Varsovan outo kokous

Mitä lähes 10 000 YK:n tämänvuotiseen ilmastokokoukseen (COP19) 11.-23.11. 2013 saapunutta kokousvierasta saivat aikaan? Kun eri tahojen julkaisemia juttuja kokouksesta lukee, esiin nousevat moninaiset poliittiset ristiriidat, ahneus, talouspoliittiset edut, vihervasemmistolaisen propagandan hallitsevuus ja puolalaisten kokousisäntien kansallista etua puolustava järkähtämättömyys. Kokouksen kahdessa pääteemassa, kansainvälisesti sitovan ilmastosopimuksen ja ison kansainvälisen tulonsiirron valmisteluissa, ei taidettu edistyä juuri ollenkaan. Katsotaanpa kokousta muutamien tapahtumien kautta.

Kokous sai julkisuutta jo ennen alkamistaan, kun Australian hallitus ilmoitti lähettävänsä Varsovaan vain pienen delegaation kakkostason virkadiplomaatin johdolla. Maan ympäristöministeri jäi kotimaahansa lunastamaan vaalilupauksia, joihin kuului mm. ilmastorahoituksen pienentäminen ja edellisen hallituksen aikaansaaman hiiliverotuksen purkaminen. Varmuuden vuoksi Australian pääministeri ilmoitti maansa suhtautuvan kielteisesti kansainvälisen ilmastorahoituksen kasvattamiseen. Kanadan pääministeri päätti onnitella australialaista virkaveljeään hyvistä päätöksistä, mikä sai ymmärrettävästi kaikki pohjoisamerikkalaiset ilmastonmuutoslobbarit protestoimaan äänekkäästi.

Japani päätti ilmoittaa aivan kokouksen alussa irtautuvansa hiilidioksidin päästörajoitustavoitteistaan, sillä sen päästöt tulevat kasvamaan lähivuosina. Samankaltaisia uutisia kuultiin myös Saksasta, jonka hiilenpoltto on kasvanut jo kahden peräkkäisen vuoden aikana, ja Kiinasta, jonka hiilidioksidipäästöt ensimmäistä kertaa ylittivät EU:n päästötason mitattuna päästötonnilla per asukas. Brasilia raportoi, että metsäkato on kasvanut 28 prosenttia. Isäntämaa Puola järjesti kivihiiliteollisuuden kokouksen samaan aikaan ilmastoneuvotteluiden kanssa ja ilmoitti perustavansa energiapolitiikkaansa hiileen vuoteen 2060 asti. No eiväthän nämä ole tietenkään ainoita maita, jotka ovat lisänneet hiilen käyttöä energiatuotannossa, sillä tällä hetkellä hiiltä poltetaan 61 % enemmän kuin vuonna 1990, joka on ns. Kioton protokollan vertailuvuosi.

Ympäristöministeri Marcin Korolec sai potkut kesken kokouksen

Kokouksen täydelliseksi nöyryyttämiseksi Puolan hallitus päätti erottaa COP19-kokousta johtaneen ympäristöministerinsä, mutta salli hänen kuitenkin jatkaa kokouksen puheenjohtajana.

YK:n ilmastonmuutoskonventin (UNFCCC) pääsihteeri Christiana Figueres vaati kokouksen aluksi läntisiä teollisuusmaita täyttämään YK:n tyhjyyttään huutavan Vihreän ilmastorahaston tilit kolme vuotta sitten Cancunin ilmastokokouksessa annetun lupauksen mukaisesti vuosittaisella 100 miljardin dollarin summalla. Samalla Figueres kertoi laskeneensa, että kehitysmaiden auttamiseen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumiseksi oikeasti tarvittaisiin vuosittain biljoonan dollarin (1000 miljardia) verran kehitysapua. Sen päälle tietysti kehittyneiden maiden olisi syytä pyrkiä kohti hiilineutraaliutta vähintään toisella vuosittaisella biljoonan erällä.

