sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Liman ilmastokokous ja Déjà-vu

Liman kokouksen mustanpuhuva tunnus
Perun pääkaupungissa pidetty ilmastokokous (COP20) on kantautuneiden tietojen mukaan päässyt jonkinlaiseen laihaan sopuun ”tiekartasta” kohti kansainvälisen ilmastosopimuksen solmimista ensi joulukuussa Pariisissa (COP21). Katsotaanpa, miten kokoomuslainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen summaa tuoreessa bloggauksessaan kokouksen annin itse paikalla olleena. Omat kommenttini ovat tavalliseen tapaan normaalitekstillä.  

Liman ilmastokokous päättyi hetki sitten sopuun, jota voisi kuvailla vaikka näin: heikompi kuin toivoimme, mutta paljon parempi kuin ei mitään.

Kaikki joutuivat tekemään kompromisseja. Emme saaneet parhaita mahdollisia askelmerkkejä kohti Pariisia, mutta olemme yhä raiteella kohti päätavoitetta eli uutta ilmastosopimusta vuoden 2015 lopulla. Uusi, kattava ilmastosopimus tarvitaan, tätä yksikään osapuoli ei missään vaiheessa ole kyseenalaistanut. Yhteinen tahto luo myös toivoa siitä, että tie löytyy.

Ministeri Grahn-Laasonen
Kattavuus on suhteellinen käsite. Limassa sillä tarkoitettiin kahta eri asiaa. Kehitysmaat ja osa kehittyvistä talouksista tarkoitti sitä, että päästörajoitukset ja kustannukset koskevat kattavasti vain länsimaita, ja tulonsiirtojen vastaanottajina ovat kattavasti kehitysmaat. Osa länsimaista käsitti em. ryhmien mielestä epäreilusti, että päästövähennykset koskisivat kaikkia maita – myös maailman ylivoimaisesti suurinta CO2-päästäjää eli Kiinaa, ja kolmanneksi suurinta päästäjää eli Intiaa. Kovin paljoa yhteistä ei noilla käsityksillä ole. Eikä silloin ole yhteistä tahtoakaan.

Liman kokous oli vaikea ja meni reilusti yliajalle. Lukuisten käänteiden ja maaryhmien konsultaatioiden jälkeen puheenjohtajat toivat sunnuntaiyönä istuntoon päätösesityksen, joka oli hyväksyttävissä.

Liman kokous oli hyvin samantyyppinen kuin aiemmatkin ilmastokokoukset, jotka ovat kokouksen alun toiveikkuudesta huolimatta menneet aina reilusti yliajalle ja tuottaneet laillisesti sitovan, aidosti kattavan sekä kunnianhimoisen sopimuksen ajajien näkökulmasta heikkoja tai suorastaan katastrofaalisia tuloksia. Ainoa asia, mistä Limassa sovittiin, taisi olla kasvojen pesu, jotta täydellistä epäonnistumista ei tarvitsisi myöntää Euroopan ja Pohjois-Amerikan vihreille.

Mistä Limassa sitten sovittiin? Limassa saatiin aikaan uuden ilmastosopimuksen pohjateksti. ”Elementtipaperi” sisältää edelleen lukuisia vaihtoehtoja. Vaikeat kysymykset jäivät ratkaistavaksi Pariisissa, mutta se oli odotettavissakin.

Elementtipaperin ”lukuisat” vaihtoehdot on lievä ilmaus. Tosiasiassa elementtipaperissa ei muuta olekaan kuin keskenään ristiriitaisia vaihtoehtoja. En ihmettele, ettei ympäristöministeri halunnut antaa linkkiä siihen. Ilmastorealismi sellaisen kuitenkin antaa – kas tässä.

Uutta ilmastosopimusta on pyritty rakentamaan maiden omista lähtökohdista käsin, jotta vanhaa, historiallista jakolinjaa teollisuusmaihin ja kehitysmaihin voitaisiin murtaa. Aika on ajanut ohitse vuoden 1992 maajaosta, kun osa kehitysmaista on vaurastunut. Ns. palomuuri on edelleen yksi vaikeimpia kysymyksiä Pariisin tulevissa neuvotteluissa.

Maailman maiden on aiemmin sovittu tuovan itse määrittelemänsä panokset pöytään uuden sopimuksen pohjaksi ensi vuoden maaliskuuhun mennessä tai hyvissä ajoin ennen Pariisin kokousta.

Limassa oli tarkoitus sopia, mitä näiden panosten tulisi sisältää. Lisäksi oli tarkoitus sopia siitä, mitä kaikkia tietoja näistä pitäisi esittää, jotta olisi arvioitavissa, miten annetut lupaukset riittävät ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Tietovaatimukset jäivät niukemmiksi kuin olisimme toivoneet ja muuttuivat viime vaiheessa enemmän suositusluontoisiksi.

Tjaah, aika lieviä ilmauksia jälleen. Tosiasiassa tietovaatimuksista ei kyetty sopimaan ollenkaan. Edes siitä, milloin tiedot annetaan kokouksia järjestävälle UNFCCC:lle, ei päästy sopimukseen.

EU:lle ja Suomelle on ollut tärkeää, että kansalliset panokset keskittyvät päästöjen vähentämiseen.

Tässäpä erimielisyyksien ydin onkin. Pääosalle maailman maista tuo asia ei ole ollenkaan tärkeää, sillä niillä ei ole aikomustakaan keskittyä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Ne haluavat keskittyä EU:n, Yhdysvaltain ja muutaman muun kehittyneen maan maksamien satojen tai jopa tuhansien miljardien dollareiden vuosittaisten ilmastokorvausten jakamiseen. Ymmärrettävästi tämä asia ei ole Suomen tärkeimpien prioriteettien joukossa, vaikka rahan lappaminen etelään nykyisin jo kuuluu maamme politiikan normistoon omasta velkaantumisestamme huolimatta.

