Miljoona kiitosta Ilmastorealismin lukijoille!

Ilmastorealismi-blogi on saavuttanut miljoonan lukukerran rajan. Se on paljon yhden aihepiirin blogille, jonka lukijakuntaa rajoittavat pienen kielialueen lisäksi monen mielestä tylsä aihepiiri. Näin kuitenkin tapahtui 18.9.2015 klo 08:34. Lukukertojen määrä on todellisuudessa paljon suurempi, sillä tiedän eräiden muiden verkkojulkaisujen kopioivan Ilmastorealismia luvalla tai luvatta, ja nuo lukukerrat eivät näy omissa tilastoissani, jotka ennustavat luvun 1 100 000 ylittymistä marraskuussa.

Ilmastoharhan lyhyt historia
sivustakatsojan silmin.

Vaikka olen blogia pitänyt yksin, en kuitenkaan ole ollut yksinäinen. Te lukijat ja kommentoijat olette olleet mukana alusta alkaen. Ilman teitä ei kukaan jaksaisi yrittää tällaista hommaa, jonka vuoksi joskus valvotaan pitkään tietoja ja tilastoja tarkistellessa. Mukana ovat olleet myös muu blogistan ja oikeastaan koko sosiaalisen median yleisö, joka on eri tavoin kannustanut ja lisännyt Ilmastorealismin lukijakuntaa mm. liittämällä linkkejä omien blogiensa etusivuille sekä jakamalla juttuja keskustelupalstoilla, Facebookissa tai Twitterissä. Vaimoni ja parilla mantereella ilmastonmuutokseen perehtyneet kissamme ovat tietenkin olleet horjumattomana tukenani.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan
suuri kansankusetus

Alkuvaiheessa hitaasti lukijamääräänsä keräävän blogin ratkaisevaksi voiman kasvattajaksi tulivat ne useat tiedemiehet ja todelliset fysiikan, kemian, biologian, meteorologian ja yleisen elämänviisauden asiantuntijat, jotka joko suoraan tai epäsuorasti tukivat yksinäiseksi itseään tuntenutta blogistia neuvoillaan yhteydenottolomakkeen kautta, kommenteillaan blogeihin ja välillä vieraskirjoituksillakin. Kaikkein tärkein palautteen lähde olette kuitenkin olleet Te kommentoijat. Siitä lisää vähän myöhemmin.

Aloitin Ilmastorealismin erinäisten sattumusten summana vuoden 2011 syksyllä. Keskeisimmät motiivini tuolloin liittyivät huoleeni siihen kovin yksipuoliseen ja kritiikittömään median suhtautumiseen nykyiseen ilmastonmuutosparadigmaan, jonka havaitsin lukemalla, katsomalla ja kuuntelemalla vaikkapa Yleisradiota ja Helsingin Sanomia. Olen edelleen huolestunut tästä asiasta - sekä laajemminkin tutkivan ja vallanpitäjiä haastavan journalismin katoamisesta - ja siksi jatkan tällaisen välillä hyvinkin kriittisesti paradigmaan suhtautuvan palstan pitoa. Reilussa ja avoimessa kriittisyydessä ei ole mitään tieteen vastaista. Se ja epäily yleensäkin kuuluvat tieteen perinteiseen olemukseen, kuten niiden molempien pitäisi modernin demokratiamme vallanjako-opin mukaan olla myös tiedotusvälineidemme ytimessä.

Haluatko Helsingin vihreän kuplan
aurinkosähkötuottajaksi?

Ilmastorealismin ylivoimaisesti luetuin kirjoitus on ollut Helsingin yliopiston biologian professorin, Antero Järvisen, kirjoittama vieraskirjoitus "Ilmastoharhan lyhyt historia sivustakatsojan silmin". Sitä on luettu jo yli 40 000 kertaa, ja edelleen se näyttää pysyvän kuukauden luetuimpien listalla. Olen tuon kirjoituksen kaikkiin aikoihin sopivan tunnuskuvan valinnut tämän bloggauksen ensimmäiseksi kuvaksi. Muut kuvat edustavat kirjoituksia viimeisen neljän vuoden varrelta. Noihin kirjoituksiin, jotka olen valinnut joko kirjoittamisen tuskan tai jonkin muun syyn perusteella, pääset suoraan kiinni kuvatekstin linkistä.