Poliittisesti epäkorrektia raportointia

Ilmastomallinnusten ongelmana on alusta alkaen ollut se, että ne eivät ole onnistuneet mallintamaan tulevaa ilmastoa. Mallintajat ovat selittäneet tuota pientä ongelmaa luonnollisella ilmaston vaihtelulla, joka lyhyemmillä tarkastelujaksoilla voi peittää ihmiskunnan aiheuttaman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen. Niinpä meidän tulisi kaikesta huolimatta luottaa ennustamisessa toistaiseksi kyvyttömiin mallinnuksiin, sillä jonain seuraavan 100 vuoden aikana ilmasto muuttuu niiden ennustamalla katastrofaalisella tavalla. 

Maailman vanhimman ja arvostetuimman ilmatieteen laitoksen, Yhdistyneen Kuningaskunnan MetOfficen, tutkijat julkaisivat taannoin mallinnuksen koskien kymmenvuotiskautta 2004-2013. Tuo Smith et al. (2007) -tutkijajoukon kirjoittama paperi "Improved Surface Temperature Prediction for the Coming Decade from a Global Climate Model " väittää pystyvänsä käsittelemään ilmaston luontaista vaihtelua muita mallinnuksia paremmin. Kun tutkimus sai julkaisuajankohtanaan vuonna 2007 paljon huomiota mediassa, katsotaanpa näin kuukaudella ennakoivasti, miten hyvin Doug Smithin ryhmän mallinnus todellisuudessa onnistui.

Tutkimus ennusti

1. globaalin keskilämpötilan nousevan aikana 2004 - 2013 noin 0,3 asteella virhemarginaalin ollessa ± 0.21°C luottamusvälillä 5 - 95 %, ja
2. ainakin puolet vuosista 2010-2013 olisi lämpimämpiä kuin ennätyksellisen lämmin vuosi 1998.

No katsotaanpa, miten ennustus onnistui. Olen siirtänyt Smithin työnantajan HadCRUT4-aikasarjan (punainen murtoviiva) virhemarginaaleineen (sininen ja vihreä viiva) alla olevaan graafiin. Aikasarjan mukainen todellinen globaali lämpötilakehitys on mustalla murtoviivalla ja lineaarinen trendi paksummalla vaaleanvihreällä viivalla. Kuvat suurenevat klikkauksella.

Mitä Severnaja Zemljan jäätikkö kertoo ilmastonmuutoksesta?

Uusi tutkimus otsikoltaan "Eurasian Arctic climate over the past millennium as recorded in the Akademii Nauk ice core (Severnaya Zemlya)" tuo esiin mielenkiintoisia asioita Arktisen alueen itäisten osien lämpötilasta viimeisen 1100 vuoden aikana. Napa- ja merialueiden tutkimukseen erikoistuneen Helmholtz-keskuksen tutkijat T. Opel, D. Fritzsche ja H. Meyer ovat rekonstruoineet lämpötilamuutoksia Severnaja Zemljan  jäätiköstä kairatusta näytteestä happi-18 -isotoopin vaihtelun (δ¹⁸O) perusteella. 

Lämpötilarekonstruktio kertoo pitkästä viilenevästä trendistä, jonka aikana on kuitenkin tapahtunut huomattavaa lyhytjaksoista vaihtelua. Viimeisen vuosituhannen kylmin jakso ajoittuu 1800-luvun alkuun, jolloin myös jään määrä on ollut maksimissaan. Alueen korkeimmat lämpötilat sitten tuon 1800-luvun alun näkyvät kahtena lyhyenä jaksona, joista lämpimämpi ajoittuu vuosikymmenille 1920 - 1940, ja jälkimmäinen ajoittuu 1990-lukuun. Kairausnäyte on otettu vuosituhannen vaihteessa, joten se ei kerro tämän vuosituhannen lämpötilasta. Siitä lisää jäljempänä.

Viereisessä kuvassa on ylimpänä viimeisen 200 vuoden lämpötilakuvaaja. Kuvan B-osassa rekonstruktiota on verrattu Vuoreijan (Vardø), Arkangelin ja koko arktisen alueen mitattuihin lämpötiloihin.

Tutkijat raportoivat vastaavista isoista lämpötilan vaihteluista myös 1500- ja 1600-luvuilla, mutta eivät löydä jäänäytteestä selvää signaalia keskiajan lämpökaudesta tai pikkujääkaudesta. Niiden sijaan he korostavat itäisen Arktikan ilmaston suurta luonnollista vaihtelua, joka on näkynyt myös Severnaja Zemljaan rajoittuvien Karanmeren ja Laptevinmeren jääpeitteen isona vaihteluna. Syyksi tuolle vaihtelulle he arvailevat merivirtausten luonnollisia muutoksia.