Euroopan unioni on jo tehnyt oman sitoumuksensa. Olemme luvanneet vähentää päästöjämme vähintään 40 prosenttia. Vähintään-sana lupaa, että olemme valmiita tekemään enemmänkin, jos muu maailma lähtee mukaan. Jo ennen Liman kokousta optimismia loi se, että EU:n lisäksi maailman suurimmat saastuttajat USA ja Kiina kertoivat omista sitoumuksistaan. Kiina lupasi, että sen kasvihuonekaasupäästöjen kasvu pysähtyy viimeistään vuonna 2030 ja että uusiutuvan energian osuus nousee 20 prosenttiin. USA vähentää päästöjään 26-28 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Vai loivat USA:n ja Kiinan lupaukset optimismia? Kiinahan lupasi kasvattaa hiilidioksidipäästöjä 2030-luvulle asti. Ja Yhdysvaltain lupauksen antoi parin vuoden kuluttua eläköityvä presidentti, jota maan kongressi ei ilmastopolitiikassa tue. Kun edes tietovaatimuksista ei sovittu, ei Kiinan tarvitse kummemmin kertoa, miten se aikoo nostaa uusiutuvan energian osuutta.

Todettakoon vielä se, mitä Grahn-Laasonen ei halunnut kertoa: Intia aikoo kasvattaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä 2050-luvulle asti eikä aio suostua minkäänlaiseen energiasektorinsa auditointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että globaalisti CO2-päästöt tulevat jatkumaan vähintään entiseen tahtiin, vaikka EU vähentäisi omat päästönsä nollaan ennenaikaisesti. Ja teollisuutemme hiilivuoto vain kasvaa.

Nämä lupaukset, kuten myös ilmastorahoituksen vahvistuminen, ovat positiivisia signaaleja, mutta tosiasia on, että nyt esitetyt toimet eivät vielä riitä.

Hmmm… Minulla näyttää olevan erilainen käsitys positiivisista signaaleista. En muuten ole varma ilmastorahoituksen vahvistumisestakaan.

Ilmastotoimilla on kiire. Jos emme reagoi, vaikutukset voivat olla ennalta-arvaamattomia ja kauheita. Myrskyjä, tulvia, helleaaltoja, ekosysteemimuutoksia. Tautien leviämistä, pakolaisvirtoja, lisää köyhyyttä.

Vai kiire? Ilmastolla ei ole ollut kiirettä lämmetä pariinkymmeneen vuoteen. Eikä pitkän ajan lämpenemisvauhtikaan päätä huimaa – puolen asteen lämpenemistähän per 100 vuotta se osoittaa globaalisti sitten 1800-luvun loppupuolelta. Se on aika kaukana torjuttavan kahden asteen lämpenemisen rajasta – siis tosi kaukana. Ja kummallista on sekin, että edes IPCC ei ole havainnut Grahn-Laasosen mainitsemien kauheuksien yleistymistä.

Ilmastonmuutos ei odota. Haluammeko olla sukupolvi, joka jätti reagoimatta? Haluammeko jäädä historiaan sukupolvena, joka tiesi, mutta ei tehnyt? Lopulta kyse on tulevien sukupolvien oikeudesta elinkelpoiseen maapalloon.

Voi että! Mitä tähän maailmanpelastusyritykseen voisi sanoa? Ehkä kommentoijilta tulee apuja tähän?

Onneksi teknologinen kehitys tulee apuun. Vaikka kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat vaikeita ja prosessit hitaita, maailma menee eteenpäin. Ympäristöfiksu teknologia kehittyy ja halpenee. Kaupungit osoittavat edelläkävijyyttä. Cleantechistä on tullut valtava bisnesmahdollisuus niille, jotka voivat myydä muille tietä kohti vähähiilistä tulevaisuutta.

Olen samaa mieltä siitä, että teknologinen kehitys tulee ennemmin tai vähän myöhemmin apuun. Nopeammin se tulee apuun, jos parempien energiaratkaisujen kehittämiseen pannaan  lisää panoksia, eikä tuhlata paukkuja tämän hetken markkinaehtoisesti kannattamattomiin tuuli- ja aurinkovoimaan. 

Olisi muuten mukavaa, jos ministeri Grahn-Laasonen joskus esittäisi oikeita lukuja noista bisnesmahdollisuuksista ja varsinkin niiden toteutumista. Ilman lukuja ne jäävät vain vihreiksi hokemiksi vailla todellisuuspohjaa.

Silti kansainvälinen ilmastosopimus tarvitaan kipeästi. Sille on löydyttävä tahto Pariisissa. Sinne on matkaa, ja koko ensi vuosi on tehtävä paljon töitä. Liman kokous oli askel eteenpäin.

Kyllä Pariisissa varmaan jonkinlainen sopimus saadaan aikaan. Mutta onko se laillisesti sitova ja kaikkien maiden päästöjä samalla tavalla kohteleva – siis reilu – jää nähtäväksi. Mutta ehkä joku vapaaehtoisiin sitoumuksiin perustuva sopimus on mahdollinen?

Väittäisin, että Liman kokous selkeytti Kiinan ja Intian neuvotteluasetelmien erilaisuutta verrattuna EU:n ja Yhdysvaltain näkemyksiin. Ja hyvin erilaisia näkemyksiä on lisäksi Venäjällä, Persianlahden mailla sekä vaikkapa Brasilialla ja Indonesialla. Mikään viimeksi mainituista maista tai maaryhmistä ei ole lähentynyt ainakaan Euroopan Unionin kantoja. Sanoisin, että se pieni luulo, mikä minulla oli sopimuksen synnystä Pariisista vuoden kuluttua, hiipui Liman kokouksen tulosten myötä.

Grahn-Laasosen blogista kopioitu kuva Suomen
COP20-delegaation osasta
Lopuksi haluan sanoa vilpittömän kiitoksen Suomen 40-henkiselle valtuuskunnalle, joka teki kokouksessa todella hyvää työtä. Suuri kunnioitus rautaisille neuvottelija-ammattilaisille, asiantuntijoille ja järjestöjen edustajille. Kiitos, kun teitte pitkiä päiviä täydellä sydämellä.


Herranjestas – siis 40-henkinen delegaatio lähes maailman toiselle puolelle pariksi viikoksi neuvotteluun, jossa juuri mistään ei sovittu! Kun sain tästä kokouksesta Déjà-vu -kokemuksen – siis jokseenkin samanlaisia tunnelmia on kaikkien viime vuosien ilmastokokousten jäljiltä – ja katson viereistä kuvaa osasta Suomen delegaatiota, mieleen hiipii vaikuttava kärkihanke seuraavaan hallitusohjelmaan turhan hallinnon vähentämiseksi. 

Niin, mistä Limassa lopulta sovittiin noin osapuilleen. Tässäpä sopimusteksti. Siis ei oikein mistään.

