keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Saksalaista valistusta yhteisiin talkoisiin ilmaston pelastamiseksi

Ympäristöministeri Hendricks
Saksan ympäristöministeri, sosialidemokraattien Barbara Hendricks, on pannut viestintäosastonsa töihin yhteisen hyvän asian vuoksi. Ministeriö on tuottanut kolme lyhyttä videoklippiä, joiden sanomana on energiansäästön helppous. Jokaisen noin puolen minuutin klipin lopussa on sama sanoma:
"Maailma kiittää. Viisi prosenttia pienempi Saksan kotitalouksien sähkönkulutus tekisi yhden hiilivoimalaitoksen tarpeettomaksi. Se on yhteistä ilmaston suojelua."
Kolmisen viikkoa sitten julkaistuja klippejä on katsottu satoja tuhansia kertoja. Panen ne alle 3.12.2014 katsojaluvun mukaisesti käänteisessä järjestyksessä - siis suosituin viimeisenä. Ottakaapa oppia, suomalaiset!


Hmmm... Jäin pohtimaan, miten tuossa klipissä kannustettu pyöräilyn lisääminen vähentäisi hiilivoiman tarvetta.


Että zombietkin haettu apuun? Näyttävät viimeiset keinot tulleen käyttöön!

Lopuksi se katsotuin, jota on ladattu yli viisinkertaisesti kahteen edelliseen verrattuna:


Tjaah, energiansäästölamppujen sammuttaminen pikaisen toimituksen ajaksi ei taida tuottaa havaittavia säästöjä, mutta hauska klippihän tuo oli. Kun äiti ja tytärkin olivat joviaalin tuntuisia, on suosio taattu.


Ympäristöministerin klipit maksoivat saksalaisille veronmaksajille noin 1,5 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, mutta toki maalla siihen varaa on. Ja moninkertaisesti hauskempiahan ne olivat verrattuna vaikkapa entisen pääministeri Kataisen filosofi Himaselta tilaamaan työhön, jonka hinta taisi olla puolet klippien laskusta.

Mutta kuten aina näiden propagandapläjäysten kanssa käy, jäin vaille odottamaani vaikutusarviointia. Paljonko noilla energiansäästökeinoilla vähennettäisiin hiilivoiman käyttöä? Tai monellako asteella vähennettäisiin ennakoitua ilmaston lämpenemistä? Vaikutusarvioinnin voisi aloittaa vaikka siitä, että Saksassa on rakenteilla useita uusia ruskohiilivoimaloita, mistä päätellen siellä lähivuosina tuotetaan enemmän sähköä hiilestä. Ja arviointiin kannattaa ottaa mukaan globaali energiamarkkinaperspektiivi myös. Pelkästään Kiinassa otetaan käyttöön seuraavan 10 vuoden aikana uusi hiilivoimala noin 10 päivän välein. Lämpötilavaikutus taitaa olla siis aika pieni?





34 kommenttia:

  1. Kyllä on Saksan elokuvateollisuus kehittynyt, vain puolimiljoonaa per pläjäys! Mikä mahtaa olla sekuntihinta? Muutama hassu kymppitonni vain. Mitä se nyt on kun ilmasto pelastuu.

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on aina osattu panostaa lapsiin myös elokuvan keinoin.

      Maaperäkin on ottollinen vanhan Preussilaisen kurin ja kirkon
      pitäessä jöötä, joten viherdiktatuuriin ei tarvitse edes sivuaskelta, mutta nyt näkyy ote lipsuvan kun vihersensuuri vuotaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=JB45qymNQEo

      Ilkka

      Poista
    2. Olen vähän pettynyt Ilkan kommenttiin, josta nousi natsikortti. Olen aina ollut tuon kortin käytön vastustaja, sillä mielestäni silloin rationaaliset argumentit ovat ehtyneet.

      Enkä tuota mainoksiin käytettyä rahaakaan kauhistellut, vaikka pidän sitä aika isona viestiin ja sekuntteihin nähden.

