maanantai 4. tammikuuta 2016

Voi harmi, Helsingin energiayhtiön aurinkovoimahanke ei myy! Miksihän?

Yleisradiomme uutisten verkkosivut kertoo 4.1.2016 jutussaan ”Villitys lopahti? Tuhannet aurinkopaneelit odottavat vuokraajaansa Helsingissä”, että Suomen suurin - joskin vielä rakenteilla oleva - aurinkovoimala ei ole löytänyt toivotulla tavalla ”ostajia” tai tarkemmin sanottuna paneelien vuokraajia:

Helenin Kivikon aurinkovoimalan ennakkomarkkinointi alkoi toukokuussa ja heti alkuun siitä varattiin runsaat 1 000 aurinkopaneelia. Sittemmin myynti on hiipunut ja paneeleja menee nyt vuokralle vain muutamia päivässä. Tarjolla olisi vielä lähes 2 000 paneelia.

Kivikon aurinkopaneelien vuokraus takkuaa. Helsingin energiayhtiö Helen asentaa parhaillaan [Kivikon] hiihtohallin katolle liki 3 000 paneelia, joita vuokrataan sähköyhtiön asiakkaille.

Voimalan ennakkomarkkinointi alkoi toukokuussa ja heti alkuun siitä varattiin runsaat 1 000 aurinkopaneelia. Sittemmin myynti on hiipunut ja nyt paneeleja menee vuokralle vain muutamia päivässä. Tarjolla olisi vielä lähes 2 000 paneelia.

Kirjoitin asiasta kesäkuussa bloggauksen ”Haluatko Helsingin vihreän kuplan aurinkosähkötuottajaksi?”. En nyt toista tuossa kirjoituksessa esitettyjä asioita, mutta kertaan olennaisen: Aurinkopaneelin vuokraaja kärsii noin 46 euron tappion vuodessa.

Helenin projektinjohtaja Atte Kallio ei osaa kertoa tarkkaa syytä myynnin hiljenemiseen.
– En tiedä, onko se talvi vai mikä, mutta eivät ole tosiaan kaikki menneet kaupaksi. Uskotaan, että ne pikku hiljaa siitä menevät. Uskomme siihen, että ihmiset haluavat vaikuttaa. Moni helsinkiläinen haluaa, että kaupungin kaikki energia tuotettaisiin uusiutuvilla lähteillä, Kallio sanoo.
Kuva 1: Ylen uutinen 4.1. ei näyttänyt vaikuttavan pysyvästi Kivikon paneelien vuokrausintoon

Hmmm… Kyllä paneeleille vielä vuokraajat löytyvät. Laskutaidottomia Helsingissä lienee enemmän kuin tarvittavat 3000 henkeä. Joulukuun myynnin perusteella ekstrapoloidulla menekillä (noin 0,3 vuokrausta päivässä) viimeisestä paneelista tehtäisiin sopimus joskus 2030-luvun alkupuolella.

Kuvan 2 alaosassa Suvilahden aurinkovoimalan tuotanto 2015.
 Kuvan  yläosan vasemman reunan oikeanpuoleinen luku
kertoo voimalan tuotannon 4.1.2016. Tuolla sähköenergialla
(1,09 kWh) saatoin pitää lasitetun parvekkeeni infrapunalämmi-
tintä päällä yhden tunnin ajan. Siihen voimalan koko tuotanto
riitti. Kiitän toki siitä, sillä sain nostettua parvekkeeni lämpö-
tilaa muutamaksi tupakkahetkeksi -3 asteesta + 2:een asteeseen.
Katsotaanpa, miten Kivikkoa ennen (viime maaliskuussa) valmistunut ja samanlaisella tekniikalla varustettu Suvilahden aurinkovoimala on tuottanut energiaa. Millaiset mahdollisuudet aurinkovoimalla olisi Helsingin energiapaletissa?