77 kommenttia:

  1. Yksi Euroopan vaikuttavimmista ilmastopoliittisista ajatushautomoista, GWPF, toteaa lakonisesti: Liman tulos todistaa, että kehittyvät taloudet eivät ole kiinnostuneita hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta.

    http://www.thegwpf.com/gwpf-welcomes-non-binding-and-toothless-un-climate-deal/

    VastaaPoista
  2. Sanni on tahallaan pukeutunut vihreään mekkoon, niin ei erotu muusta vihreästä porukasta.

    Hyvin sait kaivettua tuon "elementtipaperin". Muutaman rivin luettuani tosin totesin Stubin sanoin, "voi mitä paskaa" ja lopetin lukemisen siihen.

    Ei voi kuin ihmetellä tätä tietoyhteiskuntaa. Miten 99 % ihmisistä on täysin pihalla siitä miten meitä kusetetaan.

    Tuo kommenttisi linkki kertoo selvästi, että useimmille maille hiilenpoltolle ei ole vaihtoehtoja, kun ei näytä olevan Saksallekaan.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olisi jo aika hylätä YK,n matkaileva ilmastoparasiitti kertakaikkiaan, mitääntekemättömän ja kyllä ilmastopanelisteillekin voisi lyödä loppatilin kouraan kun ilmiselvästi eivät saaneet mitään aikaan erinomaisuudestaan huolimatta vaikka Sanikkakin oli pukeutunut vihreään nuttuun, mihin minäkin kiinnitin huomioni.

      http://notrickszone.com/2014/12/14/limas-un-climate-conference-one-of-the-most-disgraceful-and-destructive-ever-time-to-end-the-un-traveling-charade/

      Ilkka

      Poista
    2. Ei sentään ollut päässä vilttihattua. Mitä mahtoivat isännät tarjoilla päivälliseksi ravintola Latunviirissä? Ehkä viron pottuja, kukkakaalia ja kuutossilliä.

      Sinne oli kova kiire. Onneksi juuri ehtivät kyytiin, kun junat olivat muuttuneet. Kuulivat kuitenkin, kun junailija puhalsi kumeaan pilliinsä ja niin juna lähti, pyörät huusi ja niin mentiin kohti Sorvankylää.

      Tapsa

      Poista
  3. Kyllä paljon halvemmaksi tulisi kustantaa noille 40:lle suoraan parin viikon luksusloma jossakin kivassa kohteessa. Sitähän ne sinne ovat lähteneet hakemaan. Valtion maksamaa luksustason lomaa. Ei, en minä ketään heistä syytä, itse otan kärppänä vastaan tuollaisen jos vaan joku tarjoaisi. Sanoinpahan vaan että kyllä tämä tapa palkita tyhjäntoimittajia on erityisen kallis tapa.

    VastaaPoista
  4. Täytyy rehellisesti sanoa, että ei ole kokommus enää lähelläkään fiksujen ihmisten puoluetta, ei ihme että kannatus on mitä on, kun tuollaisia taulapäitä päästetään antamaan lausuntoja.

    VastaaPoista
  5. Ei ole, mutta mikä puolue sitten on? Persutko? Ei ole mitään "fiksujen" ihmisten puoluetta olemassakaan. Kuten juuri kirjoitin, n. 99 % ihmisistä ei tajua, miten heitä kusetetaan tässä ilmastoasiassa.

    Tapsa

    VastaaPoista
  6. miten sanni luettlee kuin ulkoa opittuna kaikki maailman kauheudet mitä seuraa jos ei nyt heti, pian, äkkiä, nopeasti toimita.
    eikö se tarkista mitään näistä kertomistaan asioista?
    siis valehteleeko tietoisesti, vai onko tosiaan noin typerä?
    ihmettelen vaan tätä meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus ja äly ei yleensä viihdy samassa päässä...

      Poista
  7. Sama kysymys littyy tukkaan ja järkeen. Kumpi lähti ensin?

    VastaaPoista
  8. Matti Virtanen kirjoittaakin Sannin suojatyöpaiksata.

    http://yle.fi/uutiset/matti_virtanen_sannin_suojatyopaikka/7688092

    Ilkka

    VastaaPoista
  9. Pehmeet touhuu! Sanos Salme Pasi.

    Nyt on muuten havaittu uusi poikkeuksellinen ilmiö, venäläiset sotakoneet lentelevät poikkeuksellisesti. Selvä ilmastonmuutoksen lieveilmiö!

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänään YLE,ssä oli jo havaittu Länsi Arktisen saavuttaneen "tipping pointin" ja romahtavan mereen nostaen merenpintaa 3 - 4 metriä jollei pahempaakin jollei Pariisin ilmastokokouksessa päästä sopimukseen.

      Asiantuntijoiksi oli valittu jotain vilttiketjulaisia, eli kaksi kehitysaputyöntekijää ja yksi EK hemmo jotka valittivat Liman ilmastokokouksen laihoista tuloksista.

      Eli YLE on asentamassa ilmastokorjaussarjaa ja tähtäin on siirretty juohevasti propagoimaan Pariisissa sovittavasta sitovasta ilmastosopimuksesta, mitään ei siis taaskaan opittu kettutyttömediassa, eli jalat tukevasti ilmassa mennään kuten tähänkin asti.

      Ilkka

      Poista
    2. Tarkoitan siis Länsi Antarktiksen.

      Ilkka

      Poista
  10. justiinsa ja onhan se merkittävä 3 prosenttia koko antarktiksesta...

    lienee joku lukenut aikoinan isaac asimovin trilogiaa *Säätiö". siinähän tiedemiesjoukko laitetaan tuntemattomalle planeetalle kirjaamaan ylös tiedemaailman saavutuksia, tieteen historiaa tavoitteena estää linnunradan tuhoutuminen sisäisiin ristiriitoihin, sotiin ym.

    no sitten kerran planeetalle saapuu diplomaatti joka tutustuu työhön ja alkaa ihmetellä mitä järkeä koko touhussa on ja eihän siinä ollutkaan mitään ajatusta, mutta tekijät puolustivat sitä raivokkaasti.

    ikäänkuin samoja piirteitä ilmastonmuutostutkimuksessa ja tuloksissa; kallispalkkaiset miehet pyörittävät samoja asioita, samoja malleja, saavat samoja tuloksia, jotka ovat kaukana todellisuudesta ja vielä puolustavat henkeen ja vereen tuotoksiaan.

    miten ilmastotiede voi kehittyä, kun lopputulos on aina co2 ja sen ympärille rakenneltu ihmisen syyllistäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ärsytti nuo aamun "asiantuttijat", mitä lienevät kaksi kehitysyhteistyömaisteria ja yksi EK,n juoksupoika, EK,han onkin
      yksi suurimmista ilmastohihhuloinnin edunsaajia kun yrittäjänriski siirretään tukiaisilla veronmajsajille.