Ilmastorealismia lukiessa huomaa nopeasti, että huomattava osa bloggauksista on tavalla tai toisella kriittisiä ihmisperäistä ilmaston lämpenemistä (AGW) painottavalle paradigmalle. Selitin jo pääasiallisen syynkin siihen. Korostan kuitenkin, että olen moneen kertaan tarjoutunut julkaisemaan myös toisesta näkökulmasta tehtyjä vieraskirjoituksia. Sellaisia ei ole tullut, mutta tarjous on edelleen voimassa samalla vanhalla ehdolla, että kirjoittaja sitten ao. bloggauksen kommenteissa yrittää puolustaa näkökulmiaan.

Synkkä raportti modernista
energiapolitiikasta

Kommentteja bloggauksiin on tullut noin 15 000. Sekin on valtava määrä, mikä osaltaan on ylläpitänyt uskoani jatkamiseen. Kommenteissa on ollut sekä kannustavaa, neutraalia että kriittistä palautetta. Minä kiitän noista kaikista, mutta kyllä se kriittinen palaute on opettavaisinta. Uskokaa tai älkää, mutta minä koetan tarkistaa omien argumenttieni taustat ja lähteeni aina ja vielä toiseen kertaan silloin, kun joku ne perustellusti kyseenalaistaa. Joskus siihen on mennyt pirullisen kauan aikaa, tai olen joutunut vaivaamaan oikeita asiantuntijoita (kiitos heille avusta ;-), mutta se on ollut kaikkein opettavaisinta. Se tuntuu hyvältä näin lähes 60 vuoden iässä.

Olen kirjoittanut nimimerkin suojasta yhdestä ainoasta syystä: Haluan pitää tämän blogin puoluepoliittisesti sitoutumattomana. Aion pitää sen myös jatkossa sellaisena. Ilmastorealismi kyllä kritisoi poliitikkoja aiheesta tarvittaessa ärhäkästikin, mutta se ei suosi mitään poliittista ryhmää. Kaikkiin suhtaudutaan samoin perustein. Joudun tämän kertomaan siksi, että tulen kirjoituksen lopussa avoimesti esiin oikeana itsenäni.

Uusi vihreä energia syö enemmän kuin tienaa

Ilmastonmuutokseen tutustuin 1990-luvun alussa palvellessani Pääesikunnan operatiivisella osastolla. Minun pöydälleni tuli yhtenä päivänä raportti, jossa Ilmatieteen laitos ennusti ennennäkemätöntä lämpenemistä tulevina vuosikymmeninä. Olin tuosta raportista aika hämmentynyt, mutta tieteellisessä kaavussaan se oli hyvin uskottava. Niinpä päätin lähteä seuraamaan alan tutkimusta ja reaalimaailmasta mitattuja muutoksia. Siitä alkoi minun polkuni maailmassa, jossa ilmasto ensin lämpeneni ja, kun lämpeneminen loppui vuosituhannen taitteen tienoilla, myöhemmin ilmaston lämpenemisen sijasta ilmastonmuutoksen keskellä. Käsitteetkin ovat siis ehtineet jo muuttua matkan varrella, mutta kiinnostukseni ilmastoon on vain kasvanut. Minulla on ollut mahdollisuus myös matkustella sekä virkatehtävissä että turistina Etelämannerta lukuunottamatta kaikilla mantereilla, ja noilla matkoilla olen tietysti yrittänyt havainnoida muutosta.

Edesmennyt viisas isäni johdatti minut 12-vuotiaana mukanaan Seinäjoen kesäyliopiston geologian kursseille. Se oli valtava kokemuksen laajennus jo silloin enojeni perässä perhosten keräilyä ja lintuvalokuvausta yrittäneelle varhaisteinille. Innostuin asiasta valtavasti, ja minustahan piti tulla geologi. Sittemmin lukiossa kohtasin kerrassaan mainiot biologian ja historian opettajat, ja ammattiambitiot vaihtelivat noiden alojen välillä. Ilmastolliset vaihtelut, sodat ja muuten onnelliset tai onnettomat inhimilliset tapahtumat eri aikakausina tekivät vaikutuksen. Sattumusten summana ajauduin kuitenkin lopulta merelliselle sotilasuralle, joka tarjosi minulle monen vuoden ajan mahdollisuuden työn ohessa seurata saariston ja meren luontoa vuodenkierron mukaisesti hyvin tarkasti.

Nauretaanko yhdessä Etelämeren jääkatastrofille?