Suvilahden voimala on viime huhtikuun alusta lukien tuottanut energiaa huiman luvun - yli 235 000 kilowattituntia. Suhteutetaan muutamat kuukausikohtaiset luvut oman keskikokoisen rivitaloasuntoni energian kulutukseen. Minä käytin viime heinäkuussa energiaa sähköksi muutettuna 637 kWh, ja Suvilahden voimala teki sitä noin 42 771 kWh samassa ajassa. Keskikesällä Suvilahden energialla voisi teoriassa tyydyttää melkein 70 vastaavan rivitaloasunnon energiatarpeen. 

Joulukuussa asuntoni energiakulutus oli kasvaneesta lämmitystarpeesta johtuen noussut 2300 kWh:n tasolle, ja Suvilahden tuotanto vastaavasti oli auringonvalon vähenemisen vuoksi hiipunut 736 kWh:n tasolle. Pelkästään minun asuntoni energian tuottamiseksi olisi joulukuussa tarvittu noin kolme Suvilahden voimalaa, jossa on 1194 kappaletta 285 watin aurinkopaneelia. Tänä vuonna tilanne siis paranee, kun Suvilahtea melkein 2,5 kertaa isompi Kivikon aurinkovoimala aloittaa toimintansa lähes 3000 uuden paneelin voimin. Minä saan aurinkosähköä noista molemmista koko joulukuun 2016, ja jommallekummalle naapurillekin sitä riittää ehkä viikoksi. Näin siis, jos onnistuisin noukkimaan molempien voimaloiden koko tuotannon taloyhtiöllemme.

Jos muuttaisimme Suomen noin 2,6 miljoonan asuntokannan minun rivitalohuoneistoni kokoisiksi asunnoiksi, päätyisimme noin yhteen miljoonaan asuntoon. Jos tuon miljoonan keskikokoisen rivariasunnon energiatarve haluttaisiin tyydyttää Helenin aurinkovoimaloiden kaltaisilla ratkaisuilla, tarvittaisiin Kivikon kaltaisia voimaloita joulukuussa noin 1 500 000 kappaletta, mutta heinäkuussa riittäisi maltillisempi noin 6000 voimalan määrä. Melkoisia lukuja!

Helsingin asuntojen energian kulutukseen Kivikon kaltaisia voimaloita tarvittaisiin vain noin kymmenesosa em. luvuista. Jos Helen rakentaisi joka viikko tuollaisen voimalan, tulisi  Helsingin asuntojen heinäkuun energiatarve täytetyksi aurinkoenergialla joskus 2060 - 2070 –luvulla. Talviajan vastaavan energiatarpeen täyttämiseksi sentään ennen vuotta 2500 uudisrakentamisen valmistumisvauhti pitäisi nostaa vähintään voimalaksi päivässä. Nyt rakennusvauhti on yksi voimala vuodessa.

Kuva 3. Salmisaaren voimalaitos
Todettakoon, että Helsingin energiayhtiön kolmesta nykyisestä isosta voimalakokonaisuudesta pienin – Salmisaaren yhteistuotantovoimala – kykenee haluttaessa tuottamaan saman verran energiaa kuin 3100 Kivikon kaltaista aurinkovoimalaa heinäkuussa ja vastaavasti 180 000 Kivikkoa joulukuussa.

Kallion mukaan moni kaupunkilainen voi olla vielä täysin tietämätön uuden voimalan olemassaolosta.


Epäilen, että moni kaupunkilainen ei myöskään tiedä aurinkopaneelin vuokraamisen kuluista saati nykyisen kaltaisen aurinkovoiman tehokkuudesta ja ”loistavista” tulevaisuuden näkymistä. Ensimmäisestä kannattaisi oman lompakon näkökulmasta vähän tietääkin. Jälkimmäisestä ei ole paljoa lapsille kertomista - valitettavasti. Mutta tuon tietovajeen paikkaamiseksi minä teen vaivojani säästämättä laskuharjoituksia ja sitten raapustan laskelmat näkyviin Ilmastorealismiin.
Kuva 4. Kirjoittajan asunnon energian käyttö 2015 pl.
veden käyttö ja muu kuntainfra.