      Nooh' mutta miten tästä eteenpäin pitää kiikaroida, kun on vaikea
      minunkin hahmottaa.

      Ehkä saamme vuodeksi yhä paksumpaa ilmastotuubaa mediamme vallan villiintyessä, vaikka mielestäni ollaan jo nyt aivan farssin rajamailla,
      ilmastokeisarin paistatellessa munasillaan, ja kukaan ei huomaa mitään ja pikkulapsikaan ei uskalla huutaa ettei rihmankiertämää.

      Minusta Jo Nova hahmottaa hyvin, mutta aikahan tuon näyttää.

      http://joannenova.com.au/2014/12/in-lima-success-is-the-junket-the-headlines-the-voluntary-soft-option/

      Ilkka

      Poista
    2. "miten ilmastotiede voi kehittyä, kun lopputulos on aina co2 ja sen ympärille rakenneltu ihmisen syyllistäminen."

      No eihän se mitään oikeata tiedettä olekkaan, pelkkää tieteen kaapuun puettua politiikkaa.

      Poista
    3. Mieti sitä hiljaa itseksesi, kaipa Mikko suvaitsee että laitan tähän Walter Cunninghamin ja Marc Moranon YK haastattelun Liman kokouksesta, koska ei kannattane laittaa muualle mm. kielimuurin vuoksi.

      https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=mdPPP7yagRU

      Ilkka

      Poista
    4. Jassoo, eihän siellä konsensus ollutkaan sataprosenttinen, vaikka Sanni niin valehteli.

      Tuli siinä sitten kerrottua, mitä tuo 97 %:n konsensuskin oikein tarkoittaa.

      Lopussa tuli sitten se varsinainen asia. Köyhä maailma ei voi elää ilman fossiilisia. Tätä viherhihhulit eivät suostu millään myöntämään, vaikka meillä ei sitä toista maapalloa olekaan, josta kaikki uusiutuva voitaisiin haalia suihimme ja generaattoreihimme.

      Tapsa

      Poista
  11. niin, teollisuus näkee asiassa varman bisneksen kuten pankit päästökaupassa.
    ja artisti maksaa takuuvarmasti... on se hurjaa.. tämä meno finlandiassa.

    VastaaPoista
  12. En tiedä, mitä YLE:n juttua Ile mahtoi tarkoittaa, mutta tuosta aamu-TV:n lähetyksestä en kuullut tuosta Länsi-Antarktiksesta mitään. En kyllä koko pätkää kuunnellut.

    Porukkahan oli "astiantuntevaa", ilmankos jäi vähän astianmaku.

    Ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen, Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, kehtasi sanoa, että kokous oli hyödyllinen. Olikohan hyöty siinä, että valitsivat uuden kokoontumispaikan Pariisin jälkeen, vai oliko sekin jo valittu, no sitä seuraavan sitten.

    Monta tuhatta ihmistä loistohotelleissa pari viikkoa vähän väliä eikä mitään tapahdu, kuulostaa tosi hyödylliseltä.

    Sitten oli tämä toinen, Simo Kyllönen, ilmastoetiikan tutkija, kummallakaan ei siis hajuakaan ilmastosta.

    Kolmantena oli tämä EK:n hemmo, jonka silmissä kiilsi tukiais-€uron kuvat, kun puhui cleantechistä. Tämä vihreä Kyllönen komppasi, että ilmastonmuutoksen torjunnasta on jopa Suomelle hyötyä. Tätähän sieltä on kuultu jatkuvasti, mutta mitään konkreettista ei ole kerrottu, puheltu vain pehmeitä siitä cleantechistä.

    Entä sitten, jos kehitettäisiin joku keksintö, joka oikeasti vaikuttaisi CO2-päästöihin? Sitten joku sanoisikin, että aprillia, ei sellaista tarvita, kun hiilidoksidin lisääntymisestä onkin pelkää hyötyä.

    Siinä sitten kaupiteltaisiin vehjettä turhuuden markkinoilla. Noinkohan Suomen Luonto - lehden feministiosasto nimeäisi sen vuoden turhakkeeksi? Epäilen, vaikka aihetta olisi.

    Nyt ei turhakkeeksi ihan kelvannut miesten hammastahna, vaikka liki liippasi. Feministiosaston mielestä hammastahnan pitää olla sukupuolineutraalin.

    Ehdotan siis myös sukupuolineutraaleja deodorantteja, hajuvesiä, partakoneita ja terveyssiteitä ja nykyiset, vähemmän neutraalit ensivuoden turhakeäänestykseen mukaan.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajamäen asijantuntijarykmenttiohjelma oli katsottavissa vain suorana,
      ja se on ymmärtääkseni nähtävissä vasta perjantaina, ja eiköhän siihen mennessä ole käsiteltävänä ajankohtaisempia "asiantuntijalausuntoja"
      kun suomessa on nyt asiantontijoiksi valikoituneet mitä ihmeellisemmät
      tahot mitä kirjavimmilta osaamisalueilta oikeiden tiedemiseten(naisten loistaessa poissaolollaan.

      Niinku tuo ilmastopaneelikin, sekalaista sakkia meriitteinään
      lopahtanut yliopistoura joka on päätynyt vilttiketjun virkamieheksi kohotakseen huippuunsa eli asiantuntijaksi ilmastoratsulla ratsastaen.

      Ilkka

      Poista
    2. Kuulinkin rationuutisista pätkän varmaan juuri tuosta jutusta. Joku SLSL:n jäppinen sanoi, että Länsi-Antarktika romahtaa huomenna mereen ja merenpinta nousee 3 - 4 metriä.

      Perskules, varpaat kastuu täälläkin.

