Voimmeko luottaa maanpinnalla tehtäviin lämpötilamittauksiin?

Kysymys heräsi mielessäni, kun luin Amerikan geofysikaalisen unionin (AGU) juuri päättyneessä syysseminaarissa esitellyn asiaa koskevan tutkimuksen. Sen mukaan huonosti Yhdysvalloissa ylläpidetyt NOAA:n (=Yhdysvaltain ilmastoa ja meriä tutkiva laitos) sääasemat aiheuttavat merkittävää vääristymää lämpötilan mittaustuloksiin ja niistä laskettaviin muutostrendeihin. Tutkimustuloksen mukaan jopa kolmasosa raportoidusta muutostrendistä johtuu tuosta vääristymästä.

Meteorologi Anthony Wattsin johdolla työskennellyt tutkijaryhmä vertasi tutkimuksessaan ”The quality of temperature station siting matters for temperature trends” laadullisesti eritasoisten sääasemien mittaustietoja. Heidän mukaansa 410 ”häiriöttömän” sääaseman lukemien otos antoi vuosien 1979-2008 lämpenemistrendiksi 0,204 astetta per 10 vuotta (0,204 °C/10v). Kun NOAA:n 800 muuta sääasemaa, jotka luokitellaan jostain syystä ”häirityiksi”, otetaan mukaan saadaan raakamittausten lämpenemistrendin 0,319 °C/10v. Tämän 1218 sääaseman verkoston tietoja vielä justeerataan erilaisin perustein, ja NOAA:n raportoima trendi käsittämättömästi on vielä tuostakin noussut tasolle 0,324 °C/10v. Raportoidun trendin ja parhaiden sääasemien raakamittauksiin perustuvan trendin ero on 0,12 °C/10v – siis peräti 59 % parhaiden asemien tulosten mukaan lasketusta trendistä. Vaikka numerot kuulostavat pieniltä, ne ovat trendierona melko paljon.

Kuva 1: Wattsin tutkimuksen trendikuvaajat. Sinisellä "häiriöttömät" asemat, oranssilla "häiriölliset" ja punaisella
NOAA:n julkaisemat lopulliset tulokset.

Kävin tarkistamassa NOAA:n CAMS-sarjasta, pitävätkö Wattsin tutkijaryhmän tiedot yhtä tuon sarjan kanssa. Kyllä ne melko tarkasti pitivät, sillä minun saamani lineaarinen trendi oli 0,33 °C/10v. NOAA on siis saattanut justeerata vielä vähän lisää sen jälkeen, kun Wattsin ryhmä on datansa sieltä hakenut.

Nyt tietysti herää kysymys, mikä noista tuloksista on lähinnä todellisuutta, sillä ne kaikki eivät tietenkään voi kuvata ilmastoa oikein. Minä kävin katsomassa satelliittimittausten alemman troposfäärin mittaustulokset suurin piirtein samalta alueelta. Ne noin kahden kilometrin korkeuden lämpötiloineen eivät mittaa täysin samaa asiaa kuin maan pinnalla olevat mittarit, mutta melko hyvin ne kuitenkin ovat ehkä viimeistä 10 vuotta lukuun ottamatta korreloineet. RSS-sarjan mukaan 48 osavaltion muodostaman mantereisen USA:n lämpötilamuutos on ollut 0,226 °C/10v ja UAHv6-sarjan mukaan 0,227 °C/10v. Satelliittimittausten mukainen trendi osuu varsin lähelle – vain kahden sadasosan etäisyydelle – noiden 412 ”häiriöttömän” sääaseman tulosten mukaan laskettua trendiä.

Mitä haittaa pienestä lämpenemisestä olisi? Vai olisiko se hyväksi?

Yksi Ilmastorealismin lukijoista lähetti minulle yhteydenottolomakkeen kautta viestin, joka mielestäni ansaitsee huomiota. Seuraavassa tuo viesti (minun lihavoinneillani), jota kirjoituksen lopussa lyhyesti kommentoin:

Terve Mikko!