Noista varhaisnuoruuden ajoista lähtien minua on hämmästyttänyt kotimaamme laaja ilmastollinen vaihtelevuus. On ollut lähes jäättömiä talvia Suomenlahdella, ja välillä niin pirun kovia jäätalvia. Mittasimme 1,5 metrin jään paksuuksia joskus 1980-luvun puolivälissä helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa Helsingin edustalta jääteitä puuhastellessamme. Niillä olisi voinut ajaa millä tahansa tukkirekalla tai taistelupanssarivaunulla. Epäilen, että jossain itäisellä Suomenlahdella - Kotkasta Narvaan - jään paksuus on voinut ylittää kahden metrin rajan. Tuollainen jää vanhan Neuvostoliiton ja Kylmän sodan aikaan olisi riittänyt teoriassa vaikka panssaroidun armeijan Suomenlahden ylitykseen. Ja seuraavana vuonna jää ei olisi kestänyt edes varovaisesti hiihtävää miestä. Sellaisen vaihtelun päälle ei voi rakentaa pysyviä strategisia hyökkäyssuunnitelmia, mutta puolustajan on sellaisiin kuitenkin varauduttava.

Nouseeko merenpinta Tanskan salmissa?

Samankaltaisista vaihteluista minulle kertoivat myöhemmin tapaamani vanhemmat miehet ja naiset eri mantereilla. Ilmastollinen vaihtelu on ollut hämmästyttävän yleinen asia kaikissa kulttuureissa, mutta voimakkaintahan se on korkeilla leveysasteilla kuten meillä.

Lopullisesti minut herätti ilmastotilastojen pariin ilmastotutkimuksen ilmeinen politisoituminen ja kotimaisen ilmastopolitiikan retoriikka. Sen tärkeimpänä osana annetut ennusteet olivat usein joko kokemusteni ja kuulemani vastaisia tai ainakin ristiriitaisia niiden kanssa. Lähdin aluksi aika vaivalloisesti tutkimaan mitattua ilmastodataa verraten sitä silloisiin ilmastomallinnuksiin. Vertasin noita tuloksia niihin yleisiin oppeihin, jotka olin saanut sekä monivuotisesta valmennuksesta ja kokemuksesta sotilastiedustelun upseerina että havaintoihini luontoharrastajana. Ristiriidat olivat ilmeisiä. En aluksi uskonut vertailutuloksiini, ja sitten oli pakko lähteä yhä syvemmälle lukemaan tieteellisiä tutkimuksia. Tulin lopulta joskus ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta (2009) edeltävän mediamyllerryksen aikaa siihen johtopäätökseen, että ihmisille on kerrottava myös vallitsevasta ja liioitellun itsevarmasta ilmastoparadigmasta poikkeavia näkökulmia

Ylen hupaisa ilmastokeskustelu

Nonniin, tässä nyt sitten olemme. Minä pidän blogia ja Te luette sitä ainakin satunnaisesti. Minulla on välillä ahdistus siitä, että seuraava bloggaus ei valmistu ajoissa, ja aktiivilukija pettyy, kun se ei ole siellä huomenna aamulla. Aina kirjoitusaihiot eivät kypsy siten kuin toivoisi. Nytkin on muutamia pitkän aikaa hautumassa olleita kirjoitusaihioita odottelemassa viimeistelyä tai kriittisen kirjoittajan omaa hyväksyntää. Onneksi Te uskollisimmat lukijat kuitenkin jaksatte tarkistaa, josko uusi juttu olisi ilmestynyt. Ja kiitokset myös uusille lukijoille, joista osa näyttää jäävän pysyviksi seuraajiksi, ja jotka usein jakavat juttuja eteenpäin Facebookissa, Twitterissä tai muilla keskustelupalstoilla. Joskus kannatta etsiä asioita myös vanhemmista kirjoituksista ja niiden kommenteista.

Tulin useammalla kappaleella esiin lukijoille. En tehnyt sitä egosyistä. Tein sen rohkaistakseni kommentoijia ja lukijoita niinikään taustojensa kertomiseen. Me tavalliset ihmiset kuitenkin lopulta sanomme viimeisen sanan ajallamme ilmastonmuutosasioihinkin. Taustani julkistaminen kuitenkin vaikuttaa blogin ylläpitoon. Tulen entistä tarkemmin katsomaan, että henkilöön käyvät hyökkäykset kommenteissa päätyvät roskakoriin, minne ne kuuluvat. Myös muut karkean luokan klassiset argumentointivirheet ja alatyylinen kommentointi saavat kyytiä aiempaa herkemmin. Uskon tämän linjan houkuttelevan useampia ihmisiä ottamaan kantaa, kun argumenttien vaikuttavuus ratkaisee verbaalisen sirkuksen sijasta. Minua saa tästä lupauksesta myös muistuttaa, sillä en ole 24/7 vahtimassa kommentteja.

"Mäkisen" kissat ja ilmastotutkijat
 erimielisinä. Kuvassa Milla-kissani.

