MOT: Väärää voimapolitiikkaa – vai tuliko mitään tutkituksi?

Yleisradion TV1-kanavalla esitetyn MOT-ohjelman nimi on lyhenne sanoista ”mikä oli tutkittava”. Tuon fraasin mukaisesti toimitus lähti tutkimaan Suomen energiapolitiikkaa teemalla ”Meillä ei ole tähän nykymaailmantilanteeseen sopivaa energiapolitiikkaa.” Jos tuon Areenassa vielä vajaan kuukauden nähtävillä olevan ohjelman sanoma pitäisi pelkistää muutamaan virkkeeseen, se olisi seuraava: Suomi ei investoi tuuli- ja aurinkovoimaan, kuten verrokkimaat. Siksi maamme teollisuus menettää valtavat liiketoimintamahdollisuudet maailmanmarkkinoilla. Tilanteesta on syyttäminen nykyistä ydinvoimaan luottavaa energiapolitiikkaamme, jota suunniteltaessa ei ole kuunneltu haastateltuja professoreita.

Arvioin ohjelmaa nyt hieman aiemmasta poikkeavalla tavalla seuraavien välikysymysten avulla: Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin? Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin? Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin? Mitä jätettiin kertomatta?

Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin?

Ymmärrän, että puolen tunnin ohjelmaan ei saa mahtumaan kaikkea energiapolitiikastamme ja -järjestelmistämme. Minun mielestäni relevantteja asioita olisivat olleet vaikkapa

1.  Energian hinta suurkuluttajille ja kotitalouksille.
2. Energian saatavuus ja saatavuuden luotettavuus.
3. Energian tuotannon ja käytön tehokkuus.
4. Energian kotimaisuusaste.
5. Energiatuotannon vaikutus ympäristöön.

"Väärän" energiapolitiikan syntipukki 1

6. Em. tekijöiden vaikutus elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja laajemminkin kansantalouteen.

Lyhyesti sanottuna mitään noista asioista ei tutkittu. Muutamia niistä hutkittiin löysillä haastattelupätkillä ja perustelematta muuten kuin oletettuun auktoriteettiin vetoamalla. Jos jotain tutkittiin – ja tuo sana on valitettavasti aivan liian juhlava tähän yhteyteen – se oli neljän professorin paha mieli siitä, että heidän näkemyksiään ei ole otettu vakavasti sen paremmin energiateollisuuden, virkamiesten kuin poliitikkojenkaan keskuudessa.

Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin?

Näin energia-alan ulkopuolisena seuraajana hakisin energiatuotannon asiantuntijoita sähkö- ja sähkövoimatekniikan, säätötekniikan ja voimalaitostekniikan osaamisen sekä energia-alalla toimivien tuotanto-, jakelu- ja myyntiyhtiöiden strategisen johtamisen parista. Näitä henkilöitä löytyy vaikkapa Teollisuuden Voimasta, Fortumilta, Pohjolan Voimasta, Heleniltä, Finngridiltä, ABB:lta, Nesteeltä, STUK:sta, teknillisten korkeakoulujen energiatekniikoiden laitoksilta. MOT ei ollut löytänyt haastateltavaksi ainuttakaan em. aloilla toimivaa.

Puhtaat paperit Huttuselle selkeistä sanoista

Energiapolitiikan asiantuntijoita kuvittelisin löytyvän sektoriin perehtyneistä johtavista virkamiehistä, poliitikoista ja näiden kanssa toimivista sekä tuotantoa että kulutusta edustavista etujärjestöistä. Ohjelman sivuroolissa sentään oli näitä kaksi: Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen sekä Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

Pääosassa olivat neljä professoria – yksi valtiotieteilijä ja kolme kauppatieteilijää. Ainoallakaan ei ole minun selvitykseni mukaan ns. kovaa osaamista energian tuotannon, jakelun tai suuren mittaluokan kulutuksen saroilla. Silmiinpistävää näiden neljän osalta oli eturistiriita (conflict of interest) sikäli, että heillä kaikilla näyttäisi olevan joko omaa liiketoiminnallista aktiviteettia ns. uusiutuvien energiateknologien markkinoilla tai sitten tutkimusrahoituksellista etua, jos energiapolitiikan linjaa reivattaisiin kunnolla vaikkapa tuuli- ja aurinkovoimamyönteisemmiksi. ”Asiantuntijoiden” vai pitäisikö sanoa asianosaisten valinta oli MOT-toimitukselta hämmästyttävä.

