraskirjoituksellaan lyönyt yhden kirjoituksen lukuennätyksen. Hänen viimeisintä kirjoitustaan täällä on luettu jo yli 30 000 kertaa, ja vieläkin kirjoitus löytää melkoisesti uusia lukijoita. Pankaapa jakoon somessa edelleen!

17 kommenttia:

  1. Mikon esimerkkien perusteella tämä globaali ja katastrofaalinen lämpeneminen ei taida olla sen paremmin globaalia kuin katastrofaalistakaan. Kaikki tässä ilmastopanikoinnissa ei ole kohdallaan.

    VastaaPoista
  2. YLE on taas täysin eri mieltä. Tosin mitään viitteitä ei taaskaan anneta jotta voisi itse käydä katsomassa mitä oikeasti sanottiin. Kerrotaan vain "uusista mittauksista".

    http://yle.fi/uutiset/uudet_mittaukset_varmentavat_-_ilmasto_lampenee_edelleen/8047439

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuossa tutkimuksessa Karl et al. 2015 ei ole kyse uusista mittauksista, vaan lämpenemistrendi on saatu aikaan justeeraamalla vanhojen mittausten arvoja sopivasti ylöspäin. Kyse taitaa olla ilmastotutkimusta valitettavan usein riivaavasta ihmisperäisestä muutoksesta, jonka motiivit ovat poliittisia ja liittyvät Pariisin ilmastokokoukseen myöhemmin tänä vuonna.

      Tuo "tutkimus" tai oikeammin justeeraus tullaan viime tuntien aikana netistä lukemani perusteella ampumaan alas pikavauhtia. Mutta se, mitä minä esitän globaalista lämpötilasta tämän bloggauksen 3. kuvassa (RSS-sarja) perustuu tarkimpiin käytettävissä oleviin mittauksiin. Niiden mukaan lämpenemistä ei ole nähty 18,5 vuoteen tai virhemarginaalit huomioiden yli 21 vuoteen. Sille en voi mitään.

      Poista
    2. Mitä RSS-fittiin tulee, kohinaisesta datasta saa kyllä ulos millaisia kulmakertoimia vaan, jos sovituksen alku- ja loppupisteet valitaan sopivasta kohtaa, eli tilastollisesti merkittävää otosta pienemmältä alueelta. Jos muutamalta viime vuosikymmeneltä haluaisi etsiä sopivaa ajanjaksoa, jolta tehdä nollasovitus, niin esimerkiksi vuoden 1998 El Ninon luontainen (ja suuri) lämpöpiikki kannattaa juuri ja juuri sisällyttää sovitusalueeseen. Ilmastoa arvioidaan ihan syystäkin pitkän aikavälin keskiarvoista.

      Samanlaisia nollafittejä voi ripotella esim. 70-luvulta saakka dataan, jolloin yksikään fitti ei osoita lineaarista trendiä, mutta jokainen fitti on vuoronperään edellistä korkeammalla, ja sovitukset yhdessä näyttävät rullaportailta.

      Täällä esimerkki rullaportaista:
      http://www.skepticalscience.com/graphics.php?g=47

      Poista
  3. Voisiko olla niin että yle viittaa julkaisuihin jotka on esitelty näissä artikkeleissa?

    http://www.theguardian.com/environment/climate-consensus-97-per-cent/2015/jun/04/new-research-suggests-global-warming-is-accelerating

    http://www.theguardian.com/environment/2015/jun/04/global-warming-hasnt-paused-study-finds

    - xyz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin olettaa viestin olevan Kaapolta, Gardianin kaytta lähteenä ollessa maailman johtavimmat tiedemiehet, varmistettuna ollessa Reuters UPI ja STT,
      joten alkuperä saattaa löytyä linkistä.

      https://notalotofpeopleknowthat.wordpress.com/2015/06/05/gavin-denies-the-pause/

      Ilkka

      Poista
    2. Näyttää siltä että hiatuksen loppumattomuusväite on sittenkin Pravdasta.

      "Or so the journal Science tells us in a new paper being greeted with a predictably rapturous reception by the usual suspects at the Guardian, the BBC and the New York Times.

      Here, for example, is Pravda’s take:

      The so-called hiatus has been touted by non-scientists who reject mainstream climate science. Those claims have resonated; two years ago, the United Nation’s Intergovernmental Panel on Climate Change felt the need to explain why the Earth was not heating up as expected, listing such reasons as volcanic eruptions, reduced solar radiation and the oceans absorbing more heat."

      http://www.breitbart.com/big-government/2015/06/05/hide-the-hiatus-how-the-climate-alarmists-eliminated-the-inconvenient-pause-in-the-global-warming/

      Ilkka

      Poista
    3. Huoh, kai tästä on vielä tänään julkaistava asiallinen suomenkielinen bloggaus.

      Poista
  4. En tiedä, eivät yksilöineet. Voi olla tai voi olla olematta. Mitä todisteita sinulla on että niistä olisi kyse?

    VastaaPoista
  5. Miksi Gtönlannin mannerjäätikkö on lämmennyt niin paljon?

    -L4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö mielestäsi Grönlannin jäätiköiden kasvaa myös kesällä? Miksi ihmeessä kaipaat kilometriä jäätä Pohjois-Euroopan päälle? Vai pitäisikö täällä olla kaksi?

      Poista
  6. Ilmastonmuutosuskovaiset ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin uskovaiset. Kun maailmanloppu ei toteudukaan ennustetussa ajassa, he ilmoittavat, että laskelmissa on tapahtunut virhe ja antavat uuden tuomiopäivämäärän. Sama jatkuu loputtomiin kunnes jokin uusi uskonto syrjäyttää wanhan.

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta onneksi tuosta sinun kommentista ja kannanotosta oikeen huokuu tieteellisyys ja asiantuntevuus.

      Poista
  7. Koska ennen vuotta on kulunut näin paljon ilman ainuttakaan hellepäivää?
    Ja jos toukokuussa alin lämpötila on ollut pari päivää yli 10° mutta kesäkuussa jatkuvasti alle 10° niin "siirtyykö" termisen kesän alku?

    VastaaPoista
  8. Pyydän teiltä lausumaa CO2 raportin paljatuessa ednusaajarymäksi,
    ja tarkistamaan laskut.

    Itte en kerkiä kun mulla on vastuu miljoonista ja skrivaan maan muuta.

    http://www.benviroc.fi/co2-raportti.

    Ilkka Mononen..ööh.... Alikersantti.

    Ilkka

    VastaaPoista
  9. Tästä sitten näemme, mitä tuleman pitää täällä härmälandiassa:

    https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/15711/2009nro4.pdf#sthash.HkRig229.dpuf

    Ollaankohan aikataulussa?

    Tapsa

    VastaaPoista