      Minun kysymykseni oli, miksi näissä vastaavissa propagandapläjäyksissä ei koskaan esitetä suositeltujen toimien ennustettuja vaikutuksia päämäärään nähden. Eikö sitä osata laskea, vai eiko sitä olemattoman vaikutuksen vuoksi haluta kertoa?

      Poista
    3. Ei sitä tiedetä eikä silloin haluta kertoa. Koko efortti menee päästövähennyksiin eikä niiden seurauksista puhuta mitään. Kukaan ei kerro sitäkään, että mikä sen oikean hiilidioksidipitoisuuden pitäisi olla.

      Sakemannien natsisuuntausta en menisi haukkumaan tai kehumaan, riippuu näkökulmasta. Ei siellä ainakaan duunaria sorreta. Olin siellä pari vuotta sitten yhdessä paperitehtaassa keikalla. Ongelmia oli runsaasti muitakin kuin niitä, mitä itse olin selvittämässä ja aina pomot juoksivat sananmukaisesti selät märkinä ja jopa läähättäen niitä selvittämään.

      Onhan siellä insinööreillä paljon paremmat palkatkin suhteessa ns. tyäväkeen kuin täällä.

      Tapsa

      Poista
  2. Taekoitukseni oli tuoda esille näkemäni yhtäläisyys Guido Knoppfin kirjan
    Hitlerin Lapset kokonaisvaltasiin kasvatusmenetelmiin ja tämän päivän ilmastolapsiin ja vanhempiin kun AGW kasvatus näkemäni mukaan alkaa jo lastentarhoissa, ja sitä tuodaan esiin kaikissa oppiaineissa kouluissa sekä mediassa.

    Kyseessä oli vain esimerkki totaliraarisesta kasvatuksesta ja "natsikorttini"
    oli vain esimerkki koska aate joutui häviävälle puolelle ja on siksi hyvin dokumentoitu, vaikkei oppi näytäkkään menneen perille tai se on unohdettu,
    jolloin tulevaisuudessa löytyy useampikin juureton sukupolvi joka etsii kadonnutta nuoruuttaan ja ilmastonmuutosta jota ei sitten ollutkaan, seurauksin jota en kykene ennustamaan.

    Olen pahoillani jos joku ymmärsi minun heiluttavan natsikorttia,
    se ei ollut tarkoitus.

    http://luetut.blogspot.fi/2006/05/guido-knopp-hitlerin-lapset.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli Sähköteurastajalta harvinaisen mauton ja tosikaukaa haettu yhtäläisyys nyky-Saksan valtion ilmastonmuutoskampanjafilmienja 30-luvun natsi-ideologiaan välille. Nuo ilmastonmuutosklipit ovat enemmän viihdettä .

    VastaaPoista
  4. Kyse ei ollut muusta kun aivopesun vaikutuksesta massoihin, semminkin
    kun kokemamme 20 vuotta ilmastoaivopesua ei ole mennyt jälkiä jättämättä.

    Puolestani saat pitää lasten aivopesua vaikka hyvinkin humaanina asiana,
    minä pidän sitä lasten hyväksikäyttönä.

    http://www.usnews.com/news/articles/2014/12/03/obama-administration-to-launch-global-warming-education-initiative

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman erikoinen on Sähköteurastajan maailmankuva, jossa ilmastonmuutostiede rinnastetaan natsien propagandaan ja aivopesuun. Siis onko tiedeyhteisö tässä asiassa pesemässä aivoja ja ujuttamassa vääriä oppeja pienten pilttien päähän? Kansainvälinen tiedemiesten kavala salaliitto?

      Poista
    2. No tiiä häntä, mutta oletko itse elänyt mukana kun valtiovalta toi
      stalinismin kouluihin Teiniliiton välityksellä ja osasta tietämättömistä teineistä tuli kommunisti agitaattoreita, ja kyseiset henkilöt ovat nyt johtavissa tehtävissä hyväpalkkaisina yhteiskunnan tukipilareina,
      vaikkeivat ole elämänsä aikana tehneet päivääkään rehellistä työtä.