Kyse on vertauskuvallisesti samasta, jos puolustushallinnon materiaalipolitiikkaa ruotivan ohjelman ”asiantuntijoiksi” valittaisiin edustajat Siviilipalvelusmiesten liitosta, Sadankomiteasta,  Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:sta ja Vasemmistoliitosta. Olen aivan varma, että myös noista järjestöistä löytyisi yhtä ”objektiivisia” ja lähtövalmiita tohtoreita korjaamaan varustelupolitiikkamme linjauksia hyvinkin raikkaalla tavalla.

Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin?

Linnanen: "100%:sti uusiutuva energiatuotanto on mahdollinen."
On varmasti, mutta paljonko se maksaa?

Olisi ehkä voinut kertoa jotain energian hinnasta. Asia jäi käsittelemättä siksi, että eräissä myöhemmin mainituissa ”asiantuntijoiden” valitsemissa verrokkimaissa sähkön hinnat ovat pilvissä. Olisi voinut puhua primäärienergiasta laajemminkin, mutta taisi ”asiantuntijoiden” kiinnostus rajoittua vain tuuli- ja aurinkovoimaan – siis sähkön tuotantoon. Minua ei olisi haitannut, vaikka olisi puhuttu energiantuotannon päästöistä, joskin silloin olisi jouduttu tunnustamaan energiantuotantomme melkoinen edistyksellisyys. Turve uusiutuvana energialähteenä ei tainnut tulla esiin edes ohimenevänä mainintana. Energiansaannin huoltovarmuudesta ei taidettu sanoa sanaakaan, vaikka keskityttiin pelkästään sähköntuotantoon, joka on tässä suhteessa kriittisin.

Haastattelut keskittyivät kahden rakenteilla olevan ydinvoimalaprojektin arvosteluun, koska ne ”asiantuntijoiden” mielestä

1.   ovat vanhanaikaisia,
2. vievät investointirahat tuuli- ja aurinkovoimainvestoinneilta, sekä
3. kotimaisten investointien puuttuessa estävät yritysten kasvun uusiksi Nokioiksi ja energiamarkkinoiden maailmanvalloittajiksi.

Kaikki edellinen oikeastaan jäi perustelematta muuten kuin joillakin heitoilla verrokkimaiden edistyksellisyyteen ja Saksan energiakäännökseen. Vertailu vaan on hölmöä sikäli, että Suomesta ei maantieteellisistä syistä johtuen voi koskaan tulla Norjan tai Ruotsin kaltaista vesivoiman suurvaltaa, ja esimerkkeinä mainitut Tanskan ja Saksan voitamme primäärienergian käyttömme suhteellisessa vähäpäästöisyydessä mennentullen. Professoreilta jäi kertomatta, että Suomessa fossiilisten polttoaineiden osuus primäärienergian kulutuksessa on maailman maista viidenneksi vähäisin Norjan, Ruotsin, Sveitsin ja Ranskan jälkeen. Olemme siis maailman huipulla tässä asiassa. Että se siitä professorien kuvaamasta takapajulasta.

Kahtena esimerkkinä loistavasta uusien energiateknologioiden klustereina käytettiin Kotkan ja Vaasan seutuja. Videoiden taustoina esiteltiin tuulivoimaa ja jätekauhoja. En halua yhtään panetella kummankaan alueen yrityksiä, mutta mitenkään ne eivät kyllä ”asiantuntijoiden” väitteisiin liittyneet. Tottakai Kymenlaaksossa saa polttaa jätettä ja puuta energiaksi, jos se kannattaa. Ja Vaasan seudun vanha energiaklusteri myyköön maailmalle niin paljon, kuin tehtaista tavaraa saadaan liikkeelle. Sehän on ollut olemassa jo vuodesta 1944, eli Strömbergin (nykyisin ABB) tehtaiden Vaasaan laajentumisesta, asti. Vacon (nykyisin osa Danfoss:ia) on toiminut Vaasassa vuodesta 1993.