Kuva 1: Ylen Elävän arkiston kuvitusta

Voisitkohan joskus laatia kirjoituksen lämpenemisen hyödyistä? Sellaisia niin kovin harvoin näkee. Rustasin itse tällaista tekstiä justiin, mutta en oikein tiedä missä sitä voisi hyödyntää. Teksti on vapaasti sinun käytettävissäsi ilman jälkivaatimuksia (mutta en halua nimeäni mainittavan):

Esiteolliselta ajalta tähän päivään saakka tapahtunut lämpeneminen on pääasiallisesti parantanut elinolojamme radikaalisti. Maasta on tullut taas parempi paikka elää. Lähes kaikki mitattavissa olevat indikaattorit puhuvat tämän kehityksen puolesta. Planeetastamme tuli lämpenemisen myötä kertaheitolla elinkelpoisempi. Vehnäsadot ovat nousseet, samoin kahvisadot, metsät kasvavat paremmin kuin vuosisatoihin, kuolleisuus kylmyyteen on kääntynyt laskuun. Sahelin alue Saharan eteläpuolella on alkanut taas vihertää lisääntyneen ilmankosteuden ja lisääntyneiden sateiden ansiosta ja alueen pakolaiset Nigerin/Nigerian puolelta ovat pikku hiljaa alkaneet palailla vanhoille asuinseuduilleen.

Onneksi olemme selvinnet elävinä pikkujääkauden (karkeasti n. 1450-1850) aiheuttamista nälkäkuolemista. Silloin esim. Suomessa pahimpina katovuosina kuoli kolmannes väestöstä. Lämpötila oli tuolloin 2-3 astetta nykyistä kylmempi, mutta se riitti aiheuttamaan katastrofin. Olemme nippa nappa selvinneet siedettävälle tasolle lämpötilan suhteen. Valitettavasti kyllä tämä nähdään nykyään huonona ilmiönä. Entisaikoina lämpimät kaudet merkitsivät luonnon kaikinpuolista kukoistamista, toisin kuin kylmät kaudet. Nykyään sellainen nähdään uhkana.

Mutta mitä tekee ihminen? Tuhoaa planeettaamme kaikin mahdollisin tavoin. Viime vuosina on puolet sademetsistä tuhottu, suurin osa valtamerien kalakannoista ryöstökalastettu, luontoa saastutettu mielin määrin ja lähes kaikki isot villieläimet ajettu sukupuuton partaalle. Tuholle ei ole loppua näköpiirissä. Tämä kehitys ei ole hyvä. Ilmastouskovaiset kuitenkin vain harvoin kiinnittävät huomiota tähän.

Kuva 2: Ylen Elävän arkiston kuvitusta

Viestinsä lopussa lähettäjä, joka toivomuksensa mukaisesti jää lukijoille anonyymiksi, antaa kerrassaan mainion ja viestiään tukevan linkin Yleisradion syksyllä 2001 lähettämään radiosarjaan ”Mitä Pikkujääkausi sai aikaan”. Ylen Elävän arkiston toimittaja Elina Yli-Ojanperä on aivan hiljattain laatinut hyvän tiivistelmän tuosta viisiosaisesta ja yhteensä 2,5-tuntisesta sarjasta, jossa asiantuntijoina esiintyvät poikkitieteellisiä historiallisia tutkimuskysymyksiä selvittelevä arkkitehti Aaro Söderlund, metsätutkija Mauri Timonen, Suomen historian professori Jussi T. Lappalainen ja hydrologi Esko Kuusisto. Yli-Ojanperän tiivistelmä on luettavissa ja ohjelmasarja kuultavissa klikkaamalla edellä olleesta linkistä avautuvia kuvia.

Minulta tuo Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Jorma Kallenaution toimittama kerrassaan kutkuttavan hieno sarja jäi aikanaan kuulematta. Varoitan lukijoita eilisen illan kokemuksellani. Kun ensimmäisen osan olin kuunnellut, jäin koukkuun, ja loputkin osat oli kuultava yhteen pitkään putkeen. No, ehkä kohta koittavana joulunaikana siihen monilla on hyvät mahdollisuudet?