Taifuuni Haiyanista, ilmastonmuutoksesta ja kokoustamisesta

Läntisen Tyynenmeren taifuunien reittejä (Weinkle et al. 2012)

Filippiineille rantautunut taifuuni Haiyan (toiselta nimeltään Yolanda) muodostui kuin tilattuna Varsovassa paraikaa pidettävän YK:n 19. ilmastokokouksen (COP19) alla. Myrsky vaikutuksineen veti lähes koko maailman huomion ja tarjosi mahdollisuuden spekuloida sään ääri-ilmiöiden yhteyttä ihmiskunnan aiheuttamaan katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen, jonka taklaamisesta COP19:ssa on ainakin muodollisesti kysymys. Joku Filippiinien ministeri julisti Varsovassa ilmastonmuutoksen torjunnan olevan olemassaolon kysymys maalleen, ja tuon asian ratkaisun olevan COP19-kokouksen käsissä.

Koetetaanpa hakea vastauksia muutamiin trooppisia myrskyjä koskeviin kysymyksiin, ja katsotaan niiden suhdetta ilmastonmuutokseen.

1. Oliko Haiyan-taifuuni maailman kaikkien aikojen voimakkain myrsky?

Taifuuni Haiyanin alin mitattu ilmanpaine oli 895 millibaaria. Tuolla lukemalla se sijoittuu läntisellä Tyynellämerellä mitattujen taifuunien joukossa jaetulle sijalle 21. Yksitoista kärkisijaa tuolla alueella pitävää ja Haiyania paljon syvempää matalapainetta  muuten muodostuivat vuodesta 1951 pidetyn tilaston mukaan vuosina 1953-1984. Vasta 12. voimakkain taifuuni Megi vuonna 2010 oli tämän vuosituhannen tuote.

Haiyan tietysti aiheutti melkoista tuhoa Filippiinien keskiosissa. Emme vielä tiedä tarkalleen kuolonuhrien määrää. Luku asettunee jonnekin 3000-8000 ihmisen välille. Vaikka muutama tuhatta surmansa saanutta on aina suuri luku, Haiyan ei pääse tuhovoimassa ainakaan 35 tuhoisimman syklonin joukkoon. Sen uhrimäärä ihmishengillä mitattuna on muutaman prosentin luokassa verrattuna kaikkein tuhoisimpiin trooppisiin myrskyihin, jotka ovat kukin surmanneet hetkessä satojatuhansia ihmisiä. Tuhoisin lienee ollut Bangladeshiin 12.11.1970 rantautunut Bhola-syklooni, jonka uhriluku saattoi olla jopa puoli miljoonaa. Vain yksi 35 tuhoisimman syklonin listalle päässeistä myrskyistä on tapahtunut 2000-luvulla.

2. Ovatko trooppiset hirmumyrskyt yleistyneet läntisellä Tyynellämerellä tai globaalisti?

Hirmumyrskyjen alueellisesta ja globaalista esiintyvyydestä on melko runsaasti tutkimustietoa. Yksiselitteisesti tuo tieto kertoo, että alueellista vaihtelua on melko paljon, mutta selkeää trendiä ei tilastoista löydetä. Viereisessä kuvassa on useasta eri tilastosta laadittu graafi Filippiinien alueella havaituista sykloneista reilun sadan vuoden ajalta. Kuvasta näkyy, että vuosittain Filippiineille rantautuu keskimäärin viisi taifuunia, joten mistään poikkeuksellisesta luonnonilmiöstä ei ole kyse.

Uskonnot löytävät toisensa ja yhteisen politiikan

Arkkipiispa ja poliittinen liittolainen

Arkkipiispa Kari Mäkinen avasi 4.11.2013 kirkolliskokouksen Turussa puheella, jossa linjattiin evankelisluterilaisen kirkkomme suhde ja asenne ilmastopolitiikkaan.  Havahduin asiaan mm. täällä ja täällä julkaistun uutisoinnin ansiosta. Olen seurannut valtakirkkomme kannanottoja laiskahkosti, ja siksi päätin tutkia tätä asiaa hieman tarkemmin. Löysin arkkipiispa Mäkisen koko puheen täältä. Seuraavassa on otteita puheesta kursivoituna ja osin lihavoituna. Omia kommenttejani olen sirotellut väliin tavallisena tekstinä.