PS. En käsitellyt lainkaan sitä, että voidakseni luottaa aurinkoenergiaan vuorokauden ja vuoden ympäri, minun pitäisi ostaa lisäksi jonkinlainen energiavarasto. Tarvitsisin talven ylitykseen esim. 1000 kappaletta Teslan uusia 7 kWh:n  PowerWalleja (á 3000 $). Täytyypä aloittaa säästäminen!

PS2. Minun ja rakkaan vaimoni yhteinen energian kulutus näkyy viimeisestä kuvasta 4, jos jotakuta laskelmani epäilyttävät, ja halua tarkistuslaskentaan on. Se on sähkön jakeluyhtiö Carunan sivulta otettu kaappaus.

34 kommenttia:

  1. Helsinkiläiset näyttävät aurinkovoimaloillaan joidenkin haluaman energiaremontin mallia muulle Suomelle. Noilla luvuilla energiateollisuuteen tarvitaan 100000+ uutta työpaikkaakin. Suomi nousuun!

    VastaaPoista
  2. " Moni helsinkiläinen haluaa, että kaupungin kaikki energia tuotettaisiin uusiutuvilla lähteillä, Kallio sanoo."

    Mahtaako ne tajuta pätkääkään mitä toi maksaa? Ja jos joku kertoisi niin moniko haluaa sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tajua. Ja varsinkaan eivät tajua kaukolämpönsä edullisuutta. Sitähän Helsingin isot, hyötysuhteeltaan erinomaiset ja puhtaat voimalat tekevät juuri helsinkiläisille. Aurinkovoimalla ei voi tehdä talviaikaista lämpöä missään päin Suomea.

      Poista
    2. Kuka tietää Suvilahden paneleiden hinnan eli hankinta-ja asennuskulut + käyttö- ja huoltokulut/kuukausi. Näiden lukujen pertusteella voisi laskea investoinnin + tai - kannattavuutta.

      Olen etukäteen kiitollinen vastauksesta.

      Poista
    3. Maaseudun Tulevaisuudessa on Energiateollisuuden näkemys oman päästöttömän sähkön tuottamisesta aurinkopaneeleilla mitä pidetään tärkeänä koska "Pitkässä, pimeässä ja kylmässä talvessa sähköjärjestelmän toimiminen on elintärkeää. ".

      Ehkä seuraavasta on apuja.

      http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/haluatko-tuottaa-oman-s%C3%A4hk%C3%B6si-1.137026

      Ilkka

      Poista
  3. Helsingissä ei ole pikkurahasta pulaa. Tähän aurinkopaneelihommaan pannaan miljoonia ja tänäänkin saatiin aurinkovoimaa kovalla pakkasella suurimpaan tarpeeseen muutama kWh. Sillä olisi yhden saunankiukaan saanut hetkeksi lämpenemään. Samaan aikaan Suomeen tulee tuhansia megawatteja sekä Ruotsista että Venäjältä.

    Hansaaren purkaminen ja venäläiseen biomassaan siirtyminen maksaa sen 0, 5 miljardia euroa samaan aikaan, kun maapalolle on rakenteilla yli 4000 uutta hiilivoimalaa. Rahaa on millä mällätä arktisessa pääkaupungissa.

    Näissä asioissa häärii yhtenä konsulttina Greenpeace, jonka Kiina on ostanut tukijakseen ja tekemään hallaa muissa maissa fossiilisten polton suhteen. Viisaita nuo kiinalaiset!