Energiaterveisiä vihreiden teletappien Pariisin jälkeiseen maailmaan

Pariisin ilmastokokousta on hehkutettu historialliseksi tai käänteentekeväksi. Minä en oikein jaksa uskoa, että se historiankirjoituksen aikanaan valmistuessa osoittautuisi kummaksikaan. Pääasiallisin peruste käsitykselleni on esitetty alla olevissa kuvissa. Nuo kuvat olen lainannut Paul Homewoodin mainiosta blogista, ja kävin silmämääräisesti tarkistamassa BP:n arvostetusta tilastosta, että Paulin graafit on laadittu oikein.

Kuva 1: Primäärienergian kulutus energialajeittain maailmassa vuosina 2014

Ensimmäisessä kuvassa on kuvattuna energialajeittain primäärienergian kulutus maailmassa. Fossiilisten polttoaineiden osuus on 86 %, ja erilaisten maailmanparantajien niille korvaajiksi ehdottamien tuuli- ja aurinkovoiman osuus vastaavasti yhteensä 3 %. Näin siis viime vuonna.

Kuva 2: Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen kasvu  koko maailmassa 2000-luvulla

Pariisin ilmastosopimus – pelastettiinko maailma?

Pariisin ilmastosopimuksen lopullinen versio on julkaistu. Olen sen kertaalleen ehtinyt lukea. Seuraavassa ovat mielestäni sopimuksen tärkeimmät kohdat, ja kirjoituksen lopussa koetan vastata otsikon kysymykseen.

Sopimuksen 2. artiklassa asetetaan sopimuksen periaatteelliset tavoitteet, joita ovat

• globaalin keskilämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan,
• ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten minimointi, ja
• ilmastorahoituksen lisääminen em. tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sopimus syntyi ja ranskalainen diplomatia riemuitsee

Kahden asteen rajan lisäksi ilmeisesti jonkinlaisena kompromissina pykälässä todetaan lisäksi pyrkimys lämpenemisen rajoittamiseksi vain 1,5 asteeseen. Nuo rajat ovat sikäli turvallisia, että niitä ei tultane nykyisten sivilisaatioiden aikana ylittämään sopimuksesta riippumatta. 

IPCC:nkin käyttämä HadCRUT4-aikasarja näyttää 100 vuoden lämpenemisvauhdiksi ajalla 1878 - 2014 noin 0,55 °C/100v. Meteorologisten mittausten lämpöaikasarjat eivät globaalisti kauemmas historiaan yllä, mutta jos uskoisimme paleoklimatologisia tutkimuksia, olisi lämpötilakehitys ollut viilenevää ainakin viimeisen 8000 vuoden ajan. 1,5 °C -raja on siis joko valtavan kaukana tai kuitenkin turvallisen kaukana. Saapas nähdä, mikä ajanjakso otetaan edustamaan esiteollista aikaa.

Sopimuksen 4. artiklassa tunnustetaan ero kehittyneiden ja kehitysmaiden osalta. Jälkimmäiset saavat sopimuksen mukaan kasvattaa CO2-päästöjään, mutta niitä kannustetaan ajan mittaan vähentämään siten, kuin talous sallii. Ja kyllähän nuo päästöt kasvavatkin, sillä muutamien seuraavien vuosien aikana Kiina, Intia ja muut kehittyvät taloudet pystyttävät vähintään kerran viikossa vastaavan kapasiteetin hiilivoimaa, jonka Helsingin kaupungin energiayhtiö aikoo valtuustonsa mukaan sulkea vuonna 2024.

Vähiten kehittyneille maille ja pienille tropiikin saarivaltioille annetaan mahdollisuus luoda sellaisia ”alhaisen hiilipäästön strategioita”, kuin ne haluavat. Tuvalu, Malediivit, Kiribati jne., voivat siis ostaa edelleen dieselgeneraattoreita siten kuin tykkäävät. Tämä on sikäli kummallista, että juuri noilla maillahan pitäisi olla parhaat mahdollisuudet ottaa käyttöön nykyistä aurinko- ja tuulienergiaa, mutta ehkä ne eivät kansainvälisen yhteisönkään mielestä ole kilpailukykyisiä ja noiden maiden mahdollisuuksien rajoissa.