      Tapsa

      Poista
    3. Mun pitää hakea mökiltä jolla parvekkeelle että pääsee kauppaan,
      mutta kun Sellon ruokakaupat on lattiatasolla tullen näin tulvitetuiksi, ja mikä pahinta myös viinakauppa, joten täytyy soutaa Lähderantaan jossa
      nämä palvelut vielä on pari metriä tätä tulvarajaa ylempänä, .

      Ilkka

      Poista
    4. Lisännen että jäljet vievät seuraavaan erikoisasiantuntijaan, joka on myös Talouselämä lehden johtavin ilmastoasiantuntija ja SLSL tiedottaja.

      "Tapio Ikkala
      University of Helsinki, Department of Social Research/Media and Communication Studies, Undergraduate

      Research Interests:
      Sociology, Consumption Culture, Consumer Behavior, and Psychology"

      Ilkka

      Poista
  13. Olisiko missään nimilistaa tuosta Suomen delegaatista? 40 henkilöä on nykytilanteessa käsittämättömän paljon. Vähempikin ( 4-5 h) olisi rahapulan aikana riittänyt. Netin kautta voi aina kysyä lisätietoa ja pyytää lisävaltuuksia (=rahaa).

    Siis kiinnostaa: nimi, vakanssi, koulutus, kokemus ja jos vielä palkkakin.

    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän suuri osa ole tuossa, mutta lisäksihän oli kaikenmaailman ministeriä, ekoaktivistia, kirkon ulkomaanavun porukka, eri ministeriöiden tarkkailjat, ulkoministeriön edustajat, kehitysapuvirkailijat ja eri ministeriöiden maksamat aktivistiryhmien edustajat ja muuta sukankuluttajaa ja useampi toimittaja, joten lienee mahdotonta sanoa suomen kokoustajien kokonaislukumäärää, mutta onhan se lähempänä tuhansia kuin satoja, koska Suomi haluaa olla maailman ilmastojohtaja.

      http://www.ilmastopaneeli.fi/fi/ilmastopaneeli/

      Ilkka

      Poista
    2. Olen lähettänyt asiasta kysymyksen ympäristöministeriön kansliapäällikölle. Jos en saa vastausta, lähetän kyselyn oikeuskanslerille. Katsotaan sitten. Mutta vastauksista saa lukea tästä blogista takuuvarmasti.

      Poista
    3. Tarkemmin ajateltuna, ehkä jonkun lukijankin kannattaisi kysyä asiaa ympäristöministeriöstä siltä varalta, että en saa vastausta nopeasti. Julkisia tietojahan nuo ovat. Omat kysymykseni olivat:

      "Pyydän julkisuuslain nojalla seuraavia tietoja:

      1. Ketkä osallistuivat Suomen valtion kokonaan tai osin kustantamina Liman ilmastokokoukseen tämän kuun alussa?
      2. Mitkä olivat heidän suhteensa Suomen valtioon, tai millä perusteilla valtiomme heidän matkaansa kustansi?
      3. Miten eri osallistujatahojen panokset vaikuttivat Liman kokouksen lopputulokseen Suomen kansallisten etujen näkökulmasta tarkastellen?

      Poista
    4. Varmaan kannattaisi kysyä reissun kustannuksiakin. Sähköpostillako pyynnön laitoit? Oikeuskanslerille varmaan vaatii vanhan A-nelosen puumerkkeineen.

      Tuon ilmastorahaston sisällön, kun siihen vielä lisättäisiin peruutettavien ilmastokokousten kustannukset, sijoittaisin pilvisyystutkimukseen, siihen kun ei tunnut rahaa jostain syystä löytyvän, vaikka homma on IPCC:n raporteissa tositensa perään aina vaan levällään.

      Tietäisiköhän Core kätkeytyykö siihen mahdollisesti jokin epämiellyttävä totuus?

      Tapsa

      Poista
    5. Onkos ympäristöministeriöstä kuulunut vieläkään mitään?

      Tapsa

      Poista
  14. Sannille täytyy toki antaa kiitosta kaikesta huolimatta. Kööpenhaminan sovun osti aikanaan Ville Niinistö ja sen hinta oli 30 miljoonaa euroa. Kukaan ei ole vielä kertonut oliko se kertakorvaus vai maksetaanko sitä edelleen vuosittain? Tietääköhän kukaan täällä asiasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko Sannille antaa kiitosta? Stubbin hallitus vastikään lupasi 80 miljoonan rahoituksen Vihreään ilmastorahoitukseen (GCF), josta ensi vuonna maksetaan lähes puolet. Me suomalaiset pidämme lupauksemme toisin kuin monet muut, jotka lupaavat vastaavia asioita.

      Sanoisin, että ministeri Grahn-Laasosen kritiikittömyys nykyistä ilmastonmuutosparadigmaa kohtaan tulee hänet ja hänen puolueensa joskus lähitulevaisuudessa kaatamaan. Monet muutkin sixpackin aikaiset asiat siihen vaikuttavat. Ja minä haluan auttaa sitä prosessia, vaikka entinen kokoomusäänestäjä olenkin 1970-luvulta alkaen.

      Poista
    2. Käsittääkseni tuo lupaus 80 miljoonan osalta oli alustava, ei sitova. Meillähän vaihtuu hallitus kohtapuoliin, joten perinteen mukaan tämän hallituksen lupauksia ei seuraavan välttämättä tarvitse täyttää. Olen hämmästellyt ministerille kokoomuksen ilmastopolitiikkaa, mutta mukavan niitä näitä vastineen ja toivotusten ohessa ei itse asiaan juurikaan otettu mitenkään kantaa.

      Poista
    3. Kaikkea mennään lupaamaan, ihankuin oltaas Ameriikoissa, mutta oli miten oli, rahat eivät ole vielä kasassa, ehkä ne nostavat sähköveroa
      pienkuluttajilta kootakseen kolehtinsa.

      UM.llä on kyllä tahaa jaella kansalaisjärjestöille ja sitten Paatero kitisee
      jostain muutaman miljoonan siirrosta kehitysavusta joidenkin takahikiän lähetystöjenn ylläpitoon.