    Pave

    VastaaPoista
  4. Helenin sivustolta kerättyä tuotantotietoa ja kylmää laskentaa. Mikäli Helsinki haluaisi, että sen maailman parhaiden ja puhtaampien voimalaitosten tuotama energia tehtäsiin aurinkokennoilla, maksaisi se arviolta noin 60 miljardia euroa. Yrityksen liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa. Hauskaa siinä on se, että yhtään nykyistä voimalaitosta ei voitaisi sulkea, kun tarvitaan se toinen tuotantomuoto varmistamaan tehoa verkkoon, kun ei paista ja sitä tehoa, ei energiaa, vaaditaan. Niitä voimaloita ei voida edes ajaa alas. Jos halutaan akustoja rakentaa niin hinta nousisi tuosta noin 20-30 miljaria. Vieläkään ei voitaisi lopettaa yhtään voimalaitosta, sillä nuo ovat vasta pimeitä öitä ja pilvisiä päiviä varten. Mites se täysin pimeä 3 kk, ei jaksa edes laskea jotain noin älytöntä. On lisäksi muistettava etteivät akut ole energiantuottajia vaan vain energian siirtäjiä, se energia on niihin tuotettava jossain. Jotta ne voidaan ladata aurinkoenergialla on niitä aurinkovoimaloita oltava moninkertainen määrä kulutettuun huipputehoon verrattuna.

    Lisäksi kaikki ylimääräinen energia olisi dumpattava markkinoille ihan mihin vaan hintaan kun paistaa, voimalat käytössä ja akustoja ladataan minkä ehditään, joka tarkoittaa että sähkön hinta markkinoilla romahtaisi. Milläs makselet investointia, edes korkoja. Energiatuottajat joutuvat anomaan tukia valtiolta (veronmaksajien rahoja) että ihmiset saavat energiaa, kukaan ei halua tuottaa, mutta on pakko yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseksi. Entiset valtion ja kuntien rahan ansainta keinot muuttuvat kertaheitolla saajiksi. Missä on se työllistäminen, kuka pystyy maksamaan palkkoja, muutakuin valtion lisääntyvällä lainarahalla. Sekin loppuu tässä leikissä lyhyeen.

    Jokainen vähänkin näistä ymmärtävä tajuaa ettei Suomessa ole aurinkoenergialle käytännössä mitään hyötyä, muutakuin yrityksille jotka niitä myyvät, professoreille jotka ovat osakkaina näissä yrityksissä, clean tech ja money talks sanoisin. Kuluttajat ja kaupungin veronmaksajat vain kärsivät tästä raskaalla kädellä. Tätäkö poliitikot oikeasti haluavat, en usko, he eivät vain ymmärrä. Lobbaus yritysten suunnalta ja mahdollisesti puoluerahoitus on kirkkaimpana mielessä oman edun tavoittelun kautta, eivätkä ymmärrä mihin virheellinen mielikuva johtaa lopulta. Sekin tosin tässä leikissä loppuu lyhyeen. Kun sotkua aletaan joskus korjata, eivät päättäjät niitä kuluja ja tuhlattuja rahoja ole maksamassa, eikä sieltä syyllistä löydy, kun heitä on enenemmän kuin yksi. Kansa maksaa, jos kansa tahtoo cleantechiä niin sen se tulee todellakin maksamaan ilman mitään hyötyä, työttömyytenä, sosiaalipalvelun heikennyksinä, opetuksen supistamisena, vanhusten hoitopaikkojen vähentymisenä, sairauskustannusten leikkaamisena ja lopputtomana sisäisenä devalvaationa kilpailukykyloikkina, palkkojen ja muiden palkansaajien etuuksien leikkauksina. Kreikan kohtalo on tässä pelissä vain pientä esileikkiä.

    Toni

    VastaaPoista
  5. Mikko tuossa edellä kirjoittaa, että keskikesällä Helsingin tarpeisiin riittäisi noin 600 Kivikon kaltaista voimalaa. Mutta löytyisikö Helsingistä niille kaikille sopivat katot, kun muistamme, että yksi Kivikko on pinta-alaltaan noin yksi hehtaari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskeskelin Google Earthista, että bloggauksessa mainitun Salmisaaren voimala-alueen pinta-ala on noin 6,5 hehtaaria.