Neljännen artiklan 11. kappaleessa todetaan, että valtiot voivat muuttaa ”ilmastolupauksiaan”, mutta tärkeintä lienee se, että velvoitetta moiseen ei ole. Yleensäkin sopimus on kirjoitettu konditionaaliin siten, että maat saavat tehdä suurin piirtein niin kuin haluavat. Niinpä ei ole ihme, että sopimus näyttäisi sopivan hyvin mm. Kiinalle ja Intialle, jotka aikovat rakentaa massiivisesti uutta hiilivoimaa tulevina vuosina.

5. artikla saattaa muodostua jollain tavoin ongelman Suomelle. Siinä kehotetaan huolehtimaan hiilinielujen suojelusta ja aivan erityisesti metsät mainiten. Sanoisin, että tältä osin nykyisen hallituksemme halu lisätä metsäpohjaisen bioenergian käyttöä ei välttämättä ole aivan sopimuksen hengen mukaista.

9. artiklassa säädetään, että kehittyneiden maiden on osoitettava taloudellisia resursseja kehitysmaiden toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Mitään määrällisiä ohjeita rahoituksen osalta ei kuitenkaan anneta. Nykyinen tai jopa sitä pienempi määräkin siis riittäisi.

Pariisin ennustetut rituaalit huonosti lämpenevässä ilmastossa

Pariisin ilmastokokous (COP21) on ollut käynnissä jo neljä päivää. Se toistaa samaa kaavaa kuin kymmenkunta edellistä ilmastokokousta. Brittiläinen pilapiirtäjä Josh on tuon kaavan ikuistanut aika mainiosti alla olevaan piirrokseen.

Ensimmäisessä kuvassa lähdetään pelastamaan maailmaa kuten aina ennenkin. Toisessa kuvassa todistetaan, että nyt on viimeinen mahdollisuus - aivan kuten jo 10 vuotta sitten. Historian harrastajana muistan lukeneeni jo muinaisten egyptiläisten käyttäneen samaa retoriikkaa, jota kuulin niin monessa puheessa pari päivää sitten Pariisista.

Sirkusosuus on nyt laimentunut verrattuna aiempiin kokouksiin, sillä Ranskan ei-ilmastollisista syistä johtuvat poikkeustilalait ovat pakottaneet myös kaikkein kahjoimmat osallistujat pitämään suunnitellut esityksensä jossain esikaupunkien majoitustiloissa, joihin suuretkaan mediayhtiöt eivät ehdi. Ehkä paras sirkusesitys nähtiin, kun Yhdysvaltain presidentti Obama todisti ilmastonmuutoksen kaikkein suurimmaksi ihmiskuntaa kohtaavaksi turvallisuusuhaksi keskellä Pariisia. Tuon logiikan mukaan ISIS-roistotkin ajettaisiin nurkkaan keskittymällä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Jäin miettimään, mitä Ranskan kovimman terrori-iskun yli 70 vuoteen kokeneet pariisilaiset moisesta ajattelivat.

Olipa miten tahansa, Yhdysvaltain lainsäätäjät viestittävät vastakkaista signaalia Washingtonista. Kongressi kertoo repivänsä Pariisissa mahdollisesti solmittavan ilmastosopimuksen kaikilta osiltaan palasiksi. Samaa viestivät Kiina, Intia ja kymmenet kehitysmaat. Niinpä neljäntenä päivänä on ehditty jo Joshin kuvaan viisi, jossa umpikuja uhkaa.

Umpikujaan on useitakin syitä, mutta merkittävin niistä lienee tavoitellun ilmastosopimuksen rahoitusosuus. On ollut jo pitkään täysin selvää, että köyhimmät maat tavoittelevat merkittävää lisää ns. kehitysapuun sitä ilmastonmuutoksen torjunnalla ja siihen sopeutumisella perustellen. Toki on myös selvää, että jo vaurastuneilla läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan mailla sekä muutamilla muilla, kuten Japanilla, Australialla jne. olisi varaa maksaa enemmän, jos ne tuon rahan kansalaisiltaan verottaisivat tai maksuina keräisivät. Ongelmana on kuitenkin pari asiaa.