keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Murentaako herkkä ikaiitti ilmastonmuutoshysterian?

Keskiajan lämpökausi ja pikkujääkausi
Loehlen ja McCullochin vuonna 2008
julkaiseman tutkimuksen mukaan.
Ilmastohistoriasta tuttu keskiajan lämpökausi ja myös sitä edeltäneet viimeisen jääkauden jälkeiset tavanomaista isommat muutokset maapallon lämpötilassa ovat iso ongelma niille, jotka pitävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden 1900-luvun alkupuolella alkanutta hienoista kasvua samaan aikaan mitatun pienen lämpenemisen syynä. Hiilidioksidin ratkaisevaa osuutta ilmaston lämmittäjänä nimittäin horjuttaisi se tieto, että ilmasto olisi maailmanlaajuisesti lämmennyt ja viilentynyt siitä huolimatta, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tiedetään pysyneen melko vakiona (alle 300 miljoonasosaa) muutamana viime vuosituhantena aina 1900-luvulle asti. Itse asiassa asteen puolikkaan suuruiset globaalit lämpenemiset ja viilenemiset ennen 1900-lukua romuttaisivat hiilidioksiditeorian ja sen myötä myös ihmiskunnan fossiilisten polttoaineiden osuuden lämpenemisessä.

Mannin lätkämaila, jossa vasta 1900-luvulla
lämpenee, mutta sitten lämpeneekin paljon.
Tästä syystä ilmastohysteriaa lietsovissa piireissä on yritetty kaikin keinoin kiistää em. lämpökausien olemassaolo. Tunnetuin yritys oli tietysti ns. Mannin lätkämailakuva.  Lätkämailakuvaaja on todettu jo niin monella tavalla huolimattoman ja vääristellyn tutkimuksen tulokseksi, että en siitä jatka enempää.

Usempien tutkimusten mukaan keskiajan lämpökausi oli
nykyistä ilmastoa lämpimämpi (punainen palkki), joidenkin
mukaan noin yhtä lämmin (vihreä) ja harvojen mukaan
nykyistä viileämpi (sininen). Kuvan lähde CO2Sciense.org 
Kun kuitenkin ylivoimainen enemmistö viime vuosituhansien ilmastoa selvittäneistä tutkimuksista on päätynyt noiden lämpötilavaihtelujen kannalle, ovat ihmisen syyllisyydestä vakuuttuneet väittäneet ko. lämpökausien olleen vain paikallisia ilmiöitä tai enintään pohjoista pallonpuoliskoa koskettaneita. Totta onkin, että pääosa näistä ilmastotutkimuksista on tehty pohjoisen aineistoista - puiden vuosirenkaista, rantojen sedimenttikerrostumista jne. Yhä enemmän tutkimuksia kuitenkin tehdään myös eteläisellä pallonpuoliskolla, ja niiden tulokset näyttävät kyllä todistavan mm. keskiajan lämpökauden olleen globaali ilmiö. Nettisivusto CO2Science.org ylläpitää helppoa tietokantaa noista tutkimuksista. Suora linkki sivuston keskiajan lämpöaikaprojektin etusivulle löytyy täältä. Tietokannassa on tällä hetkellä 44 eri maasta olevien yli 1000 tutkijan työpanoksen johtopäätökset.

Lun tutkimusalue Antarktikan niemimaalla.
Uusin Etelämantereen näytteistä - siis mahdollisimman kaukana pohjoisesta pallonpuoliskosta - tehty tutkimus todistaa myös huomattavan lämpimästä jaksosta keskiajalla. Yhdysvalloissa sijaitsevan Syracusan yliopiston geokemian professori Zunli Lun johtamat tutkijat ovat päätelleet ikaiitti-nimisen kerrostuvan mineraalin sisältämien happiatomien isotoopeista paikallisen lämpötilakonstruktion viimeisen reilun 2000 vuoden ajalta. Aikasarjassa näkyvät selvästi sekä muutama sata vuotta sitten vallinnut pikkujääkausi että sitä edeltänyt keskiajan lämmin kausi. Tutkimus on jo julkaistu Earth And Planetary Science Letters -julkaisun verkkosivuilla. Painetussa muodossa lehti tulee ulos 1.4.2012.