      Poista
  6. Keskikesällä täytyy kuitenkin toimttaa myös asiakkaille noin 300 MW:n teholla kaukolämpöä, kun pirut käyvät hikeä poistamassa suihkussa ja pesevät käsiään lämpimässä vedessä. Samoin kaukokylmä tarvitsee kesällä kaukolämpöenergiaa kaukokylmän tuottamiseen, kun ei merijäähdytys ainakaan vielä riitä, muuten kuluisi sähköä. Kysymys kuuluu, että mitä energiaa täällä nyt oikein tuotetaan ja milloin?

    Tietäväinen Taavi

    VastaaPoista
  7. Näin voi käydä tulevaisuudessa monelle pienemällekin yritykselle, kun yritysten mainontaa ja kertomuksia esitetään mielikuvien luomisessa kansalle hyvästä ja päästöttömistä vaihtoehdoista. Nämä eivät sitten loppupelissä olleetkaan sitä mitä kerrottiin ja johon ihmiset laittoivat rahojaan. Vastuullinen yritys ei voi perustaa toimintaansa mielikuvien luomiseen vaan tiukkoihin faktoihin ja laskemiin. http://yle.fi/uutiset/usa_vaatii_volkswagenilta_oikeudessa_miljardikorvauksia/8571152

    Mielenkiintoista nähdä mitä Euroopan osalta lopulta käy, jos nuo menevät läpi. Siinä saattaa monen media mielikuvien luojien palli tutista ja lasku lankeaa maksettavaksi yritysjohtoa myöten, joka on mukana siinä.

    Toni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa kuitenkin VW oli myydyin auto 2015.

      Tapsa

      Poista
  8. Keravan aurinkovoimalasta on vuokrattu 43 % paneeleista. Kumma, ettei enempää, kun ovat tehneet loistavan tarjouksen. Helmikuun loppuun asti vuokra on 0 €! Voimalan oletetaan valmistuvan tässä kuussa, joten siinähän tulisi hurjaa tuottoa ilmaseksi kokonaisen helmikuun, vuokratkaa äkkiä!

    https://www.keravanaurinkovoimala.fi/fi/

    Tapsa

    VastaaPoista
  9. Kannattaa myös muistaa, että sähkön siirtokaan ei ole ilmaista, ja verotkin pitää maksaa. Siksi ollaankin juuri sillä tasolla, jossa omaan käyttöön sähkön tuottava aurinkovoimala on Suomessakin juuri kannattava (toki verotuesta johtuen).

    Noin kokonaisuuden kannalta aurinkovoimaa kannattanee noin 10-20 vuoden aikajänteellä rakentaa sen verran, että se kattaa lähes koko kesäajan energiantarpeen päivisin. Tämä on noin 5%-10% koko energiakäytöstä, joten ei aivan mitätön, mutta ei aurinkovoima toisaalta yksistään myöskään energiaongelmaa ratkaise. Tällä hetkellä rakennettavat voimalat ovat kaikki pilotteja, joista otetaan vain PR -hyöty irti.

    Eräs halvan aurinkovoiman vaikutuksista tulevaisuudessa on, että sähkön hinta kesäpäivisin tulee olemaan hyvin alhainen, ja tämä puolestaan syö säätökelvottoman voiman kannattavuutta. Samalla se tarkoittaa, että talvella sähkö saattaa olla entistä kalliimpaa, ellei sitten löydetä edullisia tapoja tuottaa sähköä nimenomaan talvella. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon kapasiteetin lisäys lienee eräs tällainen. Siinäkin voi toki hyödyntää aurinkovoimaa varastoituna vaikkapa energiapajuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en saa esim. 3,3 kWp:n aurinkosähköjärjestelmää (asennettuna noin 8500 €) kannattavaksi nykyisillä sähkön hinnoilla millään laskentamenetelmällä. Jos joku saa, voin tarkastaa laskelman ja kertoa siinä olleet virheet.