      UM on kova rahanjakaja:

      "Pienille ja keskisuurille järjestöille myönnetään vuosittain hanketukea ja viestintä- ja globaalikasvatustukea. UM tukee kansalaisjärjestöjen toteuttamaa kehitysyhteistyötä yhteensä 114 miljoonalla eurolla vuodessa."

      http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=316412&contentlan=1&culture=fi-FI

      Kaipa nuo ovat niitä "kansalais"järjestöjen lomarahoja joilla matkustellaan näihin erilaisiin kekkereihin, niitä on vaikea eroittaa ilmasto ja muista kehitysapuvaroista.

      Nooh' oli miten oli, Obamankin 3 miljardin lupaus taitaa olla katteeton
      kun senaatti ei suostune, mutta ainahan polittiset lehmänkaupat ovat mahdollisia.

      http://www.thegwpf.com/fight-looms-over-3-billion-obama-pledge-for-un-green-climate-fund/

      Ilkka

      Poista
  15. No siintähän pidettiin meteliä aikanaan, ja asia piti korvata Suomelle EU neuvottelusissa, kun Villelle sattui pieni kämmi sielläkin.

    "Tähän saakka on toitotettu toitottomasta päästyä metsien merkityksestä maapallon keuhkoina, hiilidioksidin sitojina. Tässä katsannossa vähäväkinen Suomi, Euroopan metsäisin maa, on nähty hiilinieluna. Niin kuviteltiin ennen Kööpenhaminaa.

    Mutta yllätys, yllätys: neuvottelupöytään käydessä vihreä kultamme oli muuttunut katinkullaksi. Jossakin oli kehitelty sellaiset rätingit, että metsämaasta tulisikin maksumies.

    Pahimmassa tapauksessa olisimme joutuneet maksamaan metsien käytöstä vuosittain satojen miljoonien sakot. Hiilinielusta olisi tullut rahanielu. Joutivatkin kaatua rahanvaihtajien pöydät sellaiselta Köpiksen kauppatorilta!"

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/hiilinielu-vai-rahanielu/1069086

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisännen vielä Limassa, jollei sovitun, niin hyväksytyn joukosta
      valmistelevia ilmastokokouksia, ennen Pariisin lopullista ilmastokokousta missä pitäisi sopia jotain sitovaa, eli kyllä ilmastosyöttiläillä on kalenterit jo täynnä, kun nuo kokoukset ei tule läheskään riittämään ryydittämään Pariisin ilmastokokousta.

      http://unfccc.int/meetings/unfccc_calendar/items/2655.php?year=2015

      Ilkka

      Poista
  16. tämän päivän hs. pääkirjoituksessa joka tietenkin käsitteli ilmastokokousta huokui jotensakkin epätoivoinen sävy. kuka muuten mahtoi kynäillä sen?
    surtiin urakalla halpaa öljyä ja vaikka siitä todettiin tulevan hyvä ponnahdus talouden elpymiselle, niin sittenkin pidemmällä tähtäimellä ei ollut hyvä asia, koska saastuminen lisääntyy ja se sitten maksaa?! mukavasti sotketiinn kiinan ilmasaasteet ja co2. kiina varmaan pyrkii parantamaan ilmanlaatua, mutta tuskin paljon välittää hiilidioksiidin lisääntymisestä.
    artikkelissa suoraan epäiltiin pariisin 2015 kokouksen onnistumista.
    kuten on jo kutakuinkin tiedossa kiina ja intia eivät luovu fossiilisten käytöstäpitkään tulevaisuudessa. tätä ennustusta ei tarvitse epäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitihän tuo lukaista miten masentavaa se onkaan kun energia halpenee, ja taitaa se masentaa tuuliparooneja yhtä paljon kuin verokarhuakin.

      Ei edes fossiilisten loppumisella kehtaa alarmisoida kun on ylitarjontaa.

      Mihin tuokin johtaa, muuhun kuin energiamarkkinoiden globaaliin uusjakoon.

      Apaattinen artikkeli, kukahan sen on kirjoittanut kun ei ollut kehannu
      laittaa nimeäänkään.

      Liekö joku sanomatalon ovivahti tai kynnysmatto.

      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1418653769796

      Ilkka

      Poista
    2. Unohtui mainita että HS valehtelee pääkirjoituksessaan

      "Limassa sovittiin, että maailma hankkiutuu hiilineutraaliksi vuonna 2050. Silloin siis energiaa tuotettaisiin ilman fossiilisia polttoaineita."

      Ei siellä sellaista sovittu, joten jos jotain kiinnostaa sopii kysyä
      JSN,nnältä onko sopivaa että HS jatkaa valehteluaan, eli tuleeko nahkapäätös.

      Ilkka

      Poista
    3. Jo oli taas varsinainen sepustus. Suomikaan ei ole luvannut hiilineutraalisuutta v, 2050, vaikka tämä Sannimme menikin lupaamaan sen jo 20125.

      Kun hiilidioksidi on tuomittu saasteeksi jo aikoja sitten, suurin osa lukijoista varmaan nyt kuvittelee, että juurikin hiilidioksidi estää fotosynteesin. Onneton peruskoulumme tuskin on pystynyt asian oikeaa laitaa oppilaille juurruttamaan.

      Niin, eihän siellä sovittu yhtään mistää muusta kuin siitä, että pidetään taas hauskaa veronmaksajien rahoilla seuraavaksi pariisissa. Hyvä paikka puna-vihreille, siellähän pyörii se tuulimyllykin, punainen kait väriltään.

      Viimeinen lause sentää osui melko kohdalleen.

      Tapsa

      Poista
    4. Ei ku siis 2025.

      Tapsa

      Poista
  17. Ajattelin tilata Hesarin ensivuonna, kun siellä on viime aikoina ollut jopa joskus edes hieman kriittisä kantoja Ilmastomuutoksesta (luen töissä joskus). No nyt varmistui etten tilaakaan. Äänestän lompakolla omalta osalta sen paskalehden toimitusta kohtaan.

    Toni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tulit järkiisi.

      Onko Pravdassa todella ollut jotain kriittistä ilmastonmuutoksesta?
      Olihan siinä se tuulimyllyjuttu, mutta ei sitä voi tulkita kritiikiksi ilmastonmuutosta tai siis sen katastrofaalisuutta julistavien suuntaan.

      Tapsa

      Poista
    2. Seuraavassa äsken puheena ollut Suomen johtavimpien ilmastoasiantuntijoiden kootut selitykset Liman ilmastokekkeristä.