      Miksen näkissi samaa nykypäivän ilmastoindokrinaatiossa, kun menetelmät ovat samat, eli yhhden näkemyksen toistaminen kaikkien kanavien kautta, ja muiden näkemysten poissulkeminen.

      Sitä kutsutaan edelleenkin propagandaksi, ja sen pahempi jos se on valtiojohtoista tai avusteista mikä on tilanne nyt.

      http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/teiniliitto_oli_aikansa_mahtijarjesto_76291.html#media=76298

      Ilkka

      Poista
    3. Ilmastonmuutos ja ihmiskunnan osuus siinä ei ole mikään mielipidekysymys, vaan se perustuu tutkittuun tietoon. Mielestäni rinnastus teiniliittoon yms. on täysin epärelevanttia. Niissähän oli kysymys yhteiskunnallisista näkemyksistä, jotka ovat oikeutettuja vaikkakin usein vastakkaisia toisten mielipiteiden tai maailmankuvien kanssa. Pitäisikö jokaisessa tiedeohjelmassa TV:ssä tai lehtikirjoituksissa olla maininta, että "tämä on nyt tiedemaailman ylivoimaisen enemmistön valtanäkemys, mutta on olemassa piskuinen joukko epäilijöitä, jotka ovat eri mieltä, siis erilainen mielipide, tieteeseen perustumaton"

      Poista
    4. "Ilmastonmuutos ja ihmiskunnan osuus siinä" ei ole tieteellinen kysymys koska aiheesta ei ole tieteellisiä todisteita muuta kuin se ettei ole lämmennyt kohta 20 vuoteen, ja täman yhden mukana on mennyt kaikki, eli todisteet ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä, eli kun ei lämpene, ei lämpene.

      Kysymys on ideologinen tai olkoon ilmastopoliittinen jolloin täytyy etsiä motiivia, joka on kansallisvaltioiden vallansiirto hivuttamalla kasvottomalle YK byrokratialle, jota kukaan ei ole äänestänyt valtaan.

      Nyt on kyse vain Malhussin teoreemasta (joka on osoittanut itsensä virheelliseksi) lisättynä CO2 ja paistumiskauhulla, jonka lämpenemättömyys on jo osoittanut perättömäksi.

      http://www.economist.com/node/11374623

      Ilkka

      Poista
    5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. No joko mennään henkilöön kun argumentit loppuu.

      Voinen kertoa olevani monenkin alan asiantuntija, mutta eikö ole
      kysymys mitä kirjoitetaan eikä kuka kirjoittaa.

      Ilkka

      Poista
    7. Sekä bloginpitäjä että Ilkka Mononen alias Sähköteurastaja näyttivät ymmärtäneen äskeisen kommenttini väärin: Toin esiin suuren ihailuni juuri ko. kommentoijan kommnttien sisällöstä ja niistä huokuvasta pettämättömästä asiantuntijuudesta, joka nauttii tällä palstalla arvostusta ja saa tilaa. Hienoa!

      Poista
    8. No ei saa olla katkera.

      Tässä kohta 60 kymppisenä on tullut nähtyä useita maailmanloppuja,
      ilmaston kylmenemisiä ja lämpenemisiä muine katastrofeineen, tuohon nyt mitään ylivoimaista älyä tarvi kun on vain saavuttanut immuniteetin siihen "mitä sinä tänään koulussa opit", tai mediasta luit.

      Ensi viikon lopullahan tuo taas nähdään, jolloin on luetun median ymmärtämiskoe, jos ne olisi oppineet jotain, kun tähän asti on medialtamme kestänyt 3 päivää - viikon ennenkuin sielläpäin on alettu pikkasen ymmärtämään sitä mistä ei sovittu.

      Ja sehän nähdään kohta eikä vuosisadan lopussa kuten ilmastomallinnusten ulostuksista.

      Ilkka

      Poista
  5. Kyllä meillä on vielä toivoa! Yks päivä 10v poika kommentoi tv ohjelmaa, että eikö toi toimittaja tiedä että muutos on ilmaston ihan pysyvä normaalitila. Perään vielä kysyi että voiko sen pysäyttää. Joissain kouluissa on siis vielä reaalimaailmassa eläviä opettajia.
    Juu en laita kolulun sijaintia jotta opettajaa ei ruveta vainoamaan.