Syyskuussa julkaistiin Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viides raportti. Raportin viesti on selkeä. Kasvihuonekaasupäästöt, jotka 95 % varmuudella aiheutuvat ihmisten toiminnasta, muuttavat paraikaa maapallon ilmastoa peruuttamattomasti. Muutokset ovat verrattain nopeita. Jos päästöt kasvavat nykyistä vauhtia, lämpötila maapallolla nousee 3-5 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se merkitsee elämän olosuhteiden ratkaisevaa muutosta. Muutoksesta kärsivät eniten ne, joilla ei ole varaa sopeutua.

Arkkipiispa Mäkisen todistelu lähtee siis IPCC:n viidennestä arviointiraportista. Valitettavasti hän ei sitä lukenut eikä ehkä vähää lukemaansa ymmärtänyt. Tämä on aika selvää jo sillä perusteella, että tuota raporttia ei ole vielä julkaistu. Vain yksi osa ko. raportista julkaistiin viime syyskuussa, ja loput kolme osaa aiotaan julkaista ensi vuoden aikana. Vasta nuo osat käsittelevät niitä asioita, joita arkkipiispa pääosin puheessaan käsittelee.

…Lähes koko aineellinen hyvinvointi, jonka kasvattaminen on ollut viime vuosisatojen suurin kehityshanke maailmassa ja jonka hedelmiä me paraikaa nautimme, perustuu fossiilisten polttoaineiden käytölle ja siten hiilipäästöille. Siksi muutoshaaste on suurempi kuin mikään muu tähän asti ihmiskunnan historiassa.

Sanoisin, että yllä oleva pitää paikkansa, jos ensimmäisestä lauseesta ottaa lähes-sanan pois. Ilman fossiilisia polttoaineita me liikkuisimme edelleen polkuja pitkin kävellen, talvella hiihdellen, sulana aikana vesireittejä pitkin soutaen ja tuulen avulla purjehtien. Varakkaimmat ratsastaisivat, ajelisivat kärryillä ja rekipeleillä. Lentoliikennettä ei olisi. Aikamme käyttäisimme ruoan hankintaan metsästämällä, kalastamalla, keräilemällä ja kaskiviljelyn keinoin. Loppuosa valoisasta ajasta kuluisi polttopuiden, vaatetuksen sekä ruoan valmistukseen ja varastointiin, jotta selviäisimme seuraavan talven yli jäätymättä tai nääntymättä. Täällä Suomessa saattaisi asua lähes miljoona ihmistä, joista suurin osa ei koskaan näkisi 30. syntymäpäiväänsä, ja alle puolet varttuisi koskaan aikuisiksi. Katovuosina ilmastolliset olosuhteet karsisivat nälkiintymisellä ja sen aiheuttamalla altistuksella kulkutauteihin kolmanneksen väestöstä kertaheitolla pois.

Toivottavasti arkkipiispa ei kaipaa noita aikoja? Toivottavasti hän ei myöskään tarkoita sitä, että ne sadat miljoonat ihmiset, jotka syystä tai toisesta nykyisin elävät yllä kuvaamaani energiaköyhyyden aikaa, eivät saisi pyrkiä kohti paremminvointia? Nimittäin lyhyellä - siis muutamien vuosikymmenien - tähtäimellä meillä ei ole mitään muuta keinoa tuon energiaköyhyyden helpottamiseksi kuin luottaa pääosin fossiilisiin polttoaineisiin. 

Kun luen IPCC:n tutkijoiden viileän analyyttista viestiä, se tuntuu kuitenkin ravistelevan syvemmältä kuin vaatimus kestävää kehitystä edistävistä toimista. Ravistelu koskee myös kirkkoa. Tunnistan raportissa samaa kaihtelemattomuutta, joka on ominaista Vanhan Testamentin profeetoille. Profeetat asettivat ympäröivän todellisuuden Jumalan tahtoa vasten ja paljastivat sen, mikä särki Jumalan tarkoittaman elämän. Niin ilmastotutkijat nyt tekevät. Heidän viestinsä on tämän päivän profeetallinen viesti.