Ilmastorealismia pitää muutoinkin kehittää edelleen. Harkitsen paraikaa uudenlaisen asettelun käyttöönottoa. Blogi tulee avautumaan Twitterissä ja videoilla jo tänä vuonna tai viimeistään ensi vuoden alussa.

Kuten edellä sanoin, haluan myös kehittää kommentointia, jonka yksi osa on nimettömien kommenttien vähentäminen ja nimellä tai nimimerkillä varustettujen lisääminen. Kannustan siis hankkimaan Google-profiilin tai vastaavan kommentointia varten. Ja eri näkökulmista tarvitaan lisää vieraskirjoituksia. Minä autan mielelläni viimeisessä editoinnissa ja tarvittaessa suojaan myös alkuperäisen kirjoittajan henkilöllisyyden, jos kirjoittaja niin haluaa.

Yhtenä kehittämiskohteena olen pohtinut Googlen mainosten sallimista. Google sitä minulle aina välillä ehdottaa, mutta olen luettavuuden vuoksi asiasta toistaiseksi kieltäytynyt. Mutta jos mainostamisen sallisin, olisin niistä kerätyt varat (ehkä muutaman kymmenen euroa per kuukausi) valmis panemaan sellaisenaan Ilmastorealismin mainostamiseen laajemmalle yleisölle. Kestättekö sellaisen?

Unohtakaapa siis Mikko Mäkinen, sillä blogisti on todellisuudessa kommodori (evp) Mikko Taavitsainen. Olen palvellut monenlaisissa tehtävissä 1970-luvulta 2000-luvulle kouluttaen aluksi tuhansia nuorempia sotilaita ja ollen myöhemmin aika monelle työtoverina - esimiehenä, alaisena tai vertaisena - asiantuntijatehtävissä niin operatiivisen johtamisen kuin sotilastiedustelun aloilla kotimaassa ja ulkomailla. Tässä blogissa niitä asioita ei käsitellä, mutta tiedustelu-upseerin pedanttisuudella koetan katsoa niin ilmastotutkimusta, ilmastopolitiikkaamme ja niistä vaikutteita saavia muita tutkimuksen ja politiikan alueita. Entisessä ammatissa oppimallani salausvarmuudella pidän ikuisesti omana tietonani kaikkien kontaktieni (vieraskirjoittajien, kommentoijien ja sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeen kautta yhteyttä ottavien)  henkilöllisyyden niin menneisyydestä kuin tulevaisuudesta.

Ilmastorealismin Mikko

Olen eläkepäivilläni lähtenyt mukaan kotikaupunkini, Järvenpään, kuntapolitiikkaan. Vuoden 2012 kuntavaaleissa valittuna perussuomalaisten valtuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä olen keskittynyt eniten kotikaupunkini talousasioihin, mutta muutamaan otteeseen myös ilmasto- ja energia-asioihin. Yksi syy politiikkaan lähtöön oli mielestäni osin kestämätön edellisten hallitusten politiikka useammallakin alueella. En noita asioita tässä erittele, sillä ne kuten Järvenpään kuntapolitiikkakaan eivät kuulu tämän blogin aiheisiin, mutta ilmastopolitiikka ja osin energiapolitiikkakin kuuluvat niihin alueisiin, joihin olen tyytymätön. Sipilän hallituksenkin kanssa minulle voi tulla omantunnon ongelmia noissa asioissa, mutta katsotaan sitä tekojen perusteella aikanaan.

Haluan vielä toistaa, että omasta poliittisesta leimastani huolimatta Ilmastorealismia-blogi ei ole puoluepoliittisesti sitoutunut. Kirjoitan ja julkaisen täällä juttuja puoluesidonnaisuuksista riippumatta. Koetan suojata myös vastakkaisesta näkökulmasta asiallisesti kommentoivia tasavertaisesti. Toivon, että lukijat ja kommentoijat arvostavat tätä ja toimivat samoin. Annetaan argumenttien ja laadukkaan datan ratkaista.

Aloitin kiittämällä lukijoita ja aktiivisia kommentointiin osallistuvia. Päätän samaan. Vielä kerran: Ilman teitä Ilmastorealismia ei olisi olemassa! Pidetään tämä blogi tavallisten ihmisten fiksulla tavalla argumentoivana blogina. Annetaan erilaisille näkökulmille tilaa. Sen voi tarvittaessa tehdä samalla kertaa kohteliaasti että kirpeästikin vastaan väittäen. Silloin kommentointi voi pysyä mahdollisimman vähän moderoituna, ja kaikki siihen osallistuvat tuntevat tulleensa reilusti kohdelluiksi.