    VastaaPoista
  6. Oletko varma, että hän oli sen koulussa oppinut?

    Tapsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin eilen oli ope sanonut että etelän lumettomuus on ilmastonmuutoksen syytä.
      Piti sen verran oikaista että oikeassahan se ope oli ja syy on toi jatkuva luonollinen muutos.

      Poista
  7. No jos nyt kotona tuommosta opetettas, johan se olisi huostaanoton paikka.

    Nooh' kyse on osin siintä kuka lapset kasvattaa koti vai yhteiskunta, ja kyllähän
    yhteiskunnan rooli on kasvanut kotiäitien määrän vähetessä, eivätkä lapset
    kasva enään pihalla kuten aikoinani vaan tarhassa jossa taimet koulitaan
    muottiinsa kunkinaikaisen yhteiskunnallisen normin mukaisiksi.

    Ihan kun olisin 1960 - 70 luvuilla elänyt moniarvoisemmassa yhteiskunnassa kun oli jopa lehtiä joissa oli eriäviä ja peräti vastakkaisia mielipiteitä, kuntaas nykyään kaikki valtaapitävät sekä media ovat samaa mieltä ja ns. valtionjohtajapuolueiden
    välillä ei ole suuria eroja, mitä nyt jotain pientä silmänlumeeksi.

    Ilkka

    VastaaPoista
  8. Meinaan että eikö nykypäivän ilmastohysteria mielestänne yhtään muistuta 70
    vuoden takaisia tapahtumia jolloin media osoitti voimansa, ehkä vahingossa,
    hysterian lietsojana.

    Ja kuulijakunta on näinäkin päivinä yhtä altista.

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/marsilaiset_hyokkaavat_34481.html#media=34487

    Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkis on ihan oikeassa vertailessaan 70-luvun Neuvostopropagandaa nykyiseen ilmastohysteriaan. Itsekin saman aikakauden kokeneena tiedän tasan tarkkaan millaista se oli. Jopa sama päätoitottaja on edelleen se ja sama mahtilehti HS.
      -PX

      Poista
  9. Samaa mieltä, sähkis on oikeassa. 70-luvun lopun lukiolaisena minäkin olen tullut tehokkaasti rokotetuksi näitä "totuuksia" vastaan. Ja olen siinäkin samaa mieltä että 70- ja 80-luvuilla, jotka siis itse tiedän, oli ilmapiiri vapaampi ja vastakkaisia käsityksiä oli enemmän esillä kuin nykyään.

    Nyt mennään asiassa kuin asiassa yhden totuuden mukaan. Medialla ja toimittajilla on tässä asiassa enemmän kuin vähän vaikutusta. Naurettavaa lukea ampparin kautta uutisia joissa media toisensa perään etelästä pohjoiseen, idästä länteen, toistaa samaa totuutta melkein samoilla sanoilla.

    Ei meillä mitään vapaata lehdistöä ole, tai jos toimittajat ovat "vapaita" kirjoittamaan miten haluavat, niin sitten heidät on valittu vain ja aiunoastaan samasta muotista ja aatteesta ja toisinajattelijat pidetään loitolla tavalla jos toisella. En siis tiedä että sovitaanko asioista medioiden omistajien, päätoimittajien vai toimittajien tasolla, mutta yhtä totuutta ne silti julistavat ja ns. tutkiva journalimi ja kyseenalaistus ovat kadonneet kokonaan.

    se sama ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meillä YLE:n A-studion toimittaja MOTti Virtanen, joka vuodesta toiseen on tehnyt "tutkivaa journalismia" ilmastonmuutoksen osalta ja on saanut tiedevastaiset näkemyksenä julki yhteiskunnan verovaroin ylläpidetyssä Yleisradiossa. Sellaistako sitä halutaan? Että journalisti ryhtyy ilmasto"tieteiljäksi" ja julistaa interneitä haalimiaan "totuuksia" ikäänkuin tieteellisesti varmennetuina tsoiasioina.