      Se näkyi vain suorana, jostain syystä ne tulevat viipeellä arkistoon.

      http://areena.yle.fi/tv/2228143

      Ilkka

      Poista
    3. Unehtu sanoa että alkaa 11:00 kohilta, kun mua ei ainakaan ex. tutkamiehenä kiinnosta ilmailusadut itse nähneenäni monenlaista kulkijaa eikä SR1,sessäkään ollut transponderi päällä sen pyyhkästyä puolisilmukan Suomenlahen päällä ilman että uutisissa olisi ollut pihaustakaan, silloin kauan sitten.

      Ilkka

      Poista
  18. Merijään väheneminen lisää odotetusti Auringon säteilyn absorboitumista, tietää NASA:

    http://www.nasa.gov/press/goddard/2014/december/nasa-satellites-measure-increase-of-sun-s-energy-absorbed-in-the-arctic/#.VJHWkUjTCYR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi voi taas, etkö taas osannut lukea linkkiäsi, ja NASA kompastui jo alkumetreillä mallintaessaan albedoa talvella jolloin aurinko ei paista minkä seurauksena Watin osaset jäävät arvailujen varaan.

      Onko sulla joku taho joka syöttää moista skeidaa mediaan, ilman että ymmärrät itse yhtään mitään toimiessasi ilmastolähettiläänä ties kenen laskuun?

      http://wattsupwiththat.com/2014/12/17/arctic-albedo-variations/

      Ilkka

      Poista
    2. Merjään määrä on kasvanut molemmilla napa-alueilla melkoisesti sekä 2013 että 2014. Joulukuun 14. päivänä molempien napa-alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli lähes 25 miljoonaa neliökilometriä. Viimeksi jääpeitteen pinta-ala on tähän aikaan vuodesta ollut tuota suurempi vuonna 1988.

      https://sunshinehours.files.wordpress.com/2014/12/global-sea-ice-extent-for-day-348-from-1978-infilled.png?w=1024&h=512

      Poista
    3. Jep, merijään tilavuus on toipunut hieman, nyt ollaan suunnilleen vuoden 2005 tasolla ja trendi on yhä vahvasti alas.

      Poista
    4. Huoli pois: Merijään pinta-ala on ollut jo parin vuoden ajan samoissa lukemissa kuin 1980-luvulla.

      http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/global.daily.ice.area.withtrend.jpg

      Poista
    5. Jees, mutta jos Pohjoisen kato palaa voi suihkuvirtaus pruukata vithuilemaan.

      Poista
  19. http://www.sciencedaily.com/releases/2014/12/141217154124.htm

    W. Eisenburgerin julkaisua aiheesta odotellaan.

    VastaaPoista
  20. No etkö vieläkään osannut lukea linkkiäsi, kun se antaa ymmärtää albedon muutoksen kuvastavan Arktisjäiden hupenemista, niiden ollessa 10 vuoden maksimissa.

    Etkö näe ristiriitaa?

    http://ocean.dmi.dk/arctic/old_icecover.uk.php

    "NASA satellite instruments have observed a marked increase in solar radiation absorbed in the Arctic since the year 2000 -- a trend that aligns with the steady decrease in Arctic sea ice during the same period."

    Ilkka

    VastaaPoista
  21. tämä aivan off-topic mutta miten suhtaudutte: on jo novan jutusta naomi klein runs amok..

    siitä pätkä joka jo novan tekstiä:

    Hmmm. The IPCC warned that the biggest temperature rises would be at the poles. If this was about the “intersection of climate and race”, as she calls it, the worst hit nations would be those dark skinned nations like Canada, Finland and Norway, eh?!


    siis dark skinned nations like finland -norway-canada?
    ymmärränkö oikein, että ollaan dark skinned people täällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran sekava oli kirjoituksesi, että linkkiä jäin kaipaamaan.

      Tapsa

      Poista
    2. Minä taas ymmärsin että Petteri ja IPCC ovat luvanneet meille hyvän rusketuksen kun annettujen lukujen mukaan täällä olisi Välimerellinen ilmasto.

      Kyllä siinä valkoisinkin kalkkilaivan kapteeni nimittäin ruskettuu lämpötilan
      noustua petterin lupaamat 14C ja ulkonakin voi kellistellä vähissä ketineissä ympärivuotisesti.

      Kyse taisi olla kuitenkin siintä että Klein väitti lämpenemisen iskevän eniten ja rasisitisesti tummiin ja kaikkein köyhimpiin, sen iskiessä voimakkaimmin pohjoisille alueillemme voi hyvinkin päätellä ilmastotieteen ja Kleinin todistuksista täällä asuvan tummaihoisia kaikkein köyhimpiä.

      http://joannenova.com.au/2014/12/naomi-klein-runs-amok-calls-skeptics-white-supremacists/

      Ilkka



      Poista
    3. no joo. köyhät ovat kohteena kävi kuin tahansa.
      kun puhutaan tummaihoisista ei ensimmäisenä kyllä tule mieleen skandinavia tai kanada.
      no klein varmaankin tuntee näitä seutija ja muistelen pravdassa olleen jonkin jutun hänestä.
      kohtuullisen villejä ajatuksia muistelen lukeneeni artikkelista.

      Poista
    4. Onkohan Naomi ajatellut että lähitulevaisuudessa täällä meilläkin suurin osa kansasta on tummemman väristä, kun seuraamme Ruotsin jalanjäljissä oman alkuperäiskulttuurin tuhoa kohti?

      Poista
    5. no voi näin olla. muuttuuko suomalaisten mielipide yleensä pakolaisia kohtaan, kun näistä moni ryntää vaikka isiksen riveihin tuhoamaan demokratiaa, jonka suojiin on hakeuduttu juuri terrorismin vuoksi.
      on tämä kummallista, mutta eihän tässä maailman menossa ja tapahtumissa ole muutenkaan mitään tolkkua.

      Poista
  22. tässä.
    http://joannenova.com.au



    VastaaPoista
  23. kun tässä kalkkunapadan valmistumista odotellaan, niin enpä malta olla lausumatta Paul Homewoodin blogin juttua jylsijöistä, siis homewood:

    luulin, että olen jo kuullut ja nähnyt kaiken, mutta ei sinnepäinkään!
    jylsijät ovat kutakuinkin ihmisen veroinen ilmastontuhoaja.
    arktisen oravat ovat merkittävä co2 lähde, möyhentäessään maata, kaivaessaan koloja
    ja lämmittäessään maata...

    ja julkaisijat eivät esitä mitään kritiikkiä.
    hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha vitsi kemian tunnilta:
      Mitä samaa on lotalla ja hiilellä?
      - Molemmat on jylisöitä!