Kun luen arkkipiispan kehnosti argumentoitua viestiä, huomaan hänen rinnastavan ilmastotutkijat kollektiivisesti profeettoihin. Tämä on kovin kiusallista, sillä en saa mielestäni koulun uskonnon ja kirkkohistorian opetuksia, joissa varoitettiin vääristä profeetoista. Muistikuvani mukaan noita vääriä profeettoja on aina ollut moninkertaisesti oikeiden määrään verrattuna. Huolestuttavinta väärissä profeetoissa on ollut juuri samanlainen propagointi auktoriteettiin ja konsensukseen vetoamalla sekä pyrkimys kriittisten äänien vaientamiseen, jota nykyisessä ilmastotutkimuksessa harrastetaan. Hmmm… toisaalta myös kirkkokuntamme ovat harrastaneet prikulleen samoja menettelytapoja. Ehkä siksi ilmastotutkimuksen menetelmät tuntuvat arkkipiispasta kotoisilta ja sopivilta?

Viesti haastaa kirkkoja unohtamaan luonnontieteen ja kristinuskon väliset jännitteet ja historialliset ristiriidat. Tässä olemme samassa rintamassa. Kirkkojen profeetallinen viesti maailman elämän puolesta ei ole eri kuin IPCC:n tutkijoiden. Päinvastoin, kirkkojen on toimittava kaikupohjana tämän päivän profeettojen huudolle, ettei se huku maailman tapahtumien ja ongelmien loputtomaan virtaan.

Pölynimurin suhteen ilmastoon tietää vain meppi

Vaimoni, joka sattuneesta syystä on kurkkuaan myöten täynnä ilmastonmuutosasiaa (enkä todellakaan moiti häntä siitä), luki tämän jutun netistä, ja tuli yllätyksekseni kysymään asiasta. Kysymys oli polveileva ja kesti kaikkine tehostekeinoineen viitisen minuuttia. Tiivistän kysymyksen ytimen pariin kohtaan:

Onko ilmastoa tuhottu jo 100 vuotta imuroimalla?

1. Miten Euroopan Unioni voi tietää vaimoani paremmin kodissamme tarvittavan pölynimurin vaatimukset?
2. Miten (tulevaisuuden) pölynimurimme teho vaikuttaa ilmastoomme.

Otan mielelläni neuvoja vastaan molempiin kysymyksiin vastaamiseksi, sillä omat nopeat vastaukseni eivät saaneet minkäänlaista ymmärrystä. Edes vetoaminen energian säästöön ja sähkölaskun mahdolliseen kevenemiseen eivät auttaneet. Sain tulivuorenpurkausta muistuttaneen kohtauksen pysähtymään (hetkellisesti) lupaamalla vertailla pölynimuriemme tehojen historiaa ilmaston lämpenemiseen.

Valitettavasti minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa yhteisen historiamme aikaisista pölynimureista. Niitä on ollut monta eri merkkistä ja tehoista. On lisäksi ollut sekä varsinaisia pölynimureita että rikkaimureita. Muistelen ostaneeni joskus 1900-luvun viimeisinä vuosina silloin laadukkaan 800-900 watin Electroluxin, joka lopulta uupui (vaimoni ohjeistuksen mukaisesti toteuttamani loputtoman imuroinnin jälkeen) käsissäni muutamia vuosia sitten. Viime vuodesta alkaen meillä on ollut Dyson-merkkinen imuri, jonka ilmoitettu teho ylittää 500 watilla vuodesta 2017 ilmastollisesti EU:n mielestä turvallisen imurin 900 watin rajan. 

Sain vaimoni lopulta kuitenkin rauhoittumaan näytettyäni seuraavat kuvat ilmaston lämpenemisestä. Ne nimittäin osoittivat, että imurointini ei välttämättä ole pilannut ilmastoamme. Aloitetaan RSS-aikasarjan (Remote Sensing System) globaalilla lämpötilatarkastelulla.