      Poista
    2. Kerropa Anonyymi (11.46), miksi kukaan "oikeista" tiedetoimittajista ei ole raportoinut siitä IPCC:n raportin kohdasta, jossa todetaan, että lähes 20 vuoteen lämpötila ei ole noussut, ja sitten samainen raportti pohtii kolmen sivun verran, mistä moinen voisi johtua.

      Poista
    3. Varmaan siksi, että tuo 20 vuotta lämpenemättömyyttä on vain nettiharha, joka on peräisin WUWT:n tapaislita ilmastohupipalstoilta. Lämpötila on noussut tuona aikana. Viimeisimmät analyysit aiheesta löytyy realclimaten ja Taminon analyyseistä, joissa on myös viittaukset alan tieteellisiin kirjoituksiin.

      Poista
    4. No eiköhän anneta Matti Virtaselle itselle puheenvuoro ettei mene
      ihan puskista huuteluksi.

      Tein netissä yleissilämäyksen Virtasen tuotannon aiheuttamiin reaktioihin, ja reaktioiden ärhäkkyys todistaa Virtasen onnistuneen loistavasti toimittajantyössään, koska ko. työn yksi tärkeimmistä
      tavoitteista on herättää lukijoissa keskustelua.

      Jotenkin mua joku kyllä naurattaa, en kyllä tiiä mikäköhän se olisi?

      http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=blogi&news_id=1679

      Ilkka

      Poista
    5. Onko IPCC:n raporteissa muitakin virheellisiä tietoja?

      Poista
    6. Eikä siitä, että samainen raportti väittää lämmön menneen meriin, josta syystä merenpinnan nousu on kiihtynyt. Tätä kiihtymistä ei vaan löydy mistään, vaikka sopulilauma siitä suoltaa kritiikittömästi.

      Tapsa

      Poista
    7. Näyttää siltä, ettei Motti Virtanen ole viiteen vuoteen oppinut mitään ilmastonmuutostietoa, kun toistaa tänäänkin samoja vanhoja nettiteesejään. Kun puhutaan ja väitetään, että ilmastonmuutos pysähtyi v. 1998, siis lämpeneminen, asia pitäisi tutkia tilastollisesti. Jos ei havainnoista löydy tilastolliesti merkittävää trendiä ei se vielä suinkaan todista sitä, että lämpeneminen olisi pysähtynyt, kun virherajat (95 % varmuus) on niin suuri. Se kertoo lähinnä sitä, että lyhytaikainen vaihelelvuus on tiettyinä aikoina (näitä hitaan muutoksen kausia on ollut ennenkin) ilmakehän lämpötilan lyhytperiodinen Enso-vaihtelu peittää ihmisperäisen lämpösignaalin alleen

      Poista
    8. No mutta jos tiedemiehillä on 100% konsensus siitä että lämpeneminen on pysähtynyt tai ainakin hidastunut, miksi se on sinulle niin vaikeaa tunnustaa että vaadit lisätodisteita.

      Pitääkö saavuttaa 150% konsensus ennenkuin uskot lämpenemisen pysähtymiseen, semminkin kun IPCC,n edustajat todistivat aiemmin 15 vuotta riittävän paussin todistamiseen, ja sen tultua täyteen korottivat 17
      vuoteen, sen jälkeen en ole kuullut että onko rimaa siirretty edelleen kauemmaksi ennenkuin paussilla olisi todistusvoimaa johtavimman ilmastotieteen tulkitsemana. .

      http://dailycaller.com/2014/11/19/the-new-consensus-100-of-scientists-agree-that-global-warming-stopped-or-slowed-down/

      Ilkka

      Poista
  10. Juurihan äskettäin palstalla käsiteltiin YLE,n tiedoitusoppia, ja Mika Mäkelän
    roolia ilmasto, eläin, ja jäätikkötieteilijänä sekä ilmastouutisten luojana.