      Poista
    2. Jos joku ei ole lukenut Kaj Luukon mainiota bloggausta aurinkovoimasimulaatiosta, annan alla linkin. Sen mukaan nykyisellä aurinkovoima/akku -teknologialla päästään halvimmillaan noin 200 euron megawattituntihintaan. Se on noin kuusi kertaa kalliimpaa verrattuna viime vuoden keskimääräiseen sähkön tukkuhintaan.

      https://planeetta.wordpress.com/2015/06/11/aurinkovoimalasimulaatio-sahko-halvimillaan-204-emwh/

      Poista
  10. TÄmähän on aivan loistava bisnes. On suorastaan moraalisesti väärin olla ottamatta rahat pois noin tyhmiltä ihmisiltä. Tähän koko uusiutuvan energian kannattavuus muutenkin perustuu. Tämä on parempi, koska tässä tyhmyys on jokaisen henkilökohtainen päätös, eikö veroluonteisiin tukiaisiin perustuva kollektiivinen idiotismi. Vähän tietysti tuntuu pahalta, kun ihmisille esitetään väitettä, että he voivat tällä hankinnalla vaikuttaa asioihin. Noh, kai sillä saa hyvän mielen ja voi taas rauhassa lentää etelän lämpöön tai harrastaa jotain muuta kuluttavaa.

    VastaaPoista
  11. Miksi ei myy, ihmiset kyllä puhuvat leuka väpättäen uusiutuvasta energiasta, mutteivat halua maksaa siintä,
    vaan haluavat muiden maksavan.

    Muutenkin niitten homma tuntuu tolkuttomalta kun nyt ollaan hilkulla ettei pistorasiasta tule ei minkäänlaista energiaa.

    Eiköhän kaikki laiteta Sauna ym. päälle lauantaina klo 20 niin se on siinä.

    http://wattsupwiththat.com/2016/01/05/aussie-green-power-scheme-collapse/

    Ilkka


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan moneen kertaan tuulimyllyjemme tuotanto on myyty viherhihhuleille tälläkin hetkellä? Eihän tuulisähkön hinta poikkea oleellisesti normisähköstä. Kaikki maksavat tästä sattumasähköstä korvaukset sähköveroina, jotta hihhulit saavat pitää sädekehänsä ja tämä putipuhdas sähkö vaihtuu venäläiseen ydinsähköön juohevasti tuulten tyyntyessä. Hihhulit eivät muutosta huomaa, kun ei edes tarvi kytkintä kääntää.

      Poista
  12. YLE on nimittänyt Risto Isomäen viisaaksi mieheksi!

    Juuri menossa keskustelu kolmen "viisaan" miehen kesken, tuttua YLE:n politikointia:

    "Mitkä olivat viime vuoden merkittävimmät ja kuohuttavimmat tapahtumat ja miten me suomalaiset tietäjien mielestä niihin suhtauduimme? Keskustelussa mukana tieteiskirjailija Risto Isomäki, politiikan toimittaja Tommi Parkkonen ja professori Teivo Teivainen. Puhetta johtaa Sanna Pirkkalainen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fantasiaa kirjoittava tieteen todellisuudesta viis veisaava tyyppi viisas tieteiskirjailija? Mitä olen Isomäen teoksia lukenut, hän tekee työkseen viherfantasiaa. Se varmaankin myy paremmin kuin tieteiskirjallisuus (jonka tulisi jotenkin edes sivuta tieteitä, mielellään jopa kertoa niistä)?

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus. Kaipaisin myös jonkun vihreän poliitikon kannanottoa tuulivoiman hienoudesta näin kulutushuipun aikaan jolloin tunnetusti tuulee erittäin "paljon".

    -Byllis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Fingridin kulutusennuste huomiselle aamupäivälle 8.1. hipoo jo ennätyslukemia. Se on 15 279 megawattituntia. Kun muut voimalamme paiskovat nyt 7.1. aamupäivällä töitä jokseenkin täysillä, tuottavat tuulivoimalamme sähköä noin 12%:n teholla verrattuna ennätystehoonsa (800 MW) - siis noin 100 megawattitunnin teholla. Tuo teho on noin 7 promillea valtakunnallisen kulutustarpeemme vaatimasta.