ABB:n ja Vaconin tuotteille on yhteistä se, että niille on ollut kysyntää riippumatta siitä, millä sähkö on tuotettu. Ne eivät ole riippuvaisia kotimaisesta tuuli- tai aurinkovoiman teennäisestä suosiosta. Juuri siksi ne ovat menestyneet. Lisäksi erittäin ison osan Vaasan energiasektorista muodostaa 1950-luvulta asti jatkunut Wärtsilän isojen polttomoottoreiden valmistus. Niitä käytetään paitsi laivoissa myös sähkön tuotannossa muun muassa Persianlahden maissa, missä öljystä ei ole pulaa. Se ei ole ehkä kovin ekologista, mutta hyvää liiketoimintaa ja vanhempiin polttomoottoreihin verrattuna cleantechiäkin epäilemättä. No, tuossa tulikin kerrotuksi parin paikkakunnan cleantech-klusterien olemuksesta se, minkä MOT-ohjelma ainoissa esimerkeissään unohti.

Ohjelman ainoat asiapitoiset osat olivat ne lyhyet hetket, jolloin järjen ääntä kuultiin TEM:n ylijohtaja Huttuselta ja Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Naukkariselta. Näitä oli varmasti haastateltu pidempäänkin, mutta lopulliseen versioon ei jäänyt kuin suoraselkäinen – joskin haastatteluleikkausten vuoksi puutteellinen – todistus siitä, että energiapolitiikkaa on tehty ihan järkevästi ainakin päälinjojen osalta. Huttunen ja Naukkarinen ovat tuskin voineet tehdä mitään niille vahingoille, jotka on tehty tuulivoiman syöttötariffien ja turpeen luokittelun osalta. Ne ovat poliitikkojen hölmöyksiä ne.

Ohjelmassa oli niin paljon löysiä heittoja, että niitä kaikkia ei voi yhdessä blogissa ruotia. Mutta yksi suoranainen valhe ansaitsee muutaman rivin. Olen alla olevaan klippiin nauhoittanut professori Liskin sanoman: ”Meillä tuulivoiman osuus tässä meidän Pohjoismaisessa kontekstissa on jo niin merkittävä, että se on jo osittain syrjäyttänyt meidän vanhan tuotantorakenteen.”

Liskin silmistä näkyy valehtelu. Se vie uskottavuuden ehkä loppuiäksi, kun teko on tehty Ylen kameroiden edessä. Tosiasiassahan tuulivoiman osuus Pohjoismaiden primäärienergian käytössä on valtavista investoinneista huolimatta vaatimatonta vaihdellen välillä 0-5% ja sähkön tuotannossakin keskimäärin vain 7% riippuen siitä, miten korkea- ja matalapaineet kulloinkin sijoittuvat Pohjolan seutuville. Varavoimaahan on oltava suurin piirtein tuulivoiman keskimääräisen kapasiteetin verran käytettävissä nopeasti, jotta myös töpselistä tulisi sähköä. Talvisin se tarkoittaa hiili-, kaasu tai dieselvoimaloita, jotta sähköä kaikille riittäisi. Se ei ole syrjäyttänyt ainakaan mitään Suomessa.

Jos jokin on pannut hiilivoimaloitamme muuntautumaan hakkeen tai turpeen polttajiksi tai koipussiin varavoimaloiksi, se on investointiepävarmuutta luonut ilmastopolitiikka päästömaksuineen ja raippaveroineen sekä tietysti viime aikoina hyvin edullinen ruotsalais-norjalainen vesi- ja ydinvoima, jota tulee myös Helsingin vihreän kuplan sisällä olevista töpseleistä paljon ja riippumatta siitä, kuinka vihreän sähkösopimuksen kuluttaja on tehnyt.