    Sellaistako sitä halutaan, tai turha kysyä kun joku näkyy halunneen kun Mika
    Mäkelä näkyy esiityvän TV,ssä jatkuvasti eri alojen erikoisasiantuntijana ulkomaanyoimittajan toimen pätevöittämänä.

    http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/11/pingviiniarviointi-yleisradion.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  11. Pidän usein telkkarista luonto-ohjelmia taustalla päällä, niitä toisinaan katsellenkin. Viime vuosina on tyypillistä ollut, että aiheesta riippumatta, ja ohjelman muuhun sisältöön liittymättä, jossain ohjelman loppupuolella on muutama lause ilmastonmuutoksesta ja siitä, että tämäkin ekosysteemi tulee olemaan suurissa vaikeuksissa ilmastonmuutoksen takia. Jotenkin siihen on alkanut suhtautua vähän liturgisena tekstinä, että tuo nyt sanottiin niin kuin uskontunnustuksena kirkossa, se vain kuuluu pätevästi tehtyyn luonto-ohjelmaan. Olisikohan rahoittajina jotain tahoja, jotka sellaisen maininnan tarvitsevat, vai niinköhän ohjelman tekijät ovat oikeasti sitä mieltä, että tuollainen maininta tarvitaan jokaisessa luonto-ohjelmassa tänä päivänä.

    Siksi korvaan tarttuikin muutama päivä sitten ylellä alppien ekosysteemiä käsitelleessä luontodokkarissa, olisiko ollut nimeltään "gemssin valtakunta", kun kamerat oli viety kalkkikiviylängöllä sijaitseviin luoliin, ja siellä kuvattiin jäämuodostelmia. Taustaääni selitti, että näitä muodostumia syntyy nykyisen kaltaisella kylmällä aikakaudella, ja lämpökausina ne aina sulavat pois. Muuta mainintaa ilmastonmuutoksesta ei ollut, mutta tuo maininta ilmaston muutosten syklisyydestä oli aika poikkeava muihin viime aikoina tehtyihin ohjelmiin.

    Tuo vain sivuhuomiona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko liturgiasta poikkeamiseen joku syy, siis muu kuin työtapaturma.

      Itse seurailin äskettäin mielenkiintoista sarjaa Koti Aavikolla, ja kyllä sen jaksoista löytyi upotettuna pakollinen ilmastoliturgia.

      Viimeisin koski Gobin aavikkoa missä paimentolaisen annettiin ymmärtää mainitsevan ilmaston lämpenemisen verottaneen karjaa, kuitenkin sieltäpäin on tullut uutisia miljoonapäisten karjojen tuhoutumisista talven lumimyräköissä, ja emmekohän kuule kohta saman kun Mongoliaan taisi iskeä raju lumimyrsky viime viikolla.

      Nooh' oli miten oli, tulee mieleen ihan Neuvostoaika ja siihen liittyvät YYA liturgiat joita luettiin suurennuslasilla etsien poikkeuksia aiemmista YYA julkilausumista jotka olisivat todistaneet muutoksista ulkopolitiikassamme,
      ja liturgia tekstihän säilyikin muuttumattomana vuosikymmeniä, mitä nyt Kekkosen otteen herpaantuessa suomi menetti liturgiapuoluteettomuutensa jota oli vaalittu vuosikymmeniä, joutuen jatkamaan suomena joka vain pyrkii puolueettomuuteen.

      Tiedä sitten ilmestyykö AGW lisäys missä vaiheessa luonto-ohjelmiin,
      BBC,n ollessa kyseessä näkeehän sen että tekovaiheessa, Mongoliatapauksessa on vaikeampi sanoa kun ei ymmärrä paikallista kieltä.

      http://yle.fi/aihe/termi/freebase/gobi

      Ilkka

      Poista
    2. Ville Haapasalohan se poikkesi Ulan Batorissa Venäjän kiertomatkaallaan. Hän kertoi, kaupungin ympärille on kasvanut iso slummi, kun paimentolaiset ovat menettäneet karjansa paleltuneena lumihankiin.

      Kuinkahan tuo pääsikin lipsahtamaan sensuurista läpi? No, sekin asia on sitten vaiettu kuoliaaksi.

      Tapsa

      Poista