      Suomen suurin aurinkovoimala - Helenin Suvilahti - on tänään klo 11 mennessä tuottanut sähköä 0,00009 megawattituntia. Parvekkeellani oleva yhden kilowatin infrapunalämmitin käytti tuon sähkömäärän 5 minuutissa ja 20 sekunnissa. Muille ei sitten aurinkovoimaa riittänytkään.

      Poista
    2. Todettakoon vielä, että vihreiden vihaama Helenin Hanasaaren voimalaitos yksin tuottaa tällä hetkellä energiaa (lämpöä ja sähköä) Helsingin vihreille kotitalouksille yli kuusi kertaa enemmän kuin Suomen kaikki tuuli- ja aurinkovoimalat yhteensä.

      Poista
    3. Pari päivää vanha uutinen sähkönkulutuksesta. Siinä kerrotaan mm., että (ilmastopoliittisesti kannattamattomaksi tehtyä) hiili- maakaasu- ja turvevoimaa on Suomessa suljettu 1 500 MW.

      http://yle.fi/uutiset/suomessa_tanaan_sahkon_kulutuspiikki__sahko_ei_ole_silti_syksyn_tasoa_kalliimpaa/8571692

      WMO:n uusi pääsihteeri Petteri Taalas kertoi haluavansa parempaa varautumista äärisäihin. Aihe onkin nyt ajankohtainen Suomessa, kun ihmiset joutuvat odottelemaan sähkön saantia paukkupakkasissa.

      http://yle.fi/uutiset/kilpisjarven_paukkupakkasissa_sinniteltiin_seitseman_tuntia_ilman_sahkoa/8576213

      Poista
    4. Meni oma kommentti vähän väärään aihepiiriin äsken, mutta iltasanomissa oli varsin mielenkiintoinen kommentti:

      "Tuulivoimaintoilusta tuli vakava uhka Suomen huoltovarmuudelle"

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452139742691.html

      Poista
    5. Oli hyvä bloggaus. Kannattaa lukea. Aurinkovoiman suhteenhan emme ole (vielä) samoissa ongelmissa. Toivottavasti emme joudukaan.

      Olemassa olevan teknologian tukiaiset tosiasiassa vain viivyttävät tulevien ja parempien teknologioiden käyttöönottoa.

      Voihan joskus lähitulevaisuudessa joku keksiä sellaisen aurinkoenergian talteenoton, joka on nykyisiä kertaluokkaa (10-kertaisesti) parempi. Ja joku voi keksiä sellaisen energian varastointitavan, joka mahdollistaa satunnaisenergian (tuuli-, aurinko-, aalto- jne.) talteenoton siedettävään markkinahintaan. Vielä noita ei ole nähty, sillä muutenhan kaikki olisivat niistä kiinnostuneita.

      Mutta joku voi keksiä myös sellaisen ydinenergian turvallisen ja kenties vielä kustannustehokkaamman käytön, joka on mahdollista levittää laajemminkin maailmalle. Tuotantotukiaiset valitettavasti viivyttävät näitä innovaatioita. Hyvin suunnatut tutkimustukiaiset saattaisivat niitä jouduttaa.

      Poista
  14. Tänään rikottiin Suomen sähkönkulutuksen ennätys ja ollaan rankasti tuontiin varassa. Uusi ydinvoimala tuo tullessaan sähköä 1500 MW, eli paikkaa pikkasen tuontia, mutta samaan aikaan poistuu vanhaa tuotantoa ja tilalle tulee tukiaisilla toimivaa satunnaistuotantoa. Hyvä puoli uudessa isossa ydinvoimalassa on sen suuri sähköteho. Huono puoli on sen vähäinen säädettävyys ja se, että häiriön mennessään tekee ison loven sähköverkkoon, jossa on oltava kulutusta vastaava sähköntuotanto kaiken aikaa. Jos taajuus verkossa ison yksikön putoamisen vuoksi liiaksi putoaa, riittävän suuri alitajuus pudottaa muitakin voimalaitoksia ja voi syntyä dominopalikkaefekti, jolloin koko Suomi pimenee. Tähän on Fingridillä toki suunnitelmat, että verkko ei näin kaatuisi. Eli mitä enemmän tuotantoa on eri puolilla sähköverkkoa, sitä epätodennäköisempää on se, että yhtä Olkiluotoa vastaavaan kymmeneen 150 MW:n voimalaan tulee yhtä aikaa vika.