      Poista
  24. jälleen tämän aamun pravdassa saavalainen ja kumppani alkavat sarjan arktisen alueen "kuolonkierteestä". merenpintakin kuulemma nousee toisella puolella maapalloa ilmasto lämpenee ja jäät sulavat. onkohan saavalainen vilkaissut nykytilannetta arktisella alueella.?
    hyvin on valittu ympäristötoimittaja joka suoltaa ville niinistön ajatuksia maan valtalehdessä täysin surutta.

    VastaaPoista
  25. Ja Karjalainen liittyy joukkoon: "Keskilämpötila noussut Suomessa rajusti - erityisesti kolmena kuukautena"

    "uoreen tutkimuksen mukaan erityisen nopeaa lämpötilan kohoaminen on ollut viimeisten 40 vuoden aikana, jolloin lämpötila on noussut yli 0,2 astetta vuosikymmenessä.
    - Lämpötilan nousu on ollut voimakkainta marras-, joulu- ja tammikuussa. Myös kevätkuukausina eli maalis-, huhti- ja toukokuussa lämpötilan nousu on ollut vuosittaista keskiarvoa nopeampaa. Kesäkuukausina lämpötilan nousu on ollut vähäisempää, toteaa Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston professori Ari Laaksonen."

    "Lämpötila-aikasarja luotiin keskiarvoistamalla kaikkien Suomen mittausasemien tuottama aineisto koko maan yli. Lisäksi alkuvuosina, kun Suomen oma mittausasemaverkko ei vielä ollut maanlaajuisesti kattava, käytettiin aineistoja mittausasemilta naapurivaltiosta."

    http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/63714-keskilampotila-noussut-suomessa-rajusti-erityisesti-kolmena-kuukautena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vikaa tuossa tutkimuksessa on? Vankkaa faktaa ja taustalla oleva tieteellinen analyysi osoittaa lämpötilan muutokset tilastollisesti merkittäviksi ilmastollisisksi signaaleiksi. Avaa vähän!

      Poista
    2. Vikana on adjusteerattu ja muilta alueilta/maista arvattu lämpötilasarja. Mukana naapurivaltioiden mittauspaikat, joista sitten laskettu mitä lämpötila voisi olla satoja kilometrejä muualla. Ja kuten tunnettua, niin voin aikalaisella varmuudella arvata että bias varhaisemmissa adjusteerauksissa on alaspäin ja myöhäisemmissä ylöspäin. Näitä kun on nähty. MIelenkiintoista olisi nähdä molemmat aineistot eli ne mitatut luvut sekä niistä aproksimoidut ja adjusteeratut luvut. Meneekö niin kuin Australiassa, että "adjusteeraus" saa aikaan sen että kaikissa mittauspisteissä ja niiden väleissä on adjusteerauksen jälkeen kattavasti korkeammat lukemat kuin mitä mittarit oikeasti näyttävät.... arvaan että on.

      Poista
    3. LIsää. Suomessa ei kuulemma tämä 20 vuoden lämmön nousun pysähtyminen ole tapahtunut, vain muualla. Eli nyt on ainakin yhden tutkijan sana siitä että se on tapahtunut, mutta ei tietenkään Suomessa.

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/suomen-keskil%C3%A4mp%C3%B6tila-noussut-jo-yli-kaksi-astetta-1.77742

      Poista
  26. Suomi kärsii pahiten!

    http://yle.fi/uutiset/tutkimus_suomen_keskilampotila_nousee_muuta_maailmaa_nopeammin/7703063

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ilmasto muuttunut minun elinaikanani juuri mitenkään täällä suomessa. Mistä kärsimyksestä on kyse?

      Poista
    2. Siitä, että saamme täällä peräpohjolassa hytistä kuten ennenkin. Hyvähän se olisi, jos täällä lämpenisi.

      Tapsa

      Poista
    3. Suomi on hyvin riskialttiilla paikalla Golf-virran ennustamattomuuden takia. Voi käydä niin että tulee pari vuosikymmentä lämmintä ja sitten Siperian kylmää...

      Poista
    4. Täytyypä katsoa aikasarjoista vertaillen, paljonko dataa on nyt kidutettu, venytetty ja vanutettu. Muutama tunti tulosten saamiseen taitaa mennä.

      Poista
  27. No nyt se ilmastonmuutos pilaa Itämeren!

    http://yle.fi/uutiset/tutkija_ilmastonmuutos_uhkaa_rannikkovesien_hyvinvointia__katso_kotijokesi_kuormitus/7692499

    VastaaPoista
  28. Miksei kukaan kerro, mitä ne oikeat lämpötilat ovat sekä meillä että globaalisti? Oliko 1700-luku jotenkin optimaalinen? Siihenkö pitäisi pyrkiä?

    Tapsa

    VastaaPoista
  29. millaista säätä ja ilmastoa tässä nyt yritetään muovata? staattista ettei liikahda puussa leehtikään.
    on se huonoa ilmastohistorian tuntemus tutkijoilla. puulustojen mukaan on varmasti ollut takavuosina ( n. 7000v. sitten) selvästi ja pitkään lämpimämpää josta todisteena tukkipuiden kasvu lähes jäämeren rannikoilla.

    VastaaPoista
  30. "Tutkijoille on vasta viime vuosina selvinnyt, että Auringon toiminta oli 1900-luvulla poikkeuksellisen aktiivista. Jaksoa kutsutaankin suureksi moderniksi maksimiksi.

    Professori Kalevi Mursula Oulun yliopistosta kertoo, että nyt poikkeuksellinen maksimi on ohitse. Viime vuosikymmenen aikana Auringon aktiivisuus on vähentynyt huomattavasti.

    Tutkijoita tilanne kutkuttaa. Kun päästään tarkkailemaan tähden rauhallista vaihetta, sen toiminnasta voi paljastua uusia asioita.

    – Suurin osa, mitä tiedetään Auringosta, perustuu poikkeuksellisen aktiiviseen aikaan, Mursula huomauttaa."

    http://www.ts.fi/teemat/tiede/713794/Aurinko+siirtyi+hiljaiseloon

    VastaaPoista