Tuulivoiman tulo markkinaehtoisesti kannattavaksi Pöyryn mukaan

Mitä jätettiin kertomatta?

Ohjelmassa puffatut energiantuotannon uusimmat pakkomielteet – nykyinen tuuli- ja aurinkovoima – eivät ole markkinaehtoisesti kilpailukykyisiä, minkä pitäisi olla kauppatieteilijöidenkin tajuttavissa. Viereinen Pöyryn tuoreesta selvityksestä kaapattu kuva kertoo tilanteen, jonka mukaan tuulivoimasta saattaisi tulla Suomessa kilpailukykyistä joskus 2030-luvulla. Epäilen sitäkin, mutta joka tapauksessa käsittämätön ”unohdus”.

Ohjelmassa vaadittiin kotimaisen uusiutuvan energian teollisuuden vahvistamista käytännössä julkisella rahalla – siis meidän kukkarostamme – ja maalailtiin kuvaa uudesta Energianokiasta. Sellaista ei kuitenkaan synny, ellemme heti tee käännöstä energiapolitiikassamme. Hmmm… Muistan kyllä Nokian mobiili- ja verkkoteollisuuden synnyn. Se muuten aikaansaatiin yksityisellä rahalla ja todellisilla innovaatioilla, joiden ansiosta Nokia tarvitsi ison holvin patenttisalkkunsa säilytykseen. Missä nämä kotimaiset ja maailmanmarkkinat valtaamaan valmiit energiainnovaatiot nyt piileskelevät? Eipä niitä MOT:ssa juuri esitelty. Kummallista!

Suomalaista tuulivoimateknologiaa Minnesotassa

Tein Google-haun ja yritin löytää jostain suomalaisen tuulivoimateollisuuden vientituotteen. Viereinen kuva Jaako Tapolan energiainnovaatiosta vuodelta 1904 oli vakuuttavin hakutulos ja luultavasti myös pysyvin ajan saatossa.

Pyrkimys alistaa energiapolitiikka ilmastopolitiikalle on ollut vahva trendi koko tämän vuosituhannen ajan niin Suomessa kuin koko EU:ssa. Outoa, että mahdollisen ”energiamurroksen” ilmastovaikutuksista ei sanottu sanaakaan. Tai ehkä ei sittenkään niin outoa? Vaikka me Suomessa siirtyisimme heti täysin uusiutuvan energian hevoskärry- ja savupirttiaikaan, ei asiaa voisi mitata 100 vuoden kuluttua ilmastosta. Vaikka tähän asti 100-prosenttisesti pieleen ennustaneet ilmastomallit olisivat oikeassa, muutos olisi niin naurettavan pieni – asteen sadastuhannesosia – että useiden kymmenien miljardien eurojen heittämiseltä tulevina vuosikymmeninä ilmastopoliittisiin uhrauksiin putoaisi sekin vähäinen tuki, mikä sillä nyt on.

Tavallista kansalaista, joka maksaa keskimäärin noin 1000 euroa vuodessa sähköstä ja lämmityksestä ja lisäksi vielä kulkemisensa energiakulut, olisi kiinnostanut tieto, kuinka paljon Suomea edullisemmin sähkönsä ja lämpönsä saa ostaa ”energiamurroksen” tehneissä Saksassa ja Tanskassa. Sitä ei kerrottu, ja syykin on selvä. Saksalainen ja tanskalainen kuluttaja pulittavat kaksinkertaista hintaa sähköstään kilpailukyvyttömille energiatuotantomuodoille maksettavien massiivisisten tukiaisten vuoksi.

Ettei tämä pitkä bloggaus menisi täysin synkistelyn puolelle, täytyy yrittää löytää jotain positiivista sanottavaa MOT-ohjelmasta. Hmmm… mietitäänpä… No olen koettanut löytää yhdessä kesän bloggauksessa ehdokkaita Suomen hölmöimmäksi professoriksi. Nyt niitä löytyi yhdellä kertaa peräti neljä kappaletta.

Mutta tällä kertaa teeman asia jäi tutkimatta - oli vain löysää hutkintaa, MOT!