Ikaiittikiteitä. Asteikko senttimetreinä.
Ikaiittikerrostumia taidettiin käyttää ensimmäistä  kertaa lämpötilaproxyna. Mineraali on kalkkikiven kaltainen seos, joka pysyy ryhdissään vain alle kuuden asteen lämpötiloissa. Tätä lämpimämmässä se hajoaa kalkkijauhoksi. Ikaiitin kiteiden sisään jääneiden happiatomien isotoopeista voidaan päätellä kiteen syntyaikana vallinnut lämpötila.


Veikkaanpa, että ikaiittitutkimuksia tullaan tekemään vielä runsaasti lisää, sillä mineraalia löytyy kaikkialta, missä vesi pysyy vuoden ympäri lähellä jäätymispistettä. National Geographic -julkaisun verkkosivuilla on mukava juttu ikaiitin löytymisestä Grönlannin Ikka-vuonosta 1960-luvulla.


Mielenkiintoista muuten on se, että keskeisimmät mediatalot niin maailmalla kuin Suomessakin ovat ohittaneet jokseenkin kaikki paleoklimatologiset tutkimukset. Johtuneeko se siitä, että ilmastohysterian romuttamisella ei lisätä myyntiä? Vai onko aihe muuttunut kovin politisoituneen ilmastohysterian aikana sopimattomaksi käsitellä? Jos tunnet toimittajan tai jopa päätoimittajan, suosittelen lähettämään hänelle linkin tähän juttuun pienen henkisen tukistuksen kera ;-)


Ja tuntemillesi alarmisteille kannattaa lähettää sama linkki varustettuna kysymyksellä, miten ilmakehän lähes muuttumaton hiilidioksidipitoisuus on voinut heiluttaa GLOBAALIA ilmastoa viimeisten vuosituhansien aikana Etelämantereenkin todistamalla tavalla. Herkkä ikaiitti on todistusvoimallaan murentamassa vakavasti hiilidioksidiin perustuvan lämpenemisteorian perusteita.


Lue lisää juttuja viime vuosituhansien ilmastosta täältä, täältä, täältä tai täältä.

5 kommenttia:

  1. Tähän hätään en löydä tutkimusta, jossa selvitettiin Suomessa olevien lähteiden eliöstöä. Kuten tiedetään, lähteet eivät jäädy, joten niiden eliöstö on säilynyt parhaimmillaan useita satoja vuosia koskemattomana. Tutkimuksen mukaan niistä löytyi lajeja, joiden elinympäristö on vaatinut pari astetta korkeampia lämpötiloja.

    Tutkimus oli jonkun väitöskirjan aiheena, joten yliopistosta kyselemällä se varmaan löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut tuon jutun abstraktin joskus, mutta enpä löytänyt googlettamalla sitä.

      Tuon kirjoituksessa olevan CO2Science-linkin takaa löytyy toistakymmentä tutkimusta sekä niiden sadanta- ja lämpötilarekonstruktiot. Kaikki todistavat nykyistä lämpimämmistä vaiheista ilmastossamme noin 1000 vuotta sitten.

      Poista
  2. Ikävä kyllä päättävässä asemassa olevat ihmiset ovat jo tulleet (ilmastonmuutos)uskoon, eivätkä mitkään todisteet kykene heidän päitään kääntämään. Siksi asiasta ei enää medioissa puhuta, koska kaikki, mitä vielä voitaisiin sanoa on vallitsevia uskonkappaleita vastaan. Kuten tämä artikkeli.

    Ainoa, mitä alarmisteilla on enää sanottavana: "Vade retro, Satana!". Muut argumentit kun ovat osoittautuneet saduiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän tämä ilmastopolitiikka on kovin uskonnolliseksi mennyt. Mutta kyllä usko ainakin tavallisilla seurakuntalaisilla hiipuu, kun luvattua lämpöä ei tulekaan. Ja päättäjilläkin se hiipuu, kun he laskevat Taalaksen firmasta tulevat äänet ja muista lähteistä tulevat.

      Poista
  3. Hei Mikko, saisiko kirjoituksiasi julkaista Magneettimediassa ? Tässä muutama esimerkki:
    http://www.magneettimedia.com/?p=4418
    http://www.magneettimedia.com/?p=3975
    http://www.magneettimedia.com/?p=1256
    Terveisin juha@karkkainen.com

    VastaaPoista