Vieressä oleva kuva osoittaa, että sitkeä imurointini Dysonilla ei ole oleellisesti vaikuttanut ilmastoon ainakaan globaalilla tasolla. Laskennallinen globaali lämpötila on pysynyt melko tasaisena viimeiset 17 vuotta. Tuo aika on sikäli mielenkiintoinen, sillä yksi maailman johtavista ilmastotutkijoista piti sitä kriittisenä. Ilmastollisten aikasarjojen tilastolliseen analyysiin erikoistunut ja niissä ainakin joidenkin mielestä johtava analyytikko Ben Santer sanoi vuonna 2011: "Tuloksemme osoittavat, että vähintään 17 vuoden pituisia lämpöaikasarjoja tarvitaan osoittamaan ihmiskunnan vaikutus troposfäärin keskilämpötilaan."

Tarkastellaan vielä ilmastolliset kanarialinnut - siis Tropiikin, Arktikan ja Antarktikan lämpötilat. Nehän kertovat ilmastotutkimuksen valtavirran mukaan enemmän muutoksesta verrattuna globaaliin kehitykseen. Kaikki alempana olevat lämpötilakuvaajat ovat RSS-sarjasta ja päivitetty lokakuuhun 2013.

Loppuuko ilmastokeskustelusta happi?

Toiseksi viimeinen Muuttuva ilmasto -teemalla pidetty Studia Generalia -luento oli minulle henkilökohtainen elämys, sillä lupaukseni mukaisesti olin paikalla alusta loppuun asti. Tilaisuuden aloitti juontajaksi varattu professori Laura Kolbe, joka onnistui katsojia pettämättä olemaan yhtä täynnä itseään kuin aina ennenkin. Tuskallisen kuuden minuutin alkujuonnon jälkeen vuoroon päästettiin Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, jonka luennon aiheena oli "Loppuuko ilmastokeskustelusta happi?"

Atte Korholan mielestä ilmastomallit eivät oikein simuloi ilmastoa

Professori Korhola aloitti kuvaajalla, joka todisti median kiinnostuksen ilmastonmuutokseen olleen hiipumassa sitten Kööpenhaminan ison ilmastokokouksen vuonna 2009. Seuraavaksi Korhola osoitti ns. ilmastoalarmismin dramaattisen hiipumisen mielipidetutkimusten valossa. Julistettu viesti ei mene perille, eivätkä ihmiset siis enää pelkää mainostettua ilmastonmuutosta. Ilmastotutkijatkin ovat Korholan mukaan turhautuneita asiaan.

Mikä olisi keino parantaa ilmastokommunikaatio-ongelmaa? Nyt päästiin illan pääaiheeseen, joka siis onkin viestintäongelma. Korholan johtopäätös oli, että lineaarinen kommunikointi, jossa ilmastotutkijat ovat asiansa lähettiläitä, ei enää toimi. Ylhäältä tieteen huipulta annettu viestintä rahvaalle ei enää tuota haluttua tulosta.

Korhola totesi tieteen perustuvan skeptisyyteen, kritiikkiin, objektiivisuuteen ja nöyryyteen tiedon olemuksen edessä. Epäsuorasti hän totesi ilmastotutkijoiden erehtyneen näissä asioissa ainakin viestinnän osalta. Ilmastokeskustelussa tapahtuva leimaaminen ja apokalyptinen pelottelu on Korholan mielestä iso virhe, johon niin tutkijat, media kuin poliitikot syyllistyvät. Korholan esimerkit olivat niitä, joita minäkin olen tässä blogissa välillä esitellyt. Hänen mielestään yhä hurjemmaksi käyvä uhkailu ilmastokatastrofilla ei toimi, vaan itse asiassa se kääntyy itseään vastaan ja eristää uhkailijat nurkkaan.

Seuraavaksi Korholan olikin jo siirryttävä todistamaan ihmisen syyllisyyttä ilmastonmuutokseen - se kai on nykyisin must-juttu tiedeyhteisökelpoisuuden säilyttämiseksi - mutta kohtuullisen hyvin hän siitä selvisi näin maltillisen skeptikon silmälasien läpi katsottuna. Epävarmuuksiahan ilmastotutkimuksessa on lähes kaikista asioista, kuten Korhola totesi.