    No nyt tässä tilanteessa kovalla pakkasella on helppo ymmärtää, että Hanasaaren myötä loppuu Suomesta 250 MW sähköntuotantoa , joka syntyy lähes ilmaiseksi, kun kaupunkia lämmitetään. Sähköjärjetelmässä on myös sen kaipaamaa säätövoimaa, kun tuollainen chp-laitos voi siirtyä pelkkään lämmöntuotantoon. Tilalle tulee hajautettua lämmön tuotantoa, joka kuluttaa sähköä. Kyllä Suomi on tällä menolla helisemässä!

    Pave

    Mikko tuolla laski kuinka kauan terassin säteilylämmitin olisi toiminut tämän päivän Suomen suurimman aurinkovoimalan tuotolla. Minä tuossa kotiin ajellessani mietin, että Helsingissä kuluu katu- ym. julkiseen valaistukseen pimeän aikaan arvatenkin yli 10 MW tunnissa. Jos päivän aurinkoenergia otettaisiin akkuihin talteen yötä varten, ei sillä moni katuvalot pitkään palaisi.

    VastaaPoista
  15. Tollasen otin talteen noin tunti sitten.

    "Kulutus ja tuotanto Suomessa Info
    Kulutus 15 017 MW
    Tuotanto 10 756 MW
    - Vesivoima 2 094 MW
    - Ydinvoima 2 776 MW
    - Lauhdevoima 644 MW
    - Yhteistuotanto - kaukolämpö 3 145 MW
    - Yhteistuotanto - teollisuus 1 663 MW
    - Tuulivoima (osa arvioitu) 158 MW
    - Muu tuotanto (arvio) 276 MW
    - Tehoreservi 0 MW
    Tuonti/vienti (netto) 4 261 MW

    Tehotasapaino Info
    Suomen tuotantoyli/alijäämä -303 MW
    Tuotantoyli/alijäämä kumulatiivinen -19 MWh
    Hetkellinen taajuusmittaus 50,06 Hz
    Aikapoikkeama 12,17 s

    Sähkön hinta Suomessa Info
    Elspot-aluehinta 69,95 EUR/MWh"

    VastaaPoista
  16. Päivitin Kivikon aurinkovoimalan vuokraustilanteen kuvaan 1. Ylen uutinen ei näyttäisi vaikuttaneen myyntiin merkittävästi.

    VastaaPoista
  17. Jokohan Keravan paneelit on kaikki myyty?

    Kumma, jos Peter Lund ei ole huomannut tätä loistavaa sijoitusmahdollisuutta, kun hänellä on jo vanhastaan kokemusta paikkakunnan aurinkoisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Keravalla samankaltainen tilanne. Yli puolet paneeleista on vuokraamatta. Suhteellisesti haaste voi olla Keravan Energialle suurempi, sillä laskutaidottomia on etsittävä pienemmästä porukasta.

      Poista
  18. Päivitin Kivikon aurinkovoimalan paneeleiden vuokraustilanteen kuvaan 1.

    VastaaPoista
  19. Suo siellä, vetelä täällä.

    Yle trollaa aurinkosähkön tuovan vapautuksen energiavero-orjuudesta.

    Olisko trollaus peräisin ihan Carunalta itteltään.

    http://yle.fi/uutiset/sahkon_siirtomaksut_vauhdittavat_aurinkosahkobuumia__poikkeuksellisen_paljon_kyselyja_juuri_carunan_alueelta/8657245

    Ilkka

    